Kapitaalin reportaasi historiankirjoihin jäävästä koronavapusta
Reportaasi | Teksti: Eetu Mänttäri
Vuoden 2020 vappuaaton koittaessa moni varmasti muisteli haikeana aiempien vuosien vappuja, jolloin nykyisenlaisesta pandemiasta ei ollut tietoakaan. Tänä vuonna tuo opiskelijoiden, työväen ja kevään juhla ei kuitenkaan voinut olla samanlainen kuin koskaan aiemmin. Jopa sota-aikana kaikesta huolimatta myytiin kaduilla vappuhuiskia, ainakin jos Iltalehden kuvakollaasia vuodelta 2017 on uskominen.
Mikä pahinta, tänä vuonna todellinen opiskelijavappu jäisi vielä hämärän peittoon kokonaiselle vuosikurssilliselle uusia opiskelijoita.
Nyt ei kokoonnuttaisi Kuppalan pihalle juhlimaan, Mantaa ja Snellua lakittamaan, Ullanlinnanmäelle grillaamaan tai ylipäätään minnekään pisaratartunnan pelossa. Oli historiallinen tilaisuus kokeilla, miten tunnelma välittyy internet-palveluiden, kuten Discordin, välityksellä.
Etukäteen moni mietti, yltäisikö tällainen korvaava versio rakkaasta juhlasta lähellekään alkuperäistä, vai korostaisiko se vain vallitsevan tilanteen turhauttavuutta? Päätin ottaa selvää, ja päädyin KTTO:n hallituksen jäsenenä osallistumaan etävapun toteutukseen aina suunnitteluvaiheesta juhlimiseen asti.
Vappuaaton alkuillasta oli Helsingin väestö pandemiasta huolimatta juhlatuulella. Omaa välttämätöntä nestemäisen ravinnon täydennysreissuani suorittaessani oli Alkon edessä lähemmäs sadan metrin jono – turvaväleineen päivineen, kuten asiaan kuului. Nopean päässälaskun jälkeen tajusin, etten millään ehtisi kassalle ennen sulkemisaikaa, joten käännyin pitkin hampain kannoillani kohti lähintä Alepaa ostamaan lohdutuspalkinnoksi tuiki tavallista keskiolutta ja simaa.
Kirosin oman viinakaappini matalaa huoltovarmuusastetta sekä maamme alkoholipolitiikkaa. Vappu jäisi nyt jalluttomaksi. Uskottelin itselleni, että tämä oli nyt vain yksi niistä uhrauksista, joita tänä vuonna pandemian vuoksi joutuisimme itse kukin tekemään.
Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että kahden promillen intoksikaatiotavoite olisi saavutettavissa näillä substituuttihyödykkeilläkin.
Palattuani asuntoni suomaan virussuojaan ja tuudittauduttuani jälleen sosiaalisen eristäytymisen autuuteen oli aika kaivaa valkolakki laatikosta sängyn alta ja korkata vappu toden teolla. Muutaman simalasin siemailun ja KTTO:n aiemmista vapuista muistuttavan somesisällön selailun jälkeen alkoi vappuhuuma olla jo käsin kosketeltavissa. Oli aika siirtyä järjestön Discord-serverille juhlimaan yhdessä opiskelutovereiden kanssa.
KTTO:n hallituksen kesken olimme olleet huolissamme siitä, että järjestömme jäsenet jäisivät tyhjän päälle tärkeänä juhlapäivänä tavanomaisen vapun ollessa mahdoton toteuttaa. Eihän kevätlaitumilla kirmaavia kansiskarhuja pitäisi koronalta turvassa mikään, ellei heille järjestettäisi jotain vapputekemistä kotilieden ääreen. Kansanterveydestä kantamastamme vastuusta voimaantuneina päätimme järjestää KTTO:laisille etävapun Discordin välityksellä.
Helsingin kaupunki ja Taideyliopiston ylioppilaskunta olivat mitä ilmeisimmin lukeneet kokouspöytäkirjojamme, sillä hekin olivat päättäneet kyhätä kokoon jonkinlaisen virtuaalitapahtuman vapun kunniaksi. Tarkoitus oli ilmeisesti lakittaa digitaalinen Havis Amanda.
Noh, me KTTO:laiset, toki silkasta solidaarisuudesta, seurasimme tuotakin tapahtumaa omalta serveriltämme käsin. Kyseessä oli varsin kunnianhimoinen ja tyylikäs produktio virtuaalisine ilmalaivoineen ja lievää hämmennystä aiheuttavine spoken word -esityksineen. Muutamat paikallaolijat tosin ihmettelivät virtuaalisen Mantan sijaintia keskellä Senaatintoria Kauppatorin sijaan. Taiteilijoille suotakoon vapautensa.
Mantan saadessa lakkinsa painoimme omatkin ylioppilaslakkimme päähän webbikameroiden välityksellä. Kyllähän se hieman erilaiselta tuntui verrattuna viime vuoteen, jolloin seisoin kaupungintalon kulmalla väentungoksessa ja pystyin hädin tuskin nostamaan kättäni saadakseni lakin päähäni. Huomasin kaipaavani väkijoukkoa ja vapun hälinää ja hulinaa.
Olihan virtuaalitapahtuma olosuhteisiin nähden hienosti toteutettu. Omaksi harmikseni en kuitenkaan koskaan nähnyt virtuaalihahmoni heiluttavan ”räppikättään” vaikka kuinka kiivaasti moista toimintoa lupaavaa nappia klikkailin.
Vappu on ainakin Helsingin opiskelijayhteisössä yksi niistä tapahtumista, jolloin kaikki noudattavat yhdessä tiettyjä perinteitä. Ihmisten kokoontuessa samaan paikkaan on kokemuskin heille kaikille monella tapaa samanlainen. Etävappuna puolestaan oli kotisohvalla helppo valita juuri oma lempisisältö kulutettavaksi sen sijaan että kokisi jotain yhteistä satunnaisen ihmismassan kanssa. Discordissa kokoontumisella pyrimme välittämään jotain tällaista väkijoukosta kumpuavaa yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta edes oman ainejärjestömme sisäisesti ilman fyysistä paikallaoloa.
Mantan lakituksen jälkeen jatkoimme jutustelua Discordissa sekä pidimme vappuvisan, jonka pääpalkintona oli peräti samppanjapullo. Hengailu oli kieltämättä mukavaa, mutta tulin mielessäni väkisinkin verranneeksi virtuaalivappua todelliseen vappuun, jolle se jäi selvästi kakkoseksi. Korvike oli kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Tulin miettineeksi myös sitä, toistuisivatko vapun kaltaiset tuhansia ihmisiä pienelle pinta-alalle saattavat massatapahtumat enää hetkeen koronaviruspandemian hellitettyäkään? Kaihtaako sukupolvemme väkijoukoissa liikkumista vielä kriisin jälkeenkin korona-ajan käyttäytymismallien pintyttyä alitajuntoihimme? Tämä on mahdollista, mutta taitaa olla kuitenkin niin, että ihmisten ikävä vanhaan vapauteen voittaa lopulta koronan myötä opitun tartuntapelon. Aika näyttää.
Vapun huvitukset sujuivat kaiken kaikkiaan varsin hyvin myös internetin kautta. Juhlan varsinaista tunnelmaa oli kuitenkin hankala kanavoida siellä. Itselleni vapun hienous opiskelijatapahtumana on ollut nimenomaan sen kokonaisvaltaisuus: minne vain Helsingissä meneekin, voi nähdä opiskelijoita vapputunnelmissa.
Vappuna bileet ovat kaikkialla. Joka kadunkulmassa, joka puistossa, jokaisissa haalareissa ja jokaisessa lakissa. Kaduilla voi törmätä vanhoihin ja uusiin tuttuihin yllättävillä tavoilla. Myös tuntemattomat ovat vappuisin paremmalla juttutuulella. Tänä vuonna ikävöin sitä viisissäkymmenissä olevaa teekkaria, joka viime vappuna bussia odottaessamme informoi minulle taloustieteen olevan valetiedettä. Haikeita tunnelmia herätti myös rakas vappumuisto vanhasta kesätyökaverista, jonka tunnistin vasta hänen kaatuessaan jalkoihini kadulla vappusiman kellistämänä. Vappuun liittyvä arvaamattomuus on tosiaan yksi juhlan hienouksista.
Tänä vuonna juhlat olivat kuitenkin vain ajatuksissamme sekä tietokoneidemme ja älypuhelimiemme näytöillä. Vaikka virtuaalivappu oli kokemuksena historiallinen ja siinä mielessä mielenkiintoinen, toivon hartaasti tavanomaisen juhlinnan olevan taas ensi vuonna mahdollista.
Palaathan pian, vappu.
