Taloustiede on viime aikoina kohdannut kritiikkiä, jossa muun muassa taloustieteen mallinnusperiaatteita on kyseenalaistettu. Hannu Vartiainen tarjoaa kiinnostavan näkökulman kritiikkiin ja siihen vastaamiseen talousteorian tavoitteiden avaamisen kautta.
Taloustieteilijöistä on viime vuosikymmeninä tullut keskeinen yhteiskunnallisia ilmiöitä selittävä professio.
Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – taloustieteeseen on kohdistettu kiihkeää kritiikkiä. Taloustieteen malleja pidetään yksioikoisina, ennusteita huonoina ja politiikkajohtopäätösten ideologisina. Taloustiedettä on kutsuttu uskonnoksi, vihamieliseksi tieteenalaksi joka haluaa valloittaa muut tieteet ja tuhota vastustajansa. Tuore New York Times –kolumnin otsikko kirkuu ”Blame Economists for the Mess We’re In”. Vaihtoehdoksi on tarjottu uutta rahateoriaa MMT (Modern Monery Theory), joka perustuu ”realistisiin oletuksiin”.
Taloustieteen piirissä kritiikki kuitataan usein pinnallisena ja tietämättömyyteen perustuvana. Mallien epärealistisuus tunnustetaan, mutta kuitenkin puolustuspuhe päätyy usein epäselvään mutinaan ja käsien vääntelyyn. Talousteorian tavoitteet eivät kenties ole kaikille taloustietelijöillekään ihan ilmeisiä.
Lionel Robbinsin mielestä ”taloustiede on tiede joka tutkii ihmisten käyttäytymistä niukkuuden vallitessa”. Steven Landsburg kiteyttää taloustieteen olemuksen väitteeseen “kannustimilla on väliä”. Jacob Vinerin tosi mutta ei välttämättä kovin hyödyllinen määritelmä on ”taloustiede on sitä mitä taloustieteilijät tekevät”.
Omasta mielestäni taloustieteen määräävä piirre ei ole tutkimuskohteemme – talous – vaan se, miten esitämme kysymyksiä. Taloustieteen päätehtävä ei ole kuvata yhteiskunnallista todellisuuttamme vaan sanoa siitä järkeviä. Nämä ovat eri kysymyksiä.
Taloustieteeseen kriittisesti suhtautuvat luokittelevat itsensä usein tieteellisiksi realisteiksi. Heidän mielestään (talous)tieteen tulee kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on. Tässä suhteessa taloustiede tosiaan menestyy heikosti. Mallimme ovat karikatyyrejä, jotka eivät tee oikeutta ikkunasta näkyvälle todellisuudelle. Teorioita ei myöskään voi kunnolla testata sillä ne koostuvat aina monista toisiinsa kytkeytyneistä mallinnuspalikoista eikä niistä keskeisimmistä– esim. päätöksentekijöiden rationaalisuudesta tai peliteoreettisesta tasapainosta – ole edes periaatteessa kunnollista havaintoaineistoa. Finanssikriisin kaltaiset ennuste-epäonnistumiset vielä ruokkivat käsitystä, että taloustiede on uskon asia. Koska taloustiede johtaa hyvinvointipäätelmiin ja politiikkasuosituksiin, ei mielestäni ole ihme, että kriitikot tulkitsevat talousteorian tarkoitushakuiseiksi ja poliittisesti motivoituneeksi.
Jos haluamme on sanoa järkeviä yhteiskunnasta, pitäisikö mallien sitten kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on? Ei, sillä realismi ja järkevyys ovat usein jopa ristiriitaisia mallinnuksen tavoitteita. Tämä johtuu ennen kaikkea tutkimuksemme luonteesta.
Yhteiskunta on tutkimuskohde, joka pakenee tutkijaa. Perustava ongelma on, että me tutkijat olemme osa yhteiskuntaa ja siis osa tutkimuskohdettamme. Se, mitä löydämme vaikuttaa tutkimuskohteeseemme, esimerkiksi ennusteiden muodossa. Laajemmin, kaikki keskustelu taloudesta vaikuttaa toimijoiden odotuksiin ja siksi myös talouteen. Koska taloustiede on osa yhteiskunnallista keskustelua ja kollektiivista oppimisprosessia, takaisinkytkentöjä ei voi välttää. Niiden takia emme edes periaatteessa voi laatia tutkimuskohteestamme tyhjentävää kuvausta.
Toinen ongelma on, että emme pääse perimmäisen tutkimuskohteemme – ihmisen – pään sisään. Ja vaikka pääsisimmekin, sen sisältö menisi yli ymmärryksemme, olemmehan ihmisiä itsekin. Siksi taloustieteilijän on oletettava jotakin ihmisen käyttäytymisestä eikä hyödyllisin lähtökohta suinkaan ole kohteen tulkitseminen biologiseksi koneeksi, kuten luonnontieteilijä tekisi. Viattomalta tuntuva mutta erittäin substantiaalinen lähtökohtamme on, että ihminen tekee valintoja.
Keskeinen taloudellisen mallin arviointikriteeri ei silloin ole ennustevoima (vaikka se onkin hyve) tai realistisuus vaan se, että malli pistää relevantit yhteiskunnalliset palikat johdonmukaiseen järjestykseen. Teorialla on ennen kaikkea instrumentaalinen rooli. Se auttaa ymmärtämään todellisuutta. Silloin mallin hyvyyden mittari on, miten hyödyllinen se on ajattelun apuvälineenä; paljastaako malli taloudellisia riippuvuussuhteita? Onko malli johdonmukainen ja opettavainen? Voiko mallin avulla tutkia vaihtoehtoisia todellisuuksia, tehdä politiikkaeksperimenttejä?
Taloustieteen mallinnuksen ytimessä on Occamin partaveitsi –periaate, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen. Tämä ei kuitenkaan juonnu siitä naiivista ajatuksesta, että maailma olisi yksinkertainen paikka vaan siitä, että me tutkijat olemme yksinkertaisia. Emme ymmärrä kuin muutamista elementeistä rakentuneita teorioita. Yksinkertainen taloudellinen malli auttaa näkemään, millaisia riippuvuussuhteita taloudellisten muuttujien välillä on. Ymmärrys on taloustieteen tavoite ja mallinnus on sen metodi.
Tieteenfilosofisesti taloustiede ei siksi niinkään sijoitu osaksi tieteellistä realismia vaan instrumentalismia, jonka mukaan teorian arvoa ei mitata totuudenvastaisuuden vaan selitysvoiman perusteella, tai jopa pragmatismia, jonka mukaan uskomukset pätevöityvät tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödyllisiksi ne osoittautuvat tutkimuksessa.
Malliesimerkki taloustieteen pragmaattisesta lähestymistavasta on, miten mallinnamme ihmisen – hän on vapaan tahdon omaava ja rationaalinen. Oletuksen tavoitteena ei ole kuvata tyhjentävästi inhimillistä käyttäytymistä vaan tehdä yksilön päätöksenteosta ymmärrettävää. Meillä kaikillahan on ensikäden kokemusta vaihtoehtojen arvioimisesta, pistämisestä paremmuusjärjestykseen ja päätöksenteosta. Voimme empatioitua rationaalisen päätöksentekijään. Samalla rationaalisuusolettama operationalisoi ajatuksen, että ihmiset reagoivat kannustimiin. Tämä yksinkertainen taipumus auttaa jäsentämään mitä esimerkiksi sääntelyllä voidaan tai ei voida saada aikaiseksi.
MMT on hyvä esimerkki vastakkaisesta mallinnuspyrkimyksestä. MMT:n advokaattorien mielestä perinteinen makrotaloustiede kuvaa puutteellisesti ja epärealistisesti rahatalouden toimintaa. Heidän katsannossaan kyky luoda rahaa on tärkeä keskuspankin ja rahoitusmarkkinoiden ominaisuus, joka vaikuttaa sekä taloudellisiin valtasuhteisiin että kestävyysvajeiden sitovuuteen. MMT:n argumentaatio nojaa markkinoiden tehottomuuteen ja taloudenpitäjien puutteelliseen kykyyn tehdä valintoja.
MMT:n kritiikki on oikeutettua siinä mielessä, että perinteinen rationaalisiin odotuksiin perustuva makromalli sivuuttaa monet rahan luontiin liittyvät mekanismit. Riippuu katsantokannasta, onko tällä mallinnuspuutteella merkitystä. Tieteelliseen realismiin sitoutuneen mielestä ilmeisesti on. Taloustieteilijää tulokulma ihmetyttää.
Perinteisen taloustieteelliseen mallinnuksen kannalta MMT:n ansiot ovat epäselviä. Tämä johtuu MMT-mallien epäselvyydestä ja puutteellisuudesta kurinalaisuudesta. Rationaalisista odotuksista luopuminen tekee malleista dynaamisesti epäjohdonmukaisia ja mahdollistaa sopivilla ”normeja” koskevilla oletuksilla lähes minkä tahansa lopputuleman. Lisäksi monimutkaisten MMT-mallien mekanismien ymmärtäminen on perin vaikeaa. Niiden komponentit vaikuttavat usein redundanteilta tai hyödyttömiltä. Mitkä mallin piirteet ovat keskeisiä ja mitkä ajavat tuloksia? Mitä tapahtuu jos keskeiset oletukset eivät olekaan voimassa, esim. taloudenpitäjät ennakoivat keskuspankin liikkeet tai edes oppivat niitä?
Olisi intellektuaalisesti epätyydyttävää ja talouspoliittisesti uhkarohkeaa luottaa taloutta kuvaaviin malleihin, joiden oletusten ja päätelmien välistä vaikutussuhdetta emme ymmärrä. Vielä epämukavampaa olisi nojata tieteellisiin auktoriteetteihin, joiden näkemyksiä ei voi kyseenalaistaa, koska konepellin alle ei näe.
Taloustieteen eetos on päinvastainen. Talousteoria pyrkii kurinalaisuuteen ja läpinäkyvyyteen, ja jokaista argumenttia arvioidaan sen sisällön eikä sen esittäjän kautta. Mallien arvoa mitataan niiden hyödyllisyyden kautta. Ja hyödyllisyyttä arvioidaan sen perusteella, auttaako malli oivaltamaan jotakin uutta yhteiskunnallisesta todellisuudesta, ei sen perusteella kuvaako malli mahdollisimman tarkoin ikkunasta näkyvää todellisuutta tai sen perusteella, tuottaako malli lukijan kannalta mieluisia politiikkasuosituksia. Kurinalaisuus ja läpinäkyvyys myös varmistavat sen, että keskustelun osapuolilla on jaettu käsitys siitä mistä puhutaan. (Mikä ei ole vähäpätöinen saavutus yhteiskuntatieteissä!)
Talousteorian keskeinen hienous on kuitenkin siinä, että se tekee näkymättämästä näkyvää ja luo rakennetta sinne, missä vallitsee kaaos. Taloustiede on ennen kaikkea intellektuaalinen projekti!
Kirjoittaja on mikrotalousteorian professori Helsingin yliopistossa. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tiemme taloustieteilijöiksi -kirjassa.
TEKSTI: Hannu Vartiainen
