Essee
Teksti: Miika Kulo
Lukemattomat tutkijat ja kirjailijat niin idässä kuin lännessäkin ovat pyrkineet ymmärtämään Venäjää ja sen kansaa. Yksiselitteisiä vastauksia on kuitenkin tarjolla vain harvoin.
Länsimaisessa mediassa Venäjästä syntyy helposti sirpaleinen kuva. Informaatiosota, opposition ahdinko ja aseelliset konfliktit Ukrainassa ja Lähi-idässä ovat paljon kiinnostusta herättäviä ja tärkeitä aiheita. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt voimakas muutoksen prosessi, jota maa on käynyt läpi Neuvostoliiton romahduksesta saakka. Tämä kehitys on 2000-luvun aikana kääntynyt asteittain kohti kasvavaa autoritaarisuutta.
Demokratian heikkous lamauttaa kansalaiset
Venäjällä on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana vangittu opposition edustajia, rajoitettu median vapautta ja rapautettu 90-luvulla rakennettuja demokraattisia instituutioita. Kremlissä presidentti Vladimir Putinin ympärille on muodostunut kestäväksi osoittautunut valtarakenne. Saako entinen KGB:n mies toiminnalleen vastakaikua kansalta?
Vaikka Putinin kannatus on virallisissa kyselyissä ajoittain vaihdellut voimakkaasti, näyttää keskeisin selittävä tekijä lopulta olevan tapa, jolla kansan tukea on milloinkin pyritty mittaamaan. Kun myös maan vaalituloksia vääristellään surutta, ei luotettavaa tietoa äänestäjien luottamuksen hallintoon ole saatavilla.
On kuitenkin selvää, että valtapuolue Yhtenäisellä Venäjällä ja erityisesti itse presidentillä on laaja joukko tukijoita maan eliitin lisäksi kansalaisten keskuudessa. Kirjassaan Putinin väkeä – Venäjän hiljainen enemmistö (Into kustannus, 2014, alun perin Putins folk – Rysslands tysta majoritet, Atlas 2014) Venäjään erikoistunut toimittaja Kalle Kniivilä haastattelee tavallisia, vaihtelevan taustan omaavia ihmisiä eri puolilta Venäjää.
Huolenaiheita on muutenkin aivan tarpeeksi,
myös sellaisia, joille voi itse tehdä jotain.
Nopeasti käy selväksi, ettei yleinen ilmapiiri maassa ole ainakaan optimistinen ja eteenpäin katsova. Kerta toisensa jälkeen haastateltavien puheista muodostuu vaikutelma pahimmillaan täysin välinpitämättömästä kansakunnasta, jonka luottamus politiikkaan ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa on vuosikausien aikana murentunut korruption ja vaalivilpin kynsissä.
Vallitseva apatia on ymmärrettävää. Mitä merkitystä äänestämisellä on, jos todelliset vaihtoehdot poistetaan listoilta etukäteen ja lopulta päätökset sanelee sama vanha poliittinen eliitti? Huolenaiheita on muutenkin aivan tarpeeksi, myös sellaisia, joille voi itse tehdä jotain.
Ja paljon on tehtykin.
Elämä on parantunut 2000-luvulla
Venäjän demokratian alkuhetket 1990-luvulla olivat vaikeaa aikaa. Neuvostoliiton äkillinen romahdus ja kansainvälinen talouslama johtivat koko vuosikymmenen kestäneeseen taloudelliseen ahdinkoon ja valtavaan inhimilliseen kärsimykseen. Tämä näkyy tilastoissa Venäjän bruttokansantuotteen jatkuvana laskuna vuoteen 1999 saakka. Myös syntyneiden lasten eliniänodote romahti kahdessa vuodessa 68 vuodesta 64:een vuosina 1991–93 palautuen entiselle tasolleen vasta 2010-luvulle tultaessa.
Venäläisillä on siis useita syitä olla aidosti tyytyväisiä maan kehitykseen pääministerinä ja presidenttinä vuoroin toimineiden Putinin ja Dimitri Medvedevin valtakausilla. Vuoden 2008 talouskriisistä huolimatta maan bruttokansantuote henkilöä kohden saavutti huippunsa vuonna 2013 ylittäen 16 000 Yhdysvaltain dollaria. Nousu vuoden 1999 tasolta, 1330 dollarista, merkitsee keskimäärin lähes 20 prosentin vuosittaista talouskasvua.
Sillä, missä määrin tämä on Yhtenäisen Venäjän talouspolitiikan ansiota, ei välttämättä ole niinkään merkitystä. Huolimatta koko julkisen sektorin läpäisevästä korruptiosta ja varallisuuden keskittymisestä oligarkkien käsiin on venäläisten elintaso noussut valtavasti. Töitä riittää ja monilla on varaa jopa matkustella. Kun 90-luvun sekasorto kummittelee edelleen monen mielessä, eivät etenkään vanhemmat sukupolvet ole valmiita ottamaan riskiä suurista yhteiskunnallisista uudistuksista.
Venäjän talous koki kuitenkin merkittävän iskun vuonna 2014, kun maahan iskivät peräkkäin finanssikriisi, öljyn hinnan romahdus ja länsimaiden Venäjälle Ukrainan kriisin seurauksena asettamat talouspakotteet. Venäjällä oli nähty jo vuodesta 2011 mittavia protesteja, joiden jäljiltä sananvapautta sosiaalisessa mediassa on rajoitettu.
Vaikka talouden heikkeneminen aiheuttaa
tyytymättömyyttä, kohdistuu siitä osa myös
Euroopan unioniin sekä Yhdysvaltoihin.
Huomiota on myös pyritty vetämään turvallisuuspolitiikan puolelle. Kyselytutkimuksissa Krimin valtaus on saanut Venäjällä laajaa suosiota. Monet venäläiset näkevät myös Naton ja etenkin Yhdysvallat vihamielisinä, ja päättäjät lietsovat mielellään näitä epäluuloja. Tältä kannalta myös talouspakotteilla on kaksiteräinen vaikutus – vaikka talouden heikkeneminen aiheuttaa tyytymättömyyttä, kohdistuu siitä osa myös Euroopan unioniin sekä Yhdysvaltoihin.
Mitä seuraavaksi?
Venäjän tulevaisuus on monin tavoin auki. Vaikka näyttää siltä, että Putin jatkaa presidenttinä vielä vähintään yhden, mahdollisesti useammankin kauden, on hänelle ennemmin tai myöhemmin valittava seuraaja. Päätös on tärkeä paitsi eliitin keskinäisten valtasuhteiden myös koko liittovaltion tulevaisuuden kannalta. Tammikuussa 2020 maan pääministeriksi nostettiin yllättäen Venäjän verojärjestelmän modernisaatioon osallistunut teknokraatti Mihail Mišustin. Putinille lojaali Mišustin tunnetaan työstään verohallinnossa, jossa hän osallistui Venäjän verojärjestelmän modernisointiin. Mišustinin valinnan on tulkittu myös ennakoivan maan tulevaa poliittista linjaa.
Toisaalta Venäjällä on 2010-luvun aikana toteutettu konservatiiviseksi käänteeksi kutsuttua poliittista ohjelmaa, jonka tavoitteena on yhtenäistää kansallista identiteettiä valtion median, keskeisten kulttuuristen instituutioiden sekä kirkon roolia vahvistamalla. Vaikka useimmat osaavat olla kriittisiä virallisten lähteiden suhteen, ei läntiseen lehdistöön välttämättä luoteta sen enempää.
Venäjästä on vaikeaa saada selkoa, koska usein varmaa tietoa ei ole maan sisälläkään. Oli kuitenkin suunta mikä tahansa, ei ainakaan merkittävää liberalisaatiota liene odotettavissa lähitulevaisuudessa.
Venäjän tutkimuksen opiskelu Helsingin yliopistossa
Aleksanteri-instituutin Venäjä-tutkimuksen opintokokonaisuus muodostuu kolmesta suomenkielisestä luentosarjasta, joilla tarkastellaan monitieteistä Venäjä-tutkimusta, Venäjän historiaa ja kulttuuria sekä Venäjän politiikkaa ja yhteiskuntaa. Kurssit ovat avoimia kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille, ja löytyvät tunnuksilla RUS-511-513 Helsingin yliopiston sivuilta osoitteesta courses.helsinki.fi.
