Hyvä lukija, luonnostelin tätä kirjoitusta useamman viikon ennen kädessä pitelemääsi lehden julkaisua. Silloin siis tarkoituksenani kirjoittaa julkaisematta jääneeseen vuoden kolmanteen lehteen. Silloin pyörittelin mielessäni merkityksiä ja sitä, mitä Kapitaali meille tarjoaa.
Joillekin tämä on mukava harrastus, jonka pariin uppoutua. Toinen täyttää patoutunutta tarvetta päästä kirjoittamaan (opintojen ollessa laskareita laskarien perään) ja kolmas nauttii lennokkaasta ideoinnista ja siitä yhteisöstä, jonka toimitus tarjoaa. Jokaiselle jotakin.
Osansa merkityksellisyydestä on perinteellä. Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt useamman haastattelun entisten KTTO-laisten kanssa (osa näistä on luettavista tässä lehdessä). Nykyopiskelijalle ammennettaviksi annettujen vinkkien lisäksi jokaisella heistä on ollut joitakin muistoja Kapitaalista (tai sen edeltäjistä toisilla nimillä). Jollekin se on ollut ensimmäisen annetun haastattelun julkaisija, toinen kirjoitti sinne aikanaan.
Vaikkemme saaneet julkaistuksi loppuvuodesta kuin vain yhden lehden, on tämä käsissäsi oleva kappale elävä osoitus Kapitaalin elinvoimasta. Olemme koonneet teille, lukijoillemme, monipuolisen ja paksun lehden, jota tehdessämme olemme paneutuneet työn tulevaisuuteen, tavanneet pormestareita ja pääekonomisteja sekä lukeneet niin kaunokirjallisuuden klassikoita kuin tietokirjallisuuttakin. Unohtamatta tietenkään mystisiä ennustuksia ja upeaakin upeampia vuosijuhlia!
Omalta osaltani ja myös Nooran puolesta haluan kiittää kuluneesta päätoimittajavuodestamme ja toivoa lukijoillemme valoisaa joulunaikaa sekä hyvää alkavalle vuodelle.
Vapun tienoilla julkaistava vuoden toinen Kapitaali on tunnetusti varma merkki keväästä ja lähestyvästä kesästä. Opiskelijaelämän osalta elämme nyt poikkeuksellisen tavallisia aikoja – luvassa on kahden vuoden odotuksen jälkeen normaali vappu!
Lumien sulamisen ja lenkkipolkujen täyttymisen myötä tämän numeron teemaksi valikoitui urheilu ja terveys. Urheilu, terveys ja talous ovat monin tavoin kytköksissä toisiinsa. Sen ovat osoittaneet yhteiskuntaa ja pörssikursseja ravistellut koronapandemia sekä urheilumaailman reaktiot Venäjän toimintaan Ukrainassa.
Urheilu on aina ollut merkittävä osa ympäröivää yhteiskuntaa ja kulttuuria. Parhaimmillaan se luo yhteishenkeä ja tuo ihmisiä yhteen tavalla, jota on vaikea löytää muualta. Urheilu kiinnostaa ja kiinnostus tuo mukanaan vastuuta. Ei siis ihme, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan pakotti myös urheiluyhteisön reagoimaan voimakkaasti ja sulkemaan Venäjän ulos lähes kaikesta kansainvälisestä urheilutoiminnasta.
Tässä numerossa pureudutaan urheilun ja terveyden teemoihin taloustieteen näkökulmasta. Lehden sivuilla on myös pieni pala vappua, terveiset Barcelonasta, kirja-arvosteluja kaksin kappalein sekä kutkuttava kurkistus erään kandin syntyprosessiin.
Toivottavasti tämä lehti löytää tiensä mahdollisimman monen punaisiin haalareihin sonnustautuneen valkolakkisen käteen viimeistään Ullanlinnanmäellä. Perinteisen vapun koittaessa ilmassa on varmasti suuren urheilujuhlan tuntua. Antoisia lukuhetkiä Kapitaalin parissa!
Tätä lehteä tehdessämme varmaa on ollut vain epävarmuus. Ei niinkään Kapitaalin kohdalla, mutta ympäröivässä maailmassa on tapahtunut paljon. Kirjoitushetkellä viimeisimpänä huomiota on saanut sota, joka tullut lähemmäksi kuin vuosikymmeniin ja koskettanut myös aiemmasta poikkeavalla tavalla monia ikäluokkia täällä Suomessa.
Epävarmoina aikoina rutiinit tuovat turvaa. Arjen rakentamista helpottaa paluu lähiopetukseen ja tiiviimmin osaksi opiskelijayhteisöä. Tätä kirjoittaessani palasin vuoden takaisen Kapitaalin pääkirjoitukseen, jossa pohdittiin etäopiskelun tuomia haasteita. Sävy tuntui nykysilmin näköalattomalta. On ihana huomata, kuinka toivo on palannut!
Vuoden ensimmäisen Kapitaaliin teemana on alkuvuonna monessakin yhteydessä pinnalla ollut energia. Ensin talvipakkasilla sähkönhinnat ja nyttemmin polttoaineiden korkeat hinnat koettelivat kansalaisten kukkaroita. Oman lusikkansa soppaan ovat sekoittaneet myös pakotteet, jotka rajoittavat energiatuontia Venäjältä.
Tässä numerossa artikkelit paneutuvat energiahintoihin ja uusiin energiateknologioihin. Laaja henkilökuva pureutuu entisen KTTO-laisen, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramon uraan. Tämän lisäksi palstatilaa saavat muun muassa KTTO:n hallituksen puheenjohtaja Janella Lehtinen sekä opintovastaavat Veikka Karvonen ja Henri Virtanen.
Aika näyttää mitä tulevaisuus tullessaan. Sitä odotellessa on hyvä istahtaa kahvikupillisen ja painotuoreen Kapitaalin äärelle. Antoisia lukuhetkiä ja hyvää kevättä!
Pelaisitko, jos Veikkaus lanseeraisi uuden pelin, jossa odotusarvo olisikin positiivisen puolella? Niin minäkin. Pitkällä aikavälillähän tällaisessa pelissä jäisi varmasti voitolle. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä, kysyt, koska tällaisen pelin järjestäjä jäisi itse tappiolle? Entäpä jos tällainen peli onkin jo olemassa?
Suomalaiset ovat lottokansaa. Pari vuotta sitten toteutetussa kyselyssä suomalaiset pitivät parhaimpina rikastumiskeinoina lottovoittoa ja perintöä. Huonommiksi rikastumiskeinoiksi koettiin muun muassa sijoittaminen, yrittäjyys ja työnteko. Suorastaan absurdia. Kyse lienee siitä, että monet tavoittelevat mieluummin pikavoittoja kuin pitkäjänteistä varallisuuden kerryttämistä sijoitustoiminnan ja työnteon kautta. Vanha sananlasku pitää kuitenkin valitettavan usein paikkansa: mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
Käsissäsi pitelemäsi Kapitaalin teemana on tällä kertaa sijoittaminen. Vaikka viime vuosina sijoittamisen suosio on kasvanut vauhdilla ja sitä on myös helpotettu esimerkiksi vuoden 2020 alussa käyttöön otetun osakesäästötilin avulla, on suomalaisten kotitalouksien sijoittaminen edelleen pahasti jäljessä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Rahoja makuutetaan nollakorkoisilla pankkitileillä inflaation syötävänä sen sijaan että ne laitettaisiin poikimaan lisää pääomaa.
Usein syynä tähän on tunne osaamisen puutteesta ja pelko tappioista. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman huippua, mutta se ei toistaiseksi tarjoa juurikaan konkreettisia ohjeita säästämiseen ja sijoittamiseen. Monet myös tekevät kärpäsestä härkäsen: aloittaakseen sijoittamisen ei tarvitse osata tehdä monimutkaisia sijoitusanalyysejä tai ratkoa stokastisia differentiaaliyhtälöitä. Sijoittamisen voi hyvin aloittaa niistä itselle tutuista yhtiöistä ja pienilläkin rahasummilla (jopa 10 eurolla kuukaudessa). Entäpä jos ensi kerralla jättäisitkin kaupassa heräteostokset väliin tai jättäisit baarissa sen viimeisen oluen ostamatta ja laittaisit sen sijaan 10 euroa indeksirahastoon? Ja vaikka et kiittäisikään itseäsi vielä huomenna, niin ehkäpä sitten vuosikymmenten kuluttua — Albert Einstein ei turhaan kutsunut korkoa korolle -ilmiötä maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.
Sijoittamisen riskejä myös usein liioitellaan. Ajatellaan, että koko omaisuus voisi jonain päivänä yhtäkkiä haihtua taivaan tuuliin. Tietysti niin voikin käydä, mutta todennäköisyys sille on suorastaan minimaalinen. Sijoitusten ollessa kunnolla hajautettuja eivät markkinoiden korjausliikkeetkään hetkauta kuin tilapäisesti.
Usein kysytään, milloin sijoittaminen kannattaisi aloittaa. Klassinen vastaus tähän on ”eilen”. Mutta ehtii vielä tänäänkin.
Mikko Vanhala Päätoimittaja
PS. Ensi lehdessä Kapitaalin ohjaksissa ovat Otto Muurinen ja Noora Pumpanen. Allekirjoittanut kiittää toimitusta ja lukijoita tästä vuodesta ja toivottaa koko toimituksen puolesta rauhallista joulunaikaa itse kullekin.
Viimeistään rahtilaiva Ever Givenin juuttuessa Suezin kanavaan maaliskuussa 2021 valkeni kaikille, miten riippuvaisia olemme ulkomaankaupasta.
Pandemia sai valtiot ja kansalaiset näkemään, miten herkkiä kansainväliset toimitusketjut voivat olla häiriöille. Samaan aikaan merirahtien hinnat ovat huimassa nousussa eikä loppua näy: Time-lehti raportoi elokuun puolivälissä, kuinka teräskontin kuljettaminen Shanghaista Rotterdamiin maksoi huimat 547% kausitasoitettua viiden vuoden keskiarvoa enemmän. Konttitilauksia peruttiin pandemian alkuvaiheessa paljon, mistä johtuen konttien tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään. Merirahdit myös elpyivät odotuksia nopeammin erityisesti Kiinassa. Asiantuntijat arvioivat tilanteen jatkuvan jopa vuoteen 2023 asti.
Eikä siinä vielä kaikki. Monien elektroniikkakomponenttien ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet kovan kysynnän seurauksena huimasti, jopa kaikkien aikojen ennätyksiä hipoen.
Näistä syistä ei liene ihme, että yritykset pohtivat tuotannon siirtämistä lähemmäs myyntialueita ollakseen vähemmän riippuvaisia toimitusketjujen mahdollisista häiriöistä. Sama ilmiö näkyy myös valtiotasolla, sillä kriittisten tuotteiden tuotannon sijainnilla voi olla oleellinen vaikutus geopoliittiseen valtaan.
Mikrosirut, joiden markkinoita taiwanilainen TSMC hallitsee yli 50 % markkinaosuudella, ovat yksi esimerkki tästä: niin autojen kuin pelikonsoleidenkin kärsiessä sirujen puutteesta on sekä Amerikassa että Euroopassa alettu vakavasti harkitsemaan oman sirutuotannon kasvattamista, vaikka se onkin todella kallista.
Paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään.
Lienee siis aiheellista kysyä, onko globalisaatio tullut tiensä päähän. Vastaus voi hyvinkin olla kyllä, ainakin siinä mielessä, että paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään. Merirahteja pidettiin hyvin pitkään käytännössä itsestäänselvyytenä ja halpana kuin saippua; nyt kun asia ei olekaan enää poissa silmistä ja poissa mielestä on vaikea keksiä yhtä hyviä korvaavia kuljetuskeinoja. Tuotannon paikallistuminen on tullut jäädäkseen.
Jatkokysymyksenä voisi miettiä, kuinka pitkälle paikallistuminen voisi edetä. Voisiko omaan napaan tuijottelu — tai kauniimmin sanottuna kriittisten hyödykkeiden tuotannon turvaaminen — johtaa uudelleen taloudelliseen omavaraisuuteen valta-asetelmien muuttuessa ja geopoliittisten jännitteiden kasvaessa? Kiinalaisilla on ässänä hihassaan harvinaisten maametallien viennin rajoittaminen, mutta kuinka pitkälle Kiina on valmis menemään?
Tuntuuko sinustakin, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi? Olisipa päivä lisää viikossa tai edes tunti lisää päivässä. Olisi kaikenlaista hyödyllistä, tarpeellista tai kiinnostavaa tekemistä, mutta millään ei ehdi kaikkea?
Koronapandemian myötä vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, kun työ- ja koulumatkat ja monet iltamenot ovat jääneet pois. On jotenkin paradoksaalista, että samaan aikaan aikaa on yhä enemmän, mutta silti sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Mihin käytämme kaiken ajan?
Luin hiljattain David Foster Wallacen viime vuonna suomennetun teoksen Päättymätön riemu. Tämä tiiliskiven kokoinen, suureen suosioon noussut teos käsittelee yhtenä tärkeimmistä teemoistaan juuri suhdettamme ajankäyttöön ja viihteeseen. Kirjan motiivina on elokuva, joka on niin viihdyttävä, että sitä hetkenkin katsottuaan katsoja menettää mielenkiintonsa kaikkeen muuhun ja jopa peruselintoimintoihinsa.
Wallace itse totesi radiohaastattelussa vuonna 1996, että ”[s]euraavat 15-20 vuotta tulevat olemaan hyvin jännittävää ja pelottavaa aikaa, sillä meidän täytyy aivan uudella tavalla arvioida suhteemme hauskanpitoon ja viihteeseen. Sillä hauska tulee olemaan niin hauskaa ja viihde niin viihdyttävää, että meidän täytyy myös oppia näkemään se jonkinlaisena uhkana, koska muuten emme pysty elämään mielekästä elämää.” Suorastaan pelottavan profeetallinen toteamus, ottaen huomioon miten erilainen paikka maailma on ollut vielä vuonna 1996.
Vuonna 2021 viihde on lähes koko ajan käsivarrenmitan päässä. Se voi varjostaa ja haitata keskittymistä kaikkeen muuhun tekemiseen. Tarjota loputtomasti sinänsä tarpeetonta, mutta ah niin kiinnostavaa katseltavaa ja kuultavaa. Kuulostaapa pahaenteiseltä. Mutta tiedät varmaan mistä puhun.
Tarvitseeko kaiken ajan edes olla tehokasta? Onhan välillä vain hyvä ottaa rennosti. Lisäksi etäopiskelu ja -työ hämärtävät työn ja vapaa-ajan suhdetta entisestään ja vaikeuttavat niiden selkeää erottamista. Uskallan kuitenkin väittää, että jo lyhyt oman ajankäytön tehokkuuden (tai tehottomuuden) pohtiminen ja tiedostaminen voi vaikuttaa merkittävästi siihen, tuntuuko tekemistä vai aikaa olevan liikaa. Jos et usko, kokeile.
Mutta sitä ennen käytä hetki aikaasi järkevästi tämän lehden parissa. Tarjolla on jälleen muhkea paketti kaupunkitalouteen ja vähän muuhunkin liittyvää sisältöä eli ainejärjestömme mottoa siteeraten ”yhteisön hyödyn maksimointia ja vastapainoa rationaaliselle käyttäytymiselle”.
Mitä viihdyttävintä kesää itse kullekin lukijalle!
Spontaanius on kuollut. Mutta sen kaikki jo tiesivätkin.
Tämän Kapitaalin ilmestyessä on kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeksi kävin fyysisesti yliopistolla – tai juuri missään muuallakaan. Rajoitukset ovat saaneet minut suunnittelemaan etukäteen ja minimoimaan kaikki kaupungilla käynnit. Enää ei tule lähdettyä kauppaan yhden banaanin tai maitopurkin takia eikä kauppakeskuksiin vain kiertelemään ja katselemaan. Enkä ole varmastikaan ainoa, joka näin voi sanoa.
Opiskelijaelämässä, kuten
työelämässäkin, parhaimmat ideat syntyvät usein vailla tietoista päämäärää. Spontaanit
kohtaamiset luennoilla, kirjastossa ja Unicafessa ovat virkistäviä ja tärkeitä.
Rajoitusten päättymiset eivät ole kuitenkaan vielä näköpiirissä, ja tietysti
meidän on jokaisen tehtävä osamme pandemian torjumiseksi.
Opiskeluvuodet ovat kuitenkin lyhyitä.
Haastattelimme professori Roope Uusitaloa, joka arvelee yliopistojen palautuvan lähelle koronaa edeltänyttä lähtöpistettään ja selviytyvän pandemiasta melko vähin pysyvin muutoksin. Yliopisto on vakaa ja kauas historiaan juurensa ulottava instituutio. Henkilöstö tekee usein pitkän, jopa vuosikymmenien pituisen uran yliopiston palveluksessa. Tähän lähtökohtaan heijastaen on ymmärrettävää, miten vanhat luento- ja laskuharjoitusperinteet säilyvät hyvin.
Opiskelijakulttuurin jatkuvuudelle korona on kuitenkin menetys. Tutkinnon tavoitesuoritusaika on vain 5 vuotta, ja ainakin omassa ainejärjestössämme hallitus koostuu usein juuri kandivaiheen opiskelijoista. Koronan ”pyyhkiessä” reilusti yli vuoden tästä ajasta on opiskelijakulttuurin ja -perinteen vaarantuminen todellisena uhkana. Ainejärjestöjen hallitukset ovat historiallisessa mittakaavassa lyhytikäisiä, ja tapahtumien peruuntuminen pariinkin kertaan johtaa nopeasti tilanteeseen, jossa hallituksessa ei enää olekaan ketään kyseisen tapahtuman kokenutta. Jatkuvuudesta kirjoittaa myös KTTO:n puheenjohtaja Eetu Mänttäri palstallaan.
Ei niin huonoa, ettei jotain
hyvääkin. Taloustieteilijät puhuvat usein luovasta tuhosta. jolla tarkoitetaan
talouden vanhojen rakenteiden kuolemista uusien ja parempien tieltä. Ehkä sama
pätee myös opiskelijakulttuuriin: vanhat, perimätietona jatkuneet perinteet
kehittyvät uudenlaiseen, nykyaikaisempaan muotoon.
Perinteiden ja tapojen tarkkaa muotoa tärkeämpää on kuitenkin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus, joita voidaan toteuttaa monenlaisilla hyvin erilaisillakin tavoilla. Eikä nykyaikainen opiskelijaelämä lopulta ole kovin erilaista vaikkapa keskiaikaiseen verrattuna: vaikka tavat ja kulttuuri ovat vuosisatojen mittaan muuttuneet hyvinkin paljon, ovat ihmiset perusluonteeltaan yhä täysin samanlaisia kuin tuhansia vuosia sitten. Nihil sub sole novum.
Monet alkavat olla kyllästyneitä etätapahtumiin, mutta niihinkin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Suuri osa niistä on oman kokemukseni mukaan hauskoja ja innovatiivisia, vaikka tietokoneella istuminen hieman väsyttäväksi alkaakin käydä. Eikä ainakaan tarvitse miettiä milloinkas ne yöbussit kulkevatkaan, kun oma sänky odottaa kahden metrin päässä.
Optimistista ja optimoitua kevättä
kaikille lukijoille!
Lukuvuoden päätöksen myötä tämä vuoden pituinen ainejärjestölehtiprojekti on saatu osaltamme päätökseen. Ensi vuonna Kapitaalin päätoimittajana toimii Vähänkyrön vahvistus taloustieteen laitoksella, Mikko Vanhala. Onneksi olkoon Mikko loistavasta valinnasta!
Kuva: Antti Vehviläinen
Julkaisimme tänä vuonna kolme numeroa, joista vain ensimmäisen fyysisenä kappaleena. Lehden tekeminen on työläs prosessi, mutta työ tekijäänsä kiittää, sanotaan. Älkää kuitenkaan huoliko, en aio kirjoittaa umpikujaan ajautuneista pääkirjoitusaihioista ja tyhjistä energiajuomatölkeistä työpöydälläni. Haluan lyhyesti esitellä, mitä olemme saaneet aikaan sekä kiittää kaikkia mukana olleita tästä vuodesta.
Koronarokotteiden jakelun aloittaminen on toivottavasti enää päivien päässä. Myös vuosi vaihtuu piakkoin – onneksi. En usko uudenvuodenlupauksiin.
Kaikesta huolimatta tässä yksi sellainen.
Lupaan koko Kapitaalin toimituksen puolesta, että vuoden 2020 ensimmäisen Kapitaalin julkaisubileet järjestetään Kuppalassa heti, kun se on koronaturvallisesti mahdollista. Olen melko varma, että toimitussihteerillämme Vilppu Rantasella on vielä tarpeeksi irtonumeroita bileitä varten. Painoimme tuota numeroa nimittäin 246 kappaletta ja koronatilanne sulki koko Suomen juuri, kun olimme saaneet lehdet yliopistolle jakoon.
Nyt kuitenkin lyhyesti tämän numeron sisällöstä.
Veikko Uusitalo kirjoitti Kuppalan, valtsikalaisten yhteisen kohtaamispaikan, historiasta. Suuri osa tämän vuoden valtsikan fukseista ei ole päässyt käymään kertaakaan Kuppalassa. Tässä on siis hyvä mahdollisuus erityisesti fukseille tutustua Kuppalan historiaan.
Ainejärjestömme KTTO ry:n puheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin marraskuun vaalikokouksessa Eetu Mänttäri. Onnittelut Eetu!
Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat marraskuussa. Jonkinlaisina voittajina presidentinvaaleista selvisivät ainakin Joe Biden, Kamala Harris, Aki Pyysing ja minä. Mitä tarkoittaa Bidenomics? Millaista on Joe Bidenin talouspolitiikka? Eetu Mänttäri selvittää.
Haastattelimme myös VATT:in uutta ylijohtajaa Mikael Collania sekä TV-meteorologi Anniina Valtosta. Vieraskynän työn tulevaisuudesta kirjoitti MIT:n Joonas Tuhkuri.
Kapitaali on ajan hermolla, myös jouluna. Tunnetaanko Korvatunturilla budjettirajoitetta? Mikäli joululauluihin on uskominen, niin ainakaan aikabudjetti ei rajoita lahjojen jakamista: Joulupukki jakaa joululahjat kaikille maailman lapsille yhden yön aikana. Entäpä millainen on joululahjojen hyvinvointitappio? Mikko Vanhala ja Eetu Mänttäri kertovat.
Lisäksi mukana Juho Junttilan teksti tärkeimmistä seurattavista indikaattoreista, ainejärjestömme opintosihteerin Venla Sainion tärkeä kolumni opiskelijoiden hyvinvoinnista sekä Lauri Ala-Mursulan arvostelu Juhana Torkin kirjasta Plutarkhos.
Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia lehden teossa mukana olleita tästä vuodesta! Ensi vuoden Kapitaalin toimitus kokoontuu jo pian suunnittelemaan seuraavaa vuotta, ja mukaan pääset ilmoittautumalla uudelle päätoimittajalle!
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa kaikille koko Kapitaalin toimitus!
Käsi pystyyn, jos olet lukenut kyllästymiseen saakka mielipiteitä koronasta, käsienpesusta ja kasvomaskeista. Turnausväsymystä ilmassa? Et varmasti ole yksin.
Tässä kuitenkin yksi ajatus vielä jonon jatkoksi.
Toivon, että kun kerran olemme oppineet tartuntatautitavoille, kaikista suojauksista ei päästettäisi irti heti kun pandemia alkaa hellittää. Tai välttämättä sen jälkeenkään.
En halua esiintyä virologina tai kertoa poppamiehenä, miten kulkutaudeilta tulee suojautua. Pohdintani on tapakulttuurillinen: jääkö tänä vuonna opittu suojautumiskulttuuri eloon pandemian jälkeen vai unohtuuko se?
Olisi ehkä vähän noloa paasata näistä asioista sinänsä. Tässä vaiheessa monelle on selvää, että kasvomaskeista on hyötyä koronaviruksen torjunnassa. Maskiaihe tuo muutenkin mieleen muutaman viikon takaisen jupakan sekä kevään hämyisen viestintästrategian. Käsiäkin osaamme pestä, ainakin teoriassa. Siksi ajatukseni on ennen kaikkea tavoissa.
On selvää, että maskien käyttö tulee jossain vaiheessa vähenemään tai loppumaan kokonaan. Suojusten ei pidäkään olla kaikkien arkipäivää puhdasilmaisessa ja pandemiattomassa Suomessa – kyseessä on poikkeusajan keino. Ajatus jonkinlaisesta tavan säilymisestä silti pyörii mielessä.
Käyttäisitkö itse maskia, jos sinun pitäisi flunssaisena hakea ruokaa lähikaupasta ja suojaisit siten muita tartunnalta? Vai pärskisitkö hihaan ja ilmaan kuten aina ennenkin?
Vastaus olisi tietenkin helppo nykytilanteessa: en menisi kauppaan ollenkaan. Arjessa ennen pandemiaa tämä ei kuitenkaan olisi ollut juuri vaihtoehtona. Kauppaan olisi aika moni mennyt joka tapauksessa. Ja maski naamalla olisi varmasti saanut outoja katseita osakseen. Sekään ei siis olisi ollut vaihtoehto.
Olisiko maskeista oikeasti merkittävää hyötyä pandemian jälkeisessä ajassa? Arkijärki sanoo, että pisarat jäävät maskiin paremmin kuin hihaan. Toisaalta tavallisten infektiotautien ehkäisemiseksi suusuojuksia ei ole tarvittu aikaisemminkaan. Kaikki eivät muutenkaan voi käyttää maskia.
Kysymys onkin kulttuurillinen ja tunneperäinen. Nykyään tulee tukala olo, jos kirjastossa joku niistää ja röhii kovaäänisesti. Tunne on vahvempi kuin aikana ennen koronaa. Vaikka jatkossa oireet johtuisivat kausiflunssasta, olisiko sosiaalisesti hyväksyttyä tulla edes lieväoireisena luentosaliin? Toisaalta mistä tietää, ettei kyse ole lieväoireisesta tai orastavasta influenssasta?
Miten sinä reagoit jatkossa, jos joku aivastelee bussissa?
Rahtunen realismia tähän väliin.
Pandemia väistyy aikanaan. Jatkossakin vessoissa pestään kädet huolimattomasti, sormet nuollaan hot wingsien jälkeen ja karaokemikrofonit kostutetaan kaljanmakuisilla huulilla.
Huolellinen käsihygienia, hihaan yskäisy ja turvaväli riittävät normaaliarkeen silloin, kun vastassa ei ole vaarallinen pandemia ja talouskriisi. Merkittävin tartuntatapa on pinnoilta ja kosketuksesta.
Korona on sukupolvikokemus, ja se saattaa muuttaa pysyvästi tapojamme olla. Jatkossa käsitämme konkreettisemmin toimiemme vaikutuksia. Maskit eivät todennäköisesti jää osaksi arkea itä-aasialaiseen tapaan, enkä osaa arvioida niiden hyötyä. Muita tapoja toivottavasti jää.
Nyt kun kauppakeskusten aulassa on käsidesiautomaatteja, kuka ne haluaisi pois? Mitä pitempään poikkeusolot jatkuvat, sitä syvemmin vanhat opit käsienpesusta iskostuvat mieliimme. Pienillä asioilla on väliä. Huolellinen käsienpesu on keinoista merkittävin.
Ketteräksi osoittautunut etätyö tuo aidosti joustavuutta työelämään ja opiskeluun. Hybridimallissa, Zoom-yliopiston ja lähiopetuksen yhdistelmässä, kynnys jäädä kotiin lieväoireisena on pienempi. Läsnäolopakkokaan ei aja aivastelijaa pärskimään pisaroita luentosaliin.
Täydellinen etäily sen sijaan on puuduttavaa, eikä sitä moni halua, mutta juuri pikkuflunssien ja sairastapausten kohdalla etämahdollisuus näyttää toimivuutensa.
Jossain yhteisössä toimintatavat voivat muuttua totaalisesti.
Armeijassa yksikköni päällikkö esitti pontevasti ja kuuluvalla upseerin äänellä ennen harjoitusleiriä, että “lääkärin vastaanotolle voi mennä vasta kun suolenpätkät roikkuvat. Flunssa ei ole peruste.” Kyse oli tietenkin machoilevasta huumorista ja yhteisön koheesiokeinosta.
Viikon päästä yksikössä ihmeteltiin, miksi puolet komppaniasta ilmoittautuu kuumeisena vastaanotolle. Pienillä asioilla on väliä.
Koronan jälkeen lopulta merkityksellistä ei ole niinkään se, miten hyvin käsidesitonkkia on näytillä, kuka menee milloinkin kipeänä kauppaan tai kuinka ketterät etämahdollisuudet ovat. Merkityksellistä on suhtautumisemme terveyteen.
Jos pelkkä pikkuflunssa vie jaksamisen päiviksi, haluaako sen tartuttaa eteenpäin muille? Helpot toimintatavat, kuten käsienpesu, ovat nyt tuttuja ja niiden toimivuus on konkretisoitunut pandemian aikana.
Jääkö pandemiassa korostettu huomioonottamisen kulttuuri siis eloon?
Toivottavasti. Etenkin influenssakaudella siihen olisi tarvetta.
Kirjoittaja ei ole lääketieteen opiskelija, mutta on käynyt keittiövirologian johdantokurssin sekä kirjoittanut reaaliaineena biologian.
Kuvat: Annalise Batista (Pixabay) ja Lauri Parviainen
Teksti: Eino Haajanen, vastaava päätoimittaja Kuva: Vilppu Rantanen
KTTO:n pikkujoulujen jälkeen iski äkillinen krapula. Eikä se johtunut alkoholista.
28. marraskuuta otaniemeläisessä kerhotilassa vietettiin KTTO:n pikkujouluja ja siinä yhteydessä valittiin hallitus vuodelle 2020. Pitkin iltaa oli paljon vääntöä siitä, kuka ottaisi minkäkin vastuun ja jopa nakituksia nähtiin. Olin suunnitellut osallistuvani ainejärjestön toimintaan jo näin fuksivuonna, ja niin kävikin, että tulin valituksi hallituksen ulko- ja sisäsuhdevastaavaksi. Tavoite oli siis saavutettu, mutta ihmettelin miksi Kapitaalista ei ollut puhuttu mitään koko iltana. Aikoiko aikaisempi päätoimittaja Tom-Henrik Sirviö jatkaa?
Kaikki hallitusvalinnat oli saatu illan mittaan jo tehtyä, kunnes joku lopulta muisti Kapitaalin. Tom-Henrik ei aikonut jatkaa ja lehdelle tarvittiin päätoimittaja.
Pulssini kohosi. Tiesin, että aivan varmasti joku ehdottaisi minua. Kokoustauolla sovin ystäväni Aleksi Pikan kanssa, että jos jompaakumpaa kysyttäisiin, esittäisimme yhteispäätoimittajuutta.
Ja niin siinä sitten lopulta kävi: ehdotus tuli. Epäröin hetken, mutta Aleksin itsevarma nyökkäys sai minut lopullisesti varmistumaan valinnasta. Homma olisi meidän. Lähdimme yhdessä luotsaamaan Kapitaalia 2020-luvulle.
Viimeistään seuraavana aamuna krapula iski. Pientä päänsärkyä oli esiintynyt jo illalla, mutta viimeistään tänä aamuna morkkiksen ainekset olivat käsillä. Mihin sitä olikaan lupauduttu? Rima oli korkealla ja koin, etteivät taloustieteen taitoni riittäisi alkuunkaan. Epävarmuustekijöitä oli vahvasti ilmassa.
”Tämän vuoden Kapitaali on itse asiassa varsinainen fuksi-Kapitaali.”
Kuten monessa sankaritarinassa, tässäkin on onnellinen loppu – tai ainakin alku.
Aloimme vuodenvaihteen jälkeen keräämään joukkuetta kasaan ja jo ensimmäisessä toimituskokouksessa saimme huomata, että halukkaita tekijöitä riitti. Tämän vuoden Kapitaali on itse asiassa varsinainen fuksi-Kapitaali, sillä lähes koko toimitus koostuu ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Olen ylpeä toimituksestamme: saimme osaavan joukkueen kasaan ja tekeminen on kivaa.
Uusi vuosi pyörähti käyntiin isoilla muutoksilla. Halusimme antaa Kapitaalille ansaitsemansa arvon ja tuoda lehteä yhä laajemman yleisön tietoisuuteen. Nostimme painosta 200 kappaleella ja julkaisimme omat nettisivut. Lisäksi meidät löytää nykyisin myös somesta. Fyysisen lehden löydät ainakin Alexandriasta ja Economicumilta – niin kauan kuin niitä riittää.
Journalistisesti haluamme jatkaa edellisen vuoden perintöä. Kunnianhimoinen suunta on ilmaistu viime vuoden lehtien takakansissa: ”Kapitaali on vähän niin kuin Image ja Kansantaloudellinen aikakauskirja saisivat lapsen.”
Siinä on tavoitetta kerrakseen. Toivottavasti lunastamme lupauksemme teidän, lukijoiden, mielestä.
Mitä siihen pikkujoulujen jälkeiseen krapulaan tulee, niin se katosi tyystin jo ensimmäisessä toimituskokouksessa.
Toivotan koko toimituksen puolesta antoisia lukuhetkiä. Nauttikaa!
