Pääkirjoitus | Teksti: Mikko Vanhala
Spontaanius on kuollut. Mutta sen kaikki jo tiesivätkin.
Tämän Kapitaalin ilmestyessä on kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeksi kävin fyysisesti yliopistolla – tai juuri missään muuallakaan. Rajoitukset ovat saaneet minut suunnittelemaan etukäteen ja minimoimaan kaikki kaupungilla käynnit. Enää ei tule lähdettyä kauppaan yhden banaanin tai maitopurkin takia eikä kauppakeskuksiin vain kiertelemään ja katselemaan. Enkä ole varmastikaan ainoa, joka näin voi sanoa.
Opiskelijaelämässä, kuten työelämässäkin, parhaimmat ideat syntyvät usein vailla tietoista päämäärää. Spontaanit kohtaamiset luennoilla, kirjastossa ja Unicafessa ovat virkistäviä ja tärkeitä. Rajoitusten päättymiset eivät ole kuitenkaan vielä näköpiirissä, ja tietysti meidän on jokaisen tehtävä osamme pandemian torjumiseksi.
Opiskeluvuodet ovat kuitenkin lyhyitä.
Haastattelimme professori Roope Uusitaloa, joka arvelee yliopistojen palautuvan lähelle koronaa edeltänyttä lähtöpistettään ja selviytyvän pandemiasta melko vähin pysyvin muutoksin. Yliopisto on vakaa ja kauas historiaan juurensa ulottava instituutio. Henkilöstö tekee usein pitkän, jopa vuosikymmenien pituisen uran yliopiston palveluksessa. Tähän lähtökohtaan heijastaen on ymmärrettävää, miten vanhat luento- ja laskuharjoitusperinteet säilyvät hyvin.
Opiskelijakulttuurin jatkuvuudelle korona on kuitenkin menetys. Tutkinnon tavoitesuoritusaika on vain 5 vuotta, ja ainakin omassa ainejärjestössämme hallitus koostuu usein juuri kandivaiheen opiskelijoista. Koronan ”pyyhkiessä” reilusti yli vuoden tästä ajasta on opiskelijakulttuurin ja -perinteen vaarantuminen todellisena uhkana. Ainejärjestöjen hallitukset ovat historiallisessa mittakaavassa lyhytikäisiä, ja tapahtumien peruuntuminen pariinkin kertaan johtaa nopeasti tilanteeseen, jossa hallituksessa ei enää olekaan ketään kyseisen tapahtuman kokenutta. Jatkuvuudesta kirjoittaa myös KTTO:n puheenjohtaja Eetu Mänttäri palstallaan.
Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Taloustieteilijät puhuvat usein luovasta tuhosta. jolla tarkoitetaan talouden vanhojen rakenteiden kuolemista uusien ja parempien tieltä. Ehkä sama pätee myös opiskelijakulttuuriin: vanhat, perimätietona jatkuneet perinteet kehittyvät uudenlaiseen, nykyaikaisempaan muotoon.
Perinteiden ja tapojen tarkkaa muotoa tärkeämpää on kuitenkin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus, joita voidaan toteuttaa monenlaisilla hyvin erilaisillakin tavoilla. Eikä nykyaikainen opiskelijaelämä lopulta ole kovin erilaista vaikkapa keskiaikaiseen verrattuna: vaikka tavat ja kulttuuri ovat vuosisatojen mittaan muuttuneet hyvinkin paljon, ovat ihmiset perusluonteeltaan yhä täysin samanlaisia kuin tuhansia vuosia sitten. Nihil sub sole novum.
Monet alkavat olla kyllästyneitä etätapahtumiin, mutta niihinkin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Suuri osa niistä on oman kokemukseni mukaan hauskoja ja innovatiivisia, vaikka tietokoneella istuminen hieman väsyttäväksi alkaakin käydä. Eikä ainakaan tarvitse miettiä milloinkas ne yöbussit kulkevatkaan, kun oma sänky odottaa kahden metrin päässä.
Optimistista ja optimoitua kevättä kaikille lukijoille!
Mikko Vanhala
päätoimittaja
