Aihearkisto: VIERASKYNÄT

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:

Hanna Virtasen vieraskynä: Koulutuksen taloustieteellä luotettavaa näyttöä koulutuspolitiikan tueksi

Vieraskynä | Teksti: Hanna Virtanen

Pitäisikö oppivelvollisuusikää nostaa? Entä opiskelijavalinnassa painottaa pääsykokeita vai ylioppilastodistusta? Minkälaisia seurauksia olisi korkeakoulutuksen lukukausimaksuilla? Koulutuksen taloustieteilijöillä on tyypillisesti paljon sanottavaa näihin ja moniin muihin koulutuspolitiikan polttaviin kysymyksiin.

Koulutuksen taloustieteen tutkimus tarkastelee koulutusvalintojen syitä ja seurauksia. Keskeisessä asemassa on politiikkatoimien ja politiikan muutosten vaikutukset siihen, kuka koulutukseen osallistuu. Lisäksi paljon huomiota kirjallisuudessa saa se, millä tavoin ja ketä koulutus erityisesti hyödyttää. Tämänkaltaiset tiedot ovat tärkeitä toimivaa ja tehokasta koulutuspolitiikkaa suunniteltaessa.

Taloustieteen uskottavuusvallankumous

Koulutuksen taloustieteen keskeisimpien teorioiden, inhimillisen pääoman ja signaaliteorian, kehittämisestä on kulunut jo noin puoli vuosisataa. Tutkimussuuntauksen analyysi rakentuu edelleen valtaosin sen perusajatuksen päälle, että koulutus tarjoaa opiskelijoille monenlaista osaamista, josta on hyötyä myöhemmin työmarkkinoilla tai vaikkapa parin muodostuksessa (koulutus tuottaa inhimillistä pääomaa). Toisaalta koulutus ja erityisesti tutkinnot mahdollistavat sen, että työnantajat havaitsevat ketkä yksilöt kykenevät oppimaan tuottavuuden kannalta keskeisiä taitoja (koulutuksella on signaaliarvoa).

Tämän päivän tutkimus keskittyy pääasiassa empiiriseen tutkimukseen, missä ihmisten valintoja ja valintojen seurauksia tutkitaan isojen aineistojen ja jatkuvasti kehittyvien menetelmien avulla. Tutkimuksessa käytetyt tilastolliset menetelmät ovat kehittyneet viimeisten vuosikymmenten aikana niin merkittävällä tavalla, että edistysaskelta on kutsuttu taloustieteen uskottavuusvallankumoukseksi.

Hanna Virtanen.

Kehityksen seurauksena koulutuksen taloustieteen tutkimuksissa ei tarkastella enää vain yksinkertaista korrelaatiota (asioiden välistä yhteyttä) vaan asetelmat ja menetelmät mahdollistavat aidosti kausaalisuhteiden (syy-seuraussuhteen) tunnistamisen. Näin voidaan tarjota aiempaa luotettavampaa tietoa siitä, onnistutaanko politiikkatoimilla pääsemään niille asetettuihin tavoitteisiin.

Satunnaistettu koe aikuiskoulutuksesta

Luotettavimmaksi koettu asetelma on satunnaistettu koe, missä tutkijat itse satunnaistavat osallistujat koe- ja kontrolliryhmiin. Satunnaistetut kokeet ovat yleistyneet maailmalla vauhdilla, mutta Suomessa niiden toteuttamiseen on ollut melko vähän mahdollisuuksia. Yksi toistaiseksi harvoista koulutuksen taloustieteeseen liittyvistä satunnaistetuista kokeista Suomessa on käynnissä Vantaalla.

Hankkeessa Vantaalla toimivat yritykset jaetaan satunnaisesti koe- ja kontrolliryhmiin. Vuosina 2019—2021 koeryhmän yrityksille tarjotaan erilaisia aikuiskoulutukseen liittyviä palveluita, kun taas kontrolliryhmään kuuluvat yritykset jäävät ilman näitä ylimääräisiä palveluita. Asetelman avulla voimme luotettavasti arvioida sitä, miten tarjotut palvelut ovat muuttaneet aikuiskoulutukseen osallistumista eri yritys- ja työntekijäryhmissä sekä erityisesti sitä, miten osallistuminen on vaikuttanut näiden suorituksiin

Aikuiskoulutuksen tuotot tutkimusaiheena on nyt kovassa nosteessa. Työn murroksen on esitetty johtavan siihen, että uudelleen kouluttautumisen tarve kasvaa. Aikuisten koulutukseen liittyy kuitenkin monia piirteitä, joiden vuoksi se on yhteiskunnan kannalta huomattavasti kalliimpaa kuin nuorten kouluttaminen. Monet koulutukseen osallistuvat aikuiset käyttäisivät muutoin koulutukseen menevän ajan työelämässä ja näin ollen koulutuksen vaihtoehtoiskustannus voi heillä olla huomattava. Aikuisten työura on myös ilmeisistä syistä nuoria lyhyempi, joten koulutuksen hyötyjä ehditään kerätä lyhyemmältä ajalta. Aiheesta tarvitaankin huomattavasti lisää tutkimusta, jotta päättäjillä olisi riittävästi tietoa siitä, miten aikuisväestön osaamista voitaisiin kehittää vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti.

Luonnollinen koe ammatillisen ja lukion hyödyistä

Satunnaistetut kokeet eivät ole useinkaan mahdollisia niiden korkeiden kustannusten tai eettisten kysymysten vuoksi. Näiden tilaisuuksien puuttuessa tutkijat pyrkivät hyödyntämään ns. näennäisiä tai luonnollisia koeasetelmia, joissa satunnaisuuden aiheuttaa jokin muu kuin tutkijan luoma kokeellinen tilanne. Luonnollisen koeasetelman voivat muodostaa esimerkiksi koulutuksen sisäänpääsyrajat, jotka jakavat rajan läheisyydessä keskimäärin samankaltaisia nuoria koulutukseen ja sen ulkopuolelle. Tämän regressioepäjatkuvuus asetelman avulla voidaan tarkastella vaikkapa sitä, miten lukio- vs. ammatillinen koulutus vaikuttavat yksilön myöhempään menestykseen työmarkkinoilla.

Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty, että lukio johtaisi ammatillista koulutusta parempaan työllisyys- ja palkkakehitykseen erityisesti pitkällä aikavälillä. Näkemys perustuu siihen, että yleisluontoinen lukio tarjoaisi paremman pohjan jatkaa opintoja korkeakoulutuksessa sekä päivittää osaamista myöhemmin. Toisen asteen koulutusvalinnan seurauksista on kuitenkin hyvin vähän luotettavaa tietoa. Tutkimuksellisesti haasteena on ollut erityisesti se, että ammatilliseen ja lukiokoulutukseen valikoituvat nuoret ovat myös lähtökohdiltaan eli jo koulutuspolun valintahetkellä varsin erilaisia.

Tutkimuksemme ottaa aiempaa paremmin huomioon erot nuorten lähtökohdissa. Tutkimus keskittyy nuoriin, jotka hakivat sekä lukioon että ammatilliseen koulutukseen, ja joiden koulutusalan lopulta ratkaisivat käytetyt sisäänpääsyrajat. Tulokset osoittavat, että ammatillinen koulutus voi johtaa lukiota parempaan työllisyys- ja palkkakehitykseen myös pitkällä aikavälillä. Ammatillisesta hyötyivät tulosten mukaan erityisesti ne nuoret, jotka hakivat ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen.

Koulutuksen taloustiede laajentaa reviiriään

Ammatillista koulutusta koskeva tutkimuksemme on hyvä esimerkki koulutuksen taloustieteessä yleisemminkin tapahtuneesta tutkimuskysymysten jalostumisesta. Pitkään keskiössä olivat koulutuksen määrän tuotot eli se, kuinka paljon yksi koulutusvuosi lisää nostaa ansiotuloja. Vastaus tähän riippuu kuitenkin paljon muun muassa koulutuksen sisällöstä. Nykyään tutkimuksessa tarkastellaankin ennemmin sitä, miten opiskeluala tai oppilaitoksen laatu vaikuttavat koulutuksesta saataviin hyötyihin.

Tärkeään rooliin ovat nousseet myös koulutuksen ei-tuotannolliset vaikutukset sekä ulkoisvaikutukset eli se, minkälaisia vaikutuksia koulutuksella on yhteiskuntaan laajemmin, esimerkiksi alentuneen rikollisuuden, parantuneen kansanterveyden tai lisääntyneen yhteiskunnallisen osallistumisen muodossa. Näillä kysymyksillä koulutuksen taloustiede menee alueille, joiden on katsottu tyypillisesti kuuluvan muille yhteiskuntatieteille. Näin on varmasti myös jatkossa, mikäli muissa tieteissä ei nähdä vastaavaa menetelmien mullistusta kuin mitä taloustieteessä on käyty läpi. Koulutuspolitiikan suunnittelun tueksi tarvitaan nimenomaan tietoa toimenpiteiden kausaalivaikutuksista, eli siitä, miten koulutusvalintoihin ja niiden hyötyihin voidaan vaikuttaa.

Lisää tietoa:

Tutkimusraportti Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeesta julkaistaan keväällä 2022. Etla ja Palkansaajien tutkimuslaitos vastaavat hankkeen vaikuttavuusarvioinnista. Lisää tietoa saatavilla osoitteessa https://urbaaniakasvua.fi/.

Hanna Virtasen ja Mikko Sillimanin (Harvard) ammatillisen koulutuksen tuottoja koskeva tutkimus “Labor Market Returns to Vocational Secondary Education” on hyväksytty julkaistavaksi ”American Economic Journal: Applied Economics” – journaalissa. Aikaisempi työpaperi tutkimuksesta löytyy osoitteesta https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Working-Papers-65.pdf ja tutkimuksen pohjalta kirjoitettu suomenkielinen muistio osoitteesta https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Muistio-Brief-81.pdf.

Kirjoittaja on Etlan tutkimuspäällikkö.

Jatka keskustelua:

Joonas Tuhkurin vieraskynä: Kuinka työn tulevaisuutta tutkitaan?

Vieraskynä | Teksti: Joonas Tuhkuri

Työn tulevaisuus puhuttaa. Suurin piirtein kerran viikossa keskeiset sanomalehdet kuten The New York Times, The Guardian ja Helsingin Sanomat julkaisevat artikkelin työn tulevaisuudesta. Työn tulevaisuudella viitataan karkeasti siihen, miltä työ saattaisi tulevaisuudessa näyttää tai miten se on muuttunut viime aikoina. Usein näissä artikkeleissa viitataan tutkimukseen ja uusiin tutkimustuloksiin: ”Tutkija HS:ssä: Joka 4. ammatti vaarassa Suomessa” tai ”Raportti: Koneet uhkaavat kolmasosaa Suomen työpaikoista”.

Joonas Tuhkuri

Harvemmin artikkeleissa kerrotaan, kuinka tutkimustuloksiin on päästy tai kuinka tutkimus on käytännössä toteutettu. Tämä on kuitenkin olennaista: tutkimuksia on monenlaisia ja pelkän tutkimustuloksen sellaisenaan on harvemmin syytä vakuuttaa ketään. Hyväkin taloustieteellinen tutkimus toimii vain tietyssä kontekstissa. Ammattirakenteen muutos viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvalloissa on eri asia kuin internetin käyttöönoton vaikutukset 2000-luvun alun Norjassa.

Miten työn tulevaisuutta sitten tutkitaan?

Lähtökohtaisesti työn tulevaisuuden tutkimusta on teoreettista ja empiiristä. Molemmille lähestymistavoille on hyvät perusteet. Ilman ajatusta siitä, mistä asiassa on kyse, on vaikea tehdä empiiristä tutkimusta, ja toisaalta ilman empiirisiä havaintoja on vaikea tuottaa kuvaavia teorioita.

Teoreettisella työn tulevaisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet. Adam Smith, Karl Marx, John Maynard Keynes ja monet muut pohtivat ”työn ongelmaa”. Pitkästä historiasta huolimatta teoreettinen tutkimus on vielä hiljattain ottanut harppauksia eteenpäin. Esimerkiksi MIT:n Daron Acemoglun ja David Autorin työtehtävien ja taitojen erillisiä rooleja ja niiden välistä suhdetta kuvaava malli vuodelta 2011 (”the task model”) on auttanut hahmottamaan teknologian vaikutuksia työmarkkinoilla. Aalto-yliopiston Marko Terviön ”supertähtien malli” vuodelta 2008 on käytännössä opeteltava ulkoa MIT:n tohtoritason työn taloustieteen kursseilla.

Aiheen empiirinen tutkimus on kokonaisuudessaan paljon tuoreempaa kuin teoreettinen, klassiset taloustieteilijät eivät käytännössä dataan koskeneet. Empiirinen tutkimus voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: tulevaisuutta käsittelevään ja menneisyyttä käsittelevään.

Suoraan tulevaisuutta käsittelevä tutkimus on pitkälti erilaisen kehityskulkujen projisointia tulevaisuuteen. Tunnetuin esimerkki tästä on Oxfordin ylipiston tutkijoiden Carl Benedikt Freyn ja Michael Osbornen vuoden 2013 arvio siitä, että 47 prosenttia Yhdysvaltojen työllisyydestä olisi mahdollista siirtää ainakin osittain tietokoneiden tehtäväksi. Usein listataan myös ”tulevaisuuden ammatteja”. Näiden arvioiden rooli tieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin väistämättä rajallinen.

Suurin osa työn tulevaisuutta käsittelevästä tutkimuksesta keskittyy menneisyyteen. Harvardin professori Lawrence Katz havainnollistaa tätä päällisin puolin paradoksaalista asiaa vertaamalla historiaa ja scifiä. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta historiantutkimus on osoittautunut paremmaksi oppaaksi tulevaisuuteen kuin scifi-romaanit.

”Työn tulevaisuuden menneisyyttä” tutkitaan isossa kuvassa kahdella tavalla. Tätä on selkeintä hahmottaa yksinkertaisen regressioyhtälön kautta:

Y_{it}=\alpha +\beta D_{it}+X_{it}\gamma+\epsilon_{it}

Yhtälössä vastemuuttuja Y on mittari työlle, esimerkiksi työllisyydelle tai tuloeroille, selittävä muuttuja D on mittari työhön vaikuttavalle asialle ja matriisi X joukko asioita, joita tutkija on kiinnostunut kontrolloimaan. Muuttujia mitataan erilaisten havaintoyksiköiden i (esim. henkilöt, yritykset, toimialat, alueet) ja aikajänteiden t tasolla.

Ensimmäinen näkökulma lähtee liikkeelle työstä, eli vastemuuttujasta. Miten työ on muuttunut? Mitkä asiat selittävät työn muutosta? Tyypillisesti tutkijat ovat tarkastelleet kolmea selitystä: teknologian kehitystä, kansainvälisen kaupan kasvua ja ns. institutionaalisia muutoksia, kuten ammattiliittojen aseman kehitystä ja työlainsäädäntöä. Tyypillisesti tällaista tutkimusta on tehty kuvailevasti ja karkealla mittaustasolla, esim. yhden maan aikasarjoja tarkastelemalla. Samoin kuin tulevaisuuden tarkastelussa, tässä lähestymistavassa tulee usein lopulta seinä vastaan. Syy on yksinkertainen: vastemuuttujan muutoksiin voivat vaikuttaa lukemattomat asiat ja ilman täsmällisempää lähestymistapaa jäljelle jää tyypillisesti mahdollisuus siitä, että vastemuuttujan muutoksia on ajanut jokin muu syy.

Toinen näkökulma lähtee liikkeelle syistä, eli selittävistä muuttujista. Mikä on tietyn teknologian vaikutus työhön? Miten Kiinan kaupan avautuminen 2000-luvun alussa vaikutti Yhdysvaltojen teollisuuteen? Miten työehtosopimus vaikutti sopimuksessa mukana olleiden yritysten palkkoihin? Tämän lähestymistavan vahvuus on siinä, että mikäli tutkimusasetelma on hyvä – eli tutkimuksen selittävä muuttuja on ikään kuin satunnainen havaintoyksikköjen näkökulmasta – tuloksien voi ajatella vastaavan siihen kysymykseen, joka on tutkimuksessa esitetty.

Tässä lähestymistavassa on toisaalta ajauduttu jo melko kauas siitä, mistä sanomalehdet tyypillisesti kirjoittavat, kun ne kirjoittavat työn tulevaisuudesta. Tämä on helppo ymmärtää. Esimerkiksi 1980-luvun ”tupojen” tai Margaret Thatcherin toimenpiteiden vaikutukset palkanmuodostukseen tuskin herättävät mielikuvaa työn tulevaisuudesta. Tällaiset estimaatit olisivat kuitenkin keskeisessä roolissa, jos haluamme hahmottaa miten työn muutos tapahtuu. Johtuiko 1980-luvun tuloerojen voimakas kasvu Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa teknologiasta vai poliittisista päätöksistä? Iso osa siitä ajatuksesta, että teknologia on lisännyt tuloeroja, pohjautuu yleisluontoiseen havaintoon 1980-luvun tuloerojen kasvusta Yhdysvalloissa ja tietokoneiden yleistymisestä samaan aikaan.

Jos haluamme ymmärtää miltä työ saattaisi näyttää tulevaisuudessa, on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että ymmärrämme, miten erilaiset täsmällisesti määritellyt tekijät ovat vaikuttaneet työhön aiemmin.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija MIT:n taloustieteen laitoksella, jossa hän tutkii työtä ja sen tulevaisuutta eri näkökulmista ja työskentelee alan asiantuntijoiden Daron Acemoglun ja David Autorin kanssa. Tuhkuri on Helsingin yliopiston alumni vuodelta 2015.

Käytännössä hän tutkii työtä etsimällä sopivia tutkimusasetelmia ja uusia aineistoja, lukemalla aiheesta ja tekemällä tiivistä yhteistyötä taitavien suomalaisten taloustieteen tutkijoiden Johannes Hirvosen, Ramin Izadin ja Aapo Kivisen kanssa.

Kuva: Stephen Edmonds CC BY-SA 2.0 (https://www.flickr.com/photos/52952793@N00/3514881626)

Jatka keskustelua:

Vieraskynä: Talouskriisien syntipukit

Vieraskynä | Teksti: Anri Liikamaa

Suomen talouskriisien historiassa näkyy, kuinka vihamieliset asenteet myötäilevät talouden suhdanteita. Ketkä saavat talouskriiseissä osakseen aiheellista kritiikkiä ja ketkä sijaiskärsijän roolin?

Kuten voi historiantunneilta muistaa, 1930-luvun suuri lama vaikutti Suomeen globaalisti verrattain vähän. Silti varsinkin pula-aikana työttömyys kasvoi merkittävästi ja aiheutti paljon nälkää ja hätää. Suomen sosialidemokraatissa 22.3.1930 moititaan niin valtion hitautta hätäaputöiden järjestämisessä kuin valtionavun puutettakin. Paikallinen perspektiivi ja työttömien perheellisyyden korostaminen herättää myötätuntoa, joka yhdistyy tiiviisti valtion toimettomuuden arvosteluun. Uusi Suomi samalta maaliskuiselta päivältä taas kuvaa, kuinka presidentti on esittänyt eduskunnalle lisämäärärahoja työttömyyden lieventämiseen ja infrastruktuurin rakennustöiden avustamiseen.

Hallitusmyönteisen lehden vakuutteluista huolimatta kansan syvät rivit olivat maan johtoon tyytymättömiä. Talouskriisien aikakausina inhimillinen tarve löytää maalitauluja turhautumiselle ja jopa vihalle tuntuu korostuvan – kriisissä epäsuosioon päätyvät usein hallitukset riippumatta siitä, ovatko ne lietsoneet vai hillinneet kriisin maininkeja. Tämä politiikan ja talouden suhde on ja pysyy.

Yhden Suomen historian pahimmista kriiseistä, 1990-luvun laman, aikaan suurtyöttömyys koetteli kansaa. Ylen mukaan A-studion kärkkäässä reportaasissa vuodelta 1993 kysyttiin ”mureneeko kansan moraali poliitikkojen ja pankkien sotkuja seuratessa”. Suomen historian pahimmalle talouskriisille on löydetty monta syytä, eikä vähimpänä niistä pankkien piittaamaton luotonanto ja rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen. Kenties jopa eniten kritiikkiä, vihaistakin sellaista, laman saralta on kuitenkin suotu 90-luvun kriisinhoitopolitiikalle, jonka nähdään johtaneen maassamme ennennäkemättömään konkurssiaaltoon ja inhimilliseen kärsimykseen.

Kireä rahapolitiikka sekä budjettileikkaukset syvensivätkin eittämättä lamaa ennestään, eikä pankkituki ollut lopulta järin tehokas apu velkaongelmaan. Talouskriisin hoidossa mentiinkin ilman muuta pitkälti metsään. Kuitenkin turvautuminen yksistään helppoihin syntipukkeihin, poliitikkoihin ja eliittiin, kuvastaa erinomaisesti lajimme sisäistä impulssia vastauksiin ja vihan kohdistamiseen monisyisten ongelmien laaja-alaisen käsittelyn sijaan.

Työttömien suurmielenosoitus vuonna 1993. Kuva: Museovirasto / Kari Kankainen

Huomionarvoista talouskriisien syntipukki-ilmiössä ei kuitenkaan ole varsinaisesti nuiva suhtautuminen poliitikoihin, vaan se, keitä kriisin syypään osa pian laajenee kattamaan. Palataksemme vuoteen 1930, on maaliskuun Uusi Suomi– ja Suomen sosialidemokraatti- lehdissä nähtävillä kiintoisia mainintoja myös toisesta aiheesta: Lapuan liikkeen perustamisesta ”taistelemaan kommunismia vastaan” Suomessa. Arastelevan Kyösti Kallion hallituksen seuratessa tapahtumia sivusta fasistinen ja väkivaltainen liike sai nopeasti jalansijaa. Lapuan laki – liikkeen omankädenoikeus – nousi vallitsevaksi, ja tämän ”kansan tahdon” koettiin olevan oikeiden lakien yläpuolella.

Poliitikot eivät olekaan lainkaan ainoat, jotka valikoituvat talousahdingon kiristyessä syntipukeiksi. Turhautumisen purkamisen maalitauluksi saattaa joutua käytännössä mikä tahansa ihmisryhmä. 90-luvun laman aikaan epäluuloa, ja jopa viholliskuvaa, laajennettiin kommunistien sijaan maahanmuuttajiin. Vihamieliset asenteet myötäilevät talouden suhdanteita: M. Jaakkolan tutkimuksen mukaan suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui kaikissa väestöryhmissä myönteisemmäksi laman jälkeen 2000-luvun alussa. Samoin 1930-luvulla, kun suomalaisten elintaso lähti nousuun, myös ekstremistien kannatus hupeni.

Vaikka koronakriisi eroaa näistä edellisistä maamme historian suurista lamoista merkittävästi ollen syntyisin talouselämän ulkopuolisesta sokista, vimma löytää syyllinen virheisiin näkyy nytkin. Poliitikoilla on joka maassa uudenlainen vastuu kansalaisistaan, ja epäonnistumiset kirvoittavat kritiikkiä syystäkin. Kun kriisi kurittaa yhteiskunnassa haavoittuvaisessa asemassa olevia suhteettoman paljon, on tärkeää ettei vallitsevan mielipiteen anneta luisua jälleen syyllisten joukon laajentamiseen. Nähtäväksi jää, toistammeko kansakuntana jälleen menneiden talouskriisien virheet.

Anri Liikamaa

Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelijoiden lehti Poleemin päätoimittaja

Kuva: Museovirasto / Siiri Suo

Jatka keskustelua:

Alustatyö ja maineen rakentaminen

Vieraskynä
Teksti: Laura Seppänen, johtava tutkija, Työterveyslaitos

Digitaaliset alustat ovat virtuaalisia paikkoja, joilla  erilaiset käyttäjät ja käyttäjäryhmät saadaan kohtaamaan ja vuorovaikuttamaan. Ns. alustavälitteinen työ digitaalisilla työmarkkinoilla disruptoi kaikkia työhön liittyviä osa-alueita – johtamista ja organisointia, työsuhdetta, osaamisen kehittämistä sekä terveys- ja turvallisuusjärjestelmiä. Alustavälitteisen työn eli alustatyön ennustetaan kasvavan voimakkaasti.

Alustatyössä on vähintään kolme osapuolta: välittävä alustayritys, toimeksiantaja eli asiakas, ja työn tekijä, usein freelancer. Työ alustojen kautta voi olla virtuaalisesti vai fyysisesti suoritettavaa, ja päätöksen tekijän valinnasta voi tehdä alusta, asiakas vai tekijä itse. Kun työ tehdään täysin virtuaalisesti, se ei ole sidottu paikkaan, mikä lisää alustatyön joustavuuden ja vapauden tunnetta.

Yhdysvaltalainen Upwork on eräs suurimpia työnvälitysalustoja välittäen globaalisti tuhansien ammattinimikkeiden työtä freelancereiden ja asiakkaiden välillä.

Kun virtuaalisessa maailmassa tekijät ja työn ostajat eivät tunne toisiaan, keskinäinen luottamus on edellytys projektien onnistumiselle. Alustoilla luottamusta rakennetaan toisen osapuolen arvioinnilla eli ”reittauksella”. Juuri digitaalinen arviointi ja maineenrakennus on alustatoiminnan historiallinen uutuus. Reittaukset eivät vaikuta suoraan, vaan alusta yhdistää algoritmisesti arvioinnit muihin asioihin, kuten freelancerin aktiivisuuteen. Upworkissa freelancereiden profiileissa arvio, ”job success score”, on julkisesti näkyvillä.  

Freelancerit haluavat tehdä työnsä hyvin. Suora kontakti asiakkaan kanssa on motivoivaa, ja hyvin tehdyt projektit tuottavat myös hyviä reittauksia ja mainetta. Hyvällä maineella saa enemmän projektitarjouksia ja voi hinnoitella työnsä paremmin. Alustojen mekanismit kuitenkin rajoittavat freelancereiden toimintamahdollisuuksia. Vaikka alusta tarjoaa työtä tukevia palveluja, freelancereiden maksettavaksi tulee peräti 20% palkkio Upworkille kunkin asiakassuhteen alussa.

15 upwork-freelancerin haastatteluihin perustuen vaikuttaa siltä, että huomion kiinnittäminen maineen kertymiseen on edellytys tekijän menestymiselle. Mainearvio on merkittävä ellei ratkaiseva alustauran kehittymisen kannalta – jopa niin tärkeä, että aloittelevat freelancerit voivat myydä työtään alihintaan tai ostaa reittauksia saadakseen työkeikkoja. Jotkut freelancerit käyttävät alustalla näkyviä arviointeja CV:n tapaan.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen.


Maineen kertymiseen sisältyy epävarmuuksia: koskaan ei voi tietää, miten asiakas arvioi tehdyn työn. Huono arvio voi estää projektien saamisen kuukausien ajaksi. Mainetta muodostava alustan algoritmi on yrityksen liikesalaisuus eivätkä freelancerit aina tiedä, miksi se toimii tietyllä tavalla. Algoritmisen toiminnan kasvottomuus lisää epävarmuutta. Usein freelancereita on tarjolla tehtäviin huomattavasti enemmän kuin tehtäviä tarjoavia asiakkaita, eli kilpailu on kovaa.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen. Esimerkiksi eräs nuori täysipäiväinen freelancer-kääntäjä oppi, että avonaiset asiakassopimukset ilman toimintaa ja rahaliikennettä heikentävät arviointia, ja toimi heti asian korjaamiseksi.

Freelancerit voivat suhtautua heikkoihin arviointeihin myös positiivisesti. Eräs pätevä, alustafreelancereiden eliittiin kuuluvan konsultin mukaan huono arvio tarkoittaa, että pitää tehdä työnsä vielä paremmin – se on jopa mahdollisuus kehittää osaamistaan. Ja ennen kaikkea, uusille asiakkaille täytyy selittää, mistä aiempi huono arvio on johtunut.

Asiakaspalautteiden perusteella tehtävät arvioinnit voivat lisääntyä myös perinteisessä palkkatyössä. Työn muodosta huolimatta oleellista on nähdä algoritmien välittämät arvioinnit ihmisten tuottamina asioina, joihin työn tekijät voivat itse vaikuttaa.

Kirjoittaja on johtava tutkija Työterveyslaitoksella.

Jatka keskustelua: