Aihearkisto: PÄÄKIRJOITUS

Pääkirjoitus: Jussin paluu suolle?

Pääkirjoitus | Mikko Vanhala

Viimeistään rahtilaiva Ever Givenin juuttuessa Suezin kanavaan maaliskuussa 2021 valkeni kaikille, miten riippuvaisia olemme ulkomaankaupasta.  

Pandemia sai valtiot ja kansalaiset näkemään, miten herkkiä kansainväliset toimitusketjut voivat olla häiriöille. Samaan aikaan merirahtien hinnat ovat huimassa nousussa eikä loppua näy: Time-lehti raportoi elokuun puolivälissä, kuinka teräskontin kuljettaminen Shanghaista Rotterdamiin maksoi huimat 547% kausitasoitettua viiden vuoden keskiarvoa enemmän. Konttitilauksia peruttiin pandemian alkuvaiheessa paljon, mistä johtuen konttien tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään. Merirahdit myös elpyivät odotuksia nopeammin erityisesti Kiinassa. Asiantuntijat arvioivat tilanteen jatkuvan jopa vuoteen 2023 asti.

Eikä siinä vielä kaikki. Monien elektroniikkakomponenttien ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet kovan kysynnän seurauksena huimasti, jopa kaikkien aikojen ennätyksiä hipoen.  

Näistä syistä ei liene ihme, että yritykset pohtivat tuotannon siirtämistä lähemmäs myyntialueita ollakseen vähemmän riippuvaisia toimitusketjujen mahdollisista häiriöistä. Sama ilmiö näkyy myös valtiotasolla, sillä kriittisten tuotteiden tuotannon sijainnilla voi olla oleellinen vaikutus geopoliittiseen valtaan. 

Mikrosirut, joiden markkinoita taiwanilainen TSMC hallitsee yli 50 % markkinaosuudella, ovat yksi esimerkki tästä: niin autojen kuin pelikonsoleidenkin kärsiessä sirujen puutteesta on sekä Amerikassa että Euroopassa alettu vakavasti harkitsemaan oman sirutuotannon kasvattamista, vaikka se onkin todella kallista.

Paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään.

Lienee siis aiheellista kysyä, onko globalisaatio tullut tiensä päähän. Vastaus voi hyvinkin olla kyllä, ainakin siinä mielessä, että paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään. Merirahteja pidettiin hyvin pitkään käytännössä itsestäänselvyytenä ja halpana kuin saippua; nyt kun asia ei olekaan enää poissa silmistä ja poissa mielestä on vaikea keksiä yhtä hyviä korvaavia kuljetuskeinoja. Tuotannon paikallistuminen on tullut jäädäkseen.

Jatkokysymyksenä voisi miettiä, kuinka pitkälle paikallistuminen voisi edetä. Voisiko omaan napaan tuijottelu — tai kauniimmin sanottuna kriittisten hyödykkeiden tuotannon turvaaminen — johtaa uudelleen taloudelliseen omavaraisuuteen  valta-asetelmien muuttuessa ja geopoliittisten jännitteiden kasvaessa? Kiinalaisilla on ässänä hihassaan harvinaisten maametallien viennin rajoittaminen, mutta kuinka pitkälle Kiina on valmis menemään?

Ehkä myös lopussa on vain suo, kuokka ja Jussi.

Mikko Vanhala
Päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Työtä ja sirkushuveja

Pääkirjoitus | Mikko Vanhala

Tuntuuko sinustakin, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi? Olisipa päivä lisää viikossa tai edes tunti lisää päivässä. Olisi kaikenlaista hyödyllistä, tarpeellista tai kiinnostavaa tekemistä, mutta millään ei ehdi kaikkea?

Koronapandemian myötä vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, kun työ- ja koulumatkat ja monet iltamenot ovat jääneet pois. On jotenkin paradoksaalista, että samaan aikaan aikaa on yhä enemmän, mutta silti sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Mihin käytämme kaiken ajan?

Luin hiljattain David Foster Wallacen viime vuonna suomennetun teoksen Päättymätön riemu. Tämä tiiliskiven kokoinen, suureen suosioon noussut teos käsittelee yhtenä tärkeimmistä teemoistaan juuri suhdettamme ajankäyttöön ja viihteeseen. Kirjan motiivina on elokuva, joka on niin viihdyttävä, että sitä hetkenkin katsottuaan katsoja menettää mielenkiintonsa kaikkeen muuhun ja jopa peruselintoimintoihinsa.

Wallace itse totesi radiohaastattelussa vuonna 1996, että ”[s]euraavat 15-20 vuotta tulevat olemaan hyvin jännittävää ja pelottavaa aikaa, sillä meidän täytyy aivan uudella tavalla arvioida suhteemme hauskanpitoon ja viihteeseen. Sillä hauska tulee olemaan niin hauskaa ja viihde niin viihdyttävää, että meidän täytyy myös oppia näkemään se jonkinlaisena uhkana, koska muuten emme pysty elämään mielekästä elämää.” Suorastaan pelottavan profeetallinen toteamus, ottaen huomioon miten erilainen paikka maailma on ollut vielä vuonna 1996.

Vuonna 2021 viihde on lähes koko ajan käsivarrenmitan päässä. Se voi varjostaa ja haitata keskittymistä kaikkeen muuhun tekemiseen. Tarjota loputtomasti sinänsä tarpeetonta, mutta ah niin kiinnostavaa katseltavaa ja kuultavaa. Kuulostaapa pahaenteiseltä. Mutta tiedät varmaan mistä puhun.

Tarvitseeko kaiken ajan edes olla tehokasta? Onhan välillä vain hyvä ottaa rennosti. Lisäksi etäopiskelu ja -työ hämärtävät työn ja vapaa-ajan suhdetta entisestään ja vaikeuttavat niiden selkeää erottamista. Uskallan kuitenkin väittää, että jo lyhyt oman ajankäytön tehokkuuden (tai tehottomuuden) pohtiminen ja tiedostaminen voi vaikuttaa merkittävästi siihen, tuntuuko tekemistä vai aikaa olevan liikaa. Jos et usko, kokeile.

Mutta sitä ennen käytä hetki aikaasi järkevästi tämän lehden parissa. Tarjolla on jälleen muhkea paketti kaupunkitalouteen ja vähän muuhunkin liittyvää sisältöä eli ainejärjestömme mottoa siteeraten ”yhteisön hyödyn maksimointia ja vastapainoa rationaaliselle käyttäytymiselle”. 

Mitä viihdyttävintä kesää itse kullekin lukijalle! 

Mikko Vanhala
päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Luova tuho

Pääkirjoitus | Teksti: Mikko Vanhala


Spontaanius on kuollut. Mutta sen kaikki jo tiesivätkin.

Tämän Kapitaalin ilmestyessä on kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeksi kävin fyysisesti yliopistolla – tai juuri missään muuallakaan. Rajoitukset ovat saaneet minut suunnittelemaan etukäteen ja minimoimaan kaikki kaupungilla käynnit. Enää ei tule lähdettyä kauppaan yhden banaanin tai maitopurkin takia eikä kauppakeskuksiin vain kiertelemään ja katselemaan. Enkä ole varmastikaan ainoa, joka näin voi sanoa.

Opiskelijaelämässä, kuten työelämässäkin, parhaimmat ideat syntyvät usein vailla tietoista päämäärää. Spontaanit kohtaamiset luennoilla, kirjastossa ja Unicafessa ovat virkistäviä ja tärkeitä. Rajoitusten päättymiset eivät ole kuitenkaan vielä näköpiirissä, ja tietysti meidän on jokaisen tehtävä osamme pandemian torjumiseksi.

Opiskeluvuodet ovat kuitenkin lyhyitä.

Haastattelimme professori Roope Uusitaloa, joka arvelee yliopistojen palautuvan lähelle koronaa edeltänyttä lähtöpistettään ja selviytyvän pandemiasta melko vähin pysyvin muutoksin. Yliopisto on vakaa ja kauas historiaan juurensa ulottava instituutio. Henkilöstö tekee usein pitkän, jopa vuosikymmenien pituisen uran yliopiston palveluksessa. Tähän lähtökohtaan heijastaen on ymmärrettävää, miten vanhat luento- ja laskuharjoitusperinteet säilyvät hyvin.

Opiskelijakulttuurin jatkuvuudelle korona on kuitenkin menetys. Tutkinnon tavoitesuoritusaika on vain 5 vuotta, ja ainakin omassa ainejärjestössämme hallitus koostuu usein juuri kandivaiheen opiskelijoista. Koronan ”pyyhkiessä” reilusti yli vuoden tästä ajasta on opiskelijakulttuurin ja -perinteen vaarantuminen todellisena uhkana. Ainejärjestöjen hallitukset ovat historiallisessa mittakaavassa lyhytikäisiä, ja tapahtumien peruuntuminen pariinkin kertaan johtaa nopeasti tilanteeseen, jossa hallituksessa ei enää olekaan ketään kyseisen tapahtuman kokenutta. Jatkuvuudesta kirjoittaa myös KTTO:n puheenjohtaja Eetu Mänttäri palstallaan.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Taloustieteilijät puhuvat usein luovasta tuhosta. jolla tarkoitetaan talouden vanhojen rakenteiden kuolemista uusien ja parempien tieltä. Ehkä sama pätee myös opiskelijakulttuuriin: vanhat, perimätietona jatkuneet perinteet kehittyvät uudenlaiseen, nykyaikaisempaan muotoon.

Perinteiden ja tapojen tarkkaa muotoa tärkeämpää on kuitenkin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus, joita voidaan toteuttaa monenlaisilla hyvin erilaisillakin tavoilla. Eikä nykyaikainen opiskelijaelämä lopulta ole kovin erilaista vaikkapa keskiaikaiseen verrattuna: vaikka tavat ja kulttuuri ovat vuosisatojen mittaan muuttuneet hyvinkin paljon, ovat ihmiset perusluonteeltaan yhä täysin samanlaisia kuin tuhansia vuosia sitten. Nihil sub sole novum.

Monet alkavat olla kyllästyneitä etätapahtumiin, mutta niihinkin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Suuri osa niistä on oman kokemukseni mukaan hauskoja ja innovatiivisia, vaikka tietokoneella istuminen hieman väsyttäväksi alkaakin käydä. Eikä ainakaan tarvitse miettiä milloinkas ne yöbussit kulkevatkaan, kun oma sänky odottaa kahden metrin päässä.

Optimistista ja optimoitua kevättä kaikille lukijoille!

Mikko Vanhala
päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Koronavuoden tilinpäätös

Pääkirjoitus | Teksti: Aleksi Pikka

Lukuvuoden päätöksen myötä tämä vuoden pituinen ainejärjestölehtiprojekti on saatu osaltamme päätökseen. Ensi vuonna Kapitaalin päätoimittajana toimii Vähänkyrön vahvistus taloustieteen laitoksella, Mikko Vanhala. Onneksi olkoon Mikko loistavasta valinnasta!

Kuva: Antti Vehviläinen

Julkaisimme tänä vuonna kolme numeroa, joista vain ensimmäisen fyysisenä kappaleena. Lehden tekeminen on työläs prosessi, mutta työ tekijäänsä kiittää, sanotaan. Älkää kuitenkaan huoliko, en aio kirjoittaa umpikujaan ajautuneista pääkirjoitusaihioista ja tyhjistä energiajuomatölkeistä työpöydälläni. Haluan lyhyesti esitellä, mitä olemme saaneet aikaan sekä kiittää kaikkia mukana olleita tästä vuodesta. 

Koronarokotteiden jakelun aloittaminen on toivottavasti enää päivien päässä. Myös vuosi vaihtuu piakkoin – onneksi. En usko uudenvuodenlupauksiin. 

Kaikesta huolimatta tässä yksi sellainen. 

Lupaan koko Kapitaalin toimituksen puolesta, että vuoden 2020 ensimmäisen Kapitaalin julkaisubileet järjestetään Kuppalassa heti, kun se on koronaturvallisesti mahdollista. Olen melko varma, että toimitussihteerillämme Vilppu Rantasella on vielä tarpeeksi irtonumeroita bileitä varten. Painoimme tuota numeroa nimittäin 246 kappaletta ja koronatilanne sulki koko Suomen juuri, kun olimme saaneet lehdet yliopistolle jakoon. 

Nyt kuitenkin lyhyesti tämän numeron sisällöstä. 

Veikko Uusitalo kirjoitti Kuppalan, valtsikalaisten yhteisen kohtaamispaikan, historiasta. Suuri osa tämän vuoden valtsikan fukseista ei ole päässyt käymään kertaakaan Kuppalassa. Tässä on siis hyvä mahdollisuus erityisesti fukseille tutustua Kuppalan historiaan. 

Ainejärjestömme KTTO ry:n puheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin marraskuun vaalikokouksessa Eetu Mänttäri. Onnittelut Eetu! 

Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat marraskuussa. Jonkinlaisina voittajina presidentinvaaleista selvisivät ainakin Joe Biden, Kamala Harris, Aki Pyysing ja minä. Mitä tarkoittaa Bidenomics? Millaista on Joe Bidenin talouspolitiikka? Eetu Mänttäri selvittää.

Haastattelimme myös VATT:in uutta ylijohtajaa Mikael Collania sekä TV-meteorologi Anniina Valtosta. Vieraskynän työn tulevaisuudesta kirjoitti MIT:n Joonas Tuhkuri

Kapitaali on ajan hermolla, myös jouluna. Tunnetaanko Korvatunturilla budjettirajoitetta? Mikäli joululauluihin on uskominen, niin ainakaan aikabudjetti ei rajoita lahjojen jakamista: Joulupukki jakaa joululahjat kaikille maailman lapsille yhden yön aikana. Entäpä millainen on joululahjojen hyvinvointitappio? Mikko Vanhala ja Eetu Mänttäri kertovat. 

Lisäksi mukana Juho Junttilan teksti tärkeimmistä seurattavista indikaattoreista, ainejärjestömme opintosihteerin Venla Sainion tärkeä kolumni opiskelijoiden hyvinvoinnista sekä Lauri Ala-Mursulan arvostelu Juhana Torkin kirjasta Plutarkhos

Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia lehden teossa mukana olleita tästä vuodesta! Ensi vuoden Kapitaalin toimitus kokoontuu jo pian suunnittelemaan seuraavaa vuotta, ja mukaan pääset ilmoittautumalla uudelle päätoimittajalle!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa kaikille koko Kapitaalin toimitus! 


Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Koronan kulttuuriperintö

Pääkirjoitus | Teksti: Eino Haajanen

Käsi pystyyn, jos olet lukenut kyllästymiseen saakka mielipiteitä koronasta, käsienpesusta ja kasvomaskeista. Turnausväsymystä ilmassa? Et varmasti ole yksin.

Tässä kuitenkin yksi ajatus vielä jonon jatkoksi.

Toivon, että kun kerran olemme oppineet tartuntatautitavoille, kaikista suojauksista ei päästettäisi irti heti kun pandemia alkaa hellittää. Tai välttämättä sen jälkeenkään.

En halua esiintyä virologina tai kertoa poppamiehenä, miten kulkutaudeilta tulee suojautua. Pohdintani on tapakulttuurillinen: jääkö tänä vuonna opittu suojautumiskulttuuri eloon pandemian jälkeen vai unohtuuko se?

Olisi ehkä vähän noloa paasata näistä asioista sinänsä. Tässä vaiheessa monelle on selvää, että kasvomaskeista on hyötyä koronaviruksen torjunnassa. Maskiaihe tuo muutenkin mieleen muutaman viikon takaisen jupakan sekä kevään hämyisen viestintästrategian. Käsiäkin osaamme pestä, ainakin teoriassa. Siksi ajatukseni on ennen kaikkea tavoissa. 

On selvää, että maskien käyttö tulee jossain vaiheessa vähenemään tai loppumaan kokonaan. Suojusten ei pidäkään olla kaikkien arkipäivää puhdasilmaisessa ja pandemiattomassa Suomessa – kyseessä on poikkeusajan keino. Ajatus jonkinlaisesta tavan säilymisestä silti pyörii mielessä.

Käyttäisitkö itse maskia, jos sinun pitäisi flunssaisena hakea ruokaa lähikaupasta ja suojaisit siten muita tartunnalta? Vai pärskisitkö hihaan ja ilmaan kuten aina ennenkin?

Vastaus olisi tietenkin helppo nykytilanteessa: en menisi kauppaan ollenkaan. Arjessa ennen pandemiaa tämä ei kuitenkaan olisi ollut juuri vaihtoehtona. Kauppaan olisi aika moni mennyt joka tapauksessa. Ja maski naamalla olisi varmasti saanut outoja katseita osakseen. Sekään ei siis olisi ollut vaihtoehto.

Olisiko maskeista oikeasti merkittävää hyötyä pandemian jälkeisessä ajassa? Arkijärki sanoo, että pisarat jäävät maskiin paremmin kuin hihaan. Toisaalta tavallisten infektiotautien ehkäisemiseksi suusuojuksia ei ole tarvittu aikaisemminkaan. Kaikki eivät muutenkaan voi käyttää maskia.

Kysymys onkin kulttuurillinen ja tunneperäinen. Nykyään tulee tukala olo, jos kirjastossa joku niistää ja röhii kovaäänisesti. Tunne on vahvempi kuin aikana ennen koronaa. Vaikka jatkossa oireet johtuisivat kausiflunssasta, olisiko sosiaalisesti hyväksyttyä tulla edes lieväoireisena luentosaliin? Toisaalta mistä tietää, ettei kyse ole lieväoireisesta tai orastavasta influenssasta?

Miten sinä reagoit jatkossa, jos joku aivastelee bussissa?

Rahtunen realismia tähän väliin.

Pandemia väistyy aikanaan. Jatkossakin vessoissa pestään kädet huolimattomasti, sormet nuollaan hot wingsien jälkeen ja karaokemikrofonit kostutetaan kaljanmakuisilla huulilla.

Huolellinen käsihygienia, hihaan yskäisy ja turvaväli riittävät normaaliarkeen silloin, kun vastassa ei ole vaarallinen pandemia ja talouskriisi. Merkittävin tartuntatapa on pinnoilta ja kosketuksesta.

Korona on sukupolvikokemus, ja se saattaa muuttaa pysyvästi tapojamme olla. Jatkossa käsitämme konkreettisemmin toimiemme vaikutuksia. Maskit eivät todennäköisesti jää osaksi arkea itä-aasialaiseen tapaan, enkä osaa arvioida niiden hyötyä. Muita tapoja toivottavasti jää.

Nyt kun kauppakeskusten aulassa on käsidesiautomaatteja, kuka ne haluaisi pois? Mitä pitempään poikkeusolot jatkuvat, sitä syvemmin vanhat opit käsienpesusta iskostuvat mieliimme. Pienillä asioilla on väliä. Huolellinen käsienpesu on keinoista merkittävin. 

Ketteräksi osoittautunut etätyö tuo aidosti joustavuutta työelämään ja opiskeluun. Hybridimallissa, Zoom-yliopiston ja lähiopetuksen yhdistelmässä, kynnys jäädä kotiin lieväoireisena on pienempi. Läsnäolopakkokaan ei aja aivastelijaa pärskimään pisaroita luentosaliin.

Täydellinen etäily sen sijaan on puuduttavaa, eikä sitä moni halua, mutta juuri pikkuflunssien ja sairastapausten kohdalla etämahdollisuus näyttää toimivuutensa.

Jossain yhteisössä toimintatavat voivat muuttua totaalisesti.

Armeijassa yksikköni päällikkö esitti pontevasti ja kuuluvalla upseerin äänellä ennen harjoitusleiriä, että “lääkärin vastaanotolle voi mennä vasta kun suolenpätkät roikkuvat. Flunssa ei ole peruste.” Kyse oli tietenkin machoilevasta huumorista ja yhteisön koheesiokeinosta.

Viikon päästä yksikössä ihmeteltiin, miksi puolet komppaniasta ilmoittautuu kuumeisena vastaanotolle. Pienillä asioilla on väliä.

Koronan jälkeen lopulta merkityksellistä ei ole niinkään se, miten hyvin käsidesitonkkia on näytillä, kuka menee milloinkin kipeänä kauppaan tai kuinka ketterät etämahdollisuudet ovat. Merkityksellistä on suhtautumisemme terveyteen.

Jos pelkkä pikkuflunssa vie jaksamisen päiviksi, haluaako sen tartuttaa eteenpäin muille? Helpot toimintatavat, kuten käsienpesu, ovat nyt tuttuja ja niiden toimivuus on konkretisoitunut pandemian aikana.

Jääkö pandemiassa korostettu huomioonottamisen kulttuuri siis eloon?

Toivottavasti. Etenkin influenssakaudella siihen olisi tarvetta.

Kirjoittaja ei ole lääketieteen opiskelija, mutta on käynyt keittiövirologian johdantokurssin sekä kirjoittanut reaaliaineena biologian.


Kuvat: Annalise Batista (Pixabay) ja Lauri Parviainen


Jatka keskustelua:

Kapitaali 2020-luvulle

Teksti: Eino Haajanen, vastaava päätoimittaja
Kuva: Vilppu Rantanen

KTTO:n pikkujoulujen jälkeen iski äkillinen krapula. Eikä se johtunut alkoholista.

28. marraskuuta otaniemeläisessä kerhotilassa vietettiin KTTO:n pikkujouluja ja siinä yhteydessä valittiin hallitus vuodelle 2020. Pitkin iltaa oli paljon vääntöä siitä, kuka ottaisi minkäkin vastuun ja jopa nakituksia nähtiin. Olin suunnitellut osallistuvani ainejärjestön toimintaan jo näin fuksivuonna, ja niin kävikin, että tulin valituksi hallituksen ulko- ja sisäsuhdevastaavaksi. Tavoite oli siis saavutettu, mutta ihmettelin miksi Kapitaalista ei ollut puhuttu mitään koko iltana. Aikoiko aikaisempi päätoimittaja Tom-Henrik Sirviö jatkaa?

Kaikki hallitusvalinnat oli saatu illan mittaan jo tehtyä, kunnes joku lopulta muisti Kapitaalin. Tom-Henrik ei aikonut jatkaa ja lehdelle tarvittiin päätoimittaja.

Pulssini kohosi. Tiesin, että aivan varmasti joku ehdottaisi minua. Kokoustauolla sovin ystäväni Aleksi Pikan kanssa, että jos jompaakumpaa kysyttäisiin, esittäisimme yhteispäätoimittajuutta.

Ja niin siinä sitten lopulta kävi: ehdotus tuli. Epäröin hetken, mutta Aleksin itsevarma nyökkäys sai minut lopullisesti varmistumaan valinnasta. Homma olisi meidän. Lähdimme yhdessä luotsaamaan Kapitaalia 2020-luvulle.

Viimeistään seuraavana aamuna krapula iski. Pientä päänsärkyä oli esiintynyt jo illalla, mutta viimeistään tänä aamuna morkkiksen ainekset olivat käsillä. Mihin sitä olikaan lupauduttu? Rima oli korkealla ja koin, etteivät taloustieteen taitoni riittäisi alkuunkaan. Epävarmuustekijöitä oli vahvasti ilmassa.

”Tämän vuoden Kapitaali on itse asiassa
varsinainen fuksi-Kapitaali.”


Kuten monessa sankaritarinassa, tässäkin on onnellinen loppu – tai ainakin alku.

Aloimme vuodenvaihteen jälkeen keräämään joukkuetta kasaan ja jo ensimmäisessä toimituskokouksessa saimme huomata, että halukkaita tekijöitä riitti. Tämän vuoden Kapitaali on itse asiassa varsinainen fuksi-Kapitaali, sillä lähes koko toimitus koostuu ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Olen ylpeä toimituksestamme: saimme osaavan joukkueen kasaan ja tekeminen on kivaa.

Uusi vuosi pyörähti käyntiin isoilla muutoksilla. Halusimme antaa Kapitaalille ansaitsemansa arvon ja tuoda lehteä yhä laajemman yleisön tietoisuuteen. Nostimme painosta 200 kappaleella ja julkaisimme omat nettisivut. Lisäksi meidät löytää nykyisin myös somesta. Fyysisen lehden löydät ainakin Alexandriasta ja Economicumilta – niin kauan kuin niitä riittää.

Journalistisesti haluamme jatkaa edellisen vuoden perintöä. Kunnianhimoinen suunta on ilmaistu viime vuoden lehtien takakansissa: ”Kapitaali on vähän niin kuin Image ja Kansantaloudellinen aikakauskirja saisivat lapsen.”

Siinä on tavoitetta kerrakseen. Toivottavasti lunastamme lupauksemme teidän, lukijoiden, mielestä.

Mitä siihen pikkujoulujen jälkeiseen krapulaan tulee, niin se katosi tyystin jo ensimmäisessä toimituskokouksessa.

Toivotan koko toimituksen puolesta antoisia lukuhetkiä. Nauttikaa!

Jatka keskustelua:

Taloustiede ja uusliberalismi

Yhdysvalloissa useat akateemiset ekonomistit ovat järjestäytyneet Economics for Inclusive Prosperity -aloitteen taakse luomaan mukaan ottavampaa yhteiskuntaa taloustieteen avulla. Aloitteen takana on erityisesti Yhdysvalloissa nähty laaja eriarvoisuuden kasvu, josta ollaan huolissaan. Muutamat aloitteen takana olevista ekonomisteista, eritoten Dani Rodrik, Suresh Naidu ja Gabriel Zucman, vievät eriarvoisuuden kasvua hillitsevän ja mukaan ottavampaa yhteiskuntaa luovan aloitteen sanoman pitemmälle: heidän mukaansa on puhuttava uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä.

Yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen taloustieteilijäyhteisöistä kuuluu siis kummia. Erityisen kummalta tämä tuntuu suomalaiseen uusliberalismikeskusteluun suhteutettuna. Meillä ei ainakaan laajasti taideta tunnustaa taloustieteen mahdollisia uusliberaaleja osia. Toisaalta keskustelu näyttää useimmiten pysähtyvän uusliberalismin määritelmästä keskustelemiseen. Aatehistoriallisesti keskustelu onkin hankalaa, sillä uusliberalismi nähdään enneminkin poliittisena ajatteluna kuin taloustieteeseen millään tavalla liittyvänä.

Uusliberalismikeskustelun liukkauteen nähden uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä puhuvan aloitteen sanoma on erityisen kiinnostavaa. Rodrikin, Naidun ja Zucmanin Boston Review -julkaisuun kirjoittamassa esseessään he nimittäin määrittelevät taloustieteen uusliberaalin olemuksen tarkasti. Heidän mukaansa taloustieteeseen on perinteisesti kuulunut jonkinlainen sisäänrakennettu markkinafetissi, josta se on vasta nyt vapautumassa.

Rodrik, Naidu ja Zucman ilmeisesti näkevät taloustieteeseen sisältyvän uusliberalismin perusteettomana markkinauskona. Ajatus on kiinnostava, mutta herättää kysymyksiä. Voiko aatehistoriallisesti näin laajan ilmiön kuvata yhdellä sanalla, vaikka hyväksyttäisiin uusliberalismin kuuluvan taloustieteeseen? Onko toisaalta jo tarpeeksi monta kertaa kuultua ja nähtyä käyttää markkinauskoa taloustieteen ongelmia kuvaamaan?

Markkinauskon vastakohtana Rodrik, Naidu ja Suresh esittävät mukaan ottavuuden lisäämistä taloudessa ja talouspoliittisssa visioissa. Tässä yhdysvaltalainen keskustelu muistuttaa hieman eurooppalaista: onhan Jean Tirole kirjoittanut yleisen hyvän taloustieteestä (economics for common good). Samainen lause on päätynyt Helsinki Graduate School of Economicsin nettisivuille.

Koska aloite vaikuttaa jännittävältä, Kapitaali päätti haastatella yhtä aloitteen tekijöistä. Haastattelimme Gabriel Zucmania, joka on tullut tunnetuksia verovälttelyä koskevilla tutkimuksillaan ja aktiivisilla talouspoliittiseen keskusteluun osallistumisellaan. Zucmanin haastattelun lisäksi vuoden viimeinen Kapitaali on tuttuun tapaan täynnä asiaa.

TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö

Jatka keskustelua:

Oodi keskustelulle

”Melkoista kommunistipropagandaa uusimmassa Kapitaalissa.”, todettiin Jodelissa Kapitaalin viimeisimmästä, laajasti marxilaista taloustiedettä esitelleestä, numerosta. Räntti ei lähtenyt laukalle, mutta muutaman kommentin ketjussa kerettiin huomauttaa Marxin ajatusten olleen epärelevantteja jo sata vuotta. Jodelissa esitetyt näkemykset sisältävät kommentoinnin arvoisia ajatuskulkuja.

Ensimmäinen kommentti korostaa uusimman Kapitaalin propagandaluonnetta. Mitä tulee propagandaan, sitä Kapitaali ei esittele. Sen sijaan Kapitaalin viime numeroon koottu marxilaisen taloustieteen symposium esitteli tiedettä. Esitelty marxilainen taloustiede lähtee eri lähtökohdista kuin valtavirtataloustiede, mutta sille on aivan samat kriteerit kuin muullekin tieteelle. Esimerkiksi Anwar Shaikh on julkaissut tutkimustaan tieteellisesti vertaisarvioituna alan lehdissä ja uusimman teoksen Capitalism Competition Conflict Crisis on julkaissut arvostettu tiedekustantaja Oxford University Press.

Toinen huomautus liittyy Marxin ajatusten ajankohtaisuuteen. Kommentin mukaan Marxin ajatukset eivät ole olleet ajankohtaisia sataan vuoteen. Kommentti siis sisältää väitteen, jonka mukaan symposiumissa esitellyt teemat olisivat pelkästään Marxin ajatuksia. Ajatus on absurdi. Yhtä järkevää olisi väittää, että meidänkin makrotaloustieteen kursseilla opetettu keynesiläinen suhdanneteoria olisi vain Keynesin ajatuksia.

Vaikka kommentit edustavat kenties vain pienen osan ajatuksia, näyttävät kommentteihin sisältyvät ennakko-oletukset keskustelun tarpeen. Keskustelua vaihtoehtoisista lähestymistavoista talouteen ja sen tutkimukseen on jatkettava. Kapitaalin kolmannessa numerossa jatkamme keskustelua modernin rahateoria (MMT) osalta. Pyysimme STTK:n uutta pääekonomistia, Patrizo Lainaa, kirjoittamaan modernin rahateorian teemoista.

Tuttuun tapaan uusien lähestymistapojen lisäksi esittelemme myös vakiintuneempaa tutkimusta. Tia Kurtti kirjottaa Euroopan Unionin päästökauppajärjestelmästä. Lisäksi pääsimme haastattelemaan kansanedustajia Elina Lepomäkeä ja Iiris Suomelaa taloudesta ja veroista.

Jatketaan keskusteluja!

TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Marx ja minä

Viime vuonna tuli kuluneeksi 200 vuotta Karl Marxin syntymästä. Marxilaisuutta tarkemmin seuraava olisi varmasti huomioinut juhlavuoden aiemmin, mutta itselleni se tuli vastaan vasta syksyllä. Yliopistollamme järjestettiin kurssi Marxin Pääomasta. Koska jokainen hyvä yhteiskuntatieteilijä tuntee Marxinsa, täytyi kurssi luonnollisesti sisällyttää syksyn ohjelmistoon.

Kurssi olikin jännitystä alusta loppuun. Paula Rauhalan opettamalla kurssilla tutustuttiin Pääomaan, sen tulkintaan ja myöhempään marxilaiseen tutkimukseen. Yhteiskuntatieteissä ehkä taloustiedettä lukuunottamatta marxilaisen tradition vaikutus on läsnä. Taloustieteessä marxilainen traditio sen sijaan ei ole voimakkaasti mukana. Juuri siksi marxilaisuuden tarjoama analyysi yhteiskunnasta ja taloudesta on myös taloustieteilijälle kiinnostava – koko ajattelu lähtee erilaiselta pohjalta kuin valtavirtataloustieteessä. 

Kurssin teemoihin ja marxilaiseen analyysiin tutustuessa tuli ajoittain tunne, että tähän kysymykseenhän on jo taloustieteellisestä tutkimuksesta kumpuava ratkaisu. Yhtä lailla välillä heräsi kysymään taloustieteen ratkaisuja kurssilla esitettyihin teemoihin. Kokonaisuudessaan kurssi synnytti tiedonjanon marxilaisesta taloustutkimuksen perinteestä. 

Päädyimmekin kokoamaan Kapitaalin uusimpaan numeroon pienimuotoisen symposiumin marxilaisen taloustutkimuksen teemoista. Symposium koostuu marxilaisen taloustutkimuksen teoriaa ja empiriaa käsittelevistä artikkeleista sekä vaikutusvaltaisen marxilaisen taloustieteilijän, Anwar Shaikhin, työtä käsittelevästä artikkelista. Lisäksi haastattelimme taloustietelijätaustaista marx-tuntija Pertti Honkasta.

Jos marxilainen tutkimusperinne ei innosta, on Kapitaalissa tuttuun tapaan paljon ajankohtaista asiaa taloudesta ja kulttuurista. Ossi Tahvonen kävi haastattelemassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen uutta toimitusjohtajaa Aki Kangasharjua talouspolitiikan ja taloustieteen teemoista. Toisaalta lisäsimme Kapitaalin kulttuuripanostusta muoti -ja ruokateemaisilla jutuilla. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Teksti: Tom-Henrik Sirviö

Jatka keskustelua: