Aihearkisto: ARTIKKELIT

Tyyntä myrskyn edellä? – geopolitiikka ja sijoittaminen

Artikkeli | Mikko Vanhala

Kansainväliset rahoitusmarkkinat muuttuvat yhä yhtenäisemmiksi. Ehkä jopa liikaa: eri markkinoiden korrelaation kasvaessa hajauttaminen vaikeutuu entisestään. Poliittiset ja geopoliittiset muutokset voivat vaikuttaa markkinoihin hyvinkin turmiollisesti, ja ennen kaikkea niitä on vaikea kvantifioida tai ennustaa. Millä tavoin geopolitiikka välittyy markkinoille ja mitkä ovat suurimpia riskejä? Voiko nojatuolikenraalina todella tehdä rahaa – tai ainakin välttyä sen menettämiseltä?

Geopolitiikka katsoo politiikkaa ennen kaikkea (talous)maantieteen näkökulmasta. Sodat ja muut konfliktit ovat geopolitiikan näkyvin muoto. Informaation virratessa yhä nopeammin paikasta toiseen ovat merkittävät tapahtumat koko maailman tiedossa jopa sekunneissa. Uusi tieto välittyy myös rahoitusmarkkinoille huomattavasti nopeammin kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten. Ja nopeat syövät hitaat.

Amerikkalainen varainhoitaja Blackrock ylläpitää geopoliittisten riskien todennäköisyyttä ja niiden markkinoilla saamaa huomiota kuvaavaa Geopolitical Risk Dasboardia. Indikaattorin mukaan tällä hetkellä kaksi merkittävintä geopoliittista riskiä ovat kansainvälinen teknologinen irtaantuminen ja kyberhyökkäykset. Näistä edellisellä tarkoitetaan Kiinan ja Yhdysvaltojen teknologista irtautumista toisistaan keskinäisen valtataistelun kiihtyessä. Riskiä ovat korostaneet myös pandemiasta seuranneet toimitusvaikeudet, joiden seurauksena suurvaltojen tavoitteet teknologiseen omavaraisuuteen ovat tarkentuneet.  Pieniä kyberhyökkäyksiä nähdään jatkuvasti ympäri maailman, myös Suomessa: esimerkiksi eduskunta oli kyberhyökkäyksen kohteena syksyllä 2020. Iso kyberhyökkäys kriittiseen infrastruktuuriin, kuten vaikkapa energian siirtoon, voisi pahimmillaan lamauttaa kokonaisen valtion toiminnan. Blackrock nimeää listallaan myös muun muassa terrorismin, Lähi-idän jännitteiden kiristymisen, ilmastopolitiikan epäonnistumisen ja Euroopan sirpaloitumisen yhteistyön epäonnistuessa.

Usein geopoliittiset riskit jaetaan kolmeen kategoriaan: tapahtumariskeihin, eksogeenisiin riskeihin ja temaattisiin riskeihin. Tapahtumariskeihin kuuluvat nimensä mukaisesti tiettyjen ennalta tunnettujen tapahtumien lopputuloksiin liittyvät riskit. Hyvä esimerkki voisi olla Yhdysvaltain presidentinvaalit, joiden lopputuloksen vaikutusta eri varallisuusesineiden ja maiden markkinoihin on hyvin laajasti tutkittukin. Eksogeenisia riskejä puolestaan ovat odottamattomat ja äkilliset tapahtumat, kuten terrori-iskut. Temaattisiiin riskeihin luokitellaan pitkäkestoisemmat tapahtumat tai riskit, kuten sodat tai sodan uhka. 

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi kertoo, että kaikki julkisesti saatavilla oleva tieto on jo hinnoiteltu rahoitusmarkkinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varallisuusesineiden hintoihin sisältyy jokin ennakko-odotus tapahtumariskien ja temaattisten riskien toteutumistodennäköisyyksistä. Eksogeeniset tapahtumat ovat määritelmällisesti odottamattomia. Jonkin tapahtuman uhka vaikuttaa usein enemmän kuin itse tapahtuma, sillä uhkaan liittyy aina enemmän tai vähemmän epävarmuutta sen todennäköisyydestä ja seurauksista, mikä kuitenkin tapahtuman toteutuessa katoaa.

Geopoliittinen riskienhallinta lähtee aina riskien tunnistamisesta, analysoinnista ja mahdollisen vaikutuksen arvioinnista.

Osa geopoliittisista riskeistä voisi toteutuessaan näkyä suoraan kansantalouksien ja rahoitusmarkkinoiden toiminnassa. Sodan tai kyberhyökkäyksen seurauksena voi tuhoutua huomattavia määriä niin reaaliomaisuutta kuin myös siihen sidottua rahoitusvarallisuutta. Vaikka geopoliittiset riskit ovatkin vaikeasti ennustettavia, ei niitä pitäisi kuitenkaan jättää huomiotta sijoitussalkkua rakentaessa. Kuten kaikki rahoituksen perusteensa lukeneet tietävät, jokin muutos maailmassa vaikuttaa sijoitusten arvoon tyypillisesti vain, jos se vaikuttaa inflaatioon, korkoihin tai yritysten liiketoimintaympäristöön. Suuri osa poliittisista tapahtumista, sellaisetkin, joita markkinat eivät ole osanneet odottaa, eivät vaikuta mihinkään näistä muuttujista pitkällä aikavälillä, vaan aiheuttavat vain lyhytkestoisen sentimenttishokin.

Sijoittajan näkökulmasta geopoliittiseen riskiin liittyy siis kaksi puolta: riskienhallinta ja sijoitusmahdollisuuksien ennakointi. Geopoliittisilta riskeiltä voi pyrkiä suojautumaan, mutta niitä ennakoimalla voi myös pyrkiä tekemään tuottoa.

Valitse taistelusi

Kaikilta riskeiltä ei voi, eikä kannata, suojautua. Jos salkkusi on täysin suojattu markkinoiden muutoksilta, on se suojattu tappioilta, mutta myös voitoilta. Geopoliittinen riskienhallinta lähteekin riskien tunnistamisesta, analysoinnista ja mahdollisen vaikutuksen arvioinnista. Kahdesta ensimmäisestä selviytyy hyvin sentimenttiä, eli talousuutisia tai sosiaalista mediaa seuraamalla. Ammattimaisten sijoittajien huomio riskeihin liittyen on kuitenkin usein sentimenttiä oleellisempaa, ja tätä voi seurata analyytikkojen ja varainhoitajien raportteja lukemalla. Jos tietty geopoliittinen riski toistuu usein uutisissa tai raporteissa, voi hyvinkin päätellä sen olevan ainakin jossain määrin jo hinnoiteltu markkinoilla. Vaikutuksia puolestaan voi yrittää arvioida esimerkiksi aikaisempiin suurin piirtein vastaaviin tapahtumiin vertaamalla. 

Kartoitettuaan riskejä, niiden todennäköisyyksiä ja potentiaalisia vaikutuksia voi sijoittaja alkaa miettiä, miten suojautua niiltä. Joidenkin näkemysten mukaan geopoliittinen riski on systeeminen riski, jolta ei voi täysin suojautua hajauttamalla. Jalometalleja, erityisesti kultaa, pidetään niin sanottuina turvasatamasijoituksina (safe haven). Tämä johtuu siitä, että fyysistä kultaa pidetään arvon säilyttäjänä, johon ei liity luottoriskiä tai esimerkiksi korkojen muutoksista johtuvaa poliittista riskiä. Kulta ei myöskään voi menettää arvoaan, toisin kuin (ainakin teoriassa) fiat-raha.

Vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa UWA Business Schoolin tutkijat Dirk Baur ja Lee Smales selvittivät geopoliittisten riskien yhteyttä eri varallisuusesineiden hintoihin. He havaitsivat osakkeiden ja bondien hintojen korreloivan negatiivisesti geopoliittista riskiä kuvaavan indeksin kanssa, eli niiden arvon laskevan geopoliittisen riskin kasvaessa. Jalometallien hinnat puolestaan korreloivat positiivisesti geopoliittisen riskin kanssa eli toimivat salkun suojauksena (hedge). Lisäksi Baur ja Smales huomasivat kullan ja hopean toimivan myös turvasatamasijoituksina, eli säilyttävän negatiivisen korrelaationsa myös äärimmäisissä olosuhteissa eli geopoliittisen riski-indeksin ollessa poikkeuksellisen korkealla. Jalometallien ja erityisesti kullan ja hopean sisällyttäminen salkkuun toimii siis hyvänä suojauksena geopoliittiselta riskiltä.   

Se kuuluisa kristallipallo

Jos todella osaisin ennustaa seuraavan markkinashokin, en olisi kirjoittamassa tätä, vaan Wall Streetillä myymässä ennusteitani tähtitieteellistä korvausta vastaan. Geopolitiikkaa, kuten tulevaisuutta ylipäänsäkin, on mahdotonta ennustaa. Lyhyellä aikavälillä ennuste lähitulevaisuudesta on hyvin lähellä nykyhetkeä, ellei ole vahvaa syytä uskoa toisin.

Geopolitiikan ennakointi ja sillä treidaaminen on periaatteessa houkuttelevaa geopoliittisen alphan — siis riskeihin liittyvän “ylimääräisen” eli teoreettisesta odotuksesta, kuten CAPM-mallista, poikkeavan tuoton — metsästystä. Kuten olemme jo oppineet, vaikuttavat monet geopoliittiset riskit toteutuessaan varsin lyhytaikaisesti, joten käytännössä kauppaa käydään tällöin muiden odotuksia ja pelkoja vastaan.  

Sitten tulevat varsinaiset hankaluudet. Ensinnäkin, vaikka uutiset leviävät nopeasti ja ihminenkin voi parhaimmillaan tehdä reaktiopäätöksensä hyvin nopeasti, ovat kaupankäyntialgoritmit silti aina nopeampia. Arbitraasimahdollisuudet häviävät algoritmisen kaupankäynnin seurauksena äärimmäisen nopeasti epävarmuuden poistuessa uuden tiedon myötä. Toiseksi, aina tarjolla ei ole soveltuvaa sijoitusinstrumenttia: esimerkiksi The Economist kertoi keväällä, kuinka Pohjois-Korean kasvattaessa ohjuskokeilujaan vuonna 2017 markkinoilla käytiin paljon kauppaa Etelä-Korean valtion credit default swapeilla, luottoriskijohdannaisilla, jotka toimivat vakuutuksena kohteensa maksukyvyttömyyttä vastaan. On kuitenkin vaikea nähdä, miten tällainen vakuutus hyödyttää ydinsodan sattuessa.

Yksi mahdollinen ja usein maalaisjärjestä kumpuava ennakointikeino on miettiä, miten jokin konflikti ylipäänsä voitaisiin ratkaista. Peliteoriasta voi olla tässä apua, sillä monesti yksinkertainenkin malli voi auttaa näkemään eri osapuolten logiikkaa. Päätöksenteon uskottavuus on avainasemassa: onko ydinaseilla uhkaaminen uskottavaa, sillä jäisikö kukaan enää jäljelle voittajaksi ydinsodan syttyessä?

Hopeareunus

Vaikka tämä teksti on keskittynyt geopoliittisiin riskeihin, eivät kaikki geopoliittiset tapahtumat ole automaattisesti negatiivisia. Erityisesti uudet teknologiat ja innovaatiot voivat vaikuttaa hyvinkin positiivisesti ja parhaimmillaan ratkaista suuria globaaleja ongelmia. Uudet energiamuodot voivat ratkaista esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä haasteita. Satelliittikuvaus, dronet ja yleisemmin avoimen lähdekoodin tiedustelu (open-source intelligence) ovat jo parantaneet esimerkiksi asevarustelun avoimuutta alan ammattilaisten ja harrastajien onnistuttua paljastamaan hallitusten ja muiden organisaatioiden salaisuuksia, kuten vaikkapa kaluston tai ohjusten siirtoja.

Usein sanotaan, että seuraavien kahden vuoden aikana tapahtuvaa kehitystä yliarvioidaan ja seuraavien kymmenen vuoden aikana tapahtuvaa aliarvioidaan. Kuka tietää, millaisiin juonenkäänteisiin tulevaisuus johdattelee ja kuinka se vaikuttaa meihin jokaiseen. Epävarmuutta tulee olemaan aina, mutta niin myös sen hinnoittelijoita.

Jatka keskustelua:

Veroja ja tullimaksuja – nettishoppailu muutoksessa

Artikkeli | Veikko Uusitalo

Kesä- ja heinäkuun vaihteessa 2021 moni ulkomailta edullista tavaraa tilannut suomalainen oli erikoisessa tilanteessa. Jos tuotteen saapuminen jäi epäonnisesti heinäkuun puolelle, tuote saattoi jäädä tulliselvitykseen ja tuotteen hinta nousta arvonlisäveron verran. Tilanteen taustalla oli arvonlisäveron uudistus, jossa alle 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta tilatuista nettiostoksista alettiin periä arvonlisäveroa. Usein ostaja oli odotellut pakettia jo viikkojen tai kuukausien ajan, sillä koronapandemia oli pidentänyt kuljetusaikoja huomattavasti.

Tuotteiden tilaaminen ulkomailta on monimutkaistunut viime aikoina suomalaisen kuluttajan näkökulmasta. Ensin koronavirus käytännössä pysäytti lentoliikenteen keväällä 2020, mikä viivästytti pakettien saapumista merkittävästi ja lisäksi heikensi monien tuotteiden saatavuutta. Vuoden 2021 alussa Iso-Britannia erosi lopullisesti EU:sta, mikä vaikeutti tuotteiden tilaamista Isosta-Britanniasta. Heinäkuun alussa 2021 otettiin käyttöön EU:n yhteinen alv-uudistus, jossa edulliset EU:n ulkopuolelta tilatut tuotteet asetettiin vero- ja tullausvelvollisiksi.

Halpojen tuotteiden tilaaminen EU:n ulkopuolelta Suomeen on erittäin yleistä. Erityisesti Kiinasta tilaaminen on suosittua, muun muassa verkkokauppa Aliexpressin kautta. Suomeen saapui ennen alv-uudistusta EU:n ulkopuolelta noin miljoona pakettia kuukaudessa. Näistä verollisia, eli yli 22 euron arvoisia, oli vain noin 20 tuhatta eli kaksi prosenttia. Mistään vähäpätöisestä uudistuksesta ei siis todellakaan ollut kysymys. Uudistuksen tavoitteena oli tasavertaistaa kilpailua paikallisten ja EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen välillä. Ei ollut kovinkaan perusteltua, että EU:sta tilatuista edullisista tuotteista perittiin vero, mutta muualta tilatuista ei. Verovapautta käytettiin myös hyväksi, esimerkiksi jakamalla kalliimmat tilaukset useampaan halvempaan lähetykseen. Joskus pakettiin yksinkertaisesti merkittiin todellista matalampi hinta.  Tasa-arvoistamisen lisäksi uudistus luonnollisesti myös lisäsi verotuloja.

Uudistukselle oli siis hyvät perusteet, mutta kuluttajan näkökulmasta se oli epäedullinen. Noin 90 % tuotteista kuuluu 24 prosentin arvonlisäverokantaan, eli useimpien alle 22 euron tilauksien hinta nousi 24 prosenttia. Useimmissa verkkokaupoissa vero laskutetaan jo nyt automaattisesti tilauksen yhteydessä, eikä tilaajan tällöin tarvitse huolehtia tullauksesta tai veron maksamisesta. Jos veroa ei kuitenkaan laskuteta automaattisesti, kuluttajan pitää itse tullata tuote.Tämä onnistuu Postin Omaposti-järjestelmässä, jossa tullaus maksaa 90 senttiä per lähetys. Postin mukaan palvelumaksun tarkoitus on kattaa tullauksesta johtuvat varastointi- ja käsittelykulut. Jos tullauksen haluaa hoitaa Tullin järjestelmän kautta, se maksaa 2,90 euroa. Veron periminen automaattisesti tilauksen yhteydessä tulee yleistymään tulevaisuudessa edelleen. Vaikka uudistus saattaa kuulostaa mutkikkaalta, useimmissa tapauksissa mitään uusia toimenpiteitä ei ostajalta vaadita. Jos tullaus täytyy tehdä itse, kuljetusyritys ilmoittaa siitä ostajalle.

Uudistus ei koskenut yli 22 euron arvoisia tuotteita, joten näiden kohdalla mikään ei muuttunut.  Yli 150 euron arvoisia tuotteita EU:n ulkopuolelta tilattaessa kannattaa pitää mielessä mahdolliset tullimaksut. Alle 150 euron ostoksista ei edelleenkään, poikkeustuotteita kuten alkoholia lukuun ottamatta, tarvitse maksaa tullimaksua. Tullimaksu on valtion rajan ylittävästä tuotteesta perittävä maksu, jonka määrä on tietty prosenttiosuus tuotteen hinnasta. Jos tullimaksu täytyy maksaa, se nostaa tuotteen hintaa muutamasta prosentista noin kahteenkymmeneen prosenttiin. Tullimaksu on siis eri asia kuin yllä mainittu tullauksesta maksettava palvelumaksu. Tullimaksun määrän voi tarkastaa Tullin tullilaskurista. Esimerkiksi puhelimista ja tietokoneista ei kuitenkaan tarvitse maksaa tullimaksua.

Suomeen saapui ennen alv-uudistusta EU:n ulkopuolelta noin miljoona pakettia kuukaudessa. Näistä verollisia, eli yli 22 euron arvoisia, oli vain noin 20 tuhatta eli kaksi prosenttia.

Brexitin myötä Iso-Britannia on nykyään EU:n ulkopuolinen maa, myös nettishoppailun näkökulmasta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Isosta-Britanniasta tilatuista tuotteista peritään tullimaksuja kuten muistakin EU:n ulkopuolisista maista. EU:n ja Ison-Britannian tekemistä sopimuksista johtuen tässä on kuitenkin pari poikkeusta. Jos tuote on valmistettu Isossa-Britanniassa ja toimitetaan sieltä, tullimaksua ei peritä. Lisäksi Pohjois-Irlantia kohdellaan kuten EU-maata, eivätkä tullimaksut koske sitä. Näistä säännöistä huolimatta Brexit voi nostaa tietyissä tilanteissa tuotteen hintaa selvästi. Tullilaskurin mukaan esimerkiksi ennen Brexitiä 220 euroa veroineen maksaneet tennarit maksavat tullimaksun takia nykyään noin 250 euroa. Aikaisemmin 800 euroa maksanut teltta maksaisi nyt 875 euroa.

Mahdollisten tullimaksujen lisäksi Brexit aiheuttaa myös muita hankaluuksia Isosta-Britanniasta tuotteita tilaavalle suomalaiselle. Ensinnäkin tiettyjä tuotteita, kuten lääkkeitä ja kissan- tai koiranruokaa, ei voi enää tilata Britanniasta tai tilaaminen on hankalampaa kuin ennen. Lisäksi tuotteen palauttaminen on monimutkaisempaa. Palautuksen voi aiempaa useammin joutua maksamaan itse. Lisäksi tuotteen palauttamisesta on tehtävä Tullille vienti-ilmoitus, toisin kuin EU:n sisälle palautettavista tuotteista. Sama koskee tuotteen lähettämistä esimerkiksi huoltoon tai vaihdettavaksi. Maksettujen tullimaksujen tai arvonlisäveron takaisin saamisessa voi mennä aikaa.

Kolmas ulkomailta tilaamista viime aikoina muuttanut seikka on koronapandemia. Varsinkin pandemian alkuaikoina viiveet lähetysten saapumisessa olivat merkittäviä, etenkin lentoliikenteen vähenemisen takia. Edelleenkin toimitusajat ulkomailta ovat Postin mukaan pidempiä kuin ennen pandemiaa. Korona on myös aiheuttanut saatavuusongelmia tiettyjen tuotteiden kohdalla. Tällaisia ovat esimerkiksi polkupyörät ja monet tietotekniikan tuotteet, kuten tietokoneiden näytönohjaimet ja pelikonsolit. Tietotekniikan saatavuusongelmat johtuvat suurelta osin elektroniikassa käytettävien mikropiirien puutteesta. Korona pakotti monet mikropiiritehtaat sulkeutumaan, samalla kun tietotekniikan kysyntä kasvoi suuresti muun muassa etätyön yleistymisen takia. Esimerkiksi näytönohjainten saatavuus on edelleen heikkoa ja näytönohjainten hinnat ovat nousseet jopa yli kaksinkertaisiksi.

Koronapandemian vaikutukset tilausaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen luultavasti häviävät koronatilanteen parantuessa, viimeistään muutamassa vuodessa. Brexit ja alv-uudistus ovat täällä jäädäkseen, ja jää nähtäväksi, millaisia vaikutuksia niillä tulee olemaan nettikauppaan. Kotimaisista alle 22 euron tuotteista tuli alv-uudistuksen myötä selvästi kilpailukykyisempiä, mutta Aasiasta tilattavat pikkupaketit tulevat varmasti olemaan suosittuja myös tulevaisuudessa. Monien tuotteiden hinta on edelleen Suomesta tilattuna moninkertainen verrattuna vaikkapa Kiinasta tilaamiseen. Voi kuitenkin olla, että uudistuksen myötä hintaero pienenee sen verran, että moni valitsee lyhyemmän toimitusajan ja paremman tuotesuojan ja tilaa tuotteen mieluummin Suomesta tai muualta EU:sta.

Korona, Brexit ja alv-uudistus ovat tuoneet hankaluuksia suomalaiselle nettishoppailijalle. Suurin vaikutus on ollut koronan aiheuttamilla pidemmillä toimitusajoilla. Toimitusaikojen normalisoituessa myös ulkomailta tilaaminen palaa lähelle aiempaa, suurimpana muutoksena alle 22 euron arvoisten tuotteiden muuttuminen verollisiksi. Toivon mukaan Brexitin tapainen kansainvälisen kaupan vaikeuttaminen jää yksittäistapaukseksi, ja ulkomailta tilaaminen pysyy helppona myös tulevaisuudessa.

Jatka keskustelua:

Juuso Kaaresvirran vieraskynä: Kauppasotaa ja irtikytkentää, mutta Kiinan vienti vain porskuttaa

Vieraskynä | Juuso Kaaresvirta

Globalisaatio otti suuren askeleen 20 vuotta sitten, kun Kiinasta tuli WTO:n jäsen. Sopimuksen myötä Kiina purki kaupan ja ulkomaisten investointien esteitä, ja monikansallisten yritysten tuotantoa virtasi maahan. Kymmenet miljoonat kiinalaiset löysivät uutta työtä vientisektorilta. Suomessa ja monissa muissa maissa puhuttiin siitä, miten kaikki työpaikat siirtyvät Kiinan. Kiinasta tuli nopeaan tahtiin koko maailman paja, jossa tuotettiin kaikkea mahdollista drinkkisateenvarjoista maailman parhaisiin älypuhelimiin.

Viime vuosina tummia pilviä on alkanut kasaantumaan Kiinan ylle. Suhtautuminen Kiinaan ja sen toimintatapoihin on hiljalleen kääntynyt yhä kriittisemmäksi maailmalla. Pew-tutkimuslaitoksen 12 kehittyneessä taloudessa tekemässä kyselyssä Kiinaan negatiivisesti suhtautuvien osuus oli suurempi kuin koskaan ennen kymmenessä maassa ja kahdessa maassa hyvin lähellä sitä [1]. Etenkin Yhdysvalloissa äänenpainot ovat koventuneet suurvaltakilpailun kiristyessä, mutta myös EU:ssa Kiina on määritelty yhteistyökumppanin ohella taloudelliseksi kilpailijaksi ja järjestelmätason haastajaksi.

Kritiikin kasvulle on muitakin syitä kuin suurvaltakilpailu, mistä monet liittyvät Kiinan omiin tekemisiin tai tekemättä jättämiseen. Talousuudistusten eteneminen hidastui viime vuosikymmenellä ja otti joillain tasoilla takapakkia, kun valtion roolia on vahvistettu. Moni pettyi myös demokratiakehityksen pysähtymiseen ja presidentti Xi Jinpingin aikana on liikuttu autoritääriseen suuntaan. Kiina on myös alkanut toimimaan yhä aggressiivisemmin ulkosuhteissa, ja joskus toimet ovat saaneet kiusaamisen piirteitä. Ihmisoikeusloukkaukset ovat myös olleet tapetilla ja Kiinan kybertoimista ja disinformaatiokampanjoista on tullut arkipäivää. Koronapandemian alkusyiden tutkimisen estäminen on tuonut oman lisänsä soppaan.

Juuso Kaaresvirta.

Talouspolitiikassa tilanne on näkynyt Kiinan vastaisten toimien lisääntymisenä. Presidentti Donald Trumpin aikana Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä alkoi kauppasota, jonka myötä Yhdysvallat asetti korkeita lisätulleja yli puolelle Kiinan-tuonnista, ja Kiina vastasi samalla mitalla. Tulleja ei ole laskettu presidentti Joe Bidenin aikana, muttei myöskään uusia tulleja ole asetettu.

Irtikytkentää maiden välillä on pyritty vauhdittamaan myös muilla, usein kohdennetuilla toimilla. Esimerkiksi valikoiduille toimijoille on asetettu pakotteita ja tiettyjen edistyneiden mikrosirujen myynnille rajoituksia. Niiden vuoksi kiinalaisen Huawein matkapuhelinvalmistus on ajautunut suuriin vaikeuksiin. Yhdysvaltojen asettamat pakotteet vaikuttavat välillisesti yrityksiin myös Yhdysvaltojen ulkopuolella kuten Suomessa [2].

Vaikka Kiinan ulkosuhteet ovat selvästi kiristyneet, maan merkitys maailman pajana ja osana maailman tuotantoketjuja on yksinkertaisesti niin suuri, ettei sitä voi sulkea pois.

Näistä lähtökohdista ei heti uskoisi, että Kiinan viennillä menee erittäin hyvin, ehkä jopa paremmin kuin koskaan ennen. Kiinan osuus koko maailman tavaraviennistä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 15 prosenttiin. Osuus oli lähes yhtä suuri kuin toiseksi ja kolmanneksi suurimpien viejämaiden Saksan ja Yhdysvaltojen yhteenlaskettu osuus (16 %). Tavaravienti on jatkanut vahvassa kasvussa myös tänä vuonna. Eikä vahva vienti rajoitu pelkästään tavaroihin vaan myös palveluvienti puhkoo ennätyksiä. Kiinan vienti on vetänyt laajasti kaikkialle maailmaan, ja myös vienti Yhdysvaltoihin on ollut ennätyssuurta.

Kiina vientiä ovat vauhdittaneet joustavuus ja viennin rakenne. Kun koronapandemia toi muutoksia kysyntään, kiinalaiset pystyivät reagoimaan niihin varsin nopeasti kasvattamalla esimerkiksi erilaisten suojainten kuten maskien tuotantoa. Kiinassa valmistetaan myös paljon sellaista tavaraa kuten etätyölaitteita, urheiluvälineitä ja kodinkoneita ja -laitteita, jolle on ollut suurta kysyntää korona-aikana. Myöhemmin maailmanlaajuisen talouselvytyksen tuoma kysynnän voimakas palautuminen on vauhdittanut Kiinan vientiä. Toisaalta korona nosti esiin myös Kiinan tärkeyden tuotantoketjuissa, kun monien kriittisten komponenttien ja kokonaisten tuotteiden tuotanto tyssäsi kokonaan helmikuussa 2020, kun Kiina sulki talouttaan koronaepidemian taltuttamiseksi.

Vaikka Kiinan ulkosuhteet ovat selvästi kiristyneet, maan merkitys maailman pajana ja osana maailman tuotantoketjuja on yksinkertaisesti niin suuri, ettei sitä voi sulkea pois. Lähes kaikilla suurilla kansainvälisillä yrityksillä on toimintaa Kiinassa. Ulkomaisten sijoitusten virrat Kiinaan ovat pysyneet suurina ja yrityskyselyissä vain harva amerikkalainen, eurooppalainen tai japanilainen yritys kertoo olevansa siirtämässä tuotantoa pois Kiinasta. Vaikka ulkomaiset yhtiöt ovat Kiinassa nykyään ennen kaikkea kasvavan Kiinan talouden vuoksi, edelleen maan viennistä noin kolmannes on ulkomaisten yhtiöiden tekemää. Tilanne on tyystin erilainen kuin kylmänsodan aikana, jolloin Neuvostoliiton merkitys kansainväliselle taloudelle oli varsin rajallinen.

Koronakriisin jälkimainingeissa sääntelyä on Kiinassa kiristetty tuntuvasti niin kiinteistösektorilla, fintech-alalla kuin teknologiateollisuudessakin. Ulkomaisiin yhtiöihin osuvat eritysesti kiristetyt tietoon liittyvät lait, jotka vaikeuttavat ja saattavat jopa estää tiettyjen tietojen vaihdon ulkomaisten emoyhtiöiden ja niiden Kiinassa toimivien tytäryhtiöiden välillä. Jatkossa myös ympäristökysymykset ja päästöjen hillintä tuovat aiempaa enemmän paineita etenkin raskaalle teollisuudelle Kiinassa, kun maa pyrkii hiilineutraaliustavoitteeseensa.

Tulevina vuosina suurvaltakilpailu jatkaa kiristymistään. Samalla Kiinassa on alettu korostamaan kotimarkkinoiden tärkeyttä viennin sijasta, mikä näkyy mm. uuteen viisivuotissuunnitelmaan kirjattuna kaksoiskiertostrategiana. Kiinassa on myös alettu puhua yhteisestä hyvinvoinnista aiempaa voimakkaammin. Voi olla, että Kiinan koko talousmalli on murroksessa, mikä säteilisi myös vientiin. Yhdessä sääntely-ympäristön kiristyminen, poliittisten riskien kasvu ja alati nousevat tuotantokustannukset saattavatkin hiljalleen karkottaa vientituotantoa Kiinasta muihin nouseviin talouksiin ja murentaa Kiinan asemaa maailman pajana. Se ei kuitenkaan tule tapahtumaan nopeasti.

Kirjoittaja on vanhempi ekonomisti Suomen Pankin BOFIT-tutkimuslaitoksessa.

Viitteet
[1] Pew Research Center 2020: Unfavorable Views of China Reach Historic Highs in Many Countries. https://www.pewresearch.org/global/2020/10/06/unfavorable-views-of-china-reach-historic-highs-in-many-countries/
[2] Ulkoministeriö 2021: Yhdysvaltain ja Kiinan suurvaltakamppailu vaatii valppautta suomalaisyrityksiltä. https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/raportti-yhdysvaltain-ja-kiinan-suurvaltakamppailu-vaatii-valppautta-suomalaisyrityksilta

Jatka keskustelua:

Professori Kristiina Huttunen miettii, miksi miehen potkut lisäävät myös naispuolison kuolleisuutta, mutta naisen potkut eivät lisää miehen kuolleisuutta

Haastattelu | Eino Haajanen

Moni taloustieteen opiskelija tuntee työn taloustieteen tutkimuksen peruspiirteitä ja -kysymyksiä. Mutta mitä tarkoittavat family economics ja economics of crime? Aalto-yliopiston professorina maaliskuussa aloittanut Kristiina Huttunen kertoo, mistä suuntauksissa on kyse. 

Professorin työhuoneessa on sekalaisia matemaattisia muistiinpanoja valkotaululle luonnosteltuna. Työhuone sijaitsee Economicumilla Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) tiloissa. Aamupäivän Huttunen on ehtinyt käyttää seuraavien kysymysten pohtimiseen:

Jos mies menettää työpaikkansa, sekä hänen että hänen naispuolisonsa riski kuolla nousee. Jos nainen on se, joka menettää työpaikkansa, mitään ei tapahdu kummankaan riskille kuolla.

Nämä ovat aineistosta löytyneitä havaintoja.

“Tässä on tällainen jännittävä epäsymmetria siinä, miksi työpaikan menetys, joka molemmilla johtaa selvään tulon menetykseen, vaikuttaa näin”, hän selittää.

Miksi juuri miehien työpaikan menetys vaikuttaa noin vahvasti? Tutkimus on työn alla, eikä tyhjentävää vastausta voi saada, mutta Huttunen arvioi, että ilmiöön varmaankin monta tekijää, esimerkiksi sukupuoliroolit.

Kristiina Huttunen aloitti Aalto-yliopiston professorina maaliskuussa 2021. Sitä ennen hän on toiminut esimerkiksi Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) tutkimusprofessorina sekä tehnyt töitä tutkijana. Kansainvälistä kokemusta hänellä on muun muassa Englannista, Norjasta ja Ruotsista. 

Työn taloustieteen kansainväliset kehitysaskeleet otetaan nimenomaan empiirisen mikrotaloustieteen parissa nykyään.

Huttusen matka nykyisiin tehtäviin on lähtenyt alun perin Helsingin yliopistolta 90-luvulla. 

“On varmaan vähän sattumaa, miksi lähdin lukemaan kansantaloustiedettä. Muistan, että yhteiskuntaopin tunnilla lukiossa puhuttiin jotain vähän taloustieteestä ja makrokysymyksistä, elvytyksestä.”

“Päätin hetken mielijohteesta, että lähdenpä pyrkimään valtsikaan.”

Professori Huttunen ja valkotaulun muistiinpanot.

Tieteenala viehätti. Huttunen kertoo, että huomasi todella nopeasti, että taloustiede tuntuu yhteiskuntatieteiden joukosta hänelle omimmalta. 

“Taloustiede tuntui napakammalta kuin muut tieteet, mitä yritinkään opiskella.”

“Taloustieteessä on kivaa se, että pyritään selkeyteen ja ytimekkyyteen. Mietitään asioita sillä tavalla, että olisi selviä mekanismeja.”

Työn taloustieteen pariin päätymistä Huttunen kuvailee pitkänä matkana. Gradun aiheeksi hän valitsi rakenteellisen työttömyyden, mutta sanoo nyt, että lähestymistapa oli hyvin erilainen kuin nykyään. Gradussa oli enemmän makrotyyppinen kysymys, hän kuvailee. 

Työn taloustieteen kansainväliset kehitysaskeleet otetaan nimenomaan empiirisen mikrotaloustieteen parissa nykyään, hän selittää.

Suomessa ja Pohjoismaissa on suhteellinen etu. Rekisteriaineistot ovat täällä nimittäin kattavat.

Sen hän kertoo huomanneensa aika nopeasti väitöskirjavaiheessa. Jatko-opinnoista hän kiinnostui gradun jälkeen ja piti työmarkkina-asioita kiinnostavana. Hän alkoi tehdä Helsingissä väitöskirjaa. Helsingistä matka on kulkenut Norjaan, Ruotsiin, Englantiin.

“Tutkimustyö tuntui koko ajan tuntui omammalta ja omammalta, ja juuri sellaiselta, jota haluan tehdä.” 

Palataan perheen taloustieteeseen ja rikoksen taloustieteeseen.

Usein työn taloustieteilijät laajentavat tutkimusaiheita perheisiin ja jopa rikosteemoihin, Huttunen kertoo. 

Hän näkee, että monet kysymykset työn taloustieteessä liittyvät perheeseen, eivätkä vain yksittäisiin toimijoihin. Ja silloin kun kyse on perheestä, on kyse jo family economicsista. Kyseessä on ikään kuin työn taloustieteen sisällä oleva ala.

Suomessa ja Pohjoismaissa on suhteellinen etu. Rekisteriaineistot ovat täällä nimittäin kattavat. 

Henkilötunnuksen kautta ihmiset pystytään linkittää puolisoihinsa ja lapsiinsa. Tämä mahdollistaa sen, että aineistosta voidaan tehdä tarkempaa tutkimusta kuin sellaisten maiden aineistoista, joissa tarkkaa rekisteröintiä ei ole. 

“Voidaan tehdä ylisukupolvista tutkimusta”, hän lisää.

Henkilötunnuksittain linkattava tieto on tietenkin anonymisoitua eli siitä ei voi tunnistaa yksittäisiä ihmisiä. Anonymisointi on tehty kuitenkin niin, että eri aineistot pystytään yhdistämään toisiinsa. 

Yksi perhetaloustieteen tutkimusasetelma on esimerkiksi ollut se, millaisia vaikutuksia siirtymisellä puolisoiden yhteisverotuksesta yksilöverotukseen on ollut. Puolisoiden yhteisverotuksesta luovuttiin Suomessa vuonna 1976. 

VATT:n työhuoneet sijaitsevat Economicumilla. Väki on alkanut palata yliopiston tiloihin.

Jotkut kysymykset liittyvät muun muassa siihen, kuinka tuottava ihminen on työmarkkinoilla ja miten tämä linkittyy varhaislapsuuteen. 

Rikoksen taloustiede taas on jossakin määrin laajennus muiden tieteenalojen puolelle. Alalla on Huttusen mukaan paljon kiinnostavia kysymyksiä, joihin voi käyttää taloustieteen menetelmiä.

“Meillä on taloustieteessä paljon hyvää menetelmällistä osaamista isojen aineistojen käytössä”, hän sanoo. 

“Taloustieteilijät ovat hyvin tarkkoja siitä, onko kyse pelkästä korrelaatiosta vai syy-seuraussuhteesta.”

“Syy-seuraussuhteen etsiminen on todella vaikeaa.”

Hän kuitenkin täsmentää, että kommenteilla ei ole tarkoitus halveksua muita tieteitä, vaan taloustieteilijöillä on hirveästi opittavaa muilta. Jos tutkitaan rikoksia, pitää olla ymmärrystä muistakin aloista. 

Rikoksista aiheutuu kustannuksia monelle taholle. Myös rikoksien hyötyjä on perinteisesti pyritty mallintamaan. Taloustiede tutkii muun muassa näitä. 

“Tämä on ala, jota tutkitaan koko ajan enemmän ja enemmän.”

Huttunen kertoo, että hän oli mukana juuri julkaistussa tutkimuksessa, jossa tutkittiin, miten kuolleisuus eroaa köyhien ja rikkaiden alueiden välillä ja miten trendit ovat muuttuneet ajan saatossa. Vertailu tehtiin Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä.

Havainto oli, että Suomessa on aika vähän eroja köyhempien ja rikkaampien alueiden välillä. Asetelma oli tarkalleen ottaen tutkia eroja alueen keskimääräisen tulotason mukaan.

Johdantoesimerkissä puhuttiin kuolleisuudesta työpaikan menettämisen jälkeen ja millaisia vaikutuksia tällä on puolisoihin. Siitä kiinnostavia nostoja on muun muassa se, että jos ihminen menettää työnsä syystä, joka ei johdu hänen omasta työpanoksestaan, kuolleisuus lisääntyy merkittävästi.

Erot sukupuolten välillä ovat myös yksi huomio, jota ei tyhjentävästi saada selitettyä. 

Aihetta on yritetty lähestyä muun muassa tutkimalla, onko esimerkiksi eroja perheiden välillä, joissa mies tienaa selvästi enemmän kuin nainen verrattuna sellaiseen perheeseen, jossa nainen tienaa selvästi enemmän kuin mies. 

Perustutkinto-opiskelijan ei kannata ujostella yhteydenottoa professoreihin.

Kuolleisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että onko riski kuolla suurempaa kuin niillä, jotka eivät menettäneet työtä. Kuolinsyitä on muun muassa haitallisissa elämäntapamuutoksissa. Alkoholiin liittyvät sairaalakäynnit lisääntyvät.

Tutkimustyön lisäksi Huttunen tekee katsausta siitä, miten työpaikan menetyksen kustannukset erosivat naisilla ja miehillä koronapandemian aikaan Suomessa. Siinä vertaillaan muun muassa kuukausittaisia tuloja. Katsauksen on määrä valmistua myöhemmin, ensi keväänä.

Hän on tutkinut myös pitkään kotihoidontukea eli sitä, miten korkeampi kotihoidon tuki vaikuttaa pitkällä aikavälillä naisten työuriin ja tulotasoon. Myös vaikutusta heidän lastensa tulevaisuuteen tarkastellaan. 

Opiskelijoille hän haluaa välittää viestiksi sen, että kannattaa priorisoida opiskeluja esimerkiksi työnteon edelle ja suorittaa ne järkevällä tahdilla. 

Hän kannustaa globaaliin otteeseen:

“Jos tutkimus kiinnostaa, niin ehdottomasti suosittelen myös mahdollisuuksia ulkomailla. Tietenkin pidämme hyvät jatko-opiskelijat mielellään kotona, mutta kannattaa haistella tutkimuskenttää myös ulkomailla.”

Perustutkinto-opiskelijan ei kannata ujostella yhteydenottoa professoreihin. Esimerkiksi graduaiheesta voi tulla keskustelemaan, hän sanoo. 

  • Kristiina Huttunen
    • Aalto-yliopiston taloustieteen professori, VATT:n osa-aikainen professori
    • Valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopisto (2005)
    • Tutkimuskohteina työn taloustiede, perhetaloustiede ja rikoksen taloustiede
    • Harrastaa juoksemista ja lastensa jalkapallo-otteluiden seuraamista
    • Kolme lasta ja aviomies, hän on myös tutkija

Jatka keskustelua:

Korruptio: Yhteiskunnan vihollinen numero yksi

Kirja-arvostelu | Juho Junttila

Etsiessäni kesälukemista kirjaston hyllyltä tarttuivat tarkasteluun “Korruptio: Yhteiskunnan vihollinen numero yksi” ja erään nimeltä mainitsemattoman Suomen Pankin pääjohtajan muistelmateos. Mukaan lähti lopulta raflaavammalla lisänimellä varustettu korruptiokirja.

Amazon.com: Corruption: What Everyone Needs to Know® eBook : Fisman, Ray,  Golden, Miriam A.: Kindle Store

Todellisuudessa kirjaa olisi varmaankin kuvannut paremmin sen alkuperäinen nimi – “Corruption: What Everyone Needs to Know” (2017). Politiikan tutkijan Miriam Goldenin ja käyttäytymistaloustieteilijä Ray Fismanin kurssikirjamainen teos kuvailee eri tapoja joilla korruptiota esiintyy, kuinka sitä pyritään mittaamaan ja miten ilmiötä tulisi torjua. Erityisesti alun peliteoreettinen malli, jossa kuvaillaan erilaisia tasapainopisteitä yhteiskunnassa luo oppikirjamaista rakennetta lukukokemukseen. Toisin kuin taloustieteen oppikirjat yleensä, tämä kokonaisuus ei juurikaan haasta lukijaa tai pysäytä pohtimaan.

Kirjan pääteesit kuten korruptiokyselyiden epätarkkuus, korruptioon kannustavat rakenteet ja keinot torjua ilmiötä tulevat varmasti tuskallisen selväksi jokaiselle lukijalle. Harmillisesti kirjailijat eivät tarkoituksella pyri selittämään ilmiöitä tarkemmin, vaan pysyvät tarkastelussaan hyvin yleisellä tasolla.

Puuduttavasta toistosta huolimatta lähihistoriasta esiin nostetut esimerkkitapaukset pitävät lukuintoa yllä. Etelä-italialaisten urakointiskandaalien, saksalaisen poliittisen korruption tai Haitin diktaattorin toimien tutkimus on huomattavan mukaansatempaavaa. Myöskin analyysi poliittisten kytkösten arvosta osakemarkkinoilla toi kiinnostavaa näkökulmaa korruption kvantifiointiin. 

Suomalaisen näkökulmasta aihe on jossain määrin erikoinen. Kirjassa kuvailtu päivittäin kohdattava korruptio tuntuu äärimmäisen kaukaiselta. Tässä mielessä aiheeseen tutustuminen antaakin globaaliin talouteen näkökulmaa, jota (onneksi) pohjoismaissa tavoita. Tästä huolimatta en osaa sanoa, kumpi kirjastossa kohtaamistani vaihtoehdoista olisi lopulta ollut “antoisampi” kokemus. Korruptoituneiden yhteiskuntien toivottoman tilanteen tutkailu vai eurokriisin tähtihetkien uudelleen eläminen jälleen kerran.

Jatka keskustelua:

Kirja-arvostelu: Superintelligence

Kirja-arvostelu | Mikko Vanhala

Onko tekoälyn maailmanvalloitus todellinen uhka? Oli tai ei, siihen on varauduttava, sillä kun superälykäs tekoäly lopulta kehitetään, on jo liian myöhäistä, varoittaa filosofi Nick Bostrom.

Tekoäly voittaa ihmisen jo monessa yksittäisessä asiassa. Erityisesti vaativien laskutehtävien osalta keinoäly on päihittänyt ihmisen kyvyt jo pitkään. . IBM:n shakkitietokone Deep Blue voitti shakin maailmanmestari Garry Kasparovin vuonna 1997 sekä Googlen AlphaGo Go-lautapelin maailmanmestari Ke Jien vuonna 2017. Viime vuosina tekoäly on valjastettu  luomaan myös taidetta. Yleispätevää ja superälykästä tekoälyä ei ole kuitenkaan vielä onnistuttu kehittämään. Tällainen läpimurto voisi mullistaa teknologisen kehityksen, mutta ainakin teoreettisena vaarana on kontrollin menetys, joka voisi pahimmillaan johtaa ihmiskunnan tuhoutumiseen tai orjuuttamiseen.

Eksistentiaalisella riskillä tarkoitetaan sellaista katastrofia, joka uhkaisi  koko ihmiskunnan olemassaoloa.Tällaisia tapahtumia ovat superälykkään tekoälyn kehittämisen lisäksi muun muassa ydinsota, ilmastonmuutos, bioteknologiset sovellukset  sekä asteroidin törmäys Maahan. Aihe on ollut viime vuosina yhä enemmän esillä, ja hyvän yleiskatsauksen eksistentiaalisiin riskeihin tarjoaa esimerkiksi Toby Ordin vuonna 2020 julkaistu kirja The Precipice: Existential Risk and the Future of Humanity.

Ordin kollegana Oxfordin yliopiston filosofian laitoksella sekä Future of Humanity -instituutin perustajana toimiva ruotsalaissyntyinen filosofi Nick Bostrom keskittyy kirjassaan Superintelligence: paths, dangers, strategies (Oxford University Press, 2014) nimensä mukaisesti tekoälyn uhkiin ja mahdollisuuksiin. Lyhyesti sanottuna Superintelligence on melko hyvä ja kattava johdatus mielenkiintoiseen, joskin haastavaan aiheeseen.

Bostrom määrittelee superälykkäät järjestelmät kolmeen luokkaan: nopeat, kollektiiviset ja laadukkaat superälyt. Nopea superäly on älykkyydeltään ihmisen tasoa, mutta merkittävästi nopeampi. Kollektiivinen superäly on yleispätevä systeemi, joka päihittää ihmisen kognitiivisen tason useissa yleisluontoisissa tehtävissä. Laatutekoäly puolestaan voittaa ihmisen niin nopeudessa kuin monipuolisuudessakin.

Jos superälyn tavoitteet on määritelty huonosti, on vaarana, että se joko toteuttaa niitä liiankin tarkasti tai tulkitsee niitä ei-toivotulla tavalla.

Teoriassa tekoäly on taloustieteilijöillekin tuttu optimaalinen bayesilainen agentti: toimija, joka valitsee tekonsa hyötyfunktiotaan maksimoiden ja päivittää prioritodennäköisyysjakaumaansa havaintojen ja kokemusten perusteella. Tällaista koneälyä voidaan “opettaa” palkitsemalla sitä onnistumisista niin sanotulla palkkiofunktiolla. Kuulostaa helpolta, eikö totta?  

Superälyn kehittämisessä yksi suurimmista haasteista liittyy tavoitteiden ohjelmointiin: miten saamme tietokoneen tekemään sen mitä haluamme? Mikä ylipäänsä tulisi olla tällaisen koneen tavoite? Yksinkertaisen tekoälyn tavoite ja “elämän tarkoitus” voisi olla vaikkapa tehtaan tuotantolinjan optimointi tuottamaan mahdollisimman paljon tai tietty määrä mahdollisimman nopeasti. Mutta entäpä yleispätevän tekoälyn?

Kuinka vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin, mikä on elämäsi tavoite? Tavoitteemme ovat usein hedonistisia ja toisinaan epäjohdonmukaisia. Vaikka onnistuisimmekin kehittämään selkeän tavoitteen, mistä tiedämme onko tavoite täysin oikein määritelty? Puhumattakaan siitä, että moraalimme voivat olla lähtökohtaisestikin virheellisiä: Bostrom mainitsee esimerkkeinä sen, miten kissojen polttamista pidettiin yleisesti hyväksyttävänä Pariisissa 1500-luvulla ja toisaalta orjuutta laillisena muun muassa Yhdysvaltain eteläosissa vielä 150 vuotta sitten. Mistä voimme tietää, ovatko nykyisetkin moraalimme jollain tavalla virheellisiä?

Tekoälytutkija Eliezer Yudkowsky on ehdottanut ratkaisuksi käsitettä nimeltä Coherent Extrapolated Volition (CEV). Ihmiskunnan CEV on se mitä haluaisimme, jos tietäisimme enemmän, ajattelisimme nopeammin, olisimme kaikin puolin nykyistä kehittyneempiä ja yksimielisempiä. Tämän määritelmän silkka absurdius kertoo, miten vaikeasti ratkaistavasta ongelmasta on kyse.

Jos superälyn tavoitteet on määritelty huonosti, on vaarana, että se joko toteuttaa niitä liiankin tarkasti tai tulkitsee niitä ei-toivotulla tavalla. Jos haluamme tekoälyn tuottavan meille vaikkapa onnellisuutta, emme toivo sen tarjoavan ratkaisuksi ihmisten huumaamista tai vaikkapa jatkuvaa jalkapohjien kutittamista. 

Tämä liittyy myös niin sanottuun kontrolliongelmaan: ennen kuin olemme täysin varmoja siitä, että tekoäly tekee juuri niin kuin tahdomme ja vain niin kuin tahdomme, pitäisi varalla olla keinoja sen sammuttamiseen tarpeen vaatiessa. Koska lienee järkevää olettaa superälyn toimivan ihmistä älykkäämmin ja osaavan myös petkuttaa meitä, ei sen rajoittaminen vaikkapa vain yhdelle tietokoneelle todennäköisesti ole riittävä varotoimenpide. Toinen mahdollinen ratkaisu olisi superälyn laskentatehon rajoittaminen – joka tosin saattaa rajoittaa myös sen hyödyllisyyttä. Kolmas potentiaalinen vaihtoehto ovat niin sanotut ansalangat, eli järjestelmän automaattinen sulkeminen tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Kirja vertautuu pakostakin jo aiemmin mainittuun Toby Ordin The Precipiceen. The Precipice käsittelee eksistentiaalisia riskejä hieman yleisemmällä tasolla kuin Superintelligence. Vaikka Superintelligence vaikuttaa populaaritieteeltä, se ei oikeastaan ole sitä: vaikka monet kappaleista ovat helppoja aiheeseen syvällisesti perehtymättömällekin, vaaditaan monin paikoin esitietoja tai ainakin käsitteiden tuntemusta niin filosofian kuin biologiankin aloilta. Bostromilla on itselläänkin taustaa laskennallisesta neurobiologiasta, mikä selittänee, miksi etenkin aivoemulaatiota käsittelevät kappaleet käsittelevät aihetta todella yksityiskohtaisesti. The Precipice oli mielestäni näistä kahdesta sekä vetävämmin kirjoitettu että myös selkeämpi kokonaisuus.

Kuten sanottu, Superintelligence on raskasta luettavaa. Bostrom käsittelee aihetta hyvin yksityiskohtaisella mutta abstraktilla tasolla. Kirja on täynnä tiukkaa asiaa, mutta sitä ei ole aina esitetty kovin selkeällä, lukijaystävällisellä tai viihdyttävällä tavalla. Siitä huolimatta Superintelligence on ajatuksia herättävä teos alati ajankohtaisesta aiheesta.

Jatka keskustelua:

Pääomainen korjaa kuinka ajattelet

Kieli ja puhe muuttavat sitä, kuinka ajattelemme. Pääomainen on jo pitkään huomannut, kuinka harhaanjohtavat sanonnat kampeavat kansantalouttamme ja tehokkuuttamme sivuraiteille. Alle onkin listattu sanontoja, joista olisi korkea aika luopua.

”On lottovoitto syntyä Suomeen”

Sanonnan kuului kai aikaisemmin tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltioon kuuluminen oli suuri onnenpotku, joka turvasi onnellisen elämän. Valitettavasti liian moni tulkitsi lottovoittonsa tarkoittavan sitä, että joku muu hoitaa heidän toimeentulonsa tästä ikuisuuteen. Seurauksena onkin eläkepommi ja valtionvelka vailla vertaa.

Nykypäivänä Suomeen syntyminen ei ole lottovoitto, vaan tahaton osallistuminen vanhempien sukupolvien kehittämään pyramidihuijaukseen. Loton pääpotin sijaan Suomeen syntyminen on kuin raaputusarpa – ansaittujen rahojen palautusprosentti on noin puolet.

”Ahkeruus kovan onnen voittaa”

Tuskin kukaan voi kiistää, että ahkeruus on hyvä ominaisuus. Se ei ole kuitenkaan ihmelääke epäonneen tärkeästä syystä: laskeva rajahyöty. Ahkeruuden sijaan parempi ilmaus olisi ” työn tehokkuuden kehittäminen pitkäjänteisesti luo reaalista kasvua, joka parantaa hyvinvointiasi pysyvästi”. Ne joiden mielestä edeltävä ehdotus on liian ”pitkä” ja ”vaikeaselkoinen”, voivat lainat Atlantin takaa vastaavan fraasin ”Work smart, not hard”.

”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”

Kyseinen virke on vuosisadan parhaita uudelleenbrändäyksiä saamattomuudelle. Useimmiten sen saa kuulla ironisena loppukaneettina henkilöltä, joka pyrkii väistämään kiusalliset kysymykset kuten ”Tämän kuului olla valmis viikko sitten” tai ”Missä ihmeessä olet ollut, aloitimme jo tunti sitten”. Fraasi on sosiaalisen kanssakäymisen turhake, josta tulisi päästä eroon nyt, eikä myöhemmin. Jos myöhään olisi parempi kuin ei milloinkaan, miksi on kehitetty myöhästymismaksujen konsepti?

Jatka keskustelua:

Kesätyökatsaus

Minkälaisiin tehtäviin opiskeluaikana on mahdollista työllistyä? Taloustieteen pääaineopiskelijat vastaavat.

Ellen Sahlström, Palkansaajien tutkimuslaitos

Minulla alkaa nyt neljäs ja toivottavasti viimeinen vuosi perustutkinto-opiskelijana. Kuten tästä ehkä jo arvaa, ovat opintojeni sujuneet erittäin hyvin ja valmistuin kandidaatiksi kahdessa vuodessa, jonka jälkeen olen opiskellut maisteriohjelman tutkimuslinjalla vuoden.

Olen tämän kesän ollut tutkijaharjoittelijana Palkansaajien Tutkimuslaitoksella (PT), työmarkkinoiden tutkimusryhmässä tekemässä Työ- ja elinkeinoministeriölle raporttia työttömien työnhausta. Suuren osan ajasta olen käyttänyt datan parissa, eli yrittänyt Tilastokeskuksen ja ministeriöiden aineistosta löytää juuri meidän tutkimusprojektiin oikeat tiedot ja muokannut ne analysoitavaan muotoon. Minua yllätti eniten, kuinka paljon aikaa tähän datan muokkaamiseen menee, ja kuinka yksinkertaistettuja kursseilla käytettävät datat ovat.

Eniten iloa on ollut siitä, että päätin keväällä panostaa Statan oppimiseen, ja tein pari kurssia Statalla eikä tutulla R:llä. Vei silloin enemmän aikaa, mutta oli ehdottomasti hyödyllistä! Lisäksi kaikki artikkelien lukeminen on ollut antoisaa, varsinkin näin tutkijan urasta haaveilevalle. Olen kuitenkin saanut hyvää ohjausta, joten halu oppia ja sinnikkyys palkitsevat ehkä enemmän kuin täydelliset kurssisuoritukset.

Selina Clarke, Suomen ympäristökeskus

Syykuussa käynnistyy maisteriopintojen toinen vuosi, eli viimeistä viedään. Tämän kesän olen ollut harjoittelijana Suomen ympäristökeskuksessa Sykessä. Olen mukana kahdessa projektissa, jotka ovat osa vähähiilistä asumista ja rakentamista edistävää Decarbon Home -tutkimushanketta. Ensimmäisessä projektissa tutkimme avustusten vaikutuksia energiaremonttien kannustimina, ja toisessa rakennusalan suhtautumista elinkaaristen ilmastovaikutusten arviointiin. Tehtäviini kuuluu kyselyjen suunnittelu, kirjallisuuskatsauksen tekeminen, aineistojen analysoiminen, ja tuloksista kirjoittaminen.

Eniten yllätti, miten paljon työssä pääsi oikeasti tekemään ja vaikuttamaan, vaikka on ’vain harjoittelija’. Minulle annettiin paljon vastuuta ja vapautta edistää tutkimusta, mikä oli todella palkitsevaa. Iloisesti yllätti myös se, että pääsen jatkamaan Sykessä apulaistutkijan tehtävissä.

Kiinnostus ympäristö- ja julkistaloustiedettä kohtaan luonnollisesti auttoi paljon. Kannattaakin etsiä harjoittelupaikkoja, joissa pääsee soveltamaan itseä kiinnostavaa taloustieteen erikoisalaa, sillä näin harjoittelusta saa eniten irti. Ekonometrian kurssien hyödyllisyyttä ei myöskään koskaan voi korostaa liikaa; erityisesti mikroekonometrian kurssit auttoivat paljon aineistojen analysoimisessa.

Tuomas Kovalainen, EKP

Tällä omaa olen syksyllä 5. lukuvuottani aloittava maisteriopiskelija tutkijalinjalla. Kaiken kaikkiaan voisin luonnehtia opintojeni sujuvan tällä hetkellä varsin tyydyttävästi – erityisesti suhteessa työn ja opiskelun rinnakkaisuuden luomaan työmäärään nähden. Tutkielmani, ja vähät erikoistumisopintoni, ovat tähän mennessä pyörineet mikro- ja toimialan taloustieteen ympärillä. Tästä huolimatta osittainen siirtymäni makrotaloustieteellisten teemojen pariin työharjoittelun merkeissä on sujunut varsin mutkattomasti.

Työharjoittelupaikkani on Euroopan keskuspankin tilastotieteen osastolla instituutiorekisteri eli RIAD-tiimissä. Työryhmämme vastuualueisiin kuuluu muun muassa instituutiorekisterin käyttäjien – kirjava joukko aina kansallisista keskuspankeista EKP:n muihin tiimeihin ja osastoihin – ensikäden teknisenä tukena toimiminen ja tietokannan laadunvalvonnasta ja kehittämisestä vastaaminen. Harjoittelijana osakseni lankeaa näistä tehtävistä yksinkertaisimmat, esimerkiksi tietokantaan tehtyjen kirjauksien oikeellisuuden tarkastaminen, ja tarvittaessa oikaiseminen, ja yksinkertaisiin käyttäjäkysymyksiin vastaaminen.

Mielenkiintoisimmillaan tehtävät voivat taas sisältää data-analyysiä tai suurten datamäärien käsittelyä lipastoltakin tutuilla R:llä ja Pythonilla. Sanottakoon tässä, että itse en aloittaessani tai vieläkään voi sanoa laaja-alaisesti hallitsevani vielä kumpaakaan työkalua. Vaikka työtehtävät jossain määrin edellyttävät näiden perusteiden tuntemusta – ja halutessaan voi omalle osaamiselleen löytää rajattomasti sovelluskohteita, jos osaamista vain löytyy – ei oppimiskäyrä ole mahdoton. Ennakkoluulottomana ihmisenä en yleensä ylläty helposti mutta mainittakoon yhtenä positiivisena yllätyksenä uusien tuttavuuksien tekemisen helppous verrattuna pysyvän sosiaalisen etäännyttämisen Suomeen.

Juuri tässä harjoittelupaikassa hyödyllisimmäksi ovat siis osoittautuneet käytännöntaidot, kuten R:n, Pythonin ja SQL:n osaaminen, ja suhteessa vähemmälle huomiolle on jäänyt itse taloustietämys. Koen kuitenkin, että taloustieteen opintojen menetelmäosaamisen painotus on osaltaan auttanut selkiyttämään omaa ajattelua, mikä on avuksi etenkin ongelmanratkaisua ajatellen. Toivottavasti tämä rohkaisee menetelmä- ja tietojenkäsittelyopintojen ikeessä kärsiviä kanssaopiskelijoitani.

Eetu Mänttäri, Cambri

Aloitan tänä syksynä kandiopintojeni viimeisen puolen vuoden mittaisen rykäisyn. Minua voisi siis kutsua neljännen vuoden opiskelijaksi. Opintojeni ohella olen osallistunut ainejärjestötoimintaan, käynyt töissä ja ollut yleisesti hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamista muutoksista elämässäni, joten olen tähän suoritustahtiin varsin tyytyväinen. Vaikka muutamia kandikursseja on vielä käymättä, ehdin viime keväänä kirjoittaa kanditutkielmani. Työni oli julkistaloudelliselta aihepiiriltään varsin erilainen niiden asioiden kanssa, joiden parissa puuhailen työssäni. En olekaan vielä päättänyt lopullista suuntautumistani tieteenalan sisällä, joten erilaiset näkökulmat ovat mielestäni pelkästään hyvä asia.

Olen ollut viimeiset puolitoista vuotta töissä osa-aikaisena tutkimusavustajana Cambri-nimisessä startup-yrityksessä. Tänä kesänä työsuhteeni muuttui kokoaikaiseksi kesätyöksi. Kiteytettynä Cambrin tavoite on luoda asiakkailleen SaaS-työkalu, jolla nämä voivat itsenäisesti kuluttajatutkimusten keinoin parantaa uusien tuotekonseptiensa lanseerauksien onnistumistodennäköisyyttä. Kyseessä on siis eräänlainen kuluttajatutkimusta tekevä teknologian startup-firma. Suurin osa tutkimuksista tapahtuukin Cambrin oman työkalun kautta, mutta itse olen enimmäkseen työskennellyt ns. ”täyden palvelun” tilaustutkimusten parissa.

Suhteellisen pitkän työsuhteen aikana työtehtäväni ovat laajentuneet ja vastuun määrä kasvanut, mutta pääasiallisena leipätyönäni on ollut tutkimustulosten analysointi, taulukointi ja esitettävään muotoon saattaminen. Tämän ohessa olen koodannut kysymyslomakkeita ja ollut yhteydessä asiakasyrityksiin tarpeen mukaan.

Tehtävissä olen oppinut paljon muun muassa datan käsittelystä Microsoft Excelillä, sekä muilla hieman spesifimmillä markkinointitutkimuksissa usein käytetyillä työkaluilla. Työssä saamani palaute on myös vahvistanut luottamustani omaan tekemiseeni ja oppimiskykyyni. Työskentely pienessä ja aloittelevassa startup-yrityksessä on myös ollut mielenkiintoista, sillä olen omin silmin nähnyt yrityksen kehittyvän muutaman työntekijän ”autotallivaiheesta” kansainväliseksi toimijaksi, joka työllistää yli 20 ihmistä. Vaikka kyseessä ei olekaan puhtaasti taloustieteellinen pesti, on opintojemme mukanaan tuomasta hahmotuskyvystä ollut hyötyä. Kannattaakin siis muistaa, että tutkinnollemme löytyy kysyntää vaikka mistä!

Lauri Ala-Mursula, Handelsbanken

Mukavasti kohti yliopiston toista vuotta tässä seilataan! Kandin kirjoittamisen myrskyt eivät vielä käsillä ole, mutta tummat, vielä pienehköt pilvet siintävät kaukana horisontissa. Vene lipuu tasaisesti myötätuulessa myrskyä kohti. Kulunut kesäni on mennyt pankkimaailman saloja ihmetellessä Handelsbankenin riveissä. Tehtävänimikkeeni on kesäharjoittelija.

Työnkuvani on monipuolinen, sillä konttoristamme löytyy yritys-, Private Banking-, sijoittamis- ja henkilöasiakaspalveluita. Eniten toimin asiakasrajapinnassa, toki työ pitää paljon muutakin sisällään. Yksi tyypillinen päivä voisi olla sellainen, että avaan asiakkaalle verkkopankkitunnukset, luen ja reagoin päivän aikana tulleisiin sähköposteihin, kerään tietoa pyydetyllä tavalla ja vastaan asiakkaiden puheluihin. Töissä yllätti eniten pankkialan monipuolisuus: ei ole työpäivää, jolloin ei jotain uutta oppisi. Työn monipuolisuus on pitänyt päivät mielenkiintoisina.

Nykyisessä positiossa ainakaan ensimmäisen vuoden opinnoista ei ole ollut suoraa hyötyä. Kuitenkin opinnoista on saanut hyvää kontekstia pankkiliiketoimintaan, etenkin makron ja investment managementin kursseilta. On ollut valaisevaa huomata, miten jotkut makrotaloudelliset ilmiöt ilmenevät päivittäisessä arjessa työpaikalla.

Voin suositella kesäharjoittelijan pestiä pankissa kenelle tahansa finanssialasta kiinnostuneelle fuksille. Pankeilla on tapana arvostaa ruohonjuuritason kokemusta, joten kesätyökokemuksesta alalla on varmasti iloa hakiessa taloustieteilijän koulutuksen mukaisiin finanssialan tehtäviin.

Eino Haajanen, Kainuun Sanomat

Työskentelen kesätoimittajana Kainuun Sanomissa. Syksyllä alkaa kolmas vuosi yliopistolla, mutta edessä on yhä opintoja aiemmiltakin vuosikursseilta.

Maakuntalehden kesätoimittajana pääsee heti tositoimiin. Teen pääsivujen uutisia, pikku-uutisia ja toisinaan myös pidempiä viikonloppulehden juttuja. Olen harjoittelijana toimituksessa, mutta samalla sijaistamassa vakkareita. Laadusta ei tingitä kesälläkään. Olen oppinut hurjan paljon lyhyessä ajassa. Olen ensimmäistä kesää alalla.

Päivittäin otan selvää uusista aiheista haastattelemalla ihmisiä ja etsimällä tietoa. Sitten kirjoitan eli toimitan jutun lukijoille ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa. Välillä otan myös valokuvia.

On vaikea sanoa, mikä kurssi tai opintokokonaisuus on varsinaisesti valmentanut minua työhöni. Esimerkiksi kirjoittamista en ole opinnoissani tehnyt käytännössä lainkaan. Yliopisto on opettanut kykyä tunnistaa olennaisia tietoja ja näkökulmia tietomassan keskeltä. Toisaalta koulutustausta auttaa muodostamaan hyviä kysymyksiä.

Vaikka opintojen aikana kokisi, ettei asioista niin tarkasti mitään tajuaisikaan, huomaa taloustieteellisen pohjakoulutuksen olevan hyödyllinen: osaa tunnistaa tieteenalaan liittyviä ilmiöitä, ja näin ollen tunnistaa näkökulmia, joita kaikki toimittajat eivät aina näkisi. Työssäni minulle on päivittäin valjennut, että kysymällä asiat selviävät – ihan oikeasti. Kysykää luennoillakin!

Aikaisempi kirjoittajakokemus on ollut tärkeää työssäni. Kapitaalissa julkaistut tekstit toimivat työnäytteinä.

Kannustan lähtemään töihin myös maakuntiin. Se avartaa ymmärrystä Suomesta. Olen itse Uudeltamaalta kotoisin mutta kesän Kainuussa.

Ottakaa fuksit kirjoittaminen haltuun. Kapitaaliin kirjoittaminen on oiva tapa harjoitella. Ekonomisteille, jotka osaavat sanallistaa monimutkaisia ilmiöitä, on kysyntää!

Jatka keskustelua:

Kohti korkeuksia? – Kaupunkikehityksen trendit, mahdollisuudet ja haasteet

Artikkeli | Teksti: Mikko Vanhala

Mielikuvamme kaupungeista liittyvät yleensä maamerkkeihin tai nähtävyyksiin, joita harva lopulta huomioi arjessaan. Arkiset asiat kuten etäisyys palveluihin, työpaikat ja liikenne ovat kuitenkin ne asiat, jotka määrittelevät kuinka hyvin kaupungit lopulta toimivat. Kuinka näitä haasteita voidaan ratkaista? Millaisia työkaluja taloustiede tarjoaa? Vähentääkö etätyö suurkaupunkien houkuttelevuutta?

Kaupunki on yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä. Ihmisten kokoontuminen yhteen on mahdollistanut työn jakautumisen sekä helpottanut innovaatioiden leviämistä. Epäilemättä kaupungit ovat olleet osatekijänä hyvin monien muiden tärkeimpien innovaatioiden taustalla.

Kaupungit ovat varhaisimmista muodoistaan alkaen perustuneet yhteen tärkeään periaatteeseen: kasautumiseen eli agglomeraatioon. Kun suuri määrä ihmisiä asuu lähellä toisiaan, on ihmisten helpompaa ja myös järkevämpää erikoistua siihen, missä ovat hyviä. Agglomeraatioedut jaetaan tavallisesti vielä kahteen osa-alueeseen: lokalisaatio- ja urbanisaatioetuihin. Lokalisaatioedut tarkoittavat mittakaavaetuja, jotka syntyvät tietyn toimialan koon kasvaessa kaupunkialueella. Urbanisaatioedut puolestaan edustavat kaupunkialueen kasvun mukanaan tuomia etuja, kuten vaikkapa palveluiden tarjonnan parantumista. 

Perinteiset mikrotaloustieteelliset mallit eivät huomioi maantiedettä ja sijaintia. Sekä yritysten että kotitalouksien sijaintipäätöksiin kuitenkin todellisuudessa vaikuttaa hyvin paljon se, miten lähellä palvelut ovat, miten kaukaa tuotantoon tarvittavat raaka-aineet joudutaan kuljettamaan ja miten, sekä missä ostajat ovat. Näitä tekijöitä tarkastelevaa taloustieteen osa-aluetta kutsutaan kaupunkitaloustieteeksi.

Varhaisin ja yksinkertaisin kaupunkimalli on niin sanottu yksikeskustainen ympyräkaupunki. Tällaisessa mallissa etäisyyksiä on helppo hahmottaa ja mallintaa yksinkertaisillakin malleilla. Esimerkiksi mikrotaloustieteen ja peliteorian kursseilta tuttu duopolisen kilpailun sijaintivalintoja mallintava Hotellingin malli kertoo, että tällaisessa kaupungissa yritykset sijoittuvat ”ympyrän keskelle” eli kaupungin keskustaan – intuitiivinen tulos, joka on helppo nähdä missä tahansa kaupungissa. 

Monimutkaisemmat polysentriset eli monikeskustaiset mallit huomioivat laajemmin erilaisia kaupunkirakenteita. Tällaisissa malleissa keskustoja voi nimensä mukaisesti olla useita. Uusin, uudeksi talousmaantieteeksi kutsuttu teoria, jonka pääkehittäjä on taloustieteen nobelisti Paul Krugman, huomioi yhä tarkemmin erilaisia kasautumistekijöitä, kuten liikenteen, väestön ja asumismenojen vaikutuksia. 

Kaupungit tuovat mukanaan kuitenkin haittoja. Väestön kasvu nostaa maan kysyntää ja siten myös hintaa, liikenne ruuhkautuu lisääntyessään ja alueiden eriarvoistuminen tuo sosiaalisia ongelmia, kuten rikollisuutta. Ehkä hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat, muuten kai kaupungit olisivat autioituneet ihmisten muuttaessa pois. Näiden haittojen huomiointi on kuitenkin todella tärkeässä roolissa kaupunkisuunnittelussa ja -kehityksessä.  

Selviytyjät: global edition

Yleisimmät kaupunkimallit ja useimmat tutkimukset perustuvat oletukseen, että innovaatioiden ja tietotaidon positiiviset ulkoisvaikutukset edellyttävät fyysistä kohtaamista. Koronapandemian myötä monet tapaamiset on ryhdytty hoitamaan teknologian välityksellä. Tämä trendi saattaa olla pitkäaikainen tai osittain jopa pysyvä. Miten tämä vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen?

Koronapandemian alkaessa havaittiin monien maiden asuntomarkkinoilla kasvavaa kysyntää isommissa asunnoissa kauempana keskustasta. Etätöiden myötä monet halusivat saada lisää tilaa. Myös puutarhojen ja pihojen kysyntä kasvoi, kuten esimerkiksi The Economist uutisoi toukokuussa 2020. 

Osittain kyseessä saattaa olla jopa pysyvä trendi. Etätyöt ovat tulleet ainakin osittain jäädäkseen, sillä monet arvostavat mahdollisuutta työskennellä joustavasti kotoa tai vaikkapa mökiltä muutaman päivän viikossa.

Voisiko etätyöskentelyn kasvu johtaa kaupunkien kuihtumiseen? Villeimpien futuristien visioissa tulevaisuudessa etätyöntekijät kokoontuisivat pienempiin kaupunkeihin ja kuntiin eräänlaisiin etätyöyhteisöihin, joista voisi vuokrata työtiloja. Jotkut kaupungit, kuten Ikaalinen, ovat jo alkaneet brändäämään itseään etätyökaupunkeina. 

Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaan mielestä on vielä liian aikaista ottaa kantaa siihen, jääkö etätyö pysyväksi ilmiöksi suurelle osalle työntekijöitä. 

“Jos kasvokkain kohtaamisesta on ulkoishyötyjä, voi etätöiden yleistyminen alentaa tuottavuutta. On kuitenkin melko vaikea esittää arvioita suuruusluokista.  On myös muistettava, että kaupunkien vetovoima ei liity vain tuotantoon ja työmarkkinoihin. Ne ovat enenevässä määrin myös kuluttamisen paikkoja.”

Lisäksi kulkuyhteyksien paraneminen kasvattaa työssäkäyntialueita. Esimerkiksi Tunnin juna -hanke tekisi pääkaupunkiseudusta ja Turusta yhtenäisemmän työssäkäyntialueen: jos työmatka sujuu näppärästi kauempaa, voisivat ihmiset asua kauempana työpaikasta ja säästää asumiskustannuksissa. Myös paikallisliikenteen ja metrolinjojen kehityksellä on olennainen merkitys kaupunkialueen kehittymiselle. Toisaalta hyvät kulkuyhteydet myös nostavat niiden varrella sijaitsevien asuntojen kysyntää ja hintoja. 

Kaupunkikehityksen trendejä

Kaupungistuminen on joka tapauksessa yksi suurimmista globaaleista megatrendeistä tällä hetkellä. Muun muassa kauppakeskus Triplan rakentamisesta vastannut rakennusyhtiö YIT nimeää verkkosivuillaan liikkumisen muutoksen, paikallisuuden vahvistumisen, kestävän kulutuksen sekä palvelullistumisen kaupunkikehitystä ohjaaviksi trendeiksi. Kaupunkialueisiin kohdistuu entistäkin suurempaa kysyntää samalla kun nykyinen rakennuskanta vanhenee. 

YIT:n kaupunkikehitysjohtaja Juha Kostiainen pitää tärkeimpänä tämänhetkisenä kaupunkikehityksen trendinä niin sanottua 15 minuutin kaupunkia. Tämän filosofian mukaan olennaisten palvelujen tulisi löytyä alle 15 minuutin matkan päästä kotoa.

“Konseptina se yhdistää keskeiset hyvän urbaanin yhdyskuntarakenteen elementit eli toimintojen sekoittuneisuuden, hyvän saavutettavuuden erityisesti kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä sekä riittävän tiiviyden”, Kostiainen tarkentaa.

Kaupunkikehityksellä tarkoitetaan isompien aluekokonaisuuksien, kuten korttelin tai kokonaisen kaupunginosan uudistamista. Helsingissä merkittäviä viimeaikaisen kaupunkikehityksen kohteita ovat esimerkiksi Kalasataman ja Pasilan tornitalot, Konepajan alue, Elielinaukio ja Malmin lentokenttäalue.

Neljän arkkitehdin maaliskuun puolivälissä julkaisema pamfletti Kenen kaupunki – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla roimii näitä kehityslinjoja. Pamfletin mukaan kaupungin siluetti kärsii korkeasta rakentamisesta ja täydennysrakentamista ylimitoitetaan. 

Korkea rakentaminen ei kuitenkaan perustu niinkään kaupungin identiteetin luomiseen vaan enemmänkin kasvaneeseen asuntojen kysyntään keskusta-alueilla. Kun kaupunki tai kaupunkialue kasvaa vääjäämättä, täytyy kysyntään vastata joko rakentamalla vanhalle kaupunkialueelle enemmän ja korkeampia rakennuksia tai antamalla kaupungin kasvaa ulospäin. 

Singapore (kuva: Pixabay).

Esimerkkitapaus ensimmäisestä on Singapore, joka on väestömäärään suhteutettuna pieni alue, mutta täynnä todella korkeita rakennuksia. Jälkimmäistä vaihtoehtoa puolestaan edustaa esimerkiksi Pariisi, jonka keskusta on pääosin rakennettu 1800-luvun puolivälin tienoilla ja jossa vanhan Pariisin korkeammaksi rakentamisen sijaan on päätetty antaa kaupungin kasvaa kauemmas. 

Amerikkalainen taloustieteilijä ja Harvardin yliopiston professori Edward Glaeser huomauttaa kirjassaan Triumph of the City, että jos iso alue kaupungista halutaan suojella – kuten Pariisin tapauksessa – täytyy lähelle keskusta-aluetta kaavoittaa riittävästi tiheää ja korkeaa kehitysaluetta, johon kaupunki voi kasvaa. 

Pariisissa tällainen alue on esimerkiksi La Defensen alue, joka pilvenpiirtäjineen muodostaa huomattavan kontrastin varsinaiseen keskustaan ja sen vanhoihin ja mataliin rakennuksiin verrattuna.

La Defensen alue Eiffel-tornin suunnasta katsottuna. Kuva: David McSpadden, Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0

On vaikeaa ellei jopa mahdotonta sanoa, kumpi yllä mainituista kaupunkikehitysstrategioista on objektiivisesti parempi: kyseessä on enemmänkin mieltymykset. Mutta kenen mieltymykset?

Niin: kenen kaupunki lopulta on? On selvää, ettei kaupunkisuunnittelu voi miellyttää kaikkia. Mutta täytyykö suunnittelun perustua pelkästään kompromisseihin? 

“Kaupunkisuunnittelu on aina kompromissien tekemistä”, Tuukka Saarimaa muistuttaa. “Kaikkea ei voi saada.”

“Kaupunki on ennen kaikkea nykyisten asukkaiden, koska kaavoitusmonopoli on kunnilla. Vain nykyisillä asukkailla on demokraattinen väylä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun. Tämä johtaa helposti epäoptimaaliseen suunnitteluun. Kaupunkiin ei rakenneta tarpeeksi asuntoja, koska ulkopaikkakuntalaiset tai [esimerkiksi] potentiaaliset helsinkiläiset hyötyisivät merkittävästi uusista asunnoista kun taas nykyisille asukkaille rakentaminen näyttäytyy usein haittana”, Saarimaa kertoo.

On selvää, että kaupungissa jo asuvat ihmiset helposti vastustavat uutta rakentamista, josta voi seurata enemmän tai vähemmän merkittäviä haittavaikutuksia heidän asumiselleen: kulttuurikohteiden rakentaminen voi nostaa alueen vuokria, alueen uudet asukkaat voivat olla epämiellyttäviä ja rakennustyömaiden meteli voidaan kokea häiritseväksi. Tällaista rakentamista ja kehitystä vastustaa käyttäytymistä kutsutaan NIMBYilyksi (Not in my backyard).

Esimerkki yllä mainitusta toiminnasta (kuva: Vantaan kaupunki)

Lisärakentaminen (=tarjonnan kasvu) laskee alueen hintoja ja siten myös vaikuttaa aikaisempien asukkaiden asuntovarallisuuteen. Nykyiset asukkaat saattavat kuitenkin kuvitella rakentamisen haittavaikutukset todellisuutta suuremmiksi sekä olla liian kiintyneitä nykyiseen asioiden tilaan. Jälkimmäistä kutsutaan status quo -vaikutukseksi: esimerkiksi eräässä käyttäytymistaloustieteellisessä kokeessa koehenkilöille annettiin muki jonka jälkeen heiltä kysyttiin, mihin hintaan he olisivat valmiita luopumaan siitä. Tämän jälkeen kysyttiin mihin hintaan he olisivat valmiita ostamaan mukin jos eivät olisi saaneet sellaista. Kokeen tuloksena havaittiin, että koehenkilöt olivat valmiita luopumaan ilmaiseksi saamistaan mukeista korkeampaan hintaan kuin mitä olisivat suostuneet maksamaan mukin saadakseen. Tätä ilmiötä kutsutaan myös omistusvaikutukseksi (endowment effect).  

Voiko helpoksi tehty valitusmahdollisuus maankäytön suunnittelussa sitten jarruttaa tai jopa haitata alueellista kehitystä?

Tuukka Saarimaa ei arvele valitusoikeuden olevan sinänsä ongelmallinen: “Uskoisin, että merkittävämpi ongelma on kunnallisen päätöksenteon kokonaisuus, jossa päätetään kaavoitetun kerrosalan määrä ja sijainti. Tässä kokonaisuudessa potentiaalisten uusien asukkaiden ääni ei kuulu.”

Päätöksentekoon osallistumisen lisäksi eräs potentiaalinen ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä talousteoriasta. Edward Glaeser ehdottaa yleiseksi ratkaisuksi mikrotaloustieteeseen nojautuen omistusoikeuksien määrittelyä ja ulkoisvaikutusten hinnoittelua. Tällöin pyrittäisiin ensinnäkin määrittelemään, onko vanhoissa matalammissa rakennuksissa asuvilla omistusoikeus omasta ikkunastaan näkyvään maisemaan tai valoon, vai onko uusien rakennusten rakentajilla oikeus rakentaa mihin tahansa paikkaan, johon heille on lupa myönnetty. 

Tämän jälkeen pyritään muodostamaan järkevä hinnoittelumalli siitä, kuinka paljon näiden omistusoikeuksien arvo on. Kun sitten omistusoikeuden ”rikkoja” maksaa omistusoikeuden haltijalle ulkoisvaikutuksen eli haitan suuruisen maksun, olisivat kaikki tyytyväisiä. 

Glaeser ei väitä, että tällaisen mallin tekeminen olisi helppoa, mutta jonkinlaisen yleisluontoisen ja edes kohtuullisen hyvin toimivan mallin luominen voisi parantaa maankäytön tehokkuutta. 

Katse tulevaisuuteen — päin

Tulevaisuuden kaupungit tulevat kehittymään uuden teknologian myötä. Kaupunkien on yhä tärkeämpää olla ekologisesti kestäviä. Lisäksi teknologia mahdollistaa täysin uudenlaisia ratkaisuja, kuten älykaupungit. 

Mahdollisuuksien lisäksi tulevaisuuteen liittyy myös epävarmuutta. Helsingin kaupunkistrategian mukaan tulevien vuosien suuria haasteita tulevat olemaan muun muassa ilmastonmuutokseen reagoiminen, energian tuotanto ja käyttö sekä digitalisaatio. 

YIT:n Juha Kostiainen pitää Helsingin suurimpana haasteena hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä.

“Onnistuminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä, mutta esimerkkeinä vaikkapa fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista energian tuotannossa (mitä Helen tekeekin), kevyen ja joukkoliikenteen edistämistä ja jokaisen asukkaan omien kulutusvalintojen kriittistä tarkastelua.”

Myös perustekijöissä on parannettavaa. Tuukka Saarimaa arvioi Helsingin lähivuosien haasteiden liittyvän kasvuun vastaamiseen.

“Helsingin suurin haaste on yhä tarpeeksi suuri asuntorakentamisen määrä nimenomaan niille alueille, joilla on hintojen perusteella suurin kysyntä. Toinen haaste liittyy kaupunkien tiivistymisen ja kasvun negatiivisten ulkoisvaikutusten hallintaan. Näistä kenties tärkeimpinä liikenteen aiheuttamat ruuhkat ja ilmanlaadun heikkeneminen. Kaupunkikehitys on mennyt parempaan suuntaan. Kaupunkia tiivistetään ja uusia keskeisillä sijainneilla olevia alueita rakennetaan, vaikkakaan ei mielestäni tarpeeksi rohkeasti.”

Olipa tulevaisuuden kaupunki sitten millainen hyvänsä, toivotaan Dan Quaylea siteeraten, että “tulevaisuus on huomenna parempi”.

Jatka keskustelua:

Hintojen nousu ei merkitse asuntokuplaa

Artikkeli | Teksti: Juho Junttila

Edes pandemian aiheuttama talouskriisi ei saanut asuntojen hintakehitystä pysähtymään. Helsingin arvostetuimmilla alueilla asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana yli puolella. Tämä on saanut monet tarkkailijat epäilemään, että asuntomarkkinat saattaisivat olla kuplassa tai liikkumassa kohti kuplaa. Onko tämä oletus perusteltu?

Asuntokuplien tunnistaminen ajoissa on yllättävän vaikeaa. Pääosin tämä johtuu siitä, että asuntojen fundamentaalisen arvon selvittäminen on erityisen haastavaa. Asuntomarkkinat liikkuvat useiden makrotaloudellisten tekijöiden seurauksena, mutta jokaiseen kauppaan vaikuttaa myös huomattava määrä osapuolten henkilökohtaisia preferenssejä. Tämän seurauksena todellisen arvon ja myyntihinnan välistä eroa on haasteellista estimoida.

Pelkästään kuplien tunnistamisen haasteellisuuden osoittaminen ei tarkoita, ettei kuplaa olisi olemassa. Alle on kuitenkin listattu syitä, miksi kuplien perään toitottavien väitteisiin tulee suhtautua varauksella myöskin tilanteessa, jossa hinnat nousevat vuodesta toiseen. Tässä yhteydessä myöskin määrittelemme kuplan tilanteena, jossa asuntojen kauppahinnat ovat kestämättömän korkeita suhteessa niiden fundamentaaliseen arvoon.

Miten asuntojen arvottamista voisi lähestyä?

Omistusasunto voidaan ajatella investointina, jonka hyöty on markkinavuokran ja omistusasumisen kustannusten välinen erotus, sekä potentiaalinen arvonnousu. Pystyäkseen selvittämään yksittäisen asunnon todellisen arvon ostajan tulisi tietää vastaavaan asunnon vuokrataso nyt ja tulevaisuudessa. Samaan aikaan tämän rationaalisen kuluttajan tulisi myös tietää milloin ja mihin hintaan hän voi asunnon lopulta myydä. Ostajan tulisi siis osata ennakoida asunnon kuluminen, mutta myös ympäröivän alueen kehitys ja maine tulevaisuudessa. Tilannetta, jossa ostajat hankkivat asuntoja ja maksavat niistä huomattavan korkean hinnan olettaen hinnan nousevan myös tulevaisuudessa, voidaan silti luonnehtia rationaaliseksi kuplaksi.

Vaikka vuokraan vertaaminen on looginen tapa arvioida omistusasumisen hyötyjä, on siinä useita ongelmia. Vuokramarkkinat muodostuvat keskimäärin huomattavasti pienemmistä asunnoista kuin omistusasunnot, joten neliöhintoja on lopulta vaikeaa vertailla. Lisäksi omistusasumiseen sisältyy vaikeammin mitattavia kuluja kuten asunnon ylläpidon kustannukset ja niiden hoitamiseen kulunut aika. 

Jos edellä mainittujen tekijöiden approksimointi tuntuu vielä mahdolliselta, ei huolta. Tunnistaakseen asunnon todellisen hinnan, tulisi hankkijan uskottavasti pystyä arvaamaan korkokehitystä ja alueen palkkatasoa ohjaavat makrotaloudelliset trendit . Asuntojen hankinta rahoitetaan käytännössä aina lainarahalla, joten korkotasolla on suuri merkitys asuntojen kysyntään ja hintaan. Tilannetta jossa luottoriskien aliarviointi ja liian ruusuiset tulevaisuuden näkymät lopulta ajavat hintoja korkeiksi mielletään epärationaaliseksi kuplaksi.

Toisaalta myös alueen palkkatasolla ja työn tarjonnalla on vaikutusta asuntojen kysyntään. Varsinkin tilanteissa, joissa uusien asuntojen tarjonta eli rakentaminen vastaa kysyntään viiveellä, asunnot kallistuvat kysyntäpaineen alla. Eräs teoria asuntojen hinnan poikkeamalle normaalista trendistä kaupunkialueella on se, että ostajat aliarvioivat uuden rakentamisen kokoluokan ja nopeuden. Tämän seurauksena asunnoista hetkellisesti maksetaan selkeää ylihintaa.

Kattavaa analyysiä asuntojen fundamentaalisesta arvosta vaikeuttaa myös asuntojen laatuerojen kvantifiointi. Vanhemmissa rakennuksissa edes vierekkäisien asuntojen laatu ei ole välttämättä läheskään sama. Asuntomarkkinat ovat erityisen idiosynkraattisia eli kohteet ovat uniikkeja. Sopivan asunnon löytäminen vie paljon enemmän aikaa kuin muiden sijoituskohteiden, sillä ei ole olemassa standardoituja ja likvidejä asuntoja joilla käydä kauppaa. Lisäksi ostoja on vaikeaa ajoittaa. Asuntokaupan yhteydessä on käytännössä mahdotonta siirtää tietyn asunnon ostoa vuoden päähän siltä varalta että markkinaolosuhteet olisivat suotuisammat. Kaiken tämän seurauksena arvopapereita ja muita sijoitustuotteita analysoivat mallit menettävät huomattavasti selitystehoaan.

Kuplien tarkastelussa tärkeään osaan nousevat käyttäytymistaloustieteen näkemykset. Vaikka asuntomarkkinoilla ja kiinteistöalalla on paljon ammattilaisia, ovat markkinat lopulta suhteellisen amatööripainoitteiset. Normaalit kuluttajat tekevät asuntokauppoja vain harvoin, joten alan kokemusta kertyy vähemmän. Amatöörit ovat erityisen alttiita kognitiivisille virheille. Yleistä on, että asuntojen myyjät pyrkivät välttämään tappioita investoinnilleen epärationaalisen pitkään. Lisäksi omistusvaikutus saa useimmat ihmiset vaatimaan omaisuudelleen korkeampaa hintaa kuin mitä he olisivat siitä itse valmiita maksamaan. Tämän ja asuntojen muiden erityisten ominaisuuksien seurauksena asuntokuplat tyhjenevät hitaammin kuin likvidimpi pääoma. Esimerkiksi osakemarkkinoilla on selkeitä päiviä tai ajanjaksoja kun kuplat puhkesivat, mutta asuntokuplille vastaavia on vaikeampaa määrittää. Pieni, mutta ei merkityksetön yksityiskohta on se, että asuntoja ei myöskään voi shortata eli myydä lyhyeksi. Ei siis ole markkinaosapuolia tai mekanismia, jolla sijoittajat pyrkisivät liikkumaan trendiä vastaan.

Koko Suomen tasolla asuntojen reaaliset hinnat olivat viime vuoden lopussa 31% korkeampia kuin vuosituhannen vaihteessa. Tulojen ja asuntojen hintojen suhde oli 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin viimeisen 40 vuoden keskiarvo. Jos asuntojen hintaa verrataan vuokriin, nähdään että hinnat ovat noin 2% korkeammalla kuin pitkän aikavälin keskiarvo. Suomen koko markkina on siis suhteellisen lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, mikä viittaisi asuntojen arvottuvan keskimäärin lähelle niiden todellista arvoa.

*Asuntokunta muodostuu henkilöistä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa. Samaan asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia. Asuntokunta-käsitettä käytetään rekisteripohjaisissa tilastoissa kotitalouden käsitteen sijasta.

Merkittävää on kuitenkin pääkaupunkiseudun hintakehityksen eriytyminen muusta Suomesta. Helsinkiläisten keskimääräiset tulot ovat kasvaneet asuntojen hintoja hitaammin 2010-2019 . Asuntojen hinnat kasvoivat tällä aikavälillä 24,3% kun taas tulot kasvoivat 19,8%. Helsinkiläisten nimellisen asuntovelan kasvu oli myös 24%, mikä viittaa siihen, että suurempi osa asuntojen hinnasta rahoitetaan (halvalla) lainalla. Vaikka asuntojen hinnat ovat myös koronavuoden aikana nousseet, kuplan sijaan pelottavinta on edelleen korkotason nouseminen sekä työttömyys. Näiden trendien kärjistyessä olisi mahdollista, että myös asuntojen hinnat laskevat maksuvaikeuksien seurauksena.

Jatka keskustelua: