Aihearkisto: HENKILÖT

Datan maailmaa muuttamassa

Teksti: Aleksi Pikka
Kuvat: Vilppu Rantanen

Dataa käsitellään ja tulkitaan nykyään lähes kaikkialla. Startup-yrittäjien Juha Itkosen (kuvassa oikealla) ja Otto Laosmaan mukaan analysointia vaivaa kuitenkin kertaluontoisuus ja mekaanisuus. Heidän missionsa on analyysin parasta ennen -ajan pidentäminen ja tiedon demokratisoiminen.



Päätöksenteon tukena käytetään huomattavia määriä erilaisia data-aineistoja ja raportteja. Yritykset hyödyntävät investointipäätöksissään tietoa esimerkiksi makrotaloudellisista ilmiöistä, kuten keskuspankin ohjauskoron tai maailmantalouden kehityksestä. Poliittisten päätösten tueksi arvioidaan työllisyyskehitystä, tutkitaan väestöennusteita ja tehdään vaikutusarvioita. Koronaviruksen leviämistä pyritään estämään tulkitsemalla tilastoja viruksen leviämisestä.

Datan hankintaan, käsittelyyn ja analysointiin käytetään huomattavia resursseja. Suuri kysyntä on luonut markkinat datan myynnille ja analysoinnille. Esimerkiksi verkkokaupat voivat olla kiinnostuneita kuluttajien yhteystiedoista tai internetkäyttäytymisestä, kuten selaustiedoista. Tätä dataa käsitellään ja lopuksi se julkaistaan hyödynnettäväksi, verkkokauppojen tapauksessa usein organisaation sisällä.

Juha Itkosen ja Otto Laosmaan mukaan tällä hetkellä eri data-aineistoista luotavia raportteja vaivaa kertaluonteisuus. Mekaanisesti tehtävät raportit ovat ajankohtaisia vain lyhyen hetken, kunnes data ja tilastot päivittyvät ja sisältö vanhenee. Kertaluontoisuuden lisäksi raportit valmistetaan usein manuaalisesti, joten korkeakoulutetut ihmiset käyttävät työaikaansa aineistojen käsittelyyn Excelissä. Itkosen ja Laosmaan mielestä koko ketjun datan hankinnasta ja tulosten julkaisemiseen voisi tehdä halvemmalla, nopeammin ja avoimemmin.

Sekä Itkonen että Laosmaa ovat opiskelleet taloustiedettä Helsingin yliopistossa ja toimineet opiskeluaikanaan muun muassa taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestö KTTO:n ja Kannunvalajien hallituksissa sekä olleet elvyttämässä erästä ainejärjestölehti Kapitaalia. Ennen startup-yrittäjyyttä Juha Itkonen teki väitöskirjan verkostojen taloustieteestä ja ilmastonmuutoksesta sekä toimi Suomen Pankissa ekonomistina. Otto Laosmaa toimi kansanedustaja Pia Kauman avustajana, data-analyytikkona Bisnode Finlandilla sekä yrittäjänä data-analyysin parissa omassa yrityksessä.

Suomen Pankissa työskennellessään Itkonen huomasi, että tietoteknisten välineiden kehittymisen myötä perinteistä ekonomistin työtä voisi automatisoida. Ekonomistin työhön liittyviä asioita, kuten raporttien laatimista ja raporteissa käytetyn datan käsittelyä voisi tehostaa ja skaalata automatiikan avulla, eikä raporttien tarvitsisi olla kertakäyttöisiä ja nopeasti vanhenevia. Lopulta Itkonen irtisanoutui Suomen Pankista. Samana päivänä Otto Laosmaa pyysi Itkosen lounaalle, ja lopputuloksena syntyi Robonomist.

Robonomistin tuote on kustomoitu robotti, jonka avulla tiedon käsittely tapahtuu automaattisesti pilvessä. Pilvessä raportit päivittyvät automaattisesti datan muutosten myötä, jolloin ne pysyvät ajankohtaisina. Käytännössä robotit eivät ole fyysisiä, vaan ne ovat puhdasta R-koodia. Yrittäjät kehuvat R-kielen julkaisupuolta, esimerkiksi graafien ja kuvaajien luominen ja julkaisu on helppoa.

Laosmaan ja Itkosen tausta taloustieteessä näkyy heidän roboteissaan. Robottien luominen ei ole vain ohjelmointia, vaan mallinnuspuolen taustalla on Itkosen mukaan esimerkiksi tietoa taloudellisista rakenteista ja ekonometriaa, eli tilastotiedettä sovellettuna taloustieteellisin menetelmin. Tarkasteltavia ilmiöitä tulee ymmärtää, jotta oikeiden muuttujien valinta ja aineiston tulkitseminen on mahdollista.

Yrittäjät kertovat robotin vapauttavan asiantuntijatyötä tulkitsemiseen ja analysointiin Excelin pyörittämisen sijaan. Toisaalta samalla robotti poistaa myös kokonaisia työvaiheita. Laosmaan mukaan robotin avulla tehdään koko ketju tiedon hakemisesta julkaisuun.

”Normaalisti vaaditaan, että tietojärjestelmäasiantuntija ensin laittaa yhteydet kuntoon, jotta dataa saadaan. Sitten asiantuntija hakee datan, luo kuvat ja lopuksi julkaisutekijä tuo kuvat julkisuuteen”, Laosmaa kertoo.



Laosmaan mukaan ihmisellä kestää koko prosessissa eri työvaiheineen päiviä, kun robotilla siihen menee sekunteja. Robotin avulla Robonomist luo päivittäin yli 800 sivua talouskatsausta kaikista maailman maista Elinkeinoelämän keskusliitolle. Itkonen mainitsee, ettei tällaista maaraporttia olisi manuaalisesti mahdollista tehdä raportin laajuuden takia.

Esimerkiksi väestöennuste voitaisiin Itkosen mukaan päivittää kuukausittain, jolloin tieto muutoksista olisi poliittisessa päätöksenteossa havaittavissa aikaisemmin. Tällä hetkellä uusi väestöennuste julkaistaan muutaman vuoden välein, vaikka siinä käytetty data päivittyy kuukausittain.

”Robotin avulla ennuste voitaisiin päivittää joka kuukausi. Silloin signaali politiikkaan saataisiin paljon aikaisemmin”, Itkonen kuvaa.

Yrittäjyys

Robonomistin toimisto on Maria 01 -startup-keskuksessa, joka sijaitsee entisen Marian sairaalan tiloissa Kampissa. Itkosen ja Laosmaan mukaan startup-yhteisöön liittyy synergiaetuja, vaikka liiketoiminnallista yhteistyötä ei Robonomistilla muiden alueen yritysten kanssa ole. Edut liittyvät pääosin ulkopuolisen rahoituksen hankintaan. Robonomist eroaa yhteisön muista yrityksistä siten, että sillä ei ole lainkaan ulkopuolista rahoitusta, mutta tarpeen vaatiessa Maria 01 -keskuksessa toimisi useita startup-yritysten rahoitukseen keskittyneitä organisaatioita.

Startup-yrittäjyydestä on olemassa monenlaisia mielikuvia ja oletuksia. Moni tuntee mielikuvan huppariasuisista kooditaitureista. Startup-yrittäjyys on kuitenkin Itkosen ja Laosmaan mukaan vastannut odotuksia. Riskien kanssa on huomattavasti enemmän tekemisissä kuin ansiotyössä, mutta Itkonen ja Laosmaa kertovat tienneensä mihin olivat ryhtymässä. Yrittäjänä on myös vapaa päättämään itse, mihin haluaa keskittyä, jolloin elanto on kiinni liiketulosta kasvattavien asioiden tekemisestä. Startup-yrittäjän arki ei ole kuitenkaan pelkkää visiointia ja suunnittelua, vaan keskeinen osa sitä on esimerkiksi nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa yhteyksissä olemista.

Yrittäjyys on Itkosen mukaan tarjonnut uudenlaista kuvaa talouteen ja yhteiskuntaan. Tuotteen myynti ei ole vain Nash-tasapainon etsimistä taloustieteen peruskurssilla esitellyn kysyntä-tarjonta-mallin avulla, vaan tuotteen myyminen vaatii myös oikeanlaista tuotteistamista, kuten hinnoittelua ja markkinointia.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ekonomistien tulevaisuuden kannalta? Robonomist haluaa tarjota ekonomisteille työkaluja, joiden avulla poistaa toistuva mekaaninen työ, jotta ekonomistit voivat keskittyä analysoimiseen ja tulkitsemiseen.

Mukana on myös yhteiskunnallinen missio. Laosmaa ja Itkonen haluavat demokratisoida tietoa, jotta myös laajemmalla yleisöllä olisi ajankohtaista tietoa saatavilla ja hyödynnettävissä.

”Startupien tehtävä on muuttaa maailma. Me olemme myös muuttamassa maailmaa siltä osin, että haluamme päätösten perustuvan tietoon, jota on helpommin saatavilla ja hyödynnettävissä. Näin tehdään parempia päätöksiä, ja ihmiset voivat paremmin vaikuttaa yhteiskunnassa”, Itkonen sanoo.

Talous kasvaa, kun rakennuspalikoita laitetaan uuteen, entistä parempaan, järjestykseen. Robonomist pyrkii osaltaan luomaan ja kasvattamaan tuottavuutta. Vain uusien menetelmien ja tekniikoiden myötä Suomen talous kasvaa, sillä vanhojen asioiden toistaminen vain ylläpitää taloutta, Itkonen muistuttaa haastattelun lopuksi. 

Jatka keskustelua:

Miten opettaa matematiikkaa tieteen matematisoitumisen aikana?

Teksti: Eino Haajanen
Kuvat: Vilppu Rantanen

Hymyilevä Juha Oikkonen työpöytänsä ääressä. Käsissään puinen malli, vieressä tietokoneen näyttö ja siinä työpöytä täynnä tiedostoja.
Juha Oikkonen harrastaa kuvanveistoa, mutta ei sen matemaattisuuden vuoksi. Kädessä silti hopeapajusta tehty malli siitä, miten donitsin voi leikata kahtia niin, että osat eivät irtoa toisistaan.

Tieteen maailma matematisoituu ja tulevaisuuden ongelmia ratkaistaan enenevissä määrin laskennallisin keinoin. Samalla lukioissa matematiikan painoarvo on kasvanut pääsykoeuudistuksen myötä. On selvää, että matematiikkaa on yhä hyödyllisempää osata. Mutta kuinka paljon kaikkien on tarpeen ymmärtää matematiikkaa, ja kuinka sitä tulisi opettaa, Juha Oikkonen?

Emeritusprofessori Juha Oikkonen on matematiikan opettamisen konkari, jonka pitkä ura Helsingin yliopistossa alkoi jo 1970-luvulla – ensin opiskelijana, sittemmin tutkijana ja lopulta professorina. Taustaltaan Oikkonen on loogikko, ja hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1979. Pitkällä urallaan Oikkonen on ehtinyt moneen mukaan: Erityisesti 2000-luvulla hän on meritoitunut matematiikan opetuksen uranuurtajana ja on toiminut myös ylioppilastutkintolautakunnan sensorina. Helsingin yliopistossa matematiikan opetusta on lähestytty tänä aikana uusin keinoin ja hyvin tuloksin.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat

”Kun pikkulapsi alakoulussa opettelee matematiikkaa, on se silloin nimenomaan luova löytämisen ja keksimisen prosessi. Samaan tapaan täällä Helsingin yliopistossa ensimmäisen vuoden kursseilla matematiikan kuuluisi yhä olla samalla lailla luovaa seikkailua. Mitä enemmän sellaista, sitä parempi”, Oikkonen sanoo.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat, vaan tavoite on saada opiskelijat oppimaan tehtävien ja vuorovaikutteisten luentojen kautta kokonaisuuksia, ilmiöitä. Tätä kutsutaan tehostetun kisällioppimisen malliksi.

Oikkonen avaa mallin ideaa: ”Kyse on eräänlaisesta muunnelmasta flipped classroom -trendistä. Sen sijaan, että ensin on luennot ja sen jälkeen tehtävät, ihmiset pääsevät kiinni asiaan tekemällä ensin tehtäviä ja luennot ovat enemmän tilaisuuksia, joissa keskustellaan esiin nousseista kysymyksistä.”

Matematiikan opiskelu yliopistossa vaatiikin nykyään aikaa, vaivaa ja sinnikkyyttä. Kisällioppiminen toimii varmasti yliopistossa matemaattisella alalla, mutta miten malli toimisi lukioissa ja peruskouluissa, joissa opiskelijat eivät ole aina yhtä motivoituneita tai itseohjautuvia?

Oikkonen kertoo peruskoulu- ja lukio-opiskelijoiden innostamisen olevan jatkuva haaste. Tärkeää on, että opiskelijoille syntyy myönteisiä kokemuksia ja mielikuvia matematiikasta, jotta aito kiinnostus aiheeseen kehittyy. Esimerkiksi Helsingin Mäkelänrinteen lukiossa on kehitetty kisällioppimisen tapaista opetusmenetelmää. Vantaan Martinlaakson lukion lehtorin Pekka Peuran lanseeraama yksilöllisen oppimisen malli puolestaan on samankaltainen, opiskelijan itseohjautuvuuteen ja motivaatioon nojaava malli. Kisällioppimisen kaltaisia kokeiluja on ollut myös peruskouluissa.

Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”.

Juha Oikkonen portaissa nojaten kaiteeseen, samalla sanomassa jotain.

Tärkeässä roolissa HY:n matematiikan osaston kisällioppimisen mallissa on Kumpulan kampuksella Exactumin kolmannessa kerroksessa sijaitseva Ratkomo. Sen ansiosta Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”. Ratkomossa on tarjolla ohjausta matematiikan ja tilastotieteen tehtävien ratkaisuun, ja useille se on myös sosiaalinen paikka, jonne keräännytään tekemään tehtäviä yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Näin matematiikan vaativuus ei perustu yksinäiseen pakertamiseen.

Matematiikan opetuksen kehittämiseen on siis panostettu viime vuosikymmeninä. On myös selvää, että matematiikkaa tarvitaan ja sen soveltamisesta on apua alalla kuin alalla. Mutta millaista hyötyä on matematiikan syvällisestä ymmärtämisestä?

”Matematiikan hyödyllisyydessä on oikeastaan kaksi tasoa. Jos tarpeeksi avoimin silmin katsellaan, niin kaikkialla arkielämässä on matematiikkaa. Tänne työhuoneeseen tullessanne te teitte enemmän tai vähemmän tiedostaen mielessänne harkinnan, mitä käytävää lähdette kävelemään eli teitte eräänlaisen optimointianalyysin. Tällaisia matematiikan luonteisia arkisia asioita on kamalan paljon”, Oikkonen sanoo.

”Toinen taso taas on isompien kysymysten kohdalla. Tieteenalat matematisoituvat tällä hetkellä ja etenkin tilastotiede on monella alalla tärkeässä roolissa. Esimerkiksi koronaviruksen käyttäytyminen on jossakin määrin jo nyt – ja tulevaisuudessa vielä enemmän – matemaattinen tutkimuskohde.”

”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”


Mitä tiiviimmin matemaattisia työkaluja hyödynnetään eri aloilla, sitä syvempää tulee myös asiantuntijoiden matematiikan ymmärryksen olla. Matematiikka levittyy kaikkialle ja sen osaamisen tarve on kiistaton. Laaja matemaattinen osaaminen on väylä tieteellisiin läpimurtoihin etenkin eri luonnontieteissä, mutta matematiikalla on annettavaa aina perinteisen humanistisille aloille saakka.

”Jos haluamme ymmärtää kulttuuriamme kokonaisuutena, on hyvä nähdä, että matemaattisia ja tietojenkäsittelytieteellisiä asioita on siellä sun täällä muun muassa teknologiassa ja sovelluksissa koodin muodossa. Mitä laajemmin me ymmärrämme ylipäätään eri tieteenaloihin liittyviä asioita, sitä paremmin meillä on eväitä toimia fiksusti”, Oikkonen sanoo. ”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”

Mitä matematiikan ymmärryksen saavuttaminen vaatii?

”Pitää olla ennakkoluulottoman utelias, mutta yhtä aikaa nöyrä. Jotkut käsitteet ovat yksinkertaisesti sellaisia, että ne vaativat kypsyttelyä. Oppimisen ja motivaation kannalta on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia pitkin matkaa.” Itselleen on siis osattava olla armollinen ja omaan tekemiseen tyytyväinen, vaikka asiat aluksi tuntuisivatkin ylitsepääsemättömän haastavilta.

”Kamalan helposti ajattelee, ettei kykene johonkin tehtävään jos ei siinä heti onnistu. Ammattimaisempi asenne olisi miettiä, mitä tapaa kokeilisi seuraavaksi. Ei pidä pelätä virheitä – lopulta oppimisessa on kyse sen etsimisestä, miten jokin asia loppujen lopuksi perimmiltään on.”

Kuka?

Juha Oikkonen, Helsingin yliopiston matematiikan emeritusprofessori

s. 1951, Vartiokylässä, Helsingissä.
Asuu Espoossa.

Harrastaa kuvanveistoa ja aikoo hankkia Vantaankoskelle vuosiluvan kalastamiseen.

Pitää muun muassa Haruki Murakamin kirjallisuudesta.

Jatka keskustelua:

Muutosta luvassa?

Antti Ronkaisen mukaan poliitikot keskittyvät rakentamaan identiteettejä ja kulttuurisotimaan, kun talouden suuret rakenteelliset ongelmat ovat ratkaisematta. Tilanne ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, kun keskuspankit ovat pitäneet yllä taloutta jo kymmenen vuoden ajan.

Eurooppa on viimeisen vuosikymmenen aikana kohdannut kehitystään uudella tavalla haastavia kriisejä. Viime vuosikymmenen lopussa alkanut eurokriisi ja tämän vuosikymmenen puolella pakolaiskriisi ovat saaneet eurooppalaiset instituutiot ongelmiin. Läpi Euroopan populistit puolueet ovat nousseet. Kriisit ja populististen puolueiden nousu ovat haastaneet Euroopan unionin yhdentymiskehityksen.

Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen kertoo, että juuri Euroopan unionin yhdentymiseen liittyvät teemat nousevat vahvasti esiin hänen ja Juri Mykkäsen toimittamassa Vapiseva Eurooppa -teoksessa (Vastapaino 2019). Kirjan asiantuntijaesseissä nousee esiin erityisesti se, että Euroopan unionin yhdentyminen on mennyt liian voimakkaasti taloudellisen yhdentymisen kautta ja poliittisen yhteisön rakentaminen on unohtunut.

Poliittisen yhdentymisen ongelmat eivät näy pelkästään populististen puolueiden retoriikassa vaan Ronkaisen mukaan myös Euroopan unionin jäsenvaltioiden perinteisten valtapuolueiden edustajat ovat kunnostautuneet pesäerojen tekemisessä Euroopan unionin perusarvoihin.

”Poliittisen yhdentymisen puute näkyy esimerkiksi kykenemättömyytenä ratkaista pakolaiskriisi tai haluttomuutena jakaa pakolaisia. Yhtä lailla se näkyy haluttomuutena luoda finanssipoliittista kapasiteettia eurokriisin yhteydessä ja siinä, ettei Euroopan unionin lainsäädäntöä ja toimivaltaa haluta kunnioittaa.”

Antti Ronkainen on eurooppalaisen talouspolitiikan ja sen kehityksen asiantuntija, joka usein kommentoi ajankohtaisia talouspoliittisia aiheita sosiaalisessa mediassa ja asiantuntijana esimerkiksi uutisissa. Parhaillaan Ronkainen tekee väitöskirjaansa keskuspankkien muutoksesta finanssikriisin jälkeen. Väitöskirjassaan Ronkainen tarkastelee, miten epätavanomaiset rahapoliittiset toimet ovat muuttaneet rahapolitiikan luonnetta ja toisaalta finanssipolitiikan ja rahapolitiikan suhdetta.  

Euroopan keskuspankki on finanssikriisin jälkeen ottanut käyttöön niin sanottuja epätavanomaisia rahapolitiikan keinoja. Jarmo Kontulainen ja Tuomas Välimäki nimeävät Euro ja Talous -julkaisun (1/2015) Finanssikriisi muutti rahapolitiikan välineitä mutta ei tavoitteita -artikkelissaan epätavanomaisia rahapoliittisia keinoja olevan ennakoiva viestintä, suuret arvopaperiostot, pitkäkestoiset luotto-operaatiot sekä pankkien omaisuuserien laajempi hyväksyntä keskuspankkirahoituksen vakuudeksi. Kaikkien keinojen tavoitteena on keventää rahapolitiikkaa, kun perinteiset keinot eivät nollakorkotilanteessa toimi.

Ronkaisen mukaan Euroopan keskuspankin muista keskuspankeista poikkeava mandaatti asettaa erityisesti suurten arvopaperiostojen ja luotto-operaatioiden osalta kiinnostavan kysymyksen. Euroopan unionin perussopimuksen artikla 123 kieltää jäsenmaiden rahoittamisen. Käytännössä epätavanomaisilla rahapolitiikan keinoilla kuitenkin on finanssipoliittinen ulottuvuus.

”Tää on oikeustieteellisesti kiinnostava kysymys, että missä pisteessä EKP:n poikkeukselliset toimet muuttuvat laittomiksi. Mikä on se määrä velkakirjoja, että rahapoliittiset toimet muuttuvat finanssipolitiikaksi? Päättääkö EU:n tuomioistuin jossain vaiheessa, että tällainen toiminta on nyt laitonta ja sitten eurokriisi eskaloituu uudestaan? ”

Epätavanomaisten rahapolitiikan keinojen lisäksi Ronkainen käsittelee väitöskirjassaan rahapolitiikan ja finanssipolitiikan suhdetta ja sen kehitystä. Suhde on muuttunut rahapolitiikan epätavanomaisten keinojen seurauksena. Ronkaisen mukaan deflaation pelko on kääntänyt keskuspankkien ja poliittisten päätöstentekijöiden perinteisen aseman päälaelleen.  Aiemmin keskuspankit korkeintaan kontrolloivat talouden ylikuumenemista ja reagoivat talouden hyytyessä. Nyt keskuspankit pyrkivät kaikin keinoin kiihdyttämään inflaatiota deflaation pelossa.

Ronkainen kertaa keskuspankkipolitiikan historiallisia lähtökohtia ja muistuttaa, että esimerkiksi 1970-luvulla poliitikot saattoivat painostaa keskuspankkeja vaikkapa laskemaan korkoja vaalien alla ja rahoittamaan budjettilupauksia. Poliitikkojen puuttumista keskuspankkien toimintaan karsastettiin. Nykyisin tilanne on muuttunut.

”Nykyisessä tilanteessa keskuspankit suorastaan rukoilee ja anoo poliitikoilta apua inflaatiotavoitteen saavuttamiseen ja loputtomista kriisitoimista pääsemiseen. Keskuspankeista on oikeastaan tullut oman itsenäisyytensä vankeja.”, Ronkainen summaa.

Poliitikkojen apua ei kuitenkaan ole näkynyt. Ronkainen huomauttaa, että euromaat eivät ole tehneet paljoakaan konkreettista Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämiseksi, integraation syventämiseksi tai väestöön ja pankkeihin liittyvien rakenteellisten heikkouksien poistamiseksi. Euromaat pakottavatkin keskuspankin reagoimaan yksinkertaisesti olemalla tekemättä mitään.

Taloustutkijoiden joukossa on kuitenkin kasvava yhteisymmärrys siitä, että euroalue tarvitsisi lisää yhteistä finanssipolitiikkaa. Ronkainen viittaa Anna Karismon Ylelle toteuttamaan kyselyyn, jossa asiantuntijoilta kysyttiin tarvitseeko euroalue yhteistä finanssipolitiikkaa. Suurin osa vastanneista kannatti yhteistä finanssipolitiikkaa joko suoraan tai tietyin varauksin.

Vaikka tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan euroalueen yhteistä finanssipolitiikkaa tarvittaisiin, Ronkaisen muukaan uusien suurien institutionaalisten ratkaisujen sijaan poliitikot tarjoavat identiteettipolitiikkaa ja kulttuurisotimista. Identiteettipolitiikassa poliitikot tarjoavat Ronkaisen mukaan ” maailmankuvallista egobuustausta” sen sijaan, että he puhuisivat historiallisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. Kulttuurisotaa Ronkainen ei pidä millään tavalla rakentavana, koska se on niin vahvasti sidoksissa ihmisten maailmankuvaan ja identiteetin ylläpitämiseen.  

Keskustelu rahapolitiikasta ja finanssipolitiikasta liittyy olennaisesti nykyisen talousjärjestelmän toimintaan. Syksyn aikana on nähty myös ehkä hiukan yllättävää järjestelmäkritiikkiä. Talousliberaalien näkemysten edistämisestä tunnetussa Financial Times -lehdessä julkaistiin useiden suuryritysten johtajien allekirjoittama kirje, jossa vaadittiin kapitalismin uudistumista. Ronkaisen mukaan aiheen ympärille syntynyt keskustelu on tärkeää.

”Finanssikriisistä on kymmenen vuotta eikä talous ole mitenkään merkittävästi elpynyt. Se kertoo siitä, että nimenomaan läntiset liberaalit demokratiat ei kykene uudistumaan. Talouskasvua ei tule ja silloin ihmiset kokevat epävarmuutta ja syntyy kaikenlaisia populistia liikkeitä. Läntinen kapitalismi ei kykene enää luomaan taloudellista turvallisuutta.”

Ronkainen nostaa kapitalismikeskustelun yhteyteen merkittäväksi asiaksi lähitulevaisuuden talouspolitiikan suuret haasteet sekä ratkaisut niihin. Erityisesti eriarvoisuus, ympäristökysymykset ja nollakasvun tila ovat Ronkaisen mukaan ongelmallisia läntisille liberaaleille demokratioille. Ronkainen näkee valtion aktiivisemman roolin yhtenä ratkaisuna ongelmille ja huomauttaa, että ongelma on myös mahdollinen Japanin viimeisten vuosikymmenten aikana kokemaan kehitykseen luisuminen. Japani on kehittynyt suhteellisen vakaasti, mutta on kuitenkin äärimmäinen yhteiskunta ja siellä puhutaan esimerkiksi menetetyistä sukupolvista.

”Japanin ymmärtäminen on tässä avain. Paljon puhutaan Kreikan tiestä tai Zimbabwen tiestä tai Venezuelan tiestä, mutta nää on kaikki populismia. Oikee ongelma on Japanin tie ja sen välttäminen. Erityisesti euroalue on Japanin tiellä, mutta myös Yhdysvallat on vaarassa liukua sille.”

Suomen talouspolitiikassa talouden pitkän ajan kasvunäkymät tai järjestelmän toiminta ja niistä keskusteleminen taitavat olla jääneet hieman sivurooliin, kun työmarkkinasyksy ja uuden hallituksen talouspolitiikan suunta ovat vieneet huomion. Ronkaisen mukaan Antti Rinteen hallituksen talouspolitiikan lähtökohdat ovat kiinnostavia verrattuna Juha Sipilän hallituksen lähtökohtiin, koska politiikan tekemisen tapa on muuttunut täysin, mutta tavoite on pysynyt tietyllä tapaa samana.

”Rinteen ja Sipilän hallitusten talouspolitiikkaa yhdistää se, että molemmilla tavoitteena on tasapainoinen budjetti. Rinteen hallituksen talouspolitiikkaa ei enää niinkään ohjaa kestävyysvajearviot, mutta silti perusviritys ja sen tavoite on hyvinkin sama. Työllisyysprosentiksi tavoitellaan 75 ja sen kautta tavoitellaan talouden tasapainoa.”, Ronkainen summaa.

Ronkainen huomauttaa, että tasapainoisen budjetin tavoite on johtanut poliittisesti hassuihin lopputuloksiin. Suomessa on vasemmistolaisin hallitus aikoihin, mutta keskustan vaatimuksesta hallitusohjelman mukaisesti veroja ei koroteta. Samaan aikaan valtion omaisuutta myydään reippaasti. Toisaalta jos työllisyyttä ei saada kasvatettua toivotulla tavalla, voidaan tehtyjä menolisäyspäätöksiä joutua perumaan. Ronkaisen mukaan tämä ei sovi sosiaalidemokraateille ja vasemmistoliitolle. Tuloksena voikin olla, että hallituksen vasemmistopuolueet vaativat tällaisessa tilanteessa veropaketin avaamista.

Ronkaisen mukaan työmarkkinoilla erityisesti ammattiyhdistysliike on voimantunnossaan. Vasemmistolainen hallitus ja edelleen mielessä olevat Sipilän hallituksen epämieluiset yhteiskuntasopimukset ja kikyt ovat nostaneet työmarkkinoiden hulinavalmiutta. Toisaalta työnantajapuolella on Ronkaisen mukaan myös tarve uhkua, mutta ei välttämättä samanlaisia lähtökohtia tavoitteidensa saavuttamiselle.

”En tuu ikinä uskomaan, että Rinteen hallitus luopuis sopimusjärjestelmästä ja siirtyis paikalliseen sopimiseen.  Ja tää postihommahan meni siinä mielessä hassusti, että kaivettiin naftaliinista joku Lauri Ihalainen ja Lasse Laatunen, joita sopimusyhteiskunnan vastustajat ei halua nähä. Ilmeisesti Medialiiton sopimuksen kaataminen johtui nimenomaan siitä, että ne ei halunnu eläkeläisten ratkaisua hyväksyä.  Siinä haluttiin jotenkin tälle sopimusyhteiskunnalle näyttää. Tilanne on uusi, kun on demaripääministeri ja työnantajat haluavat taas lopettamaan keskitetyt palkkaratkaisut.”

Postin kiista ei kuitenkaan loppunut työmarkkinajärjestöjen ratkaisuun vaan yltyi hallituskriisiksi. Viikon sisällä Ronkaisen haastattelusta erosi ensi kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ja muutamaa päivää myöhemmin pääministeri Rinne hallituksensa kanssa. Keskusteluissa povataan parhaillaan uutta pääministeriä. Ronkainen vastaa sähköpostitse kysymykseen, kuinka Postikriisi johti Rinteen eroon. Hän huomauttaa, että keskustassa on ilmeisesti haluttu siirtää ay-taustainen pääministeri pois sen jälkeen, kun Rinne oli ottanut kantaa työntekijöiden puolesta. 

”Työmarkkinatilanne on Postin jälkeenkin erittäin tulehtunut ja ilmeisesti keskustassa pelättiin, että Rinteen hulinavalmius kasvaisi työmarkkinoiden mukana.”

Ronkainen lisää, että hallituspuolueiden, erityisesti sosiaalidemokraattien ja keskustan, välillä näkyy edelleen kaksijakoinen suhtautuminen työmarkkinatilanteeseen. Sdp on työntekijöiden puolella ja keskusta on työnantajien puolella. Tämä voi Ronkaisen mukaan myös johtaa uusiin konflikteihin eduskunnassa, jos keskustan ja demareiden yhteinen suunta alaspäin jatkuu gallupeissa.

Vaikka Ronkainen ihmettelee poliittisen keskustelun sävyjä ja kulttuurisotimista, hän kiittelee tieteellisen keskustelun laatua. Erityisesti tieteiden sisäinen keskustelu on Ronkaisen mukaan hyvää. Toisaalta Ronkainen toivoo enemmän keskustelua myös eri tieteenalojen ja erilaisten menetelmien välille. Hän reflektoi esimerkiksi taloustieteen ja poliittisen taloustieteen välistä eroja huomauttamalla, että siinä missä taloustiede lähtee enemmän matemaattisesta mallintamisesta, lähtee poliittinen taloustiede enemmän esimerkiksi historiallisesta, luokkasuhteisiin ja poliittisiin suhteisiin perustavasta analyysistä.

”Mun mielestä taloustiede ja poliittinen talous voi oppia toisiltaan paljonkin. Tärkeintä on suhtautua kaikkiin uusin ajatuksiin kunnioituksella. Nyt on vaikeat ajat edessä, joihin kellään ei ole mitään patenttiratkaisuja. Vanha konsensus, hegemonia ja järjestys hajoilevat.”

TEKSTI: Tom-Hernik Sirviö
KUVAT: Matias Kivipuro

Jatka keskustelua:

”Must tuntuu, että meillä on aikalailla sama tavote tässä, mut sit ne keinot eroo”

Kansanedustajat Elina Lepomäki ja Iiris Suomela haluavat puhua taloudesta ja esittävät puhuessaan koviakin väitteitä. Se, mihin väitteet perustuvat, jää kuitenkin kovin epäselväksi. 

Minkälaista on hyvä talouspolitiikka ja minkälaista yhteiskuntaa sen keinoin tulisi rakentaa?

Iiris Suomela: Tässä ajassa kansainvälinen ulottuvuus on oleellinen. Suomi on pieni avotalous ja vienti on meille tärkeää. Kauppasodat alkavat vaikuttaa Euroopassa ja Suomessakin, jolloin kansainvälisen ulottuvuuden mukana pitäminen on tärkeää. Kotimaan ulottuvuudessa pidän tärkeänä tavoitteena köyhyyden vähentämistä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Kotimaan ulottuvuus tietenkin linkittyy kansainväliseen ulottuvuuteen. Kokonaisvaltaisen vakauden kannalta Euroopan unionin toimintakyvystä huolehtiminen on tärkeää erityisesti nyt, kun sen pitää nousta puolustamaan kansainvälistä järjestelmää.

Elina Lepomäki: Hyvän talouspolitiikan lähtökohta on se, että maksimoidaan ihmisten hyvinvointi annetuissa resurssirajoitteissa. Resurssirajoitteisiin kuuluu myös sellaiset niukkuushyödykkeet kuin puhdas ilma. Poliittisin päätöksin voidaan osin vaikuttaa siihen, missä raja tulee vastaan. Elintaso on hyvinvoinnin kannalta yksi tekijä ja julkinen talous itse asiassa hyvin pieni tekijä. Valtiontaloudella ei toivottavasti ole suoraan vaikutusta siihen, millainen ihmisen hyvinvointi on, mutta sen on oltava kunnossa, jotta hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa.

IS: Köyhimmille suomalaisille julkisen sektorin kunnolla on tosi iso merkitys. Jos ihmiset joutuvat esimerkiksi elämään tulonsiirtojen varassa, on tärkeää, että julkinen talous on kunnossa.Muuten tulonsiirtoja ei välttämättä pystytä maksamaan siten kuin pitäisi Toisaalta tärkeää on, että tehdään oikeudenmukaisia päätöksiä julkisen rahankäytön suhteen. Köyhimpien hyvinvoinnissa näkyy nopeasti, jos tehdään huonoa ja kestämätöntä politiikkaa.

Elina Lepomäki totesitte Helsingin Sanomissa 15.3.2011, että lupaatte tehdä eduskunnassa tehdä kaikkenne julkisen sektorin karsimisen eteen. Taloustieteessä julkisen sektorin pieni koko ei kuitenkaan välttämättä ole merkityksellistä esimerkiksi talouskasvun suhteen. Miten näette julkisen sektorin koon, verotuksen ja talouden kehittymisen väliset vaikutussuhteet?

EL: Suomalainen maksaa hirveen mielellään veroja. Jos laitan euron tähän järjestelmään ja sillä saadaan enemmän hyvinvointia, niin mikäs siinä. Juttu on kuitenkin se, että jos laitat euron tähän meidän nykyiseen julkiseen sektoriin, menee siitä merkittävä osa keski -ja hyvätuloisille. Vain pieni osa menee esimerkiksi köyhien auttamiseen. Tää on se ongelma. Meillä tulonsiirroista jopa 70 prosenttia kohdistuu keski -ja hyvätuloisille. Eli keski -ja hyvätuloiset maksaa itse itselleen näitä tulonsiirtoja. Se on hölmöä, koska se on tehotonta ja luo kannustinloukkuja. Meidän julkisessa sektorissa on paljon tekijöitä, jotka ei oikein istu tähän maailmanaikaan eikä myöskään oikeudenmukaisuuskäsitykseen. Niihin pitäisi puuttua, jotta hyvinvointivaltion tosiasiallista tehtävää eli mahdollisuuksien tasa-arvon luomista pystyttäisiin toteuttamaan paremmin.

IS: Onks tossa 70 prosentissa myös eläkkeet mukana?

EL: Siinä on myös työeläkkeet mukana.

IS: Meidän työeläkejärjestelmä on musta valtava asia, josta ei riittävästi keskustella. Siinä on kyse ikäryhmien eikä tuloryhmien välisistä tulonsiirroista. Pitäisi kattoo tarkemmin, miten se toimii tuloryhmien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Mut se että keskiluokka maksais itse itselleen niin näinhän se ei toimi suoranaisesti. Valtion kokoa olennaisempaa on se, miten rahaa käytetään. Julkisella sektorilla rahaa käytetään turhiin asioihin, kuten yritystukiin. Niistä pitää myös karsia. Toisaalta hyvinvointivaltiossa on piirteitä, joista ei voi karsia paljon menettämättä ihmisten mahdollisuuksia. Koulutus sosiaali -ja terveyspalvelut kuuluu sinne.

EL: Veroilla on kannustinvaikutukset. Esimerkiksi me molemmat suhtaudutaan varmaan positiivisesti hiilidioksiverotukseen. Haittaverojen tarkoitus on pienentää haittaa. Eli verotetaan hiilidioksidisisältöä, että saataisi sitä pienemmäksi. Suurin osa verotuksesta kuitenkin kohdistuu työhön ja riskinottoon. Se tarkoittaa, että me vähennetään myös niitä. Ja mitä enemmän me lisätään sinne kohdistuvaa verotusta, sitä enemmän me vähennetään työntekoa ja investointeja. Se on ongelma, koska mutkan kautta se vähentää meidän hyvinvointia. 

IS: Tää on toki se taloustieteen teoreettinen perusolettama, että verotus vähentää niitä hetkiä joissa ihminen valitsee tehdä lisää töitä.Suomessa on kuitenkin tehty empiirisiä kyselytutkimuksia, joissa verotus ei korostu kovin voimakkaasti. Sen sijaan muut käytännön asiat, kuten lasten hoito, elämäntilanne, harrastukset ja vapaa-aika, korostuvat. Empirian puolella tää verotus ei näy niin selvästi.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

Onko mitään kivoja veroja?

IS: Haittaverot varmasti. Niitä kyllä myös vastustetaan. Yksi argumentti siihen vastukseen on pelko, että se osuu sinne keskiluokan kukkaroon. Keskiluokan kukkarolle palataan keskustelussa joka tapauksessa.

EL: Mä oon kehittänyt tämmösen mallin kun perustili, missä on useita eri ulottuvuuksia. Siinä on integroitu sosiaaliturva ja se mahdollistaa työn vaihtamisen työksi nykyistä helpommin ja supistaa vähän verokiilaa. Tällöin voi helpommin ostaa JA TARJOTA mikrotyötä. Tässä keskeinen tekijä on se, että se siirtää verotuksen ajankohtaa kulutukseen. Toisekseen se tuo henkisen pääoman ja aineellisen pääoman verotuksen samalle tasolle.

IS: Perustilimalli on kiinnostava ja hyvä. Kysymys kuitenkin on, miten turvataan riittävä rahoituspohja ikääntyvässä Suomessa. Korkeita palkkatuloja verotetaan paljon, koska se on luotettava, varma ja ennakoitava tapa rahoittaa hyvinvointivaltiota. Ideaalitilanteessa saataisi verotettua myös pääomaa yhtä tehokkaasti kuin työtä. Verovälttelyn ongelma on kuitenkin iso kysymys.

EL: Tää nimenomaan laskisi henkisen osaamisen verotusta pääomatuloverotuksen tasolle, mikä on ainoa kestävä tapa tulevaisuudessa. Meillä ei ole mitään syytä diskriminoida ihmistyötä ja osaamista.

IS: Ehdotatko, että jatkossa korkein työn verotuksen aste olisi kolmisenkymmentä prosenttia?

EL: Joo, pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä se ei ole realistista

Miten enemmän kulutuksen verottamiseen siirtyminen muuttaa verotuksen painopistettä, kun tulojen verotus on progressiivista ja kulutuksen verotus on usein regressiivistä?

IS: Ytimessä on, mitä kulutusta verotetaan ja millä tavalla. Silloin pitää tehdä empiirinen analyysi siitä, miten se vaikuttaa eri tuloluokissa. Esimerkiksi jos asetetaan hyvinkin yksinkertainen vero lentämiselle, se ei osu kaikista köyhimpiin, koska heillä ei ole varaa lentää. Arvonlisäverossa taas tulee ongelmia ja haasteita esiin. Toisaalta pitää miettiä onko nykyisen muotoinen arvonlisäveromalli oikea tapa verottaa ympäristöhaittoja tulevaisuudessa.

EL: Työn ja riskinoton verotuksen alentaminen lisäisi työntekoa ja investointeja. Vahvemmin kulutusverotukseen nojaavassa veromallissa tulisi pienituloisen ja työnsä jo tehneen ihmisen ostovoima säilyttää siirtymäajalla.

Ranska asetti äskettäin digitaaliyrityksille veron, joka on 3 prosenttia liikevaihdosta. Pitäisikö Suomen ottaa jokin tällainen vero käyttöön?

IS: Ei ole varmasti järkevin tapa tarttua asiaan erityisesti, kun Suomi on varsin pieni maa. Rohkaisevammalta tuntuu esimerkiksi Euroopan unionin toimet yksityisyyteen ja ylipäänsä tiedonhallintaan liittyen. Euroopan unionin tasolla on myös huolehdittava, että nämä yritykset kantaa edes sen normaalin heille kuuluvan verovastuun.

EL: Tällaisia verojahan Euroopan unionissa on pohdittu. Jos yksittäinen maa sellaisen veron tekee, VOI se OLLA helppoa kiertää. Kaikki vaihtoehdot pitää kartoittaa. Nämä jätit on varmaan varautunut siihen, että jonkinlainen ylimääräinen vero on tulossa. En ole pitkällä tähtäimellä hirveän huolissani, että saadaanko yhteisöveron kautta sitä tuottoa. Koska digitaaliset palvelut nimenomaan ajaa kustannuksia alaspäin, pitäisi pienemmälläkin ostovoimalla olla mahdollisuus ostaa sama palvelu tai vastaava hyvinvointi. Tällöin valtion tulonjakoa tarvitaan vähemmän.

Miten tuollainen ajattelu vastaa winner takes it all –talouteen, jossa yksittäiset toimijat pääsevät monopolin asemaan määrittelemään hintoja?

IS: Kaivataan aivan uudenlaista ajattelua. Historiallisesti tilannetta voidaan verrata aikaan, jolloin perinteisten luonnonvarojen hallinta uhkasi ajautua isojen jättien käsiin. Historiallisten verrokkien tuominen rinnalle auttaa varmasti käymään poliittista keskustelu tietynlaisen syvyyden näkökulmasta. Valmista vastausta nykytilanteeseen ei kuitenkaan ole.

EL: Tällaiset sosiaalisen median palvelut, jotka edellyttävät jonkinlaista verkostoa, kehittyvät helposti luonnollisen monopolin asemaan. Kilpailu ja uuden palvelun tuominen markkinoilla on vaikeaa erityisesti tilanteessa, jossa markkinat on jo otettu haltuun. Oikeusvaltion yksi keskeisimpiä tehtäviä on pitää huolta syrjimättömästä kilpailusta. Historia osoittaa, että monopolistiset vaiheet ovat oikeastaan aika lyhyitä ajanjaksoja.

IS: Pitää ainakin varmistaa, että yritykset noudattaa edes nykyistä lainsäädäntöä ja hoitaa nykyiset vastuunsa. Sanktioiden on oltava riittäviä, kun otetaan huomioon yritysten suuri koko.

Kuka on taloustieteellinen esikuvanne?

EL: Anders Chydenius. Hän formuloi paljon asioita, joista Adam Smith otti palkinnot ja oli myös yksilönvapauden,  uskonnonvapauden ja vapaan yhteiskunnan kannattaja.

IS: Jos miettii tätä vuosituhatta, niin Thomas Pikettyn herättämä keskustelu talouden pitkän aikavälin kehityksestä ja sen vaikutuksesta oikeudenmukaisuuteen, on esiin nostamisen arvoinen.

TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö ja Ossi Tahvonen



Jatka keskustelua:

Mitä mietit, Pertti Honkanen?

Kysyimme marxilaiseen taloustieteeseen perehtyneeltä Pertti Honkaselta, mitä hän ajattelee marxilaisesta taloustutkimuksesta, sen suhteesta valtavirtataloustieteeseen ja sen tulevaisuudesta.

Olette kirjoittaneet paljon marxilaisesta taloustieteestä. Miten kiinnostuitte siitä, Pertti Honkanen?

Kiinnostus lienee peräisin jo lukioajalta, jolloin hankin ensimmäisen kerran jotakin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. 1970-luvulla, kun Sosialistinen opiskelijaliitto ja Helsingissä Akateeminen sosialistiseura olivat vahvoja järjestöjä, marxilaisuutta ja siinä luvussa myös Marxin talousteoriaa ja ennen muuta Marxin Pääomaa opiskeltiin paljon, ja siinä aallossa minäkin olin mukana. Opiskelin kansantaloustiedettä Helsingin yliopistossa, mutta yliopisto-opetus ei kaikilta osin vakuuttanut minua. On myös hyvä muistaa, että 1970-luvulla oli ensimmäinen sodanjälkeisen ajan suuri talouskriisi, joka vaikutti melko paljon taloustieteelliseen keskusteluun eri maissa.

Mitä ovat marxilaisen taloustieteen merkittävimmät erot verrattuna niin kutsuttuun valtavirtataloustieteeseen?

Eroja on tietenkin paljon ja niitä vaikea tiivistää muutamaan lauseeseen. Mutta suurimmat erot ovat varmaankin arvoteoriassa. Valtavirtatiede ei tunnista marxilaista työarvoteoriaa ja siihen nivoutuvaa rahateoriaa, vaan se perustaa näkemyksensä subjektiiviseen arvokäsitykseen. Subjektiiviseen arvoteoriaan sisältyy metodologinen individualismi, yksilön asettaminen tarkastelun keskipisteeksi, kun taas Marxin teoria korostaa ihmisten toiminnan yhteiskunnallista määräytymistä ja tunnistaa yhteiskuntaluokkien keskeisen roolin talousanalyysissa. Valtavirtateoria näkee kapitalistisessa taloudessa sisäisen pyrkimyksen harmoniaan ja tasapainoon, kun taas Marxin teoria korostaa kapitalistisen talouden sisäistä taipumusta kriiseihin ja konflikteihin. Syvemmälle mentäessä on huomattava, että käsitys keskeisten taloudellisten kategorioiden kuten pääoman merkityksestä ja sisällöstä on varsin erilainen verrattuna valtavirran talousteoriaan. Pääomaa ei nähdä tuottavana esineenä vaan yhteiskunnallisena suhteena.

Entä onko marxilaisella taloustieteellä yhtymäpintoja valtavirtataloustieteen kanssa?

Ensinnäkin on otettava huomioon, että Marx loi teoriansa tutkimalla kriittisesti klassista taloustiedettä ja kehittämällä sen lähtökohtia eteenpäin. Siinä mielessä Marxin talousteoria ei paikannu jonnekin taloustieteen historian ulkopuolelle. Myöhemmin taasen Marxin teorialla on ollut vaikutusta erityisesti keynesiläiseen, jälkikeynesiläiseen ja institutionalistiseen talousteoriaan. Vaikutusta on myös toiseen suuntaan. Marxilainen tutkimus saa vaikutteita mm. keynesiläisestä makrotalousteoriasta. On olemassa tutkimussuunta, jossa tietoisesti pyritään yhdistämään klassinen, marxilainen ja keynesiläinen perinne. Oma lukunsa on Joseph Schumpeter, jota viehätti Marxin käsitys kapitalismin dynaamisesta luonteesta, vaikkakin Schumpeter voidaan monessa suhteessa katsoa konservatiiviseksi kapitalismin puolustajaksi ja ”valtavirran” edustajaksi.

Empiirisen tutkimuksen lisääntyminen on ollut merkittävää viime vuosikymmenten aikana taloustieteen piirissä. Näkyykö tämä marxilaisessa taloustieteessä ja, jos näkyy, miten?

Marxilainen taloustieteellinen tutkimus painottuu melko paljon teoreettiseen ja teoriahistorialliseen keskusteluun. Arvoteoreettisten ongelmien matemaattinen analyysi on tässä yksi tutkimussuunta. Siellä, missä tutkijoilla on enemmän resursseja, kuten USA:ssa, Englannissa, Saksassa ja Japanissa, tehdään toki myös empiiristä tutkimusta, erityisesti erilaista makrotaloudellista kasvu- ja kriisianalyysia. Marxilainen taloustutkimus nivoutuu osittain myös sosiologiseen luokkarakenteen ja työelämän tutkimukseen.

Marxilaisesta taloustieteestä ei julkisessa keskustelussa juuri kuule puhuttavan. Millainen on marxilaisen taloustieteen tila Suomessa ja kansainvälisesti?

Monissa pienemmissä maissa marxilainen taloustutkimus (tai marxilainen tutkimus muutenkin) on melko harvalukuisten tutkijoiden toimintaa tai se voi olla olematontakin. Suuremmissa maissa marxilaisilla taloustieteilijöillä on siellä täällä erilaisia yliopisto- ja tutkimusvirkoja. One olemassa kokonaisia marxilaisuuden ”saarekkeitakin”, jolloin tutkimuksella on enemmän jatkuvuutta. Erilaisia julkaisufoorumeja ja aikakauslehtiä on nykyisin melko paljonkin. On tietenkin otettava huomioon, ettei johtavien länsimaiden eikä myöskään esimerkiksi Itä-Euroopan maiden tiedepolitiikka mitenkään suosi marxilaisen tutkimuksen kehittämistä, ei varsinkaan taloustieteessä. Jos katsomme Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelle, kuva on tietenkin monitahoisempi ja vaikeammin hahmotettavissa. Kovin hyvin tunnettua ei ole, että esimerkiksi Japanissa on vahva marxilaisen taloustutkimuksen traditio. Suomessa ”institutionalisoitu” marxilainen tutkimus – erityisesti taloustutkimus – on myös ollut vähäistä ja satunnaista, melko harvojen tutkijoiden varassa. Kiinnostus Marxin teoriaa kohtaan on kuitenkin jälleen kasvanut. Uusi sukupolvi voi muuttaa kuvaa.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa sen sijaan on puhuttu erityisesti jälkikeynesiläisestä taloustieteestä ja modernista rahateoriasta (engl. modern monetary theory). Miten marxilaisen taloustieteen kentällä nähdään muut heterodoksiset lähestymistavat talouden tutkimukseen?

Näiden ns. heterodoksisten suuntausten lähtökohdat ovat yleensä ottaen varsin erilaiset. Yhdistävä piirre on neoklassisen talousteorian kritiikki ja jopa sen hylkääminen. Tässä on ollut ja mielestäni on edelleen mahdollisuuksia hedelmälliseen vuorovaikutukseen, joka voi rikastaa myös marxilaista teoriaa. Esimerkiksi johtopäätökset vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä ovat melko lailla samansuuntaiset eri heterodoksisten suuntausten kesken. Toki on myös paljon polemiikkia ja väittelyä näiden suuntausten kesken, mutta se kuuluu luonnollisena osana tieteelliseen keskusteluun.

Millaisia näkökulmia marxilainen taloustiede voi tarjota ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun?

Luulisin, että marxilainen näkökulma auttaa valtavirtaloustiedettä paremmin ymmärtämään taloudellisen eriarvoisuuden syyt ja seuraukset. Jos lähtökohdaksi otetaan voitontavoittelun määrittämä talouden dynamiikka, käsityksiä taloudellisen kasvun mahdollisuuksista ja rajoista ja mm. talouden ja luonnon vuorovaikutuksesta voi syventyä turvauduttaessa marxilaiseen käsitteistöön. Talouskriisit ja niiden seuraukset erityisesti työmarkkinoilla ovat marxilaisen tutkimuksen ominta aluetta.

Miltä marxilaisen taloustieteen tulevaisuus näyttää?

Kansainvälistä keskustelua seuranneena voin sanoa, että kiinnostus Marxin talousteoriaa ja laajemmin sanottuna marxilaista taloustiedettä kohtaan on laajentunut erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Monet konferenssit ja muut tieteelliset tapahtumat ja julkaisuhankkeet sekä alati laajeneva kirjallisuus kertovat kasvaneesta kiinnostuksesta. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa pysyvämmin tieteellisen tutkimuksen ja teorian kehittämiseen. Ainakin marxilaisen tutkimuksen jatkuvuus on monissa maissa turvattu. Muutokset eivät tapahdu kuitenkaan poliittisessa tyhjiössä. On myös paljon vastatuulta, kuten hyvin tiedämme. 

Jatka keskustelua:

Takaisin tutkimuksen pariin

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen uusi toimitusjohtaja Aki Kangasharju sympatisoi Juha Sipilän politiikkaa ja olisi toivonut perussuomalaisia hallitukseen.

Vaalipäivän jälkeinen kaunis ja aurinkoinen maanantaiaamu saa unohtamaan vaalivalvojaisten aiheuttaman väsymyksen. Unelmasäästä huolimatta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksella Töölössä, (entistä) kauppakorkeakoulua vastapäätä, ei päivää paljon paistatella. Kahvi on valmiiksi katettu pöytään, kun istumme alas tuoreen toimitusjohtaja Aki Kangasharjun kanssa. Keskustelu kääntyy heti edellisen illan tärkeimpään aiheeseen. 

”Suomelta ryöstettiin maailmanmestaruus”, hän kommentoi edellisen illan tapahtumia mutta vakavoituu sitten. Hän on tyytyväinen, että useampien yllättävien äänestysten jälkeen gallupit osuivat tällä kertaa. Perussuomalaisten rooli jatkossa mietityttää häntä. ”Haluaisin, että perussuomalaiset otettaisiin mukaan hallitukseen, nähtäisiin että mitä he haluavat talouspoliittisissa kysymyksissä.” Kangasharju aloitti maaliskuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajana. Pitkän uransa aikana hän on toiminut esimerkiksi Nordean pääekonomistina ja VATT:n tutkimus- ja ylijohtajana. Kangasharju paljastaa kiinnostuneensa taloustieteestä hyvinvointivaltion kirjastopalvelujen ansiosta. Jyväskylässä opettajaksi opiskellut sisko oli kehunut hänelle tapaamiaan taloustietelijöitä. Tämän houkuttelemana Kangasharju meni kirjastoon ja lainasi Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan Kansantaloustieteen oppikirjan. ”Rakastuin heti”, hän kertoo ensikosketuksestaan tieteenalaan.

Toiveena tulevaisuudenuskon palautus 

Kahvia siemaileva Kangasharju vastailee kysymyksiin tyynen rauhallisesti ja suurempia miettimättä. Se ei ole ihme, sillä erityisesti Nordean aikoinaan hän esiintyi usein julkisuudessa talouspoliittisia kysymyksiä pohdittaessa. Keskusteluun osallistuminen on siis hänelle tuttua.

Mitä mieltä hän on taloustietelijöiden osallistumisesta ylipäätään? ”Taloustieteellisen koulutuksen saaneet ovat usein esillä”, hän toteaa mutta jatkaa ”Tiedemiehet eivät ole tarpeeksi esillä, ja jos tiedemiehet eivät halua keskusteluun osallistua niin sitten mennään muiden taloustieteellisen koulutuksen saaneiden juttusille ja sen jälkeen pankkiekonomistit ovat joka paikassa koko ajan.” Saman ilmiön totesi esimerkiksi Aapo Parviainen Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaisemassaan selvityksessä tutkiessaan taloustietelijöiden saamaa medianäkyvyyttä. Hänen mukaansa pankkiekonomistit saavat enemmän tilaa kuin esimerkiksi yliopistoprofessorit.

”Onko tämä Nordean Kangasharju edes todellinen henkilö, vai jostain satukirjan välistä livahtanut taruolento?” kyseli Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Kalle Hyötynen vuonna 2015. Ekonomistin kärkevät mielipiteet esimerkiksi sosiaaliturvasta ja verotuksesta ovat herättäneet mediassa runsaasti huomiota. Kangasharju vaikuttaa varsin todelliselta, mutta mitä mieltä hän on keräämästään maineesta? ”Taloustieteellä on vähän huono maine arroganttina tieteenä” hän toteaa. ”Ja pankissa ja rahoitusalalla se leima on vielä arrogantimpi, ihan työnkin puolesta.” Hän kertoo omantuntonsa olevan kuitenkin puhdas. ”Olen ollut totuuden puolella enkä ole sortunut populismiin tai vääriin väitteisiin eikä kukaan ole minulle sanonut, että valehtelen tai että asiat eivät ole noin.”  

Vaaleja edeltäneeseen talouspoliittiseen keskusteluun hän ei ole aivan tyytyväinen. Keskustelussa puhuttiin hänen mielestään vääristä asioista, sillä poliitikot välttivät vaikeita aiheita. Näillä hän tarkoittaa esimerkiksi kestävyysvajetta. ”Kukaan ei oikein päässyt käsiksi siihen, että miten työllisyysastetta nostetaan, kaikki vain olettivat, että nyt se nostetaan.” 

Esimerkiksi ilmastonmuutos on hänen mukaansa globaalin tason ongelma ja siitä puhuminen vie tilaa muulta keskustelulta. ”Vaikka ilmastonmuutos on tärkeä teema, Suomi ei voi yksin sitä ratkaista vaan se täytyy tehdä globaalilla tasolla. Silti kaikki halusivat puhua ilmastonmuutoksesta, aivan kuin olisi sillä haluttu viedä tila kipeiltä kysymyksiltä.” 

Hän pitää edellisen hallituksen mainetta merkittävänä syynä keskusteluun painopisteeseen. ”Koko vaalikampanja oli vähän nyt Sipilän hallituksen vastainen kampanja, eikä haluttu puhua niistä asioita, koska olisi osoitettu, että itse asiassa Sipilä olikin oikeassa.” 

Millaisia toimia Kangasharju kaipaisi seuraavalta hallitukselta? Tulevan hallituskauden tärkeimmäksi projektiksi Kangasharju nostaa (yllätyksettömästi) kestävyysvajeen kuntoon saattamisen. ”Selkeät suunnitelmat ja toimenpiteet kestävyysvajeen nujertamiseksi olisi ykkönen” hän toteaa. Tätä varten hän pitää työllisyysasteen nostoa olennaisena. ”Kaikkein vaikuttavinta työvoimapolitiikkaa on kilpailukyvystä huolehtiminen eli se, että vienti vetää.” Kaiken kaikkiaan hän toivoo tulevaisuudenuskon vahvistamista ja rohkeutta panostaa uuteen teknologiaan. ”Robotisaatio olisi pelastus, jos satsaisimme siihen ja uskaltaisimme katsoa tulevaisuuteen. Sellaista politiikkaa tarvittaisiin, joka palauttaisi tällaisen tulevaisuudenuskon” 

Teknologian eturintamassa

Digitalisaatio tunkeutuu myös taloustieteeseen. Etla on ottanut viime aikoina askelia uuden teknologian hyödyntämisessä. Tutkimuslaitos on ollut mukana kehittämässä uudenlaisia ratkaisuja niin työllisyyden- kuin bruttokansantuotteenkin arviointiin. Kangasharju pitää esimerkiksi Big Data -pohjaisia ratkaisuja kiinnostavina, mutta opittavaa on vielä paljon. ”Ollaan eturintamassa menossa” Kangasharju pohtii. ”Mutta kyllä teknologian täytyy vielä kehittyä.” 

Skynetin valtaannousua pohjustaen Etla ilmoitti tänä keväänä ottavansa talousraporttien teossa käyttöön ”robottiekonomistin” yhteistyössä Robonomist –startupin kanssa. Yhteiskunta, jossa robottiekonomistit päättävät verorahoista, kuulostaa suhteellisen kylmältä paikalta. Kangasharju ei kuitenkaan usko opiskelijoilla olevan syytä huoleen. ”Ylipäätään ajattelen robotisaatiosta niin, että se mullistaa meidän kaikkien työnkuvaa, mutta ei se meitä työttömiksi tee” hän arvioi. ”Varmasti työnkuva on tulevaisuudessa erilainen kuin tänään.” 

Pitkien ennustusten tekeminen talouden pyörteistä on tunnetusti vaikeaa, mutta siitäkin huolimatta Kangasharjun näkemykset maailmantalouden tilasta kiinnostavat. ”Kiinan yritysten velkataakka”, hän nimeää kysyttäessä suurinta uhkaa maailmantalouden kehitykselle. 

Entä miten Etla tutkimuksessaan huomioi ilmastonmuutoksen? Kangasharju myöntää, ettei erityistä tutkimusohjelmaa tällä hetkellä ole eikä lähitulevaisuudessa tulekaan, mutta ilmastonmuutos näkyy laaja-alaisesti tutkimuksessa. ”Se tietenkin tulee joka paikassa esiin epäsuorasti”.

Etlan vanhaan linjaan ei suuria muutoksia

Etlan ja EVAn johdossa väki on viime aikoina hieman vaihtunut, tuoreimpana tutkimuspäällikkö Mika Malirannan siirtyminen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon. Onko tutkimuslaitoksen toimintaan tulossa suuria muutoksia Kangasharjun alaisuudessa? ”Suuressa kuvassa ei muutu mikään”, Kangasharju toteaa, eikä näe suurta tarvetta muutoksille Etlassa. ”Korkmanin ja Vihriälän linja oli hirveen hyvä.”  

Etla ilmoittaa nettisivuillaan tavoitteekseen hyödyllisen tiedon tuottamisen päätöksenteon tueksi. Etla on yksityinen tutkimuslaitos, jota rahoittavat kannatusyhdistyksen kautta mm. Elinkeinoelämän keskusliitto, Finanssiala ry, ja Metsäteollisuus ry. Kysymys rahoituspohjan vaikutuksesta toimintaan ja tutkimukseen on siis tärkeä. 

Esimerkiksi yritystuista Aki Kangasharjulta on aiemmin kuultu ajoittain kärkeviä lausuntoja. Kääntyykö takki nyt? ”Mielipiteeni on säilynyt täysin samana”, hän kommentoi. ”Ilman muuta täytyy uudistaa yritystukijärjestelmää, siitä säilyttävästä elementistä täytyy päästä pois, mutta niin että kilpailukyky säilyy.” 

Kangasharju tunnustaa, että rahoitus vaikuttaa varmasti siihen, mitä tutkimuslaitoksissa tutkitaan. ”Tutkimusaiheisiin [vaikuttaa] kyllä, rahoittajan oikeus on määrätä mitä tutkitaan”, hän toteaa. Tulosten puolueettomuutta hän pitää kuitenkin elinehtona Etlalle ja muille tutkimuslaitoksille: ”Pakko olla täysin puolueetonta, jos sitä lähdetään kyseenalaistamaan, niin silloin voitaisiin saman tien laittaa lappu luukulle ja kaikki henkilökunta etujärjestöihin.” Henkilövaihdoksiin liittyneitä huhuja hän pitää perättöminä. ”Absurdi väite että Etlan toimitusjohtajan vaihdoksessa olisi joku sivujuonne, että Etlasta tehtäisiin jotain muuta kuin tutkimuslaitos”, hän kommentoi. ”Jos sellaista ruvettaisiin kulissien takana tekemään niin se söisi Etlan uskottavuuden saman tien.”

Uutta virtaa makrotaloustieteeseen

Kangasharju pitää uuden Helsinki GSE:n perustamista lupaavana askeleena. ”Aivan fantastinen juttu että tähän satsataan”, hän iloitsee, mutta muistuttaa kuitenkin, että muutos voi olla hidas. ”Kyllähän se vie aikaa, täytyy olla kestävyyttä ja sinnikkyyttä odottaa näitä tuloksia”. 

Kangasharju uskoo myös, että Helsinki GSE ja sinne muodostuvat tutkimusryhmät määrittävät Suomen taloustieteellistä tutkimusta ja sen aiheita pitkäksi aikaa. Kenties eniten hän toivoo Suomeen lisää makrotaloustieteen osaajia. Toiseksi tärkeäksi alueeksi hän nostaa behavioristisen taloustieteen ja käyttäytymistaloustieteen ja uskoo, että niiden osuus tulee edelleen kasvamaan. 

Entä mitä vinkkejä Kangasharju antaa nykyisille opiskelijoille? Kangasharju kehottaa muistamaan laaja-alaisuuden opinnoissa. ”Teknologisen kehityksen ja maailman muutoksen vuoksi tarvitaan laaja-alaista ajattelua, vaikka vain yhden asian osaaminenkin riittää johonkin saakka”, hän painottaa. Ja lisää sitten: ”Valmistukaa ripeästi, Suomi tarvitsee teitä.”

TEKSTI: Ossi Tahvonen

Jatka keskustelua: