Aihearkisto: ARTIKKELIT

Tanssii karhujen kanssa – eli mitä tehdä osakkeilla koronakriisissä?

Analyysi | Teksti: Mikko Vanhala

This time is different.

Tätä Kenneth Rogoffin ja Carmen Reinhartin vuonna 2009 kirjoittaman kirjan nimeä on toisteltu koronakriisin yhteydessä jatkuvasti. Rogoff ja Reinhart toteavat kirjassaan, että kyseessä on kenties englannin kielen neljä kalleimmiksi osoittautunutta sanaa. Kriisejä ei ole koskaan osattu odottaa, vaan ”tämän kerran” on ajateltu olevan erilainen, eikä siis mitään kriisiä ole tulossa, vaikka aiemmasta opitut merkit siihen viittaisivat. Esimerkiksi The Economistin kolumnisti John O’Sullivan kirjoitti joulukuussa 2019 artikkelissaan Recession? Don’t bet on it, kuinka markkinat saattaisivat hyvinkin välttyä pitkään povatulta taantumalta. Sitten tuli korona ja muutti kaiken.

Korona lienee vaikuttanut ennen kaikkea odotuksiin yritysten tuloksista – –, kun asiakkaiden määrä on äkkiä vähentynyt dramaattisesti.

19. helmikuuta amerikkalainen S&P 500 -indeksi kävi kaikkien aikojen huipussaan, lähes 3 400 pisteessä, mutta vain kuukautta myöhemmin indeksistä oli sulanut jo yli 30 %. Markkinoiden laskiessa yli 20 % edellisestä huipustaan puhutaan usein ”karhumarkkinoista” (bear market). Sama syöksy on nähty eri puolilla maailmaa. ”Sijoittajien pelkokertoimeksi” kutsuttu rahoitusmarkkinoiden volatiliteettia, eli tuottojen keskihajontaa, mittaava VIX-indeksi (Volatility Index) on noussut kolmessa kuukaudessa hurjat 240 % ja käynyt korkeimmillaan jopa 450 % helmikuun puolivälin tasoaan korkeammalla. Indeksi on sittemmin kuitenkin laskenut ja kirjoitushetkellä (18.5.) se on noin 100 % helmikuun puolivälin tasoa korkeammalla.

Korona lienee vaikuttanut ennen kaikkea odotuksiin yritysten tuloksista. Monien yritysten, erityisesti hotelli- ja ravintola-alalla, liiketoimintaympäristö on saattanut kokea valtavan muutoksen, kun asiakkaiden määrä on äkkiä vähentynyt dramaattisesti. Monet yhtiökokoukset siirrettiin keväältä syksylle, ja on hyvinkin mahdollista, että monet yhtiöt leikkaavat osinkojaan. Osakkeiden hinnat ovat laskeneet sekä Suomessa että maailmalla huomattavasti. Laskun taustalla lieneekin odotettujen tulosten laskun diskonttaus hintoihin sekä kasvanut epävarmuus tulevaisuuden suhteen.

Sijoittajilla on nyt tarjolla melko
vähän vaihtoehtoja osakemarkkinoille.

Pörssi-indeksit ovat kuitenkin nousseet nopeasti pohjalta. On mahdollista, että yritysten osingot ja tulokset eivät olekaan heikentymässä niin paljon kuin arveltiin, tai että markkinat aluksi ylireagoivat koronauutisiin. Keskuspankit ovat ilmoittaneet valtavista elvytyspaketeista ja hallitukset tukevat yrityksiä. Tällä kaikella pyritään rakentamaan luottamusta siihen, että yritykset selviävät koronakriisin yli.

On myös huomattava, että sijoittajilla on nyt tarjolla melko vähän vaihtoehtoja osakemarkkinoille: esimerkiksi niin lyhyemmistä kuin pidemmistäkin bondeista, eli joukkovelkakirjalainoista, on tarjolla lähinnä negatiivisia tai hyvin matalia tuottoja. Voisi kuvitella vaihtoehtoisten sijoituskohteiden vähyyden näkyvän osakkeiden ylipainotuksena sijoittajien salkuissa. On mahdollista, että näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta osakemarkkinoille on syntynyt kupla, joka puhkeaa, jos odotukset koronan toisesta aallosta realisoituvat. Jos julkistettujen elvytystoimien vaikutus on jo hinnoiteltu osakekursseihin, tarvitaan uuden paniikin iskiessä vielä lisää toimia.

Myös raaka-ainemarkkinoilla on nähty poikkeuksellisia aikoja. Huhtikuun loppupuolella WTI-öljyn (West Texas Intermediate) toukokuussa fyysisesti toimitettavat futuurit laskivat ennennäkemättömän alas: pörssipäivän päättyessä 21.4. yhden futuurisopimuksen hinta oli -37,63 $, eli ostajalle maksettiin öljytoimitusten vastaanottamisesta. Ostajien varastot olivat jo täynnä, ja kun toimituksia ei haluttu ottaa vastaan, sopimuksista yritettiin päästä eroon hinnalla millä hyvänsä.

Öljyfutuurien hinta ei ole koskaan
käynyt negatiivisella puolella.

Öljyn hinta on ollut vuoden alusta asti laskussa, ja varastot oli jo aiemmin ostettu täyteen halpaa öljyä. Öljyn ylitarjonta ja koronasta aiheutunut öljyn kysynnän lasku johtivat yhdessä hintojen poikkeukselliseen romahdukseen – öljyfutuurien hinta ei ollut koskaan aiemmin käynyt negatiivisella puolella.

Matkustusrajoitteita on vähitellen alettu purkaa, mikä saattaa hyvinkin lisätä öljyn kysyntää ja nostaa sen hintaa. Muun muassa Venäjä ja Lähi-idän öljyntuottajamaat kärsivät matalasta öljyn hinnasta ja Saudi-Arabia ilmoittikin toukokuun toisella viikolla aikovansa leikata öljyntuotantoaan hintojen nostamiseksi. Mahdollinen koronan toinen aalto langettaa kuitenkin edelleen varjonsa myös raaka-ainemarkkinoille.

Miten hyötyä laskevista markkinoista tai kurssien heilahteluista?

”Paniikki on sijoittajan paras ystävä”, kirjoitti pokeriammattilainen ja sijoittaja Aki Pyysing Viisas Raha -lehdessä maaliskuun alussa (Viisas Raha 2/2020). Ehdottomasti tärkeintä volatiliteetin kasvaessa onkin olla itse panikoimatta, vaikka muut panikoisivat. Myymällä omistuksiaan hintojen laskiessa voi helposti aiheuttaa itselleen suuria tappioita. Laskumarkkinoista voi hyötyä esimerkiksi käänteisten ETF:ien, johdannaisten tai shorttauksen eli lyhyeksi myynnin avulla. Käänteiset ETF:t (exchange traded fund, pörssinoteerattu rahasto) toimivat samalla tavoin kuin tavallisetkin ETF:t, mutta niiden arvon kehitys on täsmälleen vastakkaissuuntainen kuin tavallisen ETF:n.

Johdannaisilla, kuten bull- ja bear-sertifikaateilla, on sama vaikutus: kohde-etuuden arvon noustessa bull-sertifikaatin arvo nousee ja bear-sertifikaatin arvo laskee. Sertifikaateilla saa muodostettua helposti suurempiakin vipuja, joilla on mahdollista tehdä isoja voittoja, jos uskoo vahvasti markkinoiden olevan kehittymässä juuri tiettyyn suuntaan ja on valmis ottamaan riskiä.

Markkinoilla on koettu melkoista vuoristorataa. On vaikea sanoa, mikä varsinaisesti on markkinoiden nopeiden palautumisten takana.

Shorttaaminen eli lyhyeksi myynti puolestaan tarkoittaa ostamisen ”vastakohtaa”: osake lainataan välittäjältä, myydään eteenpäin ja ostetaan tietyn määräajan jälkeen takaisin. Tällöin shorttaaja tekee voittoa, jos osakkeen hinta on tänä aikana laskenut. Vaikka shorttaamalla ja vivutetuilla sijoitustuotteilla voi tehdä huomattavia voittoja nopeasti, voi niillä myös hävitä todella paljon, jos omat arviot markkinoiden kehityksestä eivät pidäkään paikkaansa. Markkinat ovat viime viikkoina menneet vauhdilla alamäkeen, mutta yksittäisinä päivinä on nähty myös hurjia nousuja. Esimerkiksi 24.3. OMX Helsinki PI -indeksi nousi yhden päivän aikana 6,4 %.

Ostohousut jalkaan?

Markkinoilla on koettu melkoista vuoristorataa. On vaikea sanoa, mikä varsinaisesti on markkinoiden nopeiden palautumisten takana: Ovatko sijoittajat ylioptimistisia tulevaisuuden suhteen? Tai ovatko keskuspankkien toimet luoneet realistisempia odotuksia tulevasta? Vai oliko kurssien aiempi jyrkkä lasku vain markkinoiden ylireagointia?

On joka tapauksessa todennäköistä, että monet yhtiöt leikkaavat osinkojaan, sillä kulutuskysyntä ja sen myötä monien yritysten tulokset tulevat laskemaan merkittävästi. Tulevan kesän ja syksyn aikana saatetaan nähdä myös yritysjärjestelyjä, sillä laskeneet markkina-arvot saattavat hyvinkin saada niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin kilpailijat kiinnostumaan yrityskauppojen mahdollisuuksista.

Olisiko nyt siis aika vetää kaapin pohjalla lojuneet ostohousut jalkaan ja rynnätä markkinoille? Mahdollisesti. Nousupäivät saattavat kuitenkin olla vain tanssia karhujen kanssa – karhumarkkinat voivat palata, jos koronan toinen aalto luo uuden paniikin markkinoille. Toisaalta rokotetta kehitetään vauhdilla ympäri maailman, ja kaikki lupaavat uutiset lääkeyhtiöiltä ja tutkijoilta valavat lisää uskoa pandemiasta selviämiseen.

Joka tapauksessa sijoittajan on nyt tärkeintä pitää pää kylmänä ja varoa liiallista innostusta tai paniikkia.

Jatka keskustelua:

Datan maailmaa muuttamassa

Teksti: Aleksi Pikka
Kuvat: Vilppu Rantanen

Dataa käsitellään ja tulkitaan nykyään lähes kaikkialla. Startup-yrittäjien Juha Itkosen (kuvassa oikealla) ja Otto Laosmaan mukaan analysointia vaivaa kuitenkin kertaluontoisuus ja mekaanisuus. Heidän missionsa on analyysin parasta ennen -ajan pidentäminen ja tiedon demokratisoiminen.



Päätöksenteon tukena käytetään huomattavia määriä erilaisia data-aineistoja ja raportteja. Yritykset hyödyntävät investointipäätöksissään tietoa esimerkiksi makrotaloudellisista ilmiöistä, kuten keskuspankin ohjauskoron tai maailmantalouden kehityksestä. Poliittisten päätösten tueksi arvioidaan työllisyyskehitystä, tutkitaan väestöennusteita ja tehdään vaikutusarvioita. Koronaviruksen leviämistä pyritään estämään tulkitsemalla tilastoja viruksen leviämisestä.

Datan hankintaan, käsittelyyn ja analysointiin käytetään huomattavia resursseja. Suuri kysyntä on luonut markkinat datan myynnille ja analysoinnille. Esimerkiksi verkkokaupat voivat olla kiinnostuneita kuluttajien yhteystiedoista tai internetkäyttäytymisestä, kuten selaustiedoista. Tätä dataa käsitellään ja lopuksi se julkaistaan hyödynnettäväksi, verkkokauppojen tapauksessa usein organisaation sisällä.

Juha Itkosen ja Otto Laosmaan mukaan tällä hetkellä eri data-aineistoista luotavia raportteja vaivaa kertaluonteisuus. Mekaanisesti tehtävät raportit ovat ajankohtaisia vain lyhyen hetken, kunnes data ja tilastot päivittyvät ja sisältö vanhenee. Kertaluontoisuuden lisäksi raportit valmistetaan usein manuaalisesti, joten korkeakoulutetut ihmiset käyttävät työaikaansa aineistojen käsittelyyn Excelissä. Itkosen ja Laosmaan mielestä koko ketjun datan hankinnasta ja tulosten julkaisemiseen voisi tehdä halvemmalla, nopeammin ja avoimemmin.

Sekä Itkonen että Laosmaa ovat opiskelleet taloustiedettä Helsingin yliopistossa ja toimineet opiskeluaikanaan muun muassa taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestö KTTO:n ja Kannunvalajien hallituksissa sekä olleet elvyttämässä erästä ainejärjestölehti Kapitaalia. Ennen startup-yrittäjyyttä Juha Itkonen teki väitöskirjan verkostojen taloustieteestä ja ilmastonmuutoksesta sekä toimi Suomen Pankissa ekonomistina. Otto Laosmaa toimi kansanedustaja Pia Kauman avustajana, data-analyytikkona Bisnode Finlandilla sekä yrittäjänä data-analyysin parissa omassa yrityksessä.

Suomen Pankissa työskennellessään Itkonen huomasi, että tietoteknisten välineiden kehittymisen myötä perinteistä ekonomistin työtä voisi automatisoida. Ekonomistin työhön liittyviä asioita, kuten raporttien laatimista ja raporteissa käytetyn datan käsittelyä voisi tehostaa ja skaalata automatiikan avulla, eikä raporttien tarvitsisi olla kertakäyttöisiä ja nopeasti vanhenevia. Lopulta Itkonen irtisanoutui Suomen Pankista. Samana päivänä Otto Laosmaa pyysi Itkosen lounaalle, ja lopputuloksena syntyi Robonomist.

Robonomistin tuote on kustomoitu robotti, jonka avulla tiedon käsittely tapahtuu automaattisesti pilvessä. Pilvessä raportit päivittyvät automaattisesti datan muutosten myötä, jolloin ne pysyvät ajankohtaisina. Käytännössä robotit eivät ole fyysisiä, vaan ne ovat puhdasta R-koodia. Yrittäjät kehuvat R-kielen julkaisupuolta, esimerkiksi graafien ja kuvaajien luominen ja julkaisu on helppoa.

Laosmaan ja Itkosen tausta taloustieteessä näkyy heidän roboteissaan. Robottien luominen ei ole vain ohjelmointia, vaan mallinnuspuolen taustalla on Itkosen mukaan esimerkiksi tietoa taloudellisista rakenteista ja ekonometriaa, eli tilastotiedettä sovellettuna taloustieteellisin menetelmin. Tarkasteltavia ilmiöitä tulee ymmärtää, jotta oikeiden muuttujien valinta ja aineiston tulkitseminen on mahdollista.

Yrittäjät kertovat robotin vapauttavan asiantuntijatyötä tulkitsemiseen ja analysointiin Excelin pyörittämisen sijaan. Toisaalta samalla robotti poistaa myös kokonaisia työvaiheita. Laosmaan mukaan robotin avulla tehdään koko ketju tiedon hakemisesta julkaisuun.

”Normaalisti vaaditaan, että tietojärjestelmäasiantuntija ensin laittaa yhteydet kuntoon, jotta dataa saadaan. Sitten asiantuntija hakee datan, luo kuvat ja lopuksi julkaisutekijä tuo kuvat julkisuuteen”, Laosmaa kertoo.



Laosmaan mukaan ihmisellä kestää koko prosessissa eri työvaiheineen päiviä, kun robotilla siihen menee sekunteja. Robotin avulla Robonomist luo päivittäin yli 800 sivua talouskatsausta kaikista maailman maista Elinkeinoelämän keskusliitolle. Itkonen mainitsee, ettei tällaista maaraporttia olisi manuaalisesti mahdollista tehdä raportin laajuuden takia.

Esimerkiksi väestöennuste voitaisiin Itkosen mukaan päivittää kuukausittain, jolloin tieto muutoksista olisi poliittisessa päätöksenteossa havaittavissa aikaisemmin. Tällä hetkellä uusi väestöennuste julkaistaan muutaman vuoden välein, vaikka siinä käytetty data päivittyy kuukausittain.

”Robotin avulla ennuste voitaisiin päivittää joka kuukausi. Silloin signaali politiikkaan saataisiin paljon aikaisemmin”, Itkonen kuvaa.

Yrittäjyys

Robonomistin toimisto on Maria 01 -startup-keskuksessa, joka sijaitsee entisen Marian sairaalan tiloissa Kampissa. Itkosen ja Laosmaan mukaan startup-yhteisöön liittyy synergiaetuja, vaikka liiketoiminnallista yhteistyötä ei Robonomistilla muiden alueen yritysten kanssa ole. Edut liittyvät pääosin ulkopuolisen rahoituksen hankintaan. Robonomist eroaa yhteisön muista yrityksistä siten, että sillä ei ole lainkaan ulkopuolista rahoitusta, mutta tarpeen vaatiessa Maria 01 -keskuksessa toimisi useita startup-yritysten rahoitukseen keskittyneitä organisaatioita.

Startup-yrittäjyydestä on olemassa monenlaisia mielikuvia ja oletuksia. Moni tuntee mielikuvan huppariasuisista kooditaitureista. Startup-yrittäjyys on kuitenkin Itkosen ja Laosmaan mukaan vastannut odotuksia. Riskien kanssa on huomattavasti enemmän tekemisissä kuin ansiotyössä, mutta Itkonen ja Laosmaa kertovat tienneensä mihin olivat ryhtymässä. Yrittäjänä on myös vapaa päättämään itse, mihin haluaa keskittyä, jolloin elanto on kiinni liiketulosta kasvattavien asioiden tekemisestä. Startup-yrittäjän arki ei ole kuitenkaan pelkkää visiointia ja suunnittelua, vaan keskeinen osa sitä on esimerkiksi nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa yhteyksissä olemista.

Yrittäjyys on Itkosen mukaan tarjonnut uudenlaista kuvaa talouteen ja yhteiskuntaan. Tuotteen myynti ei ole vain Nash-tasapainon etsimistä taloustieteen peruskurssilla esitellyn kysyntä-tarjonta-mallin avulla, vaan tuotteen myyminen vaatii myös oikeanlaista tuotteistamista, kuten hinnoittelua ja markkinointia.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ekonomistien tulevaisuuden kannalta? Robonomist haluaa tarjota ekonomisteille työkaluja, joiden avulla poistaa toistuva mekaaninen työ, jotta ekonomistit voivat keskittyä analysoimiseen ja tulkitsemiseen.

Mukana on myös yhteiskunnallinen missio. Laosmaa ja Itkonen haluavat demokratisoida tietoa, jotta myös laajemmalla yleisöllä olisi ajankohtaista tietoa saatavilla ja hyödynnettävissä.

”Startupien tehtävä on muuttaa maailma. Me olemme myös muuttamassa maailmaa siltä osin, että haluamme päätösten perustuvan tietoon, jota on helpommin saatavilla ja hyödynnettävissä. Näin tehdään parempia päätöksiä, ja ihmiset voivat paremmin vaikuttaa yhteiskunnassa”, Itkonen sanoo.

Talous kasvaa, kun rakennuspalikoita laitetaan uuteen, entistä parempaan, järjestykseen. Robonomist pyrkii osaltaan luomaan ja kasvattamaan tuottavuutta. Vain uusien menetelmien ja tekniikoiden myötä Suomen talous kasvaa, sillä vanhojen asioiden toistaminen vain ylläpitää taloutta, Itkonen muistuttaa haastattelun lopuksi. 

Jatka keskustelua:

Miten opettaa matematiikkaa tieteen matematisoitumisen aikana?

Teksti: Eino Haajanen
Kuvat: Vilppu Rantanen

Hymyilevä Juha Oikkonen työpöytänsä ääressä. Käsissään puinen malli, vieressä tietokoneen näyttö ja siinä työpöytä täynnä tiedostoja.
Juha Oikkonen harrastaa kuvanveistoa, mutta ei sen matemaattisuuden vuoksi. Kädessä silti hopeapajusta tehty malli siitä, miten donitsin voi leikata kahtia niin, että osat eivät irtoa toisistaan.

Tieteen maailma matematisoituu ja tulevaisuuden ongelmia ratkaistaan enenevissä määrin laskennallisin keinoin. Samalla lukioissa matematiikan painoarvo on kasvanut pääsykoeuudistuksen myötä. On selvää, että matematiikkaa on yhä hyödyllisempää osata. Mutta kuinka paljon kaikkien on tarpeen ymmärtää matematiikkaa, ja kuinka sitä tulisi opettaa, Juha Oikkonen?

Emeritusprofessori Juha Oikkonen on matematiikan opettamisen konkari, jonka pitkä ura Helsingin yliopistossa alkoi jo 1970-luvulla – ensin opiskelijana, sittemmin tutkijana ja lopulta professorina. Taustaltaan Oikkonen on loogikko, ja hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1979. Pitkällä urallaan Oikkonen on ehtinyt moneen mukaan: Erityisesti 2000-luvulla hän on meritoitunut matematiikan opetuksen uranuurtajana ja on toiminut myös ylioppilastutkintolautakunnan sensorina. Helsingin yliopistossa matematiikan opetusta on lähestytty tänä aikana uusin keinoin ja hyvin tuloksin.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat

”Kun pikkulapsi alakoulussa opettelee matematiikkaa, on se silloin nimenomaan luova löytämisen ja keksimisen prosessi. Samaan tapaan täällä Helsingin yliopistossa ensimmäisen vuoden kursseilla matematiikan kuuluisi yhä olla samalla lailla luovaa seikkailua. Mitä enemmän sellaista, sitä parempi”, Oikkonen sanoo.

Nykyisin painotus on vahvasti opiskelijoiden omassa tekemisessä ja oivaltamisessa: opettajat eivät suoraan kerro, miten asiat ovat, vaan tavoite on saada opiskelijat oppimaan tehtävien ja vuorovaikutteisten luentojen kautta kokonaisuuksia, ilmiöitä. Tätä kutsutaan tehostetun kisällioppimisen malliksi.

Oikkonen avaa mallin ideaa: ”Kyse on eräänlaisesta muunnelmasta flipped classroom -trendistä. Sen sijaan, että ensin on luennot ja sen jälkeen tehtävät, ihmiset pääsevät kiinni asiaan tekemällä ensin tehtäviä ja luennot ovat enemmän tilaisuuksia, joissa keskustellaan esiin nousseista kysymyksistä.”

Matematiikan opiskelu yliopistossa vaatiikin nykyään aikaa, vaivaa ja sinnikkyyttä. Kisällioppiminen toimii varmasti yliopistossa matemaattisella alalla, mutta miten malli toimisi lukioissa ja peruskouluissa, joissa opiskelijat eivät ole aina yhtä motivoituneita tai itseohjautuvia?

Oikkonen kertoo peruskoulu- ja lukio-opiskelijoiden innostamisen olevan jatkuva haaste. Tärkeää on, että opiskelijoille syntyy myönteisiä kokemuksia ja mielikuvia matematiikasta, jotta aito kiinnostus aiheeseen kehittyy. Esimerkiksi Helsingin Mäkelänrinteen lukiossa on kehitetty kisällioppimisen tapaista opetusmenetelmää. Vantaan Martinlaakson lukion lehtorin Pekka Peuran lanseeraama yksilöllisen oppimisen malli puolestaan on samankaltainen, opiskelijan itseohjautuvuuteen ja motivaatioon nojaava malli. Kisällioppimisen kaltaisia kokeiluja on ollut myös peruskouluissa.

Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”.

Juha Oikkonen portaissa nojaten kaiteeseen, samalla sanomassa jotain.

Tärkeässä roolissa HY:n matematiikan osaston kisällioppimisen mallissa on Kumpulan kampuksella Exactumin kolmannessa kerroksessa sijaitseva Ratkomo. Sen ansiosta Ylioppilaslehden 3/2013 pääkirjoituksessa Vappu Kaarenoja kutsui Exactumia ”Paradisumiksi”. Ratkomossa on tarjolla ohjausta matematiikan ja tilastotieteen tehtävien ratkaisuun, ja useille se on myös sosiaalinen paikka, jonne keräännytään tekemään tehtäviä yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Näin matematiikan vaativuus ei perustu yksinäiseen pakertamiseen.

Matematiikan opetuksen kehittämiseen on siis panostettu viime vuosikymmeninä. On myös selvää, että matematiikkaa tarvitaan ja sen soveltamisesta on apua alalla kuin alalla. Mutta millaista hyötyä on matematiikan syvällisestä ymmärtämisestä?

”Matematiikan hyödyllisyydessä on oikeastaan kaksi tasoa. Jos tarpeeksi avoimin silmin katsellaan, niin kaikkialla arkielämässä on matematiikkaa. Tänne työhuoneeseen tullessanne te teitte enemmän tai vähemmän tiedostaen mielessänne harkinnan, mitä käytävää lähdette kävelemään eli teitte eräänlaisen optimointianalyysin. Tällaisia matematiikan luonteisia arkisia asioita on kamalan paljon”, Oikkonen sanoo.

”Toinen taso taas on isompien kysymysten kohdalla. Tieteenalat matematisoituvat tällä hetkellä ja etenkin tilastotiede on monella alalla tärkeässä roolissa. Esimerkiksi koronaviruksen käyttäytyminen on jossakin määrin jo nyt – ja tulevaisuudessa vielä enemmän – matemaattinen tutkimuskohde.”

”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”


Mitä tiiviimmin matemaattisia työkaluja hyödynnetään eri aloilla, sitä syvempää tulee myös asiantuntijoiden matematiikan ymmärryksen olla. Matematiikka levittyy kaikkialle ja sen osaamisen tarve on kiistaton. Laaja matemaattinen osaaminen on väylä tieteellisiin läpimurtoihin etenkin eri luonnontieteissä, mutta matematiikalla on annettavaa aina perinteisen humanistisille aloille saakka.

”Jos haluamme ymmärtää kulttuuriamme kokonaisuutena, on hyvä nähdä, että matemaattisia ja tietojenkäsittelytieteellisiä asioita on siellä sun täällä muun muassa teknologiassa ja sovelluksissa koodin muodossa. Mitä laajemmin me ymmärrämme ylipäätään eri tieteenaloihin liittyviä asioita, sitä paremmin meillä on eväitä toimia fiksusti”, Oikkonen sanoo. ”Matematiikka on myös tietyllä tavalla kuin kielet ja äidinkieli: se on kommunikoinnin ja ajattelun instrumentti.”

Mitä matematiikan ymmärryksen saavuttaminen vaatii?

”Pitää olla ennakkoluulottoman utelias, mutta yhtä aikaa nöyrä. Jotkut käsitteet ovat yksinkertaisesti sellaisia, että ne vaativat kypsyttelyä. Oppimisen ja motivaation kannalta on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia pitkin matkaa.” Itselleen on siis osattava olla armollinen ja omaan tekemiseen tyytyväinen, vaikka asiat aluksi tuntuisivatkin ylitsepääsemättömän haastavilta.

”Kamalan helposti ajattelee, ettei kykene johonkin tehtävään jos ei siinä heti onnistu. Ammattimaisempi asenne olisi miettiä, mitä tapaa kokeilisi seuraavaksi. Ei pidä pelätä virheitä – lopulta oppimisessa on kyse sen etsimisestä, miten jokin asia loppujen lopuksi perimmiltään on.”

Kuka?

Juha Oikkonen, Helsingin yliopiston matematiikan emeritusprofessori

s. 1951, Vartiokylässä, Helsingissä.
Asuu Espoossa.

Harrastaa kuvanveistoa ja aikoo hankkia Vantaankoskelle vuosiluvan kalastamiseen.

Pitää muun muassa Haruki Murakamin kirjallisuudesta.

Jatka keskustelua:

Alustatyö ja maineen rakentaminen

Vieraskynä
Teksti: Laura Seppänen, johtava tutkija, Työterveyslaitos

Digitaaliset alustat ovat virtuaalisia paikkoja, joilla  erilaiset käyttäjät ja käyttäjäryhmät saadaan kohtaamaan ja vuorovaikuttamaan. Ns. alustavälitteinen työ digitaalisilla työmarkkinoilla disruptoi kaikkia työhön liittyviä osa-alueita – johtamista ja organisointia, työsuhdetta, osaamisen kehittämistä sekä terveys- ja turvallisuusjärjestelmiä. Alustavälitteisen työn eli alustatyön ennustetaan kasvavan voimakkaasti.

Alustatyössä on vähintään kolme osapuolta: välittävä alustayritys, toimeksiantaja eli asiakas, ja työn tekijä, usein freelancer. Työ alustojen kautta voi olla virtuaalisesti vai fyysisesti suoritettavaa, ja päätöksen tekijän valinnasta voi tehdä alusta, asiakas vai tekijä itse. Kun työ tehdään täysin virtuaalisesti, se ei ole sidottu paikkaan, mikä lisää alustatyön joustavuuden ja vapauden tunnetta.

Yhdysvaltalainen Upwork on eräs suurimpia työnvälitysalustoja välittäen globaalisti tuhansien ammattinimikkeiden työtä freelancereiden ja asiakkaiden välillä.

Kun virtuaalisessa maailmassa tekijät ja työn ostajat eivät tunne toisiaan, keskinäinen luottamus on edellytys projektien onnistumiselle. Alustoilla luottamusta rakennetaan toisen osapuolen arvioinnilla eli ”reittauksella”. Juuri digitaalinen arviointi ja maineenrakennus on alustatoiminnan historiallinen uutuus. Reittaukset eivät vaikuta suoraan, vaan alusta yhdistää algoritmisesti arvioinnit muihin asioihin, kuten freelancerin aktiivisuuteen. Upworkissa freelancereiden profiileissa arvio, ”job success score”, on julkisesti näkyvillä.  

Freelancerit haluavat tehdä työnsä hyvin. Suora kontakti asiakkaan kanssa on motivoivaa, ja hyvin tehdyt projektit tuottavat myös hyviä reittauksia ja mainetta. Hyvällä maineella saa enemmän projektitarjouksia ja voi hinnoitella työnsä paremmin. Alustojen mekanismit kuitenkin rajoittavat freelancereiden toimintamahdollisuuksia. Vaikka alusta tarjoaa työtä tukevia palveluja, freelancereiden maksettavaksi tulee peräti 20% palkkio Upworkille kunkin asiakassuhteen alussa.

15 upwork-freelancerin haastatteluihin perustuen vaikuttaa siltä, että huomion kiinnittäminen maineen kertymiseen on edellytys tekijän menestymiselle. Mainearvio on merkittävä ellei ratkaiseva alustauran kehittymisen kannalta – jopa niin tärkeä, että aloittelevat freelancerit voivat myydä työtään alihintaan tai ostaa reittauksia saadakseen työkeikkoja. Jotkut freelancerit käyttävät alustalla näkyviä arviointeja CV:n tapaan.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen.


Maineen kertymiseen sisältyy epävarmuuksia: koskaan ei voi tietää, miten asiakas arvioi tehdyn työn. Huono arvio voi estää projektien saamisen kuukausien ajaksi. Mainetta muodostava alustan algoritmi on yrityksen liikesalaisuus eivätkä freelancerit aina tiedä, miksi se toimii tietyllä tavalla. Algoritmisen toiminnan kasvottomuus lisää epävarmuutta. Usein freelancereita on tarjolla tehtäviin huomattavasti enemmän kuin tehtäviä tarjoavia asiakkaita, eli kilpailu on kovaa.

Freelancerit kuitenkin ajan myötä oppivat maineen kerryttämisen periaatteita ja käyttävät niitä hyväkseen. Esimerkiksi eräs nuori täysipäiväinen freelancer-kääntäjä oppi, että avonaiset asiakassopimukset ilman toimintaa ja rahaliikennettä heikentävät arviointia, ja toimi heti asian korjaamiseksi.

Freelancerit voivat suhtautua heikkoihin arviointeihin myös positiivisesti. Eräs pätevä, alustafreelancereiden eliittiin kuuluvan konsultin mukaan huono arvio tarkoittaa, että pitää tehdä työnsä vielä paremmin – se on jopa mahdollisuus kehittää osaamistaan. Ja ennen kaikkea, uusille asiakkaille täytyy selittää, mistä aiempi huono arvio on johtunut.

Asiakaspalautteiden perusteella tehtävät arvioinnit voivat lisääntyä myös perinteisessä palkkatyössä. Työn muodosta huolimatta oleellista on nähdä algoritmien välittämät arvioinnit ihmisten tuottamina asioina, joihin työn tekijät voivat itse vaikuttaa.

Kirjoittaja on johtava tutkija Työterveyslaitoksella.

Jatka keskustelua:

Opiskelijan osakesäästötili – uhka vai mahdollisuus?

Teksti: Mikko Vanhala

Vuosikymmenen vaihtuessa tapahtui suomalaisen yksityissijoittamisen historiassa merkittävä käänne, kun vuosien ajan lobattu mahdollisuus säästämisestä osakesäästötilille tuli mahdolliseksi. Kymmenet tuhannet suomalaiset avasivat tilin, ja tammikuun puolivälissä meni rikki jo 50 000 tilin raja. Aihe on ollut jatkuvasti esillä mediassa ja keskustelupalstoilla, ja opiskelijaa tietysti kiinnostaa, voisiko juuri hän hyötyä uudenlaisesta tilistä.

Osakesäästötilin merkittävin ominaisuus on, että tilin sisäistä kaupankäyntiä ei veroteta ennen kuin rahaa nostetaan tililtä ulos ja silloinkin vain, jos tili on voitolla. Sen sisällä voi siis huoletta myydä omistuksia ja sijoittaa uusiin kohteisiin ilman, että joutuu välissä maksamaan niistä veroa toisin kuin perinteisellä arvo-osuustilillä. Osakesäästötili vähentää niin sanottua lukkiutumisvaikutusta, eli sitä, että sijoittaja ei halua tai hänen ei kannata luopua voitolla olevista omistuksistaan verotuksen takia. Myöskään saatuja osinkoja ei veroteta tilin sisällä, ellei niitä nosta tililtä. Uusien etujen ansiosta korkoa korolle pääsee kerryttämään aiempaa tehokkaammin.

Osakesäästötilissä on kuitenkin myös koko joukko huonoja puolia. Sinne ei voi siirtää vanhoja omistuksiaan, joten vanhat osakeomistukset täytyy joko myydä tai pitää vanha arvo-osuustili käytössä uuden osakesäästötilin rinnalla. Vanhojen omistusten myynti ja ostaminen uudestaan ei taas ole kovin järkevää, sillä siitä seuraa transaktiokustannuksia ja veroja. Yksi ratkaisu on hyödyntää ”verotonta tonnia”, eli sitä, että vuodessa saa myydä tuhannella eurolla omistuksia verovapaasti.

Toinen merkittävä rajoite osakesäästötilissä on, että siellä ei voi olla muita omaisuusluokkia kuin osakkeita. Vaikka taloustieteen opiskelijat lienevät keskimääräistä taloudellisesti valveutuneempia, ei kaikilla ole aikaa, kiinnostusta tai halua osakepoimintaan. Tällöin rahastot, erityisesti indeksirahastot, ovat hyvä vaihtoehto sijoittamisessa. Niitä ei osakesäästötilille saa kuitenkaan ostettua. Sijoitusomaisuutta ei siis pysty hajauttamaan omaisuusluokkien välille, eli siten sijoituksiin liittyviä riskejä ei voi pienentää. Hajauttamista voi kuitenkin tehdä sijoittamalla esimerkiksi maantieteellisesti eri maihin ja maanosiin tai toimialallisesti eri toimialojen yhtiöiden osakkeisiin.

Rationaalinen taloustieteilijä vertaa tähän kuluvaa
aikaa suhteessa veronpalautusten suuruuteen vaihtoehtoiskustannuksena.

Valitettavasti maantieteellinen hajautus ei ainakaan toistaiseksi onnistu kovin hyvin. Eri valtioiden kanssa tehdyt verosopimukset eivät koske osakesäästötiliä, joten omistaessaan ulkomaisia osakkeita osakesäästötilillä voi joutua maksamaan osingoista lähdeveron ennen niiden maksamista tilille. Kun myöhemmin nostaa varoja tililtä, joutuu niistä maksamaan veroa uudestaan.

Esimerkiksi, jos Timo Taloustieteilijä omistaa Coca-Colan osakkeita, hänen osinkojaan verotetaan ensin Yhdysvalloissa ja jos hän nostaa osinkotulonsa tililtä ostaakseen pizzaa, niitä verotetaan uudestaan Suomessa. Vaikka ylimääräisen lähdeveron pystyy joidenkin valtioiden kohdalla saamaan palautuksena takaisin, vaatii tämä vaivannäköä ja byrokratiaa. Rationaalinen taloustieteilijä vertaa tähän kuluvaa aikaa suhteessa veronpalautusten suuruuteen vaihtoehtoiskustannuksena.

Usein opiskelija voi maksimiopintolainan nostamisenkin jälkeen vasta haaveilla tällaisista summista, joten opiskelijan näkökulmasta tämä rajoite tuskin muodostuu suureksi ongelmaksi.

Pitkäaikaisen omistajan harmiksi osakesäästötilillä ei voi myöskään hyödyntää hankintameno-olettamaa. Tämä tarkoittaa sitä, että omistettuaan osakkeen viisi vuotta voi myynnissä käyttää hankintameno-olettamana 20 prosenttia osakkeen myyntihetken arvosta ja siten pienentää maksettavaa veronalaista osuutta. Vastaavasti kymmenen vuoden omistuksen jälkeen hankintameno-olettamana voi käyttää 40 prosenttia osakkeen myyntihetken arvosta. Voimakkaan kurssinousun jälkeen hankintameno-olettama voi siis lisätä sijoittajan voittoa merkittävästi.

Tilin rajoitteisiin kuuluu myös, että sinne voi siirtää vain 50 000 euroa. Tilillä olevien omistuksien arvo saa kuitenkin nousta yli tuon rajan. Usein opiskelija voi maksimiopintolainan nostamisenkin jälkeen vasta haaveilla tällaisista summista, joten opiskelijan näkökulmasta tämä rajoite tuskin muodostuu suureksi ongelmaksi.

Opiskelijan näkökulmasta merkittäviä lienevät osakesäästötilin vaikutukset tukiin. Kelan linjauksen mukaan osakesäästötili vaikuttaa opintotukeen vain, jos tili on voitolla ja sieltä nostetaan rahaa. Jos tili on tappiolla, sieltä nostetut rahat eivät vaikuta tukeen. Osakesäästötilille maksetut osingot ovat kuitenkin heti yleiseen asumistukeen vaikuttavaa tuloa, jos osinkotuloa ruokakunnan jäsenellä on yli 10,87€/kk. Tämän rajan ylittyessä osinkotulot siis lasketaan kokonaisuudessaan tulona asumistukea määritettäessä samalla tavalla kuin ansiotulot. Osakesäästötilin osinkojen kohtelu tukia laskettaessa on samanlainen kuin tavallisen arvo-osuustilin.

Sopiiko osakesäästötili siis opiskelijalle? Kyllä ja ei. Jos rahastoihin sijoittaminen kiinnostaa suoraa osakesijoittamista enemmän, ei osakesäästötilistä ole hyötyä ja perinteinen arvo-osuustili on parempi vaihtoehto. Jos taas tavoitteena on omistaa erityisesti osakkeita tai aktiivinen kaupankäynti kiinnostaa, voi osakesäästötilin avulla hyötyä merkittävästi. Tilistä voi kuitenkin olla etua, vaikka kauppaa ei kävisikään. Suomen Osakesäästäjien laskelmien mukaan (Svenne Holmström, Viisas raha 1/2020) pitkällä aikavälillä perinteinen arvo-osuustili voittaa osakesäästötilin ainoastaan hankintameno-olettaman avulla, eli vain, kun omistettujen osakkeiden arvonnousu on niin suurta, että hankintameno-olettamaa pystyy hyödyntämään.

Useilla opiskelijoilla tavoitteena on pitkäaikainen sijoittaminen, mutta jos rahoja nostaakin tililtä usein, menettää suuren osan osakesäästötilin tuomista hyödyistä.

Holmströmin laskelmissa osinkostrategia (jossa tuotot ovat kokonaan osingoista), arvostrategia (tuotot puoliksi osingoista ja puoliksi arvonnoususta), aktiivinen kaupankäynti- eli treidausstrategia (tuotto perustuu vain kaupankäyntiin ja koko tuotto on vuosittain luovutusvoittoveron piirissä) sekä maltillinen kaupankäyntistrategia (jossa 20 % salkun arvosta myydään 5 vuoden välein ja sijoitetaan toiseen kohteeseen) tuottavat kaikki enemmän osakesäästötilin kuin arvo-osuustilin kautta sijoitettuina. Syy tähän on verotuksen ajoituksessa: jos omistuksia myydään arvo-osuustilillä, joutuu joka myynnin yhteydessä maksamaan veroa, kun taas osakesäästötilillä verot maksetaan kerralla vasta varoja tililtä nostettaessa, ei jokaisen myynnin yhteydessä. Tällöin korkoa korolle -ilmiö pääsee toimimaan kaikkein tehokkaimmin koko sijoitusajan.

Osakesäästötilin hyödyllisyyteen vaikuttava seikka on myös sijoitushorisontin pituus. Useilla opiskelijoilla tavoitteena on pitkäaikainen sijoittaminen, mutta jos rahoja nostaakin tililtä usein, menettää suuren osan osakesäästötilin tuomista hyödyistä. Toinen tuottoon suoraan vaikuttava tekijä ovat kulut, eli välityspalkkiot ja palvelu- tai säilytysmaksut. Osakesäästötiliä tarjoaa tällä hetkellä neljä eri palveluntarjoajaa: Danske Bank, Mandatum, Nordea ja Nordnet. Tilien palvelumaksuissa ja välityspalkkioissa on eroja, ja eri palveluntarjoajien tileissä on omat hyvät ja huonot ominaisuutensa. Kaupankäyntiaktiivisuus ja kertasijoitusten suuruus määräävät pitkälti, mikä kenellekin on sopivin vaihtoehto.

Jatka keskustelua:

Talouden ennustaminen on mission impossible, mutta silti hyödyllistä

Yksi taloustieteen sovelluksista on talouskehityksen ennustaminen. Epävarmuus ja talousjärjestelmien monimutkaisuus tekevät talouskehityksen ennustamisesta hankalaa. Päätöksenteko kuitenkin tarvitsee tuekseen tutkittua tietoa talouden tulevasta kehityksestä.

”It’s awful – why did nobody see it coming?” huudahti Iso-Britannian kuningatar Elisabet II vierailullaan London School of Economicsissa vuonna 2008, kun finanssikriisi oli iskenyt. Modernissa makrotalousteoriassa ajatellaan, että erilaiset taloudelliset sokit aiheuttavat suhdannevaihteluita – ja pahimmillaan vakavia taantumia. Sokkeja on kuitenkin määritelmällisesti mahdoton ennustaa, tai muuten ne eivät olisi sokkeja. Siksi finanssikriisien kaltaisia suuria talouden häiriöitä on käytännössä mahdoton ennustaa ainakaan kovin paljon ennen niiden puhkeamista. Onko siis suhdanteiden ja talouden ennustaminen turhaa touhua? Ja jos on, miksi sitä silti tehdään?

Jo taloustieteen peruskurssilla käy selväksi, että useimmat merkittävät taloudelliset päätökset perustuvat odotuksiimme tulevaisuudesta. Opiskelupaikan valinta, asunnon ostopäätös, yritysten investointipäätökset, julkisen talouden budjetit – kaikki nämä perustuvat odotuksiin, joko objektiivisiin tai subjektiivisiin.

Taloudellisia ennusteita laaditaankin yleisesti päätöksenteon tueksi. Ennusteen laatiminen on eräs tapa muiden joukossa muodostaa odotuksia. Tulevaisuuden odotusten keskeisen merkityksen vuoksi talousennusteita käyttävät niin julkinen valta kuin yrityksetkin. Suomessa kokonaistaloudellisia ennusteita julkaisevat monet tahot: valtiovarainministeriö, Suomen Pankki sekä monet tutkimuslaitokset ja liikepankit. Valtiovarainministeriön ennusteella on erityinen rooli finanssipolitiikassa, sillä valtion budjetti perustuu sen mukaiselle arviolle talouskehityksestä. Suomen Pankin ennusteita taas käytetään rahapolitiikan päätöksenteon tukena. Euroopan keskuspankin neuvosto tarkastelee kaikkien euromaiden ennusteita päättäessään rahapolitiikkansa suunnasta.

Tarkemmin ottaen ennuste on parhaaseen asiantuntijatietoon ja tuoreimpiin tilastoaineistoihin perustuva näkemys talouden kehityksestä tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Tässä mielessä ennuste voidaan ymmärtää myös pyrkimyksenä muodostaa mahdollisimman johdonmukainen arvio tulevasta. Voisihan odotuksia esimerkiksi BKT:n suunnasta ensi vuonna muodostaa vaikkapa lanttia heittämällä tai olettamalla, että kuluvan vuoden kehitys jatkuu sellaisenaan myös ensi vuonna. Silloin kuitenkaan kaikki saatavilla oleva relevantti informaatio ei tulisi käytetyksi. Se puolestaan ei olisi rationaalista: miksi jättää käyttämättä tietoa, jonka tiedämme olevan hyödyksi?

Ennuste voidaan laatia monella tapaa. Sen tekemiseen voidaan käyttää puhtaasti tilastollista mallia, johon havaintoaineisto syötetään. Esimerkki tällaisesta mallista on olla VAR-malli. Se kuvaa ainoastaan tilastollisia yhteyksiä eri muuttujien välillä ja muodostaa niiden perusteella ennusteuran, mutta ei paljasta kausaalisuhteita eikä mekanismeja kehityskulkujen taustalla.

Toisaalta voidaan käyttää myös jotakin rakenteellista mallia, joka perustuu talousteoriasta johdettuihin muuttujien välisiin riippuvuussuhteisiin. Teoreettinen malli on aina yksinkertaistus todellisuudesta. Talousjärjestelmä on niin monimutkainen, ettei kaikkia sen osia voi koskaan kuvata täysin tarkasti. Hyvä malli pyrkii kuitenkin kuvaamaan kaikki tärkeät ja ennusteen laatimisen kannalta keskeiset kansantalouden ominaisuudet ja mekanismit.

Esimerkkejä rakenteellisista malleista ovat SVAR- sekä DSGE-mallit. Niiden etuna on, että puhtaan tilastollisen ennusteen lisäksi ne auttavat muodostamaan näkemyksen siitä, mitkä tekijät ja mekanismit vaikuttavat ennustetun kehityksen taustalla. Talousteoriaan perustuvan mallin avulla pystytään toisin sanoen identifioimaan havaitsemattomia, rakenteellisia sokkeja, jotka aiheuttavat suhdannevaihteluita. Esimerkiksi Suomen Pankki laatii makrotaloudelliset ennusteena laajalla Suomen taloutta kuvaavalla DSGE-mallilla, Aino-mallilla.

Laajan, koko kansantaloutta riittävällä tarkkuudella kuvaavan mallin rakentaminen ja estimoiminen on kuitenkin varsin vaativaa puuhaa. Siksi käytännöllisistä syistä monet ennustajat esimerkiksi keskuspankeissa käyttävät makroennusteiden laadinnassa niin kutsuttuja semi-rakenteellisia malleja. Ne ovat tilastollisia malleja, joissa on valikoivasti hyödynnetty talousteorian tuottamaa tietoa muuttujien välisistä suhteista. Ne eivät kuitenkaan välttämättä aidosti perustu esimerkiksi oletuksille agenttien rationaalisuudesta tai optimoinnista. Tällaisten mallien etu on, että ne on joustavuutensa vuoksi usein helpompi estimoida ja sovittaa havaintoaineistoon kuin esimerkiksi DSGE-mallit, ja samalla niissä voidaan kuitenkin jossain määrin ottaa huomioon talousteorian implikaatioita. Tilastollisina malleina ne eivät kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta kausaalitulkintoihin.

Rakenteelliset mallit tarjoavat siis mahdollisuuden analysoida havaitsemattomia, talouden kehitystä ajavia sokkeja. Mutta enkö juuri väittänyt, ettei sokkeja voi ennustaa? Tulevia sokkeja ei voikaan. Mutta rakenteellisen mallin avulla voimme estimoida, mitkä havaitsemattomat sokit ovat havaitun historiallisen kehityksen taustalla. Voimme estimoida myös, kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia menneillä sokeilla on, eli millä tavoin ne todennäköisesti vaikuttavat tulevaankin talouskehitykseen.

Kun laaditaan laajoja makrotaloudellisia ennusteita, emme käytännössä voi sellaisenaan käyttää mallien tuottamia ennustetta. Koska todellisuus on aina mallia monimutkaisempi, laajan ennusteen tekemisessä vaaditaan aina myös asiantuntijan omaa harkintaa. Asiantuntijan näkemyksellä on merkittävä rooli siinä, kuinka ennusteeseen sisällytetään niitä tekijöitä, joita malli ei huomioi tai joista on vaikea saada luotettavaa tilastotietoa. Tyyppiesimerkki on työmarkkinajärjestöjen parhaillaan käynnissä oleva neuvottelukierros: nyt tehtyjen palkkaratkaisujen tiedetään vaikuttavan keskeisesti talouden kehitykseen muutaman seuraavan vuoden aikana, mutta ne eivät näy havaituissa tilastoissa vielä vähään aikaan. Ennustajan täytyy siis käyttää harkintaansa siinä, miten tämä mallin ulkopuolinen informaatio sisällytetään ennusteeseen.

Ennusteita voidaan ryhmitellä niiden laatimiseen käytettyjen mallien tyypin lisäksi niiden ennustehorisontin perusteella. Suhdanne-ennusteet keskittyvät lähivuosien kehitykseen: yleensä niiden ennustehorisontti on yleensä muutaman vuoden päässä. Myös talouden pitkän aikavälin kehityskulkuja voidaan ennustaa. Silloin puhutaan jopa vuosikymmenien päähän ulottuvista arvioista, joissa pyritään haarukoimaan pitkän aikavälin trendejä. Esimerkiksi väestön ikääntyminen vaikuttaa voimakkaasti talouden kasvupotentiaaliin ja julkisiin menoihin tulevina vuosikymmeninä, mutta kyse on hitaasti kehittyvästä ilmiöstä.

Tulevaisuuden lisäksi joudumme käytännössä ennustamaan myös nykyhetkeä – ja menneisyyttä. Koska tilastotiedot bruttokansantuotteesta ja sen alaeristä julkaistaan aina huomattavalla viiveellä, emme voi tietää, mikä talouden tila on juuri nyt. Tällä kirjoittaessa elämme marraskuuta, mutta tiedämme vasta vuoden 2019 toisen vuosineljänneksen, siis huhti–kesäkuun bruttokansantuotteen. Koska BKT-tiedot tyypillisesti myös tarkentuvat huomattavasti vielä pitkään niiden ensimmäisen julkaisun jälkeen, emme oikeasti tiedä edes talouden lähimenneisyyttä. 

Siksipä joudumme arvioimaan talouden nykytilaa niin kutsutuilla nowcast-malleilla. Ne ovat yleensä puhtaan tilastollisia malleja, jotka kokoavat yhteen suuren määrän tiheästi, esimerkiksi kuukausittain, sekä lyhyellä viiveellä päivittyviä indikaattoreita talouden tilasta. Tällaisia ovat esimerkiksi talouden luottamusindikaattorit sekä työllisyys- ja työttömyysluvut. Niiden avulla pyritään haarukoimaan bruttokansantuotteen kehitystä nykyhetkessä ja lyhyellä aikavälillä, pari vuosineljännestä eteenpäin.

Eri instituutioiden ja tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteet sisältävät käytännössä aina ennusteen bruttokansantuotteen kehitykselle. Lisäksi ennustetaan laajaa joukkoa muita makromuuttujia, kuten bruttokansantuotteen kysyntäeriä (kulutus, investoinnit, vienti), työllisyyttä ja työttömyyttä, inflaatiota ja niin edelleen. Näistä osista muodostuu kokonaisvaltainen kuva talouden kehityksestä.

Jokaiseen ennusteeseen liittyy aina suurta epävarmuutta, eikä tulevaisuutta voi koskaan päätellä vedenpitävästi sen perusteella, miten talous on aiemmin kehittynyt. Mitä pidemmälle ennustetaan, sitä epävarmemmaksi ennuste muuttuu. Epävarmuus muodostuu tyypillisesti kahdesta komponentista: siitä, ettemme havaitse tulevaa, ja siitä, että myös estimoidun ennustemallin parametreihin ja spesifikaatioon liittyy aina epävarmuutta. Minkä tahansa ennustemallin tuottama ennuste onkin oikeasti aina todennäköisyysjakauma, josta tyypillisesti raportoidaan vain se kaikista todennäköisin kehityskulku eli ennusteiden jakauman moodi. Ennustejakaumasta voidaan luonnollisesti laskea myös luottamusvälit ennustetuille muuttujille. Hyvin tyypillistä on, että ne ovat aika laveat.

Vaikka ennuste harvoin osuu täsmälleen oikeaan, se kertoo talouden suunnasta ja sisältää asiantuntijoiden parhaan arvion siitä, miksi talous kehittyy, kuten se kehittyy. Lukujakin tärkeämpää on siis ennusteen taustalla vaikuttava tulkinta ja tarina maailman tilasta. Siksi ennustaminen on tärkeää, vaikka se onkin (lähes) mahdoton tehtävä: se lisää ymmärrystämme meitä ympäröivästä taloudesta.

TEKSTI:
VTT Aino Silvo työskentelee ekonomistina Suomen Pankissa. Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa.

Jatka keskustelua:

Mitä on uusliberalismin jälkeinen taloustiede, Gabriel Zucman?

Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä apulaisprofessorina toimiva Gabriel Zucman on väitellyt Thomas Pikettyn ohjauksessa verovälttelystä ja osallistunut aktiivisesti ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun ertyisesti esittämällä talousteoreettisia perusteluja Elisabeth Warrenin varallisuusveroajatuksille. Zucmanin mukaan taloustieteilijöillä on velvollisuus olla osa yhteiskunnan progressiivista kehitystä. 

Mikä on Economics for Inclusive Prosperity -aloitteen tarkoitus ja miksi taloustiede tieteenalana tarvitsee tällaista aloitetta?

Elämme kasvavan eriarvoisuuden aikakautta. Tulo- ja varallisuuserot ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvaneet lukemiin, joissa ne ovat viimeksi olleet gilded age -aikakaudella 1900-luvun alussa. Aikakautemme tarvitsee uusia talouspoliittisia ajatuksia. Meidän mielestämme ekonomisteillä ja muilla yhteiskuntatietelijöillä on vastuu olla osa ratkaisua. Lisäksi valtavirtataloustieteellä – siis johtavissa yliopistoissa harjoitettavalla taloustieteellä – on erittäin tärkeä osa uusien ideoiden kehittämisessä. Kuitenkin talouspoliittiseen keskusteluun osallistumiseen liittyy tiettyä kuohuntaa taloustieteilijöiden ammattikunnassa. Urakannustimet ja normit eivät yleensä tue talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista vaan jopa päinvastoin haittaavat sitä. Erityisesti näin on nuorempien akateemisten ekonomistien keskuudessa. 

Olette julkaisseet Boston Review -julkaisussa yhdessä Suresh Naidun ja Dani Rodrikin kanssa esseen, jossa kirjoitatte uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä. Miten uusliberalismi näkyy modernissa taloustieteessä tai talouspolitiikassa?

Meidän mielestämme uusliberalismi – markkinafundamentalismi tai markkinafetisismi – on enemmän valtavirtataloustieteen perversio kuin sen sovellus. Moderni taloustiede on täynnä ajatuksia, joilla yhteiskunnasta voidaan luoda mukaan ottavampi. Meidän tehtävämme taloustieteilijöinä on kuitenkin vakuuttaa muut ajatusten hyödyllisyydestä ja juuri siksi aloitimme tämän projektin. Toivomme, että ajatuksemme kiihdyttävät akateemisten ekonomistien talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista ja sitouttavat osallistumaan mukaan ottavamman yhteiskunnan luomiseen uusien taloustieteellisten ja talouspoliittisten ajatusten avulla. 

Olette tutkinut verovälttelyä ja veroparatiiseja. Kirjassanne The Hidden Wealth of Nations estimoitte, että jopa kahdeksan prosenttia maailman finanssivarallisuudesta on veroparatiiseissa. Millaisiin menetelmiin arvio perustuu? 

Kansainvälisissä makrotaloudellisissa tilastoissa vanha on palapeli: maailmanlaajuisesti velkaa on enemmän kuin varallisuutta. Tämä tarkoittaa, että maailma on ikään kuin velassa itselleen. Suuri osa arvoituksesta johtuu  siitä, että usein veroparatiiseissa oleva varallisuus on merkitty veloiksi, muttei ollenkaan varallisuudeksi. Estimaattini mukaan kahdeksan prosenttia maailman henkilökohtaisesta finanssivarallisuudesta on piilotettuna veroparatiiseihin. Jos kaikki laittomasti piilotettu raha ilmoitettaisiin ja verotettaisiin asianmukasesti, verotuotot nousisivat maailmanlaajuisesti yli 200 miljardilla dollarilla. 

Millaisilla toimilla voidaan vähentää verojen välttelyä ja heikentää veroparatiisiien toimintaedellytyksiä? 

Rahoitusjärjestelmän on oltava läpinäkyvämpi. Kirjassani ehdotan globaalia varallisuusrekisteriä. Tämä toimisi samaan tapaan kuin kansalliset kiinteristö- ja maarekisterit. Voisimme rekisteröidä finanssivarallisuuden omistuksen, mikä taas vaikeuttaisi varallisuuden piilottamisen veroparatiiseihin. 

Yhdessä Emmanuel Saezin kanssa kirjoittamassa kirjassa The Triumph of Injustice kuvailette, miten varallisuuseroja voidaan vähentää veropolitiikalla. Miten vastaisitte niille, joiden mielestä eriarvoisuus ei ole ongelma, mutta rikkaiden verottaminen sen sijaan on, koska se vähentää kannustimia työskennellä kovasti ja rikastua? 

Kaikki eriarvoisuus ei välttämättä ole pahaa. Äärimmäinen eriarvoisuus on kuitenkin syövyttävää, koska varallisuus tuo valtaa. Se tuo valtaa muokata politiikkaa ja ideologioita, se tuo valtaa vaikuttaa markkinoilla. Äärimmäinen varallisuuden keskittyminen tarkoittaa vallan äärimmäistä keskittymistä. Se heikentää sekä mahdollisuuden demokraattiseen hallintoon että mahdollisuuden reiluun markkinatalouteen. 

Olette sanonut, että suurin osa Euroopassa käytössä olleista varallisuusveroista on ollut huonosti suunniteltuja. Millainen on hyvin suunniteltu ja toimiva varallisuusvero? 

Suurin osa eurooppalaisista varallisuusveroista keksittiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa eikä niitä ikinä modernisoitu. Nykyisellä teknologialla on mahdollista päästä parempiin tuloksiin kuin Preussissa 1890 tai jopa Ranskassa 1981. Veroviranomaisten olisi helppoa kerätä tietoa pankeilta, vakuutusyhtiöiltä ja muilta kolmansilta osapuolilta ja lähettää niiden avulla koottuja esitäytettyjä varallisuusveroilmoituksia. Järjestelmällisellä tiedonkeruulla verovälttely voitaisiin minimoida.


Jatka keskustelua:

Talousteorian kritiikistä

Taloustiede on viime aikoina kohdannut kritiikkiä, jossa muun muassa taloustieteen mallinnusperiaatteita on kyseenalaistettu. Hannu Vartiainen tarjoaa kiinnostavan näkökulman kritiikkiin ja siihen vastaamiseen talousteorian tavoitteiden avaamisen kautta. 

Taloustieteilijöistä on viime vuosikymmeninä tullut keskeinen yhteiskunnallisia ilmiöitä selittävä professio.

Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – taloustieteeseen on kohdistettu kiihkeää kritiikkiä. Taloustieteen malleja pidetään yksioikoisina, ennusteita huonoina ja politiikkajohtopäätösten ideologisina. Taloustiedettä on kutsuttu uskonnoksi, vihamieliseksi tieteenalaksi joka haluaa valloittaa muut tieteet ja tuhota vastustajansa. Tuore New York Times –kolumnin otsikko kirkuu ”Blame Economists for the Mess We’re In”. Vaihtoehdoksi on tarjottu uutta rahateoriaa MMT (Modern Monery Theory), joka perustuu ”realistisiin oletuksiin”.

Taloustieteen piirissä kritiikki kuitataan usein pinnallisena ja tietämättömyyteen perustuvana. Mallien epärealistisuus tunnustetaan, mutta kuitenkin puolustuspuhe päätyy usein epäselvään mutinaan ja käsien vääntelyyn. Talousteorian tavoitteet eivät kenties ole kaikille taloustietelijöillekään ihan ilmeisiä.

Lionel Robbinsin mielestä ”taloustiede on tiede joka tutkii ihmisten käyttäytymistä niukkuuden vallitessa”. Steven Landsburg kiteyttää taloustieteen olemuksen väitteeseen “kannustimilla on väliä”. Jacob Vinerin tosi mutta ei välttämättä kovin hyödyllinen määritelmä on ”taloustiede on sitä mitä taloustieteilijät tekevät”.

Omasta mielestäni taloustieteen määräävä piirre ei ole tutkimuskohteemme – talous – vaan se, miten esitämme kysymyksiä. Taloustieteen päätehtävä ei ole kuvata yhteiskunnallista todellisuuttamme vaan sanoa siitä järkeviä. Nämä ovat eri kysymyksiä.

Taloustieteeseen kriittisesti suhtautuvat luokittelevat itsensä usein tieteellisiksi realisteiksi. Heidän mielestään (talous)tieteen tulee kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on. Tässä suhteessa taloustiede tosiaan menestyy heikosti. Mallimme ovat karikatyyrejä, jotka eivät tee oikeutta ikkunasta näkyvälle todellisuudelle. Teorioita ei myöskään voi kunnolla testata sillä ne koostuvat aina monista toisiinsa kytkeytyneistä mallinnuspalikoista eikä niistä keskeisimmistä– esim. päätöksentekijöiden rationaalisuudesta tai peliteoreettisesta tasapainosta – ole edes periaatteessa kunnollista havaintoaineistoa. Finanssikriisin kaltaiset ennuste-epäonnistumiset vielä ruokkivat käsitystä, että taloustiede on uskon asia.  Koska taloustiede johtaa hyvinvointipäätelmiin ja politiikkasuosituksiin, ei mielestäni ole ihme, että kriitikot tulkitsevat talousteorian tarkoitushakuiseiksi ja poliittisesti motivoituneeksi.

Jos haluamme on sanoa järkeviä yhteiskunnasta, pitäisikö mallien sitten kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on? Ei, sillä realismi ja järkevyys ovat usein jopa ristiriitaisia mallinnuksen tavoitteita. Tämä johtuu ennen kaikkea tutkimuksemme luonteesta.

Yhteiskunta on tutkimuskohde, joka pakenee tutkijaa. Perustava ongelma on, että me tutkijat olemme osa yhteiskuntaa ja siis osa tutkimuskohdettamme. Se, mitä löydämme vaikuttaa tutkimuskohteeseemme, esimerkiksi ennusteiden muodossa. Laajemmin, kaikki keskustelu taloudesta vaikuttaa toimijoiden odotuksiin ja siksi myös talouteen. Koska taloustiede on osa yhteiskunnallista keskustelua ja kollektiivista oppimisprosessia, takaisinkytkentöjä ei voi välttää.  Niiden takia emme edes periaatteessa voi laatia tutkimuskohteestamme tyhjentävää kuvausta.

Toinen ongelma on, että emme pääse perimmäisen tutkimuskohteemme – ihmisen – pään sisään. Ja vaikka pääsisimmekin, sen sisältö menisi yli ymmärryksemme, olemmehan ihmisiä itsekin. Siksi taloustieteilijän on oletettava jotakin ihmisen käyttäytymisestä eikä hyödyllisin lähtökohta suinkaan ole kohteen tulkitseminen biologiseksi koneeksi, kuten luonnontieteilijä tekisi. Viattomalta tuntuva mutta erittäin substantiaalinen lähtökohtamme on, että ihminen tekee valintoja

Keskeinen taloudellisen mallin arviointikriteeri ei silloin ole ennustevoima (vaikka se onkin hyve) tai realistisuus vaan se, että malli pistää relevantit yhteiskunnalliset palikat johdonmukaiseen järjestykseen. Teorialla on ennen kaikkea instrumentaalinen rooli. Se auttaa ymmärtämään todellisuutta. Silloin mallin hyvyyden mittari on, miten hyödyllinen se on ajattelun apuvälineenä; paljastaako malli taloudellisia riippuvuussuhteita? Onko malli johdonmukainen ja opettavainen? Voiko mallin avulla tutkia vaihtoehtoisia todellisuuksia, tehdä politiikkaeksperimenttejä?  

Taloustieteen mallinnuksen ytimessä on Occamin partaveitsi –periaate, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen. Tämä ei kuitenkaan juonnu siitä naiivista ajatuksesta, että maailma olisi yksinkertainen paikka vaan siitä, että me tutkijat olemme yksinkertaisia. Emme ymmärrä kuin muutamista elementeistä rakentuneita teorioita. Yksinkertainen taloudellinen malli auttaa näkemään, millaisia riippuvuussuhteita taloudellisten muuttujien välillä on. Ymmärrys on taloustieteen tavoite ja mallinnus on sen metodi.

Tieteenfilosofisesti taloustiede ei siksi niinkään sijoitu osaksi tieteellistä realismia vaan instrumentalismia, jonka mukaan teorian arvoa ei mitata totuudenvastaisuuden vaan selitysvoiman perusteella, tai jopa pragmatismia, jonka mukaan uskomukset pätevöityvät tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödyllisiksi ne osoittautuvat tutkimuksessa.

Malliesimerkki taloustieteen pragmaattisesta lähestymistavasta on, miten mallinnamme ihmisen – hän on vapaan tahdon omaava ja rationaalinen. Oletuksen tavoitteena ei ole kuvata tyhjentävästi inhimillistä käyttäytymistä vaan tehdä yksilön päätöksenteosta ymmärrettävää. Meillä kaikillahan on ensikäden kokemusta vaihtoehtojen arvioimisesta, pistämisestä paremmuusjärjestykseen ja päätöksenteosta. Voimme empatioitua rationaalisen päätöksentekijään. Samalla rationaalisuusolettama operationalisoi ajatuksen, että ihmiset reagoivat kannustimiin. Tämä yksinkertainen taipumus auttaa jäsentämään mitä esimerkiksi sääntelyllä voidaan tai ei voida saada aikaiseksi.

MMT on hyvä esimerkki vastakkaisesta mallinnuspyrkimyksestä. MMT:n advokaattorien mielestä perinteinen makrotaloustiede kuvaa puutteellisesti ja epärealistisesti rahatalouden toimintaa. Heidän katsannossaan kyky luoda rahaa on tärkeä keskuspankin ja rahoitusmarkkinoiden ominaisuus, joka vaikuttaa sekä taloudellisiin valtasuhteisiin että kestävyysvajeiden sitovuuteen. MMT:n argumentaatio nojaa markkinoiden tehottomuuteen ja taloudenpitäjien puutteelliseen kykyyn tehdä valintoja.

MMT:n kritiikki on oikeutettua siinä mielessä, että perinteinen rationaalisiin odotuksiin perustuva makromalli sivuuttaa monet rahan luontiin liittyvät mekanismit. Riippuu katsantokannasta, onko tällä mallinnuspuutteella merkitystä. Tieteelliseen realismiin sitoutuneen mielestä ilmeisesti on. Taloustieteilijää tulokulma ihmetyttää.

Perinteisen taloustieteelliseen mallinnuksen kannalta MMT:n ansiot ovat epäselviä. Tämä johtuu MMT-mallien epäselvyydestä ja puutteellisuudesta kurinalaisuudesta. Rationaalisista odotuksista luopuminen tekee malleista dynaamisesti epäjohdonmukaisia ja mahdollistaa sopivilla ”normeja” koskevilla oletuksilla lähes minkä tahansa lopputuleman. Lisäksi monimutkaisten MMT-mallien mekanismien ymmärtäminen on perin vaikeaa. Niiden komponentit vaikuttavat usein redundanteilta tai hyödyttömiltä. Mitkä mallin piirteet ovat keskeisiä ja mitkä ajavat tuloksia? Mitä tapahtuu jos keskeiset oletukset eivät olekaan voimassa, esim. taloudenpitäjät ennakoivat keskuspankin liikkeet tai edes oppivat niitä?

Olisi intellektuaalisesti epätyydyttävää ja talouspoliittisesti uhkarohkeaa luottaa taloutta kuvaaviin malleihin, joiden oletusten ja päätelmien välistä vaikutussuhdetta emme ymmärrä. Vielä epämukavampaa olisi nojata tieteellisiin auktoriteetteihin, joiden näkemyksiä ei voi kyseenalaistaa, koska konepellin alle ei näe.

Taloustieteen eetos on päinvastainen. Talousteoria pyrkii kurinalaisuuteen ja läpinäkyvyyteen, ja jokaista argumenttia arvioidaan sen sisällön eikä sen esittäjän kautta. Mallien arvoa mitataan niiden hyödyllisyyden kautta. Ja hyödyllisyyttä arvioidaan sen perusteella, auttaako malli oivaltamaan jotakin uutta yhteiskunnallisesta todellisuudesta, ei sen perusteella kuvaako malli mahdollisimman tarkoin ikkunasta näkyvää todellisuutta tai sen perusteella, tuottaako malli lukijan kannalta mieluisia politiikkasuosituksia. Kurinalaisuus ja läpinäkyvyys myös varmistavat sen, että keskustelun osapuolilla on jaettu käsitys siitä mistä puhutaan. (Mikä ei ole vähäpätöinen saavutus yhteiskuntatieteissä!)

Talousteorian keskeinen hienous on kuitenkin siinä, että se tekee näkymättämästä näkyvää ja luo rakennetta sinne, missä vallitsee kaaos. Taloustiede on ennen kaikkea intellektuaalinen projekti! 

Kirjoittaja on mikrotalousteorian professori Helsingin yliopistossa. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tiemme taloustieteilijöiksi -kirjassa.

TEKSTI: Hannu Vartiainen

Jatka keskustelua:

Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä ilmastonmuutoksen torjunnan keihäänkärkenä

Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä perustettiin vuonna 2005. Järjestelmän tavoitteena oli hinnoitella yritysten tuottamat kasvihuonekaasupäästöt ja siten auttaa Euroopan unionia saavuttamaan asettamansa päästövähennystavoitteet kustannustehokkaasti. 2010-luvun alussa päästöoikeuden hinta romahti ja järjestelmää oltiin jo kuoppaamassa. Tällä hetkellä yksittäisen päästöoikeuden hinta on jo yli 25 € hiilidioksidiekvivalenttitonnilta ja hinnannousun ennakoidaan vain jatkuvan.

Ilmastonmuutos on ollut julkisen keskustelun ytimessä jo vuosia ja viimeaikaiset tapahtumat, kuten lokakuussa 2018 julkaistu hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin ilmastoraportti sekä kesäkuussa 2018 varmistunut Yhdysvaltojen irtaantuminen Pariisin ilmastosopimuksesta ovat entisestään korostaneet tieteellisen tutkimustiedon tärkeyttä ilmastonmuutoskeskustelussa. Ympäri maailmaa on havahduttu sään ääri-ilmiöihin; esimerkiksi tämän vuoden kesäkuu oli taas mittaushistorian lämpimin kesäkuu Euroopassa (The Copernicus Climate Change Service).

Euroopan unionin yksi keskeisimmistä keinoista ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on päästöoikeuskauppa. European Emissions Trading Scheme, eli EU ETS tarkoittaa päästöoikeuksien markkinaa, joka kattaa kaikki 28 EU:n jäsenvaltiota, Islannin, Liechtensteinin ja Norjan (Euroopan komissio 2015). Päästökauppajärjestelmä kattaa noin 11 000 voimalaitosta ja siihen kuuluvien maiden välisen kaupallisen lentoliikenteen.

EU ETS:ssä kaupankäynnin kohteena olevat päästöoikeudet koskevat 45 %:a kaikista Euroopan unionin kasvihuonepäästöistä. (Euroopan komissio 2015) Loput 55 % kasvihuonekaasupäästöistä kuuluu taakanjakosektorin piiriin. Taakanjakosektorilla yksittäiset jäsenmaat saavat toteutettavakseen omat päästövähennystavoitteensa, kun taas päästöoikeuskauppajärjestelmässä toimijoina ovat päästökauppasektorilla operoivat yritykset.

Lähes koko päästöoikeuskaupan olemassaolon ajan päästöoikeuksien määrä on ylittänyt niiden kysynnän, minkä vuoksi yritykset ovat jääneet päästöoikeuksien suhteen ylijäämäisiksi. Toiselta kaupankäyntikaudelta käyttämättä jääneet päästöoikeudet kumuloituivat tällä hetkellä käynnissä olevalle kolmannelle kaupankäyntikaudelle, minkä johdosta yritysten hallinnassa olevien päästöoikeuksien määrä kasvoi entisestään. Nämä tekijät ovat paitsi laskeneet yksittäisen päästöoikeuden tasapainohintaa alhaisemmalle tasolle, mutta myös heikentäneet yritysten kannustimia tehdä päästövähennyksiä. (Aatola ym. 2013) Muun muassa näistä seikoista johtuen lukuisat tutkijat ovat kritisoineet Euroopan päästökauppajärjestelmää.

Viime vuosina sääntelyn tiukennuksien johdosta päästöoikeuden hinta on kääntynyt nousuun. Tällä hetkellä hinta on lähes 30 euroa hiilidioksidiekvivalenttitonnilta. Viimeaikaisinta toimenpiteinä päästöoikeuksien ilmaisjakoa on supistettu ja päästöoikeuksien ylijäämää on poistettu markkinoilta ja talletettu markkinavakausvarantojärjestelmään (Market Stability Reserve, MSR).

Päästöoikeuden hintakehitys 2008–2019. Lähde: Sandbag 2019.

EU ETS:n kustannustehokkuusajatus perustuu siihen, että päästövähennykset tehdään niissä yrityksissä missä niiden tekeminen on edullisempaa kuin päästöoikeuksien ostaminen. Yritysten kannattaa vähentää päästöjään kunnes sen päästövähennysten rajakustannuskäyrä kohtaa asetetun päästökaton. Tuon leikkauspisteen jälkeen yritykselle on optimaalista ostaa päästöoikeuksia.

Päästöoikeuden tasapainohinnan muodostuminen rajakustannuskäyrän ja päästökaton leikkauspisteessä.

Yritykset voivat ostaa päästöoikeuksia paitsi kansalliselta päästökauppaviranomaiselta, mutta myös toisilta yrityksiltä. Yrityksien, joiden tuotanto aiheuttaa ennakoitua vähemmän päästöoikeuksia, kannattaa myydä ylimääräiset päästöoikeudet toisille yrityksille hinnan ollessa optimaalinen suhteessa omiin päästövähennysten rajakustannuksiin. Toisella kaupankäyntikaudella päästöoikeuksien ylijäämän kertymistä vauhditti oletettavasti päästöoikeuksien halpa markkinahinta, mikä ei kannustanut yrityksiä myymään niitä vaan säilömään päästöoikeuksia tuleville vuosille.

EU ETS:n toimintaperiaate tiivistettynä. Lähde: Euroopan komissio 2015.

Taloustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa päästöoikeuskauppaa on käsitelty laajalti. Päästöoikeuskaupan aloitus ja sen eri vaiheissa toteutetut sääntelyn muutokset ovat tarjonneet herkullisia tutkimusasetelmia tehtyjen päätösten vaikutusarviointiin sekä päästövähennysten ennustamiseen ekonometrisin menetelmin.

Esimerkiksi Hu ym. (2015) ennustavat artikkelissaan kasvihuonekaasupäästöjen määrän kehitystä Euroopan unionin päästökauppajärjestelmän kolmannella ja neljännellä kaupankäyntikaudella ja arvioi eri politiikkamuutosten ja suhdannekehityskulkujen vaikutusta päästövähennyksiin. Tutkimustulosten mukaan päästökauppajärjestelmä ei todennäköisesti vaikuta lainkaan sisäisiin päästövähennyksiin ennen vuotta 2023 ja sen voidaan nähdä vaikuttavan merkittävästi päästövähennyksien määrään vasta 2025 jälkeen. Artikkelin mukaan päästöoikeuksien aiemmilta kaupankäyntikausilta kertynyt suuri ylijäämä on keskeinen syy päästökauppajärjestelmän tehottomuuteen.

Hu ym. (2015) arvioivat tutkimuksessaan, että päästökattoa tulisi laskea vuosittain enemmän kuin tähän saakka sovittu 2,2 % vuodessa. Parhaimmassakaan tapauksessa Euroopan unionin vuoden 2050 päästövähennystavoitteita ei tultaisi ennusteen mukaan saavuttamaan. Artikkelissa ehdotettiin lisätoimia komission ehdottamien ja sittemmin jo toteuttamien politiikkatoimenpiteiden lisäksi, kuten päästökauppajärjestelmään kuuluvien toimialojen laajentaminen kattamaan suuremman osan kaikista EU:n kasvihuonepäästöistä sekä päästöoikeuksien vuosittaisen leikkurin kasvattamista 2,55 prosenttiin.

Tuoreempi esimerkki samasta aiheesta tehdystä tutkimuksesta on Chung ym. (2018) tutkimus,jonka tavoitteena oli löytää ne muuttujat, joilla on kausaalisuhde päästöoikeuden hinnan kanssa. Toiseksi tavoitteena oli selvittää selittävien muuttujien ja riippuvan muuttujan, päästöoikeuden hinnan, välinen korrelaatio. Kolmantena tavoitteena oli verrata selittävien muuttujien hintojen muutoksista aiheutuvia vaikutuksia EUA:n hintakehitykseen. Tulosten mukaan päästöoikeuden hinnalla on yksisuuntainen kausaalivaikutus sähkön ja maakaasun hintaan.

Päästöoikeuden hinnan muutos johtaa muutokseen hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan polttoaineen hinnassa, mikä vaikuttaa edelleen sähkön hintaan. Chung ym. (2018) mukaan yritykset eivät käytä maakaasua, mikäli päästöoikeuksien ostaminen ja korkeamman hiili-intensiteetin omaavien polttoaineiden käyttö on edullisempaa kuin maakaasun käyttö. Siispä mikäli päästöoikeuden hinta nousee, yritykset käyttävät enemmän maakaasua ja mikäli EUA:n hinta laskee, yritykset käyttävät vähemmän maakaasua ja vastaavasti enemmän saastuttavampia polttoaineita. Chung ym. (2018)johtavat tästä päätelmän, jonka mukaan päästöoikeuden hinnalla on kausaalivaikutus maakaasun hintaan.

Suomalaiset tutkijat Piia Aatola, Markku Ollikainen ja Anne Toppinen analysoivat päästöoikeuden hintaa melko samanlaisella tutkimusasetelmalla. Aatola ym. (2013) tutkimustulokset osoittivat selvän yhteyden keskeisten energian raaka-aineiden ja päästöoikeuden hinnan välillä. Tutkimuksen mukaan 40 % päästöoikeuden futuurihinnan muutoksesta on selitettävissä raaka-aineiden hinnan muutoksella. Tutkijat pitivät tätä osoituksena päästöoikeusmarkkinan toimivuudesta ja Euroopan unionin päästökauppajärjestelmän tehokkuudesta ilmastopolitiikan instrumenttina.

Päätöksentekijöiden tulisi huomioida tieteellisesti tuotettu tutkimustieto päätöksissään. Edellä esitettiin muutamia tutkimuksia päästöoikeuden hinnan suhteesta eri energian raaka-ainehintoihin. Valtio voi vaikuttaa finanssipolitiikallaan energian raaka-ainehintoihin. Erityisesti verotuksella on tiettävästi suuri kulutusta ohjaava vaikutus. Nostamalla tietyn energiamuodon verotusta kulutus voi siirtyä toisaalle, mikä voi johtaa ennakoimattomiin tilanteisiin ja jopa päästöjen määrän kasvuun.

Päästöoikeuden hinnan nousu johtaa hyvin todennäköisesti puhtaampien energiamuotojen käyttöönottoon. Kuten Aatola ym.(2013) ja Chung ym. (2018) tutkimuksessaan osoittavat, päästöoikeuden hinnalla on kausaalisuhde maakaasun hintaan. Päästöoikeuden hinnan nousu siirtää kysyntää kivihiilestä maakaasuun. Tämä voi johtaa myöhemmin maakaasun hinnan nousuun, mikäli kasvaneeseen kysyntään ei kyetä vastaamaan. Lopulta yritykset ovat pakotettuja etsimään edullisempia, vähäpäästöisiä energiamuotoja. Tämä on päästökaupan toimintaperiaatteen ydintä; päästökauppa luo yrityksille kannustimet investoida vähäpäästöiseen teknologiaan, kustannustehokkaasti.

TEKSTI: Tia Kurtti

Lähteet:

  1. Aatola, Piia, Markku Ollikainen ja Anne Toppinen. 2013. ”Price determination in the
  2. EU ETS market: Theory and econometric analysis with market fundamentals.” Energy
  3. Economics 36:380—395.
  4. Chung, Chune Young, Minkyu Jeong ja Jason Young. 2018. ”The Price Determinants
  5. of the EU Allowance in the EU Emissions Trading Scheme.” Sustainability 10(11):1—29.
  6. European Commission. 2015. ”EU ETS Handbook.” https://ec.europa.eu/clima/
  7. sites/clima/files/docs/ets_handbook_en.pdf. Katsottu: 07.04.2019.
  8. Hu, Jing, Wina Crijns-Graus, Long Lam ja Alyssa Gilbert. 2015. ”Ex-ante evaluation
  9. of EU ETS during 2013—2030: EU-internal abatement.” Energy Policy 77:152—163.


Jatka keskustelua:

”Must tuntuu, että meillä on aikalailla sama tavote tässä, mut sit ne keinot eroo”

Kansanedustajat Elina Lepomäki ja Iiris Suomela haluavat puhua taloudesta ja esittävät puhuessaan koviakin väitteitä. Se, mihin väitteet perustuvat, jää kuitenkin kovin epäselväksi. 

Minkälaista on hyvä talouspolitiikka ja minkälaista yhteiskuntaa sen keinoin tulisi rakentaa?

Iiris Suomela: Tässä ajassa kansainvälinen ulottuvuus on oleellinen. Suomi on pieni avotalous ja vienti on meille tärkeää. Kauppasodat alkavat vaikuttaa Euroopassa ja Suomessakin, jolloin kansainvälisen ulottuvuuden mukana pitäminen on tärkeää. Kotimaan ulottuvuudessa pidän tärkeänä tavoitteena köyhyyden vähentämistä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Kotimaan ulottuvuus tietenkin linkittyy kansainväliseen ulottuvuuteen. Kokonaisvaltaisen vakauden kannalta Euroopan unionin toimintakyvystä huolehtiminen on tärkeää erityisesti nyt, kun sen pitää nousta puolustamaan kansainvälistä järjestelmää.

Elina Lepomäki: Hyvän talouspolitiikan lähtökohta on se, että maksimoidaan ihmisten hyvinvointi annetuissa resurssirajoitteissa. Resurssirajoitteisiin kuuluu myös sellaiset niukkuushyödykkeet kuin puhdas ilma. Poliittisin päätöksin voidaan osin vaikuttaa siihen, missä raja tulee vastaan. Elintaso on hyvinvoinnin kannalta yksi tekijä ja julkinen talous itse asiassa hyvin pieni tekijä. Valtiontaloudella ei toivottavasti ole suoraan vaikutusta siihen, millainen ihmisen hyvinvointi on, mutta sen on oltava kunnossa, jotta hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa.

IS: Köyhimmille suomalaisille julkisen sektorin kunnolla on tosi iso merkitys. Jos ihmiset joutuvat esimerkiksi elämään tulonsiirtojen varassa, on tärkeää, että julkinen talous on kunnossa.Muuten tulonsiirtoja ei välttämättä pystytä maksamaan siten kuin pitäisi Toisaalta tärkeää on, että tehdään oikeudenmukaisia päätöksiä julkisen rahankäytön suhteen. Köyhimpien hyvinvoinnissa näkyy nopeasti, jos tehdään huonoa ja kestämätöntä politiikkaa.

Elina Lepomäki totesitte Helsingin Sanomissa 15.3.2011, että lupaatte tehdä eduskunnassa tehdä kaikkenne julkisen sektorin karsimisen eteen. Taloustieteessä julkisen sektorin pieni koko ei kuitenkaan välttämättä ole merkityksellistä esimerkiksi talouskasvun suhteen. Miten näette julkisen sektorin koon, verotuksen ja talouden kehittymisen väliset vaikutussuhteet?

EL: Suomalainen maksaa hirveen mielellään veroja. Jos laitan euron tähän järjestelmään ja sillä saadaan enemmän hyvinvointia, niin mikäs siinä. Juttu on kuitenkin se, että jos laitat euron tähän meidän nykyiseen julkiseen sektoriin, menee siitä merkittävä osa keski -ja hyvätuloisille. Vain pieni osa menee esimerkiksi köyhien auttamiseen. Tää on se ongelma. Meillä tulonsiirroista jopa 70 prosenttia kohdistuu keski -ja hyvätuloisille. Eli keski -ja hyvätuloiset maksaa itse itselleen näitä tulonsiirtoja. Se on hölmöä, koska se on tehotonta ja luo kannustinloukkuja. Meidän julkisessa sektorissa on paljon tekijöitä, jotka ei oikein istu tähän maailmanaikaan eikä myöskään oikeudenmukaisuuskäsitykseen. Niihin pitäisi puuttua, jotta hyvinvointivaltion tosiasiallista tehtävää eli mahdollisuuksien tasa-arvon luomista pystyttäisiin toteuttamaan paremmin.

IS: Onks tossa 70 prosentissa myös eläkkeet mukana?

EL: Siinä on myös työeläkkeet mukana.

IS: Meidän työeläkejärjestelmä on musta valtava asia, josta ei riittävästi keskustella. Siinä on kyse ikäryhmien eikä tuloryhmien välisistä tulonsiirroista. Pitäisi kattoo tarkemmin, miten se toimii tuloryhmien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Mut se että keskiluokka maksais itse itselleen niin näinhän se ei toimi suoranaisesti. Valtion kokoa olennaisempaa on se, miten rahaa käytetään. Julkisella sektorilla rahaa käytetään turhiin asioihin, kuten yritystukiin. Niistä pitää myös karsia. Toisaalta hyvinvointivaltiossa on piirteitä, joista ei voi karsia paljon menettämättä ihmisten mahdollisuuksia. Koulutus sosiaali -ja terveyspalvelut kuuluu sinne.

EL: Veroilla on kannustinvaikutukset. Esimerkiksi me molemmat suhtaudutaan varmaan positiivisesti hiilidioksiverotukseen. Haittaverojen tarkoitus on pienentää haittaa. Eli verotetaan hiilidioksidisisältöä, että saataisi sitä pienemmäksi. Suurin osa verotuksesta kuitenkin kohdistuu työhön ja riskinottoon. Se tarkoittaa, että me vähennetään myös niitä. Ja mitä enemmän me lisätään sinne kohdistuvaa verotusta, sitä enemmän me vähennetään työntekoa ja investointeja. Se on ongelma, koska mutkan kautta se vähentää meidän hyvinvointia. 

IS: Tää on toki se taloustieteen teoreettinen perusolettama, että verotus vähentää niitä hetkiä joissa ihminen valitsee tehdä lisää töitä.Suomessa on kuitenkin tehty empiirisiä kyselytutkimuksia, joissa verotus ei korostu kovin voimakkaasti. Sen sijaan muut käytännön asiat, kuten lasten hoito, elämäntilanne, harrastukset ja vapaa-aika, korostuvat. Empirian puolella tää verotus ei näy niin selvästi.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

EL: Tutkimuksessa näkyy aika selvästi. Esimerkiksi STTK:n kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ilmoitti vähentäneensä korkean rajaveroasteen takia työtunteja. Verotus heikentää työnteon kannustimia. Lisäksi verot vaikuttavat siihen, missä työpaikat syntyy. Jos mietitään esimerkiksi huipputuottavia töitä, niin niitä on Saksassa kaksi kertaa enemmän väestöön suhteutettuna kuin Suomessa.

Onko mitään kivoja veroja?

IS: Haittaverot varmasti. Niitä kyllä myös vastustetaan. Yksi argumentti siihen vastukseen on pelko, että se osuu sinne keskiluokan kukkaroon. Keskiluokan kukkarolle palataan keskustelussa joka tapauksessa.

EL: Mä oon kehittänyt tämmösen mallin kun perustili, missä on useita eri ulottuvuuksia. Siinä on integroitu sosiaaliturva ja se mahdollistaa työn vaihtamisen työksi nykyistä helpommin ja supistaa vähän verokiilaa. Tällöin voi helpommin ostaa JA TARJOTA mikrotyötä. Tässä keskeinen tekijä on se, että se siirtää verotuksen ajankohtaa kulutukseen. Toisekseen se tuo henkisen pääoman ja aineellisen pääoman verotuksen samalle tasolle.

IS: Perustilimalli on kiinnostava ja hyvä. Kysymys kuitenkin on, miten turvataan riittävä rahoituspohja ikääntyvässä Suomessa. Korkeita palkkatuloja verotetaan paljon, koska se on luotettava, varma ja ennakoitava tapa rahoittaa hyvinvointivaltiota. Ideaalitilanteessa saataisi verotettua myös pääomaa yhtä tehokkaasti kuin työtä. Verovälttelyn ongelma on kuitenkin iso kysymys.

EL: Tää nimenomaan laskisi henkisen osaamisen verotusta pääomatuloverotuksen tasolle, mikä on ainoa kestävä tapa tulevaisuudessa. Meillä ei ole mitään syytä diskriminoida ihmistyötä ja osaamista.

IS: Ehdotatko, että jatkossa korkein työn verotuksen aste olisi kolmisenkymmentä prosenttia?

EL: Joo, pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä se ei ole realistista

Miten enemmän kulutuksen verottamiseen siirtyminen muuttaa verotuksen painopistettä, kun tulojen verotus on progressiivista ja kulutuksen verotus on usein regressiivistä?

IS: Ytimessä on, mitä kulutusta verotetaan ja millä tavalla. Silloin pitää tehdä empiirinen analyysi siitä, miten se vaikuttaa eri tuloluokissa. Esimerkiksi jos asetetaan hyvinkin yksinkertainen vero lentämiselle, se ei osu kaikista köyhimpiin, koska heillä ei ole varaa lentää. Arvonlisäverossa taas tulee ongelmia ja haasteita esiin. Toisaalta pitää miettiä onko nykyisen muotoinen arvonlisäveromalli oikea tapa verottaa ympäristöhaittoja tulevaisuudessa.

EL: Työn ja riskinoton verotuksen alentaminen lisäisi työntekoa ja investointeja. Vahvemmin kulutusverotukseen nojaavassa veromallissa tulisi pienituloisen ja työnsä jo tehneen ihmisen ostovoima säilyttää siirtymäajalla.

Ranska asetti äskettäin digitaaliyrityksille veron, joka on 3 prosenttia liikevaihdosta. Pitäisikö Suomen ottaa jokin tällainen vero käyttöön?

IS: Ei ole varmasti järkevin tapa tarttua asiaan erityisesti, kun Suomi on varsin pieni maa. Rohkaisevammalta tuntuu esimerkiksi Euroopan unionin toimet yksityisyyteen ja ylipäänsä tiedonhallintaan liittyen. Euroopan unionin tasolla on myös huolehdittava, että nämä yritykset kantaa edes sen normaalin heille kuuluvan verovastuun.

EL: Tällaisia verojahan Euroopan unionissa on pohdittu. Jos yksittäinen maa sellaisen veron tekee, VOI se OLLA helppoa kiertää. Kaikki vaihtoehdot pitää kartoittaa. Nämä jätit on varmaan varautunut siihen, että jonkinlainen ylimääräinen vero on tulossa. En ole pitkällä tähtäimellä hirveän huolissani, että saadaanko yhteisöveron kautta sitä tuottoa. Koska digitaaliset palvelut nimenomaan ajaa kustannuksia alaspäin, pitäisi pienemmälläkin ostovoimalla olla mahdollisuus ostaa sama palvelu tai vastaava hyvinvointi. Tällöin valtion tulonjakoa tarvitaan vähemmän.

Miten tuollainen ajattelu vastaa winner takes it all –talouteen, jossa yksittäiset toimijat pääsevät monopolin asemaan määrittelemään hintoja?

IS: Kaivataan aivan uudenlaista ajattelua. Historiallisesti tilannetta voidaan verrata aikaan, jolloin perinteisten luonnonvarojen hallinta uhkasi ajautua isojen jättien käsiin. Historiallisten verrokkien tuominen rinnalle auttaa varmasti käymään poliittista keskustelu tietynlaisen syvyyden näkökulmasta. Valmista vastausta nykytilanteeseen ei kuitenkaan ole.

EL: Tällaiset sosiaalisen median palvelut, jotka edellyttävät jonkinlaista verkostoa, kehittyvät helposti luonnollisen monopolin asemaan. Kilpailu ja uuden palvelun tuominen markkinoilla on vaikeaa erityisesti tilanteessa, jossa markkinat on jo otettu haltuun. Oikeusvaltion yksi keskeisimpiä tehtäviä on pitää huolta syrjimättömästä kilpailusta. Historia osoittaa, että monopolistiset vaiheet ovat oikeastaan aika lyhyitä ajanjaksoja.

IS: Pitää ainakin varmistaa, että yritykset noudattaa edes nykyistä lainsäädäntöä ja hoitaa nykyiset vastuunsa. Sanktioiden on oltava riittäviä, kun otetaan huomioon yritysten suuri koko.

Kuka on taloustieteellinen esikuvanne?

EL: Anders Chydenius. Hän formuloi paljon asioita, joista Adam Smith otti palkinnot ja oli myös yksilönvapauden,  uskonnonvapauden ja vapaan yhteiskunnan kannattaja.

IS: Jos miettii tätä vuosituhatta, niin Thomas Pikettyn herättämä keskustelu talouden pitkän aikavälin kehityksestä ja sen vaikutuksesta oikeudenmukaisuuteen, on esiin nostamisen arvoinen.

TEKSTI: Tom-Henrik Sirviö ja Ossi Tahvonen



Jatka keskustelua: