Aihearkisto: VIIHDE

Kapitaalin urheilutoimituksen kommentit kuluneesta viikosta

Teksti: Pääomainen

Kapitaalin toimitus on jälleen kerran kokoontunut puimaan Tokion 2021 2020 olympialaisten toista viikkoa monipuolisista, mutta asiantuntevista näkökulmista.

Toimittaja: ”Studiossa tänään erityiskyberkiusaaja Arto Bryggare, iltalehden kommenttipalstojen nimimerkki ”TavanKansalainen_67″ ja yleisasiantuntija Pääomainen.” 

”Mitkä ovat päällimmäiset fiilikset tästä viikosta?”

Bryggare: ”No tosiaan näiltä meidän kisaturisteilta aivan valtava mahalasku. Vaikka yritin heidän potentiaaliaan mollata jo ennen kisojen alkua, niin silti aivan mahdoton pettymys. Monet ovat olleet sitä mieltä, että meidän entisten tähtien ja esikuvien kannattaisi olla kannustavia tai vähintään rakentavia nuoria urheilijoita kohtaa. Olen tästä täysin eri mieltä. Vain kohdistamalla aggressiivisen painostava median katse heidän jokaista suoritustaan ja sanaansa kohtaan, voidaan luoda todellinen pelon ilmapiiri ja pakottava tarve onnistua.”

Tavan kansalainen:  ”On kyllä vaikeaa ymmärtää, miksi kukaan seuraisi jotain voimistelua, kun voi katsoa lätkää. Tästä huolimatta olen kyllä muistanut kommentoida lehtien kommenttipalstoilla miten laiskoja ja ammattitaidottomia urheilijamme nykyään ovat. Eihän ne tee siellä kisoissa mitään muuta kuin sometta ja kuvaa jotain TikTok-videoita.”

”Samaan aikaan on ollut aika vaikeaa käsittää, miksi maat joilla on moninkertainen väestömäärä ja sitä vastaavat budjetit kesäurheilulle, ottavat kaikki mitalit.”

Pääomainen: ”Ai vieläkö ne kisat jatkuu. Itse olen keskittynyt tuohon kryptosalkun seuraamiseen. Minulla olisi on erittäin hyvä tunne tästä uudesta meemikolikosta, niin mitäs jos kaikki porukalla laitettaisiin lomarahat siihen?”

Toimittaja: ”Jospa jätetään ne sijoitusvinkit taas jälkilähetykseen, miten sitten kommentoisitte suomalaisten urheilijoiden suorituksia?”

Bryggare: ”Voisin jatkaa tuohon edelliseen puheenvuorooni, että vain mitaleilla ja huippumenestyksellä on merkitystä. Itse olisin juossut kovempaa, loikannut pidemmälle ja varmaan kiekonkin kiskaissut, jos en finaaliin, niin ainakin tyylikkäämmin kuin kukaan muu. Ja jos en jossain olisi aivan maailman paras, en kisoihin tietenkään lähtisi, vaikka äärimmäisen vaativat valintarajat olisin ylittänyt.” 

Pääomainen: ”Kuten varmasti moni muukin, olen enimmäkseen urheilijoita seuratessaan miettinyt itseäni ja fantasioinut kuinka pesisin muut kisaajat mennen tullen.”

”Mistä sainkin idean soveltaa monimutkaisia data-analyysin työkaluja ja selvitin lajin, joissa uskon pärjääväni parhaiten – maantiepyöräily. Vaikuttaa siltä, että lajin voittaa suhteellisen helposti ajamalla radan läpi 41km/h vauhtia 244 kilometrin matkan, nousten samalla hieman vajaat viisi kilometriä. Erityisesti lajin suoraviivaisuus viehättää tässä mielessä. Tuskin harjoittelukaan tuollaista varten on niin haastavaa”

Tavan kansalainen:  ”Hei meikäkin mietti aivan samaa. Mulle sopis kyllä toi kivääriammunta. Vain muutaman viikon harjoittelulla sain aikanaan sen pronssisen suoritusmerkin intissä. Lajin huipulle olisi toki matkaa, mutta lahjat on valmiina. Ei siinä tarvisi siirtää laukauksien keskitarkkuutta tarkkuutta kun sen vaivaiset 15cm niin olisi jo lähellä huippua!”

Toimittaja: Jaahas, no mitkä ovat ennusteet tai toiveet loppukisoja varten?

Tavan kansalainen: ”Saispa edes yksi urheilija mitalin, niin minä voin lähteä torille hakemaan delta-variantin.”

Pääomainen: ”Ennustan, että kryptosijoitukseni raketoivat vähintään nelinkertaiseksi ennen kisojen loppua”

Bryggare: ”Ai miten ennustaisin Matti Meikäläisen pärjäävän ensi viikolla maratonissa? En ole häntä pahemmin seurannut, mutta varmaan aivan surkeasti.”

Jatka keskustelua:

Pääomainen: Kapitaali Future

PÄÄOMAINEN LANSEERAA UUDEN SISÄLTÖBRÄNDIN

Kattavan markkinatutkimuksen seurauksena Kapitaali on päättänyt perustaa uuden sisältöbrändin – Kapitaali Futuren. Haastattelussa Pääomainen kertoo sen syntyprosessista ja tavoitteista tulevaisuudessa.

Haastattelija: “Mistä Kapitaali Futuressa oikeastaan on kyse?”

Pääomainen: “Pian ensi-iltansa saava sisältökokonaisuus pyrkii kasvattamaan Kapitaalin lukijarajapintaa sekä disruptoimaan talousjournalismin kenttää. Uusi brändi onkin erityisesti lukijoille joita kiinnostavat ilmiöt kuten yrittäminen, yrityskulttuuri, yrittäjien asema yhteiskunnassa, startup-yrittäjyys sekä yritysten rahoitus.” 

Haastattelija: “Kiinnostavaa. Voitko antaa esimerkkejä mahdollisista artikkeleistanne?”

Pääomainen: “Tottakai. Ensimmäisessä julkaisussa juttuja ovat muun muassa:

  • Piilaaksossa elintoimintojen ei annetta häiritä työntekoa – näin luovut myös ruokatauoista
  • Mobiilipelit – Miksi kuluttajien addiktointi on edelleen täydellinen bisnesmalli
  • Viikon johtajuusniksi: Näin signaloit paremmuuttasi nopeasti muuttuvassa työympäristössä
  • Saatan kuulostaa Patagonia-liiviin pukeutuvalta investointipankkiirilta, mutta mielestäni yhteiskunnan pitäisi kasvattaa sukupolven verran kasvuyrittäjiä
  • Onko [ nopeasti kasvanut osake tai sijoitustuote ] kuplassa? “

Haastattelija: “Entäpä sitten kolumnipuoli. Kuinka Kapitaali lähtee kilpailemaan alan vakiintuneita kärkinimiä vastaan?” 

Pääomainen: “Alunperin Kapitaali Future pyrki syväluotaaman suomalaisen talouskentän trendit eri alojen menestyjien tuella. Valitettavasti Antti Herlin ja Peter Vesterbacka eivät ottaneet puheluitani vastaan. Myös ammattitoimittajat kieltäytyivät kirjoittamaan meille loistavaa näkyvyyttä vastaan.” 

“Vastoinkäymisten seurauksena Kapitaali Future pivotoi johtamaan sekasortoa kolumnistikentällä innovaatisin keinoin. Klassisten menestyjien sijaan puheenvuoro annetaan markkinatalouden oppien mukaisesti sille, joka on valmis maksamaan palstatilasta eniten. Näin varmistetaan kolumnin maksimaalinen arvo, eikä tehokkuushäviöitä synny.”

Haastattelija: “Inspiroivaa. Etkö kuitenkin pelkää, että lukijat suhtautuvat kriittisesti tällä tavoin hankittuihin teksteihin?”

Pääomainen: “Tämä ei ole ongelma yksinkertaisesta syystä. Yleinen näkemys kilpailijoiden kolumnisteista on selviytymisharhan uhri.”

Haastattelija: “Voitko tarkentaa?”

Pääomainen: “Harha on yleinen kognitiivinen virhe, jossa henkilön menestyksen syyksi oletetaan tämän tausta tai erityiset ominaisuudet, vaikka todellinen syy menestykseen saattaa olla vain sattumankauppa. Luonnollisesti lukijakunta ei kykene erottamaan taidoillaan menestyneitä kirjoittajia onnekkaista, joten he voivat yhtä hyvin lukea kenen tahansa tulkintoja maailman tilasta.”

Haastattelija: “Vielä viimeinen kysymys markkinoinnin näkökulmasta. Millainen on kohderyhmänne?”

Pääomainen: “Kohderyhmämme ovat kaikki, joiden mielestä talouskeskustelun tulisi pyöriä teknologiayritysten ympärillä. Markkinatutkimus osoittaa, että Kapitaali Future kiinnostaa erityisesti päättäjiä, visionäärejä sekä eri alojen huippulahjakkuuksia – ihmisiä joilla on tulevaisuus. Heille kohdennetusta markkinoinnista voikin olla suoraan yhteydessä minuun.”

Haastattelija: “Kiitos haastattelusta, odotan julkaisua mielenkiinnolla”

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelussa Kari Hotakaisen Tarina – Kertomus kertomuksista ja siitä, kun asuntopolitiikka menee täysin pieleen

Kirja-arvostelu | Teksti: Eino Haajanen

”Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.”

Takakannen teksti maalaa lähtöasetelman, joka on sekä synkkä että yhteiskunnallisesti kiinnostava. Rakennemuutos ja työn murros jylläävät. Yhteiskunta on myllerryksessä.

Kari Hotakaisen uusimmassa romaanissa, Tarinassa, keskiössä ovat nimensä mukaisesti tarinat. Ne vaikuttavat kaikkeen. Niillä lunastetaan paikka parhaissa uusissa asunnoissa – tai jos kerrot huonon tarinan, niin Parakissa tai tyhjässä Kauppakeskuksessa. Supikoiraa yritetään brändätä minkäs muunkaan kuin tykin tarinan avulla, ja uudessa yhteiskunnassa ihmiset aidosti laitetaan arvoasteikkoon elämäntarinoidensa perusteella.

Kuulostaa dystopialta, ja sitä se onkin. Hotakainen onnistuu kuitenkin tulevaisuuskuvauksellaan samalla näpäyttämään tarkasti aikamme ilmiöitä ja kliseitä, kuten esimerkiksi jatkuvaa tarvetta tarinallistaa erilaisia ilmiöitä ja käsitteitä. Yhtymäkohtia on siis nykyisyyteenkin, eikä merkitystasolla liikuta pelkässä hamassa tulevaisuudessa.

Kirja on useissa kohdissa hauska, vaikka onkin samalla synkkien aiheiden äärellä liikkuva satiiri. Osansa nykyilmiöiden kritiikistä saa myös ikuisuusristiriita maaseutuasumisen arvostuksen ja kaupunkilaisuuden välillä. Hotakaisen teksti on kuvailevaa ja herkullista, humorististakin.

Syy kasvaneeseen tarinankerronnan tarpeeseen tulevaisuuden maailmassa tulee rakennemuutoksesta ja rajuista politiikkatoimista. Työt ovat loppuneet tai lopetettu, ja väestö pakkomuutetaan Suuren Muuton aikana Maaseudulta Kaupunkiin. Tarina tuntuu kertovan fiktiivisestä tulevaisuuden Suomesta, vaikka tätä ei suoraan mainitakaan. Muutos kohti kaikkien Kaupunkia on jyrkkä, kun edellytyksiä elämään Maaseudulla ei enää ole, eikä halua niiden ylläpitämiseen. Sähköt ja vedetkin on katkaistu entiseltä Maaseudulta eli nykyiseltä Virkistysalueelta; enää metsän eläimet ovat jäljellä ja pari onnetonta virkistyspalvelua lomaileville kaupunkilaisille.

”Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on. ”

Pieni valtiotieteilijä sisälläni heräsi heti teoksen alkumetreillä: miten ihmeessä näinkin totalitaariseen ratkaisuun on voitu päätyä suomalaisessa politiikassa? Millä hallituskoalitiolla saataisiin näin radikaaleja päätöksiä aikaan? Mitä järkeä?

Kirjassa toki mainitaan, että ”Kaupungin ei enää tarvinnut verorahoin pitää keinotekoisesti pystyssä Maaseutua”, mutta ei kai aluepolitiikka menettäisi merkitystään edes dystooppisessa ja totalitaarisessa Suomessa. Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on.

Kysymyksiä heräsi myös asuntomarkkinoista ja omistusasumisesta: jos uudet asukkaat joutuvat tappelemaan asumisoikeuksista elämäntarinansa perusteella, miten tähän tilanteeseen tosiaankin on päädytty? Kaupungin asunto- ja sosiaalipolitiikka ovat menneet rajusti pieleen, kun kunnollisia asuntoja ei millään riitä tulokkaille. Työn murros on pyyhkäissyt suuren osan toimeentulon kokonaan, ja ihmisiä hätämajoitetaan telttoihin ja parakeille. Hyvin harvan palkka riittää omistusasumiseen, Maaseudulta muuttaneiden keskuudesta ei kenenkään.

Samalla käy epäselväksi, kuinka paljon tosiasiallisia markkinoita Hotakaisen yhteiskunnassa lopulta on. Iso osa roikkuu Kaupungin päätösten armoilla.

Hyvällä Alueella asuvien elämää ja osaa ei juuri ruodita. Miten he ovat asuntonsa haalineet, ja kuinka erilaisessa työelämän todellisuudessa he elävät verrattuna muihin? Varallisuusero on ilmeinen. Se kerrotaan, että Hyvällä Alueella on vain pari Kaupungin vuokra-asuntoa, ja nekin ovat useimmiten varattuna Päättäjille ja heidän sidosryhmilleen.

Eikö yksilön asuinpaikka määräydykään enää lähtökohtaisesti markkinoilla – vai keskitytäänkö kirjassa vain todella vahvasti pelkkään Maaseudulta tulleiden ja huono-osaisten näkökulmaan? Alun kysymys vahvistuu mielessä: miten tähän karuun tilanteeseen on päädytty?

Näihin kysymyksiin ei kovin seikkaperäisiä vastauksia aina saada.

No, näsäviisailut sikseen. Kyseessä on kaunokirjallinen teos.

Kirjan ydin ei tietenkään ole Kaupungin ja Maaseudun analyyttisessa yhteiskunnallisessa tarkastelussa, vaan nimenomaan tarinoissa. Juoni on ajatusleikki ja fiktiota.

Iso osa kirjasta keskittyy Raatteentie 62 -taloyhtiön asukkaiden elämäntarinoihin. Kerrostalo puretaan ja sen asukkaat sijoitetaan uusiin asuntoihin elämäntarinoidensa mielekkyyden perusteella. Osa saa hyvän asunnon ja osa joutuu parakeille. Tätä selvitystyötä ja valintaa tekemään rekrytään akateeminen pätkätyöläinen, kolmekymppinen psykologi, Ilona Kuusilehto. Taloyhtiössä asuu monenkirjavaa väkeä, ja kukin vuorollaan kertoo tarinansa lomakkeelle.

Lomakemuotoinen kerronta on kiinnostava ja omaperäinen valinta Hotakaiselta, joskin kärsimätön lukija voisi toivoa, että kerrostalossa olisi edes yksi kerros vähemmän. Näitä lomakkeita kun tuntuu olevan puolet kirjasta. Tarina kulkee lomakkeiden rivien välissä.

Tarinassa myös eläimet ja fiktiiviset hahmot, kuten Muumipeikko, saavat roolin ja äänen. Tarinassa esiintyvä presidentti on myös kiinnostava hahmo. Hän menettää uransa yhden kohtalokkaan puheen seurauksena. Saa ajattelemaan nykyisen poliittisen kulttuurin armottomuutta: ura ja uskottavuus voi pahimmillaan olla kerrasta poikki.

Tarina on kiinnostava teos. Hotakaisen kieli on hyvää ja osuvaa. Kirjassa ei ole selkeää yksittäistä juonta, vaan monta toisistaan hieman erillistä, mutta silti yhteistä kokonaisuutta rakentavaa kertomusta.

Lue Hotakaisen Tarina, jos haluat hetkeksi uppoutua vaihtoehtoiseen ja ajatuksia nostattavaan tulevaisuuden maailmaan – ja saada kiksit osuvista ja nokkelista ilmaisuista. Kirja toimii myös hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka epäreiluksi elämä kaupunkialueella käy uusille asukkaille, jos harjoitetaan kehnoa asuntopolitiikkaa ja liian niukkaa asuntotuotantoa.

Tarina | Siltala

Kari Hotakainen: Tarina
Siltala 2020
268s

Jatka keskustelua:

Matikkapähkinä: salaperäinen parkkipaikka

Matikkapähkinä | Mikko Vanhala

Jarkko oli hypermarketissa ostoksilla. Kävellessään ostoksiensa kanssa takaisin autolleen Jarkko huomasi parkkipaikkojen olevan numeroituja ja hänen oman autonsa peittävän yhden paikoista. Matemaatikkona Jarkko näki tämän tilanteen oivallisena aivopähkinänä. Häneltä vei kuitenkin pitkään keksiä minkä numeroisella paikalla hänen autonsa oli.

Osaatko auttaa Jarkkoa: mikä luku jää auton peittämäksi?

Eikö meinaa ratketa? Jos olet jo kokeillut kaikkea, voit katsoa tästä vinkin. Älä kuitenkaan luovuta liian helpolla!!!


Jatka keskustelua:

Pääomaisen talouspolitiikan lyhyt oppimäärä

Teksti: Pääomainen

Alla on esitelty kolme klassikkoteosta, joita jokaisen taloustietelijän tulee väittää lukeneensa. Muiden prioriteettien, kuten Netflixin katselun ja TikTokin päivittämisen keskellä perinteiseen kirjallisuuteen on vaikeaa ehtiä uppoutumaan. Sen vuoksi Pääomainen on tiivistänyt tärkeimpien talouspoliittisten opusten viisaudet helppoon ja nopeaan muotoon.

Pääoma 2000-luvulla, Thomas Piketty:

Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut jälleenrakennus oli viimeinen ajanjakso, jolloin työn tuottavuus oli suurempaa kuin pääoman. Nykyään ainoa pääoman tuottavuuden ylittävä asia ovat suuret keskittymät pääomaa. Arvopapereiden tuottaessa ahkerammin voittoa kuin työläisten, voidaan olettaa että yhteiskunta palaa lopulta 1700-luvun tyyliseen aristokratiaan. Pikettyn mukaan ilman varallisuuden raskasta verottamista, pian ainoa tapa rikastua on mennä naimisiin rikkaan perhetuttavan kanssa. Huolellisesti rakennetuista aikasarjoista tunnetun ekonomistin oletus tästä kehityskulusta nojaa, kuten kaikki laadukas taloustiede – 1800-luvun kaunokirjalliselle kerronnalle.

Työllisyys, korko ja raha, John Maynard Keynes:

Aikanaan makroteorian mullistanut teos on taloustieteeltään jo vanhentunut: bensaa kaipaavan polttomoottorin sijaan kansantalous on sekamelska, jossa syy-seuraussuhteet löytyvät todennäköisimmin vahingossa. Kirjan teoriat ovat kuitenkin hyödyllisiä makrotalouden käsittämiseen ja niihin tutustuminen synnyttää monille opiskelijoille virheellisen itsevarmuuden taloustiedettä kohtaan heti fuksikeväänä.

Kaikesta huolimatta sen Keynesin perintö sisältää tärkeän opetuksen jokaiselle ekonomistille. Pitkällä aikavälillä teorioiden ei tarvitse päteä, kunhan niiden opit miellyttävät poliitikkoja!

Kansojen varallisuus, Adam Smith

Kansojen varallisuuden nerokkuus piilee siinä, että laajan teoksen voi väittää sisältävän lähes mitä tahansa. Tullit, uskonto, koulutus, moraali ja epäarvoisuus ovat kaikki monipuolisesti edustettuina. Kun otetaan huomioon, kuinka vähän markkinat ja ”näkymätön käsi” kirjassa lopulta esiintyvät, on yllättävää että sen pohjalta syntyi vain yksi tieteenhaara.

Etenkin suomennettu versio erottuu hyvin kirjahyllyssä. Pääomainen suosittelee asettelemaan sen hyvin esille zoom-keskusteluiden taustalle, kun haluaa ottaa intellektuaalisen yliotteen muista osallistujista. On epäselvää, onko kukaan muu kuin teoksen suomentaja koskaan lukenut koko teosta, mikä helpottaa sen viisauksiin vetoamista tarvittaessa.

Jatka keskustelua:

Joulupukin taloudelliset realiteetit

Artikkeli | Teksti: Mikko Vanhala

Jälleen on se aika vuodesta, kun tontut tarkkailevat ovatko lapset kilttejä, ja pian Joulupukki poroineen kiertääkin jo jakamassa lahjojaan kaikkialla. Kyetäkseen tähän urakkaan joka vuosi Joulupukilla täytyy olla tehokas tuotannollinen organisaatio, täydellisyyteen hiottu logistiikkajärjestelmä ja tietysti myös pääomaa, sillä ilmaisten lahjojen jakaminen maksaa Joulupukille. Taloustieteen näkökulmasta kiinnostavaa on myös se, onko lahjojen jakaminen tehokasta vai johtaako se hyvinvointitappioihin (tästä hyvä tutkimus on esimerkiksi Waldfogel 1993, josta lisää infolaatikossa). Ovatko Joulupukin taloudelliset realiteetit kunnossa?

Joulunajan menoihin uppoaa paljon rahaa. Ilmainen joulu ei ole Joulupukillekaan. Statistan tilastojen mukaan maailmassa oli vuonna 2019 noin 1,98 miljardia lasta. Time-lehti uutisoi vuonna 2012, että keskimääräisen uutuuslelun hinta oli jopa 62 $ eli nykyisellä valuuttakurssilla noin 52 €. Jos oletetaan Joulupukin antavan jokaiselle lapselle tämän hintaisen lahjan, kuluisi hänellä vuosittain lähes 103 miljardia euroa, puhumattakaan siitä, että keskimääräisen lahjan hinta saattaa tänä vuonna olla vielä korkeampi kuin vuonna 2012. Miten Joulupukilla voi olla varaa tähän kaikkeen?

Onhan Joulupukilla kuitenkin tuloja. Korvatunturin PR-tiimi on mitä ilmeisimmin erinomainen, sillä Joulupukilla on hyvin näkyvä rooli populaarikulttuurissa sekä iso diili ainakin The Coca-Cola Companyn kanssa. Coca-Colan liikevaihto vuonna 2019 oli 37,27 miljardia dollaria ja pelkästään mainosbudjettikin yli 3 miljardia dollaria, joten luultavasti Joulupukki tekee hyvän tilin näyttämällä naamansa suositun kolajuoman pullojen etiketeissä. Ottaen huomioon, miten näkyvä henkilö Joulupukki on joulunajan markkinoinnissa, voisi helposti kuvitella, että mainostulot riittävät ainakin suurelta osin kattamaan lahjamenot. On myös huomattava, että Joulupukki ei osta lahjoja muualta vaan valmistaa ne itse: siten todelliset menot voivat olla paljon pienemmät, sillä Joulupukin ei tarvitse murehtia lahjojen markkinahinnoista ja kilpailijoista.

Kapitaali ei tavoittanut Joulupukkia itseään kommentoimaan tuotantojärjestelmäänsä, mutta tietojemme perusteella kaikki työntekijät ovat tonttuja, joille ei ilmeisesti makseta ainakaan rahallista palkkaa, ja joiden työolosuhteet eivät ilmeisesti noudata työaikalainsäädäntöä. Riistääkö Joulupukki hyväuskoisia tonttuja? Tarjotaanko heille riittävää korvausta vaivoistaan? J. Karjalaisen kappale Joulupukin töissä tietää kertoa, että ”Aaton alla aina / On kiire hirmuinen / Silti työtä hauskempaa / Voi kuvitella en”. Tontut siis ilmeisesti joutuvat tekemään joulun alla paljon ylitöitä. Selvästi kuitenkin tonttujen hyötyfunktiot edustavat altruistisia preferenssejä. Korvatunturi Inc. lienee siis jonkinlainen yhteishyvää tavoitteleva järjestö tai ideologinen ryhmä. Voi myös olla, että Joulupukki toimii tonttulahkon uskonnollisena johtajana.

Lelujen valmistuksen täytyy alkaa melko myöhään, sillä Joulupukin täytyy seurata lelualan trendejä mahdollisimman pitkälle asti – uuden hittilelun ilmestyminen vuoden lopussa saattaa vaikuttaa hyvin merkittävästi siihen, mitä tuotteita pajassa valmistetaan. On myös olemassa ajattomia klassikoita, joita annetaan lahjaksi vuosittain. Näitä tuotteita voidaan valmistaa jo kevään ja kesän ajan, olettaen että tontut eivät pidä lainkaan lomaa.

Pahin työurakka kohdistuu kuitenkin joka tapauksessa vuoden loppuun. Korvaamalla tontut roboteilla Joulupukki voisi saada pajan tuotannon ympärivuorokautiseksi ja entistä tehokkaammaksi: tällöin tonttujen määrää voitaisiin vähentää ja heitä voitaisiin siirtää muihin tärkeisiin tehtäviin, kuten lasten käyttäytymisen tarkkailuun, joka perinteisesti on tonttujen tehtävä.

Ei ole varmaa, toimiiko Korvatunturilla lahjateollisuuden lisäksi muita toimialoja. Emme siis tiedä, tarjotaanko tontuille esimerkiksi työterveydenhuoltoa tai vaikkapa kulttuuripalveluita. Klassisesta jouluelokuvasta Joulupukki ja noitarumpu tiedämme kuitenkin, että kirjeet saattavat kadota jopa 50 vuodeksi ennen perille pääsyä. Sattuuhan sitä.

On mysteeri, täyttävätkö Joulupukin pajassa valmistetut lelut niiltä Euroopan unionissa vaadittavia turvallisuusstandardeja. Lelut saattavat siis olla haitallisia tai jopa vaarallisia lapsille. Turvallisuustestien tekemättä jättäminen säästänee rahaa ja siten alentanee lelujen kustannusta. Joulupukilla ei myöskään välttämättä ole tekijän- ja muita immateriaalioikeuksia kaikkien lelujen valmistukseen, sillä tietolähteemme paljastavat joskus saaneensa joululahjaksi myös brändituotteita. 

Miten Joulupukki ehtii viemään lahjat kaikille? Onhan maailmassa sentään miljardeja ihmisiä. Tähän ongelmaan vastaus löytynee kuitenkin fysiikan puolelta. Albert Einsteinin esittämän erityisen suhteellisuusteorian mukaan kappaleen nopeuden lähestyessä valonnopeutta kappale laajenee ja aika hidastuu sen läheisyydessä (niin sanottu aikadilataatio). Joulupukin täytyy siis liikkua lähes valonnopeudella, jotta aika hidastuu ja hän ehtii joka paikkaan. 

Kansa osteli – tilastot kertovat

Tilastokeskus koostaa vuosittain tilastoa erilaisista jouluun liittyvistä indikaattoreista. Joulu tilastojen valossa -tilasto vuodelta 2019 kertoo, että suomalaiset käyttivät joulumenoihin keskimäärin 530 euroa, josta 330 euroa on joululahjojen osuus ja 200 euroa muita menoja. Suomalaiset antavat keskimäärin 5–10 lahjaa, joten voidaan arvioida keskimääräisen lahjan olevan arvoltaan noin 45 euroa.

Puolet suomalaisista on antanut joskus käytetyn joululahjan. Tämän trendin voi arvella kasvavan tulevaisuudessa, sillä ekologisuudesta ollaan yhä tarkempia. Tori.fi on viime vuonna alkanut julkaisemaan Vuoden käytetty joululahja -kyselyä, jolla kartoitetaan ihmisten näkemyksiä ja toiveita käytetyistä joululahjoista. Ensimmäinen Vuoden käytetty joululahja oli Artekin jakkara. Vuoden 2020 äänestyksen tuloksia ei kirjoitushetkellä ole vielä julkaistu.

Yleisimmät lahjan valinnassa käytetyt kriteerit ovat lahjan tarpeellisuus ja lahjatoiveet. Kuitenkin yli 60 % toivoo saavansa yllätyslahjoja. Puhtaasta talousteoreettisesta näkökulmasta on arvoitus, miksi joululahjaksi annettaisiin mitään muuta kuin kylmää käteistä. Waldfogelin (1993) tutkimuksen mukaan joululahjojen antaminen ei ole tehokasta, sillä joululahjoilla ilmenee niin sanottua omistusvaikutusta: lahjan saaja siis arvostaa lahjaa usein vähemmän kuin lahja on maksanut. Toisin sanottuna lahjan saaja olisi valmis maksamaan lahjasta vähemmän kuin hänelle pitäisi maksaa siitä luopumiseksi. Erään amerikkalaisen arvion mukaan 93 % ihmisistä vastaanottaisi lahjana mieluummin lahjakortin kuin lahjakortin arvosta käteistä rahaa. (Täh?!)

Joulu 2020 tulee olemaan historiallisessa mittakaavassa poikkeuksellinen, sillä monet jouluperinteet saattavat jäädä tänä vuonna kaikilta väliin. Joululoma on myöskin ollut suosittu matkustusajankohta, ja ainakin ulkomaisten vierailijoiden määrä tulee tänä vuonna jäämään merkittävästi normaalia pienemmäksi. Tilastojen mukaan joulussa tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo, jouluruoka ja joululoma. Niitä koronakaan ei voi viedä pois. 



Jatka keskustelua:

Vappu se oli – oli miten oli

Kapitaalin reportaasi historiankirjoihin jäävästä koronavapusta

Reportaasi | Teksti: Eetu Mänttäri

Vuoden 2020 vappuaaton koittaessa moni varmasti muisteli haikeana aiempien vuosien vappuja, jolloin nykyisenlaisesta pandemiasta ei ollut tietoakaan. Tänä vuonna tuo opiskelijoiden, työväen ja kevään juhla ei kuitenkaan voinut olla samanlainen kuin koskaan aiemmin. Jopa sota-aikana kaikesta huolimatta myytiin kaduilla vappuhuiskia, ainakin jos Iltalehden kuvakollaasia vuodelta 2017 on uskominen.

Mikä pahinta, tänä vuonna todellinen opiskelijavappu jäisi vielä hämärän peittoon kokonaiselle vuosikurssilliselle uusia opiskelijoita.

Nyt ei kokoonnuttaisi Kuppalan pihalle juhlimaan, Mantaa ja Snellua lakittamaan, Ullanlinnanmäelle grillaamaan tai ylipäätään minnekään pisaratartunnan pelossa. Oli historiallinen tilaisuus kokeilla, miten tunnelma välittyy internet-palveluiden, kuten Discordin, välityksellä.

Lakki ja haalarit jäivät naulakkoon tänä vuonna.

Etukäteen moni mietti, yltäisikö tällainen korvaava versio rakkaasta juhlasta lähellekään alkuperäistä, vai korostaisiko se vain vallitsevan tilanteen turhauttavuutta? Päätin ottaa selvää, ja päädyin KTTO:n hallituksen jäsenenä osallistumaan etävapun toteutukseen aina suunnitteluvaiheesta juhlimiseen asti.

Vappuaaton alkuillasta oli Helsingin väestö pandemiasta huolimatta juhlatuulella. Omaa välttämätöntä nestemäisen ravinnon täydennysreissuani suorittaessani oli Alkon edessä lähemmäs sadan metrin jono – turvaväleineen päivineen, kuten asiaan kuului. Nopean päässälaskun jälkeen tajusin, etten millään ehtisi kassalle ennen sulkemisaikaa, joten käännyin pitkin hampain kannoillani kohti lähintä Alepaa ostamaan lohdutuspalkinnoksi tuiki tavallista keskiolutta ja simaa.

Kirosin oman viinakaappini matalaa huoltovarmuusastetta sekä maamme alkoholipolitiikkaa. Vappu jäisi nyt jalluttomaksi. Uskottelin itselleni, että tämä oli nyt vain yksi niistä uhrauksista, joita tänä vuonna pandemian vuoksi joutuisimme itse kukin tekemään.

Olin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että kahden promillen intoksikaatiotavoite olisi saavutettavissa näillä substituuttihyödykkeilläkin.

Palattuani asuntoni suomaan virussuojaan ja tuudittauduttuani jälleen sosiaalisen eristäytymisen autuuteen oli aika kaivaa valkolakki laatikosta sängyn alta ja korkata vappu toden teolla. Muutaman simalasin siemailun ja KTTO:n aiemmista vapuista muistuttavan somesisällön selailun jälkeen alkoi vappuhuuma olla jo käsin kosketeltavissa. Oli aika siirtyä järjestön Discord-serverille juhlimaan yhdessä opiskelutovereiden kanssa.

KTTO:n hallituksen kesken olimme olleet huolissamme siitä, että järjestömme jäsenet jäisivät tyhjän päälle tärkeänä juhlapäivänä tavanomaisen vapun ollessa mahdoton toteuttaa. Eihän kevätlaitumilla kirmaavia kansiskarhuja pitäisi koronalta turvassa mikään, ellei heille järjestettäisi jotain vapputekemistä kotilieden ääreen. Kansanterveydestä kantamastamme vastuusta voimaantuneina päätimme järjestää KTTO:laisille etävapun Discordin välityksellä.

Juhlaväki oli siirtynyt verkkoon – tai kuka minnekin. Fyysisellä Mantalla ei ollut kuin aitaus. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / Anette Helander

Helsingin kaupunki ja Taideyliopiston ylioppilaskunta olivat mitä ilmeisimmin lukeneet kokouspöytäkirjojamme, sillä hekin olivat päättäneet kyhätä kokoon jonkinlaisen virtuaalitapahtuman vapun kunniaksi. Tarkoitus oli ilmeisesti lakittaa digitaalinen Havis Amanda.

Noh, me KTTO:laiset, toki silkasta solidaarisuudesta, seurasimme tuotakin tapahtumaa omalta serveriltämme käsin. Kyseessä oli varsin kunnianhimoinen ja tyylikäs produktio virtuaalisine ilmalaivoineen ja lievää hämmennystä aiheuttavine spoken word -esityksineen. Muutamat paikallaolijat tosin ihmettelivät virtuaalisen Mantan sijaintia keskellä Senaatintoria Kauppatorin sijaan. Taiteilijoille suotakoon vapautensa.

Mantan saadessa lakkinsa painoimme omatkin ylioppilaslakkimme päähän webbikameroiden välityksellä. Kyllähän se hieman erilaiselta tuntui verrattuna viime vuoteen, jolloin seisoin kaupungintalon kulmalla väentungoksessa ja pystyin hädin tuskin nostamaan kättäni saadakseni lakin päähäni. Huomasin kaipaavani väkijoukkoa ja vapun hälinää ja hulinaa.

Olihan virtuaalitapahtuma olosuhteisiin nähden hienosti toteutettu. Omaksi harmikseni en kuitenkaan koskaan nähnyt virtuaalihahmoni heiluttavan ”räppikättään” vaikka kuinka kiivaasti moista toimintoa lupaavaa nappia klikkailin.

Vappu on ainakin Helsingin opiskelijayhteisössä yksi niistä tapahtumista, jolloin kaikki noudattavat yhdessä tiettyjä perinteitä. Ihmisten kokoontuessa samaan paikkaan on kokemuskin heille kaikille monella tapaa samanlainen. Etävappuna puolestaan oli kotisohvalla helppo valita juuri oma lempisisältö kulutettavaksi sen sijaan että kokisi jotain yhteistä satunnaisen ihmismassan kanssa. Discordissa kokoontumisella pyrimme välittämään jotain tällaista väkijoukosta kumpuavaa yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta edes oman ainejärjestömme sisäisesti ilman fyysistä paikallaoloa.

Mantan lakituksen jälkeen jatkoimme jutustelua Discordissa sekä pidimme vappuvisan, jonka pääpalkintona oli peräti samppanjapullo. Hengailu oli kieltämättä mukavaa, mutta tulin mielessäni väkisinkin verranneeksi virtuaalivappua todelliseen vappuun, jolle se jäi selvästi kakkoseksi. Korvike oli kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Tulin miettineeksi myös sitä, toistuisivatko vapun kaltaiset tuhansia ihmisiä pienelle pinta-alalle saattavat massatapahtumat enää hetkeen koronaviruspandemian hellitettyäkään? Kaihtaako sukupolvemme väkijoukoissa liikkumista vielä kriisin jälkeenkin korona-ajan käyttäytymismallien pintyttyä alitajuntoihimme? Tämä on mahdollista, mutta taitaa olla kuitenkin niin, että ihmisten ikävä vanhaan vapauteen voittaa lopulta koronan myötä opitun tartuntapelon. Aika näyttää.

Juhlaväkeä Lasipalatsin edessä vuonna 1960. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / Iiro Nurminen

Vapun huvitukset sujuivat kaiken kaikkiaan varsin hyvin myös internetin kautta. Juhlan varsinaista tunnelmaa oli kuitenkin hankala kanavoida siellä. Itselleni vapun hienous opiskelijatapahtumana on ollut nimenomaan sen kokonaisvaltaisuus: minne vain Helsingissä meneekin, voi nähdä opiskelijoita vapputunnelmissa.

Vappuna bileet ovat kaikkialla. Joka kadunkulmassa, joka puistossa, jokaisissa haalareissa ja jokaisessa lakissa. Kaduilla voi törmätä vanhoihin ja uusiin tuttuihin yllättävillä tavoilla. Myös tuntemattomat ovat vappuisin paremmalla juttutuulella. Tänä vuonna ikävöin sitä viisissäkymmenissä olevaa teekkaria, joka viime vappuna bussia odottaessamme informoi minulle taloustieteen olevan valetiedettä. Haikeita tunnelmia herätti myös rakas vappumuisto vanhasta kesätyökaverista, jonka tunnistin vasta hänen kaatuessaan jalkoihini kadulla vappusiman kellistämänä. Vappuun liittyvä arvaamattomuus on tosiaan yksi juhlan hienouksista.  

Tänä vuonna juhlat olivat kuitenkin vain ajatuksissamme sekä tietokoneidemme ja älypuhelimiemme näytöillä. Vaikka virtuaalivappu oli kokemuksena historiallinen ja siinä mielessä mielenkiintoinen, toivon hartaasti tavanomaisen juhlinnan olevan taas ensi vuonna mahdollista.

Palaathan pian, vappu.

Minne oikein katosit, vappu?
Jatka keskustelua:

Oletko miettinyt, miksi niin moni ekonomisti päätyy julkiselle sektorille? – Älä mieti enää, Pääomainen paljastaa syyn

Pakinassaan Pääomainen paljastaa järisyttävän salaliiton.

Vuosikymmenten ajan kansantaloustieteen opiskelijoita on vaivannut sama ongelma. Miksi opintoihin ei kuulu työelämään valmistavia sisältöjä? Jo 90-luvun Kapitaalissa kritisoidaan työelämätaitojen puutetta. Miksi tilanne on siis sama melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin?

Nykyinen Asiantuntijataidot-kurssi on parhaimmillaankin uusien opiskelijoiden hämäämiseen suunniteltu silmänkääntötemppu. Kurssi antaa olettaa, että asiantuntijuuden tärkeimmät taidot ovat kuunnella passiivisesti, kun Suomen Pankin pääjohtaja markkinoi kirjaansa sekä tietää millainen karhu olet persoonaltasi. (Pääomainen on persoonaltaan koalakarhu).

Tiesitkö myös, että sinulla kannattaa olla LinkedIn-profiili?

Kesän aikana Pääomainen on viimein yhdistänyt irralliset johtolangat ja löytänyt selityksen tälle opiskelijoita piinaavalle ilmiölle. Aloittakaamme.

Kuka tarvitsee talousosaajia yhteiskunnassa? Hallinto.

Mihin töihin ekonomisteja palkataan? Virkamiehiksi.

Kuka määrittää opetussuunnitelman? Yliopisto.

Kuka rahoittaa yliopistoja? Hallinto.

Merkit ovat olleet jokaisen nähtävillä, niitä vain täytyy tulkita oikein. Yhteistyössä hallituksen kanssa tiedekunnan päättäjät ovat salaa laskeneet kansantaloustieteilijöiden itsetuntoa ja signaaliarvoa työmarkkinoilla.

Työnantajana julkinen sektori tietää jo, mihin taloustieteilijät kykenevät. Heillä on työmarkkinoilla etulyöntiasema informaation suhteen. Vähentämällä KTTO:n opiskelijoiden kysyntää yksityisellä sektorilla, hallinto kykenee nappaamaan enemmän osaajia halvemmalla kuin muut. Mitättömillä yritystoimeen soveltuvilla taidoilla varustetut opiskelijat jäävät muiden jalkoihin, ja ovat helppoa riistaa hallitukselle. Vähentämällä työnantajien välistä kilpailua hallinto kykenee säästämään rahaa vuodesta toiseen.

Kaipaatko lisää todisteita? Keväällä samaan aikaan kun opintosuunnitelmaa uudistettiin, talousviisaat valmistelivat ”suunnitelmaa” hallitukselle. Sattumaako? Tuskin.

Toki osa ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja rohkeasti suuntaa yksityiselle sektorille kauppatieteilijöiden maailmaan, mutta he palaavat kertoen samaa synkkää tarinaa: ”Olisinpa edes kerran harjoitellut esityksen pitämistä ennen tätä”.

Kuva: Veikko Somerpuro (CC BY-SA 4.0)

Jatka keskustelua:

Matikkapähkinä: Pirkon ja Markon visaiset pulmat

Matikkapähkinä | Koonnut: Mikko Vanhala

Kryptografi Pirkko tutki salaperäistä koodia. Juotuaan pannullisen kahvia ja käänneltyään niin paperia kuin päätäänkin hän vihdoin keksi, mitä lukua koodin viimeinen rivi vastaa. Keksitkö sinä?

067377231 = 2

803117235 = 3

212229630 = 3

808863211 = 8

777315293 = 1

000608032 = ?

Pirkon kollega Marko pohti toista visaista ongelmaa. Hänellä oli seuraavanlainen numerosarjaongelma:

SV154967328

SU823647591

EN?????????

Osaatko sinä auttaa Markoa?



Jatka keskustelua: