Aihearkisto: ILMIÖT

Pääkirjoitus: Jussin paluu suolle?

Pääkirjoitus | Mikko Vanhala

Viimeistään rahtilaiva Ever Givenin juuttuessa Suezin kanavaan maaliskuussa 2021 valkeni kaikille, miten riippuvaisia olemme ulkomaankaupasta.  

Pandemia sai valtiot ja kansalaiset näkemään, miten herkkiä kansainväliset toimitusketjut voivat olla häiriöille. Samaan aikaan merirahtien hinnat ovat huimassa nousussa eikä loppua näy: Time-lehti raportoi elokuun puolivälissä, kuinka teräskontin kuljettaminen Shanghaista Rotterdamiin maksoi huimat 547% kausitasoitettua viiden vuoden keskiarvoa enemmän. Konttitilauksia peruttiin pandemian alkuvaiheessa paljon, mistä johtuen konttien tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään. Merirahdit myös elpyivät odotuksia nopeammin erityisesti Kiinassa. Asiantuntijat arvioivat tilanteen jatkuvan jopa vuoteen 2023 asti.

Eikä siinä vielä kaikki. Monien elektroniikkakomponenttien ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet kovan kysynnän seurauksena huimasti, jopa kaikkien aikojen ennätyksiä hipoen.  

Näistä syistä ei liene ihme, että yritykset pohtivat tuotannon siirtämistä lähemmäs myyntialueita ollakseen vähemmän riippuvaisia toimitusketjujen mahdollisista häiriöistä. Sama ilmiö näkyy myös valtiotasolla, sillä kriittisten tuotteiden tuotannon sijainnilla voi olla oleellinen vaikutus geopoliittiseen valtaan. 

Mikrosirut, joiden markkinoita taiwanilainen TSMC hallitsee yli 50 % markkinaosuudella, ovat yksi esimerkki tästä: niin autojen kuin pelikonsoleidenkin kärsiessä sirujen puutteesta on sekä Amerikassa että Euroopassa alettu vakavasti harkitsemaan oman sirutuotannon kasvattamista, vaikka se onkin todella kallista.

Paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään.

Lienee siis aiheellista kysyä, onko globalisaatio tullut tiensä päähän. Vastaus voi hyvinkin olla kyllä, ainakin siinä mielessä, että paluuta koronaa edeltävän kaltaiseen globalisaatioon tuskin tullaan näkemään. Merirahteja pidettiin hyvin pitkään käytännössä itsestäänselvyytenä ja halpana kuin saippua; nyt kun asia ei olekaan enää poissa silmistä ja poissa mielestä on vaikea keksiä yhtä hyviä korvaavia kuljetuskeinoja. Tuotannon paikallistuminen on tullut jäädäkseen.

Jatkokysymyksenä voisi miettiä, kuinka pitkälle paikallistuminen voisi edetä. Voisiko omaan napaan tuijottelu — tai kauniimmin sanottuna kriittisten hyödykkeiden tuotannon turvaaminen — johtaa uudelleen taloudelliseen omavaraisuuteen  valta-asetelmien muuttuessa ja geopoliittisten jännitteiden kasvaessa? Kiinalaisilla on ässänä hihassaan harvinaisten maametallien viennin rajoittaminen, mutta kuinka pitkälle Kiina on valmis menemään?

Ehkä myös lopussa on vain suo, kuokka ja Jussi.

Mikko Vanhala
Päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Tyyntä myrskyn edellä? – geopolitiikka ja sijoittaminen

Artikkeli | Mikko Vanhala

Kansainväliset rahoitusmarkkinat muuttuvat yhä yhtenäisemmiksi. Ehkä jopa liikaa: eri markkinoiden korrelaation kasvaessa hajauttaminen vaikeutuu entisestään. Poliittiset ja geopoliittiset muutokset voivat vaikuttaa markkinoihin hyvinkin turmiollisesti, ja ennen kaikkea niitä on vaikea kvantifioida tai ennustaa. Millä tavoin geopolitiikka välittyy markkinoille ja mitkä ovat suurimpia riskejä? Voiko nojatuolikenraalina todella tehdä rahaa – tai ainakin välttyä sen menettämiseltä?

Geopolitiikka katsoo politiikkaa ennen kaikkea (talous)maantieteen näkökulmasta. Sodat ja muut konfliktit ovat geopolitiikan näkyvin muoto. Informaation virratessa yhä nopeammin paikasta toiseen ovat merkittävät tapahtumat koko maailman tiedossa jopa sekunneissa. Uusi tieto välittyy myös rahoitusmarkkinoille huomattavasti nopeammin kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten. Ja nopeat syövät hitaat.

Amerikkalainen varainhoitaja Blackrock ylläpitää geopoliittisten riskien todennäköisyyttä ja niiden markkinoilla saamaa huomiota kuvaavaa Geopolitical Risk Dasboardia. Indikaattorin mukaan tällä hetkellä kaksi merkittävintä geopoliittista riskiä ovat kansainvälinen teknologinen irtaantuminen ja kyberhyökkäykset. Näistä edellisellä tarkoitetaan Kiinan ja Yhdysvaltojen teknologista irtautumista toisistaan keskinäisen valtataistelun kiihtyessä. Riskiä ovat korostaneet myös pandemiasta seuranneet toimitusvaikeudet, joiden seurauksena suurvaltojen tavoitteet teknologiseen omavaraisuuteen ovat tarkentuneet.  Pieniä kyberhyökkäyksiä nähdään jatkuvasti ympäri maailman, myös Suomessa: esimerkiksi eduskunta oli kyberhyökkäyksen kohteena syksyllä 2020. Iso kyberhyökkäys kriittiseen infrastruktuuriin, kuten vaikkapa energian siirtoon, voisi pahimmillaan lamauttaa kokonaisen valtion toiminnan. Blackrock nimeää listallaan myös muun muassa terrorismin, Lähi-idän jännitteiden kiristymisen, ilmastopolitiikan epäonnistumisen ja Euroopan sirpaloitumisen yhteistyön epäonnistuessa.

Usein geopoliittiset riskit jaetaan kolmeen kategoriaan: tapahtumariskeihin, eksogeenisiin riskeihin ja temaattisiin riskeihin. Tapahtumariskeihin kuuluvat nimensä mukaisesti tiettyjen ennalta tunnettujen tapahtumien lopputuloksiin liittyvät riskit. Hyvä esimerkki voisi olla Yhdysvaltain presidentinvaalit, joiden lopputuloksen vaikutusta eri varallisuusesineiden ja maiden markkinoihin on hyvin laajasti tutkittukin. Eksogeenisia riskejä puolestaan ovat odottamattomat ja äkilliset tapahtumat, kuten terrori-iskut. Temaattisiiin riskeihin luokitellaan pitkäkestoisemmat tapahtumat tai riskit, kuten sodat tai sodan uhka. 

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi kertoo, että kaikki julkisesti saatavilla oleva tieto on jo hinnoiteltu rahoitusmarkkinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varallisuusesineiden hintoihin sisältyy jokin ennakko-odotus tapahtumariskien ja temaattisten riskien toteutumistodennäköisyyksistä. Eksogeeniset tapahtumat ovat määritelmällisesti odottamattomia. Jonkin tapahtuman uhka vaikuttaa usein enemmän kuin itse tapahtuma, sillä uhkaan liittyy aina enemmän tai vähemmän epävarmuutta sen todennäköisyydestä ja seurauksista, mikä kuitenkin tapahtuman toteutuessa katoaa.

Geopoliittinen riskienhallinta lähtee aina riskien tunnistamisesta, analysoinnista ja mahdollisen vaikutuksen arvioinnista.

Osa geopoliittisista riskeistä voisi toteutuessaan näkyä suoraan kansantalouksien ja rahoitusmarkkinoiden toiminnassa. Sodan tai kyberhyökkäyksen seurauksena voi tuhoutua huomattavia määriä niin reaaliomaisuutta kuin myös siihen sidottua rahoitusvarallisuutta. Vaikka geopoliittiset riskit ovatkin vaikeasti ennustettavia, ei niitä pitäisi kuitenkaan jättää huomiotta sijoitussalkkua rakentaessa. Kuten kaikki rahoituksen perusteensa lukeneet tietävät, jokin muutos maailmassa vaikuttaa sijoitusten arvoon tyypillisesti vain, jos se vaikuttaa inflaatioon, korkoihin tai yritysten liiketoimintaympäristöön. Suuri osa poliittisista tapahtumista, sellaisetkin, joita markkinat eivät ole osanneet odottaa, eivät vaikuta mihinkään näistä muuttujista pitkällä aikavälillä, vaan aiheuttavat vain lyhytkestoisen sentimenttishokin.

Sijoittajan näkökulmasta geopoliittiseen riskiin liittyy siis kaksi puolta: riskienhallinta ja sijoitusmahdollisuuksien ennakointi. Geopoliittisilta riskeiltä voi pyrkiä suojautumaan, mutta niitä ennakoimalla voi myös pyrkiä tekemään tuottoa.

Valitse taistelusi

Kaikilta riskeiltä ei voi, eikä kannata, suojautua. Jos salkkusi on täysin suojattu markkinoiden muutoksilta, on se suojattu tappioilta, mutta myös voitoilta. Geopoliittinen riskienhallinta lähteekin riskien tunnistamisesta, analysoinnista ja mahdollisen vaikutuksen arvioinnista. Kahdesta ensimmäisestä selviytyy hyvin sentimenttiä, eli talousuutisia tai sosiaalista mediaa seuraamalla. Ammattimaisten sijoittajien huomio riskeihin liittyen on kuitenkin usein sentimenttiä oleellisempaa, ja tätä voi seurata analyytikkojen ja varainhoitajien raportteja lukemalla. Jos tietty geopoliittinen riski toistuu usein uutisissa tai raporteissa, voi hyvinkin päätellä sen olevan ainakin jossain määrin jo hinnoiteltu markkinoilla. Vaikutuksia puolestaan voi yrittää arvioida esimerkiksi aikaisempiin suurin piirtein vastaaviin tapahtumiin vertaamalla. 

Kartoitettuaan riskejä, niiden todennäköisyyksiä ja potentiaalisia vaikutuksia voi sijoittaja alkaa miettiä, miten suojautua niiltä. Joidenkin näkemysten mukaan geopoliittinen riski on systeeminen riski, jolta ei voi täysin suojautua hajauttamalla. Jalometalleja, erityisesti kultaa, pidetään niin sanottuina turvasatamasijoituksina (safe haven). Tämä johtuu siitä, että fyysistä kultaa pidetään arvon säilyttäjänä, johon ei liity luottoriskiä tai esimerkiksi korkojen muutoksista johtuvaa poliittista riskiä. Kulta ei myöskään voi menettää arvoaan, toisin kuin (ainakin teoriassa) fiat-raha.

Vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa UWA Business Schoolin tutkijat Dirk Baur ja Lee Smales selvittivät geopoliittisten riskien yhteyttä eri varallisuusesineiden hintoihin. He havaitsivat osakkeiden ja bondien hintojen korreloivan negatiivisesti geopoliittista riskiä kuvaavan indeksin kanssa, eli niiden arvon laskevan geopoliittisen riskin kasvaessa. Jalometallien hinnat puolestaan korreloivat positiivisesti geopoliittisen riskin kanssa eli toimivat salkun suojauksena (hedge). Lisäksi Baur ja Smales huomasivat kullan ja hopean toimivan myös turvasatamasijoituksina, eli säilyttävän negatiivisen korrelaationsa myös äärimmäisissä olosuhteissa eli geopoliittisen riski-indeksin ollessa poikkeuksellisen korkealla. Jalometallien ja erityisesti kullan ja hopean sisällyttäminen salkkuun toimii siis hyvänä suojauksena geopoliittiselta riskiltä.   

Se kuuluisa kristallipallo

Jos todella osaisin ennustaa seuraavan markkinashokin, en olisi kirjoittamassa tätä, vaan Wall Streetillä myymässä ennusteitani tähtitieteellistä korvausta vastaan. Geopolitiikkaa, kuten tulevaisuutta ylipäänsäkin, on mahdotonta ennustaa. Lyhyellä aikavälillä ennuste lähitulevaisuudesta on hyvin lähellä nykyhetkeä, ellei ole vahvaa syytä uskoa toisin.

Geopolitiikan ennakointi ja sillä treidaaminen on periaatteessa houkuttelevaa geopoliittisen alphan — siis riskeihin liittyvän “ylimääräisen” eli teoreettisesta odotuksesta, kuten CAPM-mallista, poikkeavan tuoton — metsästystä. Kuten olemme jo oppineet, vaikuttavat monet geopoliittiset riskit toteutuessaan varsin lyhytaikaisesti, joten käytännössä kauppaa käydään tällöin muiden odotuksia ja pelkoja vastaan.  

Sitten tulevat varsinaiset hankaluudet. Ensinnäkin, vaikka uutiset leviävät nopeasti ja ihminenkin voi parhaimmillaan tehdä reaktiopäätöksensä hyvin nopeasti, ovat kaupankäyntialgoritmit silti aina nopeampia. Arbitraasimahdollisuudet häviävät algoritmisen kaupankäynnin seurauksena äärimmäisen nopeasti epävarmuuden poistuessa uuden tiedon myötä. Toiseksi, aina tarjolla ei ole soveltuvaa sijoitusinstrumenttia: esimerkiksi The Economist kertoi keväällä, kuinka Pohjois-Korean kasvattaessa ohjuskokeilujaan vuonna 2017 markkinoilla käytiin paljon kauppaa Etelä-Korean valtion credit default swapeilla, luottoriskijohdannaisilla, jotka toimivat vakuutuksena kohteensa maksukyvyttömyyttä vastaan. On kuitenkin vaikea nähdä, miten tällainen vakuutus hyödyttää ydinsodan sattuessa.

Yksi mahdollinen ja usein maalaisjärjestä kumpuava ennakointikeino on miettiä, miten jokin konflikti ylipäänsä voitaisiin ratkaista. Peliteoriasta voi olla tässä apua, sillä monesti yksinkertainenkin malli voi auttaa näkemään eri osapuolten logiikkaa. Päätöksenteon uskottavuus on avainasemassa: onko ydinaseilla uhkaaminen uskottavaa, sillä jäisikö kukaan enää jäljelle voittajaksi ydinsodan syttyessä?

Hopeareunus

Vaikka tämä teksti on keskittynyt geopoliittisiin riskeihin, eivät kaikki geopoliittiset tapahtumat ole automaattisesti negatiivisia. Erityisesti uudet teknologiat ja innovaatiot voivat vaikuttaa hyvinkin positiivisesti ja parhaimmillaan ratkaista suuria globaaleja ongelmia. Uudet energiamuodot voivat ratkaista esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä haasteita. Satelliittikuvaus, dronet ja yleisemmin avoimen lähdekoodin tiedustelu (open-source intelligence) ovat jo parantaneet esimerkiksi asevarustelun avoimuutta alan ammattilaisten ja harrastajien onnistuttua paljastamaan hallitusten ja muiden organisaatioiden salaisuuksia, kuten vaikkapa kaluston tai ohjusten siirtoja.

Usein sanotaan, että seuraavien kahden vuoden aikana tapahtuvaa kehitystä yliarvioidaan ja seuraavien kymmenen vuoden aikana tapahtuvaa aliarvioidaan. Kuka tietää, millaisiin juonenkäänteisiin tulevaisuus johdattelee ja kuinka se vaikuttaa meihin jokaiseen. Epävarmuutta tulee olemaan aina, mutta niin myös sen hinnoittelijoita.

Jatka keskustelua:

Veroja ja tullimaksuja – nettishoppailu muutoksessa

Artikkeli | Veikko Uusitalo

Kesä- ja heinäkuun vaihteessa 2021 moni ulkomailta edullista tavaraa tilannut suomalainen oli erikoisessa tilanteessa. Jos tuotteen saapuminen jäi epäonnisesti heinäkuun puolelle, tuote saattoi jäädä tulliselvitykseen ja tuotteen hinta nousta arvonlisäveron verran. Tilanteen taustalla oli arvonlisäveron uudistus, jossa alle 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta tilatuista nettiostoksista alettiin periä arvonlisäveroa. Usein ostaja oli odotellut pakettia jo viikkojen tai kuukausien ajan, sillä koronapandemia oli pidentänyt kuljetusaikoja huomattavasti.

Tuotteiden tilaaminen ulkomailta on monimutkaistunut viime aikoina suomalaisen kuluttajan näkökulmasta. Ensin koronavirus käytännössä pysäytti lentoliikenteen keväällä 2020, mikä viivästytti pakettien saapumista merkittävästi ja lisäksi heikensi monien tuotteiden saatavuutta. Vuoden 2021 alussa Iso-Britannia erosi lopullisesti EU:sta, mikä vaikeutti tuotteiden tilaamista Isosta-Britanniasta. Heinäkuun alussa 2021 otettiin käyttöön EU:n yhteinen alv-uudistus, jossa edulliset EU:n ulkopuolelta tilatut tuotteet asetettiin vero- ja tullausvelvollisiksi.

Halpojen tuotteiden tilaaminen EU:n ulkopuolelta Suomeen on erittäin yleistä. Erityisesti Kiinasta tilaaminen on suosittua, muun muassa verkkokauppa Aliexpressin kautta. Suomeen saapui ennen alv-uudistusta EU:n ulkopuolelta noin miljoona pakettia kuukaudessa. Näistä verollisia, eli yli 22 euron arvoisia, oli vain noin 20 tuhatta eli kaksi prosenttia. Mistään vähäpätöisestä uudistuksesta ei siis todellakaan ollut kysymys. Uudistuksen tavoitteena oli tasavertaistaa kilpailua paikallisten ja EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen välillä. Ei ollut kovinkaan perusteltua, että EU:sta tilatuista edullisista tuotteista perittiin vero, mutta muualta tilatuista ei. Verovapautta käytettiin myös hyväksi, esimerkiksi jakamalla kalliimmat tilaukset useampaan halvempaan lähetykseen. Joskus pakettiin yksinkertaisesti merkittiin todellista matalampi hinta.  Tasa-arvoistamisen lisäksi uudistus luonnollisesti myös lisäsi verotuloja.

Uudistukselle oli siis hyvät perusteet, mutta kuluttajan näkökulmasta se oli epäedullinen. Noin 90 % tuotteista kuuluu 24 prosentin arvonlisäverokantaan, eli useimpien alle 22 euron tilauksien hinta nousi 24 prosenttia. Useimmissa verkkokaupoissa vero laskutetaan jo nyt automaattisesti tilauksen yhteydessä, eikä tilaajan tällöin tarvitse huolehtia tullauksesta tai veron maksamisesta. Jos veroa ei kuitenkaan laskuteta automaattisesti, kuluttajan pitää itse tullata tuote.Tämä onnistuu Postin Omaposti-järjestelmässä, jossa tullaus maksaa 90 senttiä per lähetys. Postin mukaan palvelumaksun tarkoitus on kattaa tullauksesta johtuvat varastointi- ja käsittelykulut. Jos tullauksen haluaa hoitaa Tullin järjestelmän kautta, se maksaa 2,90 euroa. Veron periminen automaattisesti tilauksen yhteydessä tulee yleistymään tulevaisuudessa edelleen. Vaikka uudistus saattaa kuulostaa mutkikkaalta, useimmissa tapauksissa mitään uusia toimenpiteitä ei ostajalta vaadita. Jos tullaus täytyy tehdä itse, kuljetusyritys ilmoittaa siitä ostajalle.

Uudistus ei koskenut yli 22 euron arvoisia tuotteita, joten näiden kohdalla mikään ei muuttunut.  Yli 150 euron arvoisia tuotteita EU:n ulkopuolelta tilattaessa kannattaa pitää mielessä mahdolliset tullimaksut. Alle 150 euron ostoksista ei edelleenkään, poikkeustuotteita kuten alkoholia lukuun ottamatta, tarvitse maksaa tullimaksua. Tullimaksu on valtion rajan ylittävästä tuotteesta perittävä maksu, jonka määrä on tietty prosenttiosuus tuotteen hinnasta. Jos tullimaksu täytyy maksaa, se nostaa tuotteen hintaa muutamasta prosentista noin kahteenkymmeneen prosenttiin. Tullimaksu on siis eri asia kuin yllä mainittu tullauksesta maksettava palvelumaksu. Tullimaksun määrän voi tarkastaa Tullin tullilaskurista. Esimerkiksi puhelimista ja tietokoneista ei kuitenkaan tarvitse maksaa tullimaksua.

Suomeen saapui ennen alv-uudistusta EU:n ulkopuolelta noin miljoona pakettia kuukaudessa. Näistä verollisia, eli yli 22 euron arvoisia, oli vain noin 20 tuhatta eli kaksi prosenttia.

Brexitin myötä Iso-Britannia on nykyään EU:n ulkopuolinen maa, myös nettishoppailun näkökulmasta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Isosta-Britanniasta tilatuista tuotteista peritään tullimaksuja kuten muistakin EU:n ulkopuolisista maista. EU:n ja Ison-Britannian tekemistä sopimuksista johtuen tässä on kuitenkin pari poikkeusta. Jos tuote on valmistettu Isossa-Britanniassa ja toimitetaan sieltä, tullimaksua ei peritä. Lisäksi Pohjois-Irlantia kohdellaan kuten EU-maata, eivätkä tullimaksut koske sitä. Näistä säännöistä huolimatta Brexit voi nostaa tietyissä tilanteissa tuotteen hintaa selvästi. Tullilaskurin mukaan esimerkiksi ennen Brexitiä 220 euroa veroineen maksaneet tennarit maksavat tullimaksun takia nykyään noin 250 euroa. Aikaisemmin 800 euroa maksanut teltta maksaisi nyt 875 euroa.

Mahdollisten tullimaksujen lisäksi Brexit aiheuttaa myös muita hankaluuksia Isosta-Britanniasta tuotteita tilaavalle suomalaiselle. Ensinnäkin tiettyjä tuotteita, kuten lääkkeitä ja kissan- tai koiranruokaa, ei voi enää tilata Britanniasta tai tilaaminen on hankalampaa kuin ennen. Lisäksi tuotteen palauttaminen on monimutkaisempaa. Palautuksen voi aiempaa useammin joutua maksamaan itse. Lisäksi tuotteen palauttamisesta on tehtävä Tullille vienti-ilmoitus, toisin kuin EU:n sisälle palautettavista tuotteista. Sama koskee tuotteen lähettämistä esimerkiksi huoltoon tai vaihdettavaksi. Maksettujen tullimaksujen tai arvonlisäveron takaisin saamisessa voi mennä aikaa.

Kolmas ulkomailta tilaamista viime aikoina muuttanut seikka on koronapandemia. Varsinkin pandemian alkuaikoina viiveet lähetysten saapumisessa olivat merkittäviä, etenkin lentoliikenteen vähenemisen takia. Edelleenkin toimitusajat ulkomailta ovat Postin mukaan pidempiä kuin ennen pandemiaa. Korona on myös aiheuttanut saatavuusongelmia tiettyjen tuotteiden kohdalla. Tällaisia ovat esimerkiksi polkupyörät ja monet tietotekniikan tuotteet, kuten tietokoneiden näytönohjaimet ja pelikonsolit. Tietotekniikan saatavuusongelmat johtuvat suurelta osin elektroniikassa käytettävien mikropiirien puutteesta. Korona pakotti monet mikropiiritehtaat sulkeutumaan, samalla kun tietotekniikan kysyntä kasvoi suuresti muun muassa etätyön yleistymisen takia. Esimerkiksi näytönohjainten saatavuus on edelleen heikkoa ja näytönohjainten hinnat ovat nousseet jopa yli kaksinkertaisiksi.

Koronapandemian vaikutukset tilausaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen luultavasti häviävät koronatilanteen parantuessa, viimeistään muutamassa vuodessa. Brexit ja alv-uudistus ovat täällä jäädäkseen, ja jää nähtäväksi, millaisia vaikutuksia niillä tulee olemaan nettikauppaan. Kotimaisista alle 22 euron tuotteista tuli alv-uudistuksen myötä selvästi kilpailukykyisempiä, mutta Aasiasta tilattavat pikkupaketit tulevat varmasti olemaan suosittuja myös tulevaisuudessa. Monien tuotteiden hinta on edelleen Suomesta tilattuna moninkertainen verrattuna vaikkapa Kiinasta tilaamiseen. Voi kuitenkin olla, että uudistuksen myötä hintaero pienenee sen verran, että moni valitsee lyhyemmän toimitusajan ja paremman tuotesuojan ja tilaa tuotteen mieluummin Suomesta tai muualta EU:sta.

Korona, Brexit ja alv-uudistus ovat tuoneet hankaluuksia suomalaiselle nettishoppailijalle. Suurin vaikutus on ollut koronan aiheuttamilla pidemmillä toimitusajoilla. Toimitusaikojen normalisoituessa myös ulkomailta tilaaminen palaa lähelle aiempaa, suurimpana muutoksena alle 22 euron arvoisten tuotteiden muuttuminen verollisiksi. Toivon mukaan Brexitin tapainen kansainvälisen kaupan vaikeuttaminen jää yksittäistapaukseksi, ja ulkomailta tilaaminen pysyy helppona myös tulevaisuudessa.

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelu: Superintelligence

Kirja-arvostelu | Mikko Vanhala

Onko tekoälyn maailmanvalloitus todellinen uhka? Oli tai ei, siihen on varauduttava, sillä kun superälykäs tekoäly lopulta kehitetään, on jo liian myöhäistä, varoittaa filosofi Nick Bostrom.

Tekoäly voittaa ihmisen jo monessa yksittäisessä asiassa. Erityisesti vaativien laskutehtävien osalta keinoäly on päihittänyt ihmisen kyvyt jo pitkään. . IBM:n shakkitietokone Deep Blue voitti shakin maailmanmestari Garry Kasparovin vuonna 1997 sekä Googlen AlphaGo Go-lautapelin maailmanmestari Ke Jien vuonna 2017. Viime vuosina tekoäly on valjastettu  luomaan myös taidetta. Yleispätevää ja superälykästä tekoälyä ei ole kuitenkaan vielä onnistuttu kehittämään. Tällainen läpimurto voisi mullistaa teknologisen kehityksen, mutta ainakin teoreettisena vaarana on kontrollin menetys, joka voisi pahimmillaan johtaa ihmiskunnan tuhoutumiseen tai orjuuttamiseen.

Eksistentiaalisella riskillä tarkoitetaan sellaista katastrofia, joka uhkaisi  koko ihmiskunnan olemassaoloa.Tällaisia tapahtumia ovat superälykkään tekoälyn kehittämisen lisäksi muun muassa ydinsota, ilmastonmuutos, bioteknologiset sovellukset  sekä asteroidin törmäys Maahan. Aihe on ollut viime vuosina yhä enemmän esillä, ja hyvän yleiskatsauksen eksistentiaalisiin riskeihin tarjoaa esimerkiksi Toby Ordin vuonna 2020 julkaistu kirja The Precipice: Existential Risk and the Future of Humanity.

Ordin kollegana Oxfordin yliopiston filosofian laitoksella sekä Future of Humanity -instituutin perustajana toimiva ruotsalaissyntyinen filosofi Nick Bostrom keskittyy kirjassaan Superintelligence: paths, dangers, strategies (Oxford University Press, 2014) nimensä mukaisesti tekoälyn uhkiin ja mahdollisuuksiin. Lyhyesti sanottuna Superintelligence on melko hyvä ja kattava johdatus mielenkiintoiseen, joskin haastavaan aiheeseen.

Bostrom määrittelee superälykkäät järjestelmät kolmeen luokkaan: nopeat, kollektiiviset ja laadukkaat superälyt. Nopea superäly on älykkyydeltään ihmisen tasoa, mutta merkittävästi nopeampi. Kollektiivinen superäly on yleispätevä systeemi, joka päihittää ihmisen kognitiivisen tason useissa yleisluontoisissa tehtävissä. Laatutekoäly puolestaan voittaa ihmisen niin nopeudessa kuin monipuolisuudessakin.

Jos superälyn tavoitteet on määritelty huonosti, on vaarana, että se joko toteuttaa niitä liiankin tarkasti tai tulkitsee niitä ei-toivotulla tavalla.

Teoriassa tekoäly on taloustieteilijöillekin tuttu optimaalinen bayesilainen agentti: toimija, joka valitsee tekonsa hyötyfunktiotaan maksimoiden ja päivittää prioritodennäköisyysjakaumaansa havaintojen ja kokemusten perusteella. Tällaista koneälyä voidaan “opettaa” palkitsemalla sitä onnistumisista niin sanotulla palkkiofunktiolla. Kuulostaa helpolta, eikö totta?  

Superälyn kehittämisessä yksi suurimmista haasteista liittyy tavoitteiden ohjelmointiin: miten saamme tietokoneen tekemään sen mitä haluamme? Mikä ylipäänsä tulisi olla tällaisen koneen tavoite? Yksinkertaisen tekoälyn tavoite ja “elämän tarkoitus” voisi olla vaikkapa tehtaan tuotantolinjan optimointi tuottamaan mahdollisimman paljon tai tietty määrä mahdollisimman nopeasti. Mutta entäpä yleispätevän tekoälyn?

Kuinka vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin, mikä on elämäsi tavoite? Tavoitteemme ovat usein hedonistisia ja toisinaan epäjohdonmukaisia. Vaikka onnistuisimmekin kehittämään selkeän tavoitteen, mistä tiedämme onko tavoite täysin oikein määritelty? Puhumattakaan siitä, että moraalimme voivat olla lähtökohtaisestikin virheellisiä: Bostrom mainitsee esimerkkeinä sen, miten kissojen polttamista pidettiin yleisesti hyväksyttävänä Pariisissa 1500-luvulla ja toisaalta orjuutta laillisena muun muassa Yhdysvaltain eteläosissa vielä 150 vuotta sitten. Mistä voimme tietää, ovatko nykyisetkin moraalimme jollain tavalla virheellisiä?

Tekoälytutkija Eliezer Yudkowsky on ehdottanut ratkaisuksi käsitettä nimeltä Coherent Extrapolated Volition (CEV). Ihmiskunnan CEV on se mitä haluaisimme, jos tietäisimme enemmän, ajattelisimme nopeammin, olisimme kaikin puolin nykyistä kehittyneempiä ja yksimielisempiä. Tämän määritelmän silkka absurdius kertoo, miten vaikeasti ratkaistavasta ongelmasta on kyse.

Jos superälyn tavoitteet on määritelty huonosti, on vaarana, että se joko toteuttaa niitä liiankin tarkasti tai tulkitsee niitä ei-toivotulla tavalla. Jos haluamme tekoälyn tuottavan meille vaikkapa onnellisuutta, emme toivo sen tarjoavan ratkaisuksi ihmisten huumaamista tai vaikkapa jatkuvaa jalkapohjien kutittamista. 

Tämä liittyy myös niin sanottuun kontrolliongelmaan: ennen kuin olemme täysin varmoja siitä, että tekoäly tekee juuri niin kuin tahdomme ja vain niin kuin tahdomme, pitäisi varalla olla keinoja sen sammuttamiseen tarpeen vaatiessa. Koska lienee järkevää olettaa superälyn toimivan ihmistä älykkäämmin ja osaavan myös petkuttaa meitä, ei sen rajoittaminen vaikkapa vain yhdelle tietokoneelle todennäköisesti ole riittävä varotoimenpide. Toinen mahdollinen ratkaisu olisi superälyn laskentatehon rajoittaminen – joka tosin saattaa rajoittaa myös sen hyödyllisyyttä. Kolmas potentiaalinen vaihtoehto ovat niin sanotut ansalangat, eli järjestelmän automaattinen sulkeminen tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Kirja vertautuu pakostakin jo aiemmin mainittuun Toby Ordin The Precipiceen. The Precipice käsittelee eksistentiaalisia riskejä hieman yleisemmällä tasolla kuin Superintelligence. Vaikka Superintelligence vaikuttaa populaaritieteeltä, se ei oikeastaan ole sitä: vaikka monet kappaleista ovat helppoja aiheeseen syvällisesti perehtymättömällekin, vaaditaan monin paikoin esitietoja tai ainakin käsitteiden tuntemusta niin filosofian kuin biologiankin aloilta. Bostromilla on itselläänkin taustaa laskennallisesta neurobiologiasta, mikä selittänee, miksi etenkin aivoemulaatiota käsittelevät kappaleet käsittelevät aihetta todella yksityiskohtaisesti. The Precipice oli mielestäni näistä kahdesta sekä vetävämmin kirjoitettu että myös selkeämpi kokonaisuus.

Kuten sanottu, Superintelligence on raskasta luettavaa. Bostrom käsittelee aihetta hyvin yksityiskohtaisella mutta abstraktilla tasolla. Kirja on täynnä tiukkaa asiaa, mutta sitä ei ole aina esitetty kovin selkeällä, lukijaystävällisellä tai viihdyttävällä tavalla. Siitä huolimatta Superintelligence on ajatuksia herättävä teos alati ajankohtaisesta aiheesta.

Jatka keskustelua:

Kohti korkeuksia? – Kaupunkikehityksen trendit, mahdollisuudet ja haasteet

Artikkeli | Teksti: Mikko Vanhala

Mielikuvamme kaupungeista liittyvät yleensä maamerkkeihin tai nähtävyyksiin, joita harva lopulta huomioi arjessaan. Arkiset asiat kuten etäisyys palveluihin, työpaikat ja liikenne ovat kuitenkin ne asiat, jotka määrittelevät kuinka hyvin kaupungit lopulta toimivat. Kuinka näitä haasteita voidaan ratkaista? Millaisia työkaluja taloustiede tarjoaa? Vähentääkö etätyö suurkaupunkien houkuttelevuutta?

Kaupunki on yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä. Ihmisten kokoontuminen yhteen on mahdollistanut työn jakautumisen sekä helpottanut innovaatioiden leviämistä. Epäilemättä kaupungit ovat olleet osatekijänä hyvin monien muiden tärkeimpien innovaatioiden taustalla.

Kaupungit ovat varhaisimmista muodoistaan alkaen perustuneet yhteen tärkeään periaatteeseen: kasautumiseen eli agglomeraatioon. Kun suuri määrä ihmisiä asuu lähellä toisiaan, on ihmisten helpompaa ja myös järkevämpää erikoistua siihen, missä ovat hyviä. Agglomeraatioedut jaetaan tavallisesti vielä kahteen osa-alueeseen: lokalisaatio- ja urbanisaatioetuihin. Lokalisaatioedut tarkoittavat mittakaavaetuja, jotka syntyvät tietyn toimialan koon kasvaessa kaupunkialueella. Urbanisaatioedut puolestaan edustavat kaupunkialueen kasvun mukanaan tuomia etuja, kuten vaikkapa palveluiden tarjonnan parantumista. 

Perinteiset mikrotaloustieteelliset mallit eivät huomioi maantiedettä ja sijaintia. Sekä yritysten että kotitalouksien sijaintipäätöksiin kuitenkin todellisuudessa vaikuttaa hyvin paljon se, miten lähellä palvelut ovat, miten kaukaa tuotantoon tarvittavat raaka-aineet joudutaan kuljettamaan ja miten, sekä missä ostajat ovat. Näitä tekijöitä tarkastelevaa taloustieteen osa-aluetta kutsutaan kaupunkitaloustieteeksi.

Varhaisin ja yksinkertaisin kaupunkimalli on niin sanottu yksikeskustainen ympyräkaupunki. Tällaisessa mallissa etäisyyksiä on helppo hahmottaa ja mallintaa yksinkertaisillakin malleilla. Esimerkiksi mikrotaloustieteen ja peliteorian kursseilta tuttu duopolisen kilpailun sijaintivalintoja mallintava Hotellingin malli kertoo, että tällaisessa kaupungissa yritykset sijoittuvat ”ympyrän keskelle” eli kaupungin keskustaan – intuitiivinen tulos, joka on helppo nähdä missä tahansa kaupungissa. 

Monimutkaisemmat polysentriset eli monikeskustaiset mallit huomioivat laajemmin erilaisia kaupunkirakenteita. Tällaisissa malleissa keskustoja voi nimensä mukaisesti olla useita. Uusin, uudeksi talousmaantieteeksi kutsuttu teoria, jonka pääkehittäjä on taloustieteen nobelisti Paul Krugman, huomioi yhä tarkemmin erilaisia kasautumistekijöitä, kuten liikenteen, väestön ja asumismenojen vaikutuksia. 

Kaupungit tuovat mukanaan kuitenkin haittoja. Väestön kasvu nostaa maan kysyntää ja siten myös hintaa, liikenne ruuhkautuu lisääntyessään ja alueiden eriarvoistuminen tuo sosiaalisia ongelmia, kuten rikollisuutta. Ehkä hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat, muuten kai kaupungit olisivat autioituneet ihmisten muuttaessa pois. Näiden haittojen huomiointi on kuitenkin todella tärkeässä roolissa kaupunkisuunnittelussa ja -kehityksessä.  

Selviytyjät: global edition

Yleisimmät kaupunkimallit ja useimmat tutkimukset perustuvat oletukseen, että innovaatioiden ja tietotaidon positiiviset ulkoisvaikutukset edellyttävät fyysistä kohtaamista. Koronapandemian myötä monet tapaamiset on ryhdytty hoitamaan teknologian välityksellä. Tämä trendi saattaa olla pitkäaikainen tai osittain jopa pysyvä. Miten tämä vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen?

Koronapandemian alkaessa havaittiin monien maiden asuntomarkkinoilla kasvavaa kysyntää isommissa asunnoissa kauempana keskustasta. Etätöiden myötä monet halusivat saada lisää tilaa. Myös puutarhojen ja pihojen kysyntä kasvoi, kuten esimerkiksi The Economist uutisoi toukokuussa 2020. 

Osittain kyseessä saattaa olla jopa pysyvä trendi. Etätyöt ovat tulleet ainakin osittain jäädäkseen, sillä monet arvostavat mahdollisuutta työskennellä joustavasti kotoa tai vaikkapa mökiltä muutaman päivän viikossa.

Voisiko etätyöskentelyn kasvu johtaa kaupunkien kuihtumiseen? Villeimpien futuristien visioissa tulevaisuudessa etätyöntekijät kokoontuisivat pienempiin kaupunkeihin ja kuntiin eräänlaisiin etätyöyhteisöihin, joista voisi vuokrata työtiloja. Jotkut kaupungit, kuten Ikaalinen, ovat jo alkaneet brändäämään itseään etätyökaupunkeina. 

Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaan mielestä on vielä liian aikaista ottaa kantaa siihen, jääkö etätyö pysyväksi ilmiöksi suurelle osalle työntekijöitä. 

“Jos kasvokkain kohtaamisesta on ulkoishyötyjä, voi etätöiden yleistyminen alentaa tuottavuutta. On kuitenkin melko vaikea esittää arvioita suuruusluokista.  On myös muistettava, että kaupunkien vetovoima ei liity vain tuotantoon ja työmarkkinoihin. Ne ovat enenevässä määrin myös kuluttamisen paikkoja.”

Lisäksi kulkuyhteyksien paraneminen kasvattaa työssäkäyntialueita. Esimerkiksi Tunnin juna -hanke tekisi pääkaupunkiseudusta ja Turusta yhtenäisemmän työssäkäyntialueen: jos työmatka sujuu näppärästi kauempaa, voisivat ihmiset asua kauempana työpaikasta ja säästää asumiskustannuksissa. Myös paikallisliikenteen ja metrolinjojen kehityksellä on olennainen merkitys kaupunkialueen kehittymiselle. Toisaalta hyvät kulkuyhteydet myös nostavat niiden varrella sijaitsevien asuntojen kysyntää ja hintoja. 

Kaupunkikehityksen trendejä

Kaupungistuminen on joka tapauksessa yksi suurimmista globaaleista megatrendeistä tällä hetkellä. Muun muassa kauppakeskus Triplan rakentamisesta vastannut rakennusyhtiö YIT nimeää verkkosivuillaan liikkumisen muutoksen, paikallisuuden vahvistumisen, kestävän kulutuksen sekä palvelullistumisen kaupunkikehitystä ohjaaviksi trendeiksi. Kaupunkialueisiin kohdistuu entistäkin suurempaa kysyntää samalla kun nykyinen rakennuskanta vanhenee. 

YIT:n kaupunkikehitysjohtaja Juha Kostiainen pitää tärkeimpänä tämänhetkisenä kaupunkikehityksen trendinä niin sanottua 15 minuutin kaupunkia. Tämän filosofian mukaan olennaisten palvelujen tulisi löytyä alle 15 minuutin matkan päästä kotoa.

“Konseptina se yhdistää keskeiset hyvän urbaanin yhdyskuntarakenteen elementit eli toimintojen sekoittuneisuuden, hyvän saavutettavuuden erityisesti kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä sekä riittävän tiiviyden”, Kostiainen tarkentaa.

Kaupunkikehityksellä tarkoitetaan isompien aluekokonaisuuksien, kuten korttelin tai kokonaisen kaupunginosan uudistamista. Helsingissä merkittäviä viimeaikaisen kaupunkikehityksen kohteita ovat esimerkiksi Kalasataman ja Pasilan tornitalot, Konepajan alue, Elielinaukio ja Malmin lentokenttäalue.

Neljän arkkitehdin maaliskuun puolivälissä julkaisema pamfletti Kenen kaupunki – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla roimii näitä kehityslinjoja. Pamfletin mukaan kaupungin siluetti kärsii korkeasta rakentamisesta ja täydennysrakentamista ylimitoitetaan. 

Korkea rakentaminen ei kuitenkaan perustu niinkään kaupungin identiteetin luomiseen vaan enemmänkin kasvaneeseen asuntojen kysyntään keskusta-alueilla. Kun kaupunki tai kaupunkialue kasvaa vääjäämättä, täytyy kysyntään vastata joko rakentamalla vanhalle kaupunkialueelle enemmän ja korkeampia rakennuksia tai antamalla kaupungin kasvaa ulospäin. 

Singapore (kuva: Pixabay).

Esimerkkitapaus ensimmäisestä on Singapore, joka on väestömäärään suhteutettuna pieni alue, mutta täynnä todella korkeita rakennuksia. Jälkimmäistä vaihtoehtoa puolestaan edustaa esimerkiksi Pariisi, jonka keskusta on pääosin rakennettu 1800-luvun puolivälin tienoilla ja jossa vanhan Pariisin korkeammaksi rakentamisen sijaan on päätetty antaa kaupungin kasvaa kauemmas. 

Amerikkalainen taloustieteilijä ja Harvardin yliopiston professori Edward Glaeser huomauttaa kirjassaan Triumph of the City, että jos iso alue kaupungista halutaan suojella – kuten Pariisin tapauksessa – täytyy lähelle keskusta-aluetta kaavoittaa riittävästi tiheää ja korkeaa kehitysaluetta, johon kaupunki voi kasvaa. 

Pariisissa tällainen alue on esimerkiksi La Defensen alue, joka pilvenpiirtäjineen muodostaa huomattavan kontrastin varsinaiseen keskustaan ja sen vanhoihin ja mataliin rakennuksiin verrattuna.

La Defensen alue Eiffel-tornin suunnasta katsottuna. Kuva: David McSpadden, Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0

On vaikeaa ellei jopa mahdotonta sanoa, kumpi yllä mainituista kaupunkikehitysstrategioista on objektiivisesti parempi: kyseessä on enemmänkin mieltymykset. Mutta kenen mieltymykset?

Niin: kenen kaupunki lopulta on? On selvää, ettei kaupunkisuunnittelu voi miellyttää kaikkia. Mutta täytyykö suunnittelun perustua pelkästään kompromisseihin? 

“Kaupunkisuunnittelu on aina kompromissien tekemistä”, Tuukka Saarimaa muistuttaa. “Kaikkea ei voi saada.”

“Kaupunki on ennen kaikkea nykyisten asukkaiden, koska kaavoitusmonopoli on kunnilla. Vain nykyisillä asukkailla on demokraattinen väylä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun. Tämä johtaa helposti epäoptimaaliseen suunnitteluun. Kaupunkiin ei rakenneta tarpeeksi asuntoja, koska ulkopaikkakuntalaiset tai [esimerkiksi] potentiaaliset helsinkiläiset hyötyisivät merkittävästi uusista asunnoista kun taas nykyisille asukkaille rakentaminen näyttäytyy usein haittana”, Saarimaa kertoo.

On selvää, että kaupungissa jo asuvat ihmiset helposti vastustavat uutta rakentamista, josta voi seurata enemmän tai vähemmän merkittäviä haittavaikutuksia heidän asumiselleen: kulttuurikohteiden rakentaminen voi nostaa alueen vuokria, alueen uudet asukkaat voivat olla epämiellyttäviä ja rakennustyömaiden meteli voidaan kokea häiritseväksi. Tällaista rakentamista ja kehitystä vastustaa käyttäytymistä kutsutaan NIMBYilyksi (Not in my backyard).

Esimerkki yllä mainitusta toiminnasta (kuva: Vantaan kaupunki)

Lisärakentaminen (=tarjonnan kasvu) laskee alueen hintoja ja siten myös vaikuttaa aikaisempien asukkaiden asuntovarallisuuteen. Nykyiset asukkaat saattavat kuitenkin kuvitella rakentamisen haittavaikutukset todellisuutta suuremmiksi sekä olla liian kiintyneitä nykyiseen asioiden tilaan. Jälkimmäistä kutsutaan status quo -vaikutukseksi: esimerkiksi eräässä käyttäytymistaloustieteellisessä kokeessa koehenkilöille annettiin muki jonka jälkeen heiltä kysyttiin, mihin hintaan he olisivat valmiita luopumaan siitä. Tämän jälkeen kysyttiin mihin hintaan he olisivat valmiita ostamaan mukin jos eivät olisi saaneet sellaista. Kokeen tuloksena havaittiin, että koehenkilöt olivat valmiita luopumaan ilmaiseksi saamistaan mukeista korkeampaan hintaan kuin mitä olisivat suostuneet maksamaan mukin saadakseen. Tätä ilmiötä kutsutaan myös omistusvaikutukseksi (endowment effect).  

Voiko helpoksi tehty valitusmahdollisuus maankäytön suunnittelussa sitten jarruttaa tai jopa haitata alueellista kehitystä?

Tuukka Saarimaa ei arvele valitusoikeuden olevan sinänsä ongelmallinen: “Uskoisin, että merkittävämpi ongelma on kunnallisen päätöksenteon kokonaisuus, jossa päätetään kaavoitetun kerrosalan määrä ja sijainti. Tässä kokonaisuudessa potentiaalisten uusien asukkaiden ääni ei kuulu.”

Päätöksentekoon osallistumisen lisäksi eräs potentiaalinen ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä talousteoriasta. Edward Glaeser ehdottaa yleiseksi ratkaisuksi mikrotaloustieteeseen nojautuen omistusoikeuksien määrittelyä ja ulkoisvaikutusten hinnoittelua. Tällöin pyrittäisiin ensinnäkin määrittelemään, onko vanhoissa matalammissa rakennuksissa asuvilla omistusoikeus omasta ikkunastaan näkyvään maisemaan tai valoon, vai onko uusien rakennusten rakentajilla oikeus rakentaa mihin tahansa paikkaan, johon heille on lupa myönnetty. 

Tämän jälkeen pyritään muodostamaan järkevä hinnoittelumalli siitä, kuinka paljon näiden omistusoikeuksien arvo on. Kun sitten omistusoikeuden ”rikkoja” maksaa omistusoikeuden haltijalle ulkoisvaikutuksen eli haitan suuruisen maksun, olisivat kaikki tyytyväisiä. 

Glaeser ei väitä, että tällaisen mallin tekeminen olisi helppoa, mutta jonkinlaisen yleisluontoisen ja edes kohtuullisen hyvin toimivan mallin luominen voisi parantaa maankäytön tehokkuutta. 

Katse tulevaisuuteen — päin

Tulevaisuuden kaupungit tulevat kehittymään uuden teknologian myötä. Kaupunkien on yhä tärkeämpää olla ekologisesti kestäviä. Lisäksi teknologia mahdollistaa täysin uudenlaisia ratkaisuja, kuten älykaupungit. 

Mahdollisuuksien lisäksi tulevaisuuteen liittyy myös epävarmuutta. Helsingin kaupunkistrategian mukaan tulevien vuosien suuria haasteita tulevat olemaan muun muassa ilmastonmuutokseen reagoiminen, energian tuotanto ja käyttö sekä digitalisaatio. 

YIT:n Juha Kostiainen pitää Helsingin suurimpana haasteena hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä.

“Onnistuminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä, mutta esimerkkeinä vaikkapa fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista energian tuotannossa (mitä Helen tekeekin), kevyen ja joukkoliikenteen edistämistä ja jokaisen asukkaan omien kulutusvalintojen kriittistä tarkastelua.”

Myös perustekijöissä on parannettavaa. Tuukka Saarimaa arvioi Helsingin lähivuosien haasteiden liittyvän kasvuun vastaamiseen.

“Helsingin suurin haaste on yhä tarpeeksi suuri asuntorakentamisen määrä nimenomaan niille alueille, joilla on hintojen perusteella suurin kysyntä. Toinen haaste liittyy kaupunkien tiivistymisen ja kasvun negatiivisten ulkoisvaikutusten hallintaan. Näistä kenties tärkeimpinä liikenteen aiheuttamat ruuhkat ja ilmanlaadun heikkeneminen. Kaupunkikehitys on mennyt parempaan suuntaan. Kaupunkia tiivistetään ja uusia keskeisillä sijainneilla olevia alueita rakennetaan, vaikkakaan ei mielestäni tarpeeksi rohkeasti.”

Olipa tulevaisuuden kaupunki sitten millainen hyvänsä, toivotaan Dan Quaylea siteeraten, että “tulevaisuus on huomenna parempi”.

Jatka keskustelua:

Hintojen nousu ei merkitse asuntokuplaa

Artikkeli | Teksti: Juho Junttila

Edes pandemian aiheuttama talouskriisi ei saanut asuntojen hintakehitystä pysähtymään. Helsingin arvostetuimmilla alueilla asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana yli puolella. Tämä on saanut monet tarkkailijat epäilemään, että asuntomarkkinat saattaisivat olla kuplassa tai liikkumassa kohti kuplaa. Onko tämä oletus perusteltu?

Asuntokuplien tunnistaminen ajoissa on yllättävän vaikeaa. Pääosin tämä johtuu siitä, että asuntojen fundamentaalisen arvon selvittäminen on erityisen haastavaa. Asuntomarkkinat liikkuvat useiden makrotaloudellisten tekijöiden seurauksena, mutta jokaiseen kauppaan vaikuttaa myös huomattava määrä osapuolten henkilökohtaisia preferenssejä. Tämän seurauksena todellisen arvon ja myyntihinnan välistä eroa on haasteellista estimoida.

Pelkästään kuplien tunnistamisen haasteellisuuden osoittaminen ei tarkoita, ettei kuplaa olisi olemassa. Alle on kuitenkin listattu syitä, miksi kuplien perään toitottavien väitteisiin tulee suhtautua varauksella myöskin tilanteessa, jossa hinnat nousevat vuodesta toiseen. Tässä yhteydessä myöskin määrittelemme kuplan tilanteena, jossa asuntojen kauppahinnat ovat kestämättömän korkeita suhteessa niiden fundamentaaliseen arvoon.

Miten asuntojen arvottamista voisi lähestyä?

Omistusasunto voidaan ajatella investointina, jonka hyöty on markkinavuokran ja omistusasumisen kustannusten välinen erotus, sekä potentiaalinen arvonnousu. Pystyäkseen selvittämään yksittäisen asunnon todellisen arvon ostajan tulisi tietää vastaavaan asunnon vuokrataso nyt ja tulevaisuudessa. Samaan aikaan tämän rationaalisen kuluttajan tulisi myös tietää milloin ja mihin hintaan hän voi asunnon lopulta myydä. Ostajan tulisi siis osata ennakoida asunnon kuluminen, mutta myös ympäröivän alueen kehitys ja maine tulevaisuudessa. Tilannetta, jossa ostajat hankkivat asuntoja ja maksavat niistä huomattavan korkean hinnan olettaen hinnan nousevan myös tulevaisuudessa, voidaan silti luonnehtia rationaaliseksi kuplaksi.

Vaikka vuokraan vertaaminen on looginen tapa arvioida omistusasumisen hyötyjä, on siinä useita ongelmia. Vuokramarkkinat muodostuvat keskimäärin huomattavasti pienemmistä asunnoista kuin omistusasunnot, joten neliöhintoja on lopulta vaikeaa vertailla. Lisäksi omistusasumiseen sisältyy vaikeammin mitattavia kuluja kuten asunnon ylläpidon kustannukset ja niiden hoitamiseen kulunut aika. 

Jos edellä mainittujen tekijöiden approksimointi tuntuu vielä mahdolliselta, ei huolta. Tunnistaakseen asunnon todellisen hinnan, tulisi hankkijan uskottavasti pystyä arvaamaan korkokehitystä ja alueen palkkatasoa ohjaavat makrotaloudelliset trendit . Asuntojen hankinta rahoitetaan käytännössä aina lainarahalla, joten korkotasolla on suuri merkitys asuntojen kysyntään ja hintaan. Tilannetta jossa luottoriskien aliarviointi ja liian ruusuiset tulevaisuuden näkymät lopulta ajavat hintoja korkeiksi mielletään epärationaaliseksi kuplaksi.

Toisaalta myös alueen palkkatasolla ja työn tarjonnalla on vaikutusta asuntojen kysyntään. Varsinkin tilanteissa, joissa uusien asuntojen tarjonta eli rakentaminen vastaa kysyntään viiveellä, asunnot kallistuvat kysyntäpaineen alla. Eräs teoria asuntojen hinnan poikkeamalle normaalista trendistä kaupunkialueella on se, että ostajat aliarvioivat uuden rakentamisen kokoluokan ja nopeuden. Tämän seurauksena asunnoista hetkellisesti maksetaan selkeää ylihintaa.

Kattavaa analyysiä asuntojen fundamentaalisesta arvosta vaikeuttaa myös asuntojen laatuerojen kvantifiointi. Vanhemmissa rakennuksissa edes vierekkäisien asuntojen laatu ei ole välttämättä läheskään sama. Asuntomarkkinat ovat erityisen idiosynkraattisia eli kohteet ovat uniikkeja. Sopivan asunnon löytäminen vie paljon enemmän aikaa kuin muiden sijoituskohteiden, sillä ei ole olemassa standardoituja ja likvidejä asuntoja joilla käydä kauppaa. Lisäksi ostoja on vaikeaa ajoittaa. Asuntokaupan yhteydessä on käytännössä mahdotonta siirtää tietyn asunnon ostoa vuoden päähän siltä varalta että markkinaolosuhteet olisivat suotuisammat. Kaiken tämän seurauksena arvopapereita ja muita sijoitustuotteita analysoivat mallit menettävät huomattavasti selitystehoaan.

Kuplien tarkastelussa tärkeään osaan nousevat käyttäytymistaloustieteen näkemykset. Vaikka asuntomarkkinoilla ja kiinteistöalalla on paljon ammattilaisia, ovat markkinat lopulta suhteellisen amatööripainoitteiset. Normaalit kuluttajat tekevät asuntokauppoja vain harvoin, joten alan kokemusta kertyy vähemmän. Amatöörit ovat erityisen alttiita kognitiivisille virheille. Yleistä on, että asuntojen myyjät pyrkivät välttämään tappioita investoinnilleen epärationaalisen pitkään. Lisäksi omistusvaikutus saa useimmat ihmiset vaatimaan omaisuudelleen korkeampaa hintaa kuin mitä he olisivat siitä itse valmiita maksamaan. Tämän ja asuntojen muiden erityisten ominaisuuksien seurauksena asuntokuplat tyhjenevät hitaammin kuin likvidimpi pääoma. Esimerkiksi osakemarkkinoilla on selkeitä päiviä tai ajanjaksoja kun kuplat puhkesivat, mutta asuntokuplille vastaavia on vaikeampaa määrittää. Pieni, mutta ei merkityksetön yksityiskohta on se, että asuntoja ei myöskään voi shortata eli myydä lyhyeksi. Ei siis ole markkinaosapuolia tai mekanismia, jolla sijoittajat pyrkisivät liikkumaan trendiä vastaan.

Koko Suomen tasolla asuntojen reaaliset hinnat olivat viime vuoden lopussa 31% korkeampia kuin vuosituhannen vaihteessa. Tulojen ja asuntojen hintojen suhde oli 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin viimeisen 40 vuoden keskiarvo. Jos asuntojen hintaa verrataan vuokriin, nähdään että hinnat ovat noin 2% korkeammalla kuin pitkän aikavälin keskiarvo. Suomen koko markkina on siis suhteellisen lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, mikä viittaisi asuntojen arvottuvan keskimäärin lähelle niiden todellista arvoa.

*Asuntokunta muodostuu henkilöistä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa. Samaan asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia. Asuntokunta-käsitettä käytetään rekisteripohjaisissa tilastoissa kotitalouden käsitteen sijasta.

Merkittävää on kuitenkin pääkaupunkiseudun hintakehityksen eriytyminen muusta Suomesta. Helsinkiläisten keskimääräiset tulot ovat kasvaneet asuntojen hintoja hitaammin 2010-2019 . Asuntojen hinnat kasvoivat tällä aikavälillä 24,3% kun taas tulot kasvoivat 19,8%. Helsinkiläisten nimellisen asuntovelan kasvu oli myös 24%, mikä viittaa siihen, että suurempi osa asuntojen hinnasta rahoitetaan (halvalla) lainalla. Vaikka asuntojen hinnat ovat myös koronavuoden aikana nousseet, kuplan sijaan pelottavinta on edelleen korkotason nouseminen sekä työttömyys. Näiden trendien kärjistyessä olisi mahdollista, että myös asuntojen hinnat laskevat maksuvaikeuksien seurauksena.

Jatka keskustelua:

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:

Matkalla kohti vähäpäästöisempää liikennettä

Artikkeli | Teksti: Noora Pumpanen

Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Miksi tavoite on tärkeä ja miten siihen voidaan päästä? Sähköautot ovat yksi osa ratkaisua.

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä on yksi nykyisen hallituksen keskeisimmistä ilmastotavoitteista. Tämän lisäksi liikenteen päästöjen tulisi painua nollaan vuoteen 2045 mennessä. Euroopan unionin tasolla tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. 

Euroopan ympäristökeskuksen mukaan liikenne tuottaa neljäsosan kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä päästöistä yli 70 prosenttia on peräisin tieliikenteestä ja loput laivaliikenteestä ja ilmailusta. Suomessa liikenne aiheuttaa viidesosan kaikista päästöistä. Tästä peräti 94 prosenttia on peräisin tieliikenteestä. On siis perusteltua sanoa autoilun olevan keskiössä, kun tavoitteena on tie kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa. 

Tilastokeskuksen mukaan kotimaan liikenteessä oli vuoden 2020 lopussa 2 773 768 henkilöautoa, joista täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä oli yhteensä 46 539. Tämä vastaa noin 1,7 prosenttia. Sähköautojen osuus on edelleen melko alhainen, sillä rekisterissä on tällä hetkellä hieman alle 10 000 ajoneuvoa. Trendi on kuitenkin ollut ylöspäin, sillä edelliseen vuoteen verrattuna sähköautojen määrä kasvoi 106 prosentilla. Kokonaisuudessaan henkilöautoja ensirekisteröitiin 96 417 kappaletta samalla, kun rekisteristä poistettiin 71 418 ajoneuvoa. Käytettyjä henkilöautoja tuotiin ulkomailta 43 904 kappaletta. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli Manner-Suomessa vuoden lopulla kaksitoista ja puoli vuotta.

Suomessa liikenteen päästöjä pyritään vähentämään ennen kaikkea sähkön ja biopolttoaineiden avulla. Mikä sitten on ero polttomoottorin ja sähköllä kulkevan menopelin välillä? Onko sähköauto aidosti ympäristöystävällinen valinta? Vastaus on ei, mikäli päästöjä vertaillaan silloin, kun mittarit näyttävät nollaa. Tehtaalta lähtiessään sähköauto on tuottanut enemmän päästöjä kuin vastaava polttomoottoriauto. Syy tähän löytyy akkujen valmistuksen ja kaivostoiminnan yhteydessä ilmaan pääsevistä kasvihuonekaasuista. Ero kuitenkin kapenee kilometrien karttuessa ja jo muutamassa vuodessa tavallinen auto on tuottanut kumulatiivisesti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sähköauto. 

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valtioneuvosto on luonnostellut “fossiilittoman liikenteen tiekarttaa”, jonka tavoitteena on etsiä keinoja päästöjen vähentämiseksi. Luonnosesityksessä on ehdotettu tavoitteeksi sähköautojen määrän kasvattamista peräti 700 000:een vuoteen 2030 mennessä. Autokannan uudistaminen edellyttää parannuksia sekä kannustimiin että infrastruktuuriin. 

Vuonna 2018 Suomessa otettiin käyttöön sähköauton hankintatuki, jonka myötä uuden alle 50 000 euroa maksavan sähköauton ostajat tai pitkäaikaisvuokraajat saavat valtiolta 2000 euroa suoraa tukea. Hankintatuen jakaminen päättyy tämän vuoden marraskuussa. Samanlaisia kannustimia on käytössä myös naapurimaissa. Ruotsissa vastaava tuki on tällä hetkellä suuruudeltaan 70 000 kruunua eli noin 6880 euroa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ajoneuvon hinnalle ei ole asetettu kattoa. 

Hankintatukea olennaisempi käyttäytymistä ohjaava tekijä lienee kuitenkin verotus. Polttoaineveron ja arvonlisäveron lisäksi Suomessa on käytössä kaksi autoiluun kohdistettua veroa, joista kumpikin määräytyy ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella. Näistä ensimmäinen on kertaluonteinen autovero, joka maksetaan uuden ajoneuvon rekisteröinnin yhteydessä. Ajoneuvovero puolestaan on vero, jota maksetaan vuosittain. Se koostuu perusverosta sekä “dieselverona” tunnetusta käyttövoimaverosta, joka koskee kaikkia muita paitsi moottoribensiinillä kulkevia ajoneuvoja. 

Eduskuntapuolueista Kokoomus on esittänyt autoverosta luopumista tavoitteena edesauttaa autokannan uudistumista. Ekonomistikoneen kyselyyn vastanneiden ekonomistien mukaan autoveron poisto ei kuitenkaan yksinään ole riittävä keino liikenteen päästöjen vähentämiselle. Muun muassa tutkimusjohtaja Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta korostaa omassa vastauksessaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa progressiota: “Autovero on nyt päästöporrastettu. Se siis pyrkii osaltaan ohjaamaan uusien autojen hankintoja vähäpäästöisempään suuntaan. Autoveron poisto ilman muutoksia muissa liikenteen ja autoilun veroissa tarkoittaisi tästä päästöohjauksesta luopumista, mikä saattaisi johtaa verrattain suuripäästöisten autojen myyntiosuuden kasvuun”, hän toteaa.

Kuviossa esitetyt ajoneuvojen elinkaarikustannukset on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.
Kuviossa esitetyt ajoneuvojen päästöt on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.

Autoilijan näkökulmasta suurimmat huolet liittyvät kalliin hankintahinnan ohella latausinfrastruktuurin heikkouteen. Erityisesti pikalatauspisteiden puute rajoittaa sähköautojen käyttöä esimerkiksi Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja auton käyttömahdollisuudet sen myötä rajalliset. Latausverkoston laajentaminen on tärkeä edellytys sähköautojen yleistymiselle. 

Norja on ollut viime vuosina yksi sähköistyvän liikenteen kärkimaista. Jo nyt yli puolet uusista henkilöautoista kulkee sähköllä. Tavoitteena on, että kaikki uudet henkilöautot ovat päästöttömiä vuoteen 2025 mennessä. Muutoksen edistämiseksi Norjassa on otettu käyttöön veroalennuksia sekä alhaisempia pysäköinti-, lauttaliikenne- ja tietullimaksuja sähköautoille. Kokonaisuuteen vaikuttaa oleellisesti myös fossiilisten polttoaineiden korkea verotus.  

Siirtymä kohti vähäpäästöisempää liikennettä näkyy myös markkinoilla. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat ilmoittaneet aikeistaan siirtyä vähitellen polttomoottoriautoista sähköautoihin. Markkinareaktio mitä luultavimmin vauhdittaa autokannassa tapahtuvaa muutosta. Uusien autojen tullessa markkinoille kuluttajien saataville tulee vähitellen myös käytettyjä ajoneuvoja. Valmistajien määrän kasvaessa myös uusien sähköautojen ja akkujen hintojen odotetaan laskevan maailmanlaajuisesti. 

Vaikka liikenteen rakennemuutoksen vaikutukset ovat ympäristön näkökulmasta pääosin positiivisia, tuo sähköautojen määrän kasvu mukanaan myös ongelmia. Etenkin kaivostoimintaan ja akkujen valmistukseen liittyy sekä ympäristöhaittoja että eettisiä ongelmia, jotka on väistämättä ratkaistava raaka-aineiden kysynnän kasvaessa maailmanlaajuisesti. Keskeisimmistä akkumineraaleista erityisesti koboltti on saanut osakseen paljon huomiota, sillä valtaosa siitä tuotetaan Kongossa, jossa myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Euroopan komissio antoi viime joulukuussa ehdotuksen akkuasetuksesta, jolla pyritään ottamaan kantaa näihin ongelmiin ja lisäämään akkujen uusiokäyttöä. Aihe on kiinnostava myös suomalaisesta näkökulmasta, sillä Euroopan toistaiseksi ainoat kobolttikaivokset sijaitsevat Suomessa.


Jatka keskustelua:

Pääomainen: Kapitaali Future

PÄÄOMAINEN LANSEERAA UUDEN SISÄLTÖBRÄNDIN

Kattavan markkinatutkimuksen seurauksena Kapitaali on päättänyt perustaa uuden sisältöbrändin – Kapitaali Futuren. Haastattelussa Pääomainen kertoo sen syntyprosessista ja tavoitteista tulevaisuudessa.

Haastattelija: “Mistä Kapitaali Futuressa oikeastaan on kyse?”

Pääomainen: “Pian ensi-iltansa saava sisältökokonaisuus pyrkii kasvattamaan Kapitaalin lukijarajapintaa sekä disruptoimaan talousjournalismin kenttää. Uusi brändi onkin erityisesti lukijoille joita kiinnostavat ilmiöt kuten yrittäminen, yrityskulttuuri, yrittäjien asema yhteiskunnassa, startup-yrittäjyys sekä yritysten rahoitus.” 

Haastattelija: “Kiinnostavaa. Voitko antaa esimerkkejä mahdollisista artikkeleistanne?”

Pääomainen: “Tottakai. Ensimmäisessä julkaisussa juttuja ovat muun muassa:

  • Piilaaksossa elintoimintojen ei annetta häiritä työntekoa – näin luovut myös ruokatauoista
  • Mobiilipelit – Miksi kuluttajien addiktointi on edelleen täydellinen bisnesmalli
  • Viikon johtajuusniksi: Näin signaloit paremmuuttasi nopeasti muuttuvassa työympäristössä
  • Saatan kuulostaa Patagonia-liiviin pukeutuvalta investointipankkiirilta, mutta mielestäni yhteiskunnan pitäisi kasvattaa sukupolven verran kasvuyrittäjiä
  • Onko [ nopeasti kasvanut osake tai sijoitustuote ] kuplassa? “

Haastattelija: “Entäpä sitten kolumnipuoli. Kuinka Kapitaali lähtee kilpailemaan alan vakiintuneita kärkinimiä vastaan?” 

Pääomainen: “Alunperin Kapitaali Future pyrki syväluotaaman suomalaisen talouskentän trendit eri alojen menestyjien tuella. Valitettavasti Antti Herlin ja Peter Vesterbacka eivät ottaneet puheluitani vastaan. Myös ammattitoimittajat kieltäytyivät kirjoittamaan meille loistavaa näkyvyyttä vastaan.” 

“Vastoinkäymisten seurauksena Kapitaali Future pivotoi johtamaan sekasortoa kolumnistikentällä innovaatisin keinoin. Klassisten menestyjien sijaan puheenvuoro annetaan markkinatalouden oppien mukaisesti sille, joka on valmis maksamaan palstatilasta eniten. Näin varmistetaan kolumnin maksimaalinen arvo, eikä tehokkuushäviöitä synny.”

Haastattelija: “Inspiroivaa. Etkö kuitenkin pelkää, että lukijat suhtautuvat kriittisesti tällä tavoin hankittuihin teksteihin?”

Pääomainen: “Tämä ei ole ongelma yksinkertaisesta syystä. Yleinen näkemys kilpailijoiden kolumnisteista on selviytymisharhan uhri.”

Haastattelija: “Voitko tarkentaa?”

Pääomainen: “Harha on yleinen kognitiivinen virhe, jossa henkilön menestyksen syyksi oletetaan tämän tausta tai erityiset ominaisuudet, vaikka todellinen syy menestykseen saattaa olla vain sattumankauppa. Luonnollisesti lukijakunta ei kykene erottamaan taidoillaan menestyneitä kirjoittajia onnekkaista, joten he voivat yhtä hyvin lukea kenen tahansa tulkintoja maailman tilasta.”

Haastattelija: “Vielä viimeinen kysymys markkinoinnin näkökulmasta. Millainen on kohderyhmänne?”

Pääomainen: “Kohderyhmämme ovat kaikki, joiden mielestä talouskeskustelun tulisi pyöriä teknologiayritysten ympärillä. Markkinatutkimus osoittaa, että Kapitaali Future kiinnostaa erityisesti päättäjiä, visionäärejä sekä eri alojen huippulahjakkuuksia – ihmisiä joilla on tulevaisuus. Heille kohdennetusta markkinoinnista voikin olla suoraan yhteydessä minuun.”

Haastattelija: “Kiitos haastattelusta, odotan julkaisua mielenkiinnolla”

Jatka keskustelua:

Miltä näyttää suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tulevaisuus? – haastattelussa professori Roope Uusitalo

Teksti: Mikko Vanhala

Koronaviruspandemia on asettanut merkittäviä rajoituksia yliopistoille. ”Zoom University” aiheuttaa monille motivaation puutetta ja opintojen hidastumista. Rokotusten myötä voi kuitenkin vihdoin alkaa nähdä valoa
tunnelin päässä. Millaisina korkeakoulut palaavat pandemian jälkeen? Ja mitkä muut tekijät vaikuttavat koulutuksen tulevaisuuteen?

Helsingin yliopiston julkistaloustieteen professori Roope Uusitalo arvelee, ettei koronapandemialla tule olemaan kovin suuria pysyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Hän muistuttaa yliopistoinstituution olevan todella vanha ja selviytyneen pahemmistakin koettelemuksista, pandemioista, nälänhädistä ja sodista.

“Toivon, että palataan takaisin lähes normaaliin, niin kuin tehtiin ennenkin. Verkko-opetus saattaa yleistyä jonkin verran, mutta laajamittaiseen nettiluennointiin tuskin ollaan menossa.”

Uusitalo muistuttaa, että etäopetuksessa on ollut myös hyötyjä ja kenties teknologiaa tullaan jatkossa käyttämään opetuksen tukena enemmänkin. Epäilemättä suurin osa niin perus- kuin korkea-asteen
opiskelijoista kuitenkin palaa mielellään fyysisesti luentosaleihin ja kouluihin.

Professori Roope Uusitalo.

Myös muut tekijät kuin pandemia vaikuttavat oleellisesti koulutuksen tulevaisuuteen. Syntyvyys on Suomessa laskussa ja ikärakenne tulee muuttumaan. Joihinkin koulutusohjelmiin on jo nyt vaikea löytää riittävästi opiskelijoita, ja silti puhutaan uusistakin korkeakouluista, viimeksi Seinäjoelle ehdotetusta yliopistokeskuksesta. Onko Suomessa jo nyt liikaa yliopistoja?

“Aiemmin olin sitä mieltä, että Suomessa on liikaa korkeakouluja ja että tiede kärsii pirstaloitumisesta pieniin yksiköihin, joissa on vaikea tarjota kunnollista opetusohjelmaa. Olen kuitenkin muuttanut mielipidettäni, koska lähellä olevalla korkeakoululla on paljon vaikutusta koko alueeseen. On myös empiiristä näyttöä siitä, että lähellä oleva korkeakoulu kasvattaa alueen nuorten todennäköisyyttä päätyä yliopistoon.”

Uusitalo muistuttaa myös, että korkeakoululla on olennainen vaikutus kaupungin luonteeseen ja elämään, sillä vaikkapa Jyväskylän tai Joensuun houkuttelevuus asuinalueena olisi pienempi ilman yliopistoa. Hänen mukaansa yliopistoja ei tällä hetkellä ole liikaa. Myös ammattikorkeakouluille on sijaa suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä.

”Kun ammattikorkeakouluja perustettiin, mietittiin olisiko parempi kasvattaa kandiohjelmien opiskelijamääriä ja siten luoda aidosti kaksivaiheinen tutkinto. Ammattikorkeakoulut ovat kuitenkin
löytäneet paikkansa korkeakoulujärjestelmässä: on tarvetta myös käytännöllisemmin suuntautuneelle korkea-asteen koulutukselle, jota ammattikorkeakoulut edustavat.”

Monissa maissa, kuten Englannissa ja Yhdysvalloissa, opiskelijat siirtyvät jo kanditutkinnon suorittamisen jälkeen työelämään ja mahdollisesti palaavat myöhemmin maisteriohjelmiin. Suomessa työelämään siirrytään yleensä vasta maisteritutkinnon jälkeen. Olisiko Suomessa syytä nopeuttaa työelämään siirtymistä uudistamalla tutkintorakennetta?

Uusitalon mukaan tässä kyse on enemmänkin pätevyysvaatimuksista, jotka ovat osin lakisääteisiä: esimerkiksi moniin julkisiin virkoihin, kuten opettajaksi, vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Joitain etuja voitaisiin mahdollisesti saavuttaa laskemalla pätevyysvaatimuksia, mutta Uusitalo ei näe, että tällainen muutos tapahtuisi ainakaan kovin nopeasti. Tärkeää on myös se, millaisia taitoja kandi- ja maisteriohjelmat opettavat.

Oman haasteensa yliopistolle asettavat myös tuplatutkinnot. Uusitalo kokee joidenkin tuplatutkintojen olevan siinä mielessä turhia, että yliopistojen pitäisi pystyä ennemminkin tarjoamaan mahdollisuuksia sisällyttää eri alojen opintoja tutkintoihin.

”Voitaisiin luoda vaikkapa taloustieteestä kiinnostuneille insinööreille suunnattu moduuli, jonka voisi suorittaa erikseen tarvitsematta hakea tutkinto-opiskelijaksi.”

Uusitalo mainitsee hyvänä esimerkkinä MBA-tutkinnon, joka on yliopiston järjestämä ja usein yritysten maksama liiketoimintaosaamisen paketti, joka tarjoaa täydennyskoulutusta esimerkiksi yritysten johdolle. Tällaisia koulutuksia voisi hänen mielestään olla muillekin aloille: tutkintoa pienempiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat eri alojen asiantuntemusta niin vielä opiskeleville kuin jo työelämässä oleville.

Korkeakoulutuksessa tulisi olla myös kannustimia, jotka tukevat opiskelijoiden valmistumista ja siirtymistä työelämään yliopistolle ”roikkumaan” jäämisen sijasta. Uusitalon mielestä pienet lukukausimaksut voisivat toimia kannustimena, mutta parempi keino olisi opintolainajärjestelmän uudistaminen.

”Joissain tilanteissa opintolainahyvitys kannustaa jopa pitkittämään opintoja, koska aikarajat ovat vähän liian lepsuja.”

Millaisen järjestelmän Uusitalo suunnittelisi nykyisen tilalle?

”Vapaasti suunniteltuna poistettaisiin opintolainan hyvitys ja sidottaisiin lainan takaisinmaksu englantilaisen järjestelmän tapaan valmistumisen jälkeisiin tuloihin. Jos sattuisi niin, ettei saa koulutusta vastaavaa työtä, ei opintolainaa tarvitsisi maksaa täysimääräisenä takaisin. Se antaisi ihmisille turvaa ja uskallusta lainan nostamiseen.”

Tuloihin sidottu opintolainamallikaan ei välttämättä olisi täydellinen. Ruotsissa järjestelmästä luovuttiin vuonna 2001, kun havaittiin sen muistuttavan joissain tapauksissa veroa ja siten aiheuttavan
kannustinongelmia (Regeringens proposition 1999/2000:10 sekä Uusitalo 2016).

Viime vuosina korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on ollut voimakas trendi todistusvalintakiintiöiden kasvattamisen suuntaan. Julkisessa keskustelussa on esitetty paljon mielipiteitä sekä todistusvalintojen että pääsykokeiden puolesta, mutta empiiristä tutkimusta on vasta vähän.

Uusitalo nostaa esille Palkansaajien tutkimuslaitoksen Hannu Karhusen ja Tuomo Suhosen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Tuomas Pekkarisen ja Tuomo Virkolan kiinnostavan seurantatutkimuksen opiskelijavalinnan uudistuksen vaikutuksista, jonka lähtökohdista ja menetelmistä voi lukea lisää täältä. Tuloksia joudutaan kuitenkin vielä odottelemaan, sillä todistusvalinta on vielä melko uusi järjestelmä ja kokonaisvaikutukset nähdään paremmin vasta opiskelijoiden valmistuessa ja siirtyessä työelämään.

Uusitalo arvelee todistusvalinnan helpottavan hakijoiden ja opiskelupaikkojen kohtaamista. Pääsykoevalinnassa voi hakea tosissaan vain yhteen tai kahteen paikkaan, sillä useampiin pääsykokeisiin valmistautuminen saman kevään aikana on vaikeaa. Todistusvalinnassa hakijat saattavat päästä useammin
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa, vaikka paikka ensisijaisessa hakukohteessa jäisikin saamatta.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän erityispiirre on valmennuskurssit, jotka saattavat aiheuttaa epätasa-
arvoa pääsykoevalinnassa. Jopa tuhansien eurojen hintaiset palvelut eivät ole kaikkien hakijoiden saatavilla, kuten julkisessa keskustelussa usein korostetaan. Valmennuskurssien luonne tulee eittämättä muuttumaan, mikäli todistusvalinnat lisääntyvät eri aloilla.

Ylioppilaskirjoitusten hyöty on myös se, että ne ovat kaikissa lukioissa samat, toisin kuin pääsykokeet, jotka vaihtelevat vuosittain, aloittain ja jopa yliopistoittain.

”Ylioppilaskirjoitukset ovat valtakunnallisesti standardoiduissa olosuhteissa järjestettyjä kokeita, joiden tekemiseen ja tarkastamiseen käytetään paljon resursseja, joten on yksinkertaisesti tehokasta käyttää tätä koetta sen sijaan, että järjestetään uusi koe.”

Miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä kokonaisuutena tulee näyttämään vuonna 2041?

”Tässä kohtaa käyttäisin taloustieteilijäviisautta: maailma muuttuu hitaasti. Kun mietitään, miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä näytti vuonna 2001 [verrattuna nykyhetkeen], ei muutos ole valtavan suuri. Järjestelmä näyttää melko samalta kuin nytkin. Tyypillisesti kehitys on suhteellisen hidasta, ja luultavasti suomalainen koulutus näyttää 20 vuoden päästä vain hieman erilaiselta kuin nyt. Opetusteknologia kehittyy, verkko-opetus saattaa lisääntyä ja yliopistot saattavat yhdistyä tai uusikin saattaa syntyä. Yliopisto on vanha idea ja Helsingin yliopistokin jo lähes 400 vuotta vanha. Kyllä tämä aika vakaa instituutio on.”

Jatka keskustelua: