Teksti | Otto Muurinen ja Matti Mustonen
Tänä harmaana perjantaiaamupäivänä Kapitaalin toimittajat vaeltavat intoa täynnä kaupungintalolle. Pormestari on luvannut antaa haastattelun, johon on varattu aikaa noin puoli tuntia. Tavoitteenamme on selvittää, miten Juhana Vartiainen päätyi kansantaloustieteen opinnoista eduskunnan kautta Helsingin pormestariksi, ja ennen kaikkea, kuinka hän hyödyntää ekonomistin uralla ammennettua osaamistaan politiikassa.
Vartiainen kertoo, ettei oikein tiennyt opintojensa alussa, miksi haluaa tulla. Kuitenkin lukutoukaksi tunnustautuvalla Vartiaisella oli kiinnostusta kokeilla monia asioita.
“Vielä seitsemänkymmentäluvun lopussa oli helpompi opiskella monessa tiedekunnassa ja kokeilin monia asioita.”
Vartiainen opiskelikin vuoden ajan oikeustieteellisessä ja kertoo opiskelleensa taloustieteen lisäksi muun muassa filosofiaa, valtio-oppia, matematiikkaa ja tilastotiedettä.
Lopullisen päätöksen kannalta keskeisiksi Vartiainen nimeää kolme asiaa. Ensinnäkin aikakautta leimasi kiihkeä keskustelu yhteiskuntajärjestelmistä ja niiden välisestä paremmuudesta.
“Olin aika oikeistolaisesta kodista, toisaalta oli vahva taistolaisliike. Vasemmisto- ja neuvostoliitto-kommunismi haastoivat kapitalismin ja markkinatalouden. Ja omat vanhempani olivat Karjalan evakkoja, niin he kokivat aika ahdistavana vasemmistovyörytyksen.”
Yhtenä esimerkkinä Vartiainen mainitsee Kapitaalin edeltäjän Käpykaartin, jonka nimessä voi nähdä osansa ajankuvaan kuuluvasta vastakkainasettelusta.
Oman taustansa ja kokemustensa perusteella Vartiainen kertoo kokeneensa tarpeelliseksi pohtia yhteiskuntajärjestelmiä, ja sitä, mikä olisi hyvä yhteiskuntajärjestelmä, suunnitelmatalous vai markkinatalous.
Toisena syynä kansantaloustieteen valitsemiselle Vartiainen mainitsee kiinnostuksen yhteiskuntatieteitä kohtaan, jonka lisäksi hän oli ollut koulussa kohtuullisen hyvä matematiikassa. Tämä ohjasi yhdistämään nämä taloustieteen muodossa.
Kolmas Vartiaisen peruste liittyy useisiin eri oppialoihin, joita hän kokeili. Käytyään eri tiedekuntien ja alojen tenteissä hän huomasi, että taloustieteen tentit olivat niitä, jotka alkoivat kiinnostaa – usein talouspolitiikan kautta.
“Kun luki keynesiläisestä vallankumouksesta ja toisaalta siitä kuinka suunnitelmatalous toimii, huomasin, että se oli kiinnostavinta. Jos aika ei riittänyt kaikkeen, tuli luettua kansantaloustieteen tentteihin.”
Vaikka taloustiede kiinnosti, ei tohtoriksi väittely ollut kuitenkaan aivan selvää alusta asti, etenkin sillä tuona aikana ei väitöskirjojen ohjaus ollut samalla tasolla kuin nykyisin. Lopulta ratkaisuun vaikutti vahvasti motivoinut opiskeluvuosi 1986–1987 LSE:ssä.
“Ajatelkaa, mulla oli yhden vuoden aikana opettajina Larry Summers, Mervyn King, Ariel Rubinstein, Nick Stern ja Christopher Pissarides. He olivat kaikki nuoria silloin, ei vielä niin tunnettuja. Se oli mahtava viisikko. Silloin oikein innostuin, että kylläpä taloustiede teoriarakennelmana on myös tosi kiinnostavaa.”
Toinen tekijä oli tutkimusassistentuuri ja laitosassistentin paikka, jotka edesauttoivat väitöskirjan tekemistä.
Väittelemisen jälkeen ura jatkui tutkijana ruotsalaisissa ja suomalaisissa tutkimuslaitoksissa ensin ammattiliittojen tutkimuslaitoksissa (Palkansaajat ja Ruotsin FIEF) tutkijana ja FIEF:n johtajana ja sen jälkeen Ruotsin suhdanneinstituutin tutkimusjohtajana. Paluu Ruotsista Suomeen ei ollut itsestäänselvää, sillä Vartiainen piti Ruotsin työelämästä ja ruotsalaisesta taloustieteestä.
“Ruotsalainen taloustiede on kokonaisuutena vahvempi ja isompi kuin suomalainen – siellä on enemmän professoreja ja Nobelin palkinto, joka tuo sinne tutkijavieraiksi Amerikan parhaimmistoa”.
Suomeen Vartiaisen toi VATT:n ylijohtajan paikan avautuminen, jonka Vartiainen sai. Vartiainen oli hakenut Ruotsissakin korkeampia virkoja, mutta ei ollut niitä saanut. VATT:n ylijohtajana Vartiaisen tavoite oli kehittää tutkimusta enemmän päätöksentekoa palvelevaan suuntaan.
“Yhtäältä jotta tuollainen laitos kukoistaisi ja toisaalta jotta Suomi kukoistaisi niin sen tutkimuksen pitää suuntautua kysymyksiin, jotka palvelevat päätöksentekoa. Ja päätöksentekoa palveleva tutkimus on nykyään määritelmän mukaan sellaista, että se markkinoidaan myös suurelle yleisölle. Muuten se ei ole vaikuttavaa, jos ei samalla synny ihmisten keskuudessa sille ymmärrystä.”
Siirtymä demaritaustaiselta Vartiaiselta VATT:n ylijohtajan paikalta kokoomuksen kansanedustajaksi ei kuulosta ilman kontekstia täysin järkeenkäyvältä, mutta taustalla on hyvä selitys, joka alkaa Vartiaisen Ruotsin vuosista. Vartiaisen ollessa Ruotsissa suhdanneinstituutin johdossa nousi Ruotsissa hallitukseksi keskustaoikeistolainen Reinfeldtin hallitus, joka edusti Vartiaisen mukaan hyvää talouspolitiikkaa.
“Niiden talouspolitiikka oli minusta ja monien Ruotsissa toimivien ekonomistien mielestä suunnilleen sellaista kuin mitä talouspolitiikan pitäisi olla. He olivat perustelleet vaaleissa sitä, että Ruotsissakin, koska pikkuhiljaa väestö ikääntyy, tarvitaan enemmän ihmisiä työmarkkinoille. He olivat luvanneet, että he tekevät uudistuksia, joilla työnteon kannustimet paranevat. Ja sitten kun he pääsivät valtaan he tekivät sen tavalla, joka vielä miellytti koulutettua ekonomistia. He kirjoituttivat virkamiehillä raportin siitä mitä kaikkea pitää tehdä – – sitten Anders Borg [valtiovarainministeri] lähetti sen parhaille yliopistotaloustieteilijöille ja meille suhdanneinstituutille ja kutsui seminaarin keskustelemaan siitä, että onko tällainen järkevää. Hän todella testautti ajattelunsa tiedeyhteisöllä.– – Ja sitten niitä reformeja tehtiin, ja ne vaikuttivat siihen miten työllisyys on sittemmin kasvanut.”
Reinfeldtin hallitus sai Vartiaisen ajattelemaan aiempaa suopeammin keskustaoikeistolaisesta hallituksesta hyvinvointivaltion johdossa verrattuna demareihin.
“Demarit vastustivat Borgin ja Reinfeldtin uudistuksia, mutta heillä ei ollut mitään hirveän hyviä argumentteja. En ryhtynyt sen vuoksi kuitenkaan ajattelemaan poliittista uraa itselleni, mutta mä tarkistin käsitystäni siitä että mitä minun pitää ajatella tällaisesta pohjoismaisesta keskustaoikeistolaisesta puolueesta ja porvarillisesta allianssista.”
Poliittinen ura lähti lopulta vuosia myöhemmin liikkeelle niin kuin se usein lähtee – puhelinsoitosta.
“Alexander Stubb soitti mulle ja kysyi haluaisinko lähteä ehdolle. Oli vuosi 2015 ja aluksi nauroin, että mulla on kiinnostava työ täällä VATTin johtajana, mutta sitten rupesin miettimään että olen kuitenkin ollut vuodesta -83 saman tapaisissa tehtävissä 32 vuotta, että yhtä hyvin voisin kokeilla jotain uutta. Sitten ajattelin, että voisin ehkä vaikuttaa Suomen talouspolitiikkaan, kun arvioin että tällaisia Borg-Reinfeldtin kaltaisia uudistuksia tarvittaisiin myös Suomessa.”
Kokoomus ja Stubb eivät kuitenkaan olleet ainoat Vartiaista havittelevat. Myöhemmin Vartiainen kuuli vihreiden suunnitelleen Vartiaisen kysymistä ehdolle. Kysyjän tehtävä oli annettu Osmo Soininvaaralle, joka ei kuitenkaan ollut kysynyt Vartiaista, sillä hän oli olettanut ettei hän kuitenkaan lähtisi ehdolle. Lopulta Vartiaisen mielestä puoluevalinta ei ole ratkaisevaa.
“En tiedä, olisinko lähtenyt [vihreiden ehdokkaaksi]. Loppujen lopuksi, jos haluaa saada hyvää aikaan niin jos ei mene ihan marginaalipuolueeseen niin ei ehkä ole hirveän ratkaisevaa missä puolueessa on. Samalla tavalla ajattelevia ihmisiä kuin minä on sekä vihreissä että kokoomuksessa.”
Vartiainen antaa usean vuosikymmenen kokemuksella oman näkemyksensä myös siitä, millaista osaamista ekonomisteilta vaaditaan nykypäivän työmarkkinoilla.
”Tähdentäisin sellaista osaamista, jossa on hyvä robusti taloustieteellisten periaatteiden hallinta. Eli mikrotaloudellinen tehokkuus ja yhteiskunnan uudistaminen sen pohjalta. Ymmärtää tämmöiset asiat niin kuin Pareto-tehokkuus ja osaa erottaa sen, mikä on pitkän aikavälin etu ja mikä lyhyen aikavälin kustannus. Sitten, jos tekee suorastaan tutkimusta ja analyysiä niin silloin on hyvä, että osaa ekonometrisia tekniikoita.”
Nykyisellä, Vartiaisen ensimmäisellä, pormestarikaudella Helsinki palkkasi ensimmäistä kertaa pääekonomistin, jonka virassa on Mikko Kiesiläinen. Vartiainen kertoo, että heidän työssään keskeistä on pohtia, kuinka parannetaan pitkän aikavälin tehokkuutta.
Helsingin kaupungilla on 39 000 työntekijää, ja se tuottaa paljon tavaroita ja palveluita.
”Se, miten se tehdään tehokkaammin, on juonikas ja kiinnostava kysymys.”
Yhtenä esimerkkinä varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan ja ulkoistuksen ja in-house-tuotannon välisen vastakkainasettelun lisäksi Vartiainen nostaa työntekijöiden kannustinjärjestelmän, joka on käytössä.
”Helsingin kaupungilla on ollut niin sanottu tulospalkka, joka on ollut luonteeltaan sellainen, että jos koko kaupungin tulos on riittävän hyvä, niin sitten joka ikinen 39 000:sta saa palkanlisän.”
Tulemme yhteiseen johtopäätökseen taloustietelijöinä ja tulevina sellaisina, ettei tämä vaikuta ihmisen työsuoritukseen.
”Se on satunnainen tekijä, jolla ei ole yhteyttä omaan työpanokseen. Yksi reformisuunnistani on, että se muuttuu yksilölliseksi tai ryhmäkertapalkitsemiseksi. Esihenkilöt voivat antaa kertapalkkion sellaiselle ihmiselle tai ryhmälle, joka on tehnyt työnsä erityisen hyvin, mutta se ei välttämättä tule kaikille vaan niille, joita halutaan palkita. Tämä on nyt esimerkki mikrotaloudellisesta ajattelusta.”
Edellisten kaltaisten yksinkertaisempien mikrotaloudellisten ajattelumallien lisäksi Vartiainen antaa esimerkkejä huomattavasti vaikeammista ongelmista, joiden ratkaisemiseksi taloustieteen menetelmiä tarvitaan.
”Esimerkiksi se miten hoidamme koko meidän kiinteistömassaamme tai koetamme arvioida Kruunusiltojen kaupunkitaloudellista tuottoa. Se kaikki on todella vaikeaa. Tästä näkökulmasta sanoisin, että semmoinen hyvä yleisekonomistinen osaaminen, että on lukenut mikrotalousteorian oppikirjat ja ymmärtänyt ne – mukaan lukien kaikki hienoudet asymmetrisestä informaatiosta – kyllä se on hyödyllistä.”
Vartiainen ei ole itse ollut pitkään aikaan asemassa, jossa tekisi itse estimaatteja tai laskelmia, mutta vahva taloustieteellinen koulutus on kantanut myös eduskuntatyössä.
”Eduskunnassa on valtavasti hyötyä siitä, että kun on vahva taloustieteellinen koulutus niin ne niin sanotut asiantuntijat, jotka tulevat valiokuntiin eivät ainakaan sitten hämää. Koska Suomessa eduskunnassa valiokuntiin tulevat asiantuntijat on kuitenkin yleensä asianosaisia, silloin taloustieteilijä pystyy itse arvioimaan, onko näissä puheissa perää.”
Tyypillisesti Vartiaisen esimerkin mukaan asiantuntijoiksi esimerkiksi innovaatio- tai yritystuista päätettäessä asiantuntijoiksi kutsutaan tuensaajia.
”Sitten ne sanovat, että tämä on ollut hirveän hyödyllistä, on rakennettu sitä ja tätä.”
Totta kai sanovat. Mutta onko tuki todella tarpeen, sen sanomiseksi saatetaan tarvita laajempaa ymmärrystä talouden lainalaisuuksista. Vartiainen pyrkikin saamaan entistä enemmän akateemisia ekonomisteja kuultavaksi talousvaliokuntaan.
”Siinä on yleensä ihan valtava kontrasti siinä mitä ne tukien saajat sanoo, mutta sitten nämä akateemiset [taloustieteilijät] sanovat sen kriittisen totuuden.”
Taloustieteessä tapahtunut kehitys, parantuneet ekonometriset menetelmät sekä entistä laajempi ymmärrys kausaalivaikutuksista tekevät Vartiaisen mukaan taloustieteestä tosi vahvan instrumentin ja loistavan tieteenalan.
”Toivon, että löytyisi lahjakkaita opiskelijoita ja paljon, koska Suomi todella tarvitsee sellaista kriittistä analyysiä, jota vaikka talouspolitiikan arviointineuvosto edustaa. Sitä samaa riippumatonta akateemista analyysiä siitä, mitä päättäjät koheltavat.”
Haastattelun lopuksi pormestari esittelee meille parvekkettaan, jolle vie edustusvieraansa. Edessä aukeaa näkymä Kauppatorille ja Eteläsatamaan. Täällä olemme aitiopaikalla paitsi kaupungin sykkeen äärellä myös seuraamassa bruttokansantuotteen muodostumista.
