Donitsitaloustiede tarjoaa provokatiivisen esityksen taloustieteestä ja sen ongelmista.
Viime syksynä Suomessakin puheenaiheeksi noussut Kate Raworthin Donitsitaloustiede alkaa kriittisellä kuvauksella taloustieteen tilasta. Raworth kertaa taloustieteen ja sen aseman kehitystä 1900-luvulla. Kriittisen johtopäätöksen mukaan taloustieteellinen ajattelu on jämähtänyt 1900-luvulle, vaikka maailma kohtaa 2000-luvun haasteita. Erityisen vakavina haasteina Raworth näkee kasvuun lähteneen eriarvoisuuden ja ympäristöongelmat.
Raworth tiivistää 1900-luvulle jämähtäneen taloustieteen seitsemään ajattelutapaan. Seitsemälle 1900-lukulaiselle ajattelutavalle Raworth nostaa seitsemän 2000-lukulaista vastinetta. 1900-luvun taloustieteellisessä ajattelussa ollaan Raworthin mukaan esimerkiksi riippuvaisia talouskasvusta. 2000-luvun taloustieteellinen ajattelu sen sijaan vaatii, että kasvun suhteen ryhdyttäisiin agnostikoiksi.
Raworth kritisoi myös taloustieteen ihmiskuvaa ja tasapainoon perustavia malleja. 2000-luvulle päivitetty ihmiskuva vaatisi näkökulmaa ”sosiaalisesti sopeutuvista ihmisistä” perinteisien rationaalisuusoletusten sijaan. Toisaalta taloustieteen pitäisi omaksua niin sanottu systeemiajattelu. Ilmeisesti Raworth tarkoittaa, että perinteisen kysyntä tarjonta analyysin sijaan pitäisi tarkastella enemmän systeemiajattelun mukaisesti varantoja, virtoja, takaisinkytkentöjä ja viiveitä.
Suomalaisessa julkisessa keskustelussa Donitsitaloustiede on ollut mukana enimmäkseen donitsin muotoisen talousmallin takia. Donitsimallissa itse donitsi on alue, joka toteuttaa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden vaatimukset. Jos ylitetään donitsin rajat yläpuolelta, ollaan ekologisesti kestämättömässä tilanteessa. Jos ylitetään donitsin rajat alapuolelta, ollaan sosiaalisesti kestämättömässä tilanteessa. Donitsi yhdistääkin mielenkiintoisella tavalla sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden ja vastaa tavallaan Raworthin kirjansa alussa esittelemiin eriarvoisuuden nousuun ja ympäristöön liittyviin ongelmiin.
Donitsimalli on visuaalisesti huomiota herättävä ja kiinnostava esitys. Kuitenkin pakostakin miettii, onko donitsimalli varsinaisesti malli taloustieteellisessä mielessä. Donitsin sisällä pysyminen eli sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden rajoissa pysyminen vaatii useiden erilaisten mittareiden käyttämistä. Donitsi yhdistää kiinnostavasti eri mittareiden tulokset ja onkin itse luonteeltaan ennemmin kuvaaja. Raworth esittää poliittisia ja lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka pitäisi tehdä, jotta donitsin sisällä on mahdollista pysyä.
Raworthin lähtökohta ja analyysi ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. On totta, että erityisesti useissa länsimaissa eriarvoisuus on lähtenyt kasvuun viimeistään 1980-luvulla ja yhteiskuntien tapa toteuttaa talouspolitiikkaa on muuttunut. Samoin ympäristönmuutos on ongelma, johon vaaditaan pikaisia ratkaisuja ja ennen kaikkea niiden mukaisia toimia. Taloustieteellä on epäilemättä paljon tarjottavaa sekä ympäristöasioihin että eriarvoisuuden kehitykseen.
Vaikka Raworthin huomiot kasvaneesta eriarvoisuudesta ja ympäristön huonontuneesta tilasta ovat kiinnostavia, on analyysi ongelmien syistä hieman heiveröistä. Donitsitaloustieteessä käytetään huomattavan paljon tilaa taloustieteen, sen kehittymisen ja sen nykytilan kritisoimiseen. Epäselväksi kuitenkin jää, ovatko Raworthin mainitsemat ongelmat osa nykytaloustiedettä, taloustiedettä joskus muinoin vai talouspolitiikan erilaisia linjavalintoja.
Raworth esimerkiksi esittää, että taloustieteen pitäisi päästä eroon bruttokansantuotteen käyttämisestä edistyksen mittarina. Todisteena tällaisesta ajattelutavasta Raworth esittää liutan sitaatteja – ei taloustieteilijöiden tutkimuksista vaan – poliittisten päättäjien näkökulmista, joissa bruttokansantuote kenties esitetään tällaisessa valossa. Taloustieteellinen ja talouspoliittinen ajattelu eivät välttämättä ole synonyymejä.
Raworth käyttää paljon tilaa arvostellessaan taloustieteen 1950 -ja 1960 -lukujen innovaatioita. Hänen mukaansa näihin keksintöihin liittyneet ongelmat ovat edelleen taloustieteen ongelmia. Puhuessaan 50 tai 60 vuoden takaisista tapahtumista Raworth kuitenkin unohtaa taloustieteen empiirisen vallankumouksen ja teoreettisen tiedon aseman sen yhteydessä.
Toisaalta Raworth kritisoi vahvasti vanhaa taloustiedettä uudempaan taloustieteeseen perustuvalla analyysillä. Kritiikki on erikoista, sillä juuri niin tiede toimii. Ongelmallisiksi tai suorastaan vääriksi havaitut teoriat täydennetään tai korvataan ajanmukaisiksi ja uutta parempaa tietoa vastaaviksi. Donitsitaloustieteestä jääkin hieman sellainen kuva, etä vanhempi ja uudempi taloustiede olisivat jotenkin toisistaan täysin irrallisia.
Raworth esimerkiksi esittelee Kuznets-käyriin liittyvää kirjallisuutta. Simon Kuznetsin mukaan eriarvoisuuden kehitys on talouden keskitulon kasvaessa kääntyneen U:n muotoinen. Myöhempi empiirinen taloustieteellinen ja suurimmaksi osaksi taloustieteellisissä julkaisuissa julkaistu tutkimus on suurimmaksi osaksi kumonnut Kuznetsin hypoteesin ja useimmiten suhde näyttää enemmän U:n muotoiselta. Raworthin analyysistä jää kuitenkin sellainen kuva, että Kuznets-hypoteesi olisi taloustieteen tuotosta ja sen kumoaminen olisi tullut jostain ulkopuolelta.
Toinen mielenkiintoinen on myös suhtautuminen Thomas Pikettyyn. Piketty julkaisu muutama vuosi sitten eriarvoisuuden taloustieteen suurteokseksi muodostuneen Pääoma 2000-luvulla –kirjan. Donitsitaloustieteessä kiitetään Pikettyä kirjassa esitettyjen teemojen, kuten varallisuusjakaumien, nostamisesta esiin. Hieman huvittavaa kuitenkin on, että Piketty on taloustieteilijän koulutuksen saanut taloustieteen professori – ei siis jostain taloustieteen ulkopuolelta aihetta kehittävä tutkija. Toisaalta empiirisen eriarvoisuuden taloustieteen juuret ulottuvat huomattavasti pitemmälle kuin Pikettyn Pääomaan.
Toisaalta juuri Donitsitaloustieteen oppihistoriallinen tyyli on mielenkiintoinen. Raworthin esittelee taloustieteen kehittymistä pitemmän ja lyhyemmän aikavälin perspektiivistä. Lukijalta vaaditaan kuitenkin kriittistä lukutapaa, Donitsitaloustiedettä lukee jonkinlaisena taloustieteen oppihistoriana. Kirja pursuaa anekdootteja ja kiinnostavia tarinoita taloustieteen kehityksestä. Laaja kuva kehityksestä jää kuitenkin saamatta ja välillä herää kysymys, mitä Raworth jättää kertomatta.
Donitsitaloustieteen ote on huomattavan provokatiivinen. Kirjassa toistuu kauttaaltaan julkista keskustelua ja valikoitua taloustieteellistä tutkimusta yhdistelevä tyyli. Luonnollisesti toiset tutkimukset muodostuvat vaikutusvaltaisemmiksi kuin toiset ja julkinen sekä akateeminen keskustelu ovat vuorovaikutuksessa, mutta kirja ei tunnu kovin tieteelliseltä tai tasapainoiselta. Hyvä (talous)kirja voi tietysti olla populaari ja provokatiivinenkin teos, mutta Donitsitaloustieteen ympärillä käyty keskustelu on jokseenkin esittänyt sen tiedekirjana. Välillä tuntuu, että turha kärjistäminen ja rankka arvostelu heikentävät kirjan arvoa eli tärkeiden teemojen ja ongelmien esiin nostamisen.
TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö
