Aihearkisto: ARTIKKELIT

Markus Rauramo – tie valtsikasta Fortumin johtoon

Artikkeli | TEKSTI Otto Muurinen KUVA Tomi Parkkonen / Fortum

Fortumin toimitusjohtaja on rakentanut uransa kiinnostukselle erilaisista asioista ja monipuoliselle kokemukselle – ja kannustaa nykyopiskelijaakin siihen.

Metromatka Helsingin yliopistolta Keilaniemeen lukuisten suuryritysten pääkonttorien keskelle ei ole pitkä. Mutta matka valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja kansantaloustieteen opinnoista suuren suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi on. Tapaan Markus Rauramon selvittääkseni, kuinka hän päätyi valtsikasta Fortumin toimitusjohtajaksi.

Rauramo kertoo, että hänellä ei ollut lapsuudessa haaveammattia. Suunnitelmat eivät olleet selkeytyneet lukioiässäkään. Hän kuvaa olleensa monipuolisesti kiinnostunut erilaisista asioista. Lukioajaltaan hän nostaa kuitenkin erityisesti esiin kiinnostuksen historiaa kohtaan.

Vuonna 1989 Rauramo aloitti kansantaloustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Hänet ohjasi valtsikaan kiinnostus yhteiskunnan tapahtumia ja sen laajempaa toimintaa kohtaan.

”Alun perin hain lukemaan valtio-oppia. Sitten siirryin siitä kansiksen puolelle.”

Opiskeluaikoinaan Rauramo toimi aktiivisesti ylioppilaskunnassa ja kirjoitti myös Kapitaaliin. Vuonna 1991 hän kirjoitti Fuxi-Kapitaalissa:

”Kansantaloustieteilijöitä syytetään usein liiasta teoretisoinnista. Kansiksen opiskelijalle yritysten ja talouselämän johtamiseen, kirjanpitoon ym. käytännön toimintaan liittyvät kurssit olisivat hyödyllisiä ja käytännön taloudellista näkemystä laajentavia.”

Samassa jutussa annetaan ohjeita muissa korkeakouluissa ja tiedekunnissa opiskelemiseen. Erityisesti ohjeissa korostuvat kauppatieteet. Nykyisestä asemastaan ja opiskeluaikaisista kirjoituksistaan huolimatta Rauramo kertoo hakeneensa opiskelemaan vain valtsikaan. Hän näkee kauppakorkeakoulussa opittavien taitojen enemmän olleen osaamista täydentäviä kuin vaihtoehto kansantaloustieteen opinnoissa kertyneelle osaamiselle.

”Olisi hyvä ymmärtää laaja-alaisesti sitä, mitä opiskelee, ja miten se kytkeytyy eri asioihin. Varmaan vastaavasti, jos opiskelisi jotakin suoraan kirjanpitoon, johtamiseen tai markkinointiin liittyvää, on hyvä lukea myös makrotaloutta, että saa sitä teoreettista kehikkoa, miten talous toimii.”

Opiskelijana Rauramo kertoo olleensa kiinnostunut monipuolisesti eri asioista, opiskeltavista asioista toiset kiinnostivat enemmän, toiset vähemmän. Pakolliset tilastotieteen ja matematiikan kurssit eivät olleet siihenkään aikaan helppoja.

”Matriisin kääntämiset ja muut jutut varmaan olivat aika monelle suhteellisen haastavia.”

Sivuaineenaan Rauramo opiskeli poliittista historiaa.

”Historia on aina kiinnostanut. Voi sanoa, että poliittinen historia on modernia historiaa. Tietyllä tavalla ymmärtää vuosikymmeniä taaksepäin, miten on tultu siihen pisteeseen, jossa nyt ollaan.”

Opiskeluaikojen kiinnostuksesta historiaa kohtaan ja poliittisesta historiasta sivuaineena on ollut hyötyä myös Rauramon nykyisissä tehtävissä Fortumilla ja uran aiemmissa tehtävissä.

”Voimalaitokset, paperitehtaat tai sellutehtaat ovat kymmeniä tai viisikymmentä vuotta sitten tehtyjen päätösten tuloksia. Jokin tehdaspaikka tai voimalaitospaikka on saatettu sata vuotta sitten perustaa. On mielenkiintoista ymmärtää historiaa ja sitä, mikä on ohjannut siihen, että asioita nyt tehdään siellä missä niitä tehdään.”

Pyydän nimeämään inspiroineita tai erityisellä tavalla positiivisesti opiske luajasta mieleen jääneitä professoreita tai muita opettajia. Esiin nousee kolme nimeä.

”Pekka Sutela, joka juuri kuoli, oli yksi niistä todella vaikuttavista opettajista.”

Sutelan lisäksi Rauramo mainitsee tilastotieteitä opettaneen Yrjö Vartian ja Suomen ilmastopaneelin nykyisen puheenjohtajan, ympäristöekonomian emeritusprofessori Markku Ollikaisen.

”Jo silloin Markku luennoi ympäristötaloudesta. Niistä kursseista on nyt 30 vuotta mutta asia oli silloinkin pinnalla. Mielenkiintoista sinänsä, että se oli jo silloin valtsikan opetusvalikoimassa.”

Opiskeluaikoihin liittyen keskeistä on myös yhteisö. Rauramon kertoessa opiskeluajoistaan korostuu yhteisön keskusteleva ja pohdintaan kannustava kulttuuri.

”Se [opiskelijayhteisö] oli kyllä hyvin tiivis. Paljon tavattiin ja paljon oli tilaisuuksia yhdessä. Ilmapiiri oli keskusteluun ja pohdintaan kannustava.”

Yhteisöön liittyivät myös juhlat, joita järjestettiin ja joihin osallistuttiin.

”Se oli yleisesti ottaen kivaa aikaa. Oli kivaa viettää aikaa opiskelukavereiden kanssa. Ainakin siitä jäivät mieleen nämä Uuden Ylioppilastalon juhlat. Siellä oli hauskaa.”

Opiskelukavereistaan kysyttäessä Rauramo mainitsee pitkän uran Suomen Pankissa tehneen ja vastikään valtionvarainministeriön talouspolitiikan koordinaattoriksi nimetyn Lauri Kajanojan.

”Lauri oli yksi niistä opiskelukavereista, jonka kanssa olen ollut tekemisissä, ja jonka uraa olen seurannut matkan varrella.”

Opiskeluaikana lomat kuluivat töissä

Opiskeluaika ei ollut kuitenkaan pelkkää juhlaa. Rauramo kertoo työnteon tukeneen opiskelua ja opiskelun työntekoa.

”Jo ennen kuin aloitin opiskelut olin töissä. Ja koko ajan opiskelujenkin ohella tein erilaisia töitä. Jonkin verran opettajantöitä, koska se sopi opiskelijan elämään. Ihan ensimmäiseltä luokalta lukioon asti. Olin hyvin kaikkiruokainen sen suhteen, sekä Espoossa että Helsingissä. Kun tunteja tarjottiin, niihin oli hyvä tarttua.”

Tämän lisäksi Rauramo teki säännöllisiä töitä. Hän kertoo aloittaneensa vuonna 1988 Suomen Yhdyspankissa (SYP) ja työskennelleensä ennen opintojensa aloittamista Osuuspankkien Keskuspankissa (OKO). Yhtenä kesänä Rauramo työskenteli Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankissa (SKOP) New Yorkissa.

Teollisuuteen Rauramo kertoo päätyneensä 90-luvun pankkikriisin myötävaikutuksella.

”Se oli valtava isku pankeissa. Ne vähensivät väkeä ja täytyi hakeutua joihinkin muihin töihin opiskelujen ohella.”

Pitkäaikaisella työnantajallaan Stora Ensolla Rauramo aloitti vuonna 1993.

”Se oli lainanhallinnan ja taloushallinnon back office -työtä. Niinä aikoina, kun sitä tein, se oli ihan täysipäiväistä.”

Ympäröivä taloudellinen tilanne ja oma taloudellinen tilanne pakottivat seuraamaan omaa taloutta tarkasti.

”Siinä seurattiin päivittäin rahankäyttöä, miten rahaa menee ruokaan. Ei ostettu bussi- tai ratikkalippua vaan käveltiin tai pyöräiltiin.”

Tähän liittyivät osittain myös ajan korkeat korot ja lamatilanne. Aika ja ilmapiiri kannustivat työntekoon: ”Kyllä se fiilis oli, että pitää olla ahkera. Pitää tehdä töitä ja pitää opiskella ja näitä kaikkia pitää pystyä tekemään yhtä aikaa.”

”Ehkä se oli niin, että työntekeminen pidensi sekä aloittamista että valmistumista. Koin tärkeäksi saada tutkinnon, mutta samalla saada työkokemusta ja tehdä monia muita asioita samaan aikaan.”

Vuodet Stora Ensolla

Rauramo valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1997 jalka jo hyvin työelämän oven välissä, ensimmäise ikälisät tienattuina palkkaan pankeissa.

Rauramon Suomen ja Ranskan väliseen paperin- ja sahatavaranvientikiistaan liittynyt gradu Vapaaehtoiset viennin rajoitukset insentiivinä dumppaukselle ei liittynyt hänen työhönsä Stora Ensolla.

”Se oli mielenkiintoinen teoreettinen konsepti, jolla vaikutti olevan yhteys todelliseen yrityselämään. Ja siinä oli mielenkiintoinen dynamiikka, konkretia siinä, mitä yrittää gradussa tutkia.”

Rauramo pitää kiinnostavana tämän teorian yhteyttä regulaatiopuolelle, joka on myös nykyisellä alalla energiateollisuudessa tärkeää.

Aloittaessaan Stora Ensolla opiskelujensa aikana vuonna 1993 Markus Rauramo ei ajatellut, että siitä voisi tulla pitkäaikainen työnantaja, jonka leivissä hän etenisi aina toimitusjohtajan sijaiseksi ja talousjohtajaksi.

”Tärkeää oli saada työpaikka ja hain sinne. Se osoittautuikin sitten todella mielenkiintoiseksi. Kyllä sillä tavalla oli selvä, että yrityselämä kiinnosti minua.”

Ura Stora Ensolla kehittyi askel askeleelta eteenpäin. Selkeää päämäärää Rauramolla ei kuitenkaan ollut. Osaamisen kertymisen myötä hän kertoo tuoneensa esiin kiinnostusta muihin mielenkiintoisin tehtäviin.

”On ollut se punainen lanka, että on kiinnostanut oppia uusia asioita ja päästä mukaan tekemään uusia asioita. Ja siellä Enso-Gutzeitilla, sittemmin Ensolla ja Stora Ensolla kansainvälinen ja globaali ulottuvuus oli hyvin kiinnostavaa, liiketoiminta ulottui Amerikasta Aasiaan ja Venäjältä Eurooppaan. Paperia tuotettiin monessa paikassa ja vietiin ympäri maailmaa. Siinä tunsi olevansa mukana semmoisessa firmassa, joka on osa maailmantaloutta. Ehkä se myös istui tähän koulutustaustaan hyvin.”

”Sitten kun tuli näitä rahoituksen hankintaan liittyviä hommia, niin se merkitsi paljon matkustamista Lontoossa ja Amerikassa. Välillä oli rahoitettavia projekteja Venäjällä ja yrityskauppaprojekteja Thaimaassa ja Indonesiassa ja näitä Brasilian ja Uruguayn caseja. Kiinassa kävin paljon, ja nämä liittyivät eri tavoilla rahoitukseen ja projekteihin.”

Rauramo päätyi vuonna 1999 Stora Enson yhdistymisen myötä Brysseliin, kun rahoitustehtävät siirtyivät sinne. Brysselissä hän työskenteli vuosina 1999-2001.

”Olihan se Brysselissä tosi kansainvälistä. Meillä oli konttorilla varmaan 20 eri kansalaisuutta ja Bryssel kaupunkina oli todella kansainvälinen paikka. Suomi oli liittynyt EU:hun ja iso EU-yhteisö näkyi ja tuntui siinä elinympäristössä.”

Rauramo kannustaa myös opiskelijoita kansainvälisyyteen.

”Vaihtomahdollisuudet ja kansainväliset työmahdollisuudet kannattaa hyödyntää, koska ne ovat kokemuksia, jotka antavat lisää mahdollisuuksia töissä kehittymiseen ja etenemiseen.”

Palattuaan Brysselistä Rauramo toimi Stora Enson strategia- ja investointijohtajana. Myöhemmin vuosina 2004–2008 hän työskenteli Stora Enso International Londonin rahoitusjohtajana.

”Lontoossa työkulttuuri oli vielä askelta intensiivisempää. Päivät olivat pidempiä ja työntekemisen tahti vielä kovempi.”

Mahdollisuus olla töissä kansainvälisissä investointipankeissa tai globaaleissa suuryrityksissä nosti Rauramon mukaan työn intensiteettiä.

Kokemukset kansainvälisissä työyhteisöissä eri puolilla maailmaa ovat opettaneet Rauramolle, että halu kommunikoida ja kuunnella ovat kielitaitoa tärkeämpiä.

”On tärkeää, että on valmis löytämään yhteisen tavan kommunikoida.”

Iso askel ura Fortumilla

Vuonna 2012 Rauramo aloitti talousjohtajana Fortumilla. Tätä siirtoa hän pitää uransa tärkeimpänä askeleena.

”Olin silloin ollut jo melkein 20 vuotta metsäteollisuudessa ja olin talousjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen Stora Ensolla. Kun tilaisuus aukesi mietin, että teenkö koko työuran samassa firmassa, vai kiinnostavatko muut tehtävät jossakin muualla. Ja silloin johtopäätös oli, että kiinnostaisi oppia uusia asioita uudesta teollisuudesta.”

Rauramoa kiinnosti se, miten politiikka ja regulaatio liittyvät energiateollisuuteen, joka on myös lähellä kuluttajia.

”Tässä on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan ja tekemään töitä energiamurroksen ja suoraan ilmastonmuutoksen mitigoimiseksi.”

Kysyttäessä siitä, miten työ on vastannut tätä kiinnostusta, Rauramo naurahtaa.

”On vastannut todella hyvin. Ihan täytyy sanoa, että tosi iso motivaattori on se, että nyt todella tehdään töitä dekarbonisaation kanssa.”

Rauramon mukaan ympäristökysymykset näkyvät päivittäisessä arjessa paljon.

”Voisi sanoa, että ihan päivittäin ovat esillä. Ainakin itse koen, että meillä yhtiössä ajatus on se, että halutaan tehdä tätä murrosta ja vaikuttaa asioihin positiivisesti, ottaa pois vanhaa korkeapäästöistä kapasiteettia ja rakentaa uutta. Tuntuu, että tehdään oikeita asioita.”

Uransa vaikeimmaksi vaiheeksi Rauramo mainitsee finanssikriisin jälkimaininkeineen.

”Subprime-kriisi Yhdysvalloissa oli todella tiukka paikka, Lehman meni nurin ja rahoitusmarkkinat olivat hyvin syvässä kriisissä. Oli tehtaiden sulkemisia ja kymmenien tuhansien ihmisten vähennyksiä.”

Finanssikriisin tärkeimpänä oppinaan Rauramo pitää avoimuutta, reiluutta ja keskustelevuutta. Tärkeää on myös luottaa kollegoiden ammattitaitoon.

”Tosi tiukoistakin paikoista kyllä selviää kollegoiden kanssa, kun keskustelee. Kun antaa luottamusta niin sitten myös saa luottamusta.”

Rauramo antaa jälleen neuvon:

”Kannattaa hankkia monenlaista osaamista, oli se sitten yhteiskunnallista, poliittista tai yritystoiminnasta. Tai meidän tapauksessamme liikkeenjohdosta, funktioiden toiminnasta ja liiketoiminnasta sekä kansainvälistä osaamista. Siinä itse oppii asioita ja ymmärtää, mitä tarvitaan erilaisiin tilanteisiin. En usko, että odotetaankaan, että kaikkea osaamista ihmisillä on.”

Rauramon finanssikriisistä saamat opit avoimuudesta ja luottamuksen kulttuurista liittyvät myös diversiteettiin.

”Avoin johtaminen ja diversiteetti ovat asioita, joita korostan. Myös keskusteluissamme johtoryhmän kesken haluamme saada erilaisia näkökulmia esille. Yritän pitää porukan mukana ja tehdä yhdessä. Minunkin on paljon kivempi tehdä töitä, jos ihmiset kokevat, että heidän on hyvä tulla työpaikalle ja he saavat olla omana itsenään ja antaa oman panoksensa.”

Rauramo kertoo yritysmaailman muuttuneen tässä suhteessa uransa aikana.

”Se näkyy vaatimuksissa, joita yrityksiin kohdistuu. Sijoittajat edellyttävät, että yritykset kiinnittävät ympäristöasioihin ja yhdenvertaisuuteen huomiota ja kertovat myös palkitsemispolitiikastaan. Muuten yrityksiä arvostellaan, etteivät ne tee näin.”

Katse taaksepäin – miten ura on rakentunut?

Olisiko urapolku lähtenyt toiseen suuntaan ilman 90-luvun pankkikriisiä?

”En osaa sanoa, mihin olisin päätynyt. Nyt kun katson omaa työhistoriaani taaksepäin, niin olen suunnilleen 4–5 vuoden välein vaihtanut tehtäviä. Kun itse mietin työuraani, en voi sanoa sitä varsinaisesti suunnitelleeni, vaan enemmän olen tehnyt asioita, jotka ovat itsestäni kiinnostavia.”

Rauramo kertoo menneensä aktiivisesti puhumaan esimiehilleen ja kollegoilleen kiinnostuksestaan tehdä hommia tietyllä alueella tai laajentaa omaa tehtävänkuvaansa.

”En suunnitellut meneväni metsäteollisuuteen, enkä suunnitellut meneväni energiateollisuuteen, mutta ne ovat kiinnostaneet. Ja nyt huomaan sen, että vuosien varrella on kertynyt paljon kokemusta raskaasta teollisuudesta ja liiketoiminnasta, joka vaatii paljon investointeja.”

Työnsä kannalta Rauramo pitää tärkeänä pitkien investointisyklien ymmärtämistä.

”Toisaalta energiateollisuudessakin kansantaloustieteestä, poliittisesta historiasta ja muista on varmaan hyötyä siinä, että ymmärtää eri asioiden ja politiikan, regulaation ja liiketoiminnan yhteyksiä.”

Rauramolla on vielä uralleen tavoitteita.

”Haluaisin kovasti edistää energiamurrosta ja uskon, että pystymme puhdistamaan sekä sähkön että kaasun. Sitä haluaisin Fortumin puitteissa edistää. Uskon, että meillä yhtiönä ja suomalaisina on siihen hyvät mahdollisuudet.”

Vetääkseni yhteen Markus Rauramon uraa kysyn häneltä, mistä hän haluaa tulla muistetuksi uransa jälkeen. Vastaus tulee empimättä ja palaa niihin arvoihin, joita Rauramo pyrkii edistämään myös työyhteisössään.

”Että olin avoin ja kuunteleva työkaveri.”

Haastattelu tehtiin perjantaina 11.2.2022

Jatka keskustelua:

Uudet energiateknologiat

Artikkeli | Mikko Vanhala

Mistä saamme tulevaisuudessa energiaa? Yksi merkittävimmistä energiatrendeistä vuonna 2021 oli hiilestä irtautuminen (tai vähintään siirtymästä puhuminen). Yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä energiaa tarvitaan yhä enemmän, mutta samaan aikaan monet valtiot pyrkivät vähentämään fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Nykyisten uusiutuvien energianlähteiden lisäksi tarvitaan uusia ratkaisuja. Mitkä energianlähteet ovat vasta teknologian reunalla? Kapitaali selvitti vuoden 2022 kuumimmat (pun intended) energiateknologiat.

Lattia

Kyllä, luit aivan oikein: lattia. Lattian kohdistuvaa – kävelemisestä syntyvää – liike-energiaa voidaan muuntaa sähköksi. Hollantilainen Energy Floors ja brittiläinen Pavegen tuottavat lattialaattoja, joiden avulla ruuhkaisilla alueilla, kuten kauppakeskuksissa ja lentokentillä, voidaan tuottaa sähköä muun muassa mainoskylttien valaisemiseen. Lattiapaneelien hinta on noin 1000 euroa neliömetriltä ja käyttöikä vain noin 5 vuotta, joten toistaiseksi ne eivät ole kovin kannattavia, mutta mikäli niiden hinta saadaan ajettua riittävän kilpailukykyiseksi, voi energialattioita näkyä tulevaisuudessa monissa paikoissa.

Vihreä vety

Perinteisesti vetyä on tuotettu maakaasusta jalostamalla tai elektrolyysin avulla, mutta vuonna 2022 vetyä siirrytään tuottamaan yhä enemmän uusiutuvalla energialla (ns. vihreä vety). Fotobiologisissa prosesseissa vetyä syntyy bakteerien ja vihreiden levien fotosynteesin seurauksena auringon toimiessa reaktion käynnistäjänä. Vihreän vedyn avulla vedyntuotannon päästöt vähenevät merkittävästi samalla kun vedyn merkitys liikenteen, lämmityksen ja kemianteollisuuden energianlähteenä kasvaa.

Tekoälyn ja big datan tuomat mahdollisuudet

Tekoälyn ja kasvavien datamäärien myötä ener giankulutusta pystytään ennakoimaan ja optimoimaan yhä tehokkaammin. Näin pystytään suunnittelemaan voimaloiden käyttöä ja seuraamaan voimalaitoskapasiteettia. Koska laskentatehon kasvu mahdollistaa myös sääennusteiden tarkentumisen, on säästä riippuvaisen tuuli- ja aurinkosähkön tuotantoa helpompaa arvioida. Tekoälyn avulla voidaan kehittää myös älykaupunkeja, joista VTT:n erikoistutkija Aapo Huovila kirjoitti Kapitaalissa viime vuonna.

Hajautettu energian varastointi

Uusiutuvan energian tuotanto on usein säästä riippuvaista. Lisäksi kulutus voi tapahtua eri aikaan kuin tuotanto. Akkuteknologia kehittyy jatkuvasti, mutta energiaa voidaan varastoida muillakin tavoilla. Lämpöenergiaa varastoidaan muun muassa maanalaisiin säiliöihin ja tekojärviin. Helsingissä tällaisia varastoja on Mustikkamaalla ja Kruunuvuorenrannassa. Varastoinnin tarkoituksena on tasata kulutusta, jotta varavoimalaitoksia joudutaan käynnistämään harvemmin.

Lyhytaikaisesti energiaa voidaan varastoida myös suprajohtavien magneettisten energiavarastojen avulla, jotka varastoivat energian suprajohtavan käämin synnyttämään magneettikenttään; sekä superkondensaattoreilla, joilla on huomattavasti normaaleja kondensaattoreita korkeampi energiatiheys. Superkondensaattorien hyöty on myös se, että niillä energiaa saadaan varastoitua akkuja pienempään tilaan.

Fuusioenergia

Fissioreaktiossa, jota tapahtuu esimerkiksi ydinvoimaloissa, raskaita atomeita (uraania) hajoaa kevyemmiksi alkuaineiksi (vedyksi). Fuusiossa tapahtuu päinvastoin: kevyet vety-ytimet yhdistyvät raskaammaksi heliumiksi ja vapauttavat suuren määrän energiaa. Toistaiseksi fuusioreaktiota ei ole kuitenkaan saatu jatkumaan riittävän pitkään itsenäisesti, joskin reaktorien kehitys näyttää melko lupaavalta.

Amerikkalainen startup-yhtiö Helion Energy uskoo saavuttavansa nettotuottoisen fuusioreaktorin jopa vuoteen 2024 mennessä. Sähköntuotanto ei kuitenkaan ole Helionin ensisijainen tavoite: reaktorin tarkoitus on ennen kaikkea tuottaa heliumia, jota voidaan sitten käyttää polttoaineena. Heliumin tuotanto ei ole helppoa, ja on jopa ehdotettu, että heliumia kaapattaisiin Kuusta, jossa sitä on paljon, ja kuljetettaisiin Maahan.

Antimateria

Muun muassa Dan Brownin kirjasta Enkelit ja demonit tuttu antimateria on tehokkain mahdollinen energianlähde. Aineen ja antiaineen törmätessä molemmat annihiloituvat ja syntyy valtava määrä energiaa 100 % hyötysuhteella.

Antimateria ei kuitenkaan ole vielä kovin käyttökelpoinen energianlähde, sillä sen valmistaminen on todella vaikeaa ja kallista; yhden gramman tuottamisen on arvioitu maksavan jopa 70 triljoonaa dollaria. Ja toisin kuin Enkelit ja demonit antaa ymmärtää, ovat CERNin tutkijat itse todenneet, että vaikka he kokoaisivat kaiken tähän mennessä tuotetun antimaterian ja annihiloisivat sen, riittäisi syntyvä energia vain yhden hehkulampun valaisemiseen muutamaksi minuutiksi. Tämä lausunto kertoo, millaisessa suuruusluokassa tuotanto toistaiseksi on.

Useita lupaavia energianlähteitä on siis näkyvissä. Kaupallinen kiinnostus uusiin energiateknologioihin kasvaa alati, joten projekteihin löytyy sijoittajia ja tutkimustukea. Energia-alan tulevaisuudennäkymät ovat siis kaikin puolin lupaavat

Jatka keskustelua:

Miksi sähkön hinta nousee?

Artikkeli | Jesse Kahilainen

Energian hintojen nousun vaikutukset ovat olleet puheenaiheena mediassa: pörssisähkösopimuksia solmineet ihmiset ovat löytäneet itsensä tilanteesta, jossa kasvaneet maksut ovat tuntuneet suhteettomilta. Korotukset ovat olleet huomattavan suuria monille. Mistä tämä johtuu?

Keskimäärin kuluttajahinnat nousivat 4–7 % vuoden takaiseen Tilastokeskuksen 12/2021 pörssisähkön hintakatsauksen mukaan. Pörssisähköä käyttävillä hinnankorotukset ovat olleet suurempia.

Vaikka moni tahtoisi syyttää ilmiöstä vihreää hallitusta ja turpeen käytön lopettamista, ilmiö ei ole vain kotimainen: Euroopassa hinnoissa on tapahtunut myös huomattavaa kasvua johtuen kaasun ja muiden fossiilisten polttoaineiden hintakehityksestä. Hintaan vaikuttavat monet seikat, kuten kysyntä ja tarjonta, päästöoikeudet sekä raaka-aineiden hinnat. Raaka-aineiden hintakehitys kaasussa ja hiilessä on ollut reilusti kasvavaa vuoden 2020 puolivälistä.

Euroopassa markkinahintojen korkeus on johtunut monesta seikasta. Pelkästään maakaasun hinnassa on tapahtunut merkittävää kasvua lähiaikoina. Syinä tähän ovat olleet esimerkiksi matalat tuontimäärät Venäjältä, poikkeuksellisen kylmä talvi sekä alhainen tuotannon taso Euroopassa.

Hinnat ovat nousseet 2020-luvun pohjalukemista viimeisen 10 vuoden huippulukemiin noin puolentoista vuoden ajanjaksolla. Suomessa kaasun hinta sähköntuotannossa on noussut lähivuosien pohjalukemasta, noin 22 €/MWh, piikkimäisesti yli 45 €/MWh lukemiin, jotka ovat viimeisten viiden vuoden huippua. Maailmalla kaasun hinta kääntyi laskuun syyskuussa 2022, mutta on alkanut taas nousemaan. Oletettavaa on, että nykyinen Venäjän ja Ukrainan kriisi aiheuttaa lisää hintojen kasvua kaasun tarjonnan vähentyessä Venäjältä. Kivihiilen hinta oli noussut vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä 60 prosenttia aikaisempaan verrattuna.

Vähempipäästöisten tai uusiutuvien energiamuotojen tarjonnan laskiessa päästöoikeuksien hinnat nousevat, kun joudutaan turvautumaan päästöintensiivisempään energiantuotantoon: esimerkiksi Euroopassa kaasua on alettu korvaamaan kivihiilellä kaasun hinnan ollessa ennätyskorkea. Päästöoikeudet ovat myös sijoituskohde, jolloin hinnan vaihteluihin vaikuttavat muutkin kuin reaaliset tekijät.

Pohjoismaissa vesivoimaloiden tilanne on ollut normaalia heikompi. Kun vesitilanne on heikko, tarjontaa sähköstä on vähemmän ja sähköä joudutaan tuomaan ulkomailta. Tuotannon alijäämä pohjoisessa Norjassa on huomattavan suurta: varannot ovat 90 prosentin tasolla normaaliin verrattuna.

Absoluuttinen määrä sähkövajeessa on suurta, useita terawattitunteja. Vajauksen määrä on Energy Quantified:n mukaan yhteensä 6 TWh vuoden 2021 viimeisellä ja vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä. Se vastaa monen tuulivoimalan keskivertoa tuotantoa vuodessa. Nord Poolin sähkön pörssihinta oli noussut alle eurosta yli 80 euroon vähän yli vuoden ajanjaksolla, johtuen isolta osin heikentyneestä vesi- ja tuulivoiman tuotannosta.

Pohjoismaiseen energian hintatasoon tulee myös tulevaisuudessa vaikuttamaan lisääntyneet yhteydet Iso-Britanniaan sekä Saksaan. Iso-Britanniaan ollaan avaamassa Norjasta NSL-yhteys (North Sea Link), joka tuo mukanaan hintapaineet valloillaan olevan markkinatilanteen mukaisesti.

Lähteet:

https://www.stat.fi/til/ehi/2021/03/ehi_2021_03_2021-12-09_tie_001_fi.html https://www.stat.fi/til/ehi/2021/03/ehi_2021_03_2021-12-09_tie_001_fi.html https://www.kpflaki.com/post/mist%C3%A4- p%C3%A4%C3%A4st%C3%B6kaupassa-on-oikeastaan-ky – se-ja-toimiiko-se https://www.oxfordenergy.org/wpcms/wp-content/uploads/2022/01/Surging-2021- European-Gas-Prices-%E2%80%93-Why-and-How.pdf https://www.sahkon-kilpailutus.fi/blogi/porssisahkon-hinta-ennatyskorkealla/ https://www.thelocal.no/20210908/explained-why-are-energy-costs-soaring-insouthern-norway/ https://www.fortum.com/about-us/forthedoers-blog/why-power-price-now-muchhigher-last-year-anddoes-it-matter https://www.energyquantified.com/blog/nordic-power-prices-rise-on-low-hydroreservoir-levels https://www.reuters.com/business/energy/european-gas-demand-seen-falling-thisyear-due-cheaper-coal-iea-2022-01-31/

Jatka keskustelua:

Ekonomistina Eiffelin alla

Artikkeli | TEKSTI & KUVA Outi Jurvanen

Viime keväänä yliopiston sähköpostiini kolahti meili otsikolla ”Harjoittelupaikkoja OECD:llä”. Viestissä mainostettiin tuottavuuslautakunnan, yritystukien tutkimusjaoston ja talouspolitiikan arviointineuvoston, sekä OECD:n yhteistä tutkimushanketta, johon haettiin kahta graduntekijää yhdeksäksi kuukaudeksi. Tutkijan urasta kiinnostuneena sekä graduaihetta vailla olevana päätin hakea paikkaa. Ilmoituksessa ei ollut täsmennetty paikkakuntaa, mutta korona-ajan etäilyyn tottuneena olin varma, että työ olisi etätyötä Helsingissä. Työhaastattelu alkoi kuitenkin sanoilla: ”Meidän ilmoituksemme oli tosiaan vähän epätäsmällinen, mutta tämä työ on tosiaan Pariisissa.” Jo seuraavana päivänä sain puhelun ”Olit paras hakija, olethan varmasti valmis muuttamaan Pariisiin?” Vastasin empimättä myöntävästi. Näin tulin tehneeksi yhdessä vuorokaudessa päätöksen uuteen maahan muuttamisesta ja pian pyöräilinkin työmatkoja Eiffel-tornin ohi.

Uuteen maahan muuttaminen, sekä töiden aloittaminen isossa kansainvälisessä järjestössä jännittivät minua paljon. Pelkäsin, että en korona-aikaan tutustuisi lainkaan uusiin ihmisiin, ja koko vuosi olisi pelkkää yksinäistä puurtamista. Onneksi odotukseni osoittautuivat vääriksi. OECD:llä on kymmeniä kansainvälisiä harjoittelijoita, joille järjestetään yhteisiä kahvitaukoja ja after workeja joka viikko. Lisäksi saan harjoitteluuni Erasmus+ -apurahaa, joten olen päässyt osallistumaan myös Erasmus-bileisiin, kaupunkikierroksille ja matkoille. Menoa ja meininkiä on siis riittänyt, ja yksi kansainvälisen harjoittelun parhaista puolista on ehdottomasti ollut mahdollisuus saada ystäviä ympäri maailmaa.

Työssäni olen päässyt todellakin soveltamaan taloustieteen opinnoissa oppimiani taitoja. Tiimini työskentelee OECD-maiden yritystilastoista aggregoitujen tietokantojen ylläpidon parissa. Työni onkin sisältänyt erittäin paljon STATAlla koodaamista ja alussa yllätyin siitä, miten pitkiä ja monimutkaisia STATAn dofilet voivatkaan olla. Tämän lisäksi olen tehnyt kirjallisuuskatsausta suomalaisten yritysten tuottavuuden kehittymisestä 2000-luvulla, tehnyt muistiinpanoja kansainvälisessä konferenssissa, sekä tietysti analysoinut aineistomme avulla Suomen yritysdynamiikkaa. Jos vielä matikan fuksikursseja käydessä epäilin, tarvitseeko tätä kaikkea matikkaa koskaan mihinkään, ovat opitut taidot osoittautuneet nyt korvaamattomiksi. Olen pähkäillyt erilaisten taloudellisten indikaattorien matemaattisia ominaisuuksia, käynyt läpi makromalleja, sekä palauttanut mieleen käänteismatriisien toimintaa. Toisaalta myös talouspolitiikan ymmärtäminen on ollut työssäni tärkeää. Kaiken opiskelun jälkeen on ollut hienoa päästä työskentelemään “oikean elämän” ongelmien parissa, ja oikeasti analysoida Suomen taloutta. Toisaalta uusien asioiden omaksuminen uuteen maahan sopeutumisen ohella on vienyt välillä myös paljon energiaa, ja iltaisin uni on maittanut hyvin.

Varsinaisten töiden lisäksi on ollut tietysti jännittävää päästä näkemään kansainvälisen järjestön toiminnan arkea. Työelämä täällä eroaa Suomesta monin tavoin. Ranskassa työpäivä alkaa usein vasta yhdeksän jälkeen ja lounastauolla nautiskellaan ruuasta pitkään, mutta monet myös tekevät pitkää työpäivää aina myöhään iltaan asti. Toisin kuin Suomessa valtiolla työskennellessä, meillä ei myöskään ole kellokortteja tai varsinaisia työaikoja, vaan tärkeintä on työn edistyminen. OECD:n viralliset kielet ovat ranska ja englanti, mutta olen tähän mennessä puhunut ranskaa pelkästään työpaikan ruokalassa. Lisäksi olen osallistunut muutamaan konferenssiin, jossa ranskankielisten maiden edustajat ovat päättäneet pitää puheenvuoronsa ranskaksi. OECD:n – tai ranskalaisittain OCDE:n päämajan päärakennus on upea chateau, jonka paikalla on aiemmin sijainnut Marie Antoinetten linna. Oma työpisteeni sijaitsee kuitenkin lisärakennuksessa, joka on kuin mikä tahansa harmaa konttori. Niinpä kansainvälisessä organisaatiossa työskentelystä muistuttavat lähinnä tiukat turvajärjestelyt – esimerkiksi turvaovien läpi kulkeminen vaati opettelua.

Vaikka päädyin harjoitteluun Pariisiin puoliksi vahingossa, lähtisin tänne ehdottomasti myös uudestaan. Kaiken kaikkiaan voin suositella ulkomaan harjoittelua kaikille, jotka haluavat kokea pienen maisemanvaihdoksen, kansainvälistyä, sekä kartuttaa työkokemusta.

Jatka keskustelua:

Tarvitseeko inflaatiosta huolestua?

Artikkeli | Juho Junttila

Inflaatio on viime kuukausina ylittänyt keskuspankin asettamat tavoitteet euroalueella. Lokakuussa kuluttajahintojen vuosimuutos Suomessa oli 3,2%. Vaikka tilannetta on odotettu jo pitkään, tulevaisuudennäkymät ovat jälleen vaikeasti ennakoitavissa. Merkittäviä kysymyksiä ovat muun muassa inflaation perimmäiset syyt. Erityisesti Yhdysvaltojen pankki on tulkinnut tilannetta  ”väliaikaiseksi” inflaatioksi, joka hellittäisi maailmantalouden solmujen auetessa ja  erityisesti tuotantoketjujen ongelmien korjautuessa sekä energian tarjonnan vapautuessa. Euroopan keskuspankki on reagoinut uuteen tilanteeseen päivittämällä inflaatiotavoitteensa määrittelyä. Jatkossa kahden prosentin inflaatiota tavoitellaan keskipitkällä aikavälillä. Ajoittaiset heilahtelut tavoitteen ympärillä eivät siis uuden strategian puitteissa vaadi väliintuloa, ellei inflaatio vaikuta kroonistuneen. 

Pessimistisemmät sivustakatsojat ovat myöskin povanneet hyperinflaation alkutahteja, joka seuraisi pandemia-ajan ennennäkemättömästä rahan painamisesta. Työttömyyslukujen jäätyä odotetusti korkeammalle tasolle kuin ennen pandemiaa, myös stagflaation eli korkean työttömyyden ja inflaation vaarallista yhdistelmää on nostettu takaisin keskusteluun. OPEC on jälleen kiristänyt globaalia öljyn tarjontaa, joten yhtäläisyydet 1970-luvun Yhdysvaltojen kansantalouteen eivät välttämättä ole kaukaa haettuja.

Vaikka tämän kaltaiset uhkakuvat tuntuisivat pikemminkin menneen ajan myyteiltä tai Venezuelan kaltaisten valtioiden ongelmilta, on inflaatio täysin arkipäiväinen ilmiö, vaikka sitä ei vaikkapa kaupassa käydessä aina huomaakaan. Joskus huomaamattomuus on jopa tarkoituksella. Niin sanottu “shrinkflation” viittaa ilmiöön, jossa tuotteen hinta on sama kuin aikaisemmin, mutta sen sisältöä on vähennetty. Käytännössä samalla rahalla saa vähemmän kuin aikaisemmin, mutta ilman tarkempaa tarkastelua tämä saattaa jäädä huomaamatta. Tänä vuonna surkastumista on tapahtunut muun muassa ruokakauppojen makeishyllyillä, joissa Yhdysvaltalainen makeisvalmistaja Hershey’s on karsinut unsseja pois tuotteistaan.

Arvon säilyttäjän maineestaan huolimatta kulta on historiallisesti hyvin arvaamaton suojasatama inflaation vallitessa.

Hintatason nousu on psykologisesti hankala ja itseään ruokkiva ilmiö. Oletukset korkeammista hinnoista heijastuvat nykyhetkeen, sillä asioiden kallistuessa ne on viisasta hankkia nyt eikä myöhemmin. Oppikirjojen kauhukuvissa nouseva kysyntä nostaa hintoja, mikä puolestaan pakottaa työntekijät vaatimaan lisää palkkaa. Tämä luonnollisesti nostaa hintoja entisestään ja inflaatiokierre on valmis.

Opiskelijan näkökulmasta hintojen nousu voi kuulostaa pelottavalta ilmiöltä. Paremman kokonaiskuvan saavuttaiseksi saattaa olla mielekästä seurata myös pohjainflaatiota, eli kuluttajahintojen muutoksia kun energia ja ruoka poistetaan. Kasvavan inflaation edessä moni saattaa silti pohtia selviääkö Kelan tuilla enää kuukauden loppuun saakka. Jos hintojen nousu siirtyy myös vuokriin, onko edessä opiskelijoiden massapako vanhempien nurkkiin piileksimään? Välitöntä riskiä tähän tuskin on, kahdesta syystä. Ensinnäkin asumistuki ja opintoraha seuraavat kuluttajaindeksia hyvin. Tämän lisäksi hintojen nousu on tänä vuonna keskittynyt erityisesti bensan, dieselin, asuntojen ja autojen hintoihin, eli hyödykkeisiin joita nuori opiskelija tuskin kuluttaa päivittäin. Jos inflaatiolla kuitenkin leviää laajemmalle, on sillä merkittäviä vaikutuksia jokaisen pankkitiliin. Käteisen rahan menettäessään arvoa, mihin sen voisi suunnata saadakseen säästöt säilyttämään arvoaan tai jopa tuottamaan voittoa?

Mitä mieltä on akateeminen tutkimus?

Akateemisessa kirjallisuudessa inflaatiolta suojautumista (inflation hedges) on tutkittu vertailemalla eri sijoitustuotteiden menestystä inflaatiota vasten. Yksinkertaisimmillaan tätä voidaan testata tutkimalla korrelaatiota inflaation ja tuoton välillä. Mikä on siis empiirisesti paras sijoituskohde inflaatiolta suojautumiseksi?

Arvon säilyttäjän maineestaan huolimatta kulta on historiallisesti hyvin arvaamaton suojasatama inflaation vallitessa. Kymmenien vuosien aikavälillä kullan on todettu seuraavan inflaatiota suhteellisen hyvin, mutta lyhyellä aikavälillä sen spekulatiivinen luonne ja transaktiokustannukset tekevät sijoituksesta inflaation mielessä arvaamattoman (Worthington & Pahlavani 2007). Kullan vähemmän suosittu serkku, hopea, vaikuttaa myöskin löytäneen uuden kotinsa internetfoorumeiden riskisijoittaja-ryhmistä, mikä saattaa vähentää sen kurssin enemmän spekulatiivisesta kuin arvoa suojaavasta näkökulmasta. Samaan koriin voidaan lukea myös ”digitaalinen kulta” eli Bitcoin ja muut suositut kryptovaluutat. Tutkimusta on toistaiseksi niukasti saatavilla, mutta inflaatioriski on todennäköisesti tämän spekulatiivisen tuoteryhmän pienimpiä riskejä.

Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä osakkeiden suojaus inflaatiota vasten vaikuttaa olevan heikohkoa. Pitkällä aikavälillä tai korkean inflaation vallitessa historia toteaa osakesijoitukset keskimäärin hyväksi suojakeinoksi. Erityisesti infrastruktuuria tarjoavat yritykset, joiden markkinavoima on merkittävä ovat yksi parhaista turvasatamista, sillä ne kykenevät siirtämään kohonneet kustannukset kuluttajalle. Myös yritykset, jotka operoivat talousalueilla joissa käytetään muita valuuttoja voivat tarjota inflaatiolta suojaa. Enimmäkseen tutkimuksen näkökulma on kuitenkin Yhdysvalloista lähtöisin, joten sitä ei voi suoraan yleistää euroalueelle. 

Arvopapereista on tärkeää nostaa esille myös valtionlainat. Irving Fisherin 1930-luvulla kehittämän korkoteorian mukaan lyhyiden obligaatioiden tulisi tarjota täydellinen korrelaatio odotettua inflaatiota vastaan. Tutkimukset asettavat luvun kuitenkin jonnekin 0.5-1 välille (Bekaert & Wang 2010). Tästä huolimatta lyhyellä aikavälillä ja ilman yllättävää inflaatiota valtionvelkapaperit säilyttävät arvoaan hyvin. Pitkän aikavälin veloissa vaikutus kuitenkin heikkenee, joten lyhyitä velkapapereita kannattaisi hankkia ketjussa riskin pienentämiseksi.

Kiinteistöt ja raaka-aineet – reaaliomaisuus – nauttivat hyvää mainetta, ja syystä. Tutkimusten mukaan molemmat suojaavat inflaatiolta hyvin ja tarjoavat myös merkittäviä tuottomahdollisuuksia. Opiskelijan näkökulmasta asunto- tai kahvipapumarkkinat ovat kuitenkin niin kallis ja spesialisoitunut rahoituksen ala, ettei niihin sekaantuminen useimmalle sovi. Futuurikaupankäynti ilman riittävää perehtymistä voi johtaa myös käytännöllisiin ongelmiin: pahimmassa tapauksessa Chicagoon on saapumassa kontillinen öljyä tai seitsemän tonnia jäistä appelsiinimehua ja hämmentynyt opiskelija Suomessa omistaa velvoitteen sen ostamiseksi.

Jatka keskustelua:

Pikaopas DCF-mallinnukseen

Artikkeli | Mikko Vanhala

Osakkeiden arvonmääritys on monia kiinnostava aihe. Analyytikkojen paljon käyttämällä diskontattujen kassavirtojen mallilla voidaan osakkeen arvoa määrittää hyvinkin täsmällisen tuntuisesti – mutta onko tämä täsmällisyys valheellista? Millaisista osista kassavirtamalli koostuu? Millaisiin oletuksiin se perustuu ja miten sen antamiin tuloksiin tulisi suhtautua? 

DCF- eli Discounted Cash Flow-malli yhtiön arvonmääritykseen perustuu ajatukseen, että yritys pystyy tuottamaan ennemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa kassavirtaa omistajilleen. Siten osakkeen hinta ei mallin mukaan perustu vain siihen kohdistuvaan kysyntään ja tarjontaan — joka puolestaan on kantava idea markkinoihin perustuvissa valuaatiomalleissa, kuten verrokkihinnoittelussa. Verrokkihinnoittelussa verrataan osakkeen arvostustasoa — esimerkiksi P/E- tai P/B-lukuja — kilpailijoihin ja muihin toimialan yhtiöihin. 

DCF-mallit ovat teoriassa hyvin yksinkertaisia. Pyritään vain ennustamaan kassavirtoja muutaman seuraavan (usein 5-10) vuoden ajalta, jonka jälkeen oletetaan tuloksen kasvavan vakiovauhtia. Ttätä häntäsummaa kutsutaan terminaaliarvoksi. Nämä kassavirrat diskontataan sitten nykyhetkeen, jolloin saadaan osakkeen oikea arvo. Jos liiketoiminta on vakaata ja ennustettavaa ja yritys maksaa säännöllistä ja kasvavaa osinkoa, voidaan käyttää niin sanottua Gordonin kasvumallia, joka on sama kuin DCF-mallin terminaaliarvo. Usein näin ei kuitenkaan ole, vaan yrityksen kasvu on joko ensin nopeaa ja sitten hitaampaa mutta vakaata tai vielä realistisemmin aluksi nopeaa, sitten vähitellen hidastuvaa ja lopulta vakaata. 

Kaavana malli näyttää seuraavalta (tässä 4 vuoden ennusteperiodilla, jonka jälkeen terminaaliarvo):

, missä FCF ovat ajanhetken i kassavirtoja, r on diskonttokorko ja g tuloskasvu.

Mallissa on siis käytännössä neljä liikkuvaa osaa: kassavirrat, diskonttauskorko, kasvu ja päätösarvo. Kuten yllä olevasta kaavasta on helppo huomata, on terminaaliarvon vaikutus osakkeen arvoon erittäin suuri. Siksi on tärkeää huomata, että hyvinkin pieneltä tuntuvat muutokset voivat vaikuttaa mallin antamaan hintaan oleellisesti. Mallia rakennettaessa täytyy väistämättä tehdä enemmän tai vähemmän subjektiivisia olettamuksia, mistä johtuen eri markkinaosapuolilla voi olla hyvin erilaiset näkemykset osakkeen todellisesta arvosta saman mallin käytöstä huolimatta.

Mitä korkoa tulisi käyttää?

Diskonttauskorkona käytetään pääsääntöisesti keskimääräistä pääoman kustannusta eli WACCia (Weighted Average Cost of Capital). WACC antaa sijoittajien ja velkojien tuottovaatimuksista laskettavan keskimääräisen kustannuksen, joka saadaan painottamalla sijoittajien tuottovaatimusta oman pääoman osuudella yrityksen pääomasta ja lisäämällä siihen velkojien tuottovaatimus painotettuna vieraan pääoman osuudella yrityksen pääomasta eli kaavalla

, missä D on velan ja E oman pääoman määrä, T veroprosentti ja rD ja rE velkojien ja sijoittajien tuottovaatimukset. Huomaa, että WACC voi myös muuttua ennustejakson aikana.

Velkojien tuottovaatimusta (eli vieraan pääoman kustannusta) voidaan arvioida yrityksen pitkäaikaisen velan korkotasolla ja sijoittajien tuottovaatimus (eli oman pääoman kustannus) puolestaan voidaan määrittää esimerkiksi Capital Asset Pricing -mallilla, joka perustuu riskin ja tuoton kasvuun lineaarisesti ja samassa suhteessa. Tämän laskeminen monimutkaistaa mallia, sillä tarvitsemme järkeviä oletuksia osakkeiden riskipreemiosta sekä riskittömästä korosta. Osakkeiden riskipreemiolla tarkoitetaan markkinoiden riskittömän koron ylittävää tuottoa eli korvausta, joka riskin kantamisesta saadaan. 

Osakkeiden riskipreemio voidaan siis Suomessa määrittää esimerkiksi Helsingin pörssin pitkän aikavälin keskimääräisen tuoton ja riskittömän koron erotuksena. Yksi mahdollisuus olisi myös käyttää liukuvia arvoja, jolloin nousu- ja laskukausina saadaan osakkeille perusteltua melko erilaisiakin arvostustasoja. Käytännössä voi kuitenkin olla selkeämpää käyttää riskipreemiona kiinteää lukua. Esimerkiksi analyysiyhtiö Inderes on käyttänyt koko historiansa ajan kassavirtalaskelmissaan riskipreemiona 4,75 prosenttia.

Riskitön korkokaan ei ole niin helposti määritettävissä kuin voisi kuvitella. Perinteisesti riskittömänä korkona käytetään kolmen kuukauden Yhdysvaltain valtionlainojen korkoa, mutta voimme kysyä, onko tämäkään korko ensinnäkään täysin riskitön, ja toiseksi, saako kukaan muu kuin valtio todellisuudessa lainaa tällä korolla. Juuri Yhdysvaltain korkoa käytetään siksi, että se on lähimpänä riskitöntä ja siihen perustuu monien muidenkin sijoitustuotteiden hinnoittelu. Voisimme kuitenkin käyttää myös esimerkiksi Euroopan korkoja, jolloin saamamme tulokset olisivat erilaisia – tämäkin muutos voisi olla ihan perusteltavissa.  

Miten arvioida kassavirtoja?

Kassavirtoina käytetään usein vapaita kassavirtoja. Vapaa kassavirta kertoo, paljonko rahaa yrityksellä on käytettävissään vaatimuksenhaltijoille, eli velkojille ja sijoittajille, maksamiseen. Vapaan kassavirran määrittämiseen tarvitaan tuloslaskelmaa ja tasetta. Jotta tämä ei olisi liian helppoa, voidaan kassavirta laskea joko vapaana kassavirtana yritykselle (FCFF) tai pääomalle (FCFE). Näistä jälkimmäistä käytetään yleensä, kun yrityksen velkaantuneisuusaste on vakaa, olipa se sitten matala tai korkea, ja ensimmäistä lähes kaikissa muissa tilanteissa.

, missä EBIT on liiketulos, veroprosentti, CAPEX pääomamenot (t&k-menot, yrityskaupat), depreciation poistot ja NWC vaihto-omaisuuden ja lyhytaikaisten velkojen erotuksen muutos.

Kassavirtoina voidaan käyttää myös odotettuja osinkoja. Tällöin laskelma helpottuu huomattavasti, mutta usein tämä ei onnistu, sillä etenkin voimakkaan kasvun vaiheessa olevat yritykset saattavat alkaa maksaa osinkoja vasta paljon myöhemmin.

Nyt kun osaamme laskea kassavirrat tuloksesta, voimme siirtyä mallin päävastustajaan eli tulosennusteisiin. Tulosennusteet ovat se mallin palanen, joka menee todennäköisimmin ja pahimmin vikaan; tulevaisuutta on yksinkertaisesti mahdotonta ennustaa. 

Mistä siis kannattaisi lähteä liikkeelle? Ensimmäiseksi voisimme kääntää katseemme historiaan: millaista vauhtia yhtiön tulos on kasvanut aikaisempina vuosina? Historiallisten tulosten tuijottaminen on kuitenkin ongelmallista ainakin kahdesta syystä: ensinnäkään historia ei ole tae tulevasta — kasvun ekstrapoloiminen historiasta voi olla epärealistista — ja toiseksi, negatiiviset tulokset joinakin vuosina saattavat sekoittaa laskut pahasti. Jos mietitään vaikka tilannetta, jossa vuonna 2019 yrityksen tulos on ollut -10 m€ ja vuonna 2020 se onkin +2 m€, mikä on tuloksen kasvuprosentti näiden vuosien välillä? 

Voimme myös kääntää katseemme ympärillemme ja katsoa, mitä muut arvonmäärittäjät ovat arvioineet (monia analyysejä julkaistaan ilmaiseksikin ja analyytikoiden tärkeä tehtävä on perustella mallinnuksissa tekemiään oletuksia). Toisaalta analyytikot syyllistyvät usein laumakäyttäytymiseen ja yhden antamat suositukset vaikuttavat vahvasti muidenkin suosituksiin (esim. Welch [2000], Journal of Financial Economics). Lisäksi on tärkeää huomata, että kohdeyritykset itse ovat usein niin sijoittajille kuin analyytikoillekin tärkein tiedonlähde, mikä voi myös osaltaan selittää suositusten liikkumista samaan suuntaan samaan aikaan.

Kasvua voidaan yrittää arvioida myös yrityksen fundamenttien perusteella. Tällöin eräs ennuste kasvulle saadaan investointiasteen (reinvestment rate) ja sijoitetun pääoman tuoton (return on investments, ROI) tulona. Eri fundamentteihin perustuvia kasvunopeuskaavoja on paljon, ja niiden kaikkien esittely menee tämän tekstin tavoitteiden ulkopuolelle. Mikäli ehdit jo innostua, löytyy näiden esittelyä esimerkiksi valuaatiosta paljon kirjoittaneen New Yorkin yliopiston Stern Business Schoolin professori Aswath Damodaranin kotisivuilta. Isojen yritysten kasvu on usein melko vakaata, mutta pienempien ja uusien yritysten kasvun arviointi on vaikeaa, ja voi olla että kullekin ennustevuodelle käytetään eri menetelmiä. 

Miten saada järkevä terminaaliarvo?

Terminaaliarvon laskemiseen on kaksi yleistä tapaa. Näistä ensimmäistä onkin jo sivuttu, ja se perustuu Gordonin kasvumalliin. Realistinen luku häntäsumman kasvuksi on muutaman prosentin luokkaa (noin 2-4 %). Voi olla myös hyvä kokeilla millaisia tavoitehintoja eri kasvunopeuksilla saadaan.

Toinen tapa on niin sanottu exit-kerroin. Tämä menetelmä muistuttaa verrokkihinnoittelua, mutta siinä käytetään ennusteperiodin jälkeisiä tunnuslukujen arvoja kertoimien laskemiseen. Käytännössä laskemme siis ennusteperiodin viimeistä vuotta seuraavalle vuodelle eri tunnuslukujen arvot, ja verrataan näitä verrokkiyhtiöille laskettuihin vastaaviin arvoihin. Yleisimmin käytettyjä kertoimia ovat P/E (markkina-arvo / nettotulos) ja EV/EBITDA (velaton markkina-arvo / käyttökate). 

Miksi verrataan verrokkiyhtiöihin emmekä mihin tahansa muihin yhtiöihin? Koska eri toimialoilla taserakenteet ja liiketoimintamallit ovat hyvin erityyppisiä, ja siten ne eivät ole suoraan vertailukelpoisia eri toimialojen välillä. Verrokkiyhtiöitä etsiessä on usein aiheellista suunnata myös ulkomaisiin pörsseihin, sillä Helsingin pörssin kokoisessa indeksissä ei mikään toimiala ole kovin yliedustettuna.

Laskelmassa olisi hyvä kertoa myös terminaaliarvon osuus tuloksena saadusta hinnasta. Käytetyistä diskonttauskoroista riippuen voi terminaaliarvo vastata jopa 50-70 prosentista mallin antamasta hinnasta: lienee sanomattakin selvää, että tällöin päätösarvon laskemisessa käytettyjen parametrien arvoja on syytä pohtia hyvin tarkasti.

Sudenkuoppia

Yleisimmät virheet kassavirtamallinnuksessa liittyvät ennusteperiodin pituuteen, tuloskasvun ennustamiseen ja markkinaolosuhteisiin. Liian lyhyt, esimerkiksi vain 2 vuoden, ennusteperiodi yksinkertaistaa tilannetta liikaa, kun taas liian pitkä, esimerkiksi 25 tai 30 vuoden ennuste muuttuu aivan liian epätarkaksi (jos jo ensi vuoden kassavirtojen ennakointi on vaikeaa, niin mitä voimme sanoa 30 vuoden päähän?).

Kasvunopeuden arvioinnissa tärkeintä on muistaa, että yritys ei voi kasvaa pitkällä aikavälillä maailmantalouden yleistä kasvuvauhtia nopeammin. Muuten yrityksestä tulisi lopulta äärettömän kokoinen, mikä ei tietenkään ole mahdollista. Toisaalta voidaan kysyä myös, voivatko yritykset edes kasvaa loputtomiin? Todennäköisesti eivät, mutta negatiivisen kasvun mallintamisen yrittäminen johtaa uusiin ongelmiin.

Kassavirtaennusteita laskiessa tulisi pyrkiä arvioimaan myös markkinaolosuhteita. Jos käytämme pohjavuotena vaikkapa vuotta 2020, emme todennäköisesti saa kovin hyviä tuloksia, sillä liiketoimintaympäristö oli huomattavasti tavallisuudesta poikkeava. Toisaalta juuri koronapandemian kaltaiset kriisit voivat pitkällä aikavälillä vaikuttaa yritysten liiketoimintamalleihin hyvin ratkaisevastikin, mutta tämänkaltaisten muutosten ennakointi vasta vaikeaa onkin — pidettiinkö koronaakaan globaalina uhkana edes vielä helmikuussa 2020? Sama pätee myös sellaisiin yrityksiin, joilla on nyt vahva kilpailuetu jollakin markkinalla. Kauanko tällaisen edun on realistista olettaa kestävän?

Plussia ja miinuksia

Vaikka DCF-mallin antama tulos voikin näyttää häiritsevän tarkalta, ei sillä saatua arvoa tule pitää absoluuttisena totuutena. Mallissa käytetyistä parametreista tulisi tehdä herkkyysanalyysi, eli tarkastella pienten parametrimuutosten vaikutusta lopputulokseen. Siitäkin huolimatta arvonmääritys on aina melko subjektiivista, ja erilaisilla – mahdollisesti jopa hyvin perusteltavilla – parametrien arvoilla voidaan saada poikkeavia tuloksia.  

Toisaalta DCF-mallit myös mahdollistavat hyvin yksityiskohtaisen mallinnuksen, eivätkä vaadi verrokkiyhtiöiden olemassaoloa ja soveltuvat siten hyvin monenlaisten yritysten valuaatioon (ja moneen muuhunkin kohteeseen: DCF-mallia käytetään myös esimerkiksi kiinteistöjen ja patenttien arvonmäärityksessä). Arvonmääritys DCF-mallilla ei myöskään ole matemaattisesti erityisen vaikea operaatio (aikaavievää kylläkin), ja rakentamalla sopiva taulukko esimerkiksi Excelissä on helppo tarkastella eri palasten vaikutuksia lopputulokseen. 

Tässä artikkelissa vedettiin pituusrajoitteen vuoksi mutkia suoriksi. Emme esimerkiksi keskittyneet koko taseen ja tuloslaskelman ennustamiseen, mistä johtuen vapaiden kassavirtojen laskemiseen tarvittavien arvojen määrittäminen olisi käytännössä vaikeaa. Kiinnostunut lukija ohjataankin tutustumaan lähteisiin [1]-[3] 

DCF-malli ei ole mikään ihmelääke, jolla saadaan täsmällisen tarkkoja tuloksia osakkeiden todellisesta arvosta. Se on kuitenkin tehokas ja yksityiskohtainen apuväline eri skenaarioiden arviointiin. Koska arvonmääritys vaatii monenlaisia yksinkertaistuksia, on syytä valmistautua perustelemaan – vähintään itselleen – tekemänsä oletukset. Parhaiten kassavirtamalli toimiikin muiden arvonmääritysmenetelmien tukena.

Lähteitä ja kirjallisuutta
[1] Jennergren (2011): A Tutorial on the Discounted Cash Flow Model for Valuation of Companies, SSE working paper
[2] Damodaran (2021): Valuation lecture notes
[3] Copeland, Weston, Shastri (2005): Financial Theory and Corporate Policy, Pearson

Jatka keskustelua:

Krypton(iitin) arvo

Vieraskynä | Juha Junttila

Krypto/digi/virtuaalivaluutat ovat hajautettujen rahoitusjärjestelmien (Decentralized Finance, DeFi) ehkä kansanläheisin muoto saavutettavuutensa ansiosta, ja siten niiden ajatellaan lisäävän myös rahoitusmarkkinoille osallistumisen (Financial Inclusion) mahdollisuutta globaalisti. Akateemisessa tutkimuksessakin ne ovat nousseet kirkkaampaan valokeilaan parina viime vuotena, kun vakavasti otettavat rahoitus- ja valuuttamarkkinatutkijat ja ekonomistit (esim. Tobias Adrian, Campbell Harvey, Markus Brunnermeier, Gary B. Gorton ja Richard Lyons) ovat alkaneet tehdä tutkimusta, jota julkaistaan kiihtyvällä tahdilla myös FT50-tason lehdissä. Kaikki alkavat ymmärtää, mistä puhutaan, kun tarinoidaan Bitcoineista, Ethereumista tai vaikkapa ’vakaavaluutta’ Tetheristä.

Tuhannet kryptovaluutat ovat globaaleilla markkinoilla toimivien kryptopörssien/välittäjien kautta nykyään kaikkien saatavilla. Pitkään aikaan kenenkään ei ole ollut pakko osata hyvin energiaintensiivistä lohkoketjulouhintaa ja koko ajan monimutkaistuvien matemaattisten ongelmien ratkaisuja päästäkseen mukaan niihin liittyvään ansaintaan. Olennaisilta osiltaan kaikkien kryptovaluuttojen hinnat perustuvat nykyään jälkimarkkinaperusteiseen kaupankäyntiin. Tärkeä käytännöllinen ja tutkimuksellinenkin kysymys on siten se, miten tämä hinta/markkina-arvo/arvostus määräytyy?

Koska yksikään kryptovaluutta ei ole vielä saavuttanut globaalisti sitä asemaa, joka keskuspankkien liikkeeseen laskemilla fiat-valuutoilla on, sen paremmin vaihdon välineenä, laskentayksikkönä, kuin arvostuksen mittanakaan, eli Bengt Holmströmin lanseeraaman No-Questions-Asked (NQA) arvon mukaisena valuuttana, on niidenkin arvonmäärityksestä pakko puhua suhteessa siihen, mikä on niiden fundamentti- eli perusarvo, vai onko sitä ollenkaan. Tämä voidaan tehdä perustuen kryptojen/digivaluuttojen kolmeen kehitysaskeleeseen: ensi vaiheen yksityiset digivaluutat (Bitcoin ja tuhannet muut); vakaat valuutat/kolikot (stablecoins, muutamia satoja tällä hetkellä); ja keskuspankkien digivaluutta (central bank digital currency, CBDC).

Käytännön esimerkkinä kryptojen vaihdon väline -arvoon liittyvästä tämän hetken tilanteesta voisi olla seuraava. Jos Teslansa bitcoineilla maksanut kärköläläinen sikafarmari haluaa ostaa silakkamarkkinoilta syyrströmminkiä bitcoineilla, ja se ei suomea murtaen puhuvalle kalastajalle ehkä (vielä) käykään, alkaa sikafarmaria harmittaa, koska hän tuli Teslallaan tätä varten pitkästä aikaa kaupunkiin. Farmari muistaa jatkossa, että Aleksanterinkadun nostoautomaatista pitää nostaa edes vähän fiat-rahaa eli euroja, että saa oman kinkun lisäksi kalaakin joulupöytään, tai sitten käyttää maksukorttia, jonka selvittelyvaluuttana on edelleen euro.

Myös vakaavaluutat ovat pääasiassa tällä hetkellä spekulatiivisia sijoituskohteita markkinatoimijoiden keskuudessa.

Esimerkki kuvaa sekä ensi vaiheen että vakaavaluuttavaiheen kryptojen tarvetta tulla noteeratuiksi edelleen keskuspankkien liikkeeseen laskemien fiat-valuuttojen arvossa, koska ne eivät ole vielä riittävän yleisesti hyväksyttyjä vaihdon välineitä, ja niillä ei ole siten NQA-ominaisuutta. Eli kalastaja ei purematta niele bitcoineja omiin ostotarkoituksiinsa hyväksyttävänä maksuvälineenä omissa myynneissäänkään.

Lyhyesti sanottuna, yhdelläkään yksityisesti liikkeeseen lasketulla krypto/digivaluutalla ei ole fundamenttiperusteista arvonmääritysmallia tai -kehikkoa vielä olemassa. Niiden arvot eivät siten perustu maiden väliseen kaupankäyntiin tai liikkeeseenlaskijoiden kannattavuuteen perustuvaan osingon tai muun tuoton maksukykyyn, tai muiden sijoituskohteiden (kuten korkoinstrumenttien) hinnoittelu/tuotto -eroihin. Kaikki kryptot on siten edelleenkin noteerattava eli arvotettava ainakin tällä hetkellä vielä fiat-valuutoissa, useimmiten USD-arvoina, muutama jo euroina ja esim. Japanin jeneinäkin. Lisäksi vähempimerkityksellisiä kryptoja noteerataan nykyään myös Bitcoineissa, koska suurin usko liittyy edelleen nimenomaan bitcoinin läpilyöntiin jopa laajemminkin laillisesti hyväksyttynä maksuvälineenä, minkä takia se on myös ylivoimaisesti eniten vaihdettu kryptovaluutta ainakin tällä hetkellä.

Stablecoin-vaihe on askel kohti arvoltaan (kuitenkin edelleen suhteessa fiat-valuuttoihin) vakaammaksi ’leimattuja’ kryptoja. Vakausleima liittyy siihen, että ko. valuuttojen jälkimarkkina-arvon on luvattu heilahtelevan täysin (pariteetin mukaisesti, eli yksi-yhteen) suhteessa siihen, miten niihin kiinnitetyn fiat-valuutan arvo vaihtelee, mikä taas määräytyy mitä suurimmassa määrin talouden ja (fiat)valuuttamarkkinoiden fundamenttien perusteella. Vakuudeksi voidaan hyväksyä esim. bitcoin -sijoituksia, mutta myös muita, kuten jalometallimarkkinoihin tai muihin hyödykemarkkinoihin liittyviä sijoitustodistuksia tai johdannaisia, rahamarkkinatodistuksia tai muita paremmin fiat-valuutassa mitatun arvon säilyttäviä sijoituskohteita. Periaatteessa vakaavaluutan/kolikon arvon heilahtelun täytyisi olla korkeintaan päivänsisäistä, mikäli liikkeeseenlaskija haluaa säilyttää sen pitemmän aikavälin uskottavuuden, koska yksityisenä valuuttana, annettuja vakuuksia lukuun ottamatta sillä ei edelleenkään ole sen haltijan suuntaan mitään takeita takaisinmaksusta uskottavassa (eli fiat) valuutassa sen markkina-arvon heiketessä.

Vakuuksien arvo taas perustuu niiden omien markkinoiden arvostukseen, joten sen määräytyminen on näiltä osin myös riskistä. Ääritapauksessa vaikkapa suuren bitcoin -vakuuden kautta bitcoin -markkinankin riski voi kanavoitua jopa suoraan vakaakolikon riskisyyteen, kun muut vakuuserät eivät riitä stabiloimaan kyseisen vakaakolikon hintakehitystä suhteessa fiat-valuuttaan, eli pariteettilupaus suhteessa fiat-valuuttaan näyttäisi horjuvan. Siten sekä liikkeeseenlaskijan että valuutan hallussapitäjän intressissä on pitää markkinatoimenpiteillään vakaakolikon arvo vakaana suhteessa virallisesti hyväksyttyihin vaihdon välineisiin eli fiat-valuuttoihin. Tästä huolimatta myös vakaavaluutat ovat pääasiassa tällä hetkellä spekulatiivisia sijoituskohteita markkinatoimijoiden keskuudessa, joskin niiden kohdalla esim. akateeminen tutkimus niiden fundamenttiarvon määräytymisestä on tällä hetkellä intensiivistä.

Viimeisin digivaluuttamarkkinoiden kehitysvaihe ovat keskuspankkien digivaluutat (CBDC), jotka on oikeastaan suunniteltu vastaiskuksi yksityisille kryptovaluutoille. Useat keskuspankit ovat viime aikoina käynnistäneet mittavia projekteja, joiden tarkoituksena on saada nopeasti aikaan päätös siitä, missä muodossa CBDC on järkevintä ottaa käyttöön. Valinta on tehtävä sen välillä, kuinka paljon CBDC muistuttaa käteistä, jolloin hallussapitäjän anonymiteetti on tärkeä tekijä, ja toisaalta, kuinka paljon CBDC muistuttaa talletuksen luonteista sijoituskohdetta, jolloin turvallisuus on tärkein ominaisuus. Valinta on todennäköisesti tehtävä näiden ääripäiden välisenä sekamuotona, koska yksityiset kryptot pitävät jo sisällään molempia näitä ominaisuuksia. Kumpikin muoto on keskuspankin taseessa vastattavissa, eli keskuspankki vastaa muodosta riippumatta digivaluutan liikkeeseenlaskusta ja laillisuudesta ja siten myös arvon stabiilisuudesta.

Ongelmana CBDC:n lanseeraamisessa on se, että jos se on liikaa talletustyyppinen (sijoitusmahdollisuus), mikä ääritapauksessa voisi mahdollistaa myös keskuspankin kilpailun liike- ja muiden perinteisten pankkien kanssa suoraan yleisölle kohdennetussa lainanannossa, se voisi olla voimakkaasti rahoituksenvälitysjärjestelmän stabiilisuutta heikentävä, eli vähän kuin kryptoniitti Teräsmiehelle. Tämän dilemman kanssa keskuspankit painiskelevat tällä hetkellä vahvasti, ja jo lähitulevaisuudessa on odotettavissa ulostuloja usealta suunnalta tässä kehitystyössä. Elämme edelleen mielenkiintoisia digimurroksen aikoja.

Kirjoittaja Juha Junttila on taloustieteen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Jatka keskustelua:

Täydellinen lopputyö

Artikkeli | Marja-Liisa Halko & Markku Lanne

Meitä pyydettiin kertomaan, millainen on täydellinen lopputyö, kandidaatin tai maisterin tutkielma, taloustieteessä. Päästämme lukijan heti jännityksestä. Täydellisen lopputyö on sellainen, jonka aihe liittyy taloustieteeseen ja joka valmistuu aikataulussa.

Monilla tieteenaloilla lopputyön aiheenvalinta on paljon rajoitetumpi ja ohjaajasta riippuvaisempi kuin taloustieteessä. Meillä opiskelijalla on miltei rajaton vapaus valita oman lopputyönsä aihe ja kandivaiheessa jopa ohjaajakin. Opiskelijan näyttää usein kuitenkin olevan vaikea hahmottaa talouden ja taloustieteen eroa. Kandivaiheessa seminaarin alkuosa käytetäänkin siihen, että eksoottiselta kuulostavaan aiheeseen (”mua kiinnostais noi kryptovaluutat”) löydetään taloustieteen näkökulma (”Millainen vaikutus digitaalisilla valuutoilla on rahatalouden vakauteen?”). Maisterivaiheessa aiheen etsintään käytetään kokonainen Research in Economics -opintojakso. Taloustieteilijät hääräävät nykyään melkein joka alalla, joten usein se taloustieteen näkökulma kandiseminaarissa parin viikon pohdinnan jälkeen ja maisterivaiheessa opintojakson aikana löytyy.

Koska meillä aiheen valinta on niin vapaata, tuota vapautta kannattaa käyttää pohtimalla aihetta ja yrittämällä täsmentää tutkimuskysymystä jo ennen kandi- tai maisteriseminaarin aloittamista. Tutkimuskysymyksen löytäminen kuitenkin on se avain täydelliseen lopputyöhön. Sopivia aiheita voi etsiä lukemalla viimeaikaisia taloustieteen yleisjulkaisuja, kuten suomenkielistä Kansantaloudellista aikakauskirjaa tai englanninkielisiä julkaisuja Journal of Economic Perspectives, Journal of Economic Literature tai Journal of Economic Surveys. Yleisjulkaisuista näkee, mitkä aiheet ovat taloustieteessä tällä hetkellä pinnalla, ja yleistajuisiksi kirjoitettujen artikkeleiden kautta aiheeseen päässee helpommin ja nopeammin sisälle. Ellei työn aihetta pysty pohdinnan jälkeen tiivistämään yhdeksi olennaiseksi kysymykseksi, aiheen valintaan liittyvää pohdintaa on syytä jatkaa.

Aiheen pohdinnassa kannattaa omien kiinnostuksen kohteiden lisäksi ottaa huomioon myös omat vahvuusalueet. Jos matemaattiset menetelmät, tilastotiede ja ekonometria eivät kuulu omiin vahvuusalueisiin, niin empiirisen aiheen valinta voi tehdä lopputyön tekemisestä liiankin tuskallisen kokemuksen. Empiirisen työn tekemistä saattaa haitata myös sopivan aineiston puute. Ennen empiirisen aiheen valintaa täytyykin aina varmistaa, että aiheeseen sopivaa dataa on olemassa ja se on myös saatavilla eikä maksumuurin takana. Oma suosikkiaihe kannattaa panna vaihtoon myös, jos aihepiiristä ei löydy yhtään suhteellisen tuoretta taloustieteellistä julkaisua, ja erityisesti siinä tapauksessa, että aihetta ei ole lainkaan taloustieteellisessä kirjallisuudessa käsitelty. Tällöin aihe on todennäköisesti joko kaluttu loppuun tai siihen on vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää taloustieteellistä näkökulmaa, jolloin se ei sovi taloustieteen opinnäytteen aiheeksi.

Ellei työn aihetta pysty pohdinnan jälkeen tiivistämään yhdeksi olennaiseksi kysymykseksi, aiheen valintaan liittyvää pohdintaa on syytä jatkaa.

Aiheen valinnan lisäksi toinen tärkeä vaihe lopputyön tekemisessä on aikataulussa pysyminen. Tässäkin vapaus tuo mukanaan vastuun, eli lopullisen tekemisen –lukemisen, kirjoittamisen, aineiston analysoimisen – aikataulusta vastaa opiskelija itse. Seminaareihin on aikataulussa pysymisen helpottamiseksi tehty joitain välietappeja, mutta pelkästään niiden varaan ei työn jaksottamista kannata jättää. Työn alkuvaiheessa kannattaa pohtia realistisesti, kuinka paljon aikaa työn tekemisen missäkin vaiheessa on, ja sitten myös käyttää tuo aika työn edistämiseen. Aikataulussa pysyminen on myös yksi osoitus siitä, että opiskelija on opintojensa myötä oppinut jotain.

Opiskelija saa lopputyöstään arvosanan, ja tietenkin tuo arvosana heijastelee sitä, kuinka hyvä lopputyö annettujen kriteerien perusteella on. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lopputyö on ainoastaan yksi opintosuoritus muiden joukossa eikä huippuarvosanan jahtaamisessa ole kovin paljon mieltä, jos se tapahtuu esimerkiksi aikataulussa pysymisen tai oman mielenterveyden kustannuksella. Kokemuksemme mukaan täsmentymättömän tutkimuskysymyksen lisäksi yksi yleisimmistä työn valmistumista haittaavista tekijöistä on se, että työ kasvaa opiskelijan mielessä liian suureksi ja tärkeäksi vaiheeksi opinnoissa. Työ muuttuu kummitukseksi, joka ei anna rauhaa, ja kynnys työn julistamiseksi valmiiksi nousee liian korkeaksi. Yksi keskustelu ohjaajan kanssa voi karkottaa tuon kummituksen ja palauttaa kynnyksen realistiselle tasolle. Kummituksen kanssa ei siis pidä jäädä yksin taistelemaan.

Parhaimmillaan taloustieteen lopputyö antaa itselle ja kanssaseminaarilaisille vastauksen johonkin opiskelijan mieleen nousseeseen kysymykseen, vastauksen, jonka taloustieteilijä kysymykseen antaisi. Samoja kysymyksiä saatetaan pohtia muillakin tieteenaloilla, mutta esimerkiksi sosiologin tai oikeustieteilijän näkökulmat ja todennäköisesti myös vastaukset kysymyksiin olisivat hyvin erilaisia. Yliopisto-opintojen keskeinen tarkoitus onkin antaa valmiudet ratkaista erilaisia ongelmia käyttäen oman tieteenalansa opintoja välineenä ja oman ajattelun ja pohdintojen tukena.

Marja-Liisa Halko, vanhempi yliopistonlehtori
Markku Lanne, professori

Jatka keskustelua:

Vesa Kanniaisen juhlapuhe KTTO ry:n 62. vuosijuhlassa

Juhlapuhe | Vesa Kanniainen

Hyvät ekonomistikollegat. Arvoisat kuulijat.

Kun astuin eteenne lavalle, tajuntani lävisti ajatus: ”Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel ihmiskunnalle”. Kaikki muistavat nämä Neil Armstrongin sanat hänen astuessaan kuun kamaralle. Kuinka moni tietää, mitä hän sanoi sitä ennen. Nimittäin Houstonin lennonjohto Texasissa oli kuullut hänen sanovan ”Good Luck Mr Carter”. Myöhemmin häneltä kysyttäessä hän kertoi: ”Ollessani pieni poika pelasimme palloa, joka kuitenkin vieri naapurin ikkunan alle. Sitä hakiessani kuulin, kuinka herra ja rouva Carter riitelivät sisällä. Rouva Carter kiljui: ”Ja sinähän et minulta seksiä saa ennen kuin mies kuussa kävelee”. Siksi Armstrongin sanat ”Good luck Mr Carter”. Traagisinta oli se, etkä kuukävelyn tapahtuessa herra Carter oli jo 90-vuotias.

Tämän hetken maailmassa suuria teemoja ovat ilmastonmuutos, Kiinan nousu kohden maailmanvaltaa, Euroopan unionin eksistentiaalinen kriisi, Afganistanin demokratisoitumisen epäonnistuminen, Afrikan synkkä pysähtyneisyys ja demokraattisen järjestelmän ajautuminen puolustuskannalle yleisesti mutta yllättäen myös Yhdysvalloissa. Nostan ilmastonmuutoksesta pöydälle sen oleellisen näkökohdan, kansallisvaltioiden kykenemättömyyden sitoutua turbokapitalismin sivutuotteena tapahtumassa olevan ilmastonmuutoksen torjumisen edellyttämään yhteiseen ponnistukseen,

Onko olemassa taloustieteen työkalupakkiin kuuluvaa välinettä, jolla kaikkia näitä suuren luokan kysymyksiä voisi analysoida?

Kyllä on: Mancur Olsonin taloustieteellinen tuotanto.

Edesmennyt Mancur Olson oli amerikkalainen taloustieteilijä. Tuskin teistä monikaan on kuullut hänen nimeään. Kuluneen kesän aikana minulle avautui tilaisuus lukea hänen kolme kirjaansa ja kaksi artikkeliaan. Tunsin saaneeni valaistuksen. Sen hengessä kirjoitin Afganistanin pettymyksestä ja vallan jakamisen ensisijaisuudesta demokraattisessa yhteiskunnassa. Hesari julkaisi sen liput liehuen.

Kirjoitin analyysin Kiinan ja Venäjän hyvin erisuuntaisesta talouskehityksestä; se on tulossa Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Kirjoitin liittovaltion olevan Euroopan unionille ainoa toimiva ratkaisu, mutta sillä ehdolla, että unioni palaisi kunnioittamaan hylkäämäänsä subsidiariteettiperiaatetta. Ajatuspaja Libera julkaisee sen ensi viikolla.

Mancur Olson tarjosi minulle eväät noihin analyyseihin. Olson oli kollektiivien teorian huomattavin kehittäjä. Pienyhteisöt kuten metsästäjäkeräilijät saattoivat hänen mukaansa toimia eräänlaisen sosiaalisen sopimuksen ja Coasen teoreeman hengessä, mutta suuret eivät: suurissa kullakin jäsenellä on omaan hyöty-kustannusajatteluunsa perustuva kannustin vapaamatkustaa ja rikkoa sovitut säännöt. Kuulostaako tutulta? Tuleeko Euroopan unionin tragedia mieleen? Peliteoriassa toistettujen pelien folk-teoreema viestittää siitä, kuinka Pareto-tehokkaiden ratkaisujen kestävyys edellyttää uskottavien rangaistusstrategioiden olemassaoloa eli poikkeavia lekalla päähän.

Olsonin tuotannon tuntee liian harva. Olson laajensi Adam Smithin Kansojen varallisuus-analyysia tuomalla siihen mukaan kannustimet. Hän oli asialla jo ennen kuin nyt nousukiidossa kohden Nobelia oleva armenialaistaustainen Daron Acemoglu niistä on kirjoittanut.

Olin aikaisemmin tutustunut Olsonin analyysiin sotilasliitoista. Hänen päätuloksensa mukaan jäsenmailla on kannustin vapaamatkustaa sotilasliiton suojassa, mikä tuottaa ei-tehokkaita Nash-tasapainoja.

Taloustiede tarjoaa siis välineet, kun haluatte analysoida polttavia ongelmia: globalisaatio, kansojen vaurastuminen, jopa poliittinen demokratia ja autokratia.

Kapitalismi on maailman tehokkain järjestelmä vaurauden luomisessa. Kapitalismi 10-kertaisti sadassa vuodessa läntisen elintason. Kapitalismiin liittyy kolme ominaisuutta: omistusoikeuksien turvaaminen, sopimusvapaus ja rajoitetun vastuun periaate rahoitussopimuksissa. Kapitalismi on jopa ylitehokas. Kapitalismi sai aikaan toisen teollisen vallankumouksen mutta samalla luontokatastrofin. Kun poliitikot eivät ole pystyneet siihen riittävästi puuttumaan, suuryhtiöiden osakkeenomistajat ovat nyt ryhdistäytymässä esimerkkeinä Norjan öljyrahasto ja öljy-yhtiö Exxon mutta myös monet muut. Milton Friedmanin kuuluisa teoreema voiton maksimoimisesta on kyseenalaistettu. Tarjosin myös tätä koskevaa kirjoitustani vuosi sitten Libera-ajatuspajalle. Se on oikeistolainen eikä sitä halunnut julkaista, Niinpä lähetin sen demareita lähellä olevaan Talous- ja yhteiskuntapolitiikka -lehteen, jossa se julkaistiinkin jälleen ”liput liehuen”. Noteeraan kiitollisuudella sen, että Euroopan unionia koskevan analyysini Libera julkaisee. Kirjoitus hyödyntää Olsonin teoriaa kollektiiveista, mutta vaatii lukijalta tavallista enemmän.

Taloustieteilijän ei tarvitse olla asioista mitään mieltä: kun on julkaistua tutkimustoimintaa, niissä voi pitäytyä. Meillä on välineet jopa laskea elämän arvo dollareissa ja euroissa.

Hyvä kuulijat. Tutkijanuraan liittyy paljon elämää suurempia asioita. Nuorempana opetin mikrotalousteoriaa ja makrotalousteoriaa kahdessa amerikkalaisessa yliopistossa, ensimmäisen vuoden itärannikolla toisen vuoden länsirannikolla. Siirtyminen tapahtui lukuvuosien välissä autolla perheen kanssa. Chicagon kohdalla havaitsin, että minullahan ei ole voimassa olevaa ajokorttia. Olin ajanut vuoden kansainvälisellä ajokortilla ja se oli mennyt vanhaksi. Koska asialle ei kesken matkaa voinut mitään, toivoin parasta ja jatkoimme länteen. Perillä ajoinkin pikimmiten paikallisen ajokortin. Kysymys: kuinka moni teistä on ajanut USA:n läpi ilman voimassa olevaa ajokorttia? Tehkääpä perässä.

Ennen USA:n aikaa opetin Helsingin yliopistossa legendaarista differenssiyhtälöiden kurssia. Sen suoritti suuri määrä opiskelijoita, jotka sijoittuivat eri puolille yhteiskuntaa. USA:sta palatessani perheen kanssa oli syksy ja paha viima. Ihmiset olivat kärttyisiä ja pahalla päällä. Suomen rajalla tullimies vielä vei perheeni passit takahuoneeseen ja sekin harmitti. Pian hän tuli sieltä hymyillen ja: ”Tervetuloa Suomeen Vesa. Minä olen ollut sinun differenssiyhtälökurssilla.”

Päädyin aikanaan opettamaan Helsingin yliopistossa ”Etiikka ja talous-”nimellä otsikoimaani luentokurssia. Siitä tuli suosittu. Se vei minut ja kurssilaiset moraalin ja etiikan kysymyksiin.

Vältätte turhaa miettimistä, jos uskotte tämän: Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi joutaa historian roskakoriin. David Humen giljotiini ”there is no ougth from is” on se peruskivi, jolle moraali kannattaa rakentaa. Adam Smithiltä opin, että lähisuhteissamme olemme altruisteja suhteiden perustuessa toistuvuuteen. Markkinoilla puolestamme kohtaamme ihmisiä anonyymisti. Vauraus syntyy siitä, että markkinoilla halutaan tehdä tulosta, minkä oli oivaltanut hollantilainen yhteiskuntafilosofi Bernard de Mandeville jo ennen Adam Smithiä. Vaurauden luomisesta puheen ollen viittaus Woltiin on tässä paikallaan.

Kurssini evoluutiobiologinen osuus vei minut myös kysymään: miksi kommunismi, joka ei toimi ihmisellä, toimii mehiläisillä. Käytin yli puoli vuotta mehiläisten maailman tutkimiseen. Osoittautui, että pesässä vallitsee työläisten diktatuuri ja että kaikki työläiset ovat naaraita. Monarkki, kuningatar, on heidän orjansa. Tein taloustieteellisen matemaattisen mallin, jossa oli formuloitu hunajan tuotanto ihmisen, mehiläisten ja kukkien välisen työsopimuksen hengessä. Mehiläisille formuloin indifferenssikäyrästön calvinististen preferenssien pohjalta. Hunajan tuotannon optimaalisen verotuksen ja subvention malli on häikäisevän kaunis, vaikka itse sanonkin.

Koko hanke oli tietenkin täysi vitsi. Äskettäin sain kansainväliseltä tiedeyhteisöltä sähköpostiviestin siitä, että raporttiani, joka aikanaan julkaistiin Munchenin yliopiston sarjassa, on ekologian alalla eniten ladattu. Vitsi mikä vitsi mutta jäipä elämään.

Olen pitkään ollut Munchenin yliopiston tutkijayksikön jäsen ja perehtynyt julkisen talouden tutkimusalueeseen. Äskettäin posti toi minulle kirjan ”Taideverokirja. Verot taiteessa ja taiteet verotuksessa”. Sen oli kirjoittanut finanssiopin emeritusprofessori Esko Linnakangas. Aikanaan niin ikään vitsiksi kirjoittamani runo verotuksesta löytyi kirjan sivuilta. Kirjan taiteilijalistauksessa nimeni esiintyy samalla sivulla Ilmari Kiannon, Eino Leinon ja Vesa-Matti Loirin kanssa, eittämättä suuri vääryys heille.

Runossani esiintyy käsite Hamiltonin funktio. Se on teidän kaikkien tunteman Lagrangen funktion vastine dynaamisessa kontrolliteoreettisessa matematiikassa. Kontrolliteorian periaate: bygones are bygones, menneet ovat menneitä, sisältää syvällisen jopa raamatullisen elämänviisauden.

Päätän esitykseni tähän runoon, joka kuuluu seuraavasti:

”Näki unta tuo tutkija luova, näin aprikoi, oli syntynyt neutraali vero.

Kulutuksen veropohjaksi kun valikoi, oli lainlaatija taitava, melkeinpä nero.

Nyt kulkevi konkaavi kulku, huipulle Hamiltonin,

teille maan murheisille, tuo tiedon uuden, on se juurilta jumaluuden.

Te elätte keskellä viisauden merta, tuhatkertaista tiedon raitaa.

Vaan tietäkää silti, verot neutraalit unimaailmaan ne jäädä taitaa.

Jo nouseva aamu unelmat murskata voi.

Tuloveron tahdissa aurinko nousee, kun koittavi päivän uusi koi.”

Kiitos

Kirjoittaja Vesa Kanniainen on kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto), sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto). Hän on Kansantaloustieteen alumnit Helsingin yliopistossa ry:n hallituksen jäsen.

Jatka keskustelua:

Nobelistit mullistivat empiirisen taloustieteen luonnollisilla kokeilla

Katsaus | Veikko Uusitalo

Menivätkö uutiset tämän vuoden taloustieteen nobelisteista ohi? Ei hätää, tämän tietoiskun luettuasi olet asiasta perillä.

Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistolle myönnettiin tänä vuonna työn taloustieteen ja ekonometrian tutkijoille. Puolet palkinnosta annettiin Berkeleyn yliopiston professorille David Cardille. Toisen puolen jakoivat Joshua D. Angrist MIT:stä ja Guido W. Imbens Stanfordin yliopistosta.

Palkinnon voittajat ovat taloustieteen nobelisteille tyypilliseen tapaan yhdysvaltalaismiehiä. Card on kotoisin Kanadasta, Imbens on hollantilaissyntyinen ja Angrist israelilaisamerikkalainen. Voittajista nuorin, Guido Imbens, on 58-vuotias, ja vanhin, David Card, 65-vuotias. Miesten tunnetuimmat tutkimukset tehtiin 1990-luvulla.

David Card palkittiin panoksistaan työn taloustieteen parissa. Card on tutkinut, miten minimipalkat, koulutus ja maahanmuutto vaikuttavat työmarkkinoihin. Hänet tunnetaan taloustieteen oppeja haastaneista tutkimustuloksistaan.  Yhdessä tunnetuimmista tutkimuksistaan Card tutki yhdessä kollegansa Alan Kruegerin kanssa minimipalkan vaikutuksia tarkkailemalla, miten minimipalkan nosto yhdessä Yhdysvaltain osavaltiossa vaikutti osavaltion työllisyysasteeseen verrattuna osavaltioon, jossa minimipalkka pysyi samana. Tutkimuksessa ei havaittu suurta muutosta työllisyysasteessa, mikä haastoi taloustieteessä pitkään vallinnutta käsitystä minimipalkkojen vaikutuksista. Eräässä toisessa tutkimuksessaan Card päätyi tulokseen, että maahanmuuttoaalto ei välttämättä vaikuta alkuperäisväestön palkkatasoon tai työllisyyteen. Tämäkin tulos oli vastoin taloustieteen aiempia oletuksia.

Angristille ja Imbensille palkinto myönnettiin heidän panoksestaan ekonometrian parissa, tarkemmin sanottuna kausaalivaikutusten analysoinnin edistämisestä. Kaikkia kolmea palkittua yhdistää se, että he ovat hyödyntäneet tutkimuksissaan niin sanottuja luonnollisia koeasetelmia. Luonnollisissa kokeissa hyödynnetään jotakin sattumanvaraista tapahtumaa tai esimerkiksi lakimuutosta, jonka yhteydessä jotakin ilmiötä tarkastellaan. Esimerkiksi yllä mainitussa Cardin tutkimuksessa, jossa minimipalkkojen vaikutusta tutkittiin minimipalkan nostamisen yhteydessä, on kyseessä luonnollinen koe. Angrist ja Imbens ovat tutkineet, millä oletuksilla luonnollisista kokeista voidaan tehdä päätelmiä kausaalivaikutuksista, ja mille ryhmille vaikutukset pätevät.

Palkitun kolmikon tutkimukset ovat olleet osa taloustieteen siirtymistä teoriapainotteisesta tieteestä empiirisemmäksi ja käytännöllisemmäksi tieteeksi. Luonnollisten kokeiden hyödyntäminen on mahdollistanut asioiden tutkimisen tilanteissa, joissa kontrolloitu satunnaiskoe ei ole käytännöllinen. Tämä on laajentanut käsitystä siitä, mitä yhteiskuntatieteissä voi tutkia. Kolmikon tutkimusten tuloksia hyödynnetään edelleen jatkuvasti niin taloustieteessä kuin muissakin yhteiskuntatieteissä.

Jatka keskustelua: