Aihearkisto: KULTTUURI

Jokainen meistä valehtelee, mutta usko tätä kirja-arvostelua

Teksti | Juho Junttila

Kirja-arvostelu: Everybody lies – what the Internet can tell us about who we really are (2017, Seth Stephens-Davidowitz)

Akateemisen tutkimuksen popularisointi on vaikeaa. Liiallinen yleistäminen voi johtaa väärinkäsityksiin tutkimustuloksista ja kasvattaa kitkaa tutkijayhteisössä. Toisaalta akateeminen perinpohjaisuus herättää suuren yleisön kiinnostuksen vain harvoin. Amazonin e-kirjoista saatavien tilastojen perusteella vain 3% Thomas Pikettyn “Pääoman” omistavista on lukenut kirjan loppuun saakka. Daniel Kahnemanin huomattavasti lyhyemmällä menestysteoksella ”Nopeasti ja hitaasti ajattelu” vastaava luku on silti vain 7%. 

Popularisoinnin haasteista huolimatta Seth Stephens-Davidowitz onnistuu löytämään kirjalleen tasapainopisteen tilastotieteen ja viihteen välimaastosta. ”Everybody lies – what the Internet can tell us about who we really are” esittelee massadatan tarjoamia mahdollisuuksia yhteiskuntatieteelle hauskalla, mutta vastuullisella tavalla. Stephens-Davidowitz on taustaltaan taloustieteen tohtori, joka siirtyi ensimmäisen kirjan myyntimenestyksen turvin Googlen datatieteilijästä tietokirjailijan uralle. Palkittu ensiteos lainaa runsaasti kirjailijan omasta väitöskirjasta. Teoksessaan Stephens-Davidowitz pyrkii osoittamaan kuinka Google-hakumme, uutiset joita klikkaamme ja verkkosivut joilla vierailemme kertovat toiminnastamme enemmän kuin perinteiset tutkimusmenetelmät. Kirjassa esitellään useita kiinnostavia korrelaatioita konkreettisten toimien ja verkkohakujen välillä.

Kirjan keskittyy tarkastelemaan yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja sen murrosta. Hän ei kuitenkaan syvenny tutkimusmenetelmiin tai aineistoihin. Tämän sijaan kerronnan pääpaino on lukijan ennakkoluulojen kyseenalaistamisessa huumorin ja tabuja sisältävien aiheiden avulla. Oppimisen kannalta datatieteestä kiinnostuneiden kannattaakin siis tyytyä oppikirjoihin, sillä teos on ennen kaikkea sivistävää iltalukemista. Suomesta käsin luettuna kirja kärsii Yhdysvaltoihin keskittyvästä analyysistä. Muutokset rasistisissa hakusanoissa Obaman puheen aikana tai trendit eri osavaltioiden äänestyskäyttäytymisessä ovat turhauttavan kaukaisia aiheita.

Kirjan toinen teema on kirjailijan oma kamppailu tutkimustensa popularisoinnin kanssa. Ekonomistimaiseen tapaan lukijalle viestitään epävarmuuksia ja mahdollisia puuttuvia muuttujia. Toisaalta menetelmien uskottavuutta ja merkittävyyttä korostetaan sopivassa määrin. Kokonainen kirja jossittelua tuskin kiinnostaisi ketään. Syy poikkeukselliseen pikkutarkkuuteen paljastuu viimeisessä luvussa. Stephens-Davidowitz – kuten monet taloustieteen opiskelijat – sai ensimmäisen kosketuksensa alaan Freakonomics -kirjoista. Näissä kirjoissa esiintyneiden väitteiden ja virheiden myötä ”Freakonomics-tutkija” Steven Levitt kuitenkin menetti arvostustaan älymystön seurassa. Stephens-Davidowitz pyrkii selkeästi kiertämään nämä sudenkuopat kaukaa ja onnistuu tavoitteessaan. Genressään kirja on onnistunut ja lukemisen arvoinen teos. 

Jatka keskustelua:

Kapitaalin arvostelutoimikunnan julkilausuma

Kapitaalin arvostelutoimikunta raottaa jälleen sanaista arkkuaan.

Tár (elokuvateattereissa, ensi-ilta 24.2.2023)

Kapellimestari Lydia Tár (Cate Blanchett) valmistautuu tärkeään esitykseen, mutta entisen oppilaan itsemurha nostaa esiin syytöksiä valta-aseman väärinkäytöstä. Elokuva on käsikirjoitettu erittäin hienosti: se ei syyllistä tai puolusta päähenkilöä, vaan rakentaa hänestä monipuolisen kuvan, jonka avulla katsoja voi tehdä omat johtopäätöksensä. Sisältöönsä nähden osa kohtauksista kuitenkin tuntuu tarpeettoman pitkiltä ja viipyileviltä; elokuvan yli 2,5 tunnin kestosta olisi helposti voinut leikata hieman pois. 

★★★★☆

Ajan tytär (1951, suomeksi WSOY 1979)

Dekkari, jossa päähenkilö makaa koko kirjan ajan sairaalassa, eikä kirjan aikana tapahdu yhtään mitään? Kuulostaa oudolta, mutta toimii yllättävänkin hyvin. Komisario Alan Grant kiinnostuu sairaalassa toipuessaan 1600-luvulla eläneen Englannin kuningas Rikhard III:n väitetyistä hirmuteoista, ja ryhtyy selvittämään niiden todenperäisyyttä. Kirjoittaja Josephine Tey on nykyään harmillisen unohdettu, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjailija.

★★★★☆

Pizzaperjantai (Hanken, joka viikko)

Klassikko, joka ei koskaan petä.

★★★★★

Keskiajan hirviöt (Gaudeamus, 2021)

Miikka Tamminen esittelee keskiajan ihmisten näkemyksiä hirviöistä. Vaikka hirviö-sanalla on nykyään yksinomaan kielteinen sävy, yhdistettiin sana keskiajalla enemmänkin salaperäiseen tai merkilliseen; latinan monstrum tarkoittaakin (jumalaista) ennettä. Plussaa kirja saa mainiosti valitusta kuvituksesta, miinusta puolestaan siitä, että se jää valitettavan pinnalliseksi raapaisuksi kiinnostavaan aiheeseen, eikä esimerkiksi juurikaan taustoita kansantarustoa tai uskomuksia, joiden pohjalta hirviökäsitykset juontanevat juurensa.

★★☆☆☆

Air (2023)

Vuosi on 1984. Niken koripallokenkäosasto ei pärjää Conversen ja Adidaksen kengille, joita nuoret pelaajat pitävät kuumimpana muotina. Niken markkinointimies Sonny Vaccaro saa tehtäväkseen etsiä tuoreita koripallolupauksia firman keulakuviksi, ja hänen katseensa kiinnittyy nuoreen Michael Jordaniin. Air on jännityksentäyteinen tositarina siitä, kuinka Nike solmi kenkäalan mullistaneen sopimuksen Jordanin kanssa. Paperilla elokuvan juoni ei kuulosta yrityshistoriikkia jännemmältä, mutta erinomainen näyttelijäkaarti sekä monet juonenkäänteet tempaavat katsojan mukaan. Siitä huolimatta elokuvaa vaivaa eräänlainen tasapaksuus: juonessa toistuvat amerikkalaisen unelman kliseet onnellisen lopun kera, eikä riskejä pahemmin oteta. Mestariteos ei kuitenkaan synny reseptiä noudattamalla.

★★★☆☆

Jatka keskustelua:

Rautateitä, raaka-aineita ja radikalismia

Teksti | Onni Keskitalo

Peliarvostelu: Victoria 3 (2022, Paradox Interactive)

Peliarvosteluja ei ole ollut rakkaassa ainejärjestölehdessämme kovin montaa. Tämä on ymmärrettävää: taloustiede ja sen ilmiöt ovat harvoin pääosassa video- tai lautapeleissä. Toki monissa strategiapeleissä, kuten vaikkapa Civilization-sarjan peleissä, resurssien allokaatio ja teknologian kehitys ovat olleet tärkeitä pelimekaniikkoja. Yhteys oikean maailman talousteoriaan tai -politiikkaan on kuitenkin aina jäänyt varsin ohueksi.

Muutosta on nyt ilmassa. Historiallisista strategiapeleistä tunnettu ruotsalainen Paradox-pelistudio julkaisi viime lokakuussa Victoria 3 -pelin, joka sijoittuu vuosien 1836 ja 1936 väliselle ns. viktoriaaniselle aikakaudelle. Kunnianhimoa ainakin riittää: julkaisijan omin sanoin peliä kuvaillaan “parhaimmaksi yhteiskuntasimulaattoriksi koskaan”. Ajan suurvaltapolitiikkaa, kansalaisyhteiskunnan nousua ja teollista vallankumousta pyritään mallintamaan ennennäkemättömän tarkasti. Pelaajan tehtävänä on ottaa jokin aikakauden valtio hallintaansa ja johtaa se menestykseen (tai tuhoon) “muutoksen vuosisadan” myllerryksissä.

Johan nyt on markkinat!

Victoria 3:n taloussimulaation tärkeimpiä komponentteja ovat markkina-alue ja rakennukset. Hyödykkeiden tuotanto tapahtuu aina rakennuksissa, joihin lukeutuvat niin tehtaat kuin maatilat ja yliopistotkin. Jokainen valtio kuuluu joko omaansa tai jonkun muun valtion markkina-alueeseen. Hyödykkeiden hinta markkina-alueella määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan: tarjonta muodostuu rakennuksissa tapahtuvasta tuotannosta ja kysyntä ihmisten ja rakennusten kulutuksesta. Hyödykkeiden hinnat määräävät taloudellisen toiminnan kannattavuuden: rakennukset tekevät voittoa omistajilleen, jos niiden tuottamien hyödykkeiden hinta on suurempi kuin niiden kuluttamien hyödykkeiden ja työvoiman hinta.

Pelin talousmekanismit kannustavat esimerkiksi suhteellisen edun hyväksikäyttöön, teknologian kehittämiseen ja korkean jalostusasteen hyödykkeiden tuottamiseen. Suomen suuriruhtinaskunnan maakunnat ovat erityisen tehokkaita metsätaloudessa, joten sen kannattaa keskittyä puun tai huonekalujen myymiseen ulkomaiden markkinoille ja ostaa viinit muualta. Teknologian kehitys lisää tuottavuutta rakennuksissa, mikä lisää tuotantoa ja vapauttaa työvoimaa muiden rakennusten käyttöön.

Taloussimulaatio toimii hyvin myös 1800-luvun teollisen vallankumouksen ja suurvaltapolitiikan yhteydessä. Rikkaiden valtioiden menestys perustuu Victoria 3:ssakin siihen, että maat tuovat muualta halpoja raaka-aineita ja jalostavat niistä kalliimpia hyödykkeitä. Imperialistiset suurvallat voivat hankkia siirtokuntia ja alusmaita raaka-aineiden saannin varmistamiseksi. Teollisuuden heikko jalostusaste on kaikkien valtioiden osalta myös vaara itsenäisyydelle: työkalujen, moottoreiden ja aseiden tuotannossa kannattaa olla omavarainen, sillä muuten talous ja asevoimat ovat riippuvaisia muiden maiden kanssa käytävästä kaupasta. Ja tämän kaupankäynninhän voi estää esimerkiksi kauppasaarto.

Talouden rakenne vaikuttaa vahvasti valtion sisäpolitiikkaan. Maatalousvaltaisessa, teollistumattomassa valtiossa tulot kasautuvat aristokraateille, joten maanomistajat ovat vahvin eturyhmä. Mikäli pelaaja haluaa ohjata valtiotaan esimerkiksi sosialistista hallintoa kohti, on ensin saatava aikaan ammattiliittojen nousu merkittäväksi yhteiskunnan eturyhmäksi. Tämä puolestaan edellyttää teollistumista, jotta ammattiliittoja kannattava teollisuustyöläisten luokka syntyisi. Poliittisten ja taloudellisten mekanismien yhteistoiminta toimii yllättävän hyvin.

Yksinkertaistuksiakin on tietysti täytynyt tehdä. Taloussimulaatiossa mallinnetaan vain reaalitaloutta, eli rahoitusmarkkinoita ei pelissä ole olemassa. Valtio voi ottaa lainaa, mutta raha tulee ikään kuin tyhjästä, ja maksetut korot eivät päädy yhdenkään kansalaisen tuloiksi. Pelaaja ja tekoälyn ohjaamat kapitalistit voivat tehdä investointeja vain omaan valtioon, joten esimerkiksi skotlantilainen tehtailija ei voisi rakennuttaa tekstiilitehdasta Tampereelle.

Kritiikki perusteltua, mutta kokonaisuus toimii

Victoria 3 on siis varsin kiinnostava peli taloustieteen näkökulmasta. Mutta onko se oikeasti viihdyttävä ja hintansa väärti? Kysymys jakaa mielipiteitä, ja peli sai varsin ristiriitaisen vastaanoton, kun se lokakuussa julkaistiin. Monet pelisarjan aiemman osan faneista kritisoivat sodankäyntimekaniikkaan tehtyjä muutoksia. Peliä on arvosteltu siitä, että maakohtaista historiallista sisältöä on niin vähän, että lähes kaikkien valtioiden pelaaminen tuntuu samalta. Sitä on myös luonnehdittu odotuspeliksi, jossa pelaaja joutuu harvoin reagoimaan uusiin haasteisiin tai muuttamaan toimintatapaansa.

Kritiikki on monelta osin aiheellista, ja tietyt pelin osa-alueet tuntuvat hieman keskeneräisiltä. Allekirjoittaneenkin täytyy myöntää, että esimerkiksi diplomatiamekaniikka kaipaisi vielä hiomista. Arvostelijana minun on kuitenkin oltava rehellinen: puutteista huolimatta Victoria 3 on erittäin viihdyttävä. Yhteiskuntasimulaation kanssa näperteleminen on hauskaa, ja politiikan sekä talouden perusmekanismit ovat toimivia. Paradox-studiolle tyypillisesti Victoria 3:een on luvassa päivityksiä ja lisäosia, joten se todennäköisesti kehittyy ajan kanssa.

Viidenkymmenen euron hintalappu väistämättä tarkoittaa, ettei Victoria 3 ole hintansa arvoinen kaikille. Se on kuitenkin talouden ja yhteiskunnan mallintamisessaan sen verran ainutlaatuinen, että taloustieteestä ja historiasta kiinnostuneen peliharrastajan kannattaa ehdottomasti tutustua peliin. Ainakin tämä arvostelija aikoo käyttää runsaasti aikaa Victoria 3:n talous- ja yhteiskuntasimulaation nappuloiden naksutteluun.

Arvosana: 4/5

Jatka keskustelua:

Kapitaalin arvostelutoimikunnan julkilausuma

Kapitaalin toimituskuntaan kuuluu lukuisia huippukriitikoita. Heidän viiltäviä observaatioitaan maailman kulttuurillisesta tilasta raotetaan lukijoille tässä eksklusiivisessa kokoelmassa arvosteluja talven ajalta.

Cast Away (Netflix)

Kaksi ja puoli tuntia Tom Hanksia autiolla saarella puhumassa lentopallolle ja irrottamassa hampaitaan luistimella? Say no more!

Arvosana: ★★★★☆

Jalkapallon musta kirja: kuningaslaji ja rahan mahti (Otava)

Hannu Aaltonen ja Tapio Keskitalo havainnollistavat lukuisin esimerkein, miten vahvasti jalkapallo pyörii rahan ympärillä. Erityisen avartavaa kirjassa on historiallinen näkökulma: miten lajin talous on kehittynyt sellaiseksi kuin se on nyt, ja miten merkittäviä eroja maiden välillä on jo historiassa ollut. Viime vuosien korruptioskandaaleja on mediassa käsitelty paljon, eikä kirja tarjoa niiden osalta juurikaan tuoreita näkökulmia.

Arvosana: ★★★☆☆

True Detective, 1. tuotantokausi (HBO)

Louisianan pikkukaupunkia ravistelee sarja julmia, satanisminkatkuisia murhia. Matthew McConaugheyn ja Woody Harrelsonin esittämä etsiväkaksikko ryhtyy selvittämään osavaltiota jo vuosia piinannutta murhamysteeriä, jonka juuret ulottuvat luultua syvemmälle. Tarinan edetessä etsivien yksityiselämät punoutuvat yhä tiukemmin kiinni murhatapaukseen, ja sarja menee pitkälle henkilökuvauksessaan. Dialogistaan ja tunnelmastaan ylistetty sarja tarjoaa pohdintoja uskonnosta, filosofiasta ja maskuliinisuudesta. True Detective on moderni dekkariklassikko, ja jokaisen rikosfanin kuuluisi nähdä se.

Arvosana: ★★★★★

Kulosaaren Kuparilyhdyn pubivisa (Kyösti Kallion tie 2, Helsinki)

Kulosaaren Kuparilyhty sijaitsee 1960-luvulla rakennetussa ostoskeskuksessa, mikä mahdollistaa aitoon lähiömielentilaan virittäytymisen. Pubivisassa on meininkiä, ja kaikilla allekirjoittaneen osallistumiskerroilla joukkueita on ollut mukana melkein kymmenen kappaletta. Pubivisan tunnelma on lämminhenkinen, ja visan emäntä kantaa tilaisuutta persoonallaan.

Arvosana: ★★★★☆

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelu: Sota ja rauha vuonna 2022

Arvostelu | Tuomas Heikkinen

On olemassa kahdenlaisia kirjoja – sellaisia, joita luetaan, ja sellaisia, joista lähinnä puhutaan. Luulen, että monilla Leo Tolstoin Sota ja rauha (1869) kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Minulla se ainakin kuului. Se on kirja, joka on saanut erityisaseman kulttuurissamme:
Sota ja rauha tunnetaan ennen kaikkea vaikeana, puuduttavana kirjana. Monesti tuntuu siltä, että tällaisia kirjoja ympäröi
ylitsepääsemätön elitismin ja vaikeuden aura, joka karkottaa potentiaaliset lukijat. Ehkä siksi joissain kodeissa teos onkin en-
sin sisustuskappale ja sitten vasta romaani.

Välillä on kuitenkin hyvä haastaa itseään. Teos ehti istua muutaman vuoden omassa kirjahyllyssäni, kunnes aloitin luku-urakan. Sain kirjan luettua pari kuukautta sitten – mitä siitä jäi käteen? Voisin tiivistää lukukokemukseni kahteen pointtiin. Ensinnäkin: Sota ja rauha on ihan tavallinen, joskin 2000 sivun pituinen, romaani. Se on itse asiassa todella viihdyttävä ja yllättävän helppolukuinen. Toiseksi: Se on kulttuurisesti tärkeä teos, joka auttaa ymmärtämään nykypäivän Venäjää. Luulisi, että Herran vuonna 2022 tällaiselle kirjalle olisi kysyntää.

Maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluva Sota ja rauha on Tolstoin elämää suurempi kertomus Napoleonin sotaretkestä Venäjälle. Juoni seuraa kolmen venäläisen aatelisperheen elämänvaiheita Pietarin salongeissa, Moskovan maatiloilla ja Euroopan taistelukentillä. Tarina alkaa hovineito Anna Pavlovnan kutsuilta, jonne suurin osa Pietarin ylimystöstä on kutsuttu. Heti kirjan alussa näytetään laaja läpileikkaus Venäjän yläluokista. Samalla kun aateliset pöhisevat keskenään, pääsemme tutustumaan konservatiivisiin Bolkonskeihin, tuhlaileviin Rostoveihin ja hedonistisiin Kuragineihin.

Illalliskutsuja kuitenkin varjostaa politiikka. Napoleonin toimet Euroopassa huolestuttavat kaikkia, ja sota on suosittu puheenaihe. Toisaalta sodan uhka tuntuu Pietarissa silti kaukaiselta, ja myös hahmojen sydänsurut, riidat ja rakkauskolmiot ovat isosti esillä. Lukija saa muistutuksen sodan todellisuuksista seuraavissa luvuissa, sillä juoni siirtyy pian Euroopan taistelukentille. Sama asetelma toistuu kirjassa moneen kertaan. Vanhat miehet väittelevät ensin parhaasta strategiasta illalliskutsuilla, ja seuraavassa kohtauksessa strategiaa toteutetaan taistelukentällä.

Teoksen avainhenkilöiksi nousee kaksi nuorta aatelismiestä – kreivi Pierre Bezuhov ja ruhtinas Andrei Bolkonski. Pierre on hapuileva, isokokoinen intellektuelli, jonka asema aatelispiireissä perustuu hänen isänsä vaurauteen. Juuri ulkomailta palannut Pierre kokee itsensä ulkopuoliseksi eikä viihdy aatelispiirien tärkeilevässä ilmapiirissä. Ruhtinas Andrei on toinen keskeinen henkilö. Juonen alussa hän on kyyninen, aatelispiireihin kyllästynyt nuori mies, joka lähtee etsimään elämälleen tarkoitusta armeijapalveluksesta. Juonen aikana Andrein ja Pierren polut kohtaavat useamman kerran, kun kumpikin etsii itselleen merkitystä sodan kaaoksesta.

Ehkä parasta kirjassa on sen kokonaisvaltaisuus. Tolstoi ei itsekään mieltänyt teosta romaaniksi, sillä hänelle Sota ja rauha merkitsi jotain taidettakin suurempaa. Monivuotisen kirjoitusprosessin aikana Tolstoi kolusi läpi päiväkirjoja ja haastatteli sodan aikana eläneitä. Lopputulos on uskomattoman analyyttinen ja monipuolinen kuvaus venäläisyhteiskunnasta 1800-luvulla. Melkein 2000-sivuiseen eepokseen mahtuukin yli 500 henkilöhahmoa, joista monilla on juuret historiassa. Myös osa kohtauksista on otettu suoraan historiankirjoista. Lukija pääsee seuraamaan esimerkiksi Napoleonin ja keisari Aleksanterin kuuluisaa tapaamista Tilsitissä paikan päältä.

Tolstoin kerrontatyyli tekee lukemisesta palkitsevaa ja herättää tarinan henkiin. Lukija pääsee tutustumaan hahmojen tunteisiin ja ajatuksiin kaikkitietävän kertojan välityksellä, eikä mikään yksityiskohta jää huomaamatta. Kirja yllättää monipuolisuudellaan – Venäjällä on tapana sanoa, että Sodassa ja rauhassa on kaikille jotain. Sivujuonet ovat täynnä aatelisherrojen kaksintaisteluja, rivisotilaiden temppuilua ja aatelispiirien monimutkaisia rakkauskolmioita. Omaksi suosikiksi nousi Rostovin perheen metsästysretki, jossa Rostovit jahtaavat vanhaa sutta metsässä kolmen sukupolven voimin.

Välillä proosa vaihtuu filosofiseksi pohdinnaksi, jossa Tolstoi pääsee kehittelemään omia ajatuksiaan vapaasta tahdosta, historiasta ja ihmisyydestä. Tolstoi oli kiinnostunut yksilön roolista historiallisissa tapahtumissa. Hän kritisoi 1800-luvulla suosittua ”suurmiesteoriaa”, jonka mukaan vaikutusvaltaiset henkilöt ja suuret persoonat – maailman Napoleonit ja Putinit – määräävät historian kulun. Tols-
toi sen sijaan näki historian kaoottisena, arvaamattomana prosessina, joka muodostuu yksilöiden teoista. Sama näkökulma heijastuu monissa juonenkäänteissä – hyvä esimerkki tästä on se, kuinka kreivi Bezuhovin kompastelu taistelukentällä auttaa venäläisiä torjumaan ranskalaisten hyökkäyksen.

Mutta mitä järkeä on ylipäätään kirjoittaa yli 100-vuotisista kirjoista? Taiteen – tai ainakin hyvään taiteen – pitäisi olla ajatonta, joten miksi juuri nyt? Euroopassa soditaan taas, ja monet suomalaisetkin ovat kärsineet sodan vaikutuksista. Pelkästään
tästä syystä Sota ja rauha on ajankohtainen vuonna 2022. Ukrainan sodassa nurinkurisinta on kuitenkin se, ettei hyökkääjän mielestä kyse ole hyökkäyssodasta. Venäjälle kyse on itsepuolustuksesta; Putinin mukaan Venäjä puolustaa suvereeniuttaan länsivaltojen aggressiolta. Tässä herää väistämättä kysymys: Miten näin voi aja-
tella? Miksi Venäjä pelkää uhkaa, mitä muut eivät näe? Olisi laiskaa ajatella, että tämä johtuisi vain Putinin hulluudesta tai lännenvastaisesta propagandasta. Yleensä tällaiset ajattelutavat tulevat kulttuurista, ja kulttuuri ei synny ihan hetkessä. Sik-
si luulen, että yksi selitys löytyy Tolstoin kertomuksesta.

On hyvä pitää mielessä, että Sota ja rauha on ennen kaikkea tarina venäläisestä yhteiskunnasta. Se kuvaa Venäjän kansan urhoollista puolustautumista Napoleonin valloittaja-armeijaa vastaan. Yksi juonen kohokohdista onkin Moskovan edustalla käyty Borodinon taistelu, jota on pitkään pidetty sodan käännekohtana. Vaikka tais-
telulla ei ollut selvää voittajaa, venäläisessä kansallismytologiassa se on noussut valtavan tärkeään rooliin, ja sitä muistetaan vuosittain seremonioissa ja taideteoksissa. Ei olisi väärin sanoa, että Borodino on venäläisille eräänlainen Tali-Ihantala – verinen käännekohta, jossa altavastaaja otti torjuntavoiton. Tolstoin teos auttoi luomaan venäläisille uusia kansallissymboleita ja kansalle yhteisen tarinan.

Siksi ei olekaan kovin yllättävää, että Sodasta ja rauhasta tuli nopeasti venäläisten nationalistien suosikkikirja. Pian teoksen julkaisun jälkeen slavofiilit julistivat Tolstoin suurmieheksi ja ristivät hänen kirjansa Raamatun veroiseksi mestariteokseksi. Edes vallankumous ei horjuttanut teoksen asemaa Venäjällä: Neuvostoliitossa Tolstoin tuotanto oli pakollista lukemista kouluissa, eivätkä kreivi Tolstoin aatelisjuuret ja anarkismi estäneet Staliniakaan ylistämästä Sotaa ja rauhaa. Nykypäivän Venäjällä Vladimir Putin on samaan tapaan käyttänyt kirjailijan muistoa nationalismin pönkittämiseen.

Kun tarkastelee teoksen asemaa historian saatossa, on helppo huomata eräänlainen jatkuvuus sen julkaisuhetkestä nykypäivään asti. Tolstoin tuotantoa on jo pitkään käytetty venäläisen identiteetin rakentamiseen. Voitaisiin jopa sanoa, että Sota ja rauha on yksi venäläisen nationalismin kulmakivistä. Siinä korostuu ennen kaikkea venäläisen kansan urheus ja sinnikkyys. Joidenkin tulkintojen mukaan teoksessa myös kiteytyy yksi venäläisen äärinationalismin opinkappaleista: Uhka tulee aina lännestä. Vuonna 1812 tämä uhka oli Napoleon, ja vuonna 1941 tämä uhka oli Hitlerin armeija. Myös kylmän sodan jälkeen lännenvastainen propaganda oli osa Venäjän ulkopolitiikkaa. Valtionmedioissa Jugoslavian sota esitettiin mustavalkoisena konfliktina, jossa imperialistiset NATO-joukot armotta pommittivat viatonta Serbiaa – uhka tulee aina lännestä. Kun samaa viestiä toistetaan tarpeeksi kauan, lopputuloksena on syvä epäluulo länsivaltoja kohtaan.

Historiaan perehtyminen auttaa ymmärtämään, miksi lännenvastainen viesti uppoaa moniin. Putinin on helppo rinnastaa länsivallat ja Ukraina Napoleoniin ja natseihin, koska se sopii täydellisesti lännenvastaiseen maailmankuvaan. Ja jos on jo omaksunut tällaisen maailmankuvan, tietyt johtopäätökset ovat vain parin askeleen päässä: Ehkä Ukraina todella onkin uusnatsien hallitsema, laajentumishaluinen valtio, jossa venäläisiä murhataan. Jos kaikki edellä mainittu on totta, erikoisoperaatio Ukrainassa ei enää näytäkään hullummalta idealta. Huomataan, että 1800-luvun pölyisillä kirjoilla voi olla suuri vaikutus nykyhetkeen.

Jäljelle jää yksi kysymys: Miten Sotaan ja rauhaan pitäisi suhtautua Herran vuonna 2022? Pitäisikö venäläiset klassikot nähdä osana nyky-Venäjän väkivaltakoneistoa, vai meneekö cancel-kulttuuri tässä liian pitkälle? Kannattaa muistaa, että Tolstoin omilla pohdinnoilla ei ole paljoa yhteyttä Putinin ideologiaan. On vaikea kuvitella, että pasifismin ja anarkismin oppi-isänä pidetty Tolstoi olisi Venäjän sodan puolesta. Ehkä eniten häntä ärsyttäisi Putinin henkilökultti. Teosta on tulkittu niin moneen kertaan uudelleen, että sen alkuperäinen sanoma vähitellen katoaa. Vaikka kansalliskulttuuria käytetäänkin Venäjällä politiikan välineenä, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muillakin olisi oikeutta nauttia hyvistä kirjoista.

Sota ja rauha on juuri sellainen kirja. Se on jännittävä, elämää suurempi kertomus siitä, miten maailmanhistoria syntyy tavallisten ihmisten kokemuksista. Vaikka teokseen on liitetty eri tulkintoja aikojen saatossa, sen perusidea on universaali. Sivujen väliin mahtuu kiehtovan ajankohtaisia pohdintoja uskonnosta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta. Juoni on täynnä mukaansatempaavia käänteitä, ja sen hahmoihin ehtii kiintyä 2000 sivun aikana. Nautin Sodasta ja rauhasta todella paljon,
ja suosittelen sitä kaikille.

Jatka keskustelua:

Urheiluvastaavalta: Valtsikan urheilullisin ainejärjestö

Urheiluvastaavan palsta | Tommi Laitinen

Kevät on jo tehnyt jonkin aikaa tuloaan ja ulkoilma kutsuu ihmisiä liikkumaan. KTTO:laiset ovat jo päässeet muutamaan otteeseen tapaamaan toisiaan liikkumisen merkeissä ja runsaasti lisää on luvassa! Olen Tommi, toisen vuoden opiskelija ja toimin tänä vuonna urheiluvastaavana. Osa perinteisistä liikuntatapahtumista on loistanut poissaolollaan viime vuosina, mutta tänä vuonna luvassa on runsaasti erilaisia tapahtumia.

Vuosi aloitettiin kyykällä, jota harjoiteltiin ensin omassa porukassa, minkä jälkeen suunnattiin Tampereelle MM-kisoihin. Menestys oli joukkueiden välillä vaihtelevaa, mutta KTTO:laiset osoittivat loistavaa yhteishenkeä tukemalla jatkopeleihin edenneitä. Monelle pelurille kyseiset kisat olivat ensimmäiset MM-kisat, joten ensi vuonna Tampereelle tulee matkaamaan hieman karaistuneempi porukka tavoittelemaan voittoa.

Kevään ja kesän lähestyessä ulkona liikkumisen mahdollisuuden paranevat huomattavasti. Kannun perinteinen 5&10 juostaan jälleen toukokuussa, missä KTTO:laisilla on suuri vastuu Valtsikan urheilullisimman ainejärjestön tittelin säilyttämisessä. Viime vuosina ainejärjestömme on saavuttanut erinomaisia tuloksia kerätessä kilometrejä, joten eiköhän jatketa samaa trendiä.

Viime vuonna monet olivat paikalla todistamassa legendaarisen FC KTTO ‘59:n paluuta jalkapallokentille. Valtsikan turnauksen menestyksekkäät esitykset ovat vain kasvattaneet voitonnälkää ja katseet siirtyvät myös Unisportin sarjaa, joka pelataan huhti-toukokuun vaihteessa. Jalkapallotoimintaa on tarkoitus myös jatkaa syksyllä kesälomien jälkeen erilaisten turnausten ja sarjojen parissa. Joukkueeseen otetaan jatkuvasti lisää pelaajia mukaan, joten ole rohkeasti yhteydessä. Peleihin kaivataan myös kannustusta, eli vaikkei pelaaminen innostaisi, olet tervetullut paikalle.

Muutamat aktiivit pääsivät nauttimaan myös KTTO Frisbeegolf Clubin muutamista pelailuista viime syksynä. Frisbeegolf tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ulkoilla rennoissa merkeissä muiden KTTO:laisten kanssa. Toimintaa jatketaan tänäkin kesänä pelien pääpainon ollessa Helsingin radoilla. Aika siis kaivaa kiekot kaapin pohjalta ja suunnata ulos reippailemaan rennoissa merkeissä.

Syksyllä on tarkoitus kääntää katseita kohti ensi talven kyykän MM-kisoja. Tänä vuonna valmistautumista tulee oman näkemykseni mukaan parantaa, joten syksyllä on luvassa kyykkää niin vanhemmille opiskelijoille kuin aloittaville fukseillekin.

Jatka keskustelua:

Terveiset Barcelonasta

Julia Koistinen

¡Hola amigos!

Saavuin helmikuun alussa vaihto-oppilaaksi Barcelonaan opiskelemaan maisterivaiheen valinnaisia kursseja ja täytyy sanoa, että olen siitä lähtien ollut joka päivä erittäin positiivisesti yllättynyt kaupungin ainutlaatuisesta historiasta ja ihanista elämyksistä! Koska en ollut aiemmin käynyt Barcelonassa, ja ylipäätään Katalonian historia ja kulttuuri oli itselleni melko vierasta, on ollut aivan huikeaa tutustua kaupunkiin. Barcelona on suunnattoman monipuolinen paikka: täällä on kovin erilaisia kaupunginosia, lukematon määrä tapas-ravintoloita sekä söpöjä kuppiloita ja vintage-kauppoja. Yksi parhaista asioista Barcelonassa on kaupunkielämän lisäksi upea ranta, jota meren lähellä varttuneena arvostan paljon. Ranta tarjoaa kauniit lenkkimaisemat ja siellä voi pelata ystävien kanssa lentopalloa ja käydä aamu-uinnilla ennen luentoja.

Voisin kertoa kaupungin parhaista puolista ja tapahtumista vaikka kuinka, mutta jos vähän opiskelustakin. Opiskelen University of Barcelonassa, jossa suoritan valinnaisia maisterikursseja taloustieteen laitoksella. Kurssitarjonta englanninkielisille kursseille on melko kattava, ja löysinkin itselleni mieluisia taloushistorian sekä EU-politiikan kursseja. Opinnot verrattuna Helsingin yliopiston kursseihin ja käytäntöihin ovat hieman erilaisia, ja kursseilla ollaan jokseenkin joustavampia esimerkiksi palautusten ja läsnäolon suhteen. Erasmus-apurahan saamiseksi vaihdossa on kuitenkin suoritettava 5 opintopistettä vaihtokuukautta kohti, eli opiskeluun on varattava myös aikaa.

Erasmus-vaihtohaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, ja ehdinkin juuri ja juuri hakea vielä Euroopan kohteisiin viime syksyn täydennyshaussa, kun olin saanut kuulla että Australian vaihtoni peruttiin pandemian vuoksi. Sen takia Barcelona vaihtokohteena olikin hyvin spontaani ja lähdin vaihtoon aika lailla ilman mitään odotuksia, etenkin kun alkuvuonna koronatilanne oli Suomessakin vallitseva. Hieman kyllä huolestutti, että vaihdossa olisi huomattavasti rajoituksia, mutta onneksi elämä täällä on ollut aika huoletonta sen suhteen.

Ainut asia mikä koronan lisäksi lähdössä mietitytti oli espanjan kieli, jota en ollut aiemmin opiskellut (jos siis Money Heistin katsomista ei lasketa). Barcelona on kuitenkin yksi Espanjan kansainvälisimmistä kaupungeista ja, varsinkin kun käy ulkona istumassa iltaa, ravintolasanaston oppii nopeasti. Toki välillä myös ranskan kieli on auttanut eri tekstien ja ohjeistusten ymmärryksessä.

Vaihto-oppilaille on järjestetty erittäin aktiivisesti erilaista tapahtumaa ja tähän mennessä vaihdon kohokohtia on ollut Ranskan Pyreneiden laskettelumatka, Sitgesin karnevaali, vaellusreissut ja lukuisat tapas-illat! Täällä myös FC Barcelona on suuri ilmiö ja etenkin paikallinen fanikulttuuri on hauskaa seurattavaa, sillä se on aivan eri tasoa mitä Suomessa (vaikka tietenkään mikään ei Suomen torille-meininkiä päihitä). Kaiken kaikkiaan Espanja on erittäin eloisa maa, ja maan sisällä on helppoa ja hupaisaa matkustella. Myös esimerkiksi Marokko, Portugali ja Ranska ovat kätevien kulkuyhteyksien varrella.

Itse innostuin vaihtoon lähtemisen ajatuksesta jo heti kandisyksyn alusta lähtien ja onneksi nyt tänä keväänä pienen odotuksen jälkeen (neljäs kerta toden sanoo) lähtö onnistui. Sen vuoksi arvostan tätä vaihtokokemusta erityisesti! Voin todella suositella joka ikiselle opiskelijavaihtoa. Ulkomailla opiskelu ja eläminen on tavattoman ainutlaatuinen ja avartava kokemus, jossa oppii paljon sekä eri kulttuureista että itsestään. 

Jos herää kysyttävää vaihtoon hakemisesta, Erasmus-vaihdosta ylipäätään tai kaipaa suosituksia ja Barcelonan matkavinkkejä (erityisesti brunssi- ja tapas-paikoista löytyy pitkä lista) niin totta ihmeessä ole yhteydessä, vastaan kaikkeen tosi mielelläni! 🙂

Terkuin, 

Julia

Jatka keskustelua:

Arvostelussa Olli Rehnin uutuusteos Onnellisten tasavalta

Kirja-arvostelu | Otto Muurinen

Kun kuulin tätä lehteä valmistelleen toimituskokouksen jälkeisenä yönä Olli Rehnin uudesta kirjasta, olin varma, että sen arvostelulle löytyisi varmasti paikka Kapitaalin sivuilta. Odotin innolla Onnellisten tasavallan julkaisua, sillä halusin päästä lukemaan ennakkotietojen valossa mielenkiintoisesta aiheesta ja näkökulmasta.

Ennen teoksen julkaisua tiesin, että se oli kirjoitettu koronapandemian tuoman ylimääräisen ajan turvin siitä lähtökohdasta, että Suomi on ollut useamman vuoden ajan peräkkäin maailman onnellisin maa. Herkullinen lähtökohta pohtia yhteiskuntamme toimintaa – voi nähdä hyvän ja samalla etsiä asioita, jotka voisi tehdä vielä paremmin tulevaisuuden turvaamiseksi.

Onnellisten tasavalta on kokoelma esseitä, joissa Rehn käsittelee suomalaisuutta, maamme historiaa aina myöhäiskeskiajalta ja sotavuosista nykypäivään sekä ulko- ja sisäpolitiikka. Oman lisämausteensa tähän tuovat luvut, joissa suomen kansan vaiheita tarkastellaan Rehnin suvun jäsenten vaiheiden kautta.

Luulen, että Onnellisten tasavalta on Rehnin jonkinlainen poliittinen välitilinpäätös. Hän käy läpi Suomen, Euroopan ja maailman viimeaikaista kehitystä ja tulevia haasteita, sekä esittää näihin ratkaisuja. Ongelmia ja ilmiöitä, joista Rehn kirjoittaa, ovat muun muassa ilmastonmuutos, populismi ja työmarkkinajärjestelmän kehitys Suomessa. Näitä ilmiöitä Rehn peilaa omaan kokemukseensa politiikassa sekä lukuisten eri alojen huippuasiantuntijoiden näkemyksiin.

En tiedä johtuiko tämä siitä, että Rehnin edellinen teos Kuilun partaalta – näin euro pelastettiin asetti odotukseni korkealle, mutta lukukokemus oli hienoinen pettymys. Odotin Rehniltä paikoitellen kevyttä ja leikittelevää kielellistä ilmaisua ja sen vastapainoksi syvällistä ja tarkkanäköistä analyysiä sekä erityisesti omaan kokemukseen ja uraan pohtivaa kerrontaa. Sain kyllä kaikkia näitä, mutta etenkin Suomen asemaa maailmassa käsittelevä neljän esseen kokonaisuus tuntui paikoitellen liian köyhältä näiden kolmen osalta, mikä teki lukemisesta turhan raskasta.

Vastapainoksi mainitsemilleni raskaammille luvuille teoksen alussa olevat Rehnin omaan historiaan ja sukuun keskittyvät luvut tuntuivat olevan mukavan kevyttä luettavaa – unohtamatta niiden muuta sisällöllistä arvoa.

Teoksen käsikirjoitus valmistui muutama päivä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Koska monet aiheet sivuavat teemoja, jotka ovat vahvasti kytköksissä tähän, on teoksessa pyritty huomioimaan myös tätä. Kuitenkin tämä tuntuu paikoitellen turhan paljon päälle liimatulta – muutamassa kuukaudessa saati sitten muutamassa päivässä ei vielä näe muun teoksen kanssa samasta pidemmän ajan perspektiivistä sodan vaikutuksia.

Vaikka kokonaisteoksena Onnellisten tasavalta ei yllä samalle tasolle kuin Kuilun partaalta, on sen yksi suurimmista vahvuuksista se, ettei sitä ole pakko tarkastella kokonaisteoksena. Yksittäiseen esseeseen on helppo tarttua – ja aihepiirin voi valita helposti oman mielenkiintonsa mukaan. Tätä voin myös suositella lämpimästi, sillä monet esseistä olivat todella antoisia lukea. Erityisen opettavaisena pidin Rehnin hyvin omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa lukua Syntyikö Suomen malli – ja kestääkö se?, jossa paneudutaan paljon puhuttaneen kilpailukykysopimuksen syntyyn.

Jatka keskustelua:

Ray Dalio ja muuttuvat maailmanvallat

Kirja-arvostelu | Jesse Kahilainen

Mikään ei ole niin kivaa, kuin löytää kirja, joka sekä opettaa että onnistuu kertomaan tarinaa. Erityisesti on kiva, jos kirja onnistuu kertomaan historiasta, koska maailmanvaltojen historiaa käsittelevät kirjat maistuvat vähän etikalle ja sikarin natsoille noin yleisesti ottaen. Jared Diamondin ja Daron Acemoglun ohella Ray Dalio onnistuu jo toistamiseen kirjoittamaan jotakin laadukasta, viihdyttävää, ja sivistävää liittyen talouteen, historiaan ja maailman tulkitsemiseen.

Ray Dalio on Bridgewater Associatesin perustaja. Se on omaisuudenhoitopalveluja tarjoava yritys, joka hallinnoi 140 miljardin dollarin edestä varallisuutta. Yrityksen hän perusti kotoaan koettuaan huonon ennustuksensa seuraukset, jolloin Dalion koko varallisuus pyyhkiytyi pois. Kertomansa tarinan mukaan hän teki väärän johtopäätöksen liittyen Meksikon velkakriisiin 1980- luvulla, jossa Latinalaisen Amerikan velan määrä ylitti 300 miljardia dollaria. Hänen olettamaansa osakekurssien ja talouden laskua ei tapahtunutkaan. Päätös nojautui vajaavaiseen tietoon luotosta ja rahasta. Konkurssi aiheutti ikuisen muutoksen hänen ajatusmalleihin maailman ymmärtämisestä ja päätöksenteon prosessista.

Dalion esikoisteoksen ”Principles: Work and Life” luin vuosia sitten. Kirja oli itselle monilla tavoin avartava, ja sen lukeminen opetti, kuinka järkevästä ja systemaattisesti erinomaisesta ihmisestä on kyse. Sen seurauksesta olenkin ollut aina utelias lukemaan lisää, mitä hänellä on sanottavana.

Kirjassa ”Principles for Dealing With the Changing World Order: Why Nations Succeed and Fail”  Dalio käy läpi   elämänsä varrella kertynyttä tietoa ja mallejaan historian saatossa tapahtuneista suurvaltojen romahduksista ja yleisestä talouden, luoton ja rahan sekä maailman toiminnasta. Yhteiskunnassa on hänen kirjoittamansa mukaan ajattomia periaatteita, joiden seurauksena mm. lamoja, varantovaluuttojen muutoksia ja hallitsevan maailmanvallan vaihtumisia tapahtuu.

Kirjassa havainnollistetaan esimerkein, että esimerkiksi rahan varantovaluutta-statuksen romahtamisen, talouden kilpailukyvyn menettämisen ja ”kroonisen devalvoinnin” välinen yhteys on historiallisesti toistuvaa, monen muun asian lisäksi. Kirjassa käsitellään myös yhteiskuntien sisäisiä syklejä: sodan tai kapinan jälkeen voittajat keskittävät vallan ja luovat toimivaa byrokratiaa ja toimivaa hallintoa. Seuraa nousukausi ja vaurauden tasainen jakaantuminen ja kumuloituminen. Tämä kumuloituminen aiheuttaa liiallista kulutusta ja velkaantumista, varallisuus- ja tuloerojen kasvamista jotka johtavat  yleiseen levottomuuteen aiheuttaen sisällissotia, joiden voittajat keskittävät vallan uudestaan ja lopulta sykli toistuu. Konkreettisena esimerkkinä sykleistä käydään läpi I ja II maailmansota ja entisten suurvaltojen historiaa. 

Yhteiskunnissa on  huomattavissa paljon erilaisia, perustavanlaatuisia ja toistuvia tapahtumia, jotka voidaan pilkkoa selviin syy-seuraus-suhteisiin. Kaikki esitetään ja perustellaan mielenkiintoisilla tilastoilla, joita Dalio on työnsä, ymmärryksen janon ja päätöksenteon takia kerännyt kymmeniä vuosia. Kirjassa kerrotaan myös esim. Alankomaiden, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Kiinan suurvalta-ajoista, niiden noususta ja eri vaiheista paljon tarkemmin. Lopussa kirjoittaja tuo omia näkemyksiään ja mielipiteitään nykyisestä suurvaltojen, Yhdysvaltojen ja Kiinan, tilanteesta ja mahdollisista implikaatioista ja tapahtumankulusta tulevaisuudessa. Kiina vaikuttaa olevan “suuren syklin” nousuvaiheessa, johtuen siellä tehdyistä reformeista, Yhdysvallat taas laskevassa vaiheessa tätä sykliä. Varantovaluutan hallitsijana Yhdysvallat on päättävässä asemassa dollarin suhteen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen langettamat nykyiset ja tulevat rajoitteet sekä “suhteeton määrä” dollareissa määrättyä velkaa globaalisti ja velan rahoittaminen ovat riski dollarin houkuttelevuudelle tulevaisuudessa, asettaen sen aseman varantovaluuttana kyseenalaiseksi, vaikka toisaalta varantovaluutan muuttuminen on historiallisesti hidas prosessi. 

Taloudellista näkökulmaa yhdistetään historian tapahtumiin rikkaassa paketissa. Tietomäärän vuoksi paketti on ajoittain haastava nautittavaksi ”hömppälukemiseksi” koulun ohella. Kirjassa on todella paljon sisältöä ja se onnistuu ajoittain vaikuttamaan taloustieteen oppikirjalta tietomäärästään johtuen. Ei ollut vain yhtä eikä kahta kertaa, kun vaihdoin kirjan googlailuun ymmärtääkseni enemmän kirjoitettavasta. Suurimman osan ajasta kirja kuitenkin onnistuu olemaan mukaansatempaava Dalion asioiden syvän ymmärryksen takia. Teksti on laadukasta, helppolukuista- ja tajuista, ja erinomaisesti kasattua. Kirja herätti alkuun ajatuksia ”tämähän on tavallaan itsestään selvää” johtuen selityksen ja mallin intuitiivisesta rakenteesta. Asioiden empiirinen perustelu ja luotu systemaattinen kehys näiden tarkasteluun muuttivat asennoitumista kirjan sisältöön kuitenkin hyvin nopeasti. 

Kokonaisuudessaan teos on todella hyvä, ja se onnistuu antamaan historiallista tietoa taloudellisesta näkökulmasta olematta liian kuiva, ”turhaa”, pöyhkeilevä tai omahyväinen, mikä on tämän kategorian kirjoille hyvinkin ominaista oman kokemuksen mukaan. Kirja päätyi muutaman muun ohella luokkaan ”teokset, jotka muistuttavat, mikä taloustieteestä tekee kiinnostavaa ja innostavaa”.

Ray Dalio: Principles for Dealing with the changing world order: Why nations succeed and fail, Avid Reader Press 2021 576 s.

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelussa Nalle Puh ja johtamisen taito

Kirja-arvostelu | Mikko Vanhala

Roger E. Allen: Nalle Puh ja johtamisen taito
WSOY 1997
168 s.

“Liik-keen-joh-to. Onpa pitkä sana.” Puh mietti hetken. “Se on sen lajin sana joita Pöllö käyttää. Tarkoittaako se jotain hyvää, esimerkiksi – aah – umm – hunajaa?”

Tällaiseen kirjaan ei usein törmää. Enkä tarkoita nyt edes onnistunutta Nalle Puh -pastissia, vaan aidosti viihdyttävää bisneskirjaa. Monet johtamiskirjat ovat pelkkiä enemmän tai vähemmän kaukaa haettuja teorioita tai kyllästymiseen asti jatkuvaa itsekehumista. 

Mutta amerikkalaisen liikkeenjohdon konsultin Roger E. Allenin Nalle Puh ja johtamisen taito (Winnie the Pooh on Management, suomeksi WSOY 1997) onnistuu tässä. Allen käsittelee liikkeenjohdon perusasioita Nalle Puhin ja tämän ystävien sattumuksien kautta. Hän havainnollistaa rautalangasta vääntäen johtajan työn kuutta tehtävää, eli tavoitteiden asettamista, organisointia, motivointia, kehittämistä, kommunikointia sekä seurantaa ja analyysiä. Koska miten-kysymykset ovat Puh-karhulle hankalia, kuvailee Allen myös tavoitteiden käytännön toteuttamista yksityiskohtaisesti itse kirjoittamiensa tarinoiden sekä A.A. Milnen klassikoiden katkelmien kautta.

Allen kertoo esipuheessa kirjan motiivin: konsulttityönsä kautta hän on kohdannut liikaa sellaisia johtajia, jotka osaavat kyllä monimutkaisia johtamisteorioita, mutta ovat unohtaneet johtamisen perusasiat. Koko kirjan konseptissa on siis havaittavissa selkeää ironiaa ja piikittelyä, mutta kirja kyllä onnistuu tavoitteessaan. Selkeiden oppiensa lisäksi kirjan arvosanaa nostaa Allenin erinomainen Milnen tyylin jäljittely niin Puhin kuin Nasun, Ihaan, Pöllön ja muidenkin osalta.

“Minusta tuntuu”, sanoi Pöllö nokkaistuaan viimeiset palat leivästä ja hunajasta jotka Muukalainen oli ajattelevaisesti tuonut, “minusta tuntuu että saattaisi olla suotuisa hetki minun palata residenssiini ennen kuin atmosfäärin ilmiöt muuttuvat vieläkin kehnompaan suuntaan.” Puh ehdotti että Pöllön olisi paras miettiä kotiin lähtöä, koska näytti siltä kuin tulisi sade.

Kirja ei myöskään veny liian pitkäksi, mikä olisi helposti voinut koitua sen viihdyttävyyden kohtaloksi. Se on ytimekäs, selkeä ja tyylikäs, siis kaikin puolin suositeltava. Ei tässä minkään vuosisadan mestariteoksen äärellä olla, mutta Nalle Puh ja johtamisen taito on hauska ja omalaatuinen johtamisoppien kertaus.

Jatka keskustelua: