Helsingin Yliopiston taloustieteen kandiohjelmaan ei nykyään kuulu taloushistorian kurssia. Minkälaisia mietteitä tämä herättää?
Taloushistorian kurssin poistuminen taloustieteen kandiohjelmasta oli yksi kaksi vuotta sitten toteutetun koulutusohjelmauudistuksen ei-toivotuista seurauksista. Sekä taloustieteen että talous- ja sosiaalihistorian oppiaineessa oltiin tyytyväisiä vanhaan käytäntöön, mutta sen jatkaminen ei vain ollut uudessa järjestelmässä mahdollista. Tämä on valitettavaa, sillä jonkinmoinen taloushistorian tuntemus kuuluu mielestäni taloustieteilijän perussivistykseen.
Minkälaista arvoa koet taloushistorian kurssin tai opintojen tuovan taloustieteen opiskelijalle? Millaisiin teemoihin ne tuovat eniten lisää näkemystä?
Taloushistorian ilmeisin anti on se, että se auttaa ymmärtämään, miten nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen on tultu. Pitkän aikavälin taloudellisen kasvun vaiheet ja suuret taloudelliset kriisit on hyvä tuntea. Kun taloustieteen opetuksessa korostuvat talouden yleiset, ”ajattomat” lainalaisuudet, taloushistorioitsijat haluavat muistuttaa, että nekin ovat muuttuvia, historiallisia.
Toinen taloushistorian anti taloustieteilijöille on muistutus siitä, että talous on monitahoinen yhteiskunnallinen ilmiö. Taloudelliseen käyttäytymiseen vaikuttavat muutkin kuin ahtaasti ymmärretyt taloudelliset tekijät – vaikkapa oikeudenmukaisuuden kaltaiset moraaliperiaatteet. Edelleen talouden pelisääntöihin – hienommin: instituutioihin – vaikuttavat poliittiset ja muut ei-taloudelliset, historiallisesti satunnaisetkin tekijät. Eri maiden työmarkkinoiden erot käynevät esimerkiksi molemmista seikoista.
Taloushistoria tarjoaa myös tutkimusaineistoja, joihin voi testata taloustieteen teorioita. Tähän on yhä enemmän kiinnostusta, kun empiirisen tutkimuksen arvostus on noussut taloustieteessä ns. uskottavuusvallankumouksen myötä. Historialliset tilanteet tarjoavat ”luonnollisia koeasetelmia”, joita keksii sitä helpommin mitä paremmin taloushistoriaa tuntee.
Vielä voisi mainita sen, että taloushistoria auttaa ymmärtämää myös taloustieteen historiaa. Makrotaloustieteen kehitys on esimerkki tästä. Makrotaloustiede syntyi oikeastaan 1930-luvun laman seurauksena. Kun vallitseva ”klassinen” taloustiede ei oikein pystynyt selittämään lamaa, John Maynard Keynes kehitti oman teoriansa, jonka pohjalta makrotaloustiede alkoi kehittyä. Keynesin teoria puolestaan tuli kritiikin kohteeksi 1970-luvulla, kun keynesiläisyys ei oikein taipunut stagflaation (=taantuma + inflaatio) selittämiseen. Syntyi ”uusi klassinen” taloustiede, joka on puolestaan joutunut kriittisen arvioinnin kohteeksi vuosien 2007–2008 finanssikriisin jälkeen, kun kaikki taloudelliset ilmiöt eivät istu hyvin teoriaan.
Tuntevatko ekonomistit mielestäsi tarpeeksi taloushistoriaa? Ja jos eivät, miten tämä näkyy taloustieteellisessä keskustelussa?
Luulen, että ekonomistien kiinnostus taloushistoriaan on lisääntynyt empiirisen tutkimuksen kohonneen arvostuksen ja lisääntyneen harrastuksen myötä. Laajojen historiallisten aineistojen käyttö on yleistynyt ja, mikä hienoa, eturintaman tutkimuksessa kiinnitetään pikkutarkkaa huomiota aineiston laatuun. Näinhän taloushistorioitsijat ovat aina pyrkineet tekemään, mutta takavuosikymmeninä taloustieteilijät olivat tässä suhteessa ehkä huolettomampia.
Jos taloushistoriaa ei tunneta riittävästi, voi usko kulloinkin vallitsevaan talousteoreettiseen ”totuuteen” paisua turhan vankaksi. Viime vuosina olemme nähneet, miten muun muassa sellaisia taloustieteen keskeisiä käsitteitä kuin Phillips-käyrä ja luonnollinen korkotaso koskevia vakiintuneita näkemyksiä kyseenalaistetaan.
Taloushistorian tuntemus on tarpeen myös talouspolitiikassa. Hyvä myönteinen esimerkki on Yhdysvaltain keskuspankin FED:n pääjohtajan Ben Bernanken toiminta finanssikriisin aikoihin. Hän on tunnettu 1930-luvun laman tutkija, ja toimi siksikin määrätietoisesti sen kaltaisen taloudellisen suuronnettomuuden toistumisen estämiseksi.
Viime aikaisessa taloustieteellisessä keskustelussa on pohdittu taloustieteen koulukuntien olemassaoloa. Onko keskustelu koulukunnista mielestäsi relevanttia?
Taloustiede on poikkeus yhteiskuntatieteiden joukossa siinä suhteessa, että sen piirissä valtavirta on hallitsevampi kuin muilla tieteenaloilla, joissa saattaa olla melko tasavahvoja mutta varsin erilaisia koulukuntia. Taloustieteessä sen sijaan opetetaan kuta kuinkin samoja teorioita eri puolilla maailmaa samanlaisten oppikirjojen pohjalta. Tosin CORE-tiimin The Economy -oppikirja on vähän sekoittanut vettä. Tuossa teoksessahan on mukana hiukan taloushistoriaakin!
Taloustiede pyrkii tavallaan olemaan fysiikan kaltainen: eihän sielläkään puhuta koulukunnista. Vaikka taloustiede ei voikaan koskaan olla luonnontiedettä, on valtavirran asema sen piirissä niin hallitseva, että se on likimain puhdasoppisuutta, ”ortodoksiaa”. Siksi kilpailevia näkemyksiä kutsutaankin usein heterdoksisiksi koulukunniksi – esimerkkinä vaikka viime aikoina paljon julkisuudessa ollut modern monetary theory, jonka valtavirtaekonomistit ovat aika yksimielisesti lytänneet.
Valtavirtataloustieteen kritisointi näyttää vaikealta, koska se kehittyy omaksumalla teoriakokonaisuutensa uusia ja uusia elementtejä perusteitaan kuitenkaan kyseenalaistamatta. Se nielaisee osan kritiikistä sisäänsä, jauhaa rakennelmaansa sopivaksi, porskuttaa eteenpäin ja jättää hylkäämänsä kritiikin ulkopuolelle tai sysää marginaaliin.
Minkälaisia muita terveisiä haluaisitte lähettää taloustieteen opiskelijoille
Muistakaa, että taloustiede on yhteiskuntatiede, joka tutkii aikaan sidottuja ilmiöitä. Metodi ei saa liiaksi määrätä, mitä tutkitaan: on parempi tutkia yhteiskunnallisesti tärkeitä ilmiöitä vaikka karkein menetelmin kuin vähäpätöisiä asioita hienoilla välineillä. Kirjoittakaa, myös suomeksi.