Vieraskynä | Teksti: Joonas Tuhkuri
Työn tulevaisuus puhuttaa. Suurin piirtein kerran viikossa keskeiset sanomalehdet kuten The New York Times, The Guardian ja Helsingin Sanomat julkaisevat artikkelin työn tulevaisuudesta. Työn tulevaisuudella viitataan karkeasti siihen, miltä työ saattaisi tulevaisuudessa näyttää tai miten se on muuttunut viime aikoina. Usein näissä artikkeleissa viitataan tutkimukseen ja uusiin tutkimustuloksiin: ”Tutkija HS:ssä: Joka 4. ammatti vaarassa Suomessa” tai ”Raportti: Koneet uhkaavat kolmasosaa Suomen työpaikoista”.
Harvemmin artikkeleissa kerrotaan, kuinka tutkimustuloksiin on päästy tai kuinka tutkimus on käytännössä toteutettu. Tämä on kuitenkin olennaista: tutkimuksia on monenlaisia ja pelkän tutkimustuloksen sellaisenaan on harvemmin syytä vakuuttaa ketään. Hyväkin taloustieteellinen tutkimus toimii vain tietyssä kontekstissa. Ammattirakenteen muutos viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvalloissa on eri asia kuin internetin käyttöönoton vaikutukset 2000-luvun alun Norjassa.
Miten työn tulevaisuutta sitten tutkitaan?
Lähtökohtaisesti työn tulevaisuuden tutkimusta on teoreettista ja empiiristä. Molemmille lähestymistavoille on hyvät perusteet. Ilman ajatusta siitä, mistä asiassa on kyse, on vaikea tehdä empiiristä tutkimusta, ja toisaalta ilman empiirisiä havaintoja on vaikea tuottaa kuvaavia teorioita.
Teoreettisella työn tulevaisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet. Adam Smith, Karl Marx, John Maynard Keynes ja monet muut pohtivat ”työn ongelmaa”. Pitkästä historiasta huolimatta teoreettinen tutkimus on vielä hiljattain ottanut harppauksia eteenpäin. Esimerkiksi MIT:n Daron Acemoglun ja David Autorin työtehtävien ja taitojen erillisiä rooleja ja niiden välistä suhdetta kuvaava malli vuodelta 2011 (”the task model”) on auttanut hahmottamaan teknologian vaikutuksia työmarkkinoilla. Aalto-yliopiston Marko Terviön ”supertähtien malli” vuodelta 2008 on käytännössä opeteltava ulkoa MIT:n tohtoritason työn taloustieteen kursseilla.
Aiheen empiirinen tutkimus on kokonaisuudessaan paljon tuoreempaa kuin teoreettinen, klassiset taloustieteilijät eivät käytännössä dataan koskeneet. Empiirinen tutkimus voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: tulevaisuutta käsittelevään ja menneisyyttä käsittelevään.
Suoraan tulevaisuutta käsittelevä tutkimus on pitkälti erilaisen kehityskulkujen projisointia tulevaisuuteen. Tunnetuin esimerkki tästä on Oxfordin ylipiston tutkijoiden Carl Benedikt Freyn ja Michael Osbornen vuoden 2013 arvio siitä, että 47 prosenttia Yhdysvaltojen työllisyydestä olisi mahdollista siirtää ainakin osittain tietokoneiden tehtäväksi. Usein listataan myös ”tulevaisuuden ammatteja”. Näiden arvioiden rooli tieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin väistämättä rajallinen.
Suurin osa työn tulevaisuutta käsittelevästä tutkimuksesta keskittyy menneisyyteen. Harvardin professori Lawrence Katz havainnollistaa tätä päällisin puolin paradoksaalista asiaa vertaamalla historiaa ja scifiä. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta historiantutkimus on osoittautunut paremmaksi oppaaksi tulevaisuuteen kuin scifi-romaanit.
”Työn tulevaisuuden menneisyyttä” tutkitaan isossa kuvassa kahdella tavalla. Tätä on selkeintä hahmottaa yksinkertaisen regressioyhtälön kautta:
Yhtälössä vastemuuttuja Y on mittari työlle, esimerkiksi työllisyydelle tai tuloeroille, selittävä muuttuja D on mittari työhön vaikuttavalle asialle ja matriisi X joukko asioita, joita tutkija on kiinnostunut kontrolloimaan. Muuttujia mitataan erilaisten havaintoyksiköiden i (esim. henkilöt, yritykset, toimialat, alueet) ja aikajänteiden t tasolla.
Ensimmäinen näkökulma lähtee liikkeelle työstä, eli vastemuuttujasta. Miten työ on muuttunut? Mitkä asiat selittävät työn muutosta? Tyypillisesti tutkijat ovat tarkastelleet kolmea selitystä: teknologian kehitystä, kansainvälisen kaupan kasvua ja ns. institutionaalisia muutoksia, kuten ammattiliittojen aseman kehitystä ja työlainsäädäntöä. Tyypillisesti tällaista tutkimusta on tehty kuvailevasti ja karkealla mittaustasolla, esim. yhden maan aikasarjoja tarkastelemalla. Samoin kuin tulevaisuuden tarkastelussa, tässä lähestymistavassa tulee usein lopulta seinä vastaan. Syy on yksinkertainen: vastemuuttujan muutoksiin voivat vaikuttaa lukemattomat asiat ja ilman täsmällisempää lähestymistapaa jäljelle jää tyypillisesti mahdollisuus siitä, että vastemuuttujan muutoksia on ajanut jokin muu syy.
Toinen näkökulma lähtee liikkeelle syistä, eli selittävistä muuttujista. Mikä on tietyn teknologian vaikutus työhön? Miten Kiinan kaupan avautuminen 2000-luvun alussa vaikutti Yhdysvaltojen teollisuuteen? Miten työehtosopimus vaikutti sopimuksessa mukana olleiden yritysten palkkoihin? Tämän lähestymistavan vahvuus on siinä, että mikäli tutkimusasetelma on hyvä – eli tutkimuksen selittävä muuttuja on ikään kuin satunnainen havaintoyksikköjen näkökulmasta – tuloksien voi ajatella vastaavan siihen kysymykseen, joka on tutkimuksessa esitetty.
Tässä lähestymistavassa on toisaalta ajauduttu jo melko kauas siitä, mistä sanomalehdet tyypillisesti kirjoittavat, kun ne kirjoittavat työn tulevaisuudesta. Tämä on helppo ymmärtää. Esimerkiksi 1980-luvun ”tupojen” tai Margaret Thatcherin toimenpiteiden vaikutukset palkanmuodostukseen tuskin herättävät mielikuvaa työn tulevaisuudesta. Tällaiset estimaatit olisivat kuitenkin keskeisessä roolissa, jos haluamme hahmottaa miten työn muutos tapahtuu. Johtuiko 1980-luvun tuloerojen voimakas kasvu Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa teknologiasta vai poliittisista päätöksistä? Iso osa siitä ajatuksesta, että teknologia on lisännyt tuloeroja, pohjautuu yleisluontoiseen havaintoon 1980-luvun tuloerojen kasvusta Yhdysvalloissa ja tietokoneiden yleistymisestä samaan aikaan.
Jos haluamme ymmärtää miltä työ saattaisi näyttää tulevaisuudessa, on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että ymmärrämme, miten erilaiset täsmällisesti määritellyt tekijät ovat vaikuttaneet työhön aiemmin.
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija MIT:n taloustieteen laitoksella, jossa hän tutkii työtä ja sen tulevaisuutta eri näkökulmista ja työskentelee alan asiantuntijoiden Daron Acemoglun ja David Autorin kanssa. Tuhkuri on Helsingin yliopiston alumni vuodelta 2015.
Käytännössä hän tutkii työtä etsimällä sopivia tutkimusasetelmia ja uusia aineistoja, lukemalla aiheesta ja tekemällä tiivistä yhteistyötä taitavien suomalaisten taloustieteen tutkijoiden Johannes Hirvosen, Ramin Izadin ja Aapo Kivisen kanssa.
Kuva: Stephen Edmonds CC BY-SA 2.0 (https://www.flickr.com/photos/52952793@N00/3514881626)
