Ohje: Ratkaise ristikko vihjeiden perusteella pysty- ja vaakasuuntaan. Ristikko sisältää myös numeroita ja erikoismerkkejä (mutta vain sellaisia joita saat tavallisella näppäimistöllä ilman alt-koodeja tehtyä).
Esimerkki: ”jano” on tässä ristikossa ”&no”, ja niin edelleen.
Disclaimer: ristikko ei noudata täysin hyviä ristikonteon periaatteita, vaan sanat voivat olla myös taivutetuissa muodoissa.
Pystyyn:
1. Rappuset olivat ihan lumessa, voisinko lainata —
Akateemisen Kyykän MM-kilpailut käydään lauantaina 12.3.2022
Tampereen Hervannassa. Ensimmäiset erät alkavat jo aamulla ja finaalit pelataan
iltapäivällä. Luvassa on siis koko päivän kestävä tapahtuma, jonka kruunaavat
jatkot.
Myös KTTO:lla on joukkueita mukana kilpailussa ja osallistujista
löytyy sekä kokeneita konkareita että ensikertalaisia. Yleisöllä on myös suuri
merkitys ja tämän takia kannustan lähtemään mukaan seuraamaan pelejä ja
nauttimaan tapahtuman tunnelmasta.
Tähän juttuun on koottu viime hetken vinkkejä, jotka
auttavat tapahtumaan valmistautumisessa.
1. Pelin perusidea
Pelin ideana on saada kyykät pois pelineliöstä heittämällä
niitä kartuilla. Voittajajoukkue on se, joka on poistanut pelineliöstä eniten
kyykkiä.
2. Pelisanastoa
Heittoneliö
= Neliö, josta heitot suoritetaan.
Pelineliö
= Neliö, jossa ovat ulosheitettävät kyykät.
Akka = Pelineliöön
tai sen eturajalle jäänyt kyykkä.
Pappi = Pelikentän
ulkorajalle yli 10 cm päähän eturajasta jäänyt kyykkä.
Kuokkavieras = Pelineliöiden väliin
ponnahtanut kyykkä.
Pääty = Pelissä pelataan kaksi päätyä,
joiden välissä suoritetaan puoltenvaihto. Päätyyn kuuluu kaksi heittovuoroa
pelaajaa kohden.
3. Ota ainakin nämä mukaan
Säänmukainen varustus, haalarit: Luvassa on pitkä
päivä, joten varaa lämmintä vaatetta. Kyseessä on ulkotapahtuma, joten
vaatetuksella on suuri merkitys. Vaihtosukat ovat voittajan valinta.
Eväät ja nesteet: Myös ravintopuoli tulee olla sekä
kilpailijoilla että kannustajilla kunnossa, joten kannattaa ottaa jotain
syömistä ja juomista mukaan. Kisa-alueella on myös ruokailumahdollisuus. Jotkut
viisaat ovat myös sanoneet, että kaurahiutaleille voi löytyä yllättävää käyttöä
😉
Erittäin hyvää mieltä: Kyykän MM on ainutlaatuinen tapahtuma
ja nyt pääsemme taas vihdoin pidemmän tauon jälkeen kokoamaan joukkueet sekä kannustusjoukot
yhteen ja viettämään unohtumatonta päivää Tampereella.
4. Muita vinkkejä
Tunnelman kohottamiseksi kaiutin voi olla hyvä väline. Pitkän
päivän takia myös akku saattaa loppua puhelimesta, joten varavirtalähde on hyvä
ottaa mukaan.
Jottei nälkä pääse yllättämään jatkokansaa, on suositeltavaa
nauttia ravintoa ennen pitkää yötä.
Toivotan kaikille joukkueille sekä kannustusjoukoille
hurjasti tsemppiä kilpailuihin. Nähdään Tampereella!
On jälleen se aika vuodesta. Eikä kyse ole vain joulusta: nimittäin vuoden neljäs Kapitaali on julkaistu!
Vuoden viimeisen numeron teemana on sijoittaminen. Inflaation ja sijoitusanalyysin lisäksi lehdestä löytyy asiaa niin kryptovaluutoista, huonoista talousjärjestelmistä, täydellisistä opinnäytetöistä kuin myös Vesa Kanniaisen juhlapuhekin.
Jo tutuksi tulleen digiversion lisäksi lehti on saatavilla myös painettuna lehtenä. Printtilehti sisältää myös muutamia artikkeleita, joita ei julkaista digiversiossa: sitä suuremmalla syyllä kannattaa siis tutustua molempiin. Hae siis omasi Economicumilta, Exactumilta, Porthaniasta, Alexandriasta, Tiedekulmasta tai Kaisa-talosta.
Kun astuin eteenne lavalle, tajuntani lävisti ajatus: ”Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel ihmiskunnalle”. Kaikki muistavat nämä Neil Armstrongin sanat hänen astuessaan kuun kamaralle. Kuinka moni tietää, mitä hän sanoi sitä ennen. Nimittäin Houstonin lennonjohto Texasissa oli kuullut hänen sanovan ”Good Luck Mr Carter”. Myöhemmin häneltä kysyttäessä hän kertoi: ”Ollessani pieni poika pelasimme palloa, joka kuitenkin vieri naapurin ikkunan alle. Sitä hakiessani kuulin, kuinka herra ja rouva Carter riitelivät sisällä. Rouva Carter kiljui: ”Ja sinähän et minulta seksiä saa ennen kuin mies kuussa kävelee”. Siksi Armstrongin sanat ”Good luck Mr Carter”. Traagisinta oli se, etkä kuukävelyn tapahtuessa herra Carter oli jo 90-vuotias.
Tämän hetken maailmassa suuria teemoja
ovat ilmastonmuutos, Kiinan nousu kohden maailmanvaltaa, Euroopan unionin eksistentiaalinen
kriisi, Afganistanin demokratisoitumisen epäonnistuminen, Afrikan synkkä
pysähtyneisyys ja demokraattisen järjestelmän ajautuminen puolustuskannalle
yleisesti mutta yllättäen myös Yhdysvalloissa. Nostan ilmastonmuutoksesta
pöydälle sen oleellisen näkökohdan, kansallisvaltioiden kykenemättömyyden
sitoutua turbokapitalismin sivutuotteena tapahtumassa olevan ilmastonmuutoksen
torjumisen edellyttämään yhteiseen ponnistukseen,
Onko olemassa taloustieteen työkalupakkiin
kuuluvaa välinettä, jolla kaikkia näitä suuren luokan kysymyksiä voisi
analysoida?
Kyllä on: Mancur Olsonin taloustieteellinen tuotanto.
Edesmennyt Mancur Olson oli amerikkalainen
taloustieteilijä. Tuskin teistä monikaan on kuullut hänen nimeään. Kuluneen kesän
aikana minulle avautui tilaisuus lukea hänen kolme kirjaansa ja kaksi artikkeliaan.
Tunsin saaneeni valaistuksen. Sen hengessä kirjoitin Afganistanin pettymyksestä
ja vallan jakamisen ensisijaisuudesta demokraattisessa yhteiskunnassa. Hesari
julkaisi sen liput liehuen.
Kirjoitin analyysin Kiinan ja Venäjän hyvin erisuuntaisesta talouskehityksestä; se on tulossa Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Kirjoitin liittovaltion olevan Euroopan unionille ainoa toimiva ratkaisu, mutta sillä ehdolla, että unioni palaisi kunnioittamaan hylkäämäänsä subsidiariteettiperiaatetta. Ajatuspaja Libera julkaisee sen ensi viikolla.
Mancur Olson tarjosi minulle eväät noihin
analyyseihin. Olson oli kollektiivien teorian huomattavin kehittäjä.
Pienyhteisöt kuten metsästäjäkeräilijät saattoivat hänen mukaansa toimia
eräänlaisen sosiaalisen sopimuksen ja Coasen teoreeman hengessä, mutta suuret
eivät: suurissa kullakin jäsenellä on omaan hyöty-kustannusajatteluunsa
perustuva kannustin vapaamatkustaa ja rikkoa sovitut säännöt. Kuulostaako
tutulta? Tuleeko Euroopan unionin tragedia mieleen? Peliteoriassa toistettujen
pelien folk-teoreema viestittää siitä, kuinka Pareto-tehokkaiden ratkaisujen kestävyys
edellyttää uskottavien rangaistusstrategioiden olemassaoloa eli poikkeavia lekalla
päähän.
Olsonin tuotannon tuntee liian harva. Olson laajensi Adam Smithin Kansojen varallisuus-analyysia tuomalla siihen mukaan kannustimet. Hän oli asialla jo ennen kuin nyt nousukiidossa kohden Nobelia oleva armenialaistaustainen Daron Acemoglu niistä on kirjoittanut.
Olin aikaisemmin tutustunut Olsonin analyysiin
sotilasliitoista. Hänen päätuloksensa mukaan jäsenmailla on kannustin
vapaamatkustaa sotilasliiton suojassa, mikä tuottaa ei-tehokkaita
Nash-tasapainoja.
Taloustiede tarjoaa siis välineet, kun
haluatte analysoida polttavia ongelmia: globalisaatio, kansojen vaurastuminen, jopa
poliittinen demokratia ja autokratia.
Kapitalismi on maailman tehokkain järjestelmä vaurauden luomisessa. Kapitalismi 10-kertaisti sadassa vuodessa läntisen elintason. Kapitalismiin liittyy kolme ominaisuutta: omistusoikeuksien turvaaminen, sopimusvapaus ja rajoitetun vastuun periaate rahoitussopimuksissa. Kapitalismi on jopa ylitehokas. Kapitalismi sai aikaan toisen teollisen vallankumouksen mutta samalla luontokatastrofin. Kun poliitikot eivät ole pystyneet siihen riittävästi puuttumaan, suuryhtiöiden osakkeenomistajat ovat nyt ryhdistäytymässä esimerkkeinä Norjan öljyrahasto ja öljy-yhtiö Exxon mutta myös monet muut. Milton Friedmanin kuuluisa teoreema voiton maksimoimisesta on kyseenalaistettu. Tarjosin myös tätä koskevaa kirjoitustani vuosi sitten Libera-ajatuspajalle. Se on oikeistolainen eikä sitä halunnut julkaista, Niinpä lähetin sen demareita lähellä olevaan Talous- ja yhteiskuntapolitiikka -lehteen, jossa se julkaistiinkin jälleen ”liput liehuen”. Noteeraan kiitollisuudella sen, että Euroopan unionia koskevan analyysini Libera julkaisee. Kirjoitus hyödyntää Olsonin teoriaa kollektiiveista, mutta vaatii lukijalta tavallista enemmän.
Taloustieteilijän ei tarvitse olla asioista
mitään mieltä: kun on julkaistua tutkimustoimintaa, niissä voi pitäytyä. Meillä
on välineet jopa laskea elämän arvo dollareissa ja euroissa.
Hyvä kuulijat. Tutkijanuraan liittyy
paljon elämää suurempia asioita. Nuorempana opetin mikrotalousteoriaa ja
makrotalousteoriaa kahdessa amerikkalaisessa yliopistossa, ensimmäisen vuoden
itärannikolla toisen vuoden länsirannikolla. Siirtyminen tapahtui lukuvuosien
välissä autolla perheen kanssa. Chicagon kohdalla havaitsin, että minullahan ei
ole voimassa olevaa ajokorttia. Olin ajanut vuoden kansainvälisellä ajokortilla
ja se oli mennyt vanhaksi. Koska asialle ei kesken matkaa voinut mitään,
toivoin parasta ja jatkoimme länteen. Perillä ajoinkin pikimmiten paikallisen ajokortin.
Kysymys: kuinka moni teistä on ajanut USA:n läpi ilman voimassa olevaa ajokorttia?
Tehkääpä perässä.
Ennen USA:n aikaa opetin Helsingin
yliopistossa legendaarista differenssiyhtälöiden kurssia. Sen suoritti suuri
määrä opiskelijoita, jotka sijoittuivat eri puolille yhteiskuntaa. USA:sta
palatessani perheen kanssa oli syksy ja paha viima. Ihmiset olivat kärttyisiä
ja pahalla päällä. Suomen rajalla tullimies vielä vei perheeni passit
takahuoneeseen ja sekin harmitti. Pian hän tuli sieltä hymyillen ja: ”Tervetuloa
Suomeen Vesa. Minä olen ollut sinun differenssiyhtälökurssilla.”
Päädyin aikanaan opettamaan Helsingin
yliopistossa ”Etiikka ja talous-”nimellä otsikoimaani luentokurssia. Siitä tuli
suosittu. Se vei minut ja kurssilaiset moraalin ja etiikan kysymyksiin.
Vältätte turhaa miettimistä, jos uskotte tämän: Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi joutaa historian roskakoriin. David Humen giljotiini ”there is no ougth from is” on se peruskivi, jolle moraali kannattaa rakentaa. Adam Smithiltä opin, että lähisuhteissamme olemme altruisteja suhteiden perustuessa toistuvuuteen. Markkinoilla puolestamme kohtaamme ihmisiä anonyymisti. Vauraus syntyy siitä, että markkinoilla halutaan tehdä tulosta, minkä oli oivaltanut hollantilainen yhteiskuntafilosofi Bernard de Mandeville jo ennen Adam Smithiä. Vaurauden luomisesta puheen ollen viittaus Woltiin on tässä paikallaan.
Kurssini evoluutiobiologinen osuus vei
minut myös kysymään: miksi kommunismi, joka ei toimi ihmisellä, toimii
mehiläisillä. Käytin yli puoli vuotta mehiläisten maailman tutkimiseen. Osoittautui,
että pesässä vallitsee työläisten diktatuuri ja että kaikki työläiset ovat
naaraita. Monarkki, kuningatar, on heidän orjansa. Tein taloustieteellisen matemaattisen
mallin, jossa oli formuloitu hunajan tuotanto ihmisen, mehiläisten ja kukkien
välisen työsopimuksen hengessä. Mehiläisille formuloin indifferenssikäyrästön calvinististen
preferenssien pohjalta. Hunajan tuotannon optimaalisen verotuksen ja subvention
malli on häikäisevän kaunis, vaikka itse sanonkin.
Koko hanke oli tietenkin täysi vitsi. Äskettäin
sain kansainväliseltä tiedeyhteisöltä sähköpostiviestin siitä, että
raporttiani, joka aikanaan julkaistiin Munchenin yliopiston sarjassa, on ekologian
alalla eniten ladattu. Vitsi mikä vitsi mutta jäipä elämään.
Olen pitkään ollut Munchenin yliopiston tutkijayksikön jäsen ja perehtynyt julkisen talouden tutkimusalueeseen. Äskettäin posti toi minulle kirjan ”Taideverokirja. Verot taiteessa ja taiteet verotuksessa”. Sen oli kirjoittanut finanssiopin emeritusprofessori Esko Linnakangas. Aikanaan niin ikään vitsiksi kirjoittamani runo verotuksesta löytyi kirjan sivuilta. Kirjan taiteilijalistauksessa nimeni esiintyy samalla sivulla Ilmari Kiannon, Eino Leinon ja Vesa-Matti Loirin kanssa, eittämättä suuri vääryys heille.
Runossani esiintyy käsite Hamiltonin
funktio. Se on teidän kaikkien tunteman Lagrangen funktion vastine dynaamisessa
kontrolliteoreettisessa matematiikassa. Kontrolliteorian periaate: bygones are
bygones, menneet ovat menneitä, sisältää syvällisen jopa raamatullisen elämänviisauden.
Päätän esitykseni tähän runoon, joka
kuuluu seuraavasti:
”Näki unta tuo tutkija luova, näin aprikoi, oli syntynyt neutraali vero.
Kulutuksen veropohjaksi kun valikoi, oli lainlaatija taitava, melkeinpä nero.
Nyt kulkevi konkaavi kulku, huipulle Hamiltonin,
teille maan murheisille, tuo tiedon uuden, on se juurilta jumaluuden.
Te elätte keskellä viisauden merta, tuhatkertaista tiedon raitaa.
Vaan tietäkää silti, verot neutraalit unimaailmaan ne jäädä taitaa.
Jo nouseva aamu unelmat murskata voi.
Tuloveron tahdissa aurinko nousee, kun koittavi päivän uusi koi.”
Kiitos
Kirjoittaja Vesa Kanniainen on kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto), sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto). Hän on Kansantaloustieteen alumnit Helsingin yliopistossa ry:n hallituksen jäsen.
Millainen on paras mahdollinen talousjärjestelmä? Tätä kysymystä on pohdittu iät ja ajat, ja erilaisia talousjärjestelmiä on kokeiltu historian kuluessa vaihtelevalla menestyksellä. Yrityksistä huolimatta tähän iänikuiseen kysymykseen ei ole löytynyt yksiselitteistä vastausta, eikä täydellistä järjestelmää ole vieläkään löydetty. Onkin aika kääntää kysymys päälaelleen. Tässä artikkelissa selvitetään, millainen on huonoin mahdollinen talousjärjestelmä.
Aluksi on hyvä määritellä, mitä oikeastaan lähdemme etsimään. Hyvässä taloudessa hyödykkeet tuotetaan ja jaetaan siten, että ihmisten ja ympäristön hyvinvointi maksimoituu. Etsimämme talousjärjestelmän tulee siis luoda mahdollisimman paljon kurjuutta. Tällaisen järjestelmän etsiminen voidaan aloittaa vaikkapa tutkimalla tavanomaisia talousindikaattoreita. Tällaisia esimerkiksi talouskasvusta, inflaatiosta, työllisyydestä tai taloudellisesta tasa-arvosta kertovia mittareita tarkastellaan usein, kun pohditaan, miten taloudella menee. Voidaan siis olettaa, että nämä asiat kertovat siitä, meneekö taloudessa hyvin.
Indikaattorien perusteella vaikuttaa siltä, että huonossa taloudessa talouskasvu on heikkoa, työttömyysaste suuri ja varallisuuserot isoja. Lienee selvää, että näiden tekijöiden yhdistelmä on katastrofaalinen, eli juuri sitä mitä etsimmekin. Korkea työttömyys ja heikko talouskasvu heikentävät ihmisten elintasoa ja tulevaisuudennäkymiä. Suuret varallisuuserot tuovat yhteiskuntaan tyytymättömyyttä ja epävakautta. Toisin sanoen, kurjuus lisääntyy.
Nämä asiat, kuten työttömyys ja inflaatio, kuvaavat kuitenkin vain talouden tilaa, eivätkä sinänsä itse järjestelmää. Korkea työttömyys ja huono talouskasvu ovat saavutettavissa useassa erilaisessa talousjärjestelmässä. On siis selvitettävä, millaisessa järjestelmässä se onnistuu luontevimmin.
Sanasta talousjärjestelmä tulee kenties mieleen lähinnä modernit teollisuusyhteiskunnan talousjärjestelmät. Talous on kuitenkin yhtä vanha kuin ihmiset, ja myös vanhemmat tavat järjestää talous kaipaavat tarkastelua. Iäkkäin talousjärjestelmä on metsästäjä-keräilijöiden käyttämä lahjatalous, jossa tavaroiden ja palveluiden vaihto perustuu siihen, että ne jaetaan toisten kanssa ilman virallista sopimusta. Metsästäjä-keräilijöiden kulttuuria on teollistuneissa yhteiskunnissa pidetty usein alkukantaisena ja köyhänä, mutta sittemmin tätä näkemystä on haastettu. Nykykäsityksen mukaan metsästäjä-keräilijät ovat terveempiä kuin esimerkiksi maatalousyhteiskunnassa elävät. Metsästäjä-keräilijä-kulttuuri on myös taloudellisesti varsin tasa-arvoinen. Vanhin järjestelmä ei siis suinkaan ole huonoin.
Lienee selvää, että näiden tekijöiden yhdistelmä on katastrofaalinen, eli juuri sitä mitä etsimmekin.
Taloudellinen epätasa-arvo alkoi toden teolla vasta ihmisten siirtyessä maatalousyhteiskuntaan. Monia maanviljelyn synnyn jälkeisiä yhteiskuntia on leimannut orjuus ja varallisuuden keskittyminen harvoille. Yksi esimerkki ennen moderneja aikoja käytössä olleista talousjärjestelmistä on keskiajan Euroopan feodalismi, jossa hallitsijalle maksettiin veroja vastikkeeksi esimerkiksi viljeltävästä maasta. Orjuuteen ja suureen köyhälistöön perustuva talous kuulostaa varsin hyvältä ehdokkaalta huonoimmaksi talousjärjestelmäksi. Ajan kuluessa yhteiskunnan vaikutus ihmisten elämään on kuitenkin kasvanut, joten myös potentiaalia surkealle talousjärjestelmälle on moderneina aikoina enemmän. Kenties huonoin järjestelmä löytyy siis nykyajasta.
Joskus sanotaan, että kapitalismi on huonoin talousjärjestelmä, lukuun ottamatta kaikkia muita. Sanonnan perusteella kapitalismi on siis huonoista vaihtoehdoista paras. Suurin osa maailman maista on ajan kuluessa päätynyt kapitalismiin ja markkinatalouteen, joten kyseessä ei liene ainakaan huonoin järjestelmä. Toisaalta suurin osa kansantalouksista ei ole puhtaita markkinatalouksia vaan sekatalouksia, eli niissä on piirteitä myös suunnitelmataloudesta. Toinen tunnettu talousjärjestelmä onkin juuri suunnitelmatalous, jossa tuotantoa ja kulutusta ohjaa markkinoiden sijasta keskitetty taho, kuten valtionhallinto. Suunnitelmataloutta on käytetty esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Kiinassa, ja monet näistä kokeiluista tunnetaan epäonnistumisestaan. Onko tässä siis etsimämme talousjärjestelmä?
Vaikuttaa siltä, että suunnitelmataloudessa ihmisten tarpeiden tyydyttäminen on hankalampaa, kun markkinat eivät ole ohjaamassa tuotantoa. Toisaalta voisi väittää, että suunnitelmataloutta ei toteutettu epäonnistuneissa maissa oikealla tavalla. Talousjärjestelmä ei liene myöskään ainoa syy näiden maiden epäonnistumiselle. Historia on myös osoittanut, että markkinatalous voi epäonnistua yhtä lailla kuin suunnitelmatalouskin. Puhdas markkinatalous ilman valtion ohjausta on harvan mielestä hyvä järjestelmä. Pelkkä pohdinta ei näytä antavan yksiselitteistä vastausta kysymykseemme, joten on aika etsiä vastausta muualta.
Joskus sanotaan, että kapitalismi on huonoin talousjärjestelmä, lukuun ottamatta kaikkia muita.
Dystopiakirjallisuudessa on kautta aikojen käsitelty kauhukuvia tulevaisuudesta. Dystopiakirjallisuudesta voi päätellä, millaisena kunkin ajan kirjailijat ovat nähneet mahdollisimman huonon yhteiskunnan. Talous on tärkeä osa yhteiskuntaa, joten myös sitä on luonnollisesti käsitelty. Ehkä vastaus kysymykseemme löytyy kaunokirjallisuudesta.
Eräs moderni ja tunnettu dystopiakirjallisuuden edustaja on Suzanne CollinsinNälkäpeli-trilogia. Nälkäpeli tunnetaan kilpailusta, jossa kirjan yhteiskunnan nuoria lähetetään taistelemaan keskenään hengestään. Trilogian yhteiskunnan talousjärjestelmästä voidaan tehdä useita huomioita. Nälkäpelin yhteiskunta on jaettu useaan vyöhykkeeseen, joilla kullakin on eri tehtävä. Vyöhykkeitä johtaa rikas vyöhyke nimeltään Capitol. Muilla vyöhykkeillä vallitsee eriasteinen köyhyys, eikä vyöhykkeiden asukkailla ole mahdollisuutta vaihtaa vyöhykettä ja siten parantaa elintasoaan.
Nälkäpelin yhteiskunta on äärimmäinen suunnitelmatalous. Capitolin johtajat päättävät, mitä tuotetaan ja kenelle hyödykkeet jaetaan. Tuotannontekijät sijaitsevat köyhillä vyöhykkeillä, mutta suurin osa tuotoksista päätyy Capitolin käyttöön. Tästä johtuva äärimmäinen taloudellinen epätasa-arvo tekee taloudesta kammottavan. Keskeistä Collinsin luomassa kauhutaloudessa on myös se, että työvoiman liikkuvuutta ei ole, eikä työntekijöiden ole mahdollista järjestäytyä tai parantaa elintasoaan. Siksi toivoa paremmasta huomisesta ei ole.
Hallinnon kontrolli yksilöön on yleinen teema dystopiakirjallisuudessa. Ehkä siksi myös suunnitelmatalous on näissä kirjoissa tavallinen. Suunnitelmatalous mahdollistaa sen, että hallinto käyttää täydellistä valtaansa myös talouden osa-alueella. Hyvä esimerkki tästä Nälkäpelin lisäksi on luultavasti kaikkien aikojen tunnetuin dystopiaromaani, George Orwellin kirjoittama Vuonna 1984 (julkaistu 1949), jossa Isoveli-niminen diktaattori päättää yhteiskunnassa kaikesta ja valvoo kansalaisia armottomasti. Talous ei ole romaanissa suuressa roolissa, mutta siinäkin kyseessä on suunnitelmatalous. Isoveljen koura ulottuu myös siihen, mitä tuotat ja kulutat.
Kapitalismikaan ei ole jäänyt dystopiakirjallisuudessa kritiikittä. Äärikapitalismi ja konsumerismi ovat nekin yleisiä aiheita dystopioissa. Aiheet eivät ole uusia: jo vuonna 1932 julkaistussa romaanissa Uljas uusi maailma (kirj. Aldous Huxley) kritisoitiin markkinatalouden lieveilmiöitä. Huxleyn luomassa dystopiassa markkinatalous on mennyt niin pitkälle, että ihmisistäkin on tullut tuotteita. Ihmisiä tuotetaan tehtaissa suorittamaan ennalta määrättyä tehtäväänsä. Jumalan asemaan on noussut automerkki Fordin perustaja Henry Ford, teollistumisen ja kapitalismin symboli. Teos havainnollistaa sen, että kauhujen talouteen voidaan päätyä myös markkinatalouden kautta.
Kirjat osoittavat, että talous voi olla painajaismainen monella eri tavalla ja eri talousjärjestelmiä käyttäen. Yhteistä esimerkeissä on kuitenkin taloudellinen epätasa-arvo, heikot tulevaisuudennäkymät ja kyvyttömyys parantaa omaa asemaansa. Nämä ovat samoja asioita, joita artikkelin alussa käsitellyt indikaattoritkin pohjimmiltaan mittaavat. Kyseiset piirteet näyttävät muodostavan huonon talouden ytimen.
Mikä on siis huonoin mahdollinen talousjärjestelmä? Vaikka surkeita järjestelmiä onkin erilaisia, nousee yksi kirjaesimerkki mielestäni ylitse muiden. Näyttää siltä, että Nälkäpelin talousjärjestelmässä huonon talouden piirteet kiteytyvät poikkeuksellisen hyvin. Se saa minut vakuuttuneeksi, että kaikista huonoin talousjärjestelmä on julman ja autoritaarisen hallinnon harjoittama suunnitelmatalous. Nälkäpelin tyylisessä taloudessa ihminen ei voi vaikuttaa asioihin edes ostopäätöksillään, vaan on täysin ylempien tahojen varassa. Köyhälle vyöhykkeelle syntyvä henkilö on tuomittu köyhyyteen koko elämänsä ajaksi. Se, jos mikä, on surkeaa.
Olli Rehn: Kuilun partaalta – Näin euro pelastettiin
Docendo, 2019 451 s.
Olen itse sitä ikäluokkaa, että omat henkilökohtaiset muistikuvani eurokriisistä ovat hyvin hatarat. Tai pikemminkin: niitä ei ole lainkaan. Jo tämän takia tartuin suurella mielenkiinnolla Olli Rehnin teokseen Kuilun partaalta – Näin euro pelastettiin.
Vaikka omaan lukukokemukseeni liittyi vahvasti se, etten tuntenut eurokriisin vaiheita kovin tarkasti, tuntuu, että teoksella on monitasoisuutensa myötä tarjottavaa hyvin monenlaisille lukijoille. Monitasoisuus mahdollistaa lukemisen myös hyvin erilaisista näkökulmista, mikä kannustaa palaamaan teoksen ääreen useamman kerran.
Teoksensa alkusanoissa Rehn kertoo kirjoittaneensa oikaistakseen väärinkäsityksiä ja auttaakseen ymmärtämään eurokriisiä ja euron tulevaisuutta. Näkökulma on avoimen Eurooppa-myönteinen. Asiapitoista sisältöä Rehn värittää elävillä kuvauksilla käydyistä neuvotteluista ja keskusteluista – unohtamatta pelattuja jalkapallopelejä.
Monesti tuntuu, että Euroopan hajanaisuutta ja päätöksenteon vaikeutta EU:ssa liioitellaan. Luettuani Kuilun partaalta, tuntuu ajatus ilmiön liioittelemisesta suorastaan naurettavalta. Rehnillä on taustaa sekä Euroopan komissiossa, parlamentissa että keskuspankissa. Tämän monipuolisen kokemuksensa kautta hän pystyy kommentoimaan eurooppalaista yhteistyötä useista eri näkökulmista ja keskeisistä rooleista päätöksenteon ytimessä. Lukijalle välittyykin hyvin kuva siitä, kuinka jäsenmaiden sisäpoliittisten kysymysten ja EU:n organisaatioiden ja jäsenmaiden välisten ristiriitojen takia riittävän tuen saaminen päätökselle oli ja on yhä edelleen hyvin haastavaa. Usein jouduttiinkin parhaimman ratkaisun sijasta tyytymään vähiten huonoon.
Lukija, joka tuntee eurokriisin vaiheet ja ratkaisukeinot hyvin, saa Rehnin omista kokemuksista enemmän irti kuin lukija, jolle kriisi on vieraampi. Tällöin pystyy keskittymään kriisin vaiheiden ja ratkaisujen hahmottamisen sijasta siihen lukijan kannalta melko ainutlaatuiseen näkökulmaan, josta teos tarkastelee kriisin vaiheita. Mielestäni teoksen tärkeintä antia edustavatkin kirjoittajan omat kokemukset ja näkemykset, jotka tuovat ainutlaatuisen aspektin kriisin tarkasteluun.
Sanotaan, että ymmärtämättä historiaa ei voi ymmärtää tulevaa. Kuilun partaalta liittääkin arvokkaalla tavalla eurokriisin tapahtumat historiaan – aina 1800-luvun sodista Ranskan ja Saksan välillä EU:n perustamisvaiheen sopimusneuvotteluihin. Tulevaisuuden ymmärtämiseksi Rehn esittelee haasteita ja eurokriisin nostattamia kysymyksiä, joiden parissa EU joutuu tulevina vuosina ja vuosikymmeninä painimaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että menneisyyden tunteminen ei kuitenkaan tee autuaaksi – kuten eurokriisikin osoitti, kriisit voivat yllättää täysin ja poiketa olennaisesti aiemmista.
Vaikka Kuilun partaalta onkin jo muutaman vuoden takaa, ei sen ajankohtaisuus ole kärsinyt lainkaan. Pikemminkin päinvastoin! Euroopan Unioni on tällä vuosikymmenellä uusien erilaisten haasteiden edessä, ja maanosan yhtenäisyyttä koetellaan kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Samalla eurokriisiin jälkimainingeissa käynnistyneet uudistustoimet ovat vielä osin kesken. Halusipa näkemyksiä eurokriisin ratkaisemisesta tai kokemuksia eurooppalaisen yhteistyön ytimestä, on Olli Rehnin teos lukemisen arvoinen.
David Orrell: Quantum Economics – The New Science of Money
Icon Books, 2018 390 s.
Juho: Pitää varmaan tähän alkuun myöntää, että olin luullut tämän kirjan käsittelevän määrällistä keventämistä (quantitative easing). Kirjan todellinen aihe – modernin taloustieteen mollaaminen – oli tätä vasten melkoinen pettymys.
Mikko : Joo, määrällisestä keventämisestä ei tainnut kirjassa tainnut olla yhtään mainintaa, mikä ei sinänsä yllätä. (Suhteellisen) toimivan makrotason rahapolitiikan mainitseminen olisi varmaan romahduttanut koko kirjan pääteesin.
Kirja-arvostelun kohteena on David OrrellinQuantum Economics (Icon Books, 2018). Kirjassaan Orrell pyrkii osoittamaan yhteyksiä taloustieteen ja kvanttifysiikan välillä. Näkökulmana tämä on kuitenkin vähemmän uniikki, kuin kirjailija antaa ymmärtää. Ekonofysiikaksi kutsuttu heterodoksitaloustieteen ala on jo parinkymmenen vuoden ajan pyrkinyt soveltamaan fysiikan teorioita ja malleja taloustieteellisiin aiheisiin, pääasiassa rahoitusmarkkinoihin. Tämän alan merkittävimmät tutkimuskohteet liittyvät pitkälti niin sanottuihin paksuhäntäisiin jakaumiin; vaikka normaalijakauma vaikuttaa järkevältä mallilta rahoitusmarkkinoiden tuottojen mallintamiseen, eivät empiiriset tulokset useinkaan puolusta sitä. Suuria nousu- ja laskupäiviä on ollut pörsseissä paljon useammin kuin normaalijakauman mukaan pitäisi.
Juho: Orrellin oma kvanttitaloustiede keskittyy erityisesti rahan ominaisuuksiin. Perusajatus on että myös taloustieteellisillä muuttujilla voisi olla kvanttiominaisuuksia. Niin kuin valo on yhtä aikaa hiukkanen ja aalto, myös raha voisi olla yhtä aikaa virtuaalista ja reaalista. Metallikantaisessa rahajärjestelmässä näin ei voi olla, sillä valuutan arvon perustuessa fyysiseen jalometallimäärään on raha aina pelkästään reaalista. Fiat-rahassa rahan superpositio on kuitenkin mahdollinen: raha on oikeastaan vain numeroita, joita voidaan siirrellä tililtä toiselle. Koska tätä ei oteta valtavirran taloustieteessä kunnolla huomioon, Orrell argumentoi koko tieteenalan tarvitsevan perusteellista remonttia.
Kirjan rakenne on aluksi ihan mielenkiintoinen. Ensimmäisessä puoliskossa esitellään kattavasti sekä kvanttifysiikan että rahan historiaa. Tämän alustuksen jälkeen kirjailija siirtyy kuitenkin hakkaamaan modernia taloustiedettä lyttyyn loppukirjan ajaksi. Vaikka taloustieteen kritiikki osuu sitä kaipaaville osa-alueille, niin tässä kirjassa se on esitetty poikkeuksellisen huonosti. Empiirisiä tuloksia ei käytännössä käsitellä ja lähdeviittauksia lähestulkoon väärinkäytetään kirjailijan agendan vahvistamiseksi.
Mikko: Niin, alussa Orrell nostaa esiin mielenkiintoisen näkökulman kysyntä- ja tarjontakäyriin liittyen. Koska voimme havaita kerralla vain yhden pisteen, ei kysyntä- ja tarjontakäyriä oikeastaan ole edes olemassa. Kiinnostavia ajatuksia ei kuitenkaan lopulta jalosteta niiden esittelyä pidemmälle.
Orrellilla on tainnut jäädä makrotaloustieteen kursseilta jotain hampaankoloon, sillä hän käyttää huomattavasti aikaa makromallien, erityisesti DSGE-mallien (Dynamic Stochastic General Equilibrium), kritisoimiseen. Jos sitä, miten ekonomistit epäonnistuivat ennustamaan finanssikriisin, ei ole vielä hierottu naamaasi tarpeeksi, kirjassa on uhrattu siihen useita kymmeniä sivuja (ja jopa useiden sivujen pituinen kooste ekonomistien esittämistä tekosyistä). Orrell on hanakka kritisoimaan, mutta varsin vaitonainen tarjoamaan parempia ratkaisuja.
Juho: Teksti on aikalailla kirjallinen vastine sille, että joku seuraisi kun työskentelet ja kommentoisi jatkuvasti miten teet kaiken aivan väärin, mutta ei koskaan tarjoaisi parempia vaihtoehtoja.
Mikko: Huomattavan määrän piikittelyä saa myös meteorologi Michael Fish, joka päivää ennen Britannian vuoden 1987 Suurta myrskyä kertoi, kuinka mitään myrskyä ei todellakaan ole tulossa. Meteorologiaa ja taloustiedettä erottaa kuitenkin olennaisesti se, että toisin kuin taloustieteessä, meteorologiassa odotukset säästä eivät kuitenkaan vaikuta toteutuvaan säähän. Vaikka olisihan se toki siistiä, että aurinkoisia hellepäiviä tulisi aina, kun niitä toivotaan.
Juho: Jep. Ja eiväthän vaikkapa keskuspankkien tai sijoitusinstituutioiden ekonomistit tietenkään ala mainostamaan, kuinka kriisi on tulossa, sillä siitähän vasta paniikki syntyisi.
Mikko: Taloustieteen opiskelijalle ja lukion fysiikan suorittaneelle Quantum Economics ei tarjoa kovin paljon uutta. Niin taloustiedettä kuin fysiikkaa tarkastellaan pitkälti historiallisesta näkökulmasta ja eri koulukuntien perspektiiveistä. Kokonaisuutena Quantum Economics on melko mitäänsanomaton kirja, jonka yleisvaikutelma herättää jopa enemmän suuttumusta kuin edes laimeaa innostusta.
Juho: Mistä puheen ollen, puhutaanko vielä hetki lähteiden väärinkäyttämisestä omien argumenttien puolustamiseksi?
“Mitä sanaa ajattelen? Saat viisi yritystä ja joka kerralla kerron, montako oikealla paikalla olevaa oikeaa kirjainta arvauksessasi on ja montako oikeaa, mutta väärällä paikalla olevaa kirjainta siinä on. Vinkkiä saat sen verran, että sanassa on 6 kirjainta ja se on substantiivi. Onko selvä?”
“Selvä on. Ensimmäinen arvaus: LAIDUN”
”Yksi oikein, kaksi oikeaa kirjainta väärällä paikalla.”
”KAIMAT?”
”Jälleen yksi oikein, kaksi väärällä paikalla.”
”PIISKA?”
”Kaksi oikein ja kaksi väärällä paikalla.”
”KONTTI?”
”Kaksi oikein, yksi oikealla paikalla.”
”Apua, viimeinen arvaukseni. _ _ _ _ _ _?”
Otetaan vielä uudestaan. Säännöt samat, tällä kertaa sanassa on 7 kirjainta ja se on verbi.
“Siis tämä on ihan älyttömän silmiä avaava kirja. Tämä tekee ekonometriasta kivaa ja intuitiivista.”
Kirja on MIT:n professori Joshua Angristin ja LSE:n professori Jörn-Steffen Pischken teos Mostly Harmless Econometrics.
Se lähtee Huttusen mukaan käytännön empiirisistä kysymyksistä liikkeelle. On monia asioita, jotka saattavat vaikuttaa ilmiöihin. On hyvä nähdä ikään kuin lukujen taakse.
“On hyvä yrittää nähdä lukujen taakse ja alkaa miettiä, miksi tehdään näin”
“Yksinkertaisilla tavoilla voi lähteä tutkimaan kausaalikysymyksiä.”
Hän lisäksi mainitsee YouTube-videosarjan, joka on myös Angristin käsialaa.
Kyseessä on videosarja, joka opettaa ja havainnollistaa ekonometrian käsitteitä animaatiovideoiden kautta.
“Jos haluaa tehdä aineistolla töitä, empiiriset menetelmät on hyvä ymmärtää. Yleensä on esimerkiksi dataa maailmasta, joka on valikoitunut.”
“On hyvä yrittää nähdä lukujen taakse ja alkaa miettiä, miksi tehdään näin”
Usein kirjoitetaan ja ymmärretään asioita kuin olisi syy-seuraussuhde, vaikka ei olisi kyse siitä.
Etsiessäni kesälukemista kirjaston hyllyltä tarttuivat tarkasteluun “Korruptio: Yhteiskunnan vihollinen numero yksi” ja erään nimeltä mainitsemattoman Suomen Pankin pääjohtajan muistelmateos. Mukaan lähti lopulta raflaavammalla lisänimellä varustettu korruptiokirja.
Todellisuudessa kirjaa olisi varmaankin kuvannut paremmin sen alkuperäinen nimi – “Corruption: What Everyone Needs to Know” (2017). Politiikan tutkijan Miriam Goldenin ja käyttäytymistaloustieteilijä Ray Fismanin kurssikirjamainen teos kuvailee eri tapoja joilla korruptiota esiintyy, kuinka sitä pyritään mittaamaan ja miten ilmiötä tulisi torjua. Erityisesti alun peliteoreettinen malli, jossa kuvaillaan erilaisia tasapainopisteitä yhteiskunnassa luo oppikirjamaista rakennetta lukukokemukseen. Toisin kuin taloustieteen oppikirjat yleensä, tämä kokonaisuus ei juurikaan haasta lukijaa tai pysäytä pohtimaan.
Kirjan pääteesit kuten korruptiokyselyiden epätarkkuus, korruptioon kannustavat rakenteet ja keinot torjua ilmiötä tulevat varmasti tuskallisen selväksi jokaiselle lukijalle. Harmillisesti kirjailijat eivät tarkoituksella pyri selittämään ilmiöitä tarkemmin, vaan pysyvät tarkastelussaan hyvin yleisellä tasolla.
Puuduttavasta toistosta huolimatta lähihistoriasta esiin nostetut esimerkkitapaukset pitävät lukuintoa yllä. Etelä-italialaisten urakointiskandaalien, saksalaisen poliittisen korruption tai Haitin diktaattorin toimien tutkimus on huomattavan mukaansatempaavaa. Myöskin analyysi poliittisten kytkösten arvosta osakemarkkinoilla toi kiinnostavaa näkökulmaa korruption kvantifiointiin.
Suomalaisen näkökulmasta aihe on jossain määrin erikoinen. Kirjassa kuvailtu päivittäin kohdattava korruptio tuntuu äärimmäisen kaukaiselta. Tässä mielessä aiheeseen tutustuminen antaakin globaaliin talouteen näkökulmaa, jota (onneksi) pohjoismaissa tavoita. Tästä huolimatta en osaa sanoa, kumpi kirjastossa kohtaamistani vaihtoehdoista olisi lopulta ollut “antoisampi” kokemus. Korruptoituneiden yhteiskuntien toivottoman tilanteen tutkailu vai eurokriisin tähtihetkien uudelleen eläminen jälleen kerran.
