Yksi Helsinki Graduate School of Economicsin tavoitteista oli kaksinkertaistaa valmistuvien taloustieteen tohtorien määrä. Tämän edistämiseksi perustettiin muun muassa Research Track eli tutkimuksen opintosuunta, jonka tarkoituksena on valmistaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Vasta syksyllä 2018 käynnistyneen ohjelman lopulliset ansiot paljastuvat vasta vuosien päästä, mutta mitä sanovat linjan opiskelijat?

Salaperäisestä maisterioptiosta on liikkeellä vain vähän tietoa. Heikko viestintä on johtanut siihen, että merkittävä osuus linjan maineesta opiskelijoiden keskuudessa muodostuu Jodelin anonyymeistä tunteenpurkauksista sekä anekdooteista. Pyrimme selvittämään, miten opintoihin todella suhtaudutaan.

Mistä opintosuunnassa on kyse?

Kun Helsinki School of Economics julkistettiin, vedottiin vahvasti siihen, että Suomi tarvitsee lisää kotimaisia taloustieteen huippuosaajia. Erityisesti sen hetkinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen toi vahvasti esiin huolensa siitä, että makrotaloustieteen ymmärrys päätöksenteossa on liian heikolla tasolla. Lisää laadukasta tutkimusta ja sen tekijöitä pyrittiin löytämään perustamalla keskukseen myös tutkimuksen opintosuunta.

Ero perinteisen ja tutkimuksen opintosuunnan kanssa syntyy erilaisesta opintokokonaisuudesta. Tutkijalinjalla aloitetaan tohtoriohjelman ensimmäisen vuoden opinnot suoraan maisteriin siirryttäessä. Tutkielma ja vapaavalintaiset opinnot ovat yhteisiä, mutta tutkijalinjaan kuuluu vähemmän valinnaisia opintoja. Vuosittain tutkimuksen opintosuuntaan valitaan maksimissaan viisitoista opiskelijaa, jotka ylittävät painotetun keskiarvon asettaman minimirajan.

Kapitaalin teettämässä kyselyssä (n=7) linjan opiskelijat nostivat suurimmaksi haasteekseen rajun siirtymän kandiohjelman opinnoista jatko-opintoihin. Eräs vastaajista kuvaili siirtymän haasteita: ”kuin menisi yliopistolle suoraan tekemään maisterin ilman kandia.” 

Kapitaalin keräämästä rajustakin kritiikistä huolimatta suurin osa vastaajista on kohtuullisen tyytyväinen linjaan, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena. Erityisesti kandidaatin tutkinnon ja tutkijamaisterin yhdistävän väliaskeleen puute kuitenkin turhauttaa monia. Yleinen kokemus on, että akateemiset taidot ja matemaattinen osaaminen ovat jäljessä jo ennen kuin opiskeleminen on edes alkanut. Eräs vastaajista kertoo kokevansa, että linjan valinnasta rankaistaan motivoituneita opiskelijoita, jotka jäävät omilleen uuden työmäärän edessä.

Siis mikä “dynaaminen optimointi”?

Kurssien esitietovaatimukset ovat monille arvoitus. Vaikka runkokurssien koetaan valmistavan linjalle kohtuullisen hyvin, on esitiedoissa myös puutteita, joita on vaikeaa paikata ennakkoon. Esimerkiksi ekonometrian sekä makrotalouden mallien tuntemus pelkän kandin pohjalta koetaan erittäin haastavaksi. 

Opiskelijan näkökulmasta on kannustavaa, että taloustieteen asiantuntijoille on kysyntää. On sekä lahjakkaiden opiskelijoiden, että päättäjien etu tarjota tutkijalinjan kaltainen reitti jatko-opintoihin. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin myös siltä, ettei kokonaisuus ole vielä opiskelijan näkökulmasta koherentti. Jatko-opinnot on pikemminkin liimattu syventävien tilalle, ilman tukevaa siltaa kanditutkinnosta.

Samaan aikaan linjalle hakevien opiskelijoiden näkökulmasta on vaikeaa tietää, millaisin opintokokonaisuuksin hakuun kannattaisi valmistautua. Eräs vastaajista “ei olisi selvinnyt ilman ylimääräisiä matikankursseja.” Koska kummaankaan tutkinnon runko tulee tuskin joustamaan, voisi linjasta kiinnostuneita opiskelijoita vähintäänkin ohjata vapaavalintaisten kurssien suuntaan, joista olisi hyötyä tällä reitillä.

Tällä hetkellä on epäselvää, kuinka paljon koronatoimet vaikuttavat kyseisiin kokemuksiin. Tiedotteiden mukaan Helsinki GSE pyrkii myöskin saavuttamaan tavoitellut vakanssien määrät vuoteen 2022 mennessä, mikä saattaa muuttaa opiskelijoiden saamaa tukea opintoihin. 

Vastuunvapautus: Jutun ovat valmistelleet kandivaiheen opiskelijat. Epätarkkuuksista ja virheistä voi olla yhteydessä toimitus@kapitaali.fi

Toiveuusinta on uusi palsta, jossa herätetään yhden lehden ajaksi vielä kerran henkiin jo kuopattuja palstoja. Ensimmäisenä palstalla nähdään takavuosina suureen suosioon noussut Kysy Kultilta -palsta.

Vastaukset: Klaus Kultti

1. Jos pääoman tuottavuuden kasvu säilyy nopeampana kuin työn, onko rationaalisempaa pyrkiä kouluttautumaan vai etsimään rikas kumppani?

VAROITUS: SISÄLTÄÄ MATERIAALIA, JOSTA LOUKKAANTUMINEN VAATII MERKITTÄVIÄ PONNISTUKSIA; AMATÖÖRIEN EI KANNATA.

Kysymys on tyypillinen punainen silli (aringa rossa) tai kuten Suomessa on perinteisesti sanottu punainen herrinki unohtamatta viimeaikaista kehitystä, jossa myös sanonta punainen silakka tunnetaan. Haluan korostaa, että tässä ei mitenkään vihjata, että silakat olisivat punaisia ei sen puoleen sinimustiakaan, mutta ennen kaikkea haluan korostaa, että edes ajatuksen tasolla, muista tasoista puhumattakaan, en halua lukijan ajattelevan, että kaikki punaiset ovat silakoita. Monet parhaista ystävistäni ovat punaisia, mutta heissä ei ole mitään silakkaan vivahtavaakaan. Toivottavasti olen nyt tehnyt selväksi, että tässä ei pyritä leimaamaan ketään ihmis- eikä silakkaoletettua, mutta totean vielä väärinkäsitysten ja ennen kaikkea niistä seuraavien tuomioiden välttämiseksi, että minä en ole tätä kirjoittanut.

Kuten edellä lyhyesti osoitin, kysymys on niin sanottu ei-kysymys, koska vastaus siihen olisi aivan sama, vaikka pääoman tuottavuuden kasvu ei säilyisi nopeampana kuin työn. Asiaintilasta riippumatta rationaalisempaa (käytän käsitettä kansanomaisessa mielessä koska kyseessä on binäärinen, tuttavallisemmin 0-1, erottelu ja päätökset ja päättäjät joko ovat rationaalisia tai eivät ole ja rationaalinen-ilmaisun komparatiivi, vaikka onkin kieliopillisesti varsin pätevä, ei taloustieteen paradigmassa ole merkityksellinen) on pyrkiä etsimään rikas kumppani. Tämä tietysti oletuksella, että rikkaan kumppanin varallisuudesta tietty osa, esimerkiksi puolet siunaantuu, (käytän tässä uskontoon viittaavaa ilmaisua siunaantua implikoimatta mitään uskonto, tai sen puoleen uskonnottomuutta, ainoastaan kielellisenä tehokeinona lukijan viihdyttämiseksi; samoin esimerkiksi edesmennyt isoäitini hoki jatkuvasti ”sussiunakkoon”) kumppanin löytäjälle. Tulos on tuttu lukuisista uusklassisista malleista, mutta siihen on helppo päätyä aivan normaalilla, tosin yhteiskuntatieteissä poikkeuksellisella, johdonmukaisella ajattelulla. Jos kaikki pyrkivät etsimään rikasta partneria pääoman muodostuminen taloudessa hiipuu ja siitä tulee entistä niukempi resurssi. Tällöin sen arvo nousee; tätä kai kysymyksessä mainittu kasvun säilyminen tarkoittaa.

Taloustieteen viisauksiin vain pinnallisesti perehtyneet parahtanevat nyt, että eikö tällaisessa tilanteessa kannata ryhtyä kouluttautumaan, koska, jos ei muuta, niin uuden pääoman luominen on nyt kannattavaa ja se onnistuu koulutuksella ja uusilla ideoilla. Mutta, nyt taloustieteen kurinalaisuus näyttää voimansa, kysymyksessä edellytettiin, että pääoman tuottavuuden kasvu SÄILYY nopeampana kuin työn. 1nkertaisessa taloustieteellisessä mallissa tämä on mahdollista vain, jos suurin osa talousyksiköistä etsii rikasta partneria pikemminkin kuin kouluttautuu.

Tämä viisaus on yleistettävissä niin, että optimaalinen käyttäytyminen on etsiä lukuisia rikkaita partnereita, ei siis puolisoita, koska sanan etymologia on puoli ja kokonaisuudessa voi olla vain kaksi puolikasta (tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sukupuolten moninaisuus olisi mahdollista; perinteisesti sukupuolia on kaksi, kaksi kertaa puoli on yksi ja sukupuolen mitta yhteiskunnassa oli yksi. Mutta kuten muistamme mittateoriasta, mittoja on monenlaisia ja vaikka yksikkövälin Lebesguen mitta on yksi (=1), jotkut välin osajoukot ovat ei-mitallisia; voimme helposti postuloida (postulointi on helppoa) yksikkövälille mitan, joka ottaa huomioon joukkojen moninaisuuden sulkematta yhtäkään pois luopumalla valintaaksioomasta, jolloin kaikki välin osajoukot ovat mitallisia. Nykyään sukupuolia on paljon enemmän ja aivan esimerkinomaisesti, ettei tämä jää vain teoreettiseksi pohdinnaksi, voimme olettaa, että niitä on 32. Tällöin yhteiskunnan sukupuolen mitta on 32 kertaa puoli eli 16. Tämä on viisitoistakertainen kasvu, minkälaisiin lukuihin ei yhteiskuntatieteissä ole kovinkaan usein päästy.)

Taloustieteellisessä kirjallisuudessa on jo aikaa sitten ymmärretty, että erottelu pääoman ja työvoiman välillä ei ole mielekäs. Pääoma on viivästettyä kulutusta ja niin on myös koulutus. Jokainen joka kouluttautuu jättää käymättä töissä ahnehtiessaan tulevaisuuden tuottoja eli jättäessään kuluttamatta. Partnerien etsiminen vie voimavaroja ja rationaalinen toimija pyrkii välttämään voimavarojen hukkaamista. Niinpä etsimistä on järkevintä suorittaa siellä, missä on ihmisoletettuja, jotka viivästävät kulutustaan; heistä tulee rikkaita. Yksi hyvä paikka tähän on valtiotieteellisen tiedekunnan taloustieteen oppiaine. Huolellinen etsintä on tuloksellista vain, jos on saanut opinto-oikeuden. Jokainen näin pariutunut/moniutunut on onnellisempi kuin satunnaisesti partnereita etsinyt. Oppiaineen sisäisesti pariutuneet/moniutuneet jakavat yhteisen, ja tieteellisesti oikeaksi todistetun, maailmankuvan ja voivat pohtia kaikkia itselleen tärkeitä yhteiskunnallisia ilmiöitä yhteisen paradigman pohjalta.

2. Millaisen mikromallin optimiratkaisu on, että kuluttaja valitsee shortsit ja sandaalit sisältävän hyödykekorin vuodenajasta riippumatta?

Olemme tärkeän kysymyksen äärellä. Jopa teoreetikkojen on tunnustettava, että ihmisiä on erilaisia. On sellaisia, joiden hyödykekori on iso; sinne mahtuu kamaa ja tyypillisesti nämä ihmiset kulkevatkin kaupungilla valtavien kantamusten kanssa. On untuvatakkia, saappaita ja muhkeita neuleita. Se on tyylitön ja epämiellyttävä näky. Toisilla on pieni hyödykekori. Sinne ei mahdu paljon, mutta kuitenkin kaikki tarpeellinen kuten shortsit ja sandaalit. Nämä ihmiset eivät aiheuta esteettisiä ulkoisvaikutuksia (negatiivisia), vaan käyskentelevät kaupungilla tyylikkäästi korissaan vain vähän tilaa vievät (ja egoloogiset) shortsit ja sandaalit. He ovat hyviä kuluttajia ja aivan erinomaisia ihmisiä.

Edellä kuvattiin aavistuksen mekaanisesti sandaali-shortsi-hienoston ja paksuvaate-alhaiston eroa. Yhteiskunnallisesti, ja taloustieteen kannalta mielenkiintoisesti, kyseessä on myös signalointi. Signalointihan yleensä johtaa valtavaan määrään tasapainoja ja jopa yhteiskuntatieteiden tsaari, taloustiede, on vaikeuksissa, kun pitäisi selvittää, mitkä ovat ilmiön empiirisesti kiinnostavat (relevantit kuten maailmanpolitiikan oppiaineessa sanotaan) seuraukset (implikaatiot kuten sosiologiassa sanotaan). Ihminen (ja tässä viitataan koko ihmisolemuksen holistiseen kokonaisuuteen ihmiseen biosähköisenä psykofyysisenä olentona, jonka moninaisuudesta, arvoituksellisuudesta ja käsittämättömyydestä maailmankirjallisuus paljastaa vain vähäisen pintaraapaisun, nykyisen pintakerroksen alta pilkistävän heikon heijastuksen todellisesta syväolemuksesta), joka pukeutuu nuttuun ja kenkiin ja pitkiin housuihin ja kauluspaitaan pimittää kanssaihmisiltään tärkeitä seikkoja.

Kuten tunnettua ihmisten saniteettitajun aste vaihtelee. Suurimmat törkimykset peittelevät leväperäisyyttään hajusteilla ja ennen kaikkea verhoamalla saastaisen kehonsa peittäviin ja odöörin leviämistä estäviin pukimiin. Ehkä konkreettinen esimerkki selventää. Professori, (en ota kantaa voi olla makrotaloustieteen tai ekonometrian) on tehnyt useita päiviä etätöitä (tosiasiassa katsonut suomalaiseen uskonnolliseen perinteeseen sopimattomia elokuvia, jollei jopa itse tehnyt niitä en halua mennä 1tyiskohtiin mutta kyseessä on varsin kammottava, käsittääkseni yleisen syytteen alainen toiminta) ja on hikinen ja visvainen. Hänen täytyy tulla työpaikalle ja mitkä ovatkaan vaihtoehdot. Rasittava ja voimia vievä peseytyminen, itsensä hankaaminen puhtaaksi (tässä tapauksessa vain fyysinen puhtaus on saavutettavissa) tai näppärä ja nopea pukeutuminen pitkiin housuihin, umpikenkiin ja pitkähihaiseen puseroon. Ihmisen saniteettitaju on kuin moraali; sitä joko on tai ei. Korkean saniteettitajun ihmiset arvostavat kanssaihmisiään, pukeutuvat shortseihin ja rantaläpsyköihin ja sitoutuvat näin korkeisiin hygieenisiin standardeihin. Kyseessä on myös preferensseistä riippumaton tapa signaloida saniteettitajua.

3. Sietääkö kansa?

Ei siedä ja juuri tästä syystä kutsun kaikki (=koko kansa) eduskuntatalon portaille Voiton päivänä 14.2. 2022. Siellä järjestäydymme kahden dosentin johdolla Pohjoismaiseksi myötähäpeän liikkeeksi, jonka tavoite on oppia ja edistää sietämistä. Vaikka tämän muutoksen on loppujen lopuksi lähdettävä jokaisen kohdalla omasta halusta, olemme kahden dosentin kanssa päätyneet siihen, että muodollinen järjestäytyminen ja julkinen ongelman tunnistaminen edistää sen ratkaisua niin sietämätöntä kuin se onkin.

4. Kumpi näistä lumiukoista voittaa KTTO:n lumiukkokisan ja miksi?

Koska kysymyksessä ei ole kerrottu, millä tavalla lumiukot kisailevat, mitkä ovat niiden valintajoukot ja tavoitteet, käytän uusklassista menetelmää ja rakennan mallin tekemällä oletuksia ongelman huonosti määritellyistä piirteistä. Ensiksi oletan, että lumiukot eivät varsinaisesti kisaile, vaan KTTO:n opiskelijat kisailevat äänestämällä suosikkiukkoaan (pahoittelen sukupuolittamisesta väistämättä seuraavaa toiseuttamista, mutta jatkan ukkomaisella linjalla, koska uskon avarakatseisen lukijan antavan tehtävän laatijoille anteeksi, tai ainakin ymmärtävän, stereotyyppisen näkemyksen lumiolennoista; tämä johtunee yhteiskuntatieteellisen koulutuksen vajavaisuudesta, tilanne varmasti korjautuu maisterin tutkinnon myötä) ja voittaja on eniten ääniä saanut ukko (anteeksi).

Jotta kysymykseen voi antaa hyvin perustellun vastauksen, on alkajaisiksi arvioitava ukkojen (anteeksi) hyvyyttä. Mutta milloin ukko (anteeksi) on hyvä? Lähestyn ukkoja (anteeksi) puhtaasti esteettiseltä kannalta. Ukko (anteeksi) ykkönen tuo mieleen kirjailijan, joka sivuuttaen ikävät, vastenmieliset, surullisella todellisuudellaan ihmetyttävät luonteet, kiintyy vain inhimilliseltä arvoltaan yleviin, joka ikuisesti vaihtuvien muotojen suuresta myllerryksestä on valinnut muutamia harvoja poikkeuksia, joka ei kertaakaan ole luopunut soittimensa korkealentoisuudesta, joka ei kertaakaan ole laskeutunut viheliäisten, vähäpätöisten lähimmäistensä luo, vaan on maahan kajoamattakaan heittäytynyt kokonaan siitä loitolla oleviin ylevien olentojen helmaan.

Ukko (anteeksi) kakkonen sen sijaan tuo mieleen kirjailijan, jonka osa ja kohtalo on toisenlainen, kirjailijan joka on rohjennut loihtia esiin kaiken sen, mikä on joka hetki edessämme, mutta jota välinpitämättömät silmät eivät näe, loihtia esiin kaiken sen hirvittävän mudan, pikkumaisuuksien mudan, joka on ryvettänyt elämämme, koko sen kylmien, pirstoutuneiden, jokapäiväisten luonteiden pohjimmaisen kuilun, joita maallisen vaelluksemme, väliin katkeran ja ikävän vaelluksemme, tie vilisee ja lahjomattoman taltan rajulla voimalla uskaltanut veistää ne ilmi, räikeän alastomana kansan nähtäväksi.

Kumpikin ukko (anteeksi) on siis esteettisessä mielessä yhtä hyvä ja todennäköisyys, että KTTO:n opiskelija pitää yhtä ukkoa (anteeksi) parempana kuin toista on puolikas. Olettakaamme yksinkertaisuuden vuoksi, että äänestykseen osallistuvia KTTO:n opiskelijoita on satakahdeksan (108) ja olettakaamme että heistä tasan 54 kannattaa ukkoa (anteeksi) yksi ja 54 ukkoa (anteeksi) kaksi. Olettakaamme lisäksi, että jos opiskelijan suosikki voittaa äänestyksen hän saa ykkösen verran hyötyä (von Neumann-Morgenstern). Ja aivan lopuksi olettakaamme vielä, että äänestykseen liittyy kustannus, joka on suuruudeltaan 0.1 hyöty-yksikköä (von Neumann-Morgenstern).

Mutta mitä kummaa? äänestyksestähän on näillä oletuksilla tullut peli; kannattaako äänestää vai ei riippuu siitä, mitä muut tekevät. Ei muuta kuin pelin tasapainoja ratkomaan. Huomataan ensiksi, että jos kukaan ei äänestä, voittaja ratkeaa lantinheitolla, koska kumpikin ukko on saanut yhtä monta ääntä ja näin kunkin opiskelijan odotettu hyöty on puolikas. Tämä ei ole tasapaino, koska jos joku opiskelija päättää äänestää hänen äänensä ratkaisee ja hänen hyötynsä on 1 − 0.1, puolikasta suurempi luku. Jos taas kaikki äänestävät on hyvin epätodennäköistä, että tietyn opiskelijan ääni on ratkaiseva ja hänen kannattaa jättää äänestämättä. Näin hän säästää 0.1.

Tämä päättely johtaa siihen, että puhtaissa strategioissa ei ole tasapainoja, joten ratkaisemme sekastrategiatasapainon. Siinä kukin opiskelija äänestää todennäköisyydellä p. Tämä on helppoa, vaikka en enää muistakaan kaikkia lukion päässälaskusääntöjä. Tarkastellaan yhtä opiskelijaa ja lasketaan hänen hyötynsä, kun hän ei äänestä ja sitten kun hän äänestää ja pakotetaan nämä yhtä suuriksi. Yhtälöstä voimme ratkaista tasapainotodennäköisyyden. Tasapainoyhtälö näyttää seuraavalta (hyöty äänestämisestä ja sen vastakohdasta on asetettu yhtäsuuriksi ja sitten yhtalöä on manipuloitu)

ja kuten mainitsin lukiosta on sen verran pitkä aika, että joudun käyttämään Mathematicaa tasapainosuureen määräämiseksi.

Voi jumalan pyssy, näyttää siltä, että tasapainoja on enemmän kuin yksi. Esimerkiksi äänestystodennäköisyys p = 0.177045 toteuttaa yhtälön samoin kuin p = 0.822955 Tämä tekee kysymykseen vastaamisen mahdottomaksi, kyseessähän on lähinnä ennustaminen. Siinä taloustieteilijät eivät ole hyviä. Mutta eipä hätää. Odotetaan vain kunnes äänestys ukkojen (anteeksi) paremmuudesta on käyty. Kun tulos on selvillä, voimme kääntyä politiikan tutkijoiden puoleen ja he selittävät, mistä tulos johtuu.

Päätoimittajan kommentti: Yllä olevan tulkinnan hengessä KTTO:n hallitus suoritti äänestyksen. Voittajaksi ylsi tiukan äänestyksen päätteeksi lumiukko 2. Onnea voittajille!

Voittajaan otetaan yhteyttä palkinnon jakamiseksi.