Artikkeli
Teksti: Veikko Uusitalo
Kuvat: Eino Haajanen
Kuppalassa on ollut kuluneena vuonna hiljaista. On siis hyvä aika kääntää katse menneisyyteen. Valtsikan rakkaassa kerhohuoneessa on vietetty lukemattomia juhlia ja muita tilaisuuksia jo vuosien ajan, mutta rakennuksen runsas ja monivaiheinen historia ulottuu vielä paljon pidemmälle.
Kuppala sijaitsee Snellmaninkatu 14 A:n kivijalassa. Samassa korttelissa sijaitsee kolmisiipinen Unioninkatu 37, joka rakennettiin vuonna 1833 yliopistolliseksi opetussairaalaksi. Sairaalassa, joka tunnetaan myös nimellä Vanha klinikka, toimi alun perin muun muassa sisätauti- ja kirurginen osasto sekä synnytysosasto. Synnytysosastolle rakennettiin erillinen rakennus Snellmaninkadun varteen. Sen eteläpuolelle valmistui vuonna 1848 matalampi rakennus klinikan pesulaksi. Nykyisin tuntemamme Snellmaninkatu 14 A muodostui muutama vuosikymmen myöhemmin, kun nämä rakennukset yhdistettiin.
Synnytysosaston ja Unioninkatu 37:n alkuperäisen suunnitelman laati C.L. Engel, jonka käsialaa ovat myös esimerkiksi Helsingin tuomiokirkko ja Helsingin yliopiston päärakennus. Venäjän keisari ei kuitenkaan hyväksynyt suunnitelmia sellaisenaan, vaan lopulliset suunnitelmat laati venäläinen arkkitehti Aleksandr Staubert. Rakennukset edustavat empiretyyliä. Unioninkatu 37 ja Snellmaninkatu 14 A kuuluvat vanhimpiin yliopiston käytössä oleviin rakennuksiin. Vertailun vuoksi yliopiston päärakennuksen vanha osa valmistui vuonna 1832, eli vain vuotta aikaisemmin kuin Vanha klinikka.
Kuppala sijaitsee korttelissa, joka tunnetaan myös Vuohen korttelina. Se oli tärkeällä paikalla, sillä 1800-luvulla Unioninkatua pitkin saavuttiin usein Helsinkiin esimerkiksi Pietarista. Tämän takia etenkin Unioninkatu 37:n julkisivuun panostettiin. Vaikka kortteli kuuluu nykyään vahvasti Helsingin kantakaupunkiin, tilanne oli klinikan rakennusaikaan toinen. Kortteli ei tuolloin ollut kovinkaan keskustassa, vaan klinikka rakennettiin kallioiselle maalle kaupungin laidalle. Korttelin Liisankadun puoleisella reunalla oli klinikan rakennusaikaan vielä kalliota. Maisemat ovat siis vuosien mittaan muuttuneet paljon.
Olot klinikalla olivat kehnot varsinkin alussa. Kirjailija Zachris Topelius kirjoitti vuonna 1846 käynnistään Vanhalla klinikalla, jossa hän kirjoitti potilaiden olevan ”laihoja ja kalpeita olentoja” ja jossa ”tingittiin elämän ja kuoleman kanssa”. Hoitotavat olivat aluksi melko alkeellisia. Uskottiin esimerkiksi, että tartuntoja aiheutti sairaista levittyvä pilaantunut ilma, miasma, jota pyrittiin välttämään esimerkiksi rakentamalla klinikka korkealle ja kuivalle kalliolle. Potilaiden nukutus saatiin käyttöön Kuppalan rakennuksen valmistumisen aikoihin vuonna 1847. Sitä ennen leikattavat sidottiin kiinni leikkauksen ajaksi ja puudutukseen käytettiin alkoholia. Klinikalla seurattiin kuitenkin ahkerasti lääketieteen kehitystä: esimerkiksi nukutus otettiin käyttöön kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna varhain.
1880-luvulla nykyinen Snellmaninkatu 14 A otettiin sairaalakäyttöön. Sen jälkeen siinä on sijainnut muun muassa sukupuolitautiosasto. Vanha klinikka tunnettiinkin erityisesti juuri sukupuolitautiosastostaan. Sukupuolitaudit alkoivat levitä Helsingissä 1800-luvun alkupuolella, sillä Helsinki oli Venäjän laivastolle tärkeä satama. Tähän liittyy myös Kuppalan nimen historia, joka lienee monelle tuttu. Kuppa oli klinikalla hoidettavista taudeista tavallisin, ja nimeä Kuppala alettiin jo tuolloin käyttää Vanhasta klinikasta. Kuppala oli pelätty paikka ja sukupuolitautipotilaita hoidettiin muun muassa elohopealla. Tarttuvia tauteja sairastavat eivät saaneet poistua klinikalta, ja muutkin potilaat vain rajoitettuina aikoina. Potilaiden valvonta oli tarkkaa, mutta silti heitä nähtiin joskus liikuskelemassa kaupungilla yöllä.
1800-luvun loppupuolella sairaalan osastot alkoivat siirtyä korttelista muualle. Snellmaninkatu 14 A:ssa on ajan saatossa toiminut myös silmäklinikka ja patologian laitos. 1960-luvulla talossa sairastivat Suomen viimeiset lepra- eli spitaalitartunnan saaneet.
Tähän liittyy myös erikoinen tarina: Suomen viimeinen lepratapaus oli rakennuksessa sairastaneella nuorella miehellä, joka ei ollut käynyt Helsingin ulkopuolella. Hän oli mahdollisesti saanut vuosiksi itämään jääneen tartunnan lapsena käyttämästään pinnasängystä, jonka oli tehnyt lepraa sairastanut henkilö.
Sairaalatoimintaa oli korttelissa vuoteen 1992 saakka. Tämän jälkeen korttelin rakennukset siirtyivät yliopiston haltuun, ja vuonna 1994 valtiotieteellinen tiedekunta aloitti niissä toimintansa.
Rakennukset ovat suojeltuja. Talojen sisätilat ovat muuttuneet vuosien varrella paljon, kun niitä on remontoitu käyttötarkoituksen mukaisiksi. Kuppalan sisätiloja on uudistettu myös viime vuosikymmenten aikana. Liitteenä olevassa linkissä näkyy kuvia huomattavasti nykyistä ränsistyneemmästä Kuppalasta vuodelta 1993. Nykyään Kuppalan yläpuolella, Snellmaninkatu 14 A:ssa sijaitsevat tilat ovat poliittisen historian sekä talous- ja sosiaalihistorian käytössä.
Kuppala on vuosien saatossa kokenut kovia. Sen pihalla on nähty niin kalpeita potilaita kuin punahaalarisia opiskelijoitakin. Sen yhteydessä on pesty pyykkiä, hoidettu kuppaa, synnytetty sekä tietysti biletetty. Toivottavasti ainakin jälkimmäinen pääsee pian jatkumaan.
Katso myös:
Olli Immonen, Snellmaninkatu 14 A. Rakennushistoriallisen selvitystyön raportti (https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=106447&ttyyppi=pdf&kansio_id=91)
Sivulla 98 kuvia huonokuntoisesta Kuppalasta vuodelta 1993, ennen rakennuksen siirtymistä valtiotieteelliselle tiedekunnalle. Kuvien selitykset sivulla 89.
Lähteet:
Eeva Järvenpää: Suomen ensimmäinen opetussairaala kohosi Vuohen Korttelin pohjoisosaan, Helsingin Sanomat, 11.3.2006, viitattu 15.11.2020 (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004381391.html)
Eeva Järvenpää: Vanha klinikka rakennettiin korkealle suojaan miasmahuuruilta, Helsingin Sanomat, 11.3.2006, viitattu 15.11.2020 (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004381392.html)
Eeva Järvenpää: Viimeiset leprapotilaat elivät pihatalossa 1960-luvulla, Helsingin Sanomat, 11.3.2006, viitattu 15.11.2020 (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004381390.html)
Henrik Lilius: Kliininen instituutti / Iho- ja sukupuolitautien klinikka. Teoksessa Yliopiston Helsinki, s. 44–46. Helsingin yliopisto, Sanomaprint, 1989
Kaija Ollila – Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita, s. 56-57, Sanoma Oy, 1977
Vanha Klinikka, Snellmaninkatu 14 – Unioninkatu 37, Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto (https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/rapea/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=200174)
