Aihearkisto: HENKILÖT

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:

Toiveuusinta: Kandi-, gradu- ja väitöskirjakatsaus

Vuoden toisella Toiveuusinta-palstalla nähdään aikoinaan Kapitaalissa julkaistu Kandikatsaus-palsta laajemmassa muodossa.

Jessica Jokivuori

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Mun kandin aihe on “Evaluating the economic impacts of Chinese investment in Kenya” eli tutkin taloudellisia vaikutuksia Kiinan investointihankkeissa, erityisesti miten One Belt One Road -aloite on vaikuttanut Keniassa.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Tiesin alusta asti, että halusin tutkia jotain liittyen Keniaan koska halusin saada syitä niihin ilmiöihin joita mietin asuessa Keniassa. Usein pohdin, että miksi Kiinan infrastruktuuri projekteissa Keniassa käytetään pääosin Kiinalaista työvoimaa tai ylipäätään että miksi Kiina on päättänyt investoida niin paljon Keniaan. En siinä vaiheessa osannut hahmottaa tai huomioida kaikkia ulottuvuuksia asiaan, joita nyt olen oppinut!

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoitusprosessi on tuntunut ajoittain yksinäiseltä, mutta myös todella palkitsevalta. Välillä turhauttaa, että on joutunut kirjoittaa koko projektin yksin kotona, eikä pääse kahvilaan tai kirjastoon – toki tilanne on mitä on, ja siihenkin on vaan sopeuduttava. Alusta asti tiesin, että se miten suunnittelen kirjoitusprosessin on erityisen tärkeä. Ihan ensimmäisenä tietenkin luin kirjallisuutta aiheesta, jonka jälkeen aloitin sisällysluettelon hahmottamisen. Itselle oli tosi tärkeä pilkkoa tämä prosessi pienempiin paloihin, jotta se ei tuntuisi ylivoimaiselta. Päätin sitten että joka viikko teen jonkun yhden pienen osion mikä on helposti hahmotettavissa. Ihan huomaamatta tutkielmasta tulikin valmis! Kandi on ollut loistava kokemus soveltaa omaa oppimista. Mun mielestä ei kannata ottaa siitä turhia ylimääräisiä paineita, koska tämä on monelle ensimmäinen laajempi kirjoitustyö ja ennen kaikkea harjoitusta ennen gradun kirjoittamista.

Eetu Mänttäri

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Tutkin kandityössäni ansiotuloverotuksen vaikutuksia. Tarkemmin sanottuna tarkastelen teorian ja empiiristen tutkimusten kautta sitä, miten ansiotuloverotuksen muutokset vaikuttavat työtätekeviin ihmisiin ja erityisesti heidän tulojensa joustoon veroasteen suhteen. Kyseessä on kirjallisuuskatsaus, eli varsinaista omaa tutkimusta en tehnyt.

Teoriaosuudessa käsittelen asiaa julkistalouden näkökulmasta, ja empiiristä tutkimusta tarkastelevassa osiossa vertailen yhtä suomalaista ja yhtä tanskalaista tutkimusta keskenään. Mukana on myös LSE:ssä julkaistu veronalennusten vaikutuksia käsittelevä tutkimuspaperi vuodelta 2020 ja hieman optimaalisen verotuksen teoriaa.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Idea aiheeseen syntyi julkista keskustelua seuraamalla. Koronan myötä on täytynyt elvyttää, mutta samaan aikaan julkinen sektori on kroonisesti kestävyysvajeinen. Uudenlaista, kenties kiristävää finanssipolitiikkaa tulisi pahimman kriisin ohi mentyä tehdä, mutta millä keinoilla? Jotkut ovat ehdottaneet leikkausten ja veronalennusten yhdistelmää reseptinä menestykseen. Minua kiinnosti selvittää, millaisia vaikutuksia juuri verotuksen muutoksilla on työmarkkinoihin, olivatpa kyseessä sitten elvytyksen vuoksi tehdyt veronalennukset tai julkisen talouden perusjäämää parantavat veronkorotukset. Lisäksi julkistalous on aina kiinnostanut minua, joten aihepiiri oli varsin luonteva ja omalta tuntuva.

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoittaminen tuntui mukavalta ja opettavaiselta. Tuntuukin siltä, että akateemista kirjoittamista oppii parhaiten tekemällä – varsinkin, kun kandiopintojen varrella ei kovin montaa esseetä tullut väännettyä. Kirjoittaessa ja lähteitä etsiessä oppi koko ajan uutta, ja löysin jatkuvasti uusia näkökulmia aiheeseeni. Kirjoitettavaa olisi sen vuoksi riittänytkin vaikka kahteen kandityöhön, mutta olennaiset asiat täytyi kuitenkin tiivistää itse tutkielmaan. Tuntui kaikesta huolimatta siltä, että moni asia työssäni jäi pintaraapaisuksi, joten aiheen olisi voinut valita vielä spesifimmin. Oli kuitenkin mukavaa tehdä hieman laajempi kokonaiskatsaus ajankohtaiseen aiheeseen.

Tätä kirjoittaessa seminaarityöni on jo tosiaan palautettu ja opponoitu, ja olenkin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Kokemuksen pohjalta on hyvä jatkaa, ja sain jo ideoita aiheisiin, joita voisin tutkailla jatkossa, vaikkapa tulevaisuudessa häämöttävässä gradussani.

Seminaarin aikana oli myös mukavaa huomata, miten kiinnostavia ja laadukkaita töitä kaikki muut olivat laatineet. Varsin hyvä kokemus siis.

Eemeli Peltola

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Kirjoitan gradua Suomen finanssisykleistä. Finanssisyklit ovat makrotaloustieteen kirjallisuudessa suhteellisen uusi, muttei täysin ennen kuulumaton näkemys, jonka mukaan luotto ja asuntojen hinnat ohjaavat rahoitusmarkkinoiden syklejä. Tutkimusten mukaan finanssisyklit ovat reaalimuuttujien syklejä huomattavasti pidempiä, keskihajonnaltaan suurempia ja niiden laskusuhdanteet ovat yhteydessä finanssikriiseihin.

Finanssisykli herättää jo pelkkänä terminä aika paljon kysymyksiä. Ensimmäisenä olenkin joutunut gradussani selvittämään, mitä finanssisyklillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan ja mihin ajatus tällaisten syklien olemassaolosta perustuu. Näiden jälkeen olen tutkinut finanssisyklien ominaisuuksia suomalaisella aineistolla.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Teen gradua toimeksiantona Tilastokeskukselle, ja gradun aihe tuli ohjaajan ehdotuksesta. Jälkeenpäin katsottuna aihe on ollut täydellinen. Tästä huomasi todella hyvin sen, että professorit tietävät mitä kannattaa tutkia. En tiedä olisinko itse löytänyt yhtä mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoista aihetta.

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoitusprosessi on tuntunut yllättävän kivalta. Kandi oli paljon enemmän sekoilua, kun ei ollut vielä yhtään tottunut tieteelliseen kirjoittamiseen. Aineiston pyöritteleminen R:llä ei ole myöskään ollut niin paha, kuin mitä aluksi pelkäsin. Pitkä urakkahan tämä on, mutta kun tarpeeksi monta kertaa herää aamulla kirjoittamaan gradua ysistä viiteen, niin pikku hiljaa se valmistuu.

Teemu Pekkarinen

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Väitöskirjani koostuu kolmesta informaatiotaloustieteen tutkimuksesta. Työmarkkinapaperissani (tutkimus, jolla haen apulaisprofessuuria) tarkastelen yleisesti sopimusteoriaa, jossa sopimuksen laatija pystyy todentamaan, ovatko sopijapuolet noudattaneet sopimusehtoja. Jos jokin osapuoli syyllistyy sopimusrikkomukseen, hänelle voidaan määrätä sopimussakot.

Tämä jokseenkin yleinen sopimusteoreettinen kehikko soveltuu erilaisten instituutioiden ja valvontaviranomaisten tarkasteluun ja auttaa ymmärtämään niiden kannustinjärjestelmää ja täytäntöönpanoa. Esimerkkinä toimivat erilaiset vero- ja tukijärjestelmät, joissa valvotaan, että veronmaksajat maksavat oikean määrän veroja tai tuensaajat saavat heille oikeutetut tukiaiset. Myös yritysten päästöjen mittaaminen ja päästöoikeuskauppa on yksi merkittävä sovellutuskohde.
Kiinnostavat jatkokysymykset liittyvät tilanteisiin, joissa sopijapuolet voivat vaikuttaa kiinnijäämistodennäköisyyteensä (esimerkiksi kirjanpidon tai päästömittausten vääristely, korruptio, veropetos yms.). Tällaista käyttäytymistä havaitaan usein tilanteissa, missä eri osapuolilla on suuret kannustimet hyötyä sopimusrikkomuksista eikä riittävää valvontaa ole.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Kiinnostuin informaatiotaloustieteestä ohjaajani Juuso Välimäen kurssilla. Aloin sen jälkeen lukea kirjallisuutta (kuten esimerkiksi Bengt Holmströmin papereita) ja huomasin, että sopimusteoria on mielenkiintoinen kun mukaan otetaan sakkojärjestelmä ja valvontaviranomainen. Miten sopimusrikkomuksia tulisi ajatella taloustieteellisestä näkökulmasta? Kuinka sopimuksen laatijan sakotusoikeus vaikuttaa sopimusten laadintaan ja eri osapuolten kannustimiin? Nämä olivat kysymykset joihin halusin löytää vastauksia.

Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?

Tutkiminen on parasta mitä ihminen voi tehdä. Kysymysten etsiminen ja itsensä uteliaana pitäminen tuottaa valtavasti mielihyvää. Peliteoreetikon työ on suurelta osin kaavojen pyörittelyä ja erilaisten loogisten ketjujen selvittelyä. Loppu on mallien tulkintaa ja tarinankerrontaa – tämä on yhteiskuntatieteilijän tärkein osuus. 6/5

Salla Kalin

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Väitöskirjani koostuu kolmesta artikkelista julkistaloustieteen alalta. Työn alla tällä hetkellä on väitöskirjani ensimmäinen artikkeli, joka käsittelee verotuksen ja muuttoliikkeen välistä yhteyttä Suomessa. Työstän artikkelia osana tutkimusryhmää, johon kuuluvat Ilpo Kauppinen (VATT), Kaisa Kotakorpi (Tampereen yliopisto) ja Jukka Pirttilä (Helsingin yliopisto ja VATT). Päätavoitteenamme on selvittää rekisteriaineistoja käyttäen, reagoivatko suomalaiset veronkorotus Suomessa muuttamalla alhaisemman verotuksen maihin. Lisäksi tutkimme myös sitä, reagoivatko suomalaiset veroalennuksiin muissa maissa.

Toisessa ja kolmannessa artikkeleissani tutkin sosiaaliturvan ja työn tarjonnan välistä dynamiikkaa. Näistä toinen käsittelee sosiaaliturvan suojaosien vaikutusta työn tarjontaan (yhteistyössä Tuomas Matikan (VATT) ja Tomi Kyyrän (VATT) kanssa) ja toinen korkeakouluopiskelijoita koskeneen asumistukireformin vaikutuksia opiskelijoiden työn tarjontaan.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Jo perustutkintovaiheessa olin kiinnostunut julkistaloustieteen kysymyksistä. Näihin kysymyksiin pääsin perehtymään käytännön tasolla VATT:lla ensin kesäharjoittelijana ja myöhemmin apulaistutkijana. Pidin tutkimustyöstä ja tutkimistani aiheista, joten tuntui luonnolliselta jatkaa saman projektin parissa väitöskirjan muodossa.

Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?

Väitöskirjan työstäminen on tähän saakka ollut enemmän aineistojen käsittelyä ja analysointia kuin kirjoittamista. Tämä ei ole kuitenkaan ollut huono asia lainkaan, koska pidän tilastollisesta ohjelmoinnista ja data-analyysistä. Kirjoittamistyötä on lähinnä ollut apurahahakemuksien muodossa.

Väitöskirja-artikkelin työstäminen osana tutkimusryhmää on ollut mielestäni hyvä tapa aloittaa väitöskirjatyö. Tutkimusryhmässä työskentely on tuonut työskentelyyn rakennetta ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi tutkimusryhmässä on mahdollista saada kokeneilta tutkijoilta enemmän ohjausta omaan työhön ja tutkimuksen tekemiseen.

Koronatilanne on tehnyt työstäni selvästi rankempaa. Väitöskirjatyö sisältää paljon itsenäistä työskentelyä, joka on yhä korostunut pandemiatilanteen myötä. Lisäksi satunnaiset kohtaamiset kollegoiden kanssa ovat jääneet vähälle ja kasvaminen osaksi tutkijayhteisöä on vaikeutunut pandemian seurauksena. Etätyössäkin on puolensa, mutta uusia ideoita on vaikeampi pohtia yhteisössä kuin ennen.

Jatka keskustelua:

Miltä näyttää suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tulevaisuus? – haastattelussa professori Roope Uusitalo

Teksti: Mikko Vanhala

Koronaviruspandemia on asettanut merkittäviä rajoituksia yliopistoille. ”Zoom University” aiheuttaa monille motivaation puutetta ja opintojen hidastumista. Rokotusten myötä voi kuitenkin vihdoin alkaa nähdä valoa
tunnelin päässä. Millaisina korkeakoulut palaavat pandemian jälkeen? Ja mitkä muut tekijät vaikuttavat koulutuksen tulevaisuuteen?

Helsingin yliopiston julkistaloustieteen professori Roope Uusitalo arvelee, ettei koronapandemialla tule olemaan kovin suuria pysyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Hän muistuttaa yliopistoinstituution olevan todella vanha ja selviytyneen pahemmistakin koettelemuksista, pandemioista, nälänhädistä ja sodista.

“Toivon, että palataan takaisin lähes normaaliin, niin kuin tehtiin ennenkin. Verkko-opetus saattaa yleistyä jonkin verran, mutta laajamittaiseen nettiluennointiin tuskin ollaan menossa.”

Uusitalo muistuttaa, että etäopetuksessa on ollut myös hyötyjä ja kenties teknologiaa tullaan jatkossa käyttämään opetuksen tukena enemmänkin. Epäilemättä suurin osa niin perus- kuin korkea-asteen
opiskelijoista kuitenkin palaa mielellään fyysisesti luentosaleihin ja kouluihin.

Professori Roope Uusitalo.

Myös muut tekijät kuin pandemia vaikuttavat oleellisesti koulutuksen tulevaisuuteen. Syntyvyys on Suomessa laskussa ja ikärakenne tulee muuttumaan. Joihinkin koulutusohjelmiin on jo nyt vaikea löytää riittävästi opiskelijoita, ja silti puhutaan uusistakin korkeakouluista, viimeksi Seinäjoelle ehdotetusta yliopistokeskuksesta. Onko Suomessa jo nyt liikaa yliopistoja?

“Aiemmin olin sitä mieltä, että Suomessa on liikaa korkeakouluja ja että tiede kärsii pirstaloitumisesta pieniin yksiköihin, joissa on vaikea tarjota kunnollista opetusohjelmaa. Olen kuitenkin muuttanut mielipidettäni, koska lähellä olevalla korkeakoululla on paljon vaikutusta koko alueeseen. On myös empiiristä näyttöä siitä, että lähellä oleva korkeakoulu kasvattaa alueen nuorten todennäköisyyttä päätyä yliopistoon.”

Uusitalo muistuttaa myös, että korkeakoululla on olennainen vaikutus kaupungin luonteeseen ja elämään, sillä vaikkapa Jyväskylän tai Joensuun houkuttelevuus asuinalueena olisi pienempi ilman yliopistoa. Hänen mukaansa yliopistoja ei tällä hetkellä ole liikaa. Myös ammattikorkeakouluille on sijaa suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä.

”Kun ammattikorkeakouluja perustettiin, mietittiin olisiko parempi kasvattaa kandiohjelmien opiskelijamääriä ja siten luoda aidosti kaksivaiheinen tutkinto. Ammattikorkeakoulut ovat kuitenkin
löytäneet paikkansa korkeakoulujärjestelmässä: on tarvetta myös käytännöllisemmin suuntautuneelle korkea-asteen koulutukselle, jota ammattikorkeakoulut edustavat.”

Monissa maissa, kuten Englannissa ja Yhdysvalloissa, opiskelijat siirtyvät jo kanditutkinnon suorittamisen jälkeen työelämään ja mahdollisesti palaavat myöhemmin maisteriohjelmiin. Suomessa työelämään siirrytään yleensä vasta maisteritutkinnon jälkeen. Olisiko Suomessa syytä nopeuttaa työelämään siirtymistä uudistamalla tutkintorakennetta?

Uusitalon mukaan tässä kyse on enemmänkin pätevyysvaatimuksista, jotka ovat osin lakisääteisiä: esimerkiksi moniin julkisiin virkoihin, kuten opettajaksi, vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Joitain etuja voitaisiin mahdollisesti saavuttaa laskemalla pätevyysvaatimuksia, mutta Uusitalo ei näe, että tällainen muutos tapahtuisi ainakaan kovin nopeasti. Tärkeää on myös se, millaisia taitoja kandi- ja maisteriohjelmat opettavat.

Oman haasteensa yliopistolle asettavat myös tuplatutkinnot. Uusitalo kokee joidenkin tuplatutkintojen olevan siinä mielessä turhia, että yliopistojen pitäisi pystyä ennemminkin tarjoamaan mahdollisuuksia sisällyttää eri alojen opintoja tutkintoihin.

”Voitaisiin luoda vaikkapa taloustieteestä kiinnostuneille insinööreille suunnattu moduuli, jonka voisi suorittaa erikseen tarvitsematta hakea tutkinto-opiskelijaksi.”

Uusitalo mainitsee hyvänä esimerkkinä MBA-tutkinnon, joka on yliopiston järjestämä ja usein yritysten maksama liiketoimintaosaamisen paketti, joka tarjoaa täydennyskoulutusta esimerkiksi yritysten johdolle. Tällaisia koulutuksia voisi hänen mielestään olla muillekin aloille: tutkintoa pienempiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat eri alojen asiantuntemusta niin vielä opiskeleville kuin jo työelämässä oleville.

Korkeakoulutuksessa tulisi olla myös kannustimia, jotka tukevat opiskelijoiden valmistumista ja siirtymistä työelämään yliopistolle ”roikkumaan” jäämisen sijasta. Uusitalon mielestä pienet lukukausimaksut voisivat toimia kannustimena, mutta parempi keino olisi opintolainajärjestelmän uudistaminen.

”Joissain tilanteissa opintolainahyvitys kannustaa jopa pitkittämään opintoja, koska aikarajat ovat vähän liian lepsuja.”

Millaisen järjestelmän Uusitalo suunnittelisi nykyisen tilalle?

”Vapaasti suunniteltuna poistettaisiin opintolainan hyvitys ja sidottaisiin lainan takaisinmaksu englantilaisen järjestelmän tapaan valmistumisen jälkeisiin tuloihin. Jos sattuisi niin, ettei saa koulutusta vastaavaa työtä, ei opintolainaa tarvitsisi maksaa täysimääräisenä takaisin. Se antaisi ihmisille turvaa ja uskallusta lainan nostamiseen.”

Tuloihin sidottu opintolainamallikaan ei välttämättä olisi täydellinen. Ruotsissa järjestelmästä luovuttiin vuonna 2001, kun havaittiin sen muistuttavan joissain tapauksissa veroa ja siten aiheuttavan
kannustinongelmia (Regeringens proposition 1999/2000:10 sekä Uusitalo 2016).

Viime vuosina korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on ollut voimakas trendi todistusvalintakiintiöiden kasvattamisen suuntaan. Julkisessa keskustelussa on esitetty paljon mielipiteitä sekä todistusvalintojen että pääsykokeiden puolesta, mutta empiiristä tutkimusta on vasta vähän.

Uusitalo nostaa esille Palkansaajien tutkimuslaitoksen Hannu Karhusen ja Tuomo Suhosen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Tuomas Pekkarisen ja Tuomo Virkolan kiinnostavan seurantatutkimuksen opiskelijavalinnan uudistuksen vaikutuksista, jonka lähtökohdista ja menetelmistä voi lukea lisää täältä. Tuloksia joudutaan kuitenkin vielä odottelemaan, sillä todistusvalinta on vielä melko uusi järjestelmä ja kokonaisvaikutukset nähdään paremmin vasta opiskelijoiden valmistuessa ja siirtyessä työelämään.

Uusitalo arvelee todistusvalinnan helpottavan hakijoiden ja opiskelupaikkojen kohtaamista. Pääsykoevalinnassa voi hakea tosissaan vain yhteen tai kahteen paikkaan, sillä useampiin pääsykokeisiin valmistautuminen saman kevään aikana on vaikeaa. Todistusvalinnassa hakijat saattavat päästä useammin
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa, vaikka paikka ensisijaisessa hakukohteessa jäisikin saamatta.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän erityispiirre on valmennuskurssit, jotka saattavat aiheuttaa epätasa-
arvoa pääsykoevalinnassa. Jopa tuhansien eurojen hintaiset palvelut eivät ole kaikkien hakijoiden saatavilla, kuten julkisessa keskustelussa usein korostetaan. Valmennuskurssien luonne tulee eittämättä muuttumaan, mikäli todistusvalinnat lisääntyvät eri aloilla.

Ylioppilaskirjoitusten hyöty on myös se, että ne ovat kaikissa lukioissa samat, toisin kuin pääsykokeet, jotka vaihtelevat vuosittain, aloittain ja jopa yliopistoittain.

”Ylioppilaskirjoitukset ovat valtakunnallisesti standardoiduissa olosuhteissa järjestettyjä kokeita, joiden tekemiseen ja tarkastamiseen käytetään paljon resursseja, joten on yksinkertaisesti tehokasta käyttää tätä koetta sen sijaan, että järjestetään uusi koe.”

Miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä kokonaisuutena tulee näyttämään vuonna 2041?

”Tässä kohtaa käyttäisin taloustieteilijäviisautta: maailma muuttuu hitaasti. Kun mietitään, miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä näytti vuonna 2001 [verrattuna nykyhetkeen], ei muutos ole valtavan suuri. Järjestelmä näyttää melko samalta kuin nytkin. Tyypillisesti kehitys on suhteellisen hidasta, ja luultavasti suomalainen koulutus näyttää 20 vuoden päästä vain hieman erilaiselta kuin nyt. Opetusteknologia kehittyy, verkko-opetus saattaa lisääntyä ja yliopistot saattavat yhdistyä tai uusikin saattaa syntyä. Yliopisto on vanha idea ja Helsingin yliopistokin jo lähes 400 vuotta vanha. Kyllä tämä aika vakaa instituutio on.”

Jatka keskustelua:

Ennusteet, meteorologia ja taloustiede – haastattelussa Anniina Valtonen

Haastattelu | Teksti: Eino Haajanen

Matemaattisia opintoja Kumpulassa, empiirisistä havainnoista koostettuja ennusteita, suuren yleisön kiinnostusta tieteenalan tuottamiin tuloksiin. Kuulostaa kovin tutulta. Kyseessä ei kuitenkaan ole taloustiede vaan meteorologia. Ilmatieteen laitoksen ja Yleisradion meteorologi Anniina Valtonen kertoo lisää sään ennustamisesta ja meteorologiasta.

”Nämä kaikki havainnot syötetään tietokoneeseen, ja niistä luodaan mallin alkuhetki. Näin saadaan arvot erilaisille kaavoille, joilla kuvataan ilmakehän liikettä. Sitten kone lähtee raksuttamaan – kaavoilla kuvaamaan, mitä tapahtuu, kun aikaa kuluu eteenpäin.”

”Kun parametrit on syötetty ja supertietokoneet ovat laskeneet tätä tietoa, saadaan säämallista tulos”, havainnollistaa Valtonen yksinkertaistuksena.

Kyseessä on monimutkainen fysiikan lakeihin perustuva laskutoimitus, jota supertietokoneet toimittavat eri havaintoihin perustuen. Säämallejakin on olemassa erilaisia – eri tarkkuuksilla ja eri käyttökohteisiin. Lisäksi säätilaa tarkastellaan muun muassa satelliiteista ja tutkista. Meteorologin ammattitaitoon kuuluu näiden antamien tulosten yhdisteleminen ja tulkitseminen.

Anniina Valtonen on suomalaisille tuttu meteorologi Ylen uutislähetyksistä. Hän aloitti vuonna 2012 Nelosen uutisista, ja siirtyi myöhemmin Yleisradiolle. Työaika hänellä kuluu puoliksi Ylellä ja puoliksi Kumpulan mäellä, aivan Helsingin yliopiston kampuksen kupeessa, jossa hän työskentelee Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä.

”Näkyvin osa meteorologeista eli TV-meteorologit ovat lopulta aika pieni porukka. Suurin osa on tutkijoina.”, kertoo Valtonen.

Ammattilaisen työpiste Ilmatieteen laitoksella. Valtosen mukaan välillä työssä tuntuu siltä, että näyttöjä voisi olla vieläkin enemmän.

Ilmatieteen laitoksella Valtonen tekee nimenomaan päivystävän meteorologin työtä, jossa kerätään tietoa ajankohtaisesta säästä ja välitetään tätä tietoa kansalaisille, viranomaisille ja elinkeinoelämälle. Ilmatieteen laitoksella päivystyksessä työskentelee noin 70 henkilöä, loput noin 600 tutkijoina. TV-työtä tekee Suomessa muutama kymmen.

Meteorologian tutkimuskohteena on ilmakehä, sen nykyhetki ja lähitulevaisuuden muutokset – eli sää. Kaikki tuntevat jollakin tasolla meteorologian tunnetuimman sovelluksen, ennustamisen, mutta harva pintaa syvemmältä. Tulokset ovat kuitenkin esillä joka päivä televisiossa, radiossa, puhelimen aloitusnäytöllä, Internetissä. Kesäisin toivotaan poutasäätä pihajuhlille ja lomaviikoille.

Mistä nämä ennusteet lopulta koostuvat? Supertietokoneet raksuttavat, mutta mitä muuta?

Kaikki lähtee havainnoista. Näitä saadaan lukuisista lähteistä: satelliiteista, tutkista, pintasääasemilta, maa- ja tiesääasemilta, luotaimista, Valtonen luettelee. Päivystävä meteorologi vastaanottaa myös niin sanottuja kansalaishavaintoja, mutta nämä ovat vain pientä lisätietoa, eivät varsinaisen ennusteen osa.

Satelliittien avulla meteorologi saa tietoa muun muassa pilvisyydestä, kosteudesta ja jonkin verran myös maanpinnasta, lumisuudesta sekä merien jäätilanteesta. Tutkilla tietoa saadaan muun muassa sateista ja niiden liikkeistä. Tutkalta voidaan havaita myös vaikkapa lintujen muuttoliikkeet ja korkeita mastoja.

”Tutka ja satelliitti eivät itsestään ennusta yhtään mitään. Ne ovat havaintoja, mutta niiden pohjalta pystyy arvioimaan säätä ehkä pari tuntia eteenpäin.”

Sääasemat ja luotaimet mittaavat eri lailla dataa, muun muassa lämpötilasta, ilmanpaineesta ja kosteudesta lukuarvoina. Säähavaintoasemia on Suomessa monta sataa eli kattava verkko.

Näillä mitatuilla säähavainnoilla saadaan syötettyä tietoa säämalleille. Säämalli, monimutkainen fysikaalisiin yhtälöihin perustuva tietokoneohjelma, laskee parametrien mukaisesti tietoa, joka välittyy päivystävän meteorologin ruudulle.

Meteorologi käyttää näitä eri lähteistä ja malleista tulevia tietoja muodostaakseen kuvan siitä, millainen sää minäkin hetkenä on. Keskeinen osa ammattitaitoa onkin ymmärtää, miten mallit toimivat ja mikä tieto on olennaista ennusteen ja nykyhetken kannalta. Pitää ymmärtää, mitä tiedolla saavuttaa ja mitä sillä ei saavuta.

”Meteorologin kuuluu tietää, mikä on missäkin tilanteessa paras säämalli. Malli ei ole koko totuus. Laskuja joudutaan jonkin verran yksinkertaistamaan, esimerkiksi kaikkia maanpinnan muotoja ei pystytä huomioimaan. Meteorologin tuoma lisäarvo on sitä, että tietää, miten vaikkapa pinnanmuodot vaikuttavat tietyllä alueella ja mitä tapahtuu tietyllä tuulensuunnalla – mistä säämalli ei välttämättä saa kiinni.”

Valtonen esiintyy suorissa TV-lähetyksissä, joissa tulkinnoista pitää pystyä viestimään selkeästi ja ymmärrettävästi. Epävarmuudestakin pitää pystyä viestimään.

”Sääennusteeseen liittyy aina jonkin sortin epävarmuus. Se on erinäisten todennäköisyyksien pyörittelyä.”

Osumatarkkuus on kuitenkin parantunut vuosien saatossa. Siinä missä vielä 90-luvulla seuraavan vuorokauden sää ennustettiin 70 % tarkkuudella, on lukema nykyään noin 90 %. Tarkkuus on parantunut huimasti muun muassa paremman laskutehon ja osaavampien meteorologien myötä.

Kyse on samalla resoluutiosta – siitä, kuinka tarkalta alueelta malli pystyy laskemaan ja ennustamaan. Sekin on parantunut vuosien saatossa. Kuitenkin on hyvin paikallisia sääilmiöitä, kuten sadekuuroja, joita uudetkaan mallit eivätkä meteorologit pysty ennustamaan.

Ylen studioilla.

Valtonen sanoo, että pyrkii kertomaan lähetyksessä aina jotain ekstraa, eikä varsinaisesti selittämään vain karttoja auki.

”Jokainen katsoo varmasti oman alueensa symbolin ja lämpötilan, eikä sitä tarvitse varsinaisesti enää kertoa. Koitan kertoa, onko vaikka tavanomaista lämpimämpää tai kylmempää tai kuinka runsaita sateet ovat tai millä aikataulullla ne liikkuvat.”

Sääkarttojen tekeminen on pitkälle käsityötä.

”Pohjana saattaa olla Ilmatieteen laitoksen malli, jota on editoitu aikaisemmin. Periaatteessa kuitenkin sääkartta on tyhjästä piirretty ja animoitu piirtotyökalulla. Kaikki käydään läpi ja muokataan itse.”

TV-julkisuuden myötä Valtosesta on tullut myös näkyvä hahmo sosiaalisessa mediassa. Hänellä on tällä hetkellä yli 16 000 seuraajaa Twitterissä. Twiittaaminen alkoi Nelosen ajoilta.

”Silloin Twitter oli aika uusi juttu Suomessa, ja Nelosella päätettiin, että kaikkien TV:ssä esiintyvien tulisi luoda tili ja twiitata vähintään kerran päivässä. Jossain vaiheessa seuraajia tuli lisää ja pikkuhiljaa huomasin, että tämä seuraajien kanssa keskustelu on aika kivaa.

Huomasin myös, että pystyn pitämään samalla ikään kuin sääpäiväkirjaa twiittaamalla sääilmiöistä. Ymmärsin, että asioista kannattaa kertoa niin kuin niistä itse kertoisin: rennosti, kansantajuisesti, ehkä jopa hauskasti.”

Taloudessakin on ajoittain myrskysäätä. Sään ja talouden tunnuslukujen mittaaminen eroavat luonnollisesti toisistaan perustavanlaatuisesti, mutta kahden alan välillä on yllättävän vahvoja yhtymäkohtia. Ennusteita tehdään molemmilla aloilla matemaattisiin malleihin tukeutuen ja niiden tulokset saavat osakseen merkittävää julkista kiinnostusta.

Taloudessa ennustehorisontti on pidempi ja päivän ajankohtaistiedon sijasta pyritään usein saamaan arvio pitkän aikavälin tulevaisuuden näkymistä ja päätöksenteon tueksi. Molemmissa tieteenaloissa kuitenkin ennuste on lopulta tietoja yhdistelevä, valistunut asiantuntija-arvio, ja työn tuloksiin liittyy julkista mielenkiintoa.

Olisi vaikea kuvitella nykyistä maailmaa ilman jatkuvia uutisia sääilmiöistä ja talouden näkymistä.

Opinnoissakin on yhtymäkohtia. Molempiin tutkintoihin kuuluu matemaattisia aineita Kumpulassa.

Anniina Valtonen kertoo, että meteorologian opinnot ovat haastavia ja opiskelijoita on vähän. Kyse on oikeastaan puhtaasti matematiikan ja fysiikan opinnoista, ja vain harva lopulta päätyy opiskelemaan juuri meteorologiaa – tai valmistuu. Ammattinimike on suojattu. Hänen vuosikurssillaan oli noin kymmenen opiskelijaa.

TV-meteorologin toinen työpiste.

Valtosen tie TV-lähetyksiin alkoi alun perin Helsingin yliopiston matematiikan opinnoista, mutta pääaine vaihtui kuitenkin varsin pian meteorologian pääaineopintoihin. Hän luki kuitenkin sivuaineena laajan matematiikan kokonaisuuden. Oman alan työt Ilmatieteen laitoksella alkoivat ennen kandiksi valmistumista.

Valtonen on Ylellä työskentelyn ja sosiaalisen median kautta yksi näkyvimmistä nykymeteorologeista. Hän pyrkii sosiaalisessa mediassa viestimään selkeästi ja olemaan oma itsensä.

”Mulle on alusta asti ollut tärkeää kertoa asioista niin, että ne ymmärretään.”

”Mun mielestä asiantuntijan tehtävä on kertoa vaikea asia niin, että ihminen ymmärtää, eikä niin, että alkaa hienostelemaan sanoilla ja pudottaa kuuntelijan kärryiltä. Pitää osata kertoa vaikea asia simppelisti, jotta siitä olisi apua. Se on ollut mun tehtävä ja siitä nautin edelleen. Sitä aion jatkossakin tehdä.”

Kuvat: Anniina Valtonen

Jatka keskustelua:

Kuka olet, Mikael Collan?

Haastattelu | Teksti: Aleksi Pikka

LUT-yliopiston strategisen rahoituksen professori, kauppatieteiden tohtori Mikael Collan harrastaa postihistoriaa. Sen lisäksi hän on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen uusi ylijohtaja. Kapitaali kysyi: kuka olet, Mikael Collan?

Töölön Arkadiankadulla Eduskuntatalon läheisyydessä sijaitsevassa Economicum-rakennuksessa toimii kaksi taloustieteellistä tutkimuslaitosta, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Näistä jälkimmäisessä, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, harjoitetaan soveltavaa mikrotaloustiedettä. VATT arvioi esimerkiksi erilaisten politiikkatoimien, kuten taksilain uudistuksen tai sähköisen lääkereseptin vaikutuksia talouteen.

Mikael Collan

Mikael Collan on VATT:in uusi ylijohtaja, joten pyysimme hänet Kapitaalin haastatteluun. Collan vastasi kutsuumme myöntävästi, mutta emme puhu vielä tässä haastattelussa itse VATT:ista, sillä Collan aloittaa virassa vasta 1.1.2021. 

Mikael Collan kertoo olevansa kotoisin Kuopiosta, jossa hän aloitti koulutiensä. Ylioppilaaksi Collan valmistui kuitenkin Turun klassisesta lukiosta, josta matka jatkui Turun ruotsinkieliseen yliopistoon Åbo Akademiin opiskelemaan kansantaloustiedettä 1990-luvun lopulla. Syy Åbo Akademille päätymiseen oli Collanin mukaan halu oppia ruotsia.

“Aluksi kielen kanssa oli paljon oppimista. Seurasin sen takia luentoja hyvin intensiivisesti, sillä sain hyötyä ruotsinkielisistä luennoista. Perusopintoja pitänyt Ralf Nars kävi asiat perinpohjin läpi”, Mikael Collan kertoo.

Åbo Akademilla toimi tuolloin kaksi taloustieteellistä ohjelmaa, joista toinen oli kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja toinen yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Collan kertoo opiskelleensa jälkimmäisessä.

Åbo Akademin taloustieteen laitos oli tuolloin yleismaailmallinen ja pienehkö: opiskelijoita oli taloustieteen ohjelmalle tyypillisesti vähän. Professoreina taloustieteen laitoksella toimivat esimerkiksi Johan Willner ja Olle Anckar.

Sivuaineena Collan opiskeli tietojärjestelmätiedettä.

”Tietojärjestelmätiede, joka ei ole sama asia kuin tietotekniikka tai tietojenkäsittelytiede,” Collan kertoo, ”käsittelee tietojärjestelmien käyttämistä esimerkiksi yritysten ongelmien ratkaisuun esimerkiksi tiedon kulun automatisoinnilla.”

Åbo Akademista Collan valmistui nimikkeellä politices magister

Ura Åbo Akademilla alkoi yliopistolla työskentelevän assistentin soitosta. Tuolloin ulkomaanreissulla ollut Collan kertoo saaneensa puhelinsoiton assistentilta, joka kertoi olevansa loukkaantunut. Assistentti ei kyennyt opettamaan piakkoin alkavaa rahoituksen Investment planning -nimistä kurssia, jonka Mikael Collan sitten päätyi luennoimaan.

Töitä yliopistolla riitti, kunnes tietojärjestelmätieteiden professori Christer Carlsson kysyi Collanilta, eikö tämä ole miettinyt väitöskirjan tekemistä.

Väitöskirja valmistui Christer Carlssonin ohjauksessa reaalioptioista. Carlssonilla oli tuolloin meneillään projekti, jossa tutkittiin erittäin suurten teollisten yritysten kannattavuuslaskentaa.

Väitöskirjan tarkoituksena oli saada vastauksia kysymykseen, miten voisimme paremmin ymmärtää suurten investointien riskejä ja kannattavuutta, sillä niiden onnistuminen on nimenomaan myös suurten yritysten tulevaisuuden kannalta merkittävää.

Monelle sana optio tarkoittaa arvopaperimuodossa olevaa johdannaissopimusta. Reaalioptio ei kuitenkaan ole sama asia kuin arvopaperioptio, eli johdannaissopimus, Mikael Collan kertoo.

Reaalioptio liittyy tyypillisesti johonkin reaalimaailman varallisuusesineeseen. Mikael Collan avaa reaalioption käsitettä paperikoneen avulla.

”Jos esimerkiksi paperikone pystyisi vaihtamaan tuotantonsa pinnoitetusta hienopaperista esimerkiksi kartonkiin ja päinvastoin, se pystyisi sopeuttamaan tuotantoaan sen mukaan, kumman paperilaadun tuottaminen kulloinkin olisi kannattavampaa. Tälläinen vaihtaminen olisi mahdollista, jos olisi olemassa sen mahdollistava teknologia. Teknologialla on hinta, joka on siis tämän mahdollisuuden reaalioptio”, Collan kertoo.

Väitöskirjan jälkeen Collan kertoo siirtyneensä ensin Turun Ammattikorkeakouluun yliopettajaksi sekä sen jälkeen erääseen konsulttiyritykseen. Tehtävät olivat moninaisia, ja muutaman vuoden konsulttiura tarjosi mahdollisuuden nähdä, miten yliopistoissa liiketaloustiedettä sovelletaan teollisuudessa.

”Suosittelen aina myös opiskelijoille, että kannattaa käydä kääntymässä teollisuudessa, jotta ymmärtää, miten asiat toimivat käytännössä. Yliopistoissa opiskeltavat asiat löytyvät taustalta, mutta lainsäädäntö, yritysten käytännöt sekä käytössä olevat järjestelmät vaikuttavat toimintaan”, Mikael Collan sanoo.

Paluu Åbo Akademille ja akatemiaan tapahtui, kun sama professori Christer Carlsson kertoi uudesta reaalioptioihin liittyvästä projektista.

Åbo Akademilta Collan päätyi Turun yliopiston kautta Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon strategisen rahoituksen professoriksi. Lappeenrannassa reaalioptioihin liittyvä tutkimus on jatkunut ja Collan on ryhmänsä kanssa tutkinut muun muassa kaivosteollisuutta.

Kaivosteollisuuden reaalioptioihin liittyen Collan käyttää esimerkkinään kaivosta, jossa käytettiin hydrometallurgista prosessia kaivannaistuotteen rikastamiseen. Hydrometallurgisen menetelmän erikoisuus on, ettei rikastamista voi keskeyttää nopeasti, vaikka metallin markkinahinta laskisi.

”Vaikka metallin maailmanmarkkinahinta laskisi voimakkaasti, ja saattaisi olla järkevää ajaa kaivostoiminta alas, menetelmä, jota rikastamiseen käytetään, ei anna myöten. Tuotantoa täytyy pitää käynnissä, vaikka se tuottaisi tappiota. Kysymys kuuluu, mitä jos rikastaminen perustuisi mekaaniseen murskaamiseen”, Collan kertoo.

Mekaanisen murskaamiseen perustuvan kaivostoiminnan voi joillain kustannuksilla ajaa hetkellisesti alas.

”Hyvin tarkalla mallintamisella voidaan saada käsitys siitä, mikä teknologisen option, joka kaivostoiminnassa antaa mahdollisuuden tuotannon keskeyttämiseen ja uudelleenkäynnistämiseen, arvo voisi olla”, Collan toteaa.

Harrastuksena postihistoria

Collan kertoo harrastavansa postihistoriaa. Postihistoriassa kiinnostuksen kohteena ovat muun muassa postin kuljetusreitit, tavat ja postimaksut.

Sodanaikainen posti muun muassa sisältää useita erikoisia postin kuljetusreittejä. Kun Saksa oli toisen maailmansodan aikana sodassa Englannin kanssa, ei Suomesta voinut lähettää postia Englantiin tyypillistä postireittiä pitkin Saksan kautta, Collan kertoo. Postilähetykset matkasivat Englantiin esimerkiksi Siperian kautta Japaniin ja sieltä Tyynen valtameren yli Yhdysvaltojen länsirannikolle ja sieltä laivalla Atlantin yli Englantiin. Collanin mukaan Suomesta lähtenyt postilähetys saattoi tehdä jopa maailmanympärysmatkan matkallaan Englantiin.

Postihistoria siis keskittyy tällaisten lähetysten tutkimiseen ja keräilyyn. Mikael Collan kertoo keskittyneensä itse vuonna 1930 ensimmäisen kerran julkaistun käyttösarjan M30-merkeillä kulkeneisiin lähetyksiin. Postihistorian ympärille on muotoutunut Suomessa yhteisö, ja Collan kertoo kirjoittavansa aiheesta blogia.

Economicumin kuva: Veikko Somerpuro (CC BY-SA 4.0)


Jatka keskustelua:

Datan maailmaa muuttamassa

Teksti: Aleksi Pikka
Kuvat: Vilppu Rantanen

Dataa käsitellään ja tulkitaan nykyään lähes kaikkialla. Startup-yrittäjien Juha Itkosen (kuvassa oikealla) ja Otto Laosmaan mukaan analysointia vaivaa kuitenkin kertaluontoisuus ja mekaanisuus. Heidän missionsa on analyysin parasta ennen -ajan pidentäminen ja tiedon demokratisoiminen.



Päätöksenteon tukena käytetään huomattavia määriä erilaisia data-aineistoja ja raportteja. Yritykset hyödyntävät investointipäätöksissään tietoa esimerkiksi makrotaloudellisista ilmiöistä, kuten keskuspankin ohjauskoron tai maailmantalouden kehityksestä. Poliittisten päätösten tueksi arvioidaan työllisyyskehitystä, tutkitaan väestöennusteita ja tehdään vaikutusarvioita. Koronaviruksen leviämistä pyritään estämään tulkitsemalla tilastoja viruksen leviämisestä.

Datan hankintaan, käsittelyyn ja analysointiin käytetään huomattavia resursseja. Suuri kysyntä on luonut markkinat datan myynnille ja analysoinnille. Esimerkiksi verkkokaupat voivat olla kiinnostuneita kuluttajien yhteystiedoista tai internetkäyttäytymisestä, kuten selaustiedoista. Tätä dataa käsitellään ja lopuksi se julkaistaan hyödynnettäväksi, verkkokauppojen tapauksessa usein organisaation sisällä.

Juha Itkosen ja Otto Laosmaan mukaan tällä hetkellä eri data-aineistoista luotavia raportteja vaivaa kertaluonteisuus. Mekaanisesti tehtävät raportit ovat ajankohtaisia vain lyhyen hetken, kunnes data ja tilastot päivittyvät ja sisältö vanhenee. Kertaluontoisuuden lisäksi raportit valmistetaan usein manuaalisesti, joten korkeakoulutetut ihmiset käyttävät työaikaansa aineistojen käsittelyyn Excelissä. Itkosen ja Laosmaan mielestä koko ketjun datan hankinnasta ja tulosten julkaisemiseen voisi tehdä halvemmalla, nopeammin ja avoimemmin.

Sekä Itkonen että Laosmaa ovat opiskelleet taloustiedettä Helsingin yliopistossa ja toimineet opiskeluaikanaan muun muassa taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestö KTTO:n ja Kannunvalajien hallituksissa sekä olleet elvyttämässä erästä ainejärjestölehti Kapitaalia. Ennen startup-yrittäjyyttä Juha Itkonen teki väitöskirjan verkostojen taloustieteestä ja ilmastonmuutoksesta sekä toimi Suomen Pankissa ekonomistina. Otto Laosmaa toimi kansanedustaja Pia Kauman avustajana, data-analyytikkona Bisnode Finlandilla sekä yrittäjänä data-analyysin parissa omassa yrityksessä.

Suomen Pankissa työskennellessään Itkonen huomasi, että tietoteknisten välineiden kehittymisen myötä perinteistä ekonomistin työtä voisi automatisoida. Ekonomistin työhön liittyviä asioita, kuten raporttien laatimista ja raporteissa käytetyn datan käsittelyä voisi tehostaa ja skaalata automatiikan avulla, eikä raporttien tarvitsisi olla kertakäyttöisiä ja nopeasti vanhenevia. Lopulta Itkonen irtisanoutui Suomen Pankista. Samana päivänä Otto Laosmaa pyysi Itkosen lounaalle, ja lopputuloksena syntyi Robonomist.

Robonomistin tuote on kustomoitu robotti, jonka avulla tiedon käsittely tapahtuu automaattisesti pilvessä. Pilvessä raportit päivittyvät automaattisesti datan muutosten myötä, jolloin ne pysyvät ajankohtaisina. Käytännössä robotit eivät ole fyysisiä, vaan ne ovat puhdasta R-koodia. Yrittäjät kehuvat R-kielen julkaisupuolta, esimerkiksi graafien ja kuvaajien luominen ja julkaisu on helppoa.

Laosmaan ja Itkosen tausta taloustieteessä näkyy heidän roboteissaan. Robottien luominen ei ole vain ohjelmointia, vaan mallinnuspuolen taustalla on Itkosen mukaan esimerkiksi tietoa taloudellisista rakenteista ja ekonometriaa, eli tilastotiedettä sovellettuna taloustieteellisin menetelmin. Tarkasteltavia ilmiöitä tulee ymmärtää, jotta oikeiden muuttujien valinta ja aineiston tulkitseminen on mahdollista.

Yrittäjät kertovat robotin vapauttavan asiantuntijatyötä tulkitsemiseen ja analysointiin Excelin pyörittämisen sijaan. Toisaalta samalla robotti poistaa myös kokonaisia työvaiheita. Laosmaan mukaan robotin avulla tehdään koko ketju tiedon hakemisesta julkaisuun.

”Normaalisti vaaditaan, että tietojärjestelmäasiantuntija ensin laittaa yhteydet kuntoon, jotta dataa saadaan. Sitten asiantuntija hakee datan, luo kuvat ja lopuksi julkaisutekijä tuo kuvat julkisuuteen”, Laosmaa kertoo.



Laosmaan mukaan ihmisellä kestää koko prosessissa eri työvaiheineen päiviä, kun robotilla siihen menee sekunteja. Robotin avulla Robonomist luo päivittäin yli 800 sivua talouskatsausta kaikista maailman maista Elinkeinoelämän keskusliitolle. Itkonen mainitsee, ettei tällaista maaraporttia olisi manuaalisesti mahdollista tehdä raportin laajuuden takia.

Esimerkiksi väestöennuste voitaisiin Itkosen mukaan päivittää kuukausittain, jolloin tieto muutoksista olisi poliittisessa päätöksenteossa havaittavissa aikaisemmin. Tällä hetkellä uusi väestöennuste julkaistaan muutaman vuoden välein, vaikka siinä käytetty data päivittyy kuukausittain.

”Robotin avulla ennuste voitaisiin päivittää joka kuukausi. Silloin signaali politiikkaan saataisiin paljon aikaisemmin”, Itkonen kuvaa.

Yrittäjyys

Robonomistin toimisto on Maria 01 -startup-keskuksessa, joka sijaitsee entisen Marian sairaalan tiloissa Kampissa. Itkosen ja Laosmaan mukaan startup-yhteisöön liittyy synergiaetuja, vaikka liiketoiminnallista yhteistyötä ei Robonomistilla muiden alueen yritysten kanssa ole. Edut liittyvät pääosin ulkopuolisen rahoituksen hankintaan. Robonomist eroaa yhteisön muista yrityksistä siten, että sillä ei ole lainkaan ulkopuolista rahoitusta, mutta tarpeen vaatiessa Maria 01 -keskuksessa toimisi useita startup-yritysten rahoitukseen keskittyneitä organisaatioita.

Startup-yrittäjyydestä on olemassa monenlaisia mielikuvia ja oletuksia. Moni tuntee mielikuvan huppariasuisista kooditaitureista. Startup-yrittäjyys on kuitenkin Itkosen ja Laosmaan mukaan vastannut odotuksia. Riskien kanssa on huomattavasti enemmän tekemisissä kuin ansiotyössä, mutta Itkonen ja Laosmaa kertovat tienneensä mihin olivat ryhtymässä. Yrittäjänä on myös vapaa päättämään itse, mihin haluaa keskittyä, jolloin elanto on kiinni liiketulosta kasvattavien asioiden tekemisestä. Startup-yrittäjän arki ei ole kuitenkaan pelkkää visiointia ja suunnittelua, vaan keskeinen osa sitä on esimerkiksi nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa yhteyksissä olemista.

Yrittäjyys on Itkosen mukaan tarjonnut uudenlaista kuvaa talouteen ja yhteiskuntaan. Tuotteen myynti ei ole vain Nash-tasapainon etsimistä taloustieteen peruskurssilla esitellyn kysyntä-tarjonta-mallin avulla, vaan tuotteen myyminen vaatii myös oikeanlaista tuotteistamista, kuten hinnoittelua ja markkinointia.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ekonomistien tulevaisuuden kannalta? Robonomist haluaa tarjota ekonomisteille työkaluja, joiden avulla poistaa toistuva mekaaninen työ, jotta ekonomistit voivat keskittyä analysoimiseen ja tulkitsemiseen.

Mukana on myös yhteiskunnallinen missio. Laosmaa ja Itkonen haluavat demokratisoida tietoa, jotta myös laajemmalla yleisöllä olisi ajankohtaista tietoa saatavilla ja hyödynnettävissä.

”Startupien tehtävä on muuttaa maailma. Me olemme myös muuttamassa maailmaa siltä osin, että haluamme päätösten perustuvan tietoon, jota on helpommin saatavilla ja hyödynnettävissä. Näin tehdään parempia päätöksiä, ja ihmiset voivat paremmin vaikuttaa yhteiskunnassa”, Itkonen sanoo.

Talous kasvaa, kun rakennuspalikoita laitetaan uuteen, entistä parempaan, järjestykseen. Robonomist pyrkii osaltaan luomaan ja kasvattamaan tuottavuutta. Vain uusien menetelmien ja tekniikoiden myötä Suomen talous kasvaa, sillä vanhojen asioiden toistaminen vain ylläpitää taloutta, Itkonen muistuttaa haastattelun lopuksi. 

Jatka keskustelua:

Miten opettaa matematiikkaa tieteen matematisoitumisen aikana?

Teksti: Eino Haajanen
Kuvat: Vilppu Rantanen

Hymyilevä Juha Oikkonen työpöytänsä ääressä. Käsissään puinen malli, vieressä tietokoneen näyttö ja siinä työpöytä täynnä tiedostoja.
Juha Oikkonen harrastaa kuvanveistoa, mutta ei sen matemaattisuuden vuoksi. Kädessä silti hopeapajusta tehty malli siitä, miten donitsin voi leikata kahtia niin, että osat eivät irtoa toisistaan.

Tieteen maailma matematisoituu ja tulevaisuuden ongelmia ratkaistaan enenevissä määrin laskennallisin keinoin. Samalla lukioissa matematiikan painoarvo on kasvanut pääsykoeuudistuksen myötä. On selvää, että matematiikkaa on yhä hyödyllisempää osata. Mutta kuinka paljon kaikkien on tarpeen ymmärtää matematiikkaa, ja kuinka sitä tulisi opettaa, Juha Oikkonen?

Emeritusprofessori Juha Oikkonen on matematiikan opettamisen konkari, jonka pitkä ura Helsingin yliopistossa alkoi jo 1970-luvulla – ensin opiskelijana, sittemmin tutkijana ja lopulta professorina. Taustaltaan Oikkonen on loogikko, ja hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1979. Pitkällä urallaan Oikkonen on ehtinyt moneen mukaan: Erityisesti 2000-luvulla hän on meritoitunut matematiikan opetuksen uranuurtajana ja on toiminut myös ylioppilastutkintolautakunnan sensorina. Helsingin yliopistossa matematiikan opetusta on lähestytty tänä aikana uusin keinoin ja hyvin tuloksin.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat

”Kun pikkulapsi alakoulussa opettelee matematiikkaa, on se silloin nimenomaan luova löytämisen ja keksimisen prosessi. Samaan tapaan täällä Helsingin yliopistossa ensimmäisen vuoden kursseilla matematiikan kuuluisi yhä olla samalla lailla luovaa seikkailua. Mitä enemmän sellaista, sitä parempi”, Oikkonen sanoo.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat, vaan tavoite on saada opiskelijat oppimaan tehtävien ja vuorovaikutteisten luentojen kautta kokonaisuuksia, ilmiöitä. Tätä kutsutaan tehostetun kisällioppimisen malliksi.

Oikkonen avaa mallin ideaa: ”Kyse on eräänlaisesta muunnelmasta flipped classroom -trendistä. Sen sijaan, että ensin on luennot ja sen jälkeen tehtävät, ihmiset pääsevät kiinni asiaan tekemällä ensin tehtäviä ja luennot ovat enemmän tilaisuuksia, joissa keskustellaan esiin nousseista kysymyksistä.”

Matematiikan opiskelu yliopistossa vaatiikin nykyään aikaa, vaivaa ja sinnikkyyttä. Kisällioppiminen toimii varmasti yliopistossa matemaattisella alalla, mutta miten malli toimisi lukioissa ja peruskouluissa, joissa opiskelijat eivät ole aina yhtä motivoituneita tai itseohjautuvia?

Oikkonen kertoo peruskoulu- ja lukio-opiskelijoiden innostamisen olevan jatkuva haaste. Tärkeää on, että opiskelijoille syntyy myönteisiä kokemuksia ja mielikuvia matematiikasta, jotta aito kiinnostus aiheeseen kehittyy. Esimerkiksi Helsingin Mäkelänrinteen lukiossa on kehitetty kisällioppimisen tapaista opetusmenetelmää. Vantaan Martinlaakson lukion lehtorin Pekka Peuran lanseeraama yksilöllisen oppimisen malli puolestaan on samankaltainen, opiskelijan itseohjautuvuuteen ja motivaatioon nojaava malli. Kisällioppimisen kaltaisia kokeiluja on ollut myös peruskouluissa.

Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”.

Juha Oikkonen portaissa nojaten kaiteeseen, samalla sanomassa jotain.

Tärkeässä roolissa HY:n matematiikan osaston kisällioppimisen mallissa on Kumpulan kampuksella Exactumin kolmannessa kerroksessa sijaitseva Ratkomo. Sen ansiosta Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”. Ratkomossa on tarjolla ohjausta matematiikan ja tilastotieteen tehtävien ratkaisuun, ja useille se on myös sosiaalinen paikka, jonne keräännytään tekemään tehtäviä yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Näin matematiikan vaativuus ei perustu yksinäiseen pakertamiseen.

Matematiikan opetuksen kehittämiseen on siis panostettu viime vuosikymmeninä. On myös selvää, että matematiikkaa tarvitaan ja sen soveltamisesta on apua alalla kuin alalla. Mutta millaista hyötyä on matematiikan syvällisestä ymmärtämisestä?

”Matematiikan hyödyllisyydessä on oikeastaan kaksi tasoa. Jos tarpeeksi avoimin silmin katsellaan, niin kaikkialla arkielämässä on matematiikkaa. Tänne työhuoneeseen tullessanne te teitte enemmän tai vähemmän tiedostaen mielessänne harkinnan, mitä käytävää lähdette kävelemään eli teitte eräänlaisen optimointianalyysin. Tällaisia matematiikan luonteisia arkisia asioita on kamalan paljon”, Oikkonen sanoo.

”Toinen taso taas on isompien kysymysten kohdalla. Tieteenalat matematisoituvat tällä hetkellä ja etenkin tilastotiede on monella alalla tärkeässä roolissa. Esimerkiksi koronaviruksen käyttäytyminen on jossakin määrin jo nyt – ja tulevaisuudessa vielä enemmän – matemaattinen tutkimuskohde.”

”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”


Mitä tiiviimmin matemaattisia työkaluja hyödynnetään eri aloilla, sitä syvempää tulee myös asiantuntijoiden matematiikan ymmärryksen olla. Matematiikka levittyy kaikkialle ja sen osaamisen tarve on kiistaton. Laaja matemaattinen osaaminen on väylä tieteellisiin läpimurtoihin etenkin eri luonnontieteissä, mutta matematiikalla on annettavaa aina perinteisen humanistisille aloille saakka.

”Jos haluamme ymmärtää kulttuuriamme kokonaisuutena, on hyvä nähdä, että matemaattisia ja tietojenkäsittelytieteellisiä asioita on siellä sun täällä muun muassa teknologiassa ja sovelluksissa koodin muodossa. Mitä laajemmin me ymmärrämme ylipäätään eri tieteenaloihin liittyviä asioita, sitä paremmin meillä on eväitä toimia fiksusti”, Oikkonen sanoo. ”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”

Mitä matematiikan ymmärryksen saavuttaminen vaatii?

”Pitää olla ennakkoluulottoman utelias, mutta yhtä aikaa nöyrä. Jotkut käsitteet ovat yksinkertaisesti sellaisia, että ne vaativat kypsyttelyä. Oppimisen ja motivaation kannalta on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia pitkin matkaa.” Itselleen on siis osattava olla armollinen ja omaan tekemiseen tyytyväinen, vaikka asiat aluksi tuntuisivatkin ylitsepääsemättömän haastavilta.

”Kamalan helposti ajattelee, ettei kykene johonkin tehtävään jos ei siinä heti onnistu. Ammattimaisempi asenne olisi miettiä, mitä tapaa kokeilisi seuraavaksi. Ei pidä pelätä virheitä – lopulta oppimisessa on kyse sen etsimisestä, miten jokin asia loppujen lopuksi perimmiltään on.”

Kuka?

Juha Oikkonen, Helsingin yliopiston matematiikan emeritusprofessori

s. 1951, Vartiokylässä, Helsingissä.
Asuu Espoossa.

Harrastaa kuvanveistoa ja aikoo hankkia Vantaankoskelle vuosiluvan kalastamiseen.

Pitää muun muassa Haruki Murakamin kirjallisuudesta.

Jatka keskustelua:

Muutosta luvassa?

Antti Ronkaisen mukaan poliitikot keskittyvät rakentamaan identiteettejä ja kulttuurisotimaan, kun talouden suuret rakenteelliset ongelmat ovat ratkaisematta. Tilanne ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, kun keskuspankit ovat pitäneet yllä taloutta jo kymmenen vuoden ajan.

Eurooppa on viimeisen vuosikymmenen aikana kohdannut kehitystään uudella tavalla haastavia kriisejä. Viime vuosikymmenen lopussa alkanut eurokriisi ja tämän vuosikymmenen puolella pakolaiskriisi ovat saaneet eurooppalaiset instituutiot ongelmiin. Läpi Euroopan populistit puolueet ovat nousseet. Kriisit ja populististen puolueiden nousu ovat haastaneet Euroopan unionin yhdentymiskehityksen.

Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen kertoo, että juuri Euroopan unionin yhdentymiseen liittyvät teemat nousevat vahvasti esiin hänen ja Juri Mykkäsen toimittamassa Vapiseva Eurooppa -teoksessa (Vastapaino 2019). Kirjan asiantuntijaesseissä nousee esiin erityisesti se, että Euroopan unionin yhdentyminen on mennyt liian voimakkaasti taloudellisen yhdentymisen kautta ja poliittisen yhteisön rakentaminen on unohtunut.

Poliittisen yhdentymisen ongelmat eivät näy pelkästään populististen puolueiden retoriikassa vaan Ronkaisen mukaan myös Euroopan unionin jäsenvaltioiden perinteisten valtapuolueiden edustajat ovat kunnostautuneet pesäerojen tekemisessä Euroopan unionin perusarvoihin.

”Poliittisen yhdentymisen puute näkyy esimerkiksi kykenemättömyytenä ratkaista pakolaiskriisi tai haluttomuutena jakaa pakolaisia. Yhtä lailla se näkyy haluttomuutena luoda finanssipoliittista kapasiteettia eurokriisin yhteydessä ja siinä, ettei Euroopan unionin lainsäädäntöä ja toimivaltaa haluta kunnioittaa.”

Antti Ronkainen on eurooppalaisen talouspolitiikan ja sen kehityksen asiantuntija, joka usein kommentoi ajankohtaisia talouspoliittisia aiheita sosiaalisessa mediassa ja asiantuntijana esimerkiksi uutisissa. Parhaillaan Ronkainen tekee väitöskirjaansa keskuspankkien muutoksesta finanssikriisin jälkeen. Väitöskirjassaan Ronkainen tarkastelee, miten epätavanomaiset rahapoliittiset toimet ovat muuttaneet rahapolitiikan luonnetta ja toisaalta finanssipolitiikan ja rahapolitiikan suhdetta.  

Euroopan keskuspankki on finanssikriisin jälkeen ottanut käyttöön niin sanottuja epätavanomaisia rahapolitiikan keinoja. Jarmo Kontulainen ja Tuomas Välimäki nimeävät Euro ja Talous -julkaisun (1/2015) Finanssikriisi muutti rahapolitiikan välineitä mutta ei tavoitteita -artikkelissaan epätavanomaisia rahapoliittisia keinoja olevan ennakoiva viestintä, suuret arvopaperiostot, pitkäkestoiset luotto-operaatiot sekä pankkien omaisuuserien laajempi hyväksyntä keskuspankkirahoituksen vakuudeksi. Kaikkien keinojen tavoitteena on keventää rahapolitiikkaa, kun perinteiset keinot eivät nollakorkotilanteessa toimi.

Ronkaisen mukaan Euroopan keskuspankin muista keskuspankeista poikkeava mandaatti asettaa erityisesti suurten arvopaperiostojen ja luotto-operaatioiden osalta kiinnostavan kysymyksen. Euroopan unionin perussopimuksen artikla 123 kieltää jäsenmaiden rahoittamisen. Käytännössä epätavanomaisilla rahapolitiikan keinoilla kuitenkin on finanssipoliittinen ulottuvuus.

”Tää on oikeustieteellisesti kiinnostava kysymys, että missä pisteessä EKP:n poikkeukselliset toimet muuttuvat laittomiksi. Mikä on se määrä velkakirjoja, että rahapoliittiset toimet muuttuvat finanssipolitiikaksi? Päättääkö EU:n tuomioistuin jossain vaiheessa, että tällainen toiminta on nyt laitonta ja sitten eurokriisi eskaloituu uudestaan? ”

Epätavanomaisten rahapolitiikan keinojen lisäksi Ronkainen käsittelee väitöskirjassaan rahapolitiikan ja finanssipolitiikan suhdetta ja sen kehitystä. Suhde on muuttunut rahapolitiikan epätavanomaisten keinojen seurauksena. Ronkaisen mukaan deflaation pelko on kääntänyt keskuspankkien ja poliittisten päätöstentekijöiden perinteisen aseman päälaelleen.  Aiemmin keskuspankit korkeintaan kontrolloivat talouden ylikuumenemista ja reagoivat talouden hyytyessä. Nyt keskuspankit pyrkivät kaikin keinoin kiihdyttämään inflaatiota deflaation pelossa.

Ronkainen kertaa keskuspankkipolitiikan historiallisia lähtökohtia ja muistuttaa, että esimerkiksi 1970-luvulla poliitikot saattoivat painostaa keskuspankkeja vaikkapa laskemaan korkoja vaalien alla ja rahoittamaan budjettilupauksia. Poliitikkojen puuttumista keskuspankkien toimintaan karsastettiin. Nykyisin tilanne on muuttunut.

”Nykyisessä tilanteessa keskuspankit suorastaan rukoilee ja anoo poliitikoilta apua inflaatiotavoitteen saavuttamiseen ja loputtomista kriisitoimista pääsemiseen. Keskuspankeista on oikeastaan tullut oman itsenäisyytensä vankeja.”, Ronkainen summaa.

Poliitikkojen apua ei kuitenkaan ole näkynyt. Ronkainen huomauttaa, että euromaat eivät ole tehneet paljoakaan konkreettista Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämiseksi, integraation syventämiseksi tai väestöön ja pankkeihin liittyvien rakenteellisten heikkouksien poistamiseksi. Euromaat pakottavatkin keskuspankin reagoimaan yksinkertaisesti olemalla tekemättä mitään.

Taloustutkijoiden joukossa on kuitenkin kasvava yhteisymmärrys siitä, että euroalue tarvitsisi lisää yhteistä finanssipolitiikkaa. Ronkainen viittaa Anna Karismon Ylelle toteuttamaan kyselyyn, jossa asiantuntijoilta kysyttiin tarvitseeko euroalue yhteistä finanssipolitiikkaa. Suurin osa vastanneista kannatti yhteistä finanssipolitiikkaa joko suoraan tai tietyin varauksin.

Vaikka tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan euroalueen yhteistä finanssipolitiikkaa tarvittaisiin, Ronkaisen muukaan uusien suurien institutionaalisten ratkaisujen sijaan poliitikot tarjoavat identiteettipolitiikkaa ja kulttuurisotimista. Identiteettipolitiikassa poliitikot tarjoavat Ronkaisen mukaan ” maailmankuvallista egobuustausta” sen sijaan, että he puhuisivat historiallisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. Kulttuurisotaa Ronkainen ei pidä millään tavalla rakentavana, koska se on niin vahvasti sidoksissa ihmisten maailmankuvaan ja identiteetin ylläpitämiseen.  

Keskustelu rahapolitiikasta ja finanssipolitiikasta liittyy olennaisesti nykyisen talousjärjestelmän toimintaan. Syksyn aikana on nähty myös ehkä hiukan yllättävää järjestelmäkritiikkiä. Talousliberaalien näkemysten edistämisestä tunnetussa Financial Times -lehdessä julkaistiin useiden suuryritysten johtajien allekirjoittama kirje, jossa vaadittiin kapitalismin uudistumista. Ronkaisen mukaan aiheen ympärille syntynyt keskustelu on tärkeää.

”Finanssikriisistä on kymmenen vuotta eikä talous ole mitenkään merkittävästi elpynyt. Se kertoo siitä, että nimenomaan läntiset liberaalit demokratiat ei kykene uudistumaan. Talouskasvua ei tule ja silloin ihmiset kokevat epävarmuutta ja syntyy kaikenlaisia populistia liikkeitä. Läntinen kapitalismi ei kykene enää luomaan taloudellista turvallisuutta.”

Ronkainen nostaa kapitalismikeskustelun yhteyteen merkittäväksi asiaksi lähitulevaisuuden talouspolitiikan suuret haasteet sekä ratkaisut niihin. Erityisesti eriarvoisuus, ympäristökysymykset ja nollakasvun tila ovat Ronkaisen mukaan ongelmallisia läntisille liberaaleille demokratioille. Ronkainen näkee valtion aktiivisemman roolin yhtenä ratkaisuna ongelmille ja huomauttaa, että ongelma on myös mahdollinen Japanin viimeisten vuosikymmenten aikana kokemaan kehitykseen luisuminen. Japani on kehittynyt suhteellisen vakaasti, mutta on kuitenkin äärimmäinen yhteiskunta ja siellä puhutaan esimerkiksi menetetyistä sukupolvista.

”Japanin ymmärtäminen on tässä avain. Paljon puhutaan Kreikan tiestä tai Zimbabwen tiestä tai Venezuelan tiestä, mutta nää on kaikki populismia. Oikee ongelma on Japanin tie ja sen välttäminen. Erityisesti euroalue on Japanin tiellä, mutta myös Yhdysvallat on vaarassa liukua sille.”

Suomen talouspolitiikassa talouden pitkän ajan kasvunäkymät tai järjestelmän toiminta ja niistä keskusteleminen taitavat olla jääneet hieman sivurooliin, kun työmarkkinasyksy ja uuden hallituksen talouspolitiikan suunta ovat vieneet huomion. Ronkaisen mukaan Antti Rinteen hallituksen talouspolitiikan lähtökohdat ovat kiinnostavia verrattuna Juha Sipilän hallituksen lähtökohtiin, koska politiikan tekemisen tapa on muuttunut täysin, mutta tavoite on pysynyt tietyllä tapaa samana.

”Rinteen ja Sipilän hallitusten talouspolitiikkaa yhdistää se, että molemmilla tavoitteena on tasapainoinen budjetti. Rinteen hallituksen talouspolitiikkaa ei enää niinkään ohjaa kestävyysvajearviot, mutta silti perusviritys ja sen tavoite on hyvinkin sama. Työllisyysprosentiksi tavoitellaan 75 ja sen kautta tavoitellaan talouden tasapainoa.”, Ronkainen summaa.

Ronkainen huomauttaa, että tasapainoisen budjetin tavoite on johtanut poliittisesti hassuihin lopputuloksiin. Suomessa on vasemmistolaisin hallitus aikoihin, mutta keskustan vaatimuksesta hallitusohjelman mukaisesti veroja ei koroteta. Samaan aikaan valtion omaisuutta myydään reippaasti. Toisaalta jos työllisyyttä ei saada kasvatettua toivotulla tavalla, voidaan tehtyjä menolisäyspäätöksiä joutua perumaan. Ronkaisen mukaan tämä ei sovi sosiaalidemokraateille ja vasemmistoliitolle. Tuloksena voikin olla, että hallituksen vasemmistopuolueet vaativat tällaisessa tilanteessa veropaketin avaamista.

Ronkaisen mukaan työmarkkinoilla erityisesti ammattiyhdistysliike on voimantunnossaan. Vasemmistolainen hallitus ja edelleen mielessä olevat Sipilän hallituksen epämieluiset yhteiskuntasopimukset ja kikyt ovat nostaneet työmarkkinoiden hulinavalmiutta. Toisaalta työnantajapuolella on Ronkaisen mukaan myös tarve uhkua, mutta ei välttämättä samanlaisia lähtökohtia tavoitteidensa saavuttamiselle.

”En tuu ikinä uskomaan, että Rinteen hallitus luopuis sopimusjärjestelmästä ja siirtyis paikalliseen sopimiseen.  Ja tää postihommahan meni siinä mielessä hassusti, että kaivettiin naftaliinista joku Lauri Ihalainen ja Lasse Laatunen, joita sopimusyhteiskunnan vastustajat ei halua nähä. Ilmeisesti Medialiiton sopimuksen kaataminen johtui nimenomaan siitä, että ne ei halunnu eläkeläisten ratkaisua hyväksyä.  Siinä haluttiin jotenkin tälle sopimusyhteiskunnalle näyttää. Tilanne on uusi, kun on demaripääministeri ja työnantajat haluavat taas lopettamaan keskitetyt palkkaratkaisut.”

Postin kiista ei kuitenkaan loppunut työmarkkinajärjestöjen ratkaisuun vaan yltyi hallituskriisiksi. Viikon sisällä Ronkaisen haastattelusta erosi ensi kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ja muutamaa päivää myöhemmin pääministeri Rinne hallituksensa kanssa. Keskusteluissa povataan parhaillaan uutta pääministeriä. Ronkainen vastaa sähköpostitse kysymykseen, kuinka Postikriisi johti Rinteen eroon. Hän huomauttaa, että keskustassa on ilmeisesti haluttu siirtää ay-taustainen pääministeri pois sen jälkeen, kun Rinne oli ottanut kantaa työntekijöiden puolesta. 

”Työmarkkinatilanne on Postin jälkeenkin erittäin tulehtunut ja ilmeisesti keskustassa pelättiin, että Rinteen hulinavalmius kasvaisi työmarkkinoiden mukana.”

Ronkainen lisää, että hallituspuolueiden, erityisesti sosiaalidemokraattien ja keskustan, välillä näkyy edelleen kaksijakoinen suhtautuminen työmarkkinatilanteeseen. Sdp on työntekijöiden puolella ja keskusta on työnantajien puolella. Tämä voi Ronkaisen mukaan myös johtaa uusiin konflikteihin eduskunnassa, jos keskustan ja demareiden yhteinen suunta alaspäin jatkuu gallupeissa.

Vaikka Ronkainen ihmettelee poliittisen keskustelun sävyjä ja kulttuurisotimista, hän kiittelee tieteellisen keskustelun laatua. Erityisesti tieteiden sisäinen keskustelu on Ronkaisen mukaan hyvää. Toisaalta Ronkainen toivoo enemmän keskustelua myös eri tieteenalojen ja erilaisten menetelmien välille. Hän reflektoi esimerkiksi taloustieteen ja poliittisen taloustieteen välistä eroja huomauttamalla, että siinä missä taloustiede lähtee enemmän matemaattisesta mallintamisesta, lähtee poliittinen taloustiede enemmän esimerkiksi historiallisesta, luokkasuhteisiin ja poliittisiin suhteisiin perustavasta analyysistä.

”Mun mielestä taloustiede ja poliittinen talous voi oppia toisiltaan paljonkin. Tärkeintä on suhtautua kaikkiin uusin ajatuksiin kunnioituksella. Nyt on vaikeat ajat edessä, joihin kellään ei ole mitään patenttiratkaisuja. Vanha konsensus, hegemonia ja järjestys hajoilevat.”

TEKSTI: Tom-Hernik Sirviö
KUVAT: Matias Kivipuro

Jatka keskustelua:

”Must tuntuu, että meillä on aikalailla sama tavote tässä, mut sit ne keinot eroo”

Kansanedustajat Elina Lepomäki ja Iiris Suomela haluavat puhua taloudesta ja esittävät puhuessaan koviakin väitteitä. Se, mihin väitteet perustuvat, jää kuitenkin kovin epäselväksi. 

Minkälaista on hyvä talouspolitiikka ja minkälaista yhteiskuntaa sen keinoin tulisi rakentaa?

Iiris Suomela: Tässä ajassa kansainvälinen ulottuvuus on oleellinen. Suomi on pieni avotalous ja vienti on meille tärkeää. Kauppasodat alkavat vaikuttaa Euroopassa ja Suomessakin, jolloin kansainvälisen ulottuvuuden mukana pitäminen on tärkeää. Kotimaan ulottuvuudessa pidän tärkeänä tavoitteena köyhyyden vähentämistä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Kotimaan ulottuvuus tietenkin linkittyy kansainväliseen ulottuvuuteen. Kokonaisvaltaisen vakauden kannalta Euroopan unionin toimintakyvystä huolehtiminen on tärkeää erityisesti nyt, kun sen pitää nousta puolustamaan kansainvälistä järjestelmää.

Elina Lepomäki: Hyvän talouspolitiikan lähtökohta on se, että maksimoidaan ihmisten hyvinvointi annetuissa resurssirajoitteissa. Resurssirajoitteisiin kuuluu myös sellaiset niukkuushyödykkeet kuin puhdas ilma. Poliittisin päätöksin voidaan osin vaikuttaa siihen, missä raja tulee vastaan. Elintaso on hyvinvoinnin kannalta yksi tekijä ja julkinen talous itse asiassa hyvin pieni tekijä. Valtiontaloudella ei toivottavasti ole suoraan vaikutusta siihen, millainen ihmisen hyvinvointi on, mutta sen on oltava kunnossa, jotta hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa.

IS: Köyhimmille suomalaisille julkisen sektorin kunnolla on tosi iso merkitys. Jos ihmiset joutuvat esimerkiksi elämään tulonsiirtojen varassa, on tärkeää, että julkinen talous on kunnossa.Muuten tulonsiirtoja ei välttämättä pystytä maksamaan siten kuin pitäisi Toisaalta tärkeää on, että tehdään oikeudenmukaisia päätöksiä julkisen rahankäytön suhteen. Köyhimpien hyvinvoinnissa näkyy nopeasti, jos tehdään huonoa ja kestämätöntä politiikkaa.

Elina Lepomäki totesitte Helsingin Sanomissa 15.3.2011, että lupaatte tehdä eduskunnassa tehdä kaikkenne julkisen sektorin karsimisen eteen. Taloustieteessä julkisen sektorin pieni koko ei kuitenkaan välttämättä ole merkityksellistä esimerkiksi talouskasvun suhteen. Miten näette julkisen sektorin koon, verotuksen ja talouden kehittymisen väliset vaikutussuhteet?

EL: Suomalainen maksaa hirveen mielellään veroja. Jos laitan euron tähän järjestelmään ja sillä saadaan enemmän hyvinvointia, niin mikäs siinä. Juttu on kuitenkin se, että jos laitat euron tähän meidän nykyiseen julkiseen sektoriin, menee siitä merkittävä osa keski -ja hyvätuloisille. Vain pieni osa menee esimerkiksi köyhien auttamiseen. Tää on se ongelma. Meillä tulonsiirroista jopa 70 prosenttia kohdistuu keski -ja hyvätuloisille. Eli keski -ja hyvätuloiset maksaa itse itselleen näitä tulonsiirtoja. Se on hölmöä, koska se on tehotonta ja luo kannustinloukkuja. Meidän julkisessa sektorissa on paljon tekijöitä, jotka ei oikein istu tähän maailmanaikaan eikä myöskään oikeudenmukaisuuskäsitykseen. Niihin pitäisi puuttua, jotta hyvinvointivaltion tosiasiallista tehtävää eli mahdollisuuksien tasa-arvon luomista pystyttäisiin toteuttamaan paremmin.

IS: Onks tossa 70 prosentissa myös eläkkeet mukana?

EL: Siinä on myös työeläkkeet mukana.

IS: Meidän työeläkejärjestelmä on musta valtava asia, josta ei riittävästi keskustella. Siinä on kyse ikäryhmien eikä tuloryhmien välisistä tulonsiirroista. Pitäisi kattoo tarkemmin, miten se toimii tuloryhmien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Mut se että keskiluokka maksais itse itselleen niin näinhän se ei toimi suoranaisesti. Valtion kokoa olennaisempaa on se, miten rahaa käytetään. Julkisella sektorilla rahaa käytetään turhiin asioihin, kuten yritystukiin. Niistä pitää myös karsia. Toisaalta hyvinvointivaltiossa on piirteitä, joista ei voi karsia paljon menettämättä ihmisten mahdollisuuksia. Koulutus sosiaali -ja terveyspalvelut kuuluu sinne.

EL: Veroilla on kannustinvaikutukset. Esimerkiksi me molemmat suhtaudutaan varmaan positiivisesti hiilidioksiverotukseen. Haittaverojen tarkoitus on pienentää haittaa. Eli verotetaan hiilidioksidisisältöä, että saataisi sitä pienemmäksi. Suurin osa verotuksesta kuitenkin kohdistuu työhön ja riskinottoon. Se tarkoittaa, että me vähennetään myös niitä. Ja mitä enemmän me lisätään sinne kohdistuvaa verotusta, sitä enemmän me vähennetään työntekoa ja investointeja. Se on ongelma, koska mutkan kautta se vähentää meidän hyvinvointia. 

IS: Tää on toki se taloustieteen teoreettinen perusolettama, että verotus vähentää niitä hetkiä joissa ihminen valitsee tehdä lisää töitä.Suomessa on kuitenkin tehty empiirisiä kyselytutkimuksia, joissa verotus ei korostu kovin voimakkaasti. Sen sijaan muut käytännön asiat, kuten lasten hoito, elämäntilanne, harrastukset ja vapaa-aika, korostuvat. Empirian puolella tää verotus ei näy niin selvästi.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

Onko mitään kivoja veroja?

IS: Haittaverot varmasti. Niitä kyllä myös vastustetaan. Yksi argumentti siihen vastukseen on pelko, että se osuu sinne keskiluokan kukkaroon. Keskiluokan kukkarolle palataan keskustelussa joka tapauksessa.

EL: Mä oon kehittänyt tämmösen mallin kun perustili, missä on useita eri ulottuvuuksia. Siinä on integroitu sosiaaliturva ja se mahdollistaa työn vaihtamisen työksi nykyistä helpommin ja supistaa vähän verokiilaa. Tällöin voi helpommin ostaa JA TARJOTA mikrotyötä. Tässä keskeinen tekijä on se, että se siirtää verotuksen ajankohtaa kulutukseen. Toisekseen se tuo henkisen pääoman ja aineellisen pääoman verotuksen samalle tasolle.

IS: Perustilimalli on kiinnostava ja hyvä. Kysymys kuitenkin on, miten turvataan riittävä rahoituspohja ikääntyvässä Suomessa. Korkeita palkkatuloja verotetaan paljon, koska se on luotettava, varma ja ennakoitava tapa rahoittaa hyvinvointivaltiota. Ideaalitilanteessa saataisi verotettua myös pääomaa yhtä tehokkaasti kuin työtä. Verovälttelyn ongelma on kuitenkin iso kysymys.

EL: Tää nimenomaan laskisi henkisen osaamisen verotusta pääomatuloverotuksen tasolle, mikä on ainoa kestävä tapa tulevaisuudessa. Meillä ei ole mitään syytä diskriminoida ihmistyötä ja osaamista.

IS: Ehdotatko, että jatkossa korkein työn verotuksen aste olisi kolmisenkymmentä prosenttia?

EL: Joo, pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä se ei ole realistista

Miten enemmän kulutuksen verottamiseen siirtyminen muuttaa verotuksen painopistettä, kun tulojen verotus on progressiivista ja kulutuksen verotus on usein regressiivistä?

IS: Ytimessä on, mitä kulutusta verotetaan ja millä tavalla. Silloin pitää tehdä empiirinen analyysi siitä, miten se vaikuttaa eri tuloluokissa. Esimerkiksi jos asetetaan hyvinkin yksinkertainen vero lentämiselle, se ei osu kaikista köyhimpiin, koska heillä ei ole varaa lentää. Arvonlisäverossa taas tulee ongelmia ja haasteita esiin. Toisaalta pitää miettiä onko nykyisen muotoinen arvonlisäveromalli oikea tapa verottaa ympäristöhaittoja tulevaisuudessa.

EL: Työn ja riskinoton verotuksen alentaminen lisäisi työntekoa ja investointeja. Vahvemmin kulutusverotukseen nojaavassa veromallissa tulisi pienituloisen ja työnsä jo tehneen ihmisen ostovoima säilyttää siirtymäajalla.

Ranska asetti äskettäin digitaaliyrityksille veron, joka on 3 prosenttia liikevaihdosta. Pitäisikö Suomen ottaa jokin tällainen vero käyttöön?

IS: Ei ole varmasti järkevin tapa tarttua asiaan erityisesti, kun Suomi on varsin pieni maa. Rohkaisevammalta tuntuu esimerkiksi Euroopan unionin toimet yksityisyyteen ja ylipäänsä tiedonhallintaan liittyen. Euroopan unionin tasolla on myös huolehdittava, että nämä yritykset kantaa edes sen normaalin heille kuuluvan verovastuun.

EL: Tällaisia verojahan Euroopan unionissa on pohdittu. Jos yksittäinen maa sellaisen veron tekee, VOI se OLLA helppoa kiertää. Kaikki vaihtoehdot pitää kartoittaa. Nämä jätit on varmaan varautunut siihen, että jonkinlainen ylimääräinen vero on tulossa. En ole pitkällä tähtäimellä hirveän huolissani, että saadaanko yhteisöveron kautta sitä tuottoa. Koska digitaaliset palvelut nimenomaan ajaa kustannuksia alaspäin, pitäisi pienemmälläkin ostovoimalla olla mahdollisuus ostaa sama palvelu tai vastaava hyvinvointi. Tällöin valtion tulonjakoa tarvitaan vähemmän.

Miten tuollainen ajattelu vastaa winner takes it all –talouteen, jossa yksittäiset toimijat pääsevät monopolin asemaan määrittelemään hintoja?

IS: Kaivataan aivan uudenlaista ajattelua. Historiallisesti tilannetta voidaan verrata aikaan, jolloin perinteisten luonnonvarojen hallinta uhkasi ajautua isojen jättien käsiin. Historiallisten verrokkien tuominen rinnalle auttaa varmasti käymään poliittista keskustelu tietynlaisen syvyyden näkökulmasta. Valmista vastausta nykytilanteeseen ei kuitenkaan ole.

EL: Tällaiset sosiaalisen median palvelut, jotka edellyttävät jonkinlaista verkostoa, kehittyvät helposti luonnollisen monopolin asemaan. Kilpailu ja uuden palvelun tuominen markkinoilla on vaikeaa erityisesti tilanteessa, jossa markkinat on jo otettu haltuun. Oikeusvaltion yksi keskeisimpiä tehtäviä on pitää huolta syrjimättömästä kilpailusta. Historia osoittaa, että monopolistiset vaiheet ovat oikeastaan aika lyhyitä ajanjaksoja.

IS: Pitää ainakin varmistaa, että yritykset noudattaa edes nykyistä lainsäädäntöä ja hoitaa nykyiset vastuunsa. Sanktioiden on oltava riittäviä, kun otetaan huomioon yritysten suuri koko.

Kuka on taloustieteellinen esikuvanne?

EL: Anders Chydenius. Hän formuloi paljon asioita, joista Adam Smith otti palkinnot ja oli myös yksilönvapauden,  uskonnonvapauden ja vapaan yhteiskunnan kannattaja.

IS: Jos miettii tätä vuosituhatta, niin Thomas Pikettyn herättämä keskustelu talouden pitkän aikavälin kehityksestä ja sen vaikutuksesta oikeudenmukaisuuteen, on esiin nostamisen arvoinen.

TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö ja Ossi Tahvonen



Jatka keskustelua:

Mitä mietit, Pertti Honkanen?

Kysyimme marxilaiseen taloustieteeseen perehtyneeltä Pertti Honkaselta, mitä hän ajattelee marxilaisesta taloustutkimuksesta, sen suhteesta valtavirtataloustieteeseen ja sen tulevaisuudesta.

Olette kirjoittaneet paljon marxilaisesta taloustieteestä. Miten kiinnostuitte siitä, Pertti Honkanen?

Kiinnostus lienee peräisin jo lukioajalta, jolloin hankin ensimmäisen kerran jotakin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. 1970-luvulla, kun Sosialistinen opiskelijaliitto ja Helsingissä Akateeminen sosialistiseura olivat vahvoja järjestöjä, marxilaisuutta ja siinä luvussa myös Marxin talousteoriaa ja ennen muuta Marxin Pääomaa opiskeltiin paljon, ja siinä aallossa minäkin olin mukana. Opiskelin kansantaloustiedettä Helsingin yliopistossa, mutta yliopisto-opetus ei kaikilta osin vakuuttanut minua. On myös hyvä muistaa, että 1970-luvulla oli ensimmäinen sodanjälkeisen ajan suuri talouskriisi, joka vaikutti melko paljon taloustieteelliseen keskusteluun eri maissa.

Mitä ovat marxilaisen taloustieteen merkittävimmät erot verrattuna niin kutsuttuun valtavirtataloustieteeseen?

Eroja on tietenkin paljon ja niitä vaikea tiivistää muutamaan lauseeseen. Mutta suurimmat erot ovat varmaankin arvoteoriassa. Valtavirtatiede ei tunnista marxilaista työarvoteoriaa ja siihen nivoutuvaa rahateoriaa, vaan se perustaa näkemyksensä subjektiiviseen arvokäsitykseen. Subjektiiviseen arvoteoriaan sisältyy metodologinen individualismi, yksilön asettaminen tarkastelun keskipisteeksi, kun taas Marxin teoria korostaa ihmisten toiminnan yhteiskunnallista määräytymistä ja tunnistaa yhteiskuntaluokkien keskeisen roolin talousanalyysissa. Valtavirtateoria näkee kapitalistisessa taloudessa sisäisen pyrkimyksen harmoniaan ja tasapainoon, kun taas Marxin teoria korostaa kapitalistisen talouden sisäistä taipumusta kriiseihin ja konflikteihin. Syvemmälle mentäessä on huomattava, että käsitys keskeisten taloudellisten kategorioiden kuten pääoman merkityksestä ja sisällöstä on varsin erilainen verrattuna valtavirran talousteoriaan. Pääomaa ei nähdä tuottavana esineenä vaan yhteiskunnallisena suhteena.

Entä onko marxilaisella taloustieteellä yhtymäpintoja valtavirtataloustieteen kanssa?

Ensinnäkin on otettava huomioon, että Marx loi teoriansa tutkimalla kriittisesti klassista taloustiedettä ja kehittämällä sen lähtökohtia eteenpäin. Siinä mielessä Marxin talousteoria ei paikannu jonnekin taloustieteen historian ulkopuolelle. Myöhemmin taasen Marxin teorialla on ollut vaikutusta erityisesti keynesiläiseen, jälkikeynesiläiseen ja institutionalistiseen talousteoriaan. Vaikutusta on myös toiseen suuntaan. Marxilainen tutkimus saa vaikutteita mm. keynesiläisestä makrotalousteoriasta. On olemassa tutkimussuunta, jossa tietoisesti pyritään yhdistämään klassinen, marxilainen ja keynesiläinen perinne. Oma lukunsa on Joseph Schumpeter, jota viehätti Marxin käsitys kapitalismin dynaamisesta luonteesta, vaikkakin Schumpeter voidaan monessa suhteessa katsoa konservatiiviseksi kapitalismin puolustajaksi ja ”valtavirran” edustajaksi.

Empiirisen tutkimuksen lisääntyminen on ollut merkittävää viime vuosikymmenten aikana taloustieteen piirissä. Näkyykö tämä marxilaisessa taloustieteessä ja, jos näkyy, miten?

Marxilainen taloustieteellinen tutkimus painottuu melko paljon teoreettiseen ja teoriahistorialliseen keskusteluun. Arvoteoreettisten ongelmien matemaattinen analyysi on tässä yksi tutkimussuunta. Siellä, missä tutkijoilla on enemmän resursseja, kuten USA:ssa, Englannissa, Saksassa ja Japanissa, tehdään toki myös empiiristä tutkimusta, erityisesti erilaista makrotaloudellista kasvu- ja kriisianalyysia. Marxilainen taloustutkimus nivoutuu osittain myös sosiologiseen luokkarakenteen ja työelämän tutkimukseen.

Marxilaisesta taloustieteestä ei julkisessa keskustelussa juuri kuule puhuttavan. Millainen on marxilaisen taloustieteen tila Suomessa ja kansainvälisesti?

Monissa pienemmissä maissa marxilainen taloustutkimus (tai marxilainen tutkimus muutenkin) on melko harvalukuisten tutkijoiden toimintaa tai se voi olla olematontakin. Suuremmissa maissa marxilaisilla taloustieteilijöillä on siellä täällä erilaisia yliopisto- ja tutkimusvirkoja. One olemassa kokonaisia marxilaisuuden ”saarekkeitakin”, jolloin tutkimuksella on enemmän jatkuvuutta. Erilaisia julkaisufoorumeja ja aikakauslehtiä on nykyisin melko paljonkin. On tietenkin otettava huomioon, ettei johtavien länsimaiden eikä myöskään esimerkiksi Itä-Euroopan maiden tiedepolitiikka mitenkään suosi marxilaisen tutkimuksen kehittämistä, ei varsinkaan taloustieteessä. Jos katsomme Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelle, kuva on tietenkin monitahoisempi ja vaikeammin hahmotettavissa. Kovin hyvin tunnettua ei ole, että esimerkiksi Japanissa on vahva marxilaisen taloustutkimuksen traditio. Suomessa ”institutionalisoitu” marxilainen tutkimus – erityisesti taloustutkimus – on myös ollut vähäistä ja satunnaista, melko harvojen tutkijoiden varassa. Kiinnostus Marxin teoriaa kohtaan on kuitenkin jälleen kasvanut. Uusi sukupolvi voi muuttaa kuvaa.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa sen sijaan on puhuttu erityisesti jälkikeynesiläisestä taloustieteestä ja modernista rahateoriasta (engl. modern monetary theory). Miten marxilaisen taloustieteen kentällä nähdään muut heterodoksiset lähestymistavat talouden tutkimukseen?

Näiden ns. heterodoksisten suuntausten lähtökohdat ovat yleensä ottaen varsin erilaiset. Yhdistävä piirre on neoklassisen talousteorian kritiikki ja jopa sen hylkääminen. Tässä on ollut ja mielestäni on edelleen mahdollisuuksia hedelmälliseen vuorovaikutukseen, joka voi rikastaa myös marxilaista teoriaa. Esimerkiksi johtopäätökset vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä ovat melko lailla samansuuntaiset eri heterodoksisten suuntausten kesken. Toki on myös paljon polemiikkia ja väittelyä näiden suuntausten kesken, mutta se kuuluu luonnollisena osana tieteelliseen keskusteluun.

Millaisia näkökulmia marxilainen taloustiede voi tarjota ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun?

Luulisin, että marxilainen näkökulma auttaa valtavirtaloustiedettä paremmin ymmärtämään taloudellisen eriarvoisuuden syyt ja seuraukset. Jos lähtökohdaksi otetaan voitontavoittelun määrittämä talouden dynamiikka, käsityksiä taloudellisen kasvun mahdollisuuksista ja rajoista ja mm. talouden ja luonnon vuorovaikutuksesta voi syventyä turvauduttaessa marxilaiseen käsitteistöön. Talouskriisit ja niiden seuraukset erityisesti työmarkkinoilla ovat marxilaisen tutkimuksen ominta aluetta.

Miltä marxilaisen taloustieteen tulevaisuus näyttää?

Kansainvälistä keskustelua seuranneena voin sanoa, että kiinnostus Marxin talousteoriaa ja laajemmin sanottuna marxilaista taloustiedettä kohtaan on laajentunut erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Monet konferenssit ja muut tieteelliset tapahtumat ja julkaisuhankkeet sekä alati laajeneva kirjallisuus kertovat kasvaneesta kiinnostuksesta. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa pysyvämmin tieteellisen tutkimuksen ja teorian kehittämiseen. Ainakin marxilaisen tutkimuksen jatkuvuus on monissa maissa turvattu. Muutokset eivät tapahdu kuitenkaan poliittisessa tyhjiössä. On myös paljon vastatuulta, kuten hyvin tiedämme. 

Jatka keskustelua: