Teksti: Mikko Vanhala
Koronaviruspandemia on asettanut merkittäviä rajoituksia yliopistoille. ”Zoom University” aiheuttaa monille motivaation puutetta ja opintojen hidastumista. Rokotusten myötä voi kuitenkin vihdoin alkaa nähdä valoa
tunnelin päässä. Millaisina korkeakoulut palaavat pandemian jälkeen? Ja mitkä muut tekijät vaikuttavat koulutuksen tulevaisuuteen?
Helsingin yliopiston julkistaloustieteen professori Roope Uusitalo arvelee, ettei koronapandemialla tule olemaan kovin suuria pysyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Hän muistuttaa yliopistoinstituution olevan todella vanha ja selviytyneen pahemmistakin koettelemuksista, pandemioista, nälänhädistä ja sodista.
“Toivon, että palataan takaisin lähes normaaliin, niin kuin tehtiin ennenkin. Verkko-opetus saattaa yleistyä jonkin verran, mutta laajamittaiseen nettiluennointiin tuskin ollaan menossa.”
Uusitalo muistuttaa, että etäopetuksessa on ollut myös hyötyjä ja kenties teknologiaa tullaan jatkossa käyttämään opetuksen tukena enemmänkin. Epäilemättä suurin osa niin perus- kuin korkea-asteen
opiskelijoista kuitenkin palaa mielellään fyysisesti luentosaleihin ja kouluihin.
Myös muut tekijät kuin pandemia vaikuttavat oleellisesti koulutuksen tulevaisuuteen. Syntyvyys on Suomessa laskussa ja ikärakenne tulee muuttumaan. Joihinkin koulutusohjelmiin on jo nyt vaikea löytää riittävästi opiskelijoita, ja silti puhutaan uusistakin korkeakouluista, viimeksi Seinäjoelle ehdotetusta yliopistokeskuksesta. Onko Suomessa jo nyt liikaa yliopistoja?
“Aiemmin olin sitä mieltä, että Suomessa on liikaa korkeakouluja ja että tiede kärsii pirstaloitumisesta pieniin yksiköihin, joissa on vaikea tarjota kunnollista opetusohjelmaa. Olen kuitenkin muuttanut mielipidettäni, koska lähellä olevalla korkeakoululla on paljon vaikutusta koko alueeseen. On myös empiiristä näyttöä siitä, että lähellä oleva korkeakoulu kasvattaa alueen nuorten todennäköisyyttä päätyä yliopistoon.”
Uusitalo muistuttaa myös, että korkeakoululla on olennainen vaikutus kaupungin luonteeseen ja elämään, sillä vaikkapa Jyväskylän tai Joensuun houkuttelevuus asuinalueena olisi pienempi ilman yliopistoa. Hänen mukaansa yliopistoja ei tällä hetkellä ole liikaa. Myös ammattikorkeakouluille on sijaa suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä.
”Kun ammattikorkeakouluja perustettiin, mietittiin olisiko parempi kasvattaa kandiohjelmien opiskelijamääriä ja siten luoda aidosti kaksivaiheinen tutkinto. Ammattikorkeakoulut ovat kuitenkin
löytäneet paikkansa korkeakoulujärjestelmässä: on tarvetta myös käytännöllisemmin suuntautuneelle korkea-asteen koulutukselle, jota ammattikorkeakoulut edustavat.”
Monissa maissa, kuten Englannissa ja Yhdysvalloissa, opiskelijat siirtyvät jo kanditutkinnon suorittamisen jälkeen työelämään ja mahdollisesti palaavat myöhemmin maisteriohjelmiin. Suomessa työelämään siirrytään yleensä vasta maisteritutkinnon jälkeen. Olisiko Suomessa syytä nopeuttaa työelämään siirtymistä uudistamalla tutkintorakennetta?
Uusitalon mukaan tässä kyse on enemmänkin pätevyysvaatimuksista, jotka ovat osin lakisääteisiä: esimerkiksi moniin julkisiin virkoihin, kuten opettajaksi, vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Joitain etuja voitaisiin mahdollisesti saavuttaa laskemalla pätevyysvaatimuksia, mutta Uusitalo ei näe, että tällainen muutos tapahtuisi ainakaan kovin nopeasti. Tärkeää on myös se, millaisia taitoja kandi- ja maisteriohjelmat opettavat.
Oman haasteensa yliopistolle asettavat myös tuplatutkinnot. Uusitalo kokee joidenkin tuplatutkintojen olevan siinä mielessä turhia, että yliopistojen pitäisi pystyä ennemminkin tarjoamaan mahdollisuuksia sisällyttää eri alojen opintoja tutkintoihin.
”Voitaisiin luoda vaikkapa taloustieteestä kiinnostuneille insinööreille suunnattu moduuli, jonka voisi suorittaa erikseen tarvitsematta hakea tutkinto-opiskelijaksi.”
Uusitalo mainitsee hyvänä esimerkkinä MBA-tutkinnon, joka on yliopiston järjestämä ja usein yritysten maksama liiketoimintaosaamisen paketti, joka tarjoaa täydennyskoulutusta esimerkiksi yritysten johdolle. Tällaisia koulutuksia voisi hänen mielestään olla muillekin aloille: tutkintoa pienempiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat eri alojen asiantuntemusta niin vielä opiskeleville kuin jo työelämässä oleville.
Korkeakoulutuksessa tulisi olla myös kannustimia, jotka tukevat opiskelijoiden valmistumista ja siirtymistä työelämään yliopistolle ”roikkumaan” jäämisen sijasta. Uusitalon mielestä pienet lukukausimaksut voisivat toimia kannustimena, mutta parempi keino olisi opintolainajärjestelmän uudistaminen.
”Joissain tilanteissa opintolainahyvitys kannustaa jopa pitkittämään opintoja, koska aikarajat ovat vähän liian lepsuja.”
Millaisen järjestelmän Uusitalo suunnittelisi nykyisen tilalle?
”Vapaasti suunniteltuna poistettaisiin opintolainan hyvitys ja sidottaisiin lainan takaisinmaksu englantilaisen järjestelmän tapaan valmistumisen jälkeisiin tuloihin. Jos sattuisi niin, ettei saa koulutusta vastaavaa työtä, ei opintolainaa tarvitsisi maksaa täysimääräisenä takaisin. Se antaisi ihmisille turvaa ja uskallusta lainan nostamiseen.”
Tuloihin sidottu opintolainamallikaan ei välttämättä olisi täydellinen. Ruotsissa järjestelmästä luovuttiin vuonna 2001, kun havaittiin sen muistuttavan joissain tapauksissa veroa ja siten aiheuttavan
kannustinongelmia (Regeringens proposition 1999/2000:10 sekä Uusitalo 2016).
Viime vuosina korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on ollut voimakas trendi todistusvalintakiintiöiden kasvattamisen suuntaan. Julkisessa keskustelussa on esitetty paljon mielipiteitä sekä todistusvalintojen että pääsykokeiden puolesta, mutta empiiristä tutkimusta on vasta vähän.
Uusitalo nostaa esille Palkansaajien tutkimuslaitoksen Hannu Karhusen ja Tuomo Suhosen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Tuomas Pekkarisen ja Tuomo Virkolan kiinnostavan seurantatutkimuksen opiskelijavalinnan uudistuksen vaikutuksista, jonka lähtökohdista ja menetelmistä voi lukea lisää täältä. Tuloksia joudutaan kuitenkin vielä odottelemaan, sillä todistusvalinta on vielä melko uusi järjestelmä ja kokonaisvaikutukset nähdään paremmin vasta opiskelijoiden valmistuessa ja siirtyessä työelämään.
Uusitalo arvelee todistusvalinnan helpottavan hakijoiden ja opiskelupaikkojen kohtaamista. Pääsykoevalinnassa voi hakea tosissaan vain yhteen tai kahteen paikkaan, sillä useampiin pääsykokeisiin valmistautuminen saman kevään aikana on vaikeaa. Todistusvalinnassa hakijat saattavat päästä useammin
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa, vaikka paikka ensisijaisessa hakukohteessa jäisikin saamatta.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän erityispiirre on valmennuskurssit, jotka saattavat aiheuttaa epätasa-
arvoa pääsykoevalinnassa. Jopa tuhansien eurojen hintaiset palvelut eivät ole kaikkien hakijoiden saatavilla, kuten julkisessa keskustelussa usein korostetaan. Valmennuskurssien luonne tulee eittämättä muuttumaan, mikäli todistusvalinnat lisääntyvät eri aloilla.
Ylioppilaskirjoitusten hyöty on myös se, että ne ovat kaikissa lukioissa samat, toisin kuin pääsykokeet, jotka vaihtelevat vuosittain, aloittain ja jopa yliopistoittain.
”Ylioppilaskirjoitukset ovat valtakunnallisesti standardoiduissa olosuhteissa järjestettyjä kokeita, joiden tekemiseen ja tarkastamiseen käytetään paljon resursseja, joten on yksinkertaisesti tehokasta käyttää tätä koetta sen sijaan, että järjestetään uusi koe.”
Miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä kokonaisuutena tulee näyttämään vuonna 2041?
”Tässä kohtaa käyttäisin taloustieteilijäviisautta: maailma muuttuu hitaasti. Kun mietitään, miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä näytti vuonna 2001 [verrattuna nykyhetkeen], ei muutos ole valtavan suuri. Järjestelmä näyttää melko samalta kuin nytkin. Tyypillisesti kehitys on suhteellisen hidasta, ja luultavasti suomalainen koulutus näyttää 20 vuoden päästä vain hieman erilaiselta kuin nyt. Opetusteknologia kehittyy, verkko-opetus saattaa lisääntyä ja yliopistot saattavat yhdistyä tai uusikin saattaa syntyä. Yliopisto on vanha idea ja Helsingin yliopistokin jo lähes 400 vuotta vanha. Kyllä tämä aika vakaa instituutio on.”
