Mailat eivät enää heilu samaan tapaan. Koronanjälkeistä kaupunkimaisemaa täplittävistä padelhalleista yhä useampi on kokenut saman kohtalon, kun niitä pyörittävät yritykset ovat lopettaneet toimintansa. Varsinkin viime kesä oli rankkaa aikaa. Reilun kuukauden sisällä varsinaissuomalaiset PadelPark Oy ja Padel Turku Oy hakeutuivat konkurssiin; Pirkanmaalla kaksi hallia sulki ovensa. Ja heinäkuussa Suomen suurin toimija, Padel Sports Oy, hakeutui yrityssaneeraukseen. Kansansuosioon nousseen lajin asema horjuu pahasti, joten on vain luonnollista kysyä: mistä nyt tuulee?
Konkursseja seuranneen uutisoinnin mukaan kyse oli padel-innon hiipumisesta; kuplan arveltiin puhjenneen. Tilannetta verrattiin etenkin Ruotsiin, jossa huumaa seurasi melkein yhtä kova romahdus. Kun padel-kärpänen oli kerran puraissut, lajin kasvulle ei ollut rajoja. Länsinaapurissa hallien määrä hyppäsi joistain kymmenistä satoihin, eikä syrjäisinkään kolkka jäänyt niistä paitsi. Sitten krapula iski. Räjähdysmäinen kasvu johti ylikapasiteettiin – kenttiä oli liikaa pelaajamäärään verrattuna – ja lopulta padelyritysten konkursseihin, kun kilpailu kävi kovaksi.
Olemmeko päätymässä pahamaineiselle “Ruotsin tielle”? Suomalaista padelhuumaa tarkastellessa on vaikea olla huomaamatta merkkejä, jotka tuntuvat enteilevän naapurimaan kohtaloa. Nousu oli huikea: parissa vuodessa mailapelien periferiaan kuulunut laji valloitti suomalaisten sydämet. Padelyrittäjät ryntäsivät apajille, ja tummia häkkejä nousi moneen pitäjään uuden ajan airuina. Ulkopuoliselle kehitys näytti hämmentävältä: peli on ihan hauska, mutta tarvitseeko kunta ilman kodinkonekauppaa kolmea padelkeskusta? Nyt suurin ryntäys on ohi, hallit rakennettu ja helpot voitot otettu. Kilpailu on kiristymässä ja kenttiä saattaa olla liikaa väestöpohjaan nähden, kuten Padel Turku Oy:n hallituksen jäsen arvioi Turun Sanomille.
Huumassa näkee myös historian kaikuja. Eihän ajassa tarvitse mennä kuin 30 vuotta taaksepäin, kun historia toistui ensimmäistä kertaa (tragediana?). Nopeatahtinen squash rantautui Suomeen yli 50 vuotta sitten, mutta sen todellinen läpimurto koitti 80-luvulla. Squashista tuli kasarin muotilaji, jota harrasti parhaimmillaan 70 000 pelaajaa 580 kentällä. Peli nousi nuorekkaan juppikulttuurin symboliksi. Se oli kovaa valuuttaa yritysmaailmassa, sillä firmat tukivat squashia avokätisesti työhyvinvoinnin nimissä.
Ja juuri kuten padel, oli squashkin yksityisen sektorin luomus. Kuntien sijaan yrittäjät pyörittivät valtaosaa halleista. Kasvu heijasteli 80-luvun nousukautta, ja kentän saattoi löytää mistä tahansa: opiskelija-asuntolasta, hotellista tai vaikka Helsingin Asematunnelista. Mutta sitäkin kesti vain vuosikymmenen vaihteeseen: kulutusjuhla päättyi, jupit katosivat ja lama koitti. Kun kansantalous alkoi yskimään, squash seurasi mukana. Laihoina vuosina laji päätyi yritysten leikkauslistalle, ja velkaantuneita halleja suljettiin. Pelaajamäärät romahtivat eivätkä koskaan palanneet samalle tasolle.
Olipa kyse padelista tai squashista, muotipelien suosio seuraa kansantalouden liikehdintää mielenkiintoisella tavalla – ainakin kirjoittajan oman mutu-tuntuman mukaan. Nousukaudella lajit lyövät läpi: esimerkiksi padelhallien rakennusbuumi käynnistyi koronasta elpyvässä taloudessa, jolloin rahoitusta irtosi monenlaisiin investointeihin. Talouden sakatessa kiinnostus kuitenkin hiipuu ja halleja suljetaan. Havainto on sinänsä triviaali, sillä ovathan kulutustrendit suhdannevaihtelujen ytimessä: perusoletuksen mukaan hyvinä aikoina kulutetaan, kun taas huonoina aikoina vapaa-ajan menoista – vaikkapa urheilusta – säästetään. Siitä huolimatta uskon, että laajempi taloudellinen konteksti voi tarjota näkökulmia Suomen padel-huumaan.
Jos äskeistä teoriaani on uskominen, padelin kaltaiset buumit eivät ole ainutlaatuisia ilmiöitä, vaan ne syntyvät laajempien makrotason mekanismien myötä. Ehkä suhdannevaihteluilla on voimistava vaikutus liikuntatrendeihin: jokainen sykli tuo mukanaan oman villityksensä, josta luvataan uutta kansanlajia. Mutta menestys on katoavaa, ja lopulta trendin tilalle tulee toinen. Tuuliviirin tavoin pelin suosio viestii talouden suunnasta, nousun ja laskun vuorottelusta.
Välillä onkin vaikea välttää ajatusta, etteikö historia olisi syklistä. Padelin kohtalo näyttää synkältä, mutta vaikka yhtäläisyydet Ruotsin buumiin ja squashiin olivat selkeät, varoitusmerkkejä ei huomattu. Suomalaiset hullaantuivat peliin ihan täysin, ja arvelenpa, että sama tulee toistumaan jatkossakin. Pelit vaihtuvat, mutta muotilajin asema säilyy. Ikuisen paluun hengessä joudumme aina uudelleen samaan tienhaaraan, ja teemme aina uudelleen saman päätöksen: lisää pallokenttiä, hinnalla millä hyvänsä! Aika on tasainen ympyrä, tai jotain sinne päin.
