Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä apulaisprofessorina toimiva Gabriel Zucman on väitellyt Thomas Pikettyn ohjauksessa verovälttelystä ja osallistunut aktiivisesti ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun ertyisesti esittämällä talousteoreettisia perusteluja Elisabeth Warrenin varallisuusveroajatuksille. Zucmanin mukaan taloustieteilijöillä on velvollisuus olla osa yhteiskunnan progressiivista kehitystä.
Mikä on Economics for Inclusive Prosperity -aloitteen tarkoitus ja miksi taloustiede tieteenalana tarvitsee tällaista aloitetta?
Elämme kasvavan eriarvoisuuden aikakautta. Tulo- ja varallisuuserot ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvaneet lukemiin, joissa ne ovat viimeksi olleet gilded age -aikakaudella 1900-luvun alussa. Aikakautemme tarvitsee uusia talouspoliittisia ajatuksia. Meidän mielestämme ekonomisteillä ja muilla yhteiskuntatietelijöillä on vastuu olla osa ratkaisua. Lisäksi valtavirtataloustieteellä – siis johtavissa yliopistoissa harjoitettavalla taloustieteellä – on erittäin tärkeä osa uusien ideoiden kehittämisessä. Kuitenkin talouspoliittiseen keskusteluun osallistumiseen liittyy tiettyä kuohuntaa taloustieteilijöiden ammattikunnassa. Urakannustimet ja normit eivät yleensä tue talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista vaan jopa päinvastoin haittaavat sitä. Erityisesti näin on nuorempien akateemisten ekonomistien keskuudessa.
Olette julkaisseet Boston Review -julkaisussa yhdessä Suresh Naidun ja Dani Rodrikin kanssa esseen, jossa kirjoitatte uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä. Miten uusliberalismi näkyy modernissa taloustieteessä tai talouspolitiikassa?
Meidän mielestämme uusliberalismi – markkinafundamentalismi tai markkinafetisismi – on enemmän valtavirtataloustieteen perversio kuin sen sovellus. Moderni taloustiede on täynnä ajatuksia, joilla yhteiskunnasta voidaan luoda mukaan ottavampi. Meidän tehtävämme taloustieteilijöinä on kuitenkin vakuuttaa muut ajatusten hyödyllisyydestä ja juuri siksi aloitimme tämän projektin. Toivomme, että ajatuksemme kiihdyttävät akateemisten ekonomistien talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista ja sitouttavat osallistumaan mukaan ottavamman yhteiskunnan luomiseen uusien taloustieteellisten ja talouspoliittisten ajatusten avulla.
Olette tutkinut verovälttelyä ja veroparatiiseja. Kirjassanne The Hidden Wealth of Nations estimoitte, että jopa kahdeksan prosenttia maailman finanssivarallisuudesta on veroparatiiseissa. Millaisiin menetelmiin arvio perustuu?
Kansainvälisissä makrotaloudellisissa tilastoissa vanha on palapeli: maailmanlaajuisesti velkaa on enemmän kuin varallisuutta. Tämä tarkoittaa, että maailma on ikään kuin velassa itselleen. Suuri osa arvoituksesta johtuu siitä, että usein veroparatiiseissa oleva varallisuus on merkitty veloiksi, muttei ollenkaan varallisuudeksi. Estimaattini mukaan kahdeksan prosenttia maailman henkilökohtaisesta finanssivarallisuudesta on piilotettuna veroparatiiseihin. Jos kaikki laittomasti piilotettu raha ilmoitettaisiin ja verotettaisiin asianmukasesti, verotuotot nousisivat maailmanlaajuisesti yli 200 miljardilla dollarilla.
Millaisilla toimilla voidaan vähentää verojen välttelyä ja heikentää veroparatiisiien toimintaedellytyksiä?
Rahoitusjärjestelmän on oltava läpinäkyvämpi. Kirjassani ehdotan globaalia varallisuusrekisteriä. Tämä toimisi samaan tapaan kuin kansalliset kiinteristö- ja maarekisterit. Voisimme rekisteröidä finanssivarallisuuden omistuksen, mikä taas vaikeuttaisi varallisuuden piilottamisen veroparatiiseihin.
Yhdessä Emmanuel Saezin kanssa kirjoittamassa kirjassa The Triumph of Injustice kuvailette, miten varallisuuseroja voidaan vähentää veropolitiikalla. Miten vastaisitte niille, joiden mielestä eriarvoisuus ei ole ongelma, mutta rikkaiden verottaminen sen sijaan on, koska se vähentää kannustimia työskennellä kovasti ja rikastua?
Kaikki eriarvoisuus ei välttämättä ole pahaa. Äärimmäinen eriarvoisuus on kuitenkin syövyttävää, koska varallisuus tuo valtaa. Se tuo valtaa muokata politiikkaa ja ideologioita, se tuo valtaa vaikuttaa markkinoilla. Äärimmäinen varallisuuden keskittyminen tarkoittaa vallan äärimmäistä keskittymistä. Se heikentää sekä mahdollisuuden demokraattiseen hallintoon että mahdollisuuden reiluun markkinatalouteen.
Olette sanonut, että suurin osa Euroopassa käytössä olleista varallisuusveroista on ollut huonosti suunniteltuja. Millainen on hyvin suunniteltu ja toimiva varallisuusvero?
Suurin osa eurooppalaisista varallisuusveroista keksittiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa eikä niitä ikinä modernisoitu. Nykyisellä teknologialla on mahdollista päästä parempiin tuloksiin kuin Preussissa 1890 tai jopa Ranskassa 1981. Veroviranomaisten olisi helppoa kerätä tietoa pankeilta, vakuutusyhtiöiltä ja muilta kolmansilta osapuolilta ja lähettää niiden avulla koottuja esitäytettyjä varallisuusveroilmoituksia. Järjestelmällisellä tiedonkeruulla verovälttely voitaisiin minimoida.
