Aihearkisto: VIERASKYNÄT

KAPITAALI 3/2022, VIERASKYNÄT

Talouspakotteet ja historia – miksi sota ei loppunutkaan?

Vieraskynä | Jari Eloranta

Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi 24.2.2022, se tuli monelle tutkijalle ja asiantuntijalle yllätyksenä, mukaan lukien allekirjoittaneelle. Uskoimme Venäjän johdon perimmäiseen rationaliteettiin, minkä olisi pitänyt estää sota. Samoin ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä monet uskoivat edeltävän globalisaation estävän sodan – niin ei kuitenkaan käynyt. Sodilla on monimutkaisia syitä, mitä on vaikea arvioida kovin syvällisesti niiden tapahtumahetkellä. Nykyisen sodan alkaminen laukaisi vuorovaikutteisen prosessin, mitä Putin ei osannut ennustaa: länsimaat olivatkin valmiita koviin pakotteisiin ja taloudellisiin uhrauksiin Ukrainan puolesta, sotilaallisen tuen lisäksi. Pakotteet rakennettiin mahdollisimman tehokkaiksi – puhuttiin jopa ”kaikkien pakotteiden äidistä” – ja niiden vaikutuksesta Venäjän oletettiin joutuvan taloudelliseen kaaokseen, jolloin sota loppuisi nopeasti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi? Historian rakenteiden ja esimerkkien kautta tämä olisi ollut ennustettavissa. Monesti erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyy eräänlainen ”this time it’s different” ilmiö, eli jospa tällä kertaa historian prosessit toimisivatkin eri tavalla.

Ensinnäkin, pakotteisiin liittyy tietynlainen logiikka, mikä usein unohtuu monilta. Niillä on vaikutuksia paitsi viholliseen myös omaan yhteiskuntaan. Taloudellisten uhrausten syvyys ei ole kaikille vielä länsimaissa avautunut täysin. Samoin esimerkiksi Putinin hallinnon laskelmointi siitä, että EU:n halu vastustaa sotaa murenisi täysin kylmän talven päivinä on toiveajattelua. Pakotteiden vaikutuksia lähes aina ylikorostetaan, ainakin lyhyen aikavälin poliittisena instrumenttina. Toiseksi, historian esimerkit eivät vahvista ajatusta pakotteiden murskaavasta ja nopeasta vaikutuksesta. Maailmansotien aikana ja niiden välisenä aikana pakotteilla yritettiin painostaa vihollisia toimimaan toisin. Useimmiten pakotteet toimivat ainoastaan muun taloudellisen sodankäynnin osana. Totaalisen sodan aikana, jolloin kaikki keinot (mukaan lukien siviilien tappaminen) ovat käytössä, se useimmiten tarkoitti massiivisia ilmapommituksia, saartoja, laajamittaista laivojen upotusta, sotatalouden mobilisointia sekä jopa kansanmurhia. Maailmansotien välisenä aikana pakotteita käytettiin osana Kansainliiton yrityksiä estää konflikteja, etenkin 1930-luvulla. Tämä niin sanottu taloudellinen ase ei kuitenkaan toiminut kovinkaan hyvin. Sillä ei saatu Mussolinia lopettamaan kemiallisten aseiden käyttöä Etiopiassa. Autoritääriset valtiot yksinkertaisesti erosivat järjestöstä, ja pakotteet jäivät suppeiksi. Maailmansotien toinen opetus on se, että pakotteiden vaikutukset kestivät vuosia. Niillä ei pystytty välttämättä edes lyhentämään konflikteja erityisen selkeästi.

Pakotteita käytettiin laajalti myös kylmän sodan aikana, erityisesti estämään länsimaisen teknologian vientiä Neuvostoliittoon sekä sen liittolaisille. Erilaiset valvontamekanismit osoittautuivat silti tehottomiksi, sillä monia hyödykkeitä päätyi sinne eri tavoin, etenkin neutraalien valtioiden ja yritysten kautta. Pakotteilla ei saatu kommunismia kaatumaan Kuubassa tai Neuvostoliitossa – jälkimmäinen romahti siihen, että sen talous toimi yhä heikommin ja varustelukilpailu vaati liikaa kansantaloudelta. Pakotteet eivät ole myöskään onnistuneet pakottamaan despootteja luopumaan vallasta Irakissa tai Etelä-Amerikassa. Useimmiten itse asiassa vastareaktio pakotteisiin vahvisti nationalismia ja vallassa olevaa eliittiä. Samoin myös länsimaisten tuotteiden ja kulttuurin kysynnän kasvu nakersi Neuvostoliitossa väkivaltakoneiston otetta kansasta. Joissain tilanteissa pakotteet ovat jopa eskaloineet konflikteja. Yhtenä esimerkkinä tästä on Japanin hyökkäys Pearl Harboriin joulukuussa 1941. Sitä edelsi Yhdysvaltojen tehokas Japaniin kohdistunut saarto, minkä taustalla oli Japanin sotatoimet Aasiassa. Japanin sotilasjohto laski, että sotakoneistolta loppuisi öljy reilun vuoden päästä saarron alusta, joten aggressiivinen hyökkäys näytti rationaaliselta vaihtoehdolta.

Mitä me nyt tiedämme pakotteista ja Venäjän taloudesta? itse asiassa informaatiota on tarjolla yllättävänkin paljon. Vaikka Venäjän hallinto pyrkii piilottelemaan talouden makrodataa, monien sektorien osalta dataa on edelleen saatavilla. Niiden ja länsimaisten lähteiden pohjalta voidaan arvioida talouden kehitystä kohtuullisen hyvin. Sodan alettua arviot Venäjän talouden syöksystä, jolloin puhuttiin jopa 20 prosentin pudotuksesta BKT:n osalta, tai valuutan romahduksesta, osoittautuivat varsin nopeasti ylioptimistisiksi. Tähän mennessä BKT:n pudotus on ollut noin neljän prosentin suuruusluokkaa, ja koko vuoden osalta arvio on noin kuusi prosenttia. Vienti ja tuonti ovat pudonneet selvästi enemmän, missä pakotteilla on ollut suuri rooli. Venäjä on silti pystynyt rahoittamaan valtiota ja sodankäyntiä melko normaalilla tasolla, johtuen suurista energiakaupan tuloista. Pakotteilla ei siis lopetettu sotaa tai saatu Venäjää muuttamaan käyttäytymistään, mikä vastaa varsin hyvin historian esimerkkejä.

Pakotteilla on silti ollut jo suuriakin vaikutuksia. Venäjän ulkomaiset varainnot on jäädytetty lähes kokonaan, mikä on käytännössä tehnyt valtiosta vararikkoisen ulkoisen toimijan. Valtionlainoja ei ole lähitulevaisuudessa tarjolla kansainvälisiltä markkinoilta, mikä rajoittaa Venäjän talouspolitiikan mahdollisuuksia. Samoin elintaso on jo pudonnut jossain määrin, valtion tukitoimista huolimatta. Sen lisäksi resursseja keskitetään yhä enemmän isoihin kaupunkeihin ja keskusvaltion käyttöön. Sotatalouteen siirtyminen Venäjällä on silti ollut todella hidasta ja tehotonta. Sotateollisuuden tuotanto yskii pahasti, ja pakotteet ovat purreet hyvin teknologiateollisuuteen. Sotia ei voiteta lentokoneilla, joissa tavallisen tallaajan GPS-yksiköt on teipattu mittareiden vierelle. Venäläisen korruption vaikutuksia sotalaitoksen toimintaan pakotteet voimistavat edelleen. Virallisia pakotteita tehokkaampia ovat olleet yksityisten yritysten vetäytyminen Venäjältä sekä yleisempi, laaja pääomapako. Myös ihmispääomaa, erityisesti koulutettuja ihmisiä, on poistunut maasta satoja tuhansia. Venäjän taloudellinen ja demografinen kehitys on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana heikkoa; näitä trendejä yllä mainitut tekijät vain vahvistavat. Venäjä vuonna 2030, ilman merkittäviä muutoksia, tulee olemaan heikko talous, joka on täysin riippuvainen energian myynnistä. Sen lisäksi maan poliittinen painoarvo kansainvälisessä politiikassa tulee olemaan lähes täysin ydinasepelotteen varassa, kuten Pohjois-Korean. Tämä ei ehkä ollut Putinin toiveissa, kun hän päätyi yrittämään Neuvostoliiton imperiumin palauttamista.

Konfliktien ja maailmanpolitiikan analyyseissä kannattaisi useimmiten olla varovainen, erityisesti ”this time it’s different” kaltaisten ennakko-odotusten osalta. Pakotteilla on merkitystä, mutta ne ovat varsin tylppä ase huonosti käyttäytyvien valtioiden painostuksessa. Ilman kokonaisvaltaisempaa taloudellista tai sotilaallista toimintaa niillä ei ole suuria vaikutuksia, sillä isoilla valtioilla on enemmän mahdollisuuksia kiertää rajoituksia globalisoituneessa maailmassa. Aggressioille löytyy aina ymmärtäjiä ja jopa liittolaisia, moninaisista syistä johtuen. Pakotteiden vaikutukset ovat myös hitaita, joten se pitää ottaa huomioon niiden tavoitteiden asettamisessa. Venäjän etsikkoaikaa ratkaista sota ne ovat toki jo lyhentäneet. Ensi talven jälkeen länsimailla on jo erilaiset mahdollisuudet toimia ilman Venäjän resursseja. Venäjälle sen sijaan niitä ei ole näköpiirissä. Ukrainan menestykset taistelukentillä edesauttavat tätä prosessia. Tulevaisuuden näkymät Putinin johtamalle Venäjälle ovat heikot, samoin Venäjän kansalle.

Kirjoittaja on taloushistorian professori Helsingin yliopistossa

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, ILMIÖT, KAPITAALI 4/2021, NÄKÖKULMA, VIERASKYNÄT, Yleinen

Krypton(iitin) arvo

Vieraskynä | Juha Junttila

Krypto/digi/virtuaalivaluutat ovat hajautettujen rahoitusjärjestelmien (Decentralized Finance, DeFi) ehkä kansanläheisin muoto saavutettavuutensa ansiosta, ja siten niiden ajatellaan lisäävän myös rahoitusmarkkinoille osallistumisen (Financial Inclusion) mahdollisuutta globaalisti. Akateemisessa tutkimuksessakin ne ovat nousseet kirkkaampaan valokeilaan parina viime vuotena, kun vakavasti otettavat rahoitus- ja valuuttamarkkinatutkijat ja ekonomistit (esim. Tobias Adrian, Campbell Harvey, Markus Brunnermeier, Gary B. Gorton ja Richard Lyons) ovat alkaneet tehdä tutkimusta, jota julkaistaan kiihtyvällä tahdilla myös FT50-tason lehdissä. Kaikki alkavat ymmärtää, mistä puhutaan, kun tarinoidaan Bitcoineista, Ethereumista tai vaikkapa ’vakaavaluutta’ Tetheristä.

Tuhannet kryptovaluutat ovat globaaleilla markkinoilla toimivien kryptopörssien/välittäjien kautta nykyään kaikkien saatavilla. Pitkään aikaan kenenkään ei ole ollut pakko osata hyvin energiaintensiivistä lohkoketjulouhintaa ja koko ajan monimutkaistuvien matemaattisten ongelmien ratkaisuja päästäkseen mukaan niihin liittyvään ansaintaan. Olennaisilta osiltaan kaikkien kryptovaluuttojen hinnat perustuvat nykyään jälkimarkkinaperusteiseen kaupankäyntiin. Tärkeä käytännöllinen ja tutkimuksellinenkin kysymys on siten se, miten tämä hinta/markkina-arvo/arvostus määräytyy?

Koska yksikään kryptovaluutta ei ole vielä saavuttanut globaalisti sitä asemaa, joka keskuspankkien liikkeeseen laskemilla fiat-valuutoilla on, sen paremmin vaihdon välineenä, laskentayksikkönä, kuin arvostuksen mittanakaan, eli Bengt Holmströmin lanseeraaman No-Questions-Asked (NQA) arvon mukaisena valuuttana, on niidenkin arvonmäärityksestä pakko puhua suhteessa siihen, mikä on niiden fundamentti- eli perusarvo, vai onko sitä ollenkaan. Tämä voidaan tehdä perustuen kryptojen/digivaluuttojen kolmeen kehitysaskeleeseen: ensi vaiheen yksityiset digivaluutat (Bitcoin ja tuhannet muut); vakaat valuutat/kolikot (stablecoins, muutamia satoja tällä hetkellä); ja keskuspankkien digivaluutta (central bank digital currency, CBDC).

Käytännön esimerkkinä kryptojen vaihdon väline -arvoon liittyvästä tämän hetken tilanteesta voisi olla seuraava. Jos Teslansa bitcoineilla maksanut kärköläläinen sikafarmari haluaa ostaa silakkamarkkinoilta syyrströmminkiä bitcoineilla, ja se ei suomea murtaen puhuvalle kalastajalle ehkä (vielä) käykään, alkaa sikafarmaria harmittaa, koska hän tuli Teslallaan tätä varten pitkästä aikaa kaupunkiin. Farmari muistaa jatkossa, että Aleksanterinkadun nostoautomaatista pitää nostaa edes vähän fiat-rahaa eli euroja, että saa oman kinkun lisäksi kalaakin joulupöytään, tai sitten käyttää maksukorttia, jonka selvittelyvaluuttana on edelleen euro.

Myös vakaavaluutat ovat pääasiassa tällä hetkellä spekulatiivisia sijoituskohteita markkinatoimijoiden keskuudessa.

Esimerkki kuvaa sekä ensi vaiheen että vakaavaluuttavaiheen kryptojen tarvetta tulla noteeratuiksi edelleen keskuspankkien liikkeeseen laskemien fiat-valuuttojen arvossa, koska ne eivät ole vielä riittävän yleisesti hyväksyttyjä vaihdon välineitä, ja niillä ei ole siten NQA-ominaisuutta. Eli kalastaja ei purematta niele bitcoineja omiin ostotarkoituksiinsa hyväksyttävänä maksuvälineenä omissa myynneissäänkään.

Lyhyesti sanottuna, yhdelläkään yksityisesti liikkeeseen lasketulla krypto/digivaluutalla ei ole fundamenttiperusteista arvonmääritysmallia tai -kehikkoa vielä olemassa. Niiden arvot eivät siten perustu maiden väliseen kaupankäyntiin tai liikkeeseenlaskijoiden kannattavuuteen perustuvaan osingon tai muun tuoton maksukykyyn, tai muiden sijoituskohteiden (kuten korkoinstrumenttien) hinnoittelu/tuotto -eroihin. Kaikki kryptot on siten edelleenkin noteerattava eli arvotettava ainakin tällä hetkellä vielä fiat-valuutoissa, useimmiten USD-arvoina, muutama jo euroina ja esim. Japanin jeneinäkin. Lisäksi vähempimerkityksellisiä kryptoja noteerataan nykyään myös Bitcoineissa, koska suurin usko liittyy edelleen nimenomaan bitcoinin läpilyöntiin jopa laajemminkin laillisesti hyväksyttynä maksuvälineenä, minkä takia se on myös ylivoimaisesti eniten vaihdettu kryptovaluutta ainakin tällä hetkellä.

Stablecoin-vaihe on askel kohti arvoltaan (kuitenkin edelleen suhteessa fiat-valuuttoihin) vakaammaksi ’leimattuja’ kryptoja. Vakausleima liittyy siihen, että ko. valuuttojen jälkimarkkina-arvon on luvattu heilahtelevan täysin (pariteetin mukaisesti, eli yksi-yhteen) suhteessa siihen, miten niihin kiinnitetyn fiat-valuutan arvo vaihtelee, mikä taas määräytyy mitä suurimmassa määrin talouden ja (fiat)valuuttamarkkinoiden fundamenttien perusteella. Vakuudeksi voidaan hyväksyä esim. bitcoin -sijoituksia, mutta myös muita, kuten jalometallimarkkinoihin tai muihin hyödykemarkkinoihin liittyviä sijoitustodistuksia tai johdannaisia, rahamarkkinatodistuksia tai muita paremmin fiat-valuutassa mitatun arvon säilyttäviä sijoituskohteita. Periaatteessa vakaavaluutan/kolikon arvon heilahtelun täytyisi olla korkeintaan päivänsisäistä, mikäli liikkeeseenlaskija haluaa säilyttää sen pitemmän aikavälin uskottavuuden, koska yksityisenä valuuttana, annettuja vakuuksia lukuun ottamatta sillä ei edelleenkään ole sen haltijan suuntaan mitään takeita takaisinmaksusta uskottavassa (eli fiat) valuutassa sen markkina-arvon heiketessä.

Vakuuksien arvo taas perustuu niiden omien markkinoiden arvostukseen, joten sen määräytyminen on näiltä osin myös riskistä. Ääritapauksessa vaikkapa suuren bitcoin -vakuuden kautta bitcoin -markkinankin riski voi kanavoitua jopa suoraan vakaakolikon riskisyyteen, kun muut vakuuserät eivät riitä stabiloimaan kyseisen vakaakolikon hintakehitystä suhteessa fiat-valuuttaan, eli pariteettilupaus suhteessa fiat-valuuttaan näyttäisi horjuvan. Siten sekä liikkeeseenlaskijan että valuutan hallussapitäjän intressissä on pitää markkinatoimenpiteillään vakaakolikon arvo vakaana suhteessa virallisesti hyväksyttyihin vaihdon välineisiin eli fiat-valuuttoihin. Tästä huolimatta myös vakaavaluutat ovat pääasiassa tällä hetkellä spekulatiivisia sijoituskohteita markkinatoimijoiden keskuudessa, joskin niiden kohdalla esim. akateeminen tutkimus niiden fundamenttiarvon määräytymisestä on tällä hetkellä intensiivistä.

Viimeisin digivaluuttamarkkinoiden kehitysvaihe ovat keskuspankkien digivaluutat (CBDC), jotka on oikeastaan suunniteltu vastaiskuksi yksityisille kryptovaluutoille. Useat keskuspankit ovat viime aikoina käynnistäneet mittavia projekteja, joiden tarkoituksena on saada nopeasti aikaan päätös siitä, missä muodossa CBDC on järkevintä ottaa käyttöön. Valinta on tehtävä sen välillä, kuinka paljon CBDC muistuttaa käteistä, jolloin hallussapitäjän anonymiteetti on tärkeä tekijä, ja toisaalta, kuinka paljon CBDC muistuttaa talletuksen luonteista sijoituskohdetta, jolloin turvallisuus on tärkein ominaisuus. Valinta on todennäköisesti tehtävä näiden ääripäiden välisenä sekamuotona, koska yksityiset kryptot pitävät jo sisällään molempia näitä ominaisuuksia. Kumpikin muoto on keskuspankin taseessa vastattavissa, eli keskuspankki vastaa muodosta riippumatta digivaluutan liikkeeseenlaskusta ja laillisuudesta ja siten myös arvon stabiilisuudesta.

Ongelmana CBDC:n lanseeraamisessa on se, että jos se on liikaa talletustyyppinen (sijoitusmahdollisuus), mikä ääritapauksessa voisi mahdollistaa myös keskuspankin kilpailun liike- ja muiden perinteisten pankkien kanssa suoraan yleisölle kohdennetussa lainanannossa, se voisi olla voimakkaasti rahoituksenvälitysjärjestelmän stabiilisuutta heikentävä, eli vähän kuin kryptoniitti Teräsmiehelle. Tämän dilemman kanssa keskuspankit painiskelevat tällä hetkellä vahvasti, ja jo lähitulevaisuudessa on odotettavissa ulostuloja usealta suunnalta tässä kehitystyössä. Elämme edelleen mielenkiintoisia digimurroksen aikoja.

Kirjoittaja Juha Junttila on taloustieteen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, KAPITAALI 4/2021, VIERASKYNÄT, Yleinen

Täydellinen lopputyö

Artikkeli | Marja-Liisa Halko & Markku Lanne

Meitä pyydettiin kertomaan, millainen on täydellinen lopputyö, kandidaatin tai maisterin tutkielma, taloustieteessä. Päästämme lukijan heti jännityksestä. Täydellisen lopputyö on sellainen, jonka aihe liittyy taloustieteeseen ja joka valmistuu aikataulussa.

Monilla tieteenaloilla lopputyön aiheenvalinta on paljon rajoitetumpi ja ohjaajasta riippuvaisempi kuin taloustieteessä. Meillä opiskelijalla on miltei rajaton vapaus valita oman lopputyönsä aihe ja kandivaiheessa jopa ohjaajakin. Opiskelijan näyttää usein kuitenkin olevan vaikea hahmottaa talouden ja taloustieteen eroa. Kandivaiheessa seminaarin alkuosa käytetäänkin siihen, että eksoottiselta kuulostavaan aiheeseen (”mua kiinnostais noi kryptovaluutat”) löydetään taloustieteen näkökulma (”Millainen vaikutus digitaalisilla valuutoilla on rahatalouden vakauteen?”). Maisterivaiheessa aiheen etsintään käytetään kokonainen Research in Economics -opintojakso. Taloustieteilijät hääräävät nykyään melkein joka alalla, joten usein se taloustieteen näkökulma kandiseminaarissa parin viikon pohdinnan jälkeen ja maisterivaiheessa opintojakson aikana löytyy.

Koska meillä aiheen valinta on niin vapaata, tuota vapautta kannattaa käyttää pohtimalla aihetta ja yrittämällä täsmentää tutkimuskysymystä jo ennen kandi- tai maisteriseminaarin aloittamista. Tutkimuskysymyksen löytäminen kuitenkin on se avain täydelliseen lopputyöhön. Sopivia aiheita voi etsiä lukemalla viimeaikaisia taloustieteen yleisjulkaisuja, kuten suomenkielistä Kansantaloudellista aikakauskirjaa tai englanninkielisiä julkaisuja Journal of Economic Perspectives, Journal of Economic Literature tai Journal of Economic Surveys. Yleisjulkaisuista näkee, mitkä aiheet ovat taloustieteessä tällä hetkellä pinnalla, ja yleistajuisiksi kirjoitettujen artikkeleiden kautta aiheeseen päässee helpommin ja nopeammin sisälle. Ellei työn aihetta pysty pohdinnan jälkeen tiivistämään yhdeksi olennaiseksi kysymykseksi, aiheen valintaan liittyvää pohdintaa on syytä jatkaa.

Aiheen pohdinnassa kannattaa omien kiinnostuksen kohteiden lisäksi ottaa huomioon myös omat vahvuusalueet. Jos matemaattiset menetelmät, tilastotiede ja ekonometria eivät kuulu omiin vahvuusalueisiin, niin empiirisen aiheen valinta voi tehdä lopputyön tekemisestä liiankin tuskallisen kokemuksen. Empiirisen työn tekemistä saattaa haitata myös sopivan aineiston puute. Ennen empiirisen aiheen valintaa täytyykin aina varmistaa, että aiheeseen sopivaa dataa on olemassa ja se on myös saatavilla eikä maksumuurin takana. Oma suosikkiaihe kannattaa panna vaihtoon myös, jos aihepiiristä ei löydy yhtään suhteellisen tuoretta taloustieteellistä julkaisua, ja erityisesti siinä tapauksessa, että aihetta ei ole lainkaan taloustieteellisessä kirjallisuudessa käsitelty. Tällöin aihe on todennäköisesti joko kaluttu loppuun tai siihen on vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää taloustieteellistä näkökulmaa, jolloin se ei sovi taloustieteen opinnäytteen aiheeksi.

Ellei työn aihetta pysty pohdinnan jälkeen tiivistämään yhdeksi olennaiseksi kysymykseksi, aiheen valintaan liittyvää pohdintaa on syytä jatkaa.

Aiheen valinnan lisäksi toinen tärkeä vaihe lopputyön tekemisessä on aikataulussa pysyminen. Tässäkin vapaus tuo mukanaan vastuun, eli lopullisen tekemisen –lukemisen, kirjoittamisen, aineiston analysoimisen – aikataulusta vastaa opiskelija itse. Seminaareihin on aikataulussa pysymisen helpottamiseksi tehty joitain välietappeja, mutta pelkästään niiden varaan ei työn jaksottamista kannata jättää. Työn alkuvaiheessa kannattaa pohtia realistisesti, kuinka paljon aikaa työn tekemisen missäkin vaiheessa on, ja sitten myös käyttää tuo aika työn edistämiseen. Aikataulussa pysyminen on myös yksi osoitus siitä, että opiskelija on opintojensa myötä oppinut jotain.

Opiskelija saa lopputyöstään arvosanan, ja tietenkin tuo arvosana heijastelee sitä, kuinka hyvä lopputyö annettujen kriteerien perusteella on. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lopputyö on ainoastaan yksi opintosuoritus muiden joukossa eikä huippuarvosanan jahtaamisessa ole kovin paljon mieltä, jos se tapahtuu esimerkiksi aikataulussa pysymisen tai oman mielenterveyden kustannuksella. Kokemuksemme mukaan täsmentymättömän tutkimuskysymyksen lisäksi yksi yleisimmistä työn valmistumista haittaavista tekijöistä on se, että työ kasvaa opiskelijan mielessä liian suureksi ja tärkeäksi vaiheeksi opinnoissa. Työ muuttuu kummitukseksi, joka ei anna rauhaa, ja kynnys työn julistamiseksi valmiiksi nousee liian korkeaksi. Yksi keskustelu ohjaajan kanssa voi karkottaa tuon kummituksen ja palauttaa kynnyksen realistiselle tasolle. Kummituksen kanssa ei siis pidä jäädä yksin taistelemaan.

Parhaimmillaan taloustieteen lopputyö antaa itselle ja kanssaseminaarilaisille vastauksen johonkin opiskelijan mieleen nousseeseen kysymykseen, vastauksen, jonka taloustieteilijä kysymykseen antaisi. Samoja kysymyksiä saatetaan pohtia muillakin tieteenaloilla, mutta esimerkiksi sosiologin tai oikeustieteilijän näkökulmat ja todennäköisesti myös vastaukset kysymyksiin olisivat hyvin erilaisia. Yliopisto-opintojen keskeinen tarkoitus onkin antaa valmiudet ratkaista erilaisia ongelmia käyttäen oman tieteenalansa opintoja välineenä ja oman ajattelun ja pohdintojen tukena.

Marja-Liisa Halko, vanhempi yliopistonlehtori
Markku Lanne, professori

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, HENKILÖT, KAPITAALI 4/2021, KTTO, KULTTUURI, NÄKÖKULMA, VIERASKYNÄT, VIIHDE, Yleinen

Vesa Kanniaisen juhlapuhe KTTO ry:n 62. vuosijuhlassa

Juhlapuhe | Vesa Kanniainen

Hyvät ekonomistikollegat. Arvoisat kuulijat.

Kun astuin eteenne lavalle, tajuntani lävisti ajatus: ”Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel ihmiskunnalle”. Kaikki muistavat nämä Neil Armstrongin sanat hänen astuessaan kuun kamaralle. Kuinka moni tietää, mitä hän sanoi sitä ennen. Nimittäin Houstonin lennonjohto Texasissa oli kuullut hänen sanovan ”Good Luck Mr Carter”. Myöhemmin häneltä kysyttäessä hän kertoi: ”Ollessani pieni poika pelasimme palloa, joka kuitenkin vieri naapurin ikkunan alle. Sitä hakiessani kuulin, kuinka herra ja rouva Carter riitelivät sisällä. Rouva Carter kiljui: ”Ja sinähän et minulta seksiä saa ennen kuin mies kuussa kävelee”. Siksi Armstrongin sanat ”Good luck Mr Carter”. Traagisinta oli se, etkä kuukävelyn tapahtuessa herra Carter oli jo 90-vuotias.

Tämän hetken maailmassa suuria teemoja ovat ilmastonmuutos, Kiinan nousu kohden maailmanvaltaa, Euroopan unionin eksistentiaalinen kriisi, Afganistanin demokratisoitumisen epäonnistuminen, Afrikan synkkä pysähtyneisyys ja demokraattisen järjestelmän ajautuminen puolustuskannalle yleisesti mutta yllättäen myös Yhdysvalloissa. Nostan ilmastonmuutoksesta pöydälle sen oleellisen näkökohdan, kansallisvaltioiden kykenemättömyyden sitoutua turbokapitalismin sivutuotteena tapahtumassa olevan ilmastonmuutoksen torjumisen edellyttämään yhteiseen ponnistukseen,

Onko olemassa taloustieteen työkalupakkiin kuuluvaa välinettä, jolla kaikkia näitä suuren luokan kysymyksiä voisi analysoida?

Kyllä on: Mancur Olsonin taloustieteellinen tuotanto.

Edesmennyt Mancur Olson oli amerikkalainen taloustieteilijä. Tuskin teistä monikaan on kuullut hänen nimeään. Kuluneen kesän aikana minulle avautui tilaisuus lukea hänen kolme kirjaansa ja kaksi artikkeliaan. Tunsin saaneeni valaistuksen. Sen hengessä kirjoitin Afganistanin pettymyksestä ja vallan jakamisen ensisijaisuudesta demokraattisessa yhteiskunnassa. Hesari julkaisi sen liput liehuen.

Kirjoitin analyysin Kiinan ja Venäjän hyvin erisuuntaisesta talouskehityksestä; se on tulossa Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Kirjoitin liittovaltion olevan Euroopan unionille ainoa toimiva ratkaisu, mutta sillä ehdolla, että unioni palaisi kunnioittamaan hylkäämäänsä subsidiariteettiperiaatetta. Ajatuspaja Libera julkaisee sen ensi viikolla.

Mancur Olson tarjosi minulle eväät noihin analyyseihin. Olson oli kollektiivien teorian huomattavin kehittäjä. Pienyhteisöt kuten metsästäjäkeräilijät saattoivat hänen mukaansa toimia eräänlaisen sosiaalisen sopimuksen ja Coasen teoreeman hengessä, mutta suuret eivät: suurissa kullakin jäsenellä on omaan hyöty-kustannusajatteluunsa perustuva kannustin vapaamatkustaa ja rikkoa sovitut säännöt. Kuulostaako tutulta? Tuleeko Euroopan unionin tragedia mieleen? Peliteoriassa toistettujen pelien folk-teoreema viestittää siitä, kuinka Pareto-tehokkaiden ratkaisujen kestävyys edellyttää uskottavien rangaistusstrategioiden olemassaoloa eli poikkeavia lekalla päähän.

Olsonin tuotannon tuntee liian harva. Olson laajensi Adam Smithin Kansojen varallisuus-analyysia tuomalla siihen mukaan kannustimet. Hän oli asialla jo ennen kuin nyt nousukiidossa kohden Nobelia oleva armenialaistaustainen Daron Acemoglu niistä on kirjoittanut.

Olin aikaisemmin tutustunut Olsonin analyysiin sotilasliitoista. Hänen päätuloksensa mukaan jäsenmailla on kannustin vapaamatkustaa sotilasliiton suojassa, mikä tuottaa ei-tehokkaita Nash-tasapainoja.

Taloustiede tarjoaa siis välineet, kun haluatte analysoida polttavia ongelmia: globalisaatio, kansojen vaurastuminen, jopa poliittinen demokratia ja autokratia.

Kapitalismi on maailman tehokkain järjestelmä vaurauden luomisessa. Kapitalismi 10-kertaisti sadassa vuodessa läntisen elintason. Kapitalismiin liittyy kolme ominaisuutta: omistusoikeuksien turvaaminen, sopimusvapaus ja rajoitetun vastuun periaate rahoitussopimuksissa. Kapitalismi on jopa ylitehokas. Kapitalismi sai aikaan toisen teollisen vallankumouksen mutta samalla luontokatastrofin. Kun poliitikot eivät ole pystyneet siihen riittävästi puuttumaan, suuryhtiöiden osakkeenomistajat ovat nyt ryhdistäytymässä esimerkkeinä Norjan öljyrahasto ja öljy-yhtiö Exxon mutta myös monet muut. Milton Friedmanin kuuluisa teoreema voiton maksimoimisesta on kyseenalaistettu. Tarjosin myös tätä koskevaa kirjoitustani vuosi sitten Libera-ajatuspajalle. Se on oikeistolainen eikä sitä halunnut julkaista, Niinpä lähetin sen demareita lähellä olevaan Talous- ja yhteiskuntapolitiikka -lehteen, jossa se julkaistiinkin jälleen ”liput liehuen”. Noteeraan kiitollisuudella sen, että Euroopan unionia koskevan analyysini Libera julkaisee. Kirjoitus hyödyntää Olsonin teoriaa kollektiiveista, mutta vaatii lukijalta tavallista enemmän.

Taloustieteilijän ei tarvitse olla asioista mitään mieltä: kun on julkaistua tutkimustoimintaa, niissä voi pitäytyä. Meillä on välineet jopa laskea elämän arvo dollareissa ja euroissa.

Hyvä kuulijat. Tutkijanuraan liittyy paljon elämää suurempia asioita. Nuorempana opetin mikrotalousteoriaa ja makrotalousteoriaa kahdessa amerikkalaisessa yliopistossa, ensimmäisen vuoden itärannikolla toisen vuoden länsirannikolla. Siirtyminen tapahtui lukuvuosien välissä autolla perheen kanssa. Chicagon kohdalla havaitsin, että minullahan ei ole voimassa olevaa ajokorttia. Olin ajanut vuoden kansainvälisellä ajokortilla ja se oli mennyt vanhaksi. Koska asialle ei kesken matkaa voinut mitään, toivoin parasta ja jatkoimme länteen. Perillä ajoinkin pikimmiten paikallisen ajokortin. Kysymys: kuinka moni teistä on ajanut USA:n läpi ilman voimassa olevaa ajokorttia? Tehkääpä perässä.

Ennen USA:n aikaa opetin Helsingin yliopistossa legendaarista differenssiyhtälöiden kurssia. Sen suoritti suuri määrä opiskelijoita, jotka sijoittuivat eri puolille yhteiskuntaa. USA:sta palatessani perheen kanssa oli syksy ja paha viima. Ihmiset olivat kärttyisiä ja pahalla päällä. Suomen rajalla tullimies vielä vei perheeni passit takahuoneeseen ja sekin harmitti. Pian hän tuli sieltä hymyillen ja: ”Tervetuloa Suomeen Vesa. Minä olen ollut sinun differenssiyhtälökurssilla.”

Päädyin aikanaan opettamaan Helsingin yliopistossa ”Etiikka ja talous-”nimellä otsikoimaani luentokurssia. Siitä tuli suosittu. Se vei minut ja kurssilaiset moraalin ja etiikan kysymyksiin.

Vältätte turhaa miettimistä, jos uskotte tämän: Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi joutaa historian roskakoriin. David Humen giljotiini ”there is no ougth from is” on se peruskivi, jolle moraali kannattaa rakentaa. Adam Smithiltä opin, että lähisuhteissamme olemme altruisteja suhteiden perustuessa toistuvuuteen. Markkinoilla puolestamme kohtaamme ihmisiä anonyymisti. Vauraus syntyy siitä, että markkinoilla halutaan tehdä tulosta, minkä oli oivaltanut hollantilainen yhteiskuntafilosofi Bernard de Mandeville jo ennen Adam Smithiä. Vaurauden luomisesta puheen ollen viittaus Woltiin on tässä paikallaan.

Kurssini evoluutiobiologinen osuus vei minut myös kysymään: miksi kommunismi, joka ei toimi ihmisellä, toimii mehiläisillä. Käytin yli puoli vuotta mehiläisten maailman tutkimiseen. Osoittautui, että pesässä vallitsee työläisten diktatuuri ja että kaikki työläiset ovat naaraita. Monarkki, kuningatar, on heidän orjansa. Tein taloustieteellisen matemaattisen mallin, jossa oli formuloitu hunajan tuotanto ihmisen, mehiläisten ja kukkien välisen työsopimuksen hengessä. Mehiläisille formuloin indifferenssikäyrästön calvinististen preferenssien pohjalta. Hunajan tuotannon optimaalisen verotuksen ja subvention malli on häikäisevän kaunis, vaikka itse sanonkin.

Koko hanke oli tietenkin täysi vitsi. Äskettäin sain kansainväliseltä tiedeyhteisöltä sähköpostiviestin siitä, että raporttiani, joka aikanaan julkaistiin Munchenin yliopiston sarjassa, on ekologian alalla eniten ladattu. Vitsi mikä vitsi mutta jäipä elämään.

Olen pitkään ollut Munchenin yliopiston tutkijayksikön jäsen ja perehtynyt julkisen talouden tutkimusalueeseen. Äskettäin posti toi minulle kirjan ”Taideverokirja. Verot taiteessa ja taiteet verotuksessa”. Sen oli kirjoittanut finanssiopin emeritusprofessori Esko Linnakangas. Aikanaan niin ikään vitsiksi kirjoittamani runo verotuksesta löytyi kirjan sivuilta. Kirjan taiteilijalistauksessa nimeni esiintyy samalla sivulla Ilmari Kiannon, Eino Leinon ja Vesa-Matti Loirin kanssa, eittämättä suuri vääryys heille.

Runossani esiintyy käsite Hamiltonin funktio. Se on teidän kaikkien tunteman Lagrangen funktion vastine dynaamisessa kontrolliteoreettisessa matematiikassa. Kontrolliteorian periaate: bygones are bygones, menneet ovat menneitä, sisältää syvällisen jopa raamatullisen elämänviisauden.

Päätän esitykseni tähän runoon, joka kuuluu seuraavasti:

”Näki unta tuo tutkija luova, näin aprikoi, oli syntynyt neutraali vero.

Kulutuksen veropohjaksi kun valikoi, oli lainlaatija taitava, melkeinpä nero.

Nyt kulkevi konkaavi kulku, huipulle Hamiltonin,

teille maan murheisille, tuo tiedon uuden, on se juurilta jumaluuden.

Te elätte keskellä viisauden merta, tuhatkertaista tiedon raitaa.

Vaan tietäkää silti, verot neutraalit unimaailmaan ne jäädä taitaa.

Jo nouseva aamu unelmat murskata voi.

Tuloveron tahdissa aurinko nousee, kun koittavi päivän uusi koi.”

Kiitos

Kirjoittaja Vesa Kanniainen on kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto), sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto). Hän on Kansantaloustieteen alumnit Helsingin yliopistossa ry:n hallituksen jäsen.

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, KAPITAALI 3/2021, NÄKÖKULMA, VIERASKYNÄT, Yleinen

Juuso Kaaresvirran vieraskynä: Kauppasotaa ja irtikytkentää, mutta Kiinan vienti vain porskuttaa

Vieraskynä | Juuso Kaaresvirta

Globalisaatio otti suuren askeleen 20 vuotta sitten, kun Kiinasta tuli WTO:n jäsen. Sopimuksen myötä Kiina purki kaupan ja ulkomaisten investointien esteitä, ja monikansallisten yritysten tuotantoa virtasi maahan. Kymmenet miljoonat kiinalaiset löysivät uutta työtä vientisektorilta. Suomessa ja monissa muissa maissa puhuttiin siitä, miten kaikki työpaikat siirtyvät Kiinan. Kiinasta tuli nopeaan tahtiin koko maailman paja, jossa tuotettiin kaikkea mahdollista drinkkisateenvarjoista maailman parhaisiin älypuhelimiin.

Viime vuosina tummia pilviä on alkanut kasaantumaan Kiinan ylle. Suhtautuminen Kiinaan ja sen toimintatapoihin on hiljalleen kääntynyt yhä kriittisemmäksi maailmalla. Pew-tutkimuslaitoksen 12 kehittyneessä taloudessa tekemässä kyselyssä Kiinaan negatiivisesti suhtautuvien osuus oli suurempi kuin koskaan ennen kymmenessä maassa ja kahdessa maassa hyvin lähellä sitä [1]. Etenkin Yhdysvalloissa äänenpainot ovat koventuneet suurvaltakilpailun kiristyessä, mutta myös EU:ssa Kiina on määritelty yhteistyökumppanin ohella taloudelliseksi kilpailijaksi ja järjestelmätason haastajaksi.

Kritiikin kasvulle on muitakin syitä kuin suurvaltakilpailu, mistä monet liittyvät Kiinan omiin tekemisiin tai tekemättä jättämiseen. Talousuudistusten eteneminen hidastui viime vuosikymmenellä ja otti joillain tasoilla takapakkia, kun valtion roolia on vahvistettu. Moni pettyi myös demokratiakehityksen pysähtymiseen ja presidentti Xi Jinpingin aikana on liikuttu autoritääriseen suuntaan. Kiina on myös alkanut toimimaan yhä aggressiivisemmin ulkosuhteissa, ja joskus toimet ovat saaneet kiusaamisen piirteitä. Ihmisoikeusloukkaukset ovat myös olleet tapetilla ja Kiinan kybertoimista ja disinformaatiokampanjoista on tullut arkipäivää. Koronapandemian alkusyiden tutkimisen estäminen on tuonut oman lisänsä soppaan.

Juuso Kaaresvirta.

Talouspolitiikassa tilanne on näkynyt Kiinan vastaisten toimien lisääntymisenä. Presidentti Donald Trumpin aikana Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä alkoi kauppasota, jonka myötä Yhdysvallat asetti korkeita lisätulleja yli puolelle Kiinan-tuonnista, ja Kiina vastasi samalla mitalla. Tulleja ei ole laskettu presidentti Joe Bidenin aikana, muttei myöskään uusia tulleja ole asetettu.

Irtikytkentää maiden välillä on pyritty vauhdittamaan myös muilla, usein kohdennetuilla toimilla. Esimerkiksi valikoiduille toimijoille on asetettu pakotteita ja tiettyjen edistyneiden mikrosirujen myynnille rajoituksia. Niiden vuoksi kiinalaisen Huawein matkapuhelinvalmistus on ajautunut suuriin vaikeuksiin. Yhdysvaltojen asettamat pakotteet vaikuttavat välillisesti yrityksiin myös Yhdysvaltojen ulkopuolella kuten Suomessa [2].

Vaikka Kiinan ulkosuhteet ovat selvästi kiristyneet, maan merkitys maailman pajana ja osana maailman tuotantoketjuja on yksinkertaisesti niin suuri, ettei sitä voi sulkea pois.

Näistä lähtökohdista ei heti uskoisi, että Kiinan viennillä menee erittäin hyvin, ehkä jopa paremmin kuin koskaan ennen. Kiinan osuus koko maailman tavaraviennistä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 15 prosenttiin. Osuus oli lähes yhtä suuri kuin toiseksi ja kolmanneksi suurimpien viejämaiden Saksan ja Yhdysvaltojen yhteenlaskettu osuus (16 %). Tavaravienti on jatkanut vahvassa kasvussa myös tänä vuonna. Eikä vahva vienti rajoitu pelkästään tavaroihin vaan myös palveluvienti puhkoo ennätyksiä. Kiinan vienti on vetänyt laajasti kaikkialle maailmaan, ja myös vienti Yhdysvaltoihin on ollut ennätyssuurta.

Kiina vientiä ovat vauhdittaneet joustavuus ja viennin rakenne. Kun koronapandemia toi muutoksia kysyntään, kiinalaiset pystyivät reagoimaan niihin varsin nopeasti kasvattamalla esimerkiksi erilaisten suojainten kuten maskien tuotantoa. Kiinassa valmistetaan myös paljon sellaista tavaraa kuten etätyölaitteita, urheiluvälineitä ja kodinkoneita ja -laitteita, jolle on ollut suurta kysyntää korona-aikana. Myöhemmin maailmanlaajuisen talouselvytyksen tuoma kysynnän voimakas palautuminen on vauhdittanut Kiinan vientiä. Toisaalta korona nosti esiin myös Kiinan tärkeyden tuotantoketjuissa, kun monien kriittisten komponenttien ja kokonaisten tuotteiden tuotanto tyssäsi kokonaan helmikuussa 2020, kun Kiina sulki talouttaan koronaepidemian taltuttamiseksi.

Vaikka Kiinan ulkosuhteet ovat selvästi kiristyneet, maan merkitys maailman pajana ja osana maailman tuotantoketjuja on yksinkertaisesti niin suuri, ettei sitä voi sulkea pois. Lähes kaikilla suurilla kansainvälisillä yrityksillä on toimintaa Kiinassa. Ulkomaisten sijoitusten virrat Kiinaan ovat pysyneet suurina ja yrityskyselyissä vain harva amerikkalainen, eurooppalainen tai japanilainen yritys kertoo olevansa siirtämässä tuotantoa pois Kiinasta. Vaikka ulkomaiset yhtiöt ovat Kiinassa nykyään ennen kaikkea kasvavan Kiinan talouden vuoksi, edelleen maan viennistä noin kolmannes on ulkomaisten yhtiöiden tekemää. Tilanne on tyystin erilainen kuin kylmänsodan aikana, jolloin Neuvostoliiton merkitys kansainväliselle taloudelle oli varsin rajallinen.

Koronakriisin jälkimainingeissa sääntelyä on Kiinassa kiristetty tuntuvasti niin kiinteistösektorilla, fintech-alalla kuin teknologiateollisuudessakin. Ulkomaisiin yhtiöihin osuvat eritysesti kiristetyt tietoon liittyvät lait, jotka vaikeuttavat ja saattavat jopa estää tiettyjen tietojen vaihdon ulkomaisten emoyhtiöiden ja niiden Kiinassa toimivien tytäryhtiöiden välillä. Jatkossa myös ympäristökysymykset ja päästöjen hillintä tuovat aiempaa enemmän paineita etenkin raskaalle teollisuudelle Kiinassa, kun maa pyrkii hiilineutraaliustavoitteeseensa.

Tulevina vuosina suurvaltakilpailu jatkaa kiristymistään. Samalla Kiinassa on alettu korostamaan kotimarkkinoiden tärkeyttä viennin sijasta, mikä näkyy mm. uuteen viisivuotissuunnitelmaan kirjattuna kaksoiskiertostrategiana. Kiinassa on myös alettu puhua yhteisestä hyvinvoinnista aiempaa voimakkaammin. Voi olla, että Kiinan koko talousmalli on murroksessa, mikä säteilisi myös vientiin. Yhdessä sääntely-ympäristön kiristyminen, poliittisten riskien kasvu ja alati nousevat tuotantokustannukset saattavatkin hiljalleen karkottaa vientituotantoa Kiinasta muihin nouseviin talouksiin ja murentaa Kiinan asemaa maailman pajana. Se ei kuitenkaan tule tapahtumaan nopeasti.

Kirjoittaja on vanhempi ekonomisti Suomen Pankin BOFIT-tutkimuslaitoksessa.

Viitteet
[1] Pew Research Center 2020: Unfavorable Views of China Reach Historic Highs in Many Countries. https://www.pewresearch.org/global/2020/10/06/unfavorable-views-of-china-reach-historic-highs-in-many-countries/
[2] Ulkoministeriö 2021: Yhdysvaltain ja Kiinan suurvaltakamppailu vaatii valppautta suomalaisyrityksiltä. https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/raportti-yhdysvaltain-ja-kiinan-suurvaltakamppailu-vaatii-valppautta-suomalaisyrityksilta

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, HENKILÖT, ILMIÖT, KAPITAALI 2/2021, VIERASKYNÄT, Yleinen

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:
KAPITAALI 1/2021, VIERASKYNÄT, Yleinen

Hanna Virtasen vieraskynä: Koulutuksen taloustieteellä luotettavaa näyttöä koulutuspolitiikan tueksi

Vieraskynä | Teksti: Hanna Virtanen

Pitäisikö oppivelvollisuusikää nostaa? Entä opiskelijavalinnassa painottaa pääsykokeita vai ylioppilastodistusta? Minkälaisia seurauksia olisi korkeakoulutuksen lukukausimaksuilla? Koulutuksen taloustieteilijöillä on tyypillisesti paljon sanottavaa näihin ja moniin muihin koulutuspolitiikan polttaviin kysymyksiin.

Koulutuksen taloustieteen tutkimus tarkastelee koulutusvalintojen syitä ja seurauksia. Keskeisessä asemassa on politiikkatoimien ja politiikan muutosten vaikutukset siihen, kuka koulutukseen osallistuu. Lisäksi paljon huomiota kirjallisuudessa saa se, millä tavoin ja ketä koulutus erityisesti hyödyttää. Tämänkaltaiset tiedot ovat tärkeitä toimivaa ja tehokasta koulutuspolitiikkaa suunniteltaessa.

Taloustieteen uskottavuusvallankumous

Koulutuksen taloustieteen keskeisimpien teorioiden, inhimillisen pääoman ja signaaliteorian, kehittämisestä on kulunut jo noin puoli vuosisataa. Tutkimussuuntauksen analyysi rakentuu edelleen valtaosin sen perusajatuksen päälle, että koulutus tarjoaa opiskelijoille monenlaista osaamista, josta on hyötyä myöhemmin työmarkkinoilla tai vaikkapa parin muodostuksessa (koulutus tuottaa inhimillistä pääomaa). Toisaalta koulutus ja erityisesti tutkinnot mahdollistavat sen, että työnantajat havaitsevat ketkä yksilöt kykenevät oppimaan tuottavuuden kannalta keskeisiä taitoja (koulutuksella on signaaliarvoa).

Tämän päivän tutkimus keskittyy pääasiassa empiiriseen tutkimukseen, missä ihmisten valintoja ja valintojen seurauksia tutkitaan isojen aineistojen ja jatkuvasti kehittyvien menetelmien avulla. Tutkimuksessa käytetyt tilastolliset menetelmät ovat kehittyneet viimeisten vuosikymmenten aikana niin merkittävällä tavalla, että edistysaskelta on kutsuttu taloustieteen uskottavuusvallankumoukseksi.

Hanna Virtanen.

Kehityksen seurauksena koulutuksen taloustieteen tutkimuksissa ei tarkastella enää vain yksinkertaista korrelaatiota (asioiden välistä yhteyttä) vaan asetelmat ja menetelmät mahdollistavat aidosti kausaalisuhteiden (syy-seuraussuhteen) tunnistamisen. Näin voidaan tarjota aiempaa luotettavampaa tietoa siitä, onnistutaanko politiikkatoimilla pääsemään niille asetettuihin tavoitteisiin.

Satunnaistettu koe aikuiskoulutuksesta

Luotettavimmaksi koettu asetelma on satunnaistettu koe, missä tutkijat itse satunnaistavat osallistujat koe- ja kontrolliryhmiin. Satunnaistetut kokeet ovat yleistyneet maailmalla vauhdilla, mutta Suomessa niiden toteuttamiseen on ollut melko vähän mahdollisuuksia. Yksi toistaiseksi harvoista koulutuksen taloustieteeseen liittyvistä satunnaistetuista kokeista Suomessa on käynnissä Vantaalla.

Hankkeessa Vantaalla toimivat yritykset jaetaan satunnaisesti koe- ja kontrolliryhmiin. Vuosina 2019—2021 koeryhmän yrityksille tarjotaan erilaisia aikuiskoulutukseen liittyviä palveluita, kun taas kontrolliryhmään kuuluvat yritykset jäävät ilman näitä ylimääräisiä palveluita. Asetelman avulla voimme luotettavasti arvioida sitä, miten tarjotut palvelut ovat muuttaneet aikuiskoulutukseen osallistumista eri yritys- ja työntekijäryhmissä sekä erityisesti sitä, miten osallistuminen on vaikuttanut näiden suorituksiin

Aikuiskoulutuksen tuotot tutkimusaiheena on nyt kovassa nosteessa. Työn murroksen on esitetty johtavan siihen, että uudelleen kouluttautumisen tarve kasvaa. Aikuisten koulutukseen liittyy kuitenkin monia piirteitä, joiden vuoksi se on yhteiskunnan kannalta huomattavasti kalliimpaa kuin nuorten kouluttaminen. Monet koulutukseen osallistuvat aikuiset käyttäisivät muutoin koulutukseen menevän ajan työelämässä ja näin ollen koulutuksen vaihtoehtoiskustannus voi heillä olla huomattava. Aikuisten työura on myös ilmeisistä syistä nuoria lyhyempi, joten koulutuksen hyötyjä ehditään kerätä lyhyemmältä ajalta. Aiheesta tarvitaankin huomattavasti lisää tutkimusta, jotta päättäjillä olisi riittävästi tietoa siitä, miten aikuisväestön osaamista voitaisiin kehittää vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti.

Luonnollinen koe ammatillisen ja lukion hyödyistä

Satunnaistetut kokeet eivät ole useinkaan mahdollisia niiden korkeiden kustannusten tai eettisten kysymysten vuoksi. Näiden tilaisuuksien puuttuessa tutkijat pyrkivät hyödyntämään ns. näennäisiä tai luonnollisia koeasetelmia, joissa satunnaisuuden aiheuttaa jokin muu kuin tutkijan luoma kokeellinen tilanne. Luonnollisen koeasetelman voivat muodostaa esimerkiksi koulutuksen sisäänpääsyrajat, jotka jakavat rajan läheisyydessä keskimäärin samankaltaisia nuoria koulutukseen ja sen ulkopuolelle. Tämän regressioepäjatkuvuus asetelman avulla voidaan tarkastella vaikkapa sitä, miten lukio- vs. ammatillinen koulutus vaikuttavat yksilön myöhempään menestykseen työmarkkinoilla.

Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty, että lukio johtaisi ammatillista koulutusta parempaan työllisyys- ja palkkakehitykseen erityisesti pitkällä aikavälillä. Näkemys perustuu siihen, että yleisluontoinen lukio tarjoaisi paremman pohjan jatkaa opintoja korkeakoulutuksessa sekä päivittää osaamista myöhemmin. Toisen asteen koulutusvalinnan seurauksista on kuitenkin hyvin vähän luotettavaa tietoa. Tutkimuksellisesti haasteena on ollut erityisesti se, että ammatilliseen ja lukiokoulutukseen valikoituvat nuoret ovat myös lähtökohdiltaan eli jo koulutuspolun valintahetkellä varsin erilaisia.

Tutkimuksemme ottaa aiempaa paremmin huomioon erot nuorten lähtökohdissa. Tutkimus keskittyy nuoriin, jotka hakivat sekä lukioon että ammatilliseen koulutukseen, ja joiden koulutusalan lopulta ratkaisivat käytetyt sisäänpääsyrajat. Tulokset osoittavat, että ammatillinen koulutus voi johtaa lukiota parempaan työllisyys- ja palkkakehitykseen myös pitkällä aikavälillä. Ammatillisesta hyötyivät tulosten mukaan erityisesti ne nuoret, jotka hakivat ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen.

Koulutuksen taloustiede laajentaa reviiriään

Ammatillista koulutusta koskeva tutkimuksemme on hyvä esimerkki koulutuksen taloustieteessä yleisemminkin tapahtuneesta tutkimuskysymysten jalostumisesta. Pitkään keskiössä olivat koulutuksen määrän tuotot eli se, kuinka paljon yksi koulutusvuosi lisää nostaa ansiotuloja. Vastaus tähän riippuu kuitenkin paljon muun muassa koulutuksen sisällöstä. Nykyään tutkimuksessa tarkastellaankin ennemmin sitä, miten opiskeluala tai oppilaitoksen laatu vaikuttavat koulutuksesta saataviin hyötyihin.

Tärkeään rooliin ovat nousseet myös koulutuksen ei-tuotannolliset vaikutukset sekä ulkoisvaikutukset eli se, minkälaisia vaikutuksia koulutuksella on yhteiskuntaan laajemmin, esimerkiksi alentuneen rikollisuuden, parantuneen kansanterveyden tai lisääntyneen yhteiskunnallisen osallistumisen muodossa. Näillä kysymyksillä koulutuksen taloustiede menee alueille, joiden on katsottu tyypillisesti kuuluvan muille yhteiskuntatieteille. Näin on varmasti myös jatkossa, mikäli muissa tieteissä ei nähdä vastaavaa menetelmien mullistusta kuin mitä taloustieteessä on käyty läpi. Koulutuspolitiikan suunnittelun tueksi tarvitaan nimenomaan tietoa toimenpiteiden kausaalivaikutuksista, eli siitä, miten koulutusvalintoihin ja niiden hyötyihin voidaan vaikuttaa.

Lisää tietoa:

Tutkimusraportti Urbaania Kasvua Vantaa -hankkeesta julkaistaan keväällä 2022. Etla ja Palkansaajien tutkimuslaitos vastaavat hankkeen vaikuttavuusarvioinnista. Lisää tietoa saatavilla osoitteessa https://urbaaniakasvua.fi/.

Hanna Virtasen ja Mikko Sillimanin (Harvard) ammatillisen koulutuksen tuottoja koskeva tutkimus “Labor Market Returns to Vocational Secondary Education” on hyväksytty julkaistavaksi ”American Economic Journal: Applied Economics” – journaalissa. Aikaisempi työpaperi tutkimuksesta löytyy osoitteesta https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Working-Papers-65.pdf ja tutkimuksen pohjalta kirjoitettu suomenkielinen muistio osoitteesta https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Muistio-Brief-81.pdf.

Kirjoittaja on Etlan tutkimuspäällikkö.

Jatka keskustelua:
KAPITAALI 3/2020, VIERASKYNÄT, Yleinen

Joonas Tuhkurin vieraskynä: Kuinka työn tulevaisuutta tutkitaan?

Vieraskynä | Teksti: Joonas Tuhkuri

Työn tulevaisuus puhuttaa. Suurin piirtein kerran viikossa keskeiset sanomalehdet kuten The New York Times, The Guardian ja Helsingin Sanomat julkaisevat artikkelin työn tulevaisuudesta. Työn tulevaisuudella viitataan karkeasti siihen, miltä työ saattaisi tulevaisuudessa näyttää tai miten se on muuttunut viime aikoina. Usein näissä artikkeleissa viitataan tutkimukseen ja uusiin tutkimustuloksiin: ”Tutkija HS:ssä: Joka 4. ammatti vaarassa Suomessa” tai ”Raportti: Koneet uhkaavat kolmasosaa Suomen työpaikoista”.

Joonas Tuhkuri

Harvemmin artikkeleissa kerrotaan, kuinka tutkimustuloksiin on päästy tai kuinka tutkimus on käytännössä toteutettu. Tämä on kuitenkin olennaista: tutkimuksia on monenlaisia ja pelkän tutkimustuloksen sellaisenaan on harvemmin syytä vakuuttaa ketään. Hyväkin taloustieteellinen tutkimus toimii vain tietyssä kontekstissa. Ammattirakenteen muutos viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvalloissa on eri asia kuin internetin käyttöönoton vaikutukset 2000-luvun alun Norjassa.

Miten työn tulevaisuutta sitten tutkitaan?

Lähtökohtaisesti työn tulevaisuuden tutkimusta on teoreettista ja empiiristä. Molemmille lähestymistavoille on hyvät perusteet. Ilman ajatusta siitä, mistä asiassa on kyse, on vaikea tehdä empiiristä tutkimusta, ja toisaalta ilman empiirisiä havaintoja on vaikea tuottaa kuvaavia teorioita.

Teoreettisella työn tulevaisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet. Adam Smith, Karl Marx, John Maynard Keynes ja monet muut pohtivat ”työn ongelmaa”. Pitkästä historiasta huolimatta teoreettinen tutkimus on vielä hiljattain ottanut harppauksia eteenpäin. Esimerkiksi MIT:n Daron Acemoglun ja David Autorin työtehtävien ja taitojen erillisiä rooleja ja niiden välistä suhdetta kuvaava malli vuodelta 2011 (”the task model”) on auttanut hahmottamaan teknologian vaikutuksia työmarkkinoilla. Aalto-yliopiston Marko Terviön ”supertähtien malli” vuodelta 2008 on käytännössä opeteltava ulkoa MIT:n tohtoritason työn taloustieteen kursseilla.

Aiheen empiirinen tutkimus on kokonaisuudessaan paljon tuoreempaa kuin teoreettinen, klassiset taloustieteilijät eivät käytännössä dataan koskeneet. Empiirinen tutkimus voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: tulevaisuutta käsittelevään ja menneisyyttä käsittelevään.

Suoraan tulevaisuutta käsittelevä tutkimus on pitkälti erilaisen kehityskulkujen projisointia tulevaisuuteen. Tunnetuin esimerkki tästä on Oxfordin ylipiston tutkijoiden Carl Benedikt Freyn ja Michael Osbornen vuoden 2013 arvio siitä, että 47 prosenttia Yhdysvaltojen työllisyydestä olisi mahdollista siirtää ainakin osittain tietokoneiden tehtäväksi. Usein listataan myös ”tulevaisuuden ammatteja”. Näiden arvioiden rooli tieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin väistämättä rajallinen.

Suurin osa työn tulevaisuutta käsittelevästä tutkimuksesta keskittyy menneisyyteen. Harvardin professori Lawrence Katz havainnollistaa tätä päällisin puolin paradoksaalista asiaa vertaamalla historiaa ja scifiä. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta historiantutkimus on osoittautunut paremmaksi oppaaksi tulevaisuuteen kuin scifi-romaanit.

”Työn tulevaisuuden menneisyyttä” tutkitaan isossa kuvassa kahdella tavalla. Tätä on selkeintä hahmottaa yksinkertaisen regressioyhtälön kautta:

Y_{it}=\alpha +\beta D_{it}+X_{it}\gamma+\epsilon_{it}

Yhtälössä vastemuuttuja Y on mittari työlle, esimerkiksi työllisyydelle tai tuloeroille, selittävä muuttuja D on mittari työhön vaikuttavalle asialle ja matriisi X joukko asioita, joita tutkija on kiinnostunut kontrolloimaan. Muuttujia mitataan erilaisten havaintoyksiköiden i (esim. henkilöt, yritykset, toimialat, alueet) ja aikajänteiden t tasolla.

Ensimmäinen näkökulma lähtee liikkeelle työstä, eli vastemuuttujasta. Miten työ on muuttunut? Mitkä asiat selittävät työn muutosta? Tyypillisesti tutkijat ovat tarkastelleet kolmea selitystä: teknologian kehitystä, kansainvälisen kaupan kasvua ja ns. institutionaalisia muutoksia, kuten ammattiliittojen aseman kehitystä ja työlainsäädäntöä. Tyypillisesti tällaista tutkimusta on tehty kuvailevasti ja karkealla mittaustasolla, esim. yhden maan aikasarjoja tarkastelemalla. Samoin kuin tulevaisuuden tarkastelussa, tässä lähestymistavassa tulee usein lopulta seinä vastaan. Syy on yksinkertainen: vastemuuttujan muutoksiin voivat vaikuttaa lukemattomat asiat ja ilman täsmällisempää lähestymistapaa jäljelle jää tyypillisesti mahdollisuus siitä, että vastemuuttujan muutoksia on ajanut jokin muu syy.

Toinen näkökulma lähtee liikkeelle syistä, eli selittävistä muuttujista. Mikä on tietyn teknologian vaikutus työhön? Miten Kiinan kaupan avautuminen 2000-luvun alussa vaikutti Yhdysvaltojen teollisuuteen? Miten työehtosopimus vaikutti sopimuksessa mukana olleiden yritysten palkkoihin? Tämän lähestymistavan vahvuus on siinä, että mikäli tutkimusasetelma on hyvä – eli tutkimuksen selittävä muuttuja on ikään kuin satunnainen havaintoyksikköjen näkökulmasta – tuloksien voi ajatella vastaavan siihen kysymykseen, joka on tutkimuksessa esitetty.

Tässä lähestymistavassa on toisaalta ajauduttu jo melko kauas siitä, mistä sanomalehdet tyypillisesti kirjoittavat, kun ne kirjoittavat työn tulevaisuudesta. Tämä on helppo ymmärtää. Esimerkiksi 1980-luvun ”tupojen” tai Margaret Thatcherin toimenpiteiden vaikutukset palkanmuodostukseen tuskin herättävät mielikuvaa työn tulevaisuudesta. Tällaiset estimaatit olisivat kuitenkin keskeisessä roolissa, jos haluamme hahmottaa miten työn muutos tapahtuu. Johtuiko 1980-luvun tuloerojen voimakas kasvu Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa teknologiasta vai poliittisista päätöksistä? Iso osa siitä ajatuksesta, että teknologia on lisännyt tuloeroja, pohjautuu yleisluontoiseen havaintoon 1980-luvun tuloerojen kasvusta Yhdysvalloissa ja tietokoneiden yleistymisestä samaan aikaan.

Jos haluamme ymmärtää miltä työ saattaisi näyttää tulevaisuudessa, on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että ymmärrämme, miten erilaiset täsmällisesti määritellyt tekijät ovat vaikuttaneet työhön aiemmin.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija MIT:n taloustieteen laitoksella, jossa hän tutkii työtä ja sen tulevaisuutta eri näkökulmista ja työskentelee alan asiantuntijoiden Daron Acemoglun ja David Autorin kanssa. Tuhkuri on Helsingin yliopiston alumni vuodelta 2015.

Käytännössä hän tutkii työtä etsimällä sopivia tutkimusasetelmia ja uusia aineistoja, lukemalla aiheesta ja tekemällä tiivistä yhteistyötä taitavien suomalaisten taloustieteen tutkijoiden Johannes Hirvosen, Ramin Izadin ja Aapo Kivisen kanssa.

Kuva: Stephen Edmonds CC BY-SA 2.0 (https://www.flickr.com/photos/52952793@N00/3514881626)

Jatka keskustelua:
DIGI-KAPITAALI 2020, VIERASKYNÄT, Yleinen

Vieraskynä: Talouskriisien syntipukit

1 kommentti

Vieraskynä | Teksti: Anri Liikamaa

Suomen talouskriisien historiassa näkyy, kuinka vihamieliset asenteet myötäilevät talouden suhdanteita. Ketkä saavat talouskriiseissä osakseen aiheellista kritiikkiä ja ketkä sijaiskärsijän roolin?

Kuten voi historiantunneilta muistaa, 1930-luvun suuri lama vaikutti Suomeen globaalisti verrattain vähän. Silti varsinkin pula-aikana työttömyys kasvoi merkittävästi ja aiheutti paljon nälkää ja hätää. Suomen sosialidemokraatissa 22.3.1930 moititaan niin valtion hitautta hätäaputöiden järjestämisessä kuin valtionavun puutettakin. Paikallinen perspektiivi ja työttömien perheellisyyden korostaminen herättää myötätuntoa, joka yhdistyy tiiviisti valtion toimettomuuden arvosteluun. Uusi Suomi samalta maaliskuiselta päivältä taas kuvaa, kuinka presidentti on esittänyt eduskunnalle lisämäärärahoja työttömyyden lieventämiseen ja infrastruktuurin rakennustöiden avustamiseen.

Hallitusmyönteisen lehden vakuutteluista huolimatta kansan syvät rivit olivat maan johtoon tyytymättömiä. Talouskriisien aikakausina inhimillinen tarve löytää maalitauluja turhautumiselle ja jopa vihalle tuntuu korostuvan – kriisissä epäsuosioon päätyvät usein hallitukset riippumatta siitä, ovatko ne lietsoneet vai hillinneet kriisin maininkeja. Tämä politiikan ja talouden suhde on ja pysyy.

Yhden Suomen historian pahimmista kriiseistä, 1990-luvun laman, aikaan suurtyöttömyys koetteli kansaa. Ylen mukaan A-studion kärkkäässä reportaasissa vuodelta 1993 kysyttiin ”mureneeko kansan moraali poliitikkojen ja pankkien sotkuja seuratessa”. Suomen historian pahimmalle talouskriisille on löydetty monta syytä, eikä vähimpänä niistä pankkien piittaamaton luotonanto ja rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen. Kenties jopa eniten kritiikkiä, vihaistakin sellaista, laman saralta on kuitenkin suotu 90-luvun kriisinhoitopolitiikalle, jonka nähdään johtaneen maassamme ennennäkemättömään konkurssiaaltoon ja inhimilliseen kärsimykseen.

Kireä rahapolitiikka sekä budjettileikkaukset syvensivätkin eittämättä lamaa ennestään, eikä pankkituki ollut lopulta järin tehokas apu velkaongelmaan. Talouskriisin hoidossa mentiinkin ilman muuta pitkälti metsään. Kuitenkin turvautuminen yksistään helppoihin syntipukkeihin, poliitikkoihin ja eliittiin, kuvastaa erinomaisesti lajimme sisäistä impulssia vastauksiin ja vihan kohdistamiseen monisyisten ongelmien laaja-alaisen käsittelyn sijaan.

Työttömien suurmielenosoitus vuonna 1993. Kuva: Museovirasto / Kari Kankainen

Huomionarvoista talouskriisien syntipukki-ilmiössä ei kuitenkaan ole varsinaisesti nuiva suhtautuminen poliitikoihin, vaan se, keitä kriisin syypään osa pian laajenee kattamaan. Palataksemme vuoteen 1930, on maaliskuun Uusi Suomi– ja Suomen sosialidemokraatti- lehdissä nähtävillä kiintoisia mainintoja myös toisesta aiheesta: Lapuan liikkeen perustamisesta ”taistelemaan kommunismia vastaan” Suomessa. Arastelevan Kyösti Kallion hallituksen seuratessa tapahtumia sivusta fasistinen ja väkivaltainen liike sai nopeasti jalansijaa. Lapuan laki – liikkeen omankädenoikeus – nousi vallitsevaksi, ja tämän ”kansan tahdon” koettiin olevan oikeiden lakien yläpuolella.

Poliitikot eivät olekaan lainkaan ainoat, jotka valikoituvat talousahdingon kiristyessä syntipukeiksi. Turhautumisen purkamisen maalitauluksi saattaa joutua käytännössä mikä tahansa ihmisryhmä. 90-luvun laman aikaan epäluuloa, ja jopa viholliskuvaa, laajennettiin kommunistien sijaan maahanmuuttajiin. Vihamieliset asenteet myötäilevät talouden suhdanteita: M. Jaakkolan tutkimuksen mukaan suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui kaikissa väestöryhmissä myönteisemmäksi laman jälkeen 2000-luvun alussa. Samoin 1930-luvulla, kun suomalaisten elintaso lähti nousuun, myös ekstremistien kannatus hupeni.

Vaikka koronakriisi eroaa näistä edellisistä maamme historian suurista lamoista merkittävästi ollen syntyisin talouselämän ulkopuolisesta sokista, vimma löytää syyllinen virheisiin näkyy nytkin. Poliitikoilla on joka maassa uudenlainen vastuu kansalaisistaan, ja epäonnistumiset kirvoittavat kritiikkiä syystäkin. Kun kriisi kurittaa yhteiskunnassa haavoittuvaisessa asemassa olevia suhteettoman paljon, on tärkeää ettei vallitsevan mielipiteen anneta luisua jälleen syyllisten joukon laajentamiseen. Nähtäväksi jää, toistammeko kansakuntana jälleen menneiden talouskriisien virheet.

Anri Liikamaa

Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelijoiden lehti Poleemin päätoimittaja

Kuva: Museovirasto / Siiri Suo

Jatka keskustelua:
ARTIKKELIT, VIERASKYNÄT

Alustatyö ja maineen rakentaminen

Vieraskynä
Teksti: Laura Seppänen, johtava tutkija, Työterveyslaitos

Digitaaliset alustat ovat virtuaalisia paikkoja, joilla  erilaiset käyttäjät ja käyttäjäryhmät saadaan kohtaamaan ja vuorovaikuttamaan. Ns. alustavälitteinen työ digitaalisilla työmarkkinoilla disruptoi kaikkia työhön liittyviä osa-alueita – johtamista ja organisointia, työsuhdetta, osaamisen kehittämistä sekä terveys- ja turvallisuusjärjestelmiä. Alustavälitteisen työn eli alustatyön ennustetaan kasvavan voimakkaasti.

Alustatyössä on vähintään kolme osapuolta: välittävä alustayritys, toimeksiantaja eli asiakas, ja työn tekijä, usein freelancer. Työ alustojen kautta voi olla virtuaalisesti vai fyysisesti suoritettavaa, ja päätöksen tekijän valinnasta voi tehdä alusta, asiakas vai tekijä itse. Kun työ tehdään täysin virtuaalisesti, se ei ole sidottu paikkaan, mikä lisää alustatyön joustavuuden ja vapauden tunnetta.

Yhdysvaltalainen Upwork on eräs suurimpia työnvälitysalustoja välittäen globaalisti tuhansien ammattinimikkeiden työtä freelancereiden ja asiakkaiden välillä.

Kun virtuaalisessa maailmassa tekijät ja työn ostajat eivät tunne toisiaan, keskinäinen luottamus on edellytys projektien onnistumiselle. Alustoilla luottamusta rakennetaan toisen osapuolen arvioinnilla eli ”reittauksella”. Juuri digitaalinen arviointi ja maineenrakennus on alustatoiminnan historiallinen uutuus. Reittaukset eivät vaikuta suoraan, vaan alusta yhdistää algoritmisesti arvioinnit muihin asioihin, kuten freelancerin aktiivisuuteen. Upworkissa freelancereiden profiileissa arvio, ”job success score”, on julkisesti näkyvillä.  

Freelancerit haluavat tehdä työnsä hyvin. Suora kontakti asiakkaan kanssa on motivoivaa, ja hyvin tehdyt projektit tuottavat myös hyviä reittauksia ja mainetta. Hyvällä maineella saa enemmän projektitarjouksia ja voi hinnoitella työnsä paremmin. Alustojen mekanismit kuitenkin rajoittavat freelancereiden toimintamahdollisuuksia. Vaikka alusta tarjoaa työtä tukevia palveluja, freelancereiden maksettavaksi tulee peräti 20% palkkio Upworkille kunkin asiakassuhteen alussa.

15 upwork-freelancerin haastatteluihin perustuen vaikuttaa siltä, että huomion kiinnittäminen maineen kertymiseen on edellytys tekijän menestymiselle. Mainearvio on merkittävä ellei ratkaiseva alustauran kehittymisen kannalta – jopa niin tärkeä, että aloittelevat freelancerit voivat myydä työtään alihintaan tai ostaa reittauksia saadakseen työkeikkoja. Jotkut freelancerit käyttävät alustalla näkyviä arviointeja CV:n tapaan.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen.


Maineen kertymiseen sisältyy epävarmuuksia: koskaan ei voi tietää, miten asiakas arvioi tehdyn työn. Huono arvio voi estää projektien saamisen kuukausien ajaksi. Mainetta muodostava alustan algoritmi on yrityksen liikesalaisuus eivätkä freelancerit aina tiedä, miksi se toimii tietyllä tavalla. Algoritmisen toiminnan kasvottomuus lisää epävarmuutta. Usein freelancereita on tarjolla tehtäviin huomattavasti enemmän kuin tehtäviä tarjoavia asiakkaita, eli kilpailu on kovaa.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen. Esimerkiksi eräs nuori täysipäiväinen freelancer-kääntäjä oppi, että avonaiset asiakassopimukset ilman toimintaa ja rahaliikennettä heikentävät arviointia, ja toimi heti asian korjaamiseksi.

Freelancerit voivat suhtautua heikkoihin arviointeihin myös positiivisesti. Eräs pätevä, alustafreelancereiden eliittiin kuuluvan konsultin mukaan huono arvio tarkoittaa, että pitää tehdä työnsä vielä paremmin – se on jopa mahdollisuus kehittää osaamistaan. Ja ennen kaikkea, uusille asiakkaille täytyy selittää, mistä aiempi huono arvio on johtunut.

Asiakaspalautteiden perusteella tehtävät arvioinnit voivat lisääntyä myös perinteisessä palkkatyössä. Työn muodosta huolimatta oleellista on nähdä algoritmien välittämät arvioinnit ihmisten tuottamina asioina, joihin työn tekijät voivat itse vaikuttaa.

Kirjoittaja on johtava tutkija Työterveyslaitoksella.

Jatka keskustelua: