Aihearkisto: ARTIKKELIT

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:

Matkalla kohti vähäpäästöisempää liikennettä

Artikkeli | Teksti: Noora Pumpanen

Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Miksi tavoite on tärkeä ja miten siihen voidaan päästä? Sähköautot ovat yksi osa ratkaisua.

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä on yksi nykyisen hallituksen keskeisimmistä ilmastotavoitteista. Tämän lisäksi liikenteen päästöjen tulisi painua nollaan vuoteen 2045 mennessä. Euroopan unionin tasolla tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. 

Euroopan ympäristökeskuksen mukaan liikenne tuottaa neljäsosan kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä päästöistä yli 70 prosenttia on peräisin tieliikenteestä ja loput laivaliikenteestä ja ilmailusta. Suomessa liikenne aiheuttaa viidesosan kaikista päästöistä. Tästä peräti 94 prosenttia on peräisin tieliikenteestä. On siis perusteltua sanoa autoilun olevan keskiössä, kun tavoitteena on tie kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa. 

Tilastokeskuksen mukaan kotimaan liikenteessä oli vuoden 2020 lopussa 2 773 768 henkilöautoa, joista täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä oli yhteensä 46 539. Tämä vastaa noin 1,7 prosenttia. Sähköautojen osuus on edelleen melko alhainen, sillä rekisterissä on tällä hetkellä hieman alle 10 000 ajoneuvoa. Trendi on kuitenkin ollut ylöspäin, sillä edelliseen vuoteen verrattuna sähköautojen määrä kasvoi 106 prosentilla. Kokonaisuudessaan henkilöautoja ensirekisteröitiin 96 417 kappaletta samalla, kun rekisteristä poistettiin 71 418 ajoneuvoa. Käytettyjä henkilöautoja tuotiin ulkomailta 43 904 kappaletta. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli Manner-Suomessa vuoden lopulla kaksitoista ja puoli vuotta.

Suomessa liikenteen päästöjä pyritään vähentämään ennen kaikkea sähkön ja biopolttoaineiden avulla. Mikä sitten on ero polttomoottorin ja sähköllä kulkevan menopelin välillä? Onko sähköauto aidosti ympäristöystävällinen valinta? Vastaus on ei, mikäli päästöjä vertaillaan silloin, kun mittarit näyttävät nollaa. Tehtaalta lähtiessään sähköauto on tuottanut enemmän päästöjä kuin vastaava polttomoottoriauto. Syy tähän löytyy akkujen valmistuksen ja kaivostoiminnan yhteydessä ilmaan pääsevistä kasvihuonekaasuista. Ero kuitenkin kapenee kilometrien karttuessa ja jo muutamassa vuodessa tavallinen auto on tuottanut kumulatiivisesti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sähköauto. 

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valtioneuvosto on luonnostellut “fossiilittoman liikenteen tiekarttaa”, jonka tavoitteena on etsiä keinoja päästöjen vähentämiseksi. Luonnosesityksessä on ehdotettu tavoitteeksi sähköautojen määrän kasvattamista peräti 700 000:een vuoteen 2030 mennessä. Autokannan uudistaminen edellyttää parannuksia sekä kannustimiin että infrastruktuuriin. 

Vuonna 2018 Suomessa otettiin käyttöön sähköauton hankintatuki, jonka myötä uuden alle 50 000 euroa maksavan sähköauton ostajat tai pitkäaikaisvuokraajat saavat valtiolta 2000 euroa suoraa tukea. Hankintatuen jakaminen päättyy tämän vuoden marraskuussa. Samanlaisia kannustimia on käytössä myös naapurimaissa. Ruotsissa vastaava tuki on tällä hetkellä suuruudeltaan 70 000 kruunua eli noin 6880 euroa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ajoneuvon hinnalle ei ole asetettu kattoa. 

Hankintatukea olennaisempi käyttäytymistä ohjaava tekijä lienee kuitenkin verotus. Polttoaineveron ja arvonlisäveron lisäksi Suomessa on käytössä kaksi autoiluun kohdistettua veroa, joista kumpikin määräytyy ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella. Näistä ensimmäinen on kertaluonteinen autovero, joka maksetaan uuden ajoneuvon rekisteröinnin yhteydessä. Ajoneuvovero puolestaan on vero, jota maksetaan vuosittain. Se koostuu perusverosta sekä “dieselverona” tunnetusta käyttövoimaverosta, joka koskee kaikkia muita paitsi moottoribensiinillä kulkevia ajoneuvoja. 

Eduskuntapuolueista Kokoomus on esittänyt autoverosta luopumista tavoitteena edesauttaa autokannan uudistumista. Ekonomistikoneen kyselyyn vastanneiden ekonomistien mukaan autoveron poisto ei kuitenkaan yksinään ole riittävä keino liikenteen päästöjen vähentämiselle. Muun muassa tutkimusjohtaja Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta korostaa omassa vastauksessaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa progressiota: “Autovero on nyt päästöporrastettu. Se siis pyrkii osaltaan ohjaamaan uusien autojen hankintoja vähäpäästöisempään suuntaan. Autoveron poisto ilman muutoksia muissa liikenteen ja autoilun veroissa tarkoittaisi tästä päästöohjauksesta luopumista, mikä saattaisi johtaa verrattain suuripäästöisten autojen myyntiosuuden kasvuun”, hän toteaa.

Kuviossa esitetyt ajoneuvojen elinkaarikustannukset on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.
Kuviossa esitetyt ajoneuvojen päästöt on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.

Autoilijan näkökulmasta suurimmat huolet liittyvät kalliin hankintahinnan ohella latausinfrastruktuurin heikkouteen. Erityisesti pikalatauspisteiden puute rajoittaa sähköautojen käyttöä esimerkiksi Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja auton käyttömahdollisuudet sen myötä rajalliset. Latausverkoston laajentaminen on tärkeä edellytys sähköautojen yleistymiselle. 

Norja on ollut viime vuosina yksi sähköistyvän liikenteen kärkimaista. Jo nyt yli puolet uusista henkilöautoista kulkee sähköllä. Tavoitteena on, että kaikki uudet henkilöautot ovat päästöttömiä vuoteen 2025 mennessä. Muutoksen edistämiseksi Norjassa on otettu käyttöön veroalennuksia sekä alhaisempia pysäköinti-, lauttaliikenne- ja tietullimaksuja sähköautoille. Kokonaisuuteen vaikuttaa oleellisesti myös fossiilisten polttoaineiden korkea verotus.  

Siirtymä kohti vähäpäästöisempää liikennettä näkyy myös markkinoilla. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat ilmoittaneet aikeistaan siirtyä vähitellen polttomoottoriautoista sähköautoihin. Markkinareaktio mitä luultavimmin vauhdittaa autokannassa tapahtuvaa muutosta. Uusien autojen tullessa markkinoille kuluttajien saataville tulee vähitellen myös käytettyjä ajoneuvoja. Valmistajien määrän kasvaessa myös uusien sähköautojen ja akkujen hintojen odotetaan laskevan maailmanlaajuisesti. 

Vaikka liikenteen rakennemuutoksen vaikutukset ovat ympäristön näkökulmasta pääosin positiivisia, tuo sähköautojen määrän kasvu mukanaan myös ongelmia. Etenkin kaivostoimintaan ja akkujen valmistukseen liittyy sekä ympäristöhaittoja että eettisiä ongelmia, jotka on väistämättä ratkaistava raaka-aineiden kysynnän kasvaessa maailmanlaajuisesti. Keskeisimmistä akkumineraaleista erityisesti koboltti on saanut osakseen paljon huomiota, sillä valtaosa siitä tuotetaan Kongossa, jossa myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Euroopan komissio antoi viime joulukuussa ehdotuksen akkuasetuksesta, jolla pyritään ottamaan kantaa näihin ongelmiin ja lisäämään akkujen uusiokäyttöä. Aihe on kiinnostava myös suomalaisesta näkökulmasta, sillä Euroopan toistaiseksi ainoat kobolttikaivokset sijaitsevat Suomessa.


Jatka keskustelua:

Toiveuusinta: Kandi-, gradu- ja väitöskirjakatsaus

Vuoden toisella Toiveuusinta-palstalla nähdään aikoinaan Kapitaalissa julkaistu Kandikatsaus-palsta laajemmassa muodossa.

Jessica Jokivuori

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Mun kandin aihe on “Evaluating the economic impacts of Chinese investment in Kenya” eli tutkin taloudellisia vaikutuksia Kiinan investointihankkeissa, erityisesti miten One Belt One Road -aloite on vaikuttanut Keniassa.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Tiesin alusta asti, että halusin tutkia jotain liittyen Keniaan koska halusin saada syitä niihin ilmiöihin joita mietin asuessa Keniassa. Usein pohdin, että miksi Kiinan infrastruktuuri projekteissa Keniassa käytetään pääosin Kiinalaista työvoimaa tai ylipäätään että miksi Kiina on päättänyt investoida niin paljon Keniaan. En siinä vaiheessa osannut hahmottaa tai huomioida kaikkia ulottuvuuksia asiaan, joita nyt olen oppinut!

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoitusprosessi on tuntunut ajoittain yksinäiseltä, mutta myös todella palkitsevalta. Välillä turhauttaa, että on joutunut kirjoittaa koko projektin yksin kotona, eikä pääse kahvilaan tai kirjastoon – toki tilanne on mitä on, ja siihenkin on vaan sopeuduttava. Alusta asti tiesin, että se miten suunnittelen kirjoitusprosessin on erityisen tärkeä. Ihan ensimmäisenä tietenkin luin kirjallisuutta aiheesta, jonka jälkeen aloitin sisällysluettelon hahmottamisen. Itselle oli tosi tärkeä pilkkoa tämä prosessi pienempiin paloihin, jotta se ei tuntuisi ylivoimaiselta. Päätin sitten että joka viikko teen jonkun yhden pienen osion mikä on helposti hahmotettavissa. Ihan huomaamatta tutkielmasta tulikin valmis! Kandi on ollut loistava kokemus soveltaa omaa oppimista. Mun mielestä ei kannata ottaa siitä turhia ylimääräisiä paineita, koska tämä on monelle ensimmäinen laajempi kirjoitustyö ja ennen kaikkea harjoitusta ennen gradun kirjoittamista.

Eetu Mänttäri

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Tutkin kandityössäni ansiotuloverotuksen vaikutuksia. Tarkemmin sanottuna tarkastelen teorian ja empiiristen tutkimusten kautta sitä, miten ansiotuloverotuksen muutokset vaikuttavat työtätekeviin ihmisiin ja erityisesti heidän tulojensa joustoon veroasteen suhteen. Kyseessä on kirjallisuuskatsaus, eli varsinaista omaa tutkimusta en tehnyt.

Teoriaosuudessa käsittelen asiaa julkistalouden näkökulmasta, ja empiiristä tutkimusta tarkastelevassa osiossa vertailen yhtä suomalaista ja yhtä tanskalaista tutkimusta keskenään. Mukana on myös LSE:ssä julkaistu veronalennusten vaikutuksia käsittelevä tutkimuspaperi vuodelta 2020 ja hieman optimaalisen verotuksen teoriaa.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Idea aiheeseen syntyi julkista keskustelua seuraamalla. Koronan myötä on täytynyt elvyttää, mutta samaan aikaan julkinen sektori on kroonisesti kestävyysvajeinen. Uudenlaista, kenties kiristävää finanssipolitiikkaa tulisi pahimman kriisin ohi mentyä tehdä, mutta millä keinoilla? Jotkut ovat ehdottaneet leikkausten ja veronalennusten yhdistelmää reseptinä menestykseen. Minua kiinnosti selvittää, millaisia vaikutuksia juuri verotuksen muutoksilla on työmarkkinoihin, olivatpa kyseessä sitten elvytyksen vuoksi tehdyt veronalennukset tai julkisen talouden perusjäämää parantavat veronkorotukset. Lisäksi julkistalous on aina kiinnostanut minua, joten aihepiiri oli varsin luonteva ja omalta tuntuva.

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoittaminen tuntui mukavalta ja opettavaiselta. Tuntuukin siltä, että akateemista kirjoittamista oppii parhaiten tekemällä – varsinkin, kun kandiopintojen varrella ei kovin montaa esseetä tullut väännettyä. Kirjoittaessa ja lähteitä etsiessä oppi koko ajan uutta, ja löysin jatkuvasti uusia näkökulmia aiheeseeni. Kirjoitettavaa olisi sen vuoksi riittänytkin vaikka kahteen kandityöhön, mutta olennaiset asiat täytyi kuitenkin tiivistää itse tutkielmaan. Tuntui kaikesta huolimatta siltä, että moni asia työssäni jäi pintaraapaisuksi, joten aiheen olisi voinut valita vielä spesifimmin. Oli kuitenkin mukavaa tehdä hieman laajempi kokonaiskatsaus ajankohtaiseen aiheeseen.

Tätä kirjoittaessa seminaarityöni on jo tosiaan palautettu ja opponoitu, ja olenkin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Kokemuksen pohjalta on hyvä jatkaa, ja sain jo ideoita aiheisiin, joita voisin tutkailla jatkossa, vaikkapa tulevaisuudessa häämöttävässä gradussani.

Seminaarin aikana oli myös mukavaa huomata, miten kiinnostavia ja laadukkaita töitä kaikki muut olivat laatineet. Varsin hyvä kokemus siis.

Eemeli Peltola

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Kirjoitan gradua Suomen finanssisykleistä. Finanssisyklit ovat makrotaloustieteen kirjallisuudessa suhteellisen uusi, muttei täysin ennen kuulumaton näkemys, jonka mukaan luotto ja asuntojen hinnat ohjaavat rahoitusmarkkinoiden syklejä. Tutkimusten mukaan finanssisyklit ovat reaalimuuttujien syklejä huomattavasti pidempiä, keskihajonnaltaan suurempia ja niiden laskusuhdanteet ovat yhteydessä finanssikriiseihin.

Finanssisykli herättää jo pelkkänä terminä aika paljon kysymyksiä. Ensimmäisenä olenkin joutunut gradussani selvittämään, mitä finanssisyklillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan ja mihin ajatus tällaisten syklien olemassaolosta perustuu. Näiden jälkeen olen tutkinut finanssisyklien ominaisuuksia suomalaisella aineistolla.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Teen gradua toimeksiantona Tilastokeskukselle, ja gradun aihe tuli ohjaajan ehdotuksesta. Jälkeenpäin katsottuna aihe on ollut täydellinen. Tästä huomasi todella hyvin sen, että professorit tietävät mitä kannattaa tutkia. En tiedä olisinko itse löytänyt yhtä mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoista aihetta.

Millaiselta kirjoitusprosessi on tuntunut?

Kirjoitusprosessi on tuntunut yllättävän kivalta. Kandi oli paljon enemmän sekoilua, kun ei ollut vielä yhtään tottunut tieteelliseen kirjoittamiseen. Aineiston pyöritteleminen R:llä ei ole myöskään ollut niin paha, kuin mitä aluksi pelkäsin. Pitkä urakkahan tämä on, mutta kun tarpeeksi monta kertaa herää aamulla kirjoittamaan gradua ysistä viiteen, niin pikku hiljaa se valmistuu.

Teemu Pekkarinen

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Väitöskirjani koostuu kolmesta informaatiotaloustieteen tutkimuksesta. Työmarkkinapaperissani (tutkimus, jolla haen apulaisprofessuuria) tarkastelen yleisesti sopimusteoriaa, jossa sopimuksen laatija pystyy todentamaan, ovatko sopijapuolet noudattaneet sopimusehtoja. Jos jokin osapuoli syyllistyy sopimusrikkomukseen, hänelle voidaan määrätä sopimussakot.

Tämä jokseenkin yleinen sopimusteoreettinen kehikko soveltuu erilaisten instituutioiden ja valvontaviranomaisten tarkasteluun ja auttaa ymmärtämään niiden kannustinjärjestelmää ja täytäntöönpanoa. Esimerkkinä toimivat erilaiset vero- ja tukijärjestelmät, joissa valvotaan, että veronmaksajat maksavat oikean määrän veroja tai tuensaajat saavat heille oikeutetut tukiaiset. Myös yritysten päästöjen mittaaminen ja päästöoikeuskauppa on yksi merkittävä sovellutuskohde.
Kiinnostavat jatkokysymykset liittyvät tilanteisiin, joissa sopijapuolet voivat vaikuttaa kiinnijäämistodennäköisyyteensä (esimerkiksi kirjanpidon tai päästömittausten vääristely, korruptio, veropetos yms.). Tällaista käyttäytymistä havaitaan usein tilanteissa, missä eri osapuolilla on suuret kannustimet hyötyä sopimusrikkomuksista eikä riittävää valvontaa ole.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Kiinnostuin informaatiotaloustieteestä ohjaajani Juuso Välimäen kurssilla. Aloin sen jälkeen lukea kirjallisuutta (kuten esimerkiksi Bengt Holmströmin papereita) ja huomasin, että sopimusteoria on mielenkiintoinen kun mukaan otetaan sakkojärjestelmä ja valvontaviranomainen. Miten sopimusrikkomuksia tulisi ajatella taloustieteellisestä näkökulmasta? Kuinka sopimuksen laatijan sakotusoikeus vaikuttaa sopimusten laadintaan ja eri osapuolten kannustimiin? Nämä olivat kysymykset joihin halusin löytää vastauksia.

Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?

Tutkiminen on parasta mitä ihminen voi tehdä. Kysymysten etsiminen ja itsensä uteliaana pitäminen tuottaa valtavasti mielihyvää. Peliteoreetikon työ on suurelta osin kaavojen pyörittelyä ja erilaisten loogisten ketjujen selvittelyä. Loppu on mallien tulkintaa ja tarinankerrontaa – tämä on yhteiskuntatieteilijän tärkein osuus. 6/5

Salla Kalin

Mikä on aiheesi/tutkimuskysymyksesi?

Väitöskirjani koostuu kolmesta artikkelista julkistaloustieteen alalta. Työn alla tällä hetkellä on väitöskirjani ensimmäinen artikkeli, joka käsittelee verotuksen ja muuttoliikkeen välistä yhteyttä Suomessa. Työstän artikkelia osana tutkimusryhmää, johon kuuluvat Ilpo Kauppinen (VATT), Kaisa Kotakorpi (Tampereen yliopisto) ja Jukka Pirttilä (Helsingin yliopisto ja VATT). Päätavoitteenamme on selvittää rekisteriaineistoja käyttäen, reagoivatko suomalaiset veronkorotus Suomessa muuttamalla alhaisemman verotuksen maihin. Lisäksi tutkimme myös sitä, reagoivatko suomalaiset veroalennuksiin muissa maissa.

Toisessa ja kolmannessa artikkeleissani tutkin sosiaaliturvan ja työn tarjonnan välistä dynamiikkaa. Näistä toinen käsittelee sosiaaliturvan suojaosien vaikutusta työn tarjontaan (yhteistyössä Tuomas Matikan (VATT) ja Tomi Kyyrän (VATT) kanssa) ja toinen korkeakouluopiskelijoita koskeneen asumistukireformin vaikutuksia opiskelijoiden työn tarjontaan.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?

Jo perustutkintovaiheessa olin kiinnostunut julkistaloustieteen kysymyksistä. Näihin kysymyksiin pääsin perehtymään käytännön tasolla VATT:lla ensin kesäharjoittelijana ja myöhemmin apulaistutkijana. Pidin tutkimustyöstä ja tutkimistani aiheista, joten tuntui luonnolliselta jatkaa saman projektin parissa väitöskirjan muodossa.

Millaiselta kirjoitusprosessi tähän mennessä on tuntunut?

Väitöskirjan työstäminen on tähän saakka ollut enemmän aineistojen käsittelyä ja analysointia kuin kirjoittamista. Tämä ei ole kuitenkaan ollut huono asia lainkaan, koska pidän tilastollisesta ohjelmoinnista ja data-analyysistä. Kirjoittamistyötä on lähinnä ollut apurahahakemuksien muodossa.

Väitöskirja-artikkelin työstäminen osana tutkimusryhmää on ollut mielestäni hyvä tapa aloittaa väitöskirjatyö. Tutkimusryhmässä työskentely on tuonut työskentelyyn rakennetta ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi tutkimusryhmässä on mahdollista saada kokeneilta tutkijoilta enemmän ohjausta omaan työhön ja tutkimuksen tekemiseen.

Koronatilanne on tehnyt työstäni selvästi rankempaa. Väitöskirjatyö sisältää paljon itsenäistä työskentelyä, joka on yhä korostunut pandemiatilanteen myötä. Lisäksi satunnaiset kohtaamiset kollegoiden kanssa ovat jääneet vähälle ja kasvaminen osaksi tutkijayhteisöä on vaikeutunut pandemian seurauksena. Etätyössäkin on puolensa, mutta uusia ideoita on vaikeampi pohtia yhteisössä kuin ennen.

Jatka keskustelua:

Pääomainen: Kapitaali Future

PÄÄOMAINEN LANSEERAA UUDEN SISÄLTÖBRÄNDIN

Kattavan markkinatutkimuksen seurauksena Kapitaali on päättänyt perustaa uuden sisältöbrändin – Kapitaali Futuren. Haastattelussa Pääomainen kertoo sen syntyprosessista ja tavoitteista tulevaisuudessa.

Haastattelija: “Mistä Kapitaali Futuressa oikeastaan on kyse?”

Pääomainen: “Pian ensi-iltansa saava sisältökokonaisuus pyrkii kasvattamaan Kapitaalin lukijarajapintaa sekä disruptoimaan talousjournalismin kenttää. Uusi brändi onkin erityisesti lukijoille joita kiinnostavat ilmiöt kuten yrittäminen, yrityskulttuuri, yrittäjien asema yhteiskunnassa, startup-yrittäjyys sekä yritysten rahoitus.” 

Haastattelija: “Kiinnostavaa. Voitko antaa esimerkkejä mahdollisista artikkeleistanne?”

Pääomainen: “Tottakai. Ensimmäisessä julkaisussa juttuja ovat muun muassa:

  • Piilaaksossa elintoimintojen ei annetta häiritä työntekoa – näin luovut myös ruokatauoista
  • Mobiilipelit – Miksi kuluttajien addiktointi on edelleen täydellinen bisnesmalli
  • Viikon johtajuusniksi: Näin signaloit paremmuuttasi nopeasti muuttuvassa työympäristössä
  • Saatan kuulostaa Patagonia-liiviin pukeutuvalta investointipankkiirilta, mutta mielestäni yhteiskunnan pitäisi kasvattaa sukupolven verran kasvuyrittäjiä
  • Onko [ nopeasti kasvanut osake tai sijoitustuote ] kuplassa? “

Haastattelija: “Entäpä sitten kolumnipuoli. Kuinka Kapitaali lähtee kilpailemaan alan vakiintuneita kärkinimiä vastaan?” 

Pääomainen: “Alunperin Kapitaali Future pyrki syväluotaaman suomalaisen talouskentän trendit eri alojen menestyjien tuella. Valitettavasti Antti Herlin ja Peter Vesterbacka eivät ottaneet puheluitani vastaan. Myös ammattitoimittajat kieltäytyivät kirjoittamaan meille loistavaa näkyvyyttä vastaan.” 

“Vastoinkäymisten seurauksena Kapitaali Future pivotoi johtamaan sekasortoa kolumnistikentällä innovaatisin keinoin. Klassisten menestyjien sijaan puheenvuoro annetaan markkinatalouden oppien mukaisesti sille, joka on valmis maksamaan palstatilasta eniten. Näin varmistetaan kolumnin maksimaalinen arvo, eikä tehokkuushäviöitä synny.”

Haastattelija: “Inspiroivaa. Etkö kuitenkin pelkää, että lukijat suhtautuvat kriittisesti tällä tavoin hankittuihin teksteihin?”

Pääomainen: “Tämä ei ole ongelma yksinkertaisesta syystä. Yleinen näkemys kilpailijoiden kolumnisteista on selviytymisharhan uhri.”

Haastattelija: “Voitko tarkentaa?”

Pääomainen: “Harha on yleinen kognitiivinen virhe, jossa henkilön menestyksen syyksi oletetaan tämän tausta tai erityiset ominaisuudet, vaikka todellinen syy menestykseen saattaa olla vain sattumankauppa. Luonnollisesti lukijakunta ei kykene erottamaan taidoillaan menestyneitä kirjoittajia onnekkaista, joten he voivat yhtä hyvin lukea kenen tahansa tulkintoja maailman tilasta.”

Haastattelija: “Vielä viimeinen kysymys markkinoinnin näkökulmasta. Millainen on kohderyhmänne?”

Pääomainen: “Kohderyhmämme ovat kaikki, joiden mielestä talouskeskustelun tulisi pyöriä teknologiayritysten ympärillä. Markkinatutkimus osoittaa, että Kapitaali Future kiinnostaa erityisesti päättäjiä, visionäärejä sekä eri alojen huippulahjakkuuksia – ihmisiä joilla on tulevaisuus. Heille kohdennetusta markkinoinnista voikin olla suoraan yhteydessä minuun.”

Haastattelija: “Kiitos haastattelusta, odotan julkaisua mielenkiinnolla”

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelussa Kari Hotakaisen Tarina – Kertomus kertomuksista ja siitä, kun asuntopolitiikka menee täysin pieleen

Kirja-arvostelu | Teksti: Eino Haajanen

”Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.”

Takakannen teksti maalaa lähtöasetelman, joka on sekä synkkä että yhteiskunnallisesti kiinnostava. Rakennemuutos ja työn murros jylläävät. Yhteiskunta on myllerryksessä.

Kari Hotakaisen uusimmassa romaanissa, Tarinassa, keskiössä ovat nimensä mukaisesti tarinat. Ne vaikuttavat kaikkeen. Niillä lunastetaan paikka parhaissa uusissa asunnoissa – tai jos kerrot huonon tarinan, niin Parakissa tai tyhjässä Kauppakeskuksessa. Supikoiraa yritetään brändätä minkäs muunkaan kuin tykin tarinan avulla, ja uudessa yhteiskunnassa ihmiset aidosti laitetaan arvoasteikkoon elämäntarinoidensa perusteella.

Kuulostaa dystopialta, ja sitä se onkin. Hotakainen onnistuu kuitenkin tulevaisuuskuvauksellaan samalla näpäyttämään tarkasti aikamme ilmiöitä ja kliseitä, kuten esimerkiksi jatkuvaa tarvetta tarinallistaa erilaisia ilmiöitä ja käsitteitä. Yhtymäkohtia on siis nykyisyyteenkin, eikä merkitystasolla liikuta pelkässä hamassa tulevaisuudessa.

Kirja on useissa kohdissa hauska, vaikka onkin samalla synkkien aiheiden äärellä liikkuva satiiri. Osansa nykyilmiöiden kritiikistä saa myös ikuisuusristiriita maaseutuasumisen arvostuksen ja kaupunkilaisuuden välillä. Hotakaisen teksti on kuvailevaa ja herkullista, humorististakin.

Syy kasvaneeseen tarinankerronnan tarpeeseen tulevaisuuden maailmassa tulee rakennemuutoksesta ja rajuista politiikkatoimista. Työt ovat loppuneet tai lopetettu, ja väestö pakkomuutetaan Suuren Muuton aikana Maaseudulta Kaupunkiin. Tarina tuntuu kertovan fiktiivisestä tulevaisuuden Suomesta, vaikka tätä ei suoraan mainitakaan. Muutos kohti kaikkien Kaupunkia on jyrkkä, kun edellytyksiä elämään Maaseudulla ei enää ole, eikä halua niiden ylläpitämiseen. Sähköt ja vedetkin on katkaistu entiseltä Maaseudulta eli nykyiseltä Virkistysalueelta; enää metsän eläimet ovat jäljellä ja pari onnetonta virkistyspalvelua lomaileville kaupunkilaisille.

”Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on. ”

Pieni valtiotieteilijä sisälläni heräsi heti teoksen alkumetreillä: miten ihmeessä näinkin totalitaariseen ratkaisuun on voitu päätyä suomalaisessa politiikassa? Millä hallituskoalitiolla saataisiin näin radikaaleja päätöksiä aikaan? Mitä järkeä?

Kirjassa toki mainitaan, että ”Kaupungin ei enää tarvinnut verorahoin pitää keinotekoisesti pystyssä Maaseutua”, mutta ei kai aluepolitiikka menettäisi merkitystään edes dystooppisessa ja totalitaarisessa Suomessa. Korpeen eloa vaikka väkisin! Niin syvällä poliittisessa kulttuurissamme tarve tähän on.

Kysymyksiä heräsi myös asuntomarkkinoista ja omistusasumisesta: jos uudet asukkaat joutuvat tappelemaan asumisoikeuksista elämäntarinansa perusteella, miten tähän tilanteeseen tosiaankin on päädytty? Kaupungin asunto- ja sosiaalipolitiikka ovat menneet rajusti pieleen, kun kunnollisia asuntoja ei millään riitä tulokkaille. Työn murros on pyyhkäissyt suuren osan toimeentulon kokonaan, ja ihmisiä hätämajoitetaan telttoihin ja parakeille. Hyvin harvan palkka riittää omistusasumiseen, Maaseudulta muuttaneiden keskuudesta ei kenenkään.

Samalla käy epäselväksi, kuinka paljon tosiasiallisia markkinoita Hotakaisen yhteiskunnassa lopulta on. Iso osa roikkuu Kaupungin päätösten armoilla.

Hyvällä Alueella asuvien elämää ja osaa ei juuri ruodita. Miten he ovat asuntonsa haalineet, ja kuinka erilaisessa työelämän todellisuudessa he elävät verrattuna muihin? Varallisuusero on ilmeinen. Se kerrotaan, että Hyvällä Alueella on vain pari Kaupungin vuokra-asuntoa, ja nekin ovat useimmiten varattuna Päättäjille ja heidän sidosryhmilleen.

Eikö yksilön asuinpaikka määräydykään enää lähtökohtaisesti markkinoilla – vai keskitytäänkö kirjassa vain todella vahvasti pelkkään Maaseudulta tulleiden ja huono-osaisten näkökulmaan? Alun kysymys vahvistuu mielessä: miten tähän karuun tilanteeseen on päädytty?

Näihin kysymyksiin ei kovin seikkaperäisiä vastauksia aina saada.

No, näsäviisailut sikseen. Kyseessä on kaunokirjallinen teos.

Kirjan ydin ei tietenkään ole Kaupungin ja Maaseudun analyyttisessa yhteiskunnallisessa tarkastelussa, vaan nimenomaan tarinoissa. Juoni on ajatusleikki ja fiktiota.

Iso osa kirjasta keskittyy Raatteentie 62 -taloyhtiön asukkaiden elämäntarinoihin. Kerrostalo puretaan ja sen asukkaat sijoitetaan uusiin asuntoihin elämäntarinoidensa mielekkyyden perusteella. Osa saa hyvän asunnon ja osa joutuu parakeille. Tätä selvitystyötä ja valintaa tekemään rekrytään akateeminen pätkätyöläinen, kolmekymppinen psykologi, Ilona Kuusilehto. Taloyhtiössä asuu monenkirjavaa väkeä, ja kukin vuorollaan kertoo tarinansa lomakkeelle.

Lomakemuotoinen kerronta on kiinnostava ja omaperäinen valinta Hotakaiselta, joskin kärsimätön lukija voisi toivoa, että kerrostalossa olisi edes yksi kerros vähemmän. Näitä lomakkeita kun tuntuu olevan puolet kirjasta. Tarina kulkee lomakkeiden rivien välissä.

Tarinassa myös eläimet ja fiktiiviset hahmot, kuten Muumipeikko, saavat roolin ja äänen. Tarinassa esiintyvä presidentti on myös kiinnostava hahmo. Hän menettää uransa yhden kohtalokkaan puheen seurauksena. Saa ajattelemaan nykyisen poliittisen kulttuurin armottomuutta: ura ja uskottavuus voi pahimmillaan olla kerrasta poikki.

Tarina on kiinnostava teos. Hotakaisen kieli on hyvää ja osuvaa. Kirjassa ei ole selkeää yksittäistä juonta, vaan monta toisistaan hieman erillistä, mutta silti yhteistä kokonaisuutta rakentavaa kertomusta.

Lue Hotakaisen Tarina, jos haluat hetkeksi uppoutua vaihtoehtoiseen ja ajatuksia nostattavaan tulevaisuuden maailmaan – ja saada kiksit osuvista ja nokkelista ilmaisuista. Kirja toimii myös hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka epäreiluksi elämä kaupunkialueella käy uusille asukkaille, jos harjoitetaan kehnoa asuntopolitiikkaa ja liian niukkaa asuntotuotantoa.

Tarina | Siltala

Kari Hotakainen: Tarina
Siltala 2020
268s

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Luova tuho

Pääkirjoitus | Teksti: Mikko Vanhala


Spontaanius on kuollut. Mutta sen kaikki jo tiesivätkin.

Tämän Kapitaalin ilmestyessä on kulunut tasan vuosi siitä, kun viimeksi kävin fyysisesti yliopistolla – tai juuri missään muuallakaan. Rajoitukset ovat saaneet minut suunnittelemaan etukäteen ja minimoimaan kaikki kaupungilla käynnit. Enää ei tule lähdettyä kauppaan yhden banaanin tai maitopurkin takia eikä kauppakeskuksiin vain kiertelemään ja katselemaan. Enkä ole varmastikaan ainoa, joka näin voi sanoa.

Opiskelijaelämässä, kuten työelämässäkin, parhaimmat ideat syntyvät usein vailla tietoista päämäärää. Spontaanit kohtaamiset luennoilla, kirjastossa ja Unicafessa ovat virkistäviä ja tärkeitä. Rajoitusten päättymiset eivät ole kuitenkaan vielä näköpiirissä, ja tietysti meidän on jokaisen tehtävä osamme pandemian torjumiseksi.

Opiskeluvuodet ovat kuitenkin lyhyitä.

Haastattelimme professori Roope Uusitaloa, joka arvelee yliopistojen palautuvan lähelle koronaa edeltänyttä lähtöpistettään ja selviytyvän pandemiasta melko vähin pysyvin muutoksin. Yliopisto on vakaa ja kauas historiaan juurensa ulottava instituutio. Henkilöstö tekee usein pitkän, jopa vuosikymmenien pituisen uran yliopiston palveluksessa. Tähän lähtökohtaan heijastaen on ymmärrettävää, miten vanhat luento- ja laskuharjoitusperinteet säilyvät hyvin.

Opiskelijakulttuurin jatkuvuudelle korona on kuitenkin menetys. Tutkinnon tavoitesuoritusaika on vain 5 vuotta, ja ainakin omassa ainejärjestössämme hallitus koostuu usein juuri kandivaiheen opiskelijoista. Koronan ”pyyhkiessä” reilusti yli vuoden tästä ajasta on opiskelijakulttuurin ja -perinteen vaarantuminen todellisena uhkana. Ainejärjestöjen hallitukset ovat historiallisessa mittakaavassa lyhytikäisiä, ja tapahtumien peruuntuminen pariinkin kertaan johtaa nopeasti tilanteeseen, jossa hallituksessa ei enää olekaan ketään kyseisen tapahtuman kokenutta. Jatkuvuudesta kirjoittaa myös KTTO:n puheenjohtaja Eetu Mänttäri palstallaan.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Taloustieteilijät puhuvat usein luovasta tuhosta. jolla tarkoitetaan talouden vanhojen rakenteiden kuolemista uusien ja parempien tieltä. Ehkä sama pätee myös opiskelijakulttuuriin: vanhat, perimätietona jatkuneet perinteet kehittyvät uudenlaiseen, nykyaikaisempaan muotoon.

Perinteiden ja tapojen tarkkaa muotoa tärkeämpää on kuitenkin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus, joita voidaan toteuttaa monenlaisilla hyvin erilaisillakin tavoilla. Eikä nykyaikainen opiskelijaelämä lopulta ole kovin erilaista vaikkapa keskiaikaiseen verrattuna: vaikka tavat ja kulttuuri ovat vuosisatojen mittaan muuttuneet hyvinkin paljon, ovat ihmiset perusluonteeltaan yhä täysin samanlaisia kuin tuhansia vuosia sitten. Nihil sub sole novum.

Monet alkavat olla kyllästyneitä etätapahtumiin, mutta niihinkin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Suuri osa niistä on oman kokemukseni mukaan hauskoja ja innovatiivisia, vaikka tietokoneella istuminen hieman väsyttäväksi alkaakin käydä. Eikä ainakaan tarvitse miettiä milloinkas ne yöbussit kulkevatkaan, kun oma sänky odottaa kahden metrin päässä.

Optimistista ja optimoitua kevättä kaikille lukijoille!

Mikko Vanhala
päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Miltä näyttää suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tulevaisuus? – haastattelussa professori Roope Uusitalo

Teksti: Mikko Vanhala

Koronaviruspandemia on asettanut merkittäviä rajoituksia yliopistoille. ”Zoom University” aiheuttaa monille motivaation puutetta ja opintojen hidastumista. Rokotusten myötä voi kuitenkin vihdoin alkaa nähdä valoa
tunnelin päässä. Millaisina korkeakoulut palaavat pandemian jälkeen? Ja mitkä muut tekijät vaikuttavat koulutuksen tulevaisuuteen?

Helsingin yliopiston julkistaloustieteen professori Roope Uusitalo arvelee, ettei koronapandemialla tule olemaan kovin suuria pysyviä vaikutuksia korkeakoulutukseen. Hän muistuttaa yliopistoinstituution olevan todella vanha ja selviytyneen pahemmistakin koettelemuksista, pandemioista, nälänhädistä ja sodista.

“Toivon, että palataan takaisin lähes normaaliin, niin kuin tehtiin ennenkin. Verkko-opetus saattaa yleistyä jonkin verran, mutta laajamittaiseen nettiluennointiin tuskin ollaan menossa.”

Uusitalo muistuttaa, että etäopetuksessa on ollut myös hyötyjä ja kenties teknologiaa tullaan jatkossa käyttämään opetuksen tukena enemmänkin. Epäilemättä suurin osa niin perus- kuin korkea-asteen
opiskelijoista kuitenkin palaa mielellään fyysisesti luentosaleihin ja kouluihin.

Professori Roope Uusitalo.

Myös muut tekijät kuin pandemia vaikuttavat oleellisesti koulutuksen tulevaisuuteen. Syntyvyys on Suomessa laskussa ja ikärakenne tulee muuttumaan. Joihinkin koulutusohjelmiin on jo nyt vaikea löytää riittävästi opiskelijoita, ja silti puhutaan uusistakin korkeakouluista, viimeksi Seinäjoelle ehdotetusta yliopistokeskuksesta. Onko Suomessa jo nyt liikaa yliopistoja?

“Aiemmin olin sitä mieltä, että Suomessa on liikaa korkeakouluja ja että tiede kärsii pirstaloitumisesta pieniin yksiköihin, joissa on vaikea tarjota kunnollista opetusohjelmaa. Olen kuitenkin muuttanut mielipidettäni, koska lähellä olevalla korkeakoululla on paljon vaikutusta koko alueeseen. On myös empiiristä näyttöä siitä, että lähellä oleva korkeakoulu kasvattaa alueen nuorten todennäköisyyttä päätyä yliopistoon.”

Uusitalo muistuttaa myös, että korkeakoululla on olennainen vaikutus kaupungin luonteeseen ja elämään, sillä vaikkapa Jyväskylän tai Joensuun houkuttelevuus asuinalueena olisi pienempi ilman yliopistoa. Hänen mukaansa yliopistoja ei tällä hetkellä ole liikaa. Myös ammattikorkeakouluille on sijaa suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä.

”Kun ammattikorkeakouluja perustettiin, mietittiin olisiko parempi kasvattaa kandiohjelmien opiskelijamääriä ja siten luoda aidosti kaksivaiheinen tutkinto. Ammattikorkeakoulut ovat kuitenkin
löytäneet paikkansa korkeakoulujärjestelmässä: on tarvetta myös käytännöllisemmin suuntautuneelle korkea-asteen koulutukselle, jota ammattikorkeakoulut edustavat.”

Monissa maissa, kuten Englannissa ja Yhdysvalloissa, opiskelijat siirtyvät jo kanditutkinnon suorittamisen jälkeen työelämään ja mahdollisesti palaavat myöhemmin maisteriohjelmiin. Suomessa työelämään siirrytään yleensä vasta maisteritutkinnon jälkeen. Olisiko Suomessa syytä nopeuttaa työelämään siirtymistä uudistamalla tutkintorakennetta?

Uusitalon mukaan tässä kyse on enemmänkin pätevyysvaatimuksista, jotka ovat osin lakisääteisiä: esimerkiksi moniin julkisiin virkoihin, kuten opettajaksi, vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Joitain etuja voitaisiin mahdollisesti saavuttaa laskemalla pätevyysvaatimuksia, mutta Uusitalo ei näe, että tällainen muutos tapahtuisi ainakaan kovin nopeasti. Tärkeää on myös se, millaisia taitoja kandi- ja maisteriohjelmat opettavat.

Oman haasteensa yliopistolle asettavat myös tuplatutkinnot. Uusitalo kokee joidenkin tuplatutkintojen olevan siinä mielessä turhia, että yliopistojen pitäisi pystyä ennemminkin tarjoamaan mahdollisuuksia sisällyttää eri alojen opintoja tutkintoihin.

”Voitaisiin luoda vaikkapa taloustieteestä kiinnostuneille insinööreille suunnattu moduuli, jonka voisi suorittaa erikseen tarvitsematta hakea tutkinto-opiskelijaksi.”

Uusitalo mainitsee hyvänä esimerkkinä MBA-tutkinnon, joka on yliopiston järjestämä ja usein yritysten maksama liiketoimintaosaamisen paketti, joka tarjoaa täydennyskoulutusta esimerkiksi yritysten johdolle. Tällaisia koulutuksia voisi hänen mielestään olla muillekin aloille: tutkintoa pienempiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat eri alojen asiantuntemusta niin vielä opiskeleville kuin jo työelämässä oleville.

Korkeakoulutuksessa tulisi olla myös kannustimia, jotka tukevat opiskelijoiden valmistumista ja siirtymistä työelämään yliopistolle ”roikkumaan” jäämisen sijasta. Uusitalon mielestä pienet lukukausimaksut voisivat toimia kannustimena, mutta parempi keino olisi opintolainajärjestelmän uudistaminen.

”Joissain tilanteissa opintolainahyvitys kannustaa jopa pitkittämään opintoja, koska aikarajat ovat vähän liian lepsuja.”

Millaisen järjestelmän Uusitalo suunnittelisi nykyisen tilalle?

”Vapaasti suunniteltuna poistettaisiin opintolainan hyvitys ja sidottaisiin lainan takaisinmaksu englantilaisen järjestelmän tapaan valmistumisen jälkeisiin tuloihin. Jos sattuisi niin, ettei saa koulutusta vastaavaa työtä, ei opintolainaa tarvitsisi maksaa täysimääräisenä takaisin. Se antaisi ihmisille turvaa ja uskallusta lainan nostamiseen.”

Tuloihin sidottu opintolainamallikaan ei välttämättä olisi täydellinen. Ruotsissa järjestelmästä luovuttiin vuonna 2001, kun havaittiin sen muistuttavan joissain tapauksissa veroa ja siten aiheuttavan
kannustinongelmia (Regeringens proposition 1999/2000:10 sekä Uusitalo 2016).

Viime vuosina korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on ollut voimakas trendi todistusvalintakiintiöiden kasvattamisen suuntaan. Julkisessa keskustelussa on esitetty paljon mielipiteitä sekä todistusvalintojen että pääsykokeiden puolesta, mutta empiiristä tutkimusta on vasta vähän.

Uusitalo nostaa esille Palkansaajien tutkimuslaitoksen Hannu Karhusen ja Tuomo Suhosen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Tuomas Pekkarisen ja Tuomo Virkolan kiinnostavan seurantatutkimuksen opiskelijavalinnan uudistuksen vaikutuksista, jonka lähtökohdista ja menetelmistä voi lukea lisää täältä. Tuloksia joudutaan kuitenkin vielä odottelemaan, sillä todistusvalinta on vielä melko uusi järjestelmä ja kokonaisvaikutukset nähdään paremmin vasta opiskelijoiden valmistuessa ja siirtyessä työelämään.

Uusitalo arvelee todistusvalinnan helpottavan hakijoiden ja opiskelupaikkojen kohtaamista. Pääsykoevalinnassa voi hakea tosissaan vain yhteen tai kahteen paikkaan, sillä useampiin pääsykokeisiin valmistautuminen saman kevään aikana on vaikeaa. Todistusvalinnassa hakijat saattavat päästä useammin
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa, vaikka paikka ensisijaisessa hakukohteessa jäisikin saamatta.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän erityispiirre on valmennuskurssit, jotka saattavat aiheuttaa epätasa-
arvoa pääsykoevalinnassa. Jopa tuhansien eurojen hintaiset palvelut eivät ole kaikkien hakijoiden saatavilla, kuten julkisessa keskustelussa usein korostetaan. Valmennuskurssien luonne tulee eittämättä muuttumaan, mikäli todistusvalinnat lisääntyvät eri aloilla.

Ylioppilaskirjoitusten hyöty on myös se, että ne ovat kaikissa lukioissa samat, toisin kuin pääsykokeet, jotka vaihtelevat vuosittain, aloittain ja jopa yliopistoittain.

”Ylioppilaskirjoitukset ovat valtakunnallisesti standardoiduissa olosuhteissa järjestettyjä kokeita, joiden tekemiseen ja tarkastamiseen käytetään paljon resursseja, joten on yksinkertaisesti tehokasta käyttää tätä koetta sen sijaan, että järjestetään uusi koe.”

Miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä kokonaisuutena tulee näyttämään vuonna 2041?

”Tässä kohtaa käyttäisin taloustieteilijäviisautta: maailma muuttuu hitaasti. Kun mietitään, miltä suomalainen korkeakoulujärjestelmä näytti vuonna 2001 [verrattuna nykyhetkeen], ei muutos ole valtavan suuri. Järjestelmä näyttää melko samalta kuin nytkin. Tyypillisesti kehitys on suhteellisen hidasta, ja luultavasti suomalainen koulutus näyttää 20 vuoden päästä vain hieman erilaiselta kuin nyt. Opetusteknologia kehittyy, verkko-opetus saattaa lisääntyä ja yliopistot saattavat yhdistyä tai uusikin saattaa syntyä. Yliopisto on vanha idea ja Helsingin yliopistokin jo lähes 400 vuotta vanha. Kyllä tämä aika vakaa instituutio on.”

Jatka keskustelua:

Konkursseja ja tyytymättömiä opiskelijoita – koronapandemia koettelee yliopistoja ulkomailla

Analyysi | Teksti: Veikko Uusitalo

Koronapandemialla on suuria vaikutuksia yliopistojen toimintaan Suomen lisäksi myös ulkomailla. Monet yliopistot ovat taloudellisissa vaikeuksissa pandemian takia. Luentosalit ovat tyhjentyneet, ja etäopetukseen siirtyminen uhkaa opiskelijoiden jaksamista ja mielenterveyttä. Millaisia vaikutuksia pandemialla on ulkomaisten yliopistojen tulevaisuuteen?

Pandemia on aiheuttanut taloudellisia ongelmia monille yliopistoille. Hakijoiden määrä on vähentynyt monessa paikassa maailmantilanteen takia, ja etenkin vaihto-opiskelijoiden määrä on romahtanut. Yliopistoja voivat uhata myös huonon taloustilanteen aiheuttamat budjettileikkaukset. Vaarassa ovat etenkin pienet yksityiset yliopistot ja ne, joilla suuri osuus tuloista tulee vaihto-oppilailta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eräät pienet korkeakoulut ovat jo joutuneet sulkemaan ovensa tai yhdistymään muihin kouluihin. Näihin kuuluu esimerkiksi 174-vuotias Illinoisin osavaltiossa sijaitseva MacMurray College, joka sulkeutui keväällä 2020. Sulkemisten taustalla on usein koronan lisäksi myös entuudestaan huono taloustilanne.

Pienten yliopistojen yhdistymisiä ja jopa sulkemisia tullaan luultavasti näkemään lisää, mutta mitään yliopistojen massasulkemisia ei näytä olevan tulossa. Etenkään suuret ja maineikkaat yliopistot eivät ole vaarassa. Pandemian päättyminen ja normaaliin opiskelijaelämään palaaminen luultavasti lisäävät yliopistoihin hakijoiden ja vaihto-opiskelijoiden määrää nopeasti, mikä on lupaavaa korkeakoulujen taloustilanteen kannalta. Monet vanhat yliopistot ovat myös selvinneet pahemmastakin: esimerkiksi 1300-luvun ruttoepidemia, joka tappoi arviolta 45-50 prosenttia Euroopan väestöstä, pakotti Euroopan 30:stä yliopistosta vain 5 sulkemaan ovensa.

Opiskelijoiden kasvanutta stressiä ja mielenterveysongelmia on käsitelty mediassa Suomen lisäksi myös muualla maailmassa, muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Tilanteeseen vaikuttaa erityisesti sosiaalisten kontaktien puute. Lisäksi etäopetus koetaan usein työläämmäksi ja raskaammaksi kuin normaali lähiopetus, ja monien opiskelijoiden työllistymisnäkymät ovat heikot maailmantilanteen takia. Samansuuntaisiin päätelmiin ovat tulleet myös aiheesta tehdyt tutkimukset. Esimerkiksi Ljubljanan yliopiston tutkimuksessa syksyltä 2020 tutkittiin yli 30000 opiskelijaa 62 eri maasta. Tutkimuksessa todettiin, että opiskelijoiden suurimmat huolenaiheet olivat heidän tulevat uransa ja opintonsa, ja he kokivat olonsa turhautuneeksi ja ahdistuneeksi.

Etäopetuksesta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Osa näkee etäopetuksen myönteisenä, ja onkin todennäköistä, että etäopetus tulee yleistymään. Se sopii etenkin massaluentojen tyyppisiin opetustapoihin, joissa interaktiivisuus ei ole keskiössä. Interaktiivisuus ja keskustelu ovat kuitenkin oppimisen kannalta keskeisiä, ja vaikuttaa siltä, että niiden toteuttaminen on hankalampaa etäopetuksessa. Ennen koronapandemiaa tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että opiskelijoiden osallistuminen ja aktiivisuus on vähäisempää etä- kuin lähiopetuksessa. Lisäksi lähiopetuksen yhteydessä tapahtuvat sosiaaliset kontaktit ovat opiskelijoiden motivaation, oppimisen ja mielenterveyden kannalta tärkeitä. Kuten Suomessa, myös ulkomailla monet opiskelijat ovat tyytymättömiä etäopetukseen, ainakin siinä muodossa kuin se on pandemian aikana toteutettu. Esimerkiksi australialaisen korkeakouluista vastaavan viraston TESQA:n raportin mukaan jopa puolet Australian yliopisto-opiskelijoista olivat tyytymättömiä yliopistojen etäopetukseen koronapandemian aikana. On siis selvää, että lähiopetus ei ole tulevaisuudessa poistumassa yliopistoista.

Pandemia voi vaikuttaa myös tutkimukseen. Heikentynyt taloustilanne voi vähentää tutkimusten rahoitusta ja siten hankaloittaa tutkimusta. Maailmantilanne voi myös siirtää tutkimuksen painopisteitä: suurempi osa tutkimuksista voi kohdistua aiheisiin, joita pidetään yhteiskunnan kannalta erityisen tärkeinä ja ajankohtaisina. Tällaisia aiheita ovat erityisesti koronavirus ja siihen liittyvät ilmiöt. Esimerkiksi Nature-lehdessä on kirjoitettu siitä, kuinka virukseen keskittyminen voi uhata muiden alojen tutkimusta. Maailmanlaajuisilla kriiseillä on aiemminkin ollut tapana vaikuttaa tutkimusaiheisiin. Samaan tapaan kuin esimerkiksi toinen maailmansota lisäsi keskittymistä fysiikkaan ja insinööritieteisiin, myös koronapandemia voi lisätä kiinnostusta ja rahoitusta tartuntatauteihin liittyvään tutkimukseen myös pidemmällä aikavälillä.

Koronan vaikutus yliopistoihin ulkomailla lienee samankaltainen kuin Suomessa: lyhyellä aikavälillä vaikutukset ovat huomattavia, mutta pitkän aikavälin vaikutukset jäävät melko pieniksi. Pandemian jälkeen opiskelijat palaavat luentosaleihin, mutta kenties harvemmin kuin ennen. Etäopetus luultavasti yleistyy, jolloin lähiopetuksessa voidaan keskittyä massaluentojen sijasta interaktiiviseen opetukseen. Kriisin päättyminen luultavasti parantaa korkeakoulujen taloustilannetta nopeasti. Pandemia vaikuttaa tutkimusaiheisiin, mutta tämäkään vaikutus tuskin jää ikuiseksi. Tulevaisuuden yliopistot ovat onneksi muutakin kuin koronatutkimuksia ja Zoom-luentoja.

Jatka keskustelua:

Suoraan syvään päätyyn – Research track opiskelijoiden silmin

Yksi Helsinki Graduate School of Economicsin tavoitteista oli kaksinkertaistaa valmistuvien taloustieteen tohtorien määrä. Tämän edistämiseksi perustettiin muun muassa Research Track eli tutkimuksen opintosuunta, jonka tarkoituksena on valmistaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Vasta syksyllä 2018 käynnistyneen ohjelman lopulliset ansiot paljastuvat vasta vuosien päästä, mutta mitä sanovat linjan opiskelijat?

Salaperäisestä maisterioptiosta on liikkeellä vain vähän tietoa. Heikko viestintä on johtanut siihen, että merkittävä osuus linjan maineesta opiskelijoiden keskuudessa muodostuu Jodelin anonyymeistä tunteenpurkauksista sekä anekdooteista. Pyrimme selvittämään, miten opintoihin todella suhtaudutaan.

Mistä opintosuunnassa on kyse?

Kun Helsinki School of Economics julkistettiin, vedottiin vahvasti siihen, että Suomi tarvitsee lisää kotimaisia taloustieteen huippuosaajia. Erityisesti sen hetkinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen toi vahvasti esiin huolensa siitä, että makrotaloustieteen ymmärrys päätöksenteossa on liian heikolla tasolla. Lisää laadukasta tutkimusta ja sen tekijöitä pyrittiin löytämään perustamalla keskukseen myös tutkimuksen opintosuunta.

Ero perinteisen ja tutkimuksen opintosuunnan kanssa syntyy erilaisesta opintokokonaisuudesta. Tutkijalinjalla aloitetaan tohtoriohjelman ensimmäisen vuoden opinnot suoraan maisteriin siirryttäessä. Tutkielma ja vapaavalintaiset opinnot ovat yhteisiä, mutta tutkijalinjaan kuuluu vähemmän valinnaisia opintoja. Vuosittain tutkimuksen opintosuuntaan valitaan maksimissaan viisitoista opiskelijaa, jotka ylittävät painotetun keskiarvon asettaman minimirajan.

Kapitaalin teettämässä kyselyssä (n=7) linjan opiskelijat nostivat suurimmaksi haasteekseen rajun siirtymän kandiohjelman opinnoista jatko-opintoihin. Eräs vastaajista kuvaili siirtymän haasteita: ”kuin menisi yliopistolle suoraan tekemään maisterin ilman kandia.” 

Kapitaalin keräämästä rajustakin kritiikistä huolimatta suurin osa vastaajista on kohtuullisen tyytyväinen linjaan, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena. Erityisesti kandidaatin tutkinnon ja tutkijamaisterin yhdistävän väliaskeleen puute kuitenkin turhauttaa monia. Yleinen kokemus on, että akateemiset taidot ja matemaattinen osaaminen ovat jäljessä jo ennen kuin opiskeleminen on edes alkanut. Eräs vastaajista kertoo kokevansa, että linjan valinnasta rankaistaan motivoituneita opiskelijoita, jotka jäävät omilleen uuden työmäärän edessä.

Siis mikä “dynaaminen optimointi”?

Kurssien esitietovaatimukset ovat monille arvoitus. Vaikka runkokurssien koetaan valmistavan linjalle kohtuullisen hyvin, on esitiedoissa myös puutteita, joita on vaikeaa paikata ennakkoon. Esimerkiksi ekonometrian sekä makrotalouden mallien tuntemus pelkän kandin pohjalta koetaan erittäin haastavaksi. 

Opiskelijan näkökulmasta on kannustavaa, että taloustieteen asiantuntijoille on kysyntää. On sekä lahjakkaiden opiskelijoiden, että päättäjien etu tarjota tutkijalinjan kaltainen reitti jatko-opintoihin. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin myös siltä, ettei kokonaisuus ole vielä opiskelijan näkökulmasta koherentti. Jatko-opinnot on pikemminkin liimattu syventävien tilalle, ilman tukevaa siltaa kanditutkinnosta.

Samaan aikaan linjalle hakevien opiskelijoiden näkökulmasta on vaikeaa tietää, millaisin opintokokonaisuuksin hakuun kannattaisi valmistautua. Eräs vastaajista “ei olisi selvinnyt ilman ylimääräisiä matikankursseja.” Koska kummaankaan tutkinnon runko tulee tuskin joustamaan, voisi linjasta kiinnostuneita opiskelijoita vähintäänkin ohjata vapaavalintaisten kurssien suuntaan, joista olisi hyötyä tällä reitillä.

Tällä hetkellä on epäselvää, kuinka paljon koronatoimet vaikuttavat kyseisiin kokemuksiin. Tiedotteiden mukaan Helsinki GSE pyrkii myöskin saavuttamaan tavoitellut vakanssien määrät vuoteen 2022 mennessä, mikä saattaa muuttaa opiskelijoiden saamaa tukea opintoihin. 

Vastuunvapautus: Jutun ovat valmistelleet kandivaiheen opiskelijat. Epätarkkuuksista ja virheistä voi olla yhteydessä toimitus@kapitaali.fi

Jatka keskustelua:

Onko koulutus pelkkää signalointia?

Artikkeli | Teksti: Aleksi Pikka

Nobel-taloustieteilijä Michael Spencen kehittämä signaloinnin teoria on tapa selittää, miksi kouluttautuminen kannattaa niin hyvin. Sillä koulutus, se tosiaan kannattaa. Näyttö korkeakoulutettujen korkeammista elinkaarituloista on murskaavaa.

Koulutusinvestoinnin tuotto koostuu pääosin kahdesta komponentista.

Ensimmäinen komponentti on koulutuksen tuottama tuottavuuskasvu. Arvokkaan valtiotieteiden maisterin tutkinnon taloustieteestä viisaasti hankkinut opiskelija tietää mitä tarkoittaa regressioanalyysi, miksi rationaalilukujen joukko on tiheä reaalilukujen joukossa sekä miten yritykset maksimoivat voittoaan. Näillä kyvyillä tämä kyseinen maisteri on luonnollisesti ylivertaisessa asemassa työmarkkinoilla.

Toinen komponentti on valtiotieteiden maisterin tutkinnon työnantajalle lähettämä signaali. Ekonomisti tuskin tarvitsee työssään päivittäin tietoa tiheistä joukoista sekä metrisistä avaruuksista. Mutta se että ekonomisti tietää tämän, paljastaa työnantajalle palasen työntekijän todellisesta tuottavuudesta.

Miksi juuri koulutus on niin hyvä signaali? Signaalin pitää olla tarvittavan kallis hankkijalleen ollakseen uskottava. Puhetta mahtuu kyllä maailmaan, eikä internetistä lopu tila kesken itsestä kirjoitettujen Wikipedia-sivujen vuoksi, mutta koulutuksen hankkiminen on luonnollisesti sitä helpompaa, mitä fiksumpi on.

Talousteoreettisesti sanottuna uskottavan signaalin kustannus korreloi negatiivisesti työntekijän tuottavuuden kanssa.

Näistä komponenteista muodostuvat kaksi kilpailevaa teoriaa siitä, miksi koulutus kannattaa. Toinen teorioista selittää korkeampia tuloja kasvaneella tuottavuudella, toinen tutkinnon lähettämällä signaalilla. Teoriat eivät kuitenkaan ole täysin erillisiä, sillä todennäköisesti korkeakoulutus sekä signaloi korkeaa tuottavuutta että kasvattaa työntekijän tuottavuutta.

Lienee tarpeen mainita, että koulutuksella on kasvaneiden elinkaaritulojen lisäksi mahdollisesti muitakin hyötyjä. Yhteiskunnallisessa keskustelussa monet muistavat usein kertoa, että korkeakoulutus periytyy. Ehkäpä siis valtiotieteen maisterin tutkinto taloustieteestä tarjoaa taitoja, joita ekonomisti voi siirtää eteenpäin omille lapsilleen.

Kauniit puheet sivistyksestä ja mittaamattoman suurista positiivisista ulkoisvaikutuksista jätän ylioppilasliikkeelle.

George Masonin yliopiston taloustieteen professori Bryan Caplan väittää kirjassaan The Case Against Education: Why the Education System Is a Waste of Time and Money, että jopa 80% koulutusinvestoinnin tuottamasta lisäarvosta on signalointia; tällöin enemmistö koulutukseen käytetystä ajasta ei lisää opiskelijan tuottavuutta. Caplan argumentoi voimalla, mutta esitetty näyttö jättää toivomisen varaa.

Useammin kuin kerran kirjassa vedotaan lukijan omiin kokemuksiin eri kouluasteilta. Koulutuksen hyödyllisyyttä arvioidessaan Caplan jakaa mielivaltaisesti eri kouluasteissa tarjottavan opetuksen kategorioihin kokemansa työmarkkinarelevanssin mukaan. Mielenkiintoista kyllä, mutta ei kovin eksaktia.

Lisäksi Caplan ohittaa koulutuksen tuottaman tuottavuuskasvun puolesta argumentoivia tutkimuksia lähes olankohautuksella.   

Bryan Caplan vetoaa erityisesti sheepskin effect -nimellä tunnettuun ilmiöön. Tutkimusten mukaan jokainen lisäkoulutusvuosi kasvattaa tuloja. Mutta valmistumisvuodet kasvattavat huomattavasti enemmän tuloja kuin muut opiskeluvuodet. Kirjan mukaan lukion valmistumisvuosi on 3,4 tavallisen lukiovuoden arvoinen. Mahdollinen selitys tälle on se, että valmistumisvuonna jaetaan diplomit. On kuitenkin mahdollista, että lukiosta valmistuneet ovat jollain tavalla erilaisia kuin ne, jotka keskeyttävät lukion ensimmäisenä tai toisena vuotena. Tällöin ilmiön selittäisi valikoituminen.

Toisaalta Caplan vetoaa myös ylikoulutukseen. Koulutuksen ja työn kohtaamista selvittäneiden tutkimusten lisäksi hän vetoaa useaan anekdoottiin sosiologian tohtoreista baarimikkoina ja tarjoilijoina. Ylikoulutus on kuitenkin monimutkaisempi ilmiö kuin Caplan antaa ymmärtää, kuten esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Hannu Karhusen tekstissä Ylikoulutus on vaarallinen myytti ansiokkaasti kerrotaan.

Mitä väliä tällä kaikella on?

Jos koulutus on vain työntekijän tapa signaloida korkeaa tuottavuutta, ilmeinen seuraus on tietenkin se, että julkisesti rahoitettu koulutus on tuhlausta. Koulutuksen käytetyt julkiset varat valuvat tällöin hukkaan. Näin sanoo myös Bryan Caplan.

Caplan ehdottaa julkisen koulutuksen lakkauttamista sekä valtion tarjoamaa palveluseteliä vanhemmille lyhyehkön peruskoulutuksen hankintaan yksityisestä koulusta. Caplanin politiikkasuositukset ovat kuitenkin ennemminkin libertaarin professorin suosituksia kuin taloustieteen tutkimukseen perustuvia ehdotuksia.

Radikaalit ehdotukset kannattaa kuitenkin asettaa kontekstiin: amerikkalainen koulutusjärjestelmä on hyvin erilainen kuin suomalainen. Caplan ehdottaa esimerkiksi ammatillisen koulutuksen merkittävää lisäämistä. Suomesta kuitenkin löytyy jo Caplanin ehdotusta lähellä oleva ammattikoulu.

Kerrottakoon, että kirjan loppuun Caplan on kirjoittanut kuvitteellisen dialogin muun muassa hänen, professorin, opiskelijan sekä opettajan ja toimittajan välille. Vaikka väittely olikin rikasta seurattavaa, on vastapuolen argumenttien kirjoittamisesta usein lyhyt matka olkiukkoihin, joten argumentointikeinona se ei minua vakuuttanut.

Päivitetty 6.3.2021. Korjattu kirjoitusvirheitä

Jatka keskustelua: