Vuoden toinen Kapitaali on nyt julkaistu!
Jo lähes totuttuun tapaan lehti julkaistaan vain digitaalisesti. Tarjolla on tällä kertaa monipuolinen kattaus kaupunkitaloudesta.
Nautinnollisia lukuhetkiä!
https://kapitaalilehti.fi/category/kapitaali-2-2021/
Pääkirjoitus | Mikko Vanhala
Tuntuuko sinustakin, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi? Olisipa päivä lisää viikossa tai edes tunti lisää päivässä. Olisi kaikenlaista hyödyllistä, tarpeellista tai kiinnostavaa tekemistä, mutta millään ei ehdi kaikkea?
Koronapandemian myötä vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, kun työ- ja koulumatkat ja monet iltamenot ovat jääneet pois. On jotenkin paradoksaalista, että samaan aikaan aikaa on yhä enemmän, mutta silti sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Mihin käytämme kaiken ajan?
Luin hiljattain David Foster Wallacen viime vuonna suomennetun teoksen Päättymätön riemu. Tämä tiiliskiven kokoinen, suureen suosioon noussut teos käsittelee yhtenä tärkeimmistä teemoistaan juuri suhdettamme ajankäyttöön ja viihteeseen. Kirjan motiivina on elokuva, joka on niin viihdyttävä, että sitä hetkenkin katsottuaan katsoja menettää mielenkiintonsa kaikkeen muuhun ja jopa peruselintoimintoihinsa.
Wallace itse totesi radiohaastattelussa vuonna 1996, että ”[s]euraavat 15-20 vuotta tulevat olemaan hyvin jännittävää ja pelottavaa aikaa, sillä meidän täytyy aivan uudella tavalla arvioida suhteemme hauskanpitoon ja viihteeseen. Sillä hauska tulee olemaan niin hauskaa ja viihde niin viihdyttävää, että meidän täytyy myös oppia näkemään se jonkinlaisena uhkana, koska muuten emme pysty elämään mielekästä elämää.” Suorastaan pelottavan profeetallinen toteamus, ottaen huomioon miten erilainen paikka maailma on ollut vielä vuonna 1996.
Vuonna 2021 viihde on lähes koko ajan käsivarrenmitan päässä. Se voi varjostaa ja haitata keskittymistä kaikkeen muuhun tekemiseen. Tarjota loputtomasti sinänsä tarpeetonta, mutta ah niin kiinnostavaa katseltavaa ja kuultavaa. Kuulostaapa pahaenteiseltä. Mutta tiedät varmaan mistä puhun.
Tarvitseeko kaiken ajan edes olla tehokasta? Onhan välillä vain hyvä ottaa rennosti. Lisäksi etäopiskelu ja -työ hämärtävät työn ja vapaa-ajan suhdetta entisestään ja vaikeuttavat niiden selkeää erottamista. Uskallan kuitenkin väittää, että jo lyhyt oman ajankäytön tehokkuuden (tai tehottomuuden) pohtiminen ja tiedostaminen voi vaikuttaa merkittävästi siihen, tuntuuko tekemistä vai aikaa olevan liikaa. Jos et usko, kokeile.
Mutta sitä ennen käytä hetki aikaasi järkevästi tämän lehden parissa. Tarjolla on jälleen muhkea paketti kaupunkitalouteen ja vähän muuhunkin liittyvää sisältöä eli ainejärjestömme mottoa siteeraten ”yhteisön hyödyn maksimointia ja vastapainoa rationaaliselle käyttäytymiselle”.
Mitä viihdyttävintä kesää itse kullekin lukijalle!
Mikko Vanhala
päätoimittaja
Artikkeli | Teksti: Mikko Vanhala
Mielikuvamme kaupungeista liittyvät yleensä maamerkkeihin tai nähtävyyksiin, joita harva lopulta huomioi arjessaan. Arkiset asiat kuten etäisyys palveluihin, työpaikat ja liikenne ovat kuitenkin ne asiat, jotka määrittelevät kuinka hyvin kaupungit lopulta toimivat. Kuinka näitä haasteita voidaan ratkaista? Millaisia työkaluja taloustiede tarjoaa? Vähentääkö etätyö suurkaupunkien houkuttelevuutta?
Kaupunki on yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä. Ihmisten kokoontuminen yhteen on mahdollistanut työn jakautumisen sekä helpottanut innovaatioiden leviämistä. Epäilemättä kaupungit ovat olleet osatekijänä hyvin monien muiden tärkeimpien innovaatioiden taustalla.
Kaupungit ovat varhaisimmista muodoistaan alkaen perustuneet yhteen tärkeään periaatteeseen: kasautumiseen eli agglomeraatioon. Kun suuri määrä ihmisiä asuu lähellä toisiaan, on ihmisten helpompaa ja myös järkevämpää erikoistua siihen, missä ovat hyviä. Agglomeraatioedut jaetaan tavallisesti vielä kahteen osa-alueeseen: lokalisaatio- ja urbanisaatioetuihin. Lokalisaatioedut tarkoittavat mittakaavaetuja, jotka syntyvät tietyn toimialan koon kasvaessa kaupunkialueella. Urbanisaatioedut puolestaan edustavat kaupunkialueen kasvun mukanaan tuomia etuja, kuten vaikkapa palveluiden tarjonnan parantumista.
Perinteiset mikrotaloustieteelliset mallit eivät huomioi maantiedettä ja sijaintia. Sekä yritysten että kotitalouksien sijaintipäätöksiin kuitenkin todellisuudessa vaikuttaa hyvin paljon se, miten lähellä palvelut ovat, miten kaukaa tuotantoon tarvittavat raaka-aineet joudutaan kuljettamaan ja miten, sekä missä ostajat ovat. Näitä tekijöitä tarkastelevaa taloustieteen osa-aluetta kutsutaan kaupunkitaloustieteeksi.
Varhaisin ja yksinkertaisin kaupunkimalli on niin sanottu yksikeskustainen ympyräkaupunki. Tällaisessa mallissa etäisyyksiä on helppo hahmottaa ja mallintaa yksinkertaisillakin malleilla. Esimerkiksi mikrotaloustieteen ja peliteorian kursseilta tuttu duopolisen kilpailun sijaintivalintoja mallintava Hotellingin malli kertoo, että tällaisessa kaupungissa yritykset sijoittuvat ”ympyrän keskelle” eli kaupungin keskustaan – intuitiivinen tulos, joka on helppo nähdä missä tahansa kaupungissa.
Monimutkaisemmat polysentriset eli monikeskustaiset mallit huomioivat laajemmin erilaisia kaupunkirakenteita. Tällaisissa malleissa keskustoja voi nimensä mukaisesti olla useita. Uusin, uudeksi talousmaantieteeksi kutsuttu teoria, jonka pääkehittäjä on taloustieteen nobelisti Paul Krugman, huomioi yhä tarkemmin erilaisia kasautumistekijöitä, kuten liikenteen, väestön ja asumismenojen vaikutuksia.
Kaupungit tuovat mukanaan kuitenkin haittoja. Väestön kasvu nostaa maan kysyntää ja siten myös hintaa, liikenne ruuhkautuu lisääntyessään ja alueiden eriarvoistuminen tuo sosiaalisia ongelmia, kuten rikollisuutta. Ehkä hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat, muuten kai kaupungit olisivat autioituneet ihmisten muuttaessa pois. Näiden haittojen huomiointi on kuitenkin todella tärkeässä roolissa kaupunkisuunnittelussa ja -kehityksessä.
Selviytyjät: global edition
Yleisimmät kaupunkimallit ja useimmat tutkimukset perustuvat oletukseen, että innovaatioiden ja tietotaidon positiiviset ulkoisvaikutukset edellyttävät fyysistä kohtaamista. Koronapandemian myötä monet tapaamiset on ryhdytty hoitamaan teknologian välityksellä. Tämä trendi saattaa olla pitkäaikainen tai osittain jopa pysyvä. Miten tämä vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen?
Koronapandemian alkaessa havaittiin monien maiden asuntomarkkinoilla kasvavaa kysyntää isommissa asunnoissa kauempana keskustasta. Etätöiden myötä monet halusivat saada lisää tilaa. Myös puutarhojen ja pihojen kysyntä kasvoi, kuten esimerkiksi The Economist uutisoi toukokuussa 2020.
Osittain kyseessä saattaa olla jopa pysyvä trendi. Etätyöt ovat tulleet ainakin osittain jäädäkseen, sillä monet arvostavat mahdollisuutta työskennellä joustavasti kotoa tai vaikkapa mökiltä muutaman päivän viikossa.
Voisiko etätyöskentelyn kasvu johtaa kaupunkien kuihtumiseen? Villeimpien futuristien visioissa tulevaisuudessa etätyöntekijät kokoontuisivat pienempiin kaupunkeihin ja kuntiin eräänlaisiin etätyöyhteisöihin, joista voisi vuokrata työtiloja. Jotkut kaupungit, kuten Ikaalinen, ovat jo alkaneet brändäämään itseään etätyökaupunkeina.
Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaan mielestä on vielä liian aikaista ottaa kantaa siihen, jääkö etätyö pysyväksi ilmiöksi suurelle osalle työntekijöitä.
“Jos kasvokkain kohtaamisesta on ulkoishyötyjä, voi etätöiden yleistyminen alentaa tuottavuutta. On kuitenkin melko vaikea esittää arvioita suuruusluokista. On myös muistettava, että kaupunkien vetovoima ei liity vain tuotantoon ja työmarkkinoihin. Ne ovat enenevässä määrin myös kuluttamisen paikkoja.”
Lisäksi kulkuyhteyksien paraneminen kasvattaa työssäkäyntialueita. Esimerkiksi Tunnin juna -hanke tekisi pääkaupunkiseudusta ja Turusta yhtenäisemmän työssäkäyntialueen: jos työmatka sujuu näppärästi kauempaa, voisivat ihmiset asua kauempana työpaikasta ja säästää asumiskustannuksissa. Myös paikallisliikenteen ja metrolinjojen kehityksellä on olennainen merkitys kaupunkialueen kehittymiselle. Toisaalta hyvät kulkuyhteydet myös nostavat niiden varrella sijaitsevien asuntojen kysyntää ja hintoja.
Kaupunkikehityksen trendejä
Kaupungistuminen on joka tapauksessa yksi suurimmista globaaleista megatrendeistä tällä hetkellä. Muun muassa kauppakeskus Triplan rakentamisesta vastannut rakennusyhtiö YIT nimeää verkkosivuillaan liikkumisen muutoksen, paikallisuuden vahvistumisen, kestävän kulutuksen sekä palvelullistumisen kaupunkikehitystä ohjaaviksi trendeiksi. Kaupunkialueisiin kohdistuu entistäkin suurempaa kysyntää samalla kun nykyinen rakennuskanta vanhenee.
YIT:n kaupunkikehitysjohtaja Juha Kostiainen pitää tärkeimpänä tämänhetkisenä kaupunkikehityksen trendinä niin sanottua 15 minuutin kaupunkia. Tämän filosofian mukaan olennaisten palvelujen tulisi löytyä alle 15 minuutin matkan päästä kotoa.
“Konseptina se yhdistää keskeiset hyvän urbaanin yhdyskuntarakenteen elementit eli toimintojen sekoittuneisuuden, hyvän saavutettavuuden erityisesti kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä sekä riittävän tiiviyden”, Kostiainen tarkentaa.
Kaupunkikehityksellä tarkoitetaan isompien aluekokonaisuuksien, kuten korttelin tai kokonaisen kaupunginosan uudistamista. Helsingissä merkittäviä viimeaikaisen kaupunkikehityksen kohteita ovat esimerkiksi Kalasataman ja Pasilan tornitalot, Konepajan alue, Elielinaukio ja Malmin lentokenttäalue.
Neljän arkkitehdin maaliskuun puolivälissä julkaisema pamfletti Kenen kaupunki – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla roimii näitä kehityslinjoja. Pamfletin mukaan kaupungin siluetti kärsii korkeasta rakentamisesta ja täydennysrakentamista ylimitoitetaan.
Korkea rakentaminen ei kuitenkaan perustu niinkään kaupungin identiteetin luomiseen vaan enemmänkin kasvaneeseen asuntojen kysyntään keskusta-alueilla. Kun kaupunki tai kaupunkialue kasvaa vääjäämättä, täytyy kysyntään vastata joko rakentamalla vanhalle kaupunkialueelle enemmän ja korkeampia rakennuksia tai antamalla kaupungin kasvaa ulospäin.
Esimerkkitapaus ensimmäisestä on Singapore, joka on väestömäärään suhteutettuna pieni alue, mutta täynnä todella korkeita rakennuksia. Jälkimmäistä vaihtoehtoa puolestaan edustaa esimerkiksi Pariisi, jonka keskusta on pääosin rakennettu 1800-luvun puolivälin tienoilla ja jossa vanhan Pariisin korkeammaksi rakentamisen sijaan on päätetty antaa kaupungin kasvaa kauemmas.
Amerikkalainen taloustieteilijä ja Harvardin yliopiston professori Edward Glaeser huomauttaa kirjassaan Triumph of the City, että jos iso alue kaupungista halutaan suojella – kuten Pariisin tapauksessa – täytyy lähelle keskusta-aluetta kaavoittaa riittävästi tiheää ja korkeaa kehitysaluetta, johon kaupunki voi kasvaa.
Pariisissa tällainen alue on esimerkiksi La Defensen alue, joka pilvenpiirtäjineen muodostaa huomattavan kontrastin varsinaiseen keskustaan ja sen vanhoihin ja mataliin rakennuksiin verrattuna.
On vaikeaa ellei jopa mahdotonta sanoa, kumpi yllä mainituista kaupunkikehitysstrategioista on objektiivisesti parempi: kyseessä on enemmänkin mieltymykset. Mutta kenen mieltymykset?
Niin: kenen kaupunki lopulta on? On selvää, ettei kaupunkisuunnittelu voi miellyttää kaikkia. Mutta täytyykö suunnittelun perustua pelkästään kompromisseihin?
“Kaupunkisuunnittelu on aina kompromissien tekemistä”, Tuukka Saarimaa muistuttaa. “Kaikkea ei voi saada.”
“Kaupunki on ennen kaikkea nykyisten asukkaiden, koska kaavoitusmonopoli on kunnilla. Vain nykyisillä asukkailla on demokraattinen väylä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun. Tämä johtaa helposti epäoptimaaliseen suunnitteluun. Kaupunkiin ei rakenneta tarpeeksi asuntoja, koska ulkopaikkakuntalaiset tai [esimerkiksi] potentiaaliset helsinkiläiset hyötyisivät merkittävästi uusista asunnoista kun taas nykyisille asukkaille rakentaminen näyttäytyy usein haittana”, Saarimaa kertoo.
On selvää, että kaupungissa jo asuvat ihmiset helposti vastustavat uutta rakentamista, josta voi seurata enemmän tai vähemmän merkittäviä haittavaikutuksia heidän asumiselleen: kulttuurikohteiden rakentaminen voi nostaa alueen vuokria, alueen uudet asukkaat voivat olla epämiellyttäviä ja rakennustyömaiden meteli voidaan kokea häiritseväksi. Tällaista rakentamista ja kehitystä vastustaa käyttäytymistä kutsutaan NIMBYilyksi (Not in my backyard).
Lisärakentaminen (=tarjonnan kasvu) laskee alueen hintoja ja siten myös vaikuttaa aikaisempien asukkaiden asuntovarallisuuteen. Nykyiset asukkaat saattavat kuitenkin kuvitella rakentamisen haittavaikutukset todellisuutta suuremmiksi sekä olla liian kiintyneitä nykyiseen asioiden tilaan. Jälkimmäistä kutsutaan status quo -vaikutukseksi: esimerkiksi eräässä käyttäytymistaloustieteellisessä kokeessa koehenkilöille annettiin muki jonka jälkeen heiltä kysyttiin, mihin hintaan he olisivat valmiita luopumaan siitä. Tämän jälkeen kysyttiin mihin hintaan he olisivat valmiita ostamaan mukin jos eivät olisi saaneet sellaista. Kokeen tuloksena havaittiin, että koehenkilöt olivat valmiita luopumaan ilmaiseksi saamistaan mukeista korkeampaan hintaan kuin mitä olisivat suostuneet maksamaan mukin saadakseen. Tätä ilmiötä kutsutaan myös omistusvaikutukseksi (endowment effect).
Voiko helpoksi tehty valitusmahdollisuus maankäytön suunnittelussa sitten jarruttaa tai jopa haitata alueellista kehitystä?
Tuukka Saarimaa ei arvele valitusoikeuden olevan sinänsä ongelmallinen: “Uskoisin, että merkittävämpi ongelma on kunnallisen päätöksenteon kokonaisuus, jossa päätetään kaavoitetun kerrosalan määrä ja sijainti. Tässä kokonaisuudessa potentiaalisten uusien asukkaiden ääni ei kuulu.”
Päätöksentekoon osallistumisen lisäksi eräs potentiaalinen ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä talousteoriasta. Edward Glaeser ehdottaa yleiseksi ratkaisuksi mikrotaloustieteeseen nojautuen omistusoikeuksien määrittelyä ja ulkoisvaikutusten hinnoittelua. Tällöin pyrittäisiin ensinnäkin määrittelemään, onko vanhoissa matalammissa rakennuksissa asuvilla omistusoikeus omasta ikkunastaan näkyvään maisemaan tai valoon, vai onko uusien rakennusten rakentajilla oikeus rakentaa mihin tahansa paikkaan, johon heille on lupa myönnetty.
Tämän jälkeen pyritään muodostamaan järkevä hinnoittelumalli siitä, kuinka paljon näiden omistusoikeuksien arvo on. Kun sitten omistusoikeuden ”rikkoja” maksaa omistusoikeuden haltijalle ulkoisvaikutuksen eli haitan suuruisen maksun, olisivat kaikki tyytyväisiä.
Glaeser ei väitä, että tällaisen mallin tekeminen olisi helppoa, mutta jonkinlaisen yleisluontoisen ja edes kohtuullisen hyvin toimivan mallin luominen voisi parantaa maankäytön tehokkuutta.
Katse tulevaisuuteen — päin
Tulevaisuuden kaupungit tulevat kehittymään uuden teknologian myötä. Kaupunkien on yhä tärkeämpää olla ekologisesti kestäviä. Lisäksi teknologia mahdollistaa täysin uudenlaisia ratkaisuja, kuten älykaupungit.
Mahdollisuuksien lisäksi tulevaisuuteen liittyy myös epävarmuutta. Helsingin kaupunkistrategian mukaan tulevien vuosien suuria haasteita tulevat olemaan muun muassa ilmastonmuutokseen reagoiminen, energian tuotanto ja käyttö sekä digitalisaatio.
YIT:n Juha Kostiainen pitää Helsingin suurimpana haasteena hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä.
“Onnistuminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä, mutta esimerkkeinä vaikkapa fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista energian tuotannossa (mitä Helen tekeekin), kevyen ja joukkoliikenteen edistämistä ja jokaisen asukkaan omien kulutusvalintojen kriittistä tarkastelua.”
Myös perustekijöissä on parannettavaa. Tuukka Saarimaa arvioi Helsingin lähivuosien haasteiden liittyvän kasvuun vastaamiseen.
“Helsingin suurin haaste on yhä tarpeeksi suuri asuntorakentamisen määrä nimenomaan niille alueille, joilla on hintojen perusteella suurin kysyntä. Toinen haaste liittyy kaupunkien tiivistymisen ja kasvun negatiivisten ulkoisvaikutusten hallintaan. Näistä kenties tärkeimpinä liikenteen aiheuttamat ruuhkat ja ilmanlaadun heikkeneminen. Kaupunkikehitys on mennyt parempaan suuntaan. Kaupunkia tiivistetään ja uusia keskeisillä sijainneilla olevia alueita rakennetaan, vaikkakaan ei mielestäni tarpeeksi rohkeasti.”
Olipa tulevaisuuden kaupunki sitten millainen hyvänsä, toivotaan Dan Quaylea siteeraten, että “tulevaisuus on huomenna parempi”.
Artikkeli | Teksti: Juho Junttila
Edes pandemian aiheuttama talouskriisi ei saanut asuntojen hintakehitystä pysähtymään. Helsingin arvostetuimmilla alueilla asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana yli puolella. Tämä on saanut monet tarkkailijat epäilemään, että asuntomarkkinat saattaisivat olla kuplassa tai liikkumassa kohti kuplaa. Onko tämä oletus perusteltu?
Asuntokuplien tunnistaminen ajoissa on yllättävän vaikeaa. Pääosin tämä johtuu siitä, että asuntojen fundamentaalisen arvon selvittäminen on erityisen haastavaa. Asuntomarkkinat liikkuvat useiden makrotaloudellisten tekijöiden seurauksena, mutta jokaiseen kauppaan vaikuttaa myös huomattava määrä osapuolten henkilökohtaisia preferenssejä. Tämän seurauksena todellisen arvon ja myyntihinnan välistä eroa on haasteellista estimoida.
Pelkästään kuplien tunnistamisen haasteellisuuden osoittaminen ei tarkoita, ettei kuplaa olisi olemassa. Alle on kuitenkin listattu syitä, miksi kuplien perään toitottavien väitteisiin tulee suhtautua varauksella myöskin tilanteessa, jossa hinnat nousevat vuodesta toiseen. Tässä yhteydessä myöskin määrittelemme kuplan tilanteena, jossa asuntojen kauppahinnat ovat kestämättömän korkeita suhteessa niiden fundamentaaliseen arvoon.
Miten asuntojen arvottamista voisi lähestyä?
Omistusasunto voidaan ajatella investointina, jonka hyöty on markkinavuokran ja omistusasumisen kustannusten välinen erotus, sekä potentiaalinen arvonnousu. Pystyäkseen selvittämään yksittäisen asunnon todellisen arvon ostajan tulisi tietää vastaavaan asunnon vuokrataso nyt ja tulevaisuudessa. Samaan aikaan tämän rationaalisen kuluttajan tulisi myös tietää milloin ja mihin hintaan hän voi asunnon lopulta myydä. Ostajan tulisi siis osata ennakoida asunnon kuluminen, mutta myös ympäröivän alueen kehitys ja maine tulevaisuudessa. Tilannetta, jossa ostajat hankkivat asuntoja ja maksavat niistä huomattavan korkean hinnan olettaen hinnan nousevan myös tulevaisuudessa, voidaan silti luonnehtia rationaaliseksi kuplaksi.
Vaikka vuokraan vertaaminen on looginen tapa arvioida omistusasumisen hyötyjä, on siinä useita ongelmia. Vuokramarkkinat muodostuvat keskimäärin huomattavasti pienemmistä asunnoista kuin omistusasunnot, joten neliöhintoja on lopulta vaikeaa vertailla. Lisäksi omistusasumiseen sisältyy vaikeammin mitattavia kuluja kuten asunnon ylläpidon kustannukset ja niiden hoitamiseen kulunut aika.
Jos edellä mainittujen tekijöiden approksimointi tuntuu vielä mahdolliselta, ei huolta. Tunnistaakseen asunnon todellisen hinnan, tulisi hankkijan uskottavasti pystyä arvaamaan korkokehitystä ja alueen palkkatasoa ohjaavat makrotaloudelliset trendit . Asuntojen hankinta rahoitetaan käytännössä aina lainarahalla, joten korkotasolla on suuri merkitys asuntojen kysyntään ja hintaan. Tilannetta jossa luottoriskien aliarviointi ja liian ruusuiset tulevaisuuden näkymät lopulta ajavat hintoja korkeiksi mielletään epärationaaliseksi kuplaksi.
Toisaalta myös alueen palkkatasolla ja työn tarjonnalla on vaikutusta asuntojen kysyntään. Varsinkin tilanteissa, joissa uusien asuntojen tarjonta eli rakentaminen vastaa kysyntään viiveellä, asunnot kallistuvat kysyntäpaineen alla. Eräs teoria asuntojen hinnan poikkeamalle normaalista trendistä kaupunkialueella on se, että ostajat aliarvioivat uuden rakentamisen kokoluokan ja nopeuden. Tämän seurauksena asunnoista hetkellisesti maksetaan selkeää ylihintaa.
Kattavaa analyysiä asuntojen fundamentaalisesta arvosta vaikeuttaa myös asuntojen laatuerojen kvantifiointi. Vanhemmissa rakennuksissa edes vierekkäisien asuntojen laatu ei ole välttämättä läheskään sama. Asuntomarkkinat ovat erityisen idiosynkraattisia eli kohteet ovat uniikkeja. Sopivan asunnon löytäminen vie paljon enemmän aikaa kuin muiden sijoituskohteiden, sillä ei ole olemassa standardoituja ja likvidejä asuntoja joilla käydä kauppaa. Lisäksi ostoja on vaikeaa ajoittaa. Asuntokaupan yhteydessä on käytännössä mahdotonta siirtää tietyn asunnon ostoa vuoden päähän siltä varalta että markkinaolosuhteet olisivat suotuisammat. Kaiken tämän seurauksena arvopapereita ja muita sijoitustuotteita analysoivat mallit menettävät huomattavasti selitystehoaan.
Kuplien tarkastelussa tärkeään osaan nousevat käyttäytymistaloustieteen näkemykset. Vaikka asuntomarkkinoilla ja kiinteistöalalla on paljon ammattilaisia, ovat markkinat lopulta suhteellisen amatööripainoitteiset. Normaalit kuluttajat tekevät asuntokauppoja vain harvoin, joten alan kokemusta kertyy vähemmän. Amatöörit ovat erityisen alttiita kognitiivisille virheille. Yleistä on, että asuntojen myyjät pyrkivät välttämään tappioita investoinnilleen epärationaalisen pitkään. Lisäksi omistusvaikutus saa useimmat ihmiset vaatimaan omaisuudelleen korkeampaa hintaa kuin mitä he olisivat siitä itse valmiita maksamaan. Tämän ja asuntojen muiden erityisten ominaisuuksien seurauksena asuntokuplat tyhjenevät hitaammin kuin likvidimpi pääoma. Esimerkiksi osakemarkkinoilla on selkeitä päiviä tai ajanjaksoja kun kuplat puhkesivat, mutta asuntokuplille vastaavia on vaikeampaa määrittää. Pieni, mutta ei merkityksetön yksityiskohta on se, että asuntoja ei myöskään voi shortata eli myydä lyhyeksi. Ei siis ole markkinaosapuolia tai mekanismia, jolla sijoittajat pyrkisivät liikkumaan trendiä vastaan.
Koko Suomen tasolla asuntojen reaaliset hinnat olivat viime vuoden lopussa 31% korkeampia kuin vuosituhannen vaihteessa. Tulojen ja asuntojen hintojen suhde oli 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin viimeisen 40 vuoden keskiarvo. Jos asuntojen hintaa verrataan vuokriin, nähdään että hinnat ovat noin 2% korkeammalla kuin pitkän aikavälin keskiarvo. Suomen koko markkina on siis suhteellisen lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, mikä viittaisi asuntojen arvottuvan keskimäärin lähelle niiden todellista arvoa.
Merkittävää on kuitenkin pääkaupunkiseudun hintakehityksen eriytyminen muusta Suomesta. Helsinkiläisten keskimääräiset tulot ovat kasvaneet asuntojen hintoja hitaammin 2010-2019 . Asuntojen hinnat kasvoivat tällä aikavälillä 24,3% kun taas tulot kasvoivat 19,8%. Helsinkiläisten nimellisen asuntovelan kasvu oli myös 24%, mikä viittaa siihen, että suurempi osa asuntojen hinnasta rahoitetaan (halvalla) lainalla. Vaikka asuntojen hinnat ovat myös koronavuoden aikana nousseet, kuplan sijaan pelottavinta on edelleen korkotason nouseminen sekä työttömyys. Näiden trendien kärjistyessä olisi mahdollista, että myös asuntojen hinnat laskevat maksuvaikeuksien seurauksena.
Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila
Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.
Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.
Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.
VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].
Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].
Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.
Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.
Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.
Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.
Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.
Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.
Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].
Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.
Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/
[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki
[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009
[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3
[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en
[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)
[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/
[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus
[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401
[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas
[11] https://ilmastovahti.hel.fi/
[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g
[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko
[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029
[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.
Artikkeli | Teksti: Noora Pumpanen
Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Miksi tavoite on tärkeä ja miten siihen voidaan päästä? Sähköautot ovat yksi osa ratkaisua.
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä on yksi nykyisen hallituksen keskeisimmistä ilmastotavoitteista. Tämän lisäksi liikenteen päästöjen tulisi painua nollaan vuoteen 2045 mennessä. Euroopan unionin tasolla tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.
Euroopan ympäristökeskuksen mukaan liikenne tuottaa neljäsosan kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä päästöistä yli 70 prosenttia on peräisin tieliikenteestä ja loput laivaliikenteestä ja ilmailusta. Suomessa liikenne aiheuttaa viidesosan kaikista päästöistä. Tästä peräti 94 prosenttia on peräisin tieliikenteestä. On siis perusteltua sanoa autoilun olevan keskiössä, kun tavoitteena on tie kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa.
Tilastokeskuksen mukaan kotimaan liikenteessä oli vuoden 2020 lopussa 2 773 768 henkilöautoa, joista täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä oli yhteensä 46 539. Tämä vastaa noin 1,7 prosenttia. Sähköautojen osuus on edelleen melko alhainen, sillä rekisterissä on tällä hetkellä hieman alle 10 000 ajoneuvoa. Trendi on kuitenkin ollut ylöspäin, sillä edelliseen vuoteen verrattuna sähköautojen määrä kasvoi 106 prosentilla. Kokonaisuudessaan henkilöautoja ensirekisteröitiin 96 417 kappaletta samalla, kun rekisteristä poistettiin 71 418 ajoneuvoa. Käytettyjä henkilöautoja tuotiin ulkomailta 43 904 kappaletta. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli Manner-Suomessa vuoden lopulla kaksitoista ja puoli vuotta.
Suomessa liikenteen päästöjä pyritään vähentämään ennen kaikkea sähkön ja biopolttoaineiden avulla. Mikä sitten on ero polttomoottorin ja sähköllä kulkevan menopelin välillä? Onko sähköauto aidosti ympäristöystävällinen valinta? Vastaus on ei, mikäli päästöjä vertaillaan silloin, kun mittarit näyttävät nollaa. Tehtaalta lähtiessään sähköauto on tuottanut enemmän päästöjä kuin vastaava polttomoottoriauto. Syy tähän löytyy akkujen valmistuksen ja kaivostoiminnan yhteydessä ilmaan pääsevistä kasvihuonekaasuista. Ero kuitenkin kapenee kilometrien karttuessa ja jo muutamassa vuodessa tavallinen auto on tuottanut kumulatiivisesti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sähköauto.
Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valtioneuvosto on luonnostellut “fossiilittoman liikenteen tiekarttaa”, jonka tavoitteena on etsiä keinoja päästöjen vähentämiseksi. Luonnosesityksessä on ehdotettu tavoitteeksi sähköautojen määrän kasvattamista peräti 700 000:een vuoteen 2030 mennessä. Autokannan uudistaminen edellyttää parannuksia sekä kannustimiin että infrastruktuuriin.
Vuonna 2018 Suomessa otettiin käyttöön sähköauton hankintatuki, jonka myötä uuden alle 50 000 euroa maksavan sähköauton ostajat tai pitkäaikaisvuokraajat saavat valtiolta 2000 euroa suoraa tukea. Hankintatuen jakaminen päättyy tämän vuoden marraskuussa. Samanlaisia kannustimia on käytössä myös naapurimaissa. Ruotsissa vastaava tuki on tällä hetkellä suuruudeltaan 70 000 kruunua eli noin 6880 euroa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ajoneuvon hinnalle ei ole asetettu kattoa.
Hankintatukea olennaisempi käyttäytymistä ohjaava tekijä lienee kuitenkin verotus. Polttoaineveron ja arvonlisäveron lisäksi Suomessa on käytössä kaksi autoiluun kohdistettua veroa, joista kumpikin määräytyy ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella. Näistä ensimmäinen on kertaluonteinen autovero, joka maksetaan uuden ajoneuvon rekisteröinnin yhteydessä. Ajoneuvovero puolestaan on vero, jota maksetaan vuosittain. Se koostuu perusverosta sekä “dieselverona” tunnetusta käyttövoimaverosta, joka koskee kaikkia muita paitsi moottoribensiinillä kulkevia ajoneuvoja.
Eduskuntapuolueista Kokoomus on esittänyt autoverosta luopumista tavoitteena edesauttaa autokannan uudistumista. Ekonomistikoneen kyselyyn vastanneiden ekonomistien mukaan autoveron poisto ei kuitenkaan yksinään ole riittävä keino liikenteen päästöjen vähentämiselle. Muun muassa tutkimusjohtaja Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta korostaa omassa vastauksessaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa progressiota: “Autovero on nyt päästöporrastettu. Se siis pyrkii osaltaan ohjaamaan uusien autojen hankintoja vähäpäästöisempään suuntaan. Autoveron poisto ilman muutoksia muissa liikenteen ja autoilun veroissa tarkoittaisi tästä päästöohjauksesta luopumista, mikä saattaisi johtaa verrattain suuripäästöisten autojen myyntiosuuden kasvuun”, hän toteaa.
Autoilijan näkökulmasta suurimmat huolet liittyvät kalliin hankintahinnan ohella latausinfrastruktuurin heikkouteen. Erityisesti pikalatauspisteiden puute rajoittaa sähköautojen käyttöä esimerkiksi Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja auton käyttömahdollisuudet sen myötä rajalliset. Latausverkoston laajentaminen on tärkeä edellytys sähköautojen yleistymiselle.
Norja on ollut viime vuosina yksi sähköistyvän liikenteen kärkimaista. Jo nyt yli puolet uusista henkilöautoista kulkee sähköllä. Tavoitteena on, että kaikki uudet henkilöautot ovat päästöttömiä vuoteen 2025 mennessä. Muutoksen edistämiseksi Norjassa on otettu käyttöön veroalennuksia sekä alhaisempia pysäköinti-, lauttaliikenne- ja tietullimaksuja sähköautoille. Kokonaisuuteen vaikuttaa oleellisesti myös fossiilisten polttoaineiden korkea verotus.
Siirtymä kohti vähäpäästöisempää liikennettä näkyy myös markkinoilla. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat ilmoittaneet aikeistaan siirtyä vähitellen polttomoottoriautoista sähköautoihin. Markkinareaktio mitä luultavimmin vauhdittaa autokannassa tapahtuvaa muutosta. Uusien autojen tullessa markkinoille kuluttajien saataville tulee vähitellen myös käytettyjä ajoneuvoja. Valmistajien määrän kasvaessa myös uusien sähköautojen ja akkujen hintojen odotetaan laskevan maailmanlaajuisesti.
Vaikka liikenteen rakennemuutoksen vaikutukset ovat ympäristön näkökulmasta pääosin positiivisia, tuo sähköautojen määrän kasvu mukanaan myös ongelmia. Etenkin kaivostoimintaan ja akkujen valmistukseen liittyy sekä ympäristöhaittoja että eettisiä ongelmia, jotka on väistämättä ratkaistava raaka-aineiden kysynnän kasvaessa maailmanlaajuisesti. Keskeisimmistä akkumineraaleista erityisesti koboltti on saanut osakseen paljon huomiota, sillä valtaosa siitä tuotetaan Kongossa, jossa myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Euroopan komissio antoi viime joulukuussa ehdotuksen akkuasetuksesta, jolla pyritään ottamaan kantaa näihin ongelmiin ja lisäämään akkujen uusiokäyttöä. Aihe on kiinnostava myös suomalaisesta näkökulmasta, sillä Euroopan toistaiseksi ainoat kobolttikaivokset sijaitsevat Suomessa.
Kolumni | Teksti: Tuomas Hiilamo
Kuntavaaleissa yksi tärkeä teema on asuntopolitiikka. Helsingissä kohtuuhintaiset ara-vuokra-asunnot ovat herättäneet keskustelua muun muassa mielipidepalstoilla. Kohtuuhintaiset vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella. Jotta kohtuuhintaiset asunnot kohdistuisivat niitä tarvitseville, tulee niitä vuokrata tarvehankintaa käyttäen. Asukasvalinnat tehdään hakijan kiireellisyyden, varallisuuden ja muiden kriteerien perusteella eikä jonotusperiaatteella.
Kohtuuhintaiset asunnot ovat selvästi vapaiden vuokra-asuntomarkkinoiden asuntoja edullisempia, minkä takia ne ovat erittäin suosittuja. Asunnonhakijoita on huomattavasti enemmän kuin asuntoja olisi tarjoilla. Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen nettisivuilla todetaan suoraan:
”Ara-vuokra-asunnot ovat erittäin kysyttyjä – järjestelmässämme on aktiivisena jatkuvasti jopa noin 25 000 hakemusta. Suuren kysynnän vuoksi kaikille hakijoille ei valitettavasti riitä asuntoja.”
Kohtuuhintaiset asunnot jakavat asuntomarkkinat kahtia. Joko pääsee edullisemmille markkinoille ara-asuntojen piiriin tai joutuu vuokraamaan asunnon kalliimmilta avoimilta markkinoilta. Vaikka hakijan kannalta nämä kaksi markkinaa ovat erilliset, ne kuitenkin vaikuttavat vahvasti toisiinsa. Rakennuskelpoista pinta-alaa on Helsingissä vain rajoitetusti, ja kohtuuhintainen vuokra-asunto vie tilaa markkinahintaisilta asunnoilta. Näin ollen kohtuuhintaiset asunnot nostavat muiden asuntojen vuokria.
Vuokranantajasta huolimatta asumistuen laskentatapa on sama. Kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa asuvaa pienituloista tuetaan edullisemman asumismuodon lisäksi myös asumistuella, kun taas normaalissa vuokra-asunnossa asuva saa saman asumistuen kalliimpaan kotiinsa, jonka hintaa nostavat kohtuuhintaiset asunnot.
Sen lisäksi, että kohtuuhintaisista valtion tukemista vuokra- asunnoista -paljon keskustelua herättäen- hyötyvät ne, joiden tulotaso on noussut vuokrasuhteen aikana, ara-järjestelmä asettaa pienituloiset vuokralla asuvat eriarvoiseen asemaan keskenään. Jos ei etene kohtuuhintaisten asuntojen jonossa, joutuu asumaan kohtuuttoman hintavasti selvästi korkeammilla kokonaisasumiskustannuksilla kuin täysin samanlainen vuokralainen, joka on päässyt halvemmille markkinoille.
Helsingin kuntavaaleissa on suurelle joukolle kyse mahdollisuudesta äänestää myös vuokranantajansa asioista – jopa muiden kaupunkilaisten kustannuksella? Nähtäväksi jää, kuinka suuren roolin asuntomarkkinat saavat tulevissa vaaliväittelyissä.
Vuoden toisella Toiveuusinta-palstalla nähdään aikoinaan Kapitaalissa julkaistu Kandikatsaus-palsta laajemmassa muodossa.
Jessica Jokivuori
Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?
Mun kandin aihe on “Evaluating the economic impacts of Chinese investment in Kenya” eli tutkin taloudellisia vaikutuksia Kiinan investointihankkeissa, erityisesti miten One Belt One Road -aloite on vaikuttanut Keniassa.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Tiesin alusta asti, että halusin tutkia jotain liittyen Keniaan koska halusin saada syitä niihin ilmiöihin joita mietin asuessa Keniassa. Usein pohdin, että miksi Kiinan infrastruktuuri projekteissa Keniassa käytetään pääosin Kiinalaista työvoimaa tai ylipäätään että miksi Kiina on päättänyt investoida niin paljon Keniaan. En siinä vaiheessa osannut hahmottaa tai huomioida kaikkia ulottuvuuksia asiaan, joita nyt olen oppinut!
Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?
Kirjoitusprosessi on tuntunut ajoittain yksinäiseltä, mutta myös todella palkitsevalta. Välillä turhauttaa, että on joutunut kirjoittaa koko projektin yksin kotona, eikä pääse kahvilaan tai kirjastoon – toki tilanne on mitä on, ja siihenkin on vaan sopeuduttava. Alusta asti tiesin, että se miten suunnittelen kirjoitusprosessin on erityisen tärkeä. Ihan ensimmäisenä tietenkin luin kirjallisuutta aiheesta, jonka jälkeen aloitin sisällysluettelon hahmottamisen. Itselle oli tosi tärkeä pilkkoa tämä prosessi pienempiin paloihin, jotta se ei tuntuisi ylivoimaiselta. Päätin sitten että joka viikko teen jonkun yhden pienen osion mikä on helposti hahmotettavissa. Ihan huomaamatta tutkielmasta tulikin valmis! Kandi on ollut loistava kokemus soveltaa omaa oppimista. Mun mielestä ei kannata ottaa siitä turhia ylimääräisiä paineita, koska tämä on monelle ensimmäinen laajempi kirjoitustyö ja ennen kaikkea harjoitusta ennen gradun kirjoittamista.
Eetu Mänttäri
Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?
Tutkin kandityössäni ansiotuloverotuksen vaikutuksia. Tarkemmin sanottuna tarkastelen teorian ja empiiristen tutkimusten kautta sitä, miten ansiotuloverotuksen muutokset vaikuttavat työtätekeviin ihmisiin ja erityisesti heidän tulojensa joustoon veroasteen suhteen. Kyseessä on kirjallisuuskatsaus, eli varsinaista omaa tutkimusta en tehnyt.
Teoriaosuudessa käsittelen asiaa julkistalouden näkökulmasta, ja empiiristä tutkimusta tarkastelevassa osiossa vertailen yhtä suomalaista ja yhtä tanskalaista tutkimusta keskenään. Mukana on myös LSE:ssä julkaistu veronalennusten vaikutuksia käsittelevä tutkimuspaperi vuodelta 2020 ja hieman optimaalisen verotuksen teoriaa.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Idea aiheeseen syntyi julkista keskustelua seuraamalla. Koronan myötä on täytynyt elvyttää, mutta samaan aikaan julkinen sektori on kroonisesti kestävyysvajeinen. Uudenlaista, kenties kiristävää finanssipolitiikkaa tulisi pahimman kriisin ohi mentyä tehdä, mutta millä keinoilla? Jotkut ovat ehdottaneet leikkausten ja veronalennusten yhdistelmää reseptinä menestykseen. Minua kiinnosti selvittää, millaisia vaikutuksia juuri verotuksen muutoksilla on työmarkkinoihin, olivatpa kyseessä sitten elvytyksen vuoksi tehdyt veronalennukset tai julkisen talouden perusjäämää parantavat veronkorotukset. Lisäksi julkistalous on aina kiinnostanut minua, joten aihepiiri oli varsin luonteva ja omalta tuntuva.
Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?
Kirjoittaminen tuntui mukavalta ja opettavaiselta. Tuntuukin siltä, että akateemista kirjoittamista oppii parhaiten tekemällä – varsinkin, kun kandiopintojen varrella ei kovin montaa esseetä tullut väännettyä. Kirjoittaessa ja lähteitä etsiessä oppi koko ajan uutta, ja löysin jatkuvasti uusia näkökulmia aiheeseeni. Kirjoitettavaa olisi sen vuoksi riittänytkin vaikka kahteen kandityöhön, mutta olennaiset asiat täytyi kuitenkin tiivistää itse tutkielmaan. Tuntui kaikesta huolimatta siltä, että moni asia työssäni jäi pintaraapaisuksi, joten aiheen olisi voinut valita vielä spesifimmin. Oli kuitenkin mukavaa tehdä hieman laajempi kokonaiskatsaus ajankohtaiseen aiheeseen.
Tätä kirjoittaessa seminaarityöni on jo tosiaan palautettu ja opponoitu, ja olenkin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Kokemuksen pohjalta on hyvä jatkaa, ja sain jo ideoita aiheisiin, joita voisin tutkailla jatkossa, vaikkapa tulevaisuudessa häämöttävässä gradussani.
Seminaarin aikana oli myös mukavaa huomata, miten kiinnostavia ja laadukkaita töitä kaikki muut olivat laatineet. Varsin hyvä kokemus siis.
Eemeli Peltola
Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?
Kirjoitan gradua Suomen finanssisykleistä. Finanssisyklit ovat makrotaloustieteen kirjallisuudessa suhteellisen uusi, muttei täysin ennen kuulumaton näkemys, jonka mukaan luotto ja asuntojen hinnat ohjaavat rahoitusmarkkinoiden syklejä. Tutkimusten mukaan finanssisyklit ovat reaalimuuttujien syklejä huomattavasti pidempiä, keskihajonnaltaan suurempia ja niiden laskusuhdanteet ovat yhteydessä finanssikriiseihin.
Finanssisykli herättää jo pelkkänä terminä aika paljon kysymyksiä. Ensimmäisenä olenkin joutunut gradussani selvittämään, mitä finanssisyklillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan ja mihin ajatus tällaisten syklien olemassaolosta perustuu. Näiden jälkeen olen tutkinut finanssisyklien ominaisuuksia suomalaisella aineistolla.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Teen gradua toimeksiantona Tilastokeskukselle, ja gradun aihe tuli ohjaajan ehdotuksesta. Jälkeenpäin katsottuna aihe on ollut täydellinen. Tästä huomasi todella hyvin sen, että professorit tietävät mitä kannattaa tutkia. En tiedä olisinko itse löytänyt yhtä mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoista aihetta.
Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?
Kirjoitusprosessi on tuntunut yllättävän kivalta. Kandi oli paljon enemmän sekoilua, kun ei ollut vielä yhtään tottunut tieteelliseen kirjoittamiseen. Aineiston pyöritteleminen R:llä ei ole myöskään ollut niin paha, kuin mitä aluksi pelkäsin. Pitkä urakkahan tämä on, mutta kun tarpeeksi monta kertaa herää aamulla kirjoittamaan gradua ysistä viiteen, niin pikku hiljaa se valmistuu.
Teemu Pekkarinen
Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?
Väitöskirjani koostuu kolmesta informaatiotaloustieteen tutkimuksesta. Työmarkkinapaperissani (tutkimus, jolla haen apulaisprofessuuria) tarkastelen yleisesti sopimusteoriaa, jossa sopimuksen laatija pystyy todentamaan, ovatko sopijapuolet noudattaneet sopimusehtoja. Jos jokin osapuoli syyllistyy sopimusrikkomukseen, hänelle voidaan määrätä sopimussakot.
Tämä jokseenkin yleinen sopimusteoreettinen kehikko soveltuu erilaisten instituutioiden ja valvontaviranomaisten tarkasteluun ja auttaa ymmärtämään niiden kannustinjärjestelmää ja täytäntöönpanoa. Esimerkkinä toimivat erilaiset vero- ja tukijärjestelmät, joissa valvotaan, että veronmaksajat maksavat oikean määrän veroja tai tuensaajat saavat heille oikeutetut tukiaiset. Myös yritysten päästöjen mittaaminen ja päästöoikeuskauppa on yksi merkittävä sovellutuskohde.
Kiinnostavat jatkokysymykset liittyvät tilanteisiin, joissa sopijapuolet voivat vaikuttaa kiinnijäämistodennäköisyyteensä (esimerkiksi kirjanpidon tai päästömittausten vääristely, korruptio, veropetos yms.). Tällaista käyttäytymistä havaitaan usein tilanteissa, missä eri osapuolilla on suuret kannustimet hyötyä sopimusrikkomuksista eikä riittävää valvontaa ole.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Kiinnostuin informaatiotaloustieteestä ohjaajani Juuso Välimäen kurssilla. Aloin sen jälkeen lukea kirjallisuutta (kuten esimerkiksi Bengt Holmströmin papereita) ja huomasin, että sopimusteoria on mielenkiintoinen kun mukaan otetaan sakkojärjestelmä ja valvontaviranomainen. Miten sopimusrikkomuksia tulisi ajatella taloustieteellisestä näkökulmasta? Kuinka sopimuksen laatijan sakotusoikeus vaikuttaa sopimusten laadintaan ja eri osapuolten kannustimiin? Nämä olivat kysymykset joihin halusin löytää vastauksia.
Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?
Tutkiminen on parasta mitä ihminen voi tehdä. Kysymysten etsiminen ja itsensä uteliaana pitäminen tuottaa valtavasti mielihyvää. Peliteoreetikon työ on suurelta osin kaavojen pyörittelyä ja erilaisten loogisten ketjujen selvittelyä. Loppu on mallien tulkintaa ja tarinankerrontaa – tämä on yhteiskuntatieteilijän tärkein osuus. 6/5
Salla Kalin
Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?
Väitöskirjani koostuu kolmesta artikkelista julkistaloustieteen alalta. Työn alla tällä hetkellä on väitöskirjani ensimmäinen artikkeli, joka käsittelee verotuksen ja muuttoliikkeen välistä yhteyttä Suomessa. Työstän artikkelia osana tutkimusryhmää, johon kuuluvat Ilpo Kauppinen (VATT), Kaisa Kotakorpi (Tampereen yliopisto) ja Jukka Pirttilä (Helsingin yliopisto ja VATT). Päätavoitteenamme on selvittää rekisteriaineistoja käyttäen, reagoivatko suomalaiset veronkorotus Suomessa muuttamalla alhaisemman verotuksen maihin. Lisäksi tutkimme myös sitä, reagoivatko suomalaiset veroalennuksiin muissa maissa.
Toisessa ja kolmannessa artikkeleissani tutkin sosiaaliturvan ja työn tarjonnan välistä dynamiikkaa. Näistä toinen käsittelee sosiaaliturvan suojaosien vaikutusta työn tarjontaan (yhteistyössä Tuomas Matikan (VATT) ja Tomi Kyyrän (VATT) kanssa) ja toinen korkeakouluopiskelijoita koskeneen asumistukireformin vaikutuksia opiskelijoiden työn tarjontaan.
Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Jo perustutkintovaiheessa olin kiinnostunut julkistaloustieteen kysymyksistä. Näihin kysymyksiin pääsin perehtymään käytännön tasolla VATT:lla ensin kesäharjoittelijana ja myöhemmin apulaistutkijana. Pidin tutkimustyöstä ja tutkimistani aiheista, joten tuntui luonnolliselta jatkaa saman projektin parissa väitöskirjan muodossa.
Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?
Väitöskirjan työstäminen on tähän saakka ollut enemmän aineistojen käsittelyä ja analysointia kuin kirjoittamista. Tämä ei ole kuitenkaan ollut huono asia lainkaan, koska pidän tilastollisesta ohjelmoinnista ja data-analyysistä. Kirjoittamistyötä on lähinnä ollut apurahahakemuksien muodossa.
Väitöskirja-artikkelin työstäminen osana tutkimusryhmää on ollut mielestäni hyvä tapa aloittaa väitöskirjatyö. Tutkimusryhmässä työskentely on tuonut työskentelyyn rakennetta ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi tutkimusryhmässä on mahdollista saada kokeneilta tutkijoilta enemmän ohjausta omaan työhön ja tutkimuksen tekemiseen.
Koronatilanne on tehnyt työstäni selvästi rankempaa. Väitöskirjatyö sisältää paljon itsenäistä työskentelyä, joka on yhä korostunut pandemiatilanteen myötä. Lisäksi satunnaiset kohtaamiset kollegoiden kanssa ovat jääneet vähälle ja kasvaminen osaksi tutkijayhteisöä on vaikeutunut pandemian seurauksena. Etätyössäkin on puolensa, mutta uusia ideoita on vaikeampi pohtia yhteisössä kuin ennen.
PÄÄOMAINEN LANSEERAA UUDEN SISÄLTÖBRÄNDIN
Kattavan markkinatutkimuksen seurauksena Kapitaali on päättänyt perustaa uuden sisältöbrändin – Kapitaali Futuren. Haastattelussa Pääomainen kertoo sen syntyprosessista ja tavoitteista tulevaisuudessa.
Haastattelija: “Mistä Kapitaali Futuressa oikeastaan on kyse?”
Pääomainen: “Pian ensi-iltansa saava sisältökokonaisuus pyrkii kasvattamaan Kapitaalin lukijarajapintaa sekä disruptoimaan talousjournalismin kenttää. Uusi brändi onkin erityisesti lukijoille joita kiinnostavat ilmiöt kuten yrittäminen, yrityskulttuuri, yrittäjien asema yhteiskunnassa, startup-yrittäjyys sekä yritysten rahoitus.”
Haastattelija: “Kiinnostavaa. Voitko antaa esimerkkejä mahdollisista artikkeleistanne?”
Pääomainen: “Tottakai. Ensimmäisessä julkaisussa juttuja ovat muun muassa:
Haastattelija: “Entäpä sitten kolumnipuoli. Kuinka Kapitaali lähtee kilpailemaan alan vakiintuneita kärkinimiä vastaan?”
Pääomainen: “Alunperin Kapitaali Future pyrki syväluotaaman suomalaisen talouskentän trendit eri alojen menestyjien tuella. Valitettavasti Antti Herlin ja Peter Vesterbacka eivät ottaneet puheluitani vastaan. Myös ammattitoimittajat kieltäytyivät kirjoittamaan meille loistavaa näkyvyyttä vastaan.”
“Vastoinkäymisten seurauksena Kapitaali Future pivotoi johtamaan sekasortoa kolumnistikentällä innovaatisin keinoin. Klassisten menestyjien sijaan puheenvuoro annetaan markkinatalouden oppien mukaisesti sille, joka on valmis maksamaan palstatilasta eniten. Näin varmistetaan kolumnin maksimaalinen arvo, eikä tehokkuushäviöitä synny.”
Haastattelija: “Inspiroivaa. Etkö kuitenkin pelkää, että lukijat suhtautuvat kriittisesti tällä tavoin hankittuihin teksteihin?”
Pääomainen: “Tämä ei ole ongelma yksinkertaisesta syystä. Yleinen näkemys kilpailijoiden kolumnisteista on selviytymisharhan uhri.”
Haastattelija: “Voitko tarkentaa?”
Pääomainen: “Harha on yleinen kognitiivinen virhe, jossa henkilön menestyksen syyksi oletetaan tämän tausta tai erityiset ominaisuudet, vaikka todellinen syy menestykseen saattaa olla vain sattumankauppa. Luonnollisesti lukijakunta ei kykene erottamaan taidoillaan menestyneitä kirjoittajia onnekkaista, joten he voivat yhtä hyvin lukea kenen tahansa tulkintoja maailman tilasta.”
Haastattelija: “Vielä viimeinen kysymys markkinoinnin näkökulmasta. Millainen on kohderyhmänne?”
Pääomainen: “Kohderyhmämme ovat kaikki, joiden mielestä talouskeskustelun tulisi pyöriä teknologiayritysten ympärillä. Markkinatutkimus osoittaa, että Kapitaali Future kiinnostaa erityisesti päättäjiä, visionäärejä sekä eri alojen huippulahjakkuuksia – ihmisiä joilla on tulevaisuus. Heille kohdennetusta markkinoinnista voikin olla suoraan yhteydessä minuun.”
Haastattelija: “Kiitos haastattelusta, odotan julkaisua mielenkiinnolla”
Kirja-arvostelu | Teksti: Eino Haajanen
”Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.”
Takakannen teksti maalaa lähtöasetelman, joka on sekä synkkä että yhteiskunnallisesti kiinnostava. Rakennemuutos ja työn murros jylläävät. Yhteiskunta on myllerryksessä.
Kari Hotakaisen uusimmassa romaanissa, Tarinassa, keskiössä ovat nimensä mukaisesti tarinat. Ne vaikuttavat kaikkeen. Niillä lunastetaan paikka parhaissa uusissa asunnoissa – tai jos kerrot huonon tarinan, niin Parakissa tai tyhjässä Kauppakeskuksessa. Supikoiraa yritetään brändätä minkäs muunkaan kuin tykin tarinan avulla, ja uudessa yhteiskunnassa ihmiset aidosti laitetaan arvoasteikkoon elämäntarinoidensa perusteella.
Kuulostaa dystopialta, ja sitä se onkin. Hotakainen onnistuu kuitenkin tulevaisuuskuvauksellaan samalla näpäyttämään tarkasti aikamme ilmiöitä ja kliseitä, kuten esimerkiksi jatkuvaa tarvetta tarinallistaa erilaisia ilmiöitä ja käsitteitä. Yhtymäkohtia on siis nykyisyyteenkin, eikä merkitystasolla liikuta pelkässä hamassa tulevaisuudessa.
Kirja on useissa kohdissa hauska, vaikka onkin samalla synkkien aiheiden äärellä liikkuva satiiri. Osansa nykyilmiöiden kritiikistä saa myös ikuisuusristiriita maaseutuasumisen arvostuksen ja kaupunkilaisuuden välillä. Hotakaisen teksti on kuvailevaa ja herkullista, humorististakin.
Syy kasvaneeseen tarinankerronnan tarpeeseen tulevaisuuden maailmassa tulee rakennemuutoksesta ja rajuista politiikkatoimista. Työt ovat loppuneet tai lopetettu, ja väestö pakkomuutetaan Suuren Muuton aikana Maaseudulta Kaupunkiin. Tarina tuntuu kertovan fiktiivisestä tulevaisuuden Suomesta, vaikka tätä ei suoraan mainitakaan. Muutos kohti kaikkien Kaupunkia on jyrkkä, kun edellytyksiä elämään Maaseudulla ei enää ole, eikä halua niiden ylläpitämiseen. Sähköt ja vedetkin on katkaistu entiseltä Maaseudulta eli nykyiseltä Virkistysalueelta; enää metsän eläimet ovat jäljellä ja pari onnetonta virkistyspalvelua lomaileville kaupunkilaisille.
”Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on. ”
Pieni valtiotieteilijä sisälläni heräsi heti teoksen alkumetreillä: miten ihmeessä näinkin totalitaariseen ratkaisuun on voitu päätyä suomalaisessa politiikassa? Millä hallituskoalitiolla saataisiin näin radikaaleja päätöksiä aikaan? Mitä järkeä?
Kirjassa toki mainitaan, että ”Kaupungin ei enää tarvinnut verorahoin pitää keinotekoisesti pystyssä Maaseutua”, mutta ei kai aluepolitiikka menettäisi merkitystään edes dystooppisessa ja totalitaarisessa Suomessa. Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on.
Kysymyksiä heräsi myös asuntomarkkinoista ja omistusasumisesta: jos uudet asukkaat joutuvat tappelemaan asumisoikeuksista elämäntarinansa perusteella, miten tähän tilanteeseen tosiaankin on päädytty? Kaupungin asunto- ja sosiaalipolitiikka ovat menneet rajusti pieleen, kun kunnollisia asuntoja ei millään riitä tulokkaille. Työn murros on pyyhkäissyt suuren osan toimeentulon kokonaan, ja ihmisiä hätämajoitetaan telttoihin ja parakeille. Hyvin harvan palkka riittää omistusasumiseen, Maaseudulta muuttaneiden keskuudesta ei kenenkään.
Samalla käy epäselväksi, kuinka paljon tosiasiallisia markkinoita Hotakaisen yhteiskunnassa lopulta on. Iso osa roikkuu Kaupungin päätösten armoilla.
Hyvällä Alueella asuvien elämää ja osaa ei juuri ruodita. Miten he ovat asuntonsa haalineet, ja kuinka erilaisessa työelämän todellisuudessa he elävät verrattuna muihin? Varallisuusero on ilmeinen. Se kerrotaan, että Hyvällä Alueella on vain pari Kaupungin vuokra-asuntoa, ja nekin ovat useimmiten varattuna Päättäjille ja heidän sidosryhmilleen.
Eikö yksilön asuinpaikka määräydykään enää lähtökohtaisesti markkinoilla – vai keskitytäänkö kirjassa vain todella vahvasti pelkkään Maaseudulta tulleiden ja huono-osaisten näkökulmaan? Alun kysymys vahvistuu mielessä: miten tähän karuun tilanteeseen on päädytty?
Näihin kysymyksiin ei kovin seikkaperäisiä vastauksia aina saada.
No, näsäviisailut sikseen. Kyseessä on kaunokirjallinen teos.
Kirjan ydin ei tietenkään ole Kaupungin ja Maaseudun analyyttisessa yhteiskunnallisessa tarkastelussa, vaan nimenomaan tarinoissa. Juoni on ajatusleikki ja fiktiota.
Iso osa kirjasta keskittyy Raatteentie 62 -taloyhtiön asukkaiden elämäntarinoihin. Kerrostalo puretaan ja sen asukkaat sijoitetaan uusiin asuntoihin elämäntarinoidensa mielekkyyden perusteella. Osa saa hyvän asunnon ja osa joutuu parakeille. Tätä selvitystyötä ja valintaa tekemään rekrytään akateeminen pätkätyöläinen, kolmekymppinen psykologi, Ilona Kuusilehto. Taloyhtiössä asuu monenkirjavaa väkeä, ja kukin vuorollaan kertoo tarinansa lomakkeelle.
Lomakemuotoinen kerronta on kiinnostava ja omaperäinen valinta Hotakaiselta, joskin kärsimätön lukija voisi toivoa, että kerrostalossa olisi edes yksi kerros vähemmän. Näitä lomakkeita kun tuntuu olevan puolet kirjasta. Tarina kulkee lomakkeiden rivien välissä.
Tarinassa myös eläimet ja fiktiiviset hahmot, kuten Muumipeikko, saavat roolin ja äänen. Tarinassa esiintyvä presidentti on myös kiinnostava hahmo. Hän menettää uransa yhden kohtalokkaan puheen seurauksena. Saa ajattelemaan nykyisen poliittisen kulttuurin armottomuutta: ura ja uskottavuus voi pahimmillaan olla kerrasta poikki.
Tarina on kiinnostava teos. Hotakaisen kieli on hyvää ja osuvaa. Kirjassa ei ole selkeää yksittäistä juonta, vaan monta toisistaan hieman erillistä, mutta silti yhteistä kokonaisuutta rakentavaa kertomusta.
Lue Hotakaisen Tarina, jos haluat hetkeksi uppoutua vaihtoehtoiseen ja ajatuksia nostattavaan tulevaisuuden maailmaan – ja saada kiksit osuvista ja nokkelista ilmaisuista. Kirja toimii myös hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka epäreiluksi elämä kaupunkialueella käy uusille asukkaille, jos harjoitetaan kehnoa asuntopolitiikkaa ja liian niukkaa asuntotuotantoa.
Kari Hotakainen: Tarina
Siltala 2020
268s
