Kaikki kirjoittajan KapitaaliAdmin artikkelit

Matikkapähkinä: mysteerimatriisi

Matikkapähkinä | Mikko Vanhala

Economicumin lattialta on löytynyt salaperäinen matriisi. Osaatko ratkaista, mikä sana kysymysmerkin paikalle kuuluu?

Eikö meinaa ratketa? Jos olet jo kokeillut kaikkea, voit katsoa tästä vinkin. Älä kuitenkaan luovuta liian helpolla!!




Jatka keskustelua:

Kesätyökatsaus

Minkälaisiin tehtäviin opiskeluaikana on mahdollista työllistyä? Taloustieteen pääaineopiskelijat vastaavat.

Ellen Sahlström, Palkansaajien tutkimuslaitos

Minulla alkaa nyt neljäs ja toivottavasti viimeinen vuosi perustutkinto-opiskelijana. Kuten tästä ehkä jo arvaa, ovat opintojeni sujuneet erittäin hyvin ja valmistuin kandidaatiksi kahdessa vuodessa, jonka jälkeen olen opiskellut maisteriohjelman tutkimuslinjalla vuoden.

Olen tämän kesän ollut tutkijaharjoittelijana Palkansaajien Tutkimuslaitoksella (PT), työmarkkinoiden tutkimusryhmässä tekemässä Työ- ja elinkeinoministeriölle raporttia työttömien työnhausta. Suuren osan ajasta olen käyttänyt datan parissa, eli yrittänyt Tilastokeskuksen ja ministeriöiden aineistosta löytää juuri meidän tutkimusprojektiin oikeat tiedot ja muokannut ne analysoitavaan muotoon. Minua yllätti eniten, kuinka paljon aikaa tähän datan muokkaamiseen menee, ja kuinka yksinkertaistettuja kursseilla käytettävät datat ovat.

Eniten iloa on ollut siitä, että päätin keväällä panostaa Statan oppimiseen, ja tein pari kurssia Statalla eikä tutulla R:llä. Vei silloin enemmän aikaa, mutta oli ehdottomasti hyödyllistä! Lisäksi kaikki artikkelien lukeminen on ollut antoisaa, varsinkin näin tutkijan urasta haaveilevalle. Olen kuitenkin saanut hyvää ohjausta, joten halu oppia ja sinnikkyys palkitsevat ehkä enemmän kuin täydelliset kurssisuoritukset.

Selina Clarke, Suomen ympäristökeskus

Syykuussa käynnistyy maisteriopintojen toinen vuosi, eli viimeistä viedään. Tämän kesän olen ollut harjoittelijana Suomen ympäristökeskuksessa Sykessä. Olen mukana kahdessa projektissa, jotka ovat osa vähähiilistä asumista ja rakentamista edistävää Decarbon Home -tutkimushanketta. Ensimmäisessä projektissa tutkimme avustusten vaikutuksia energiaremonttien kannustimina, ja toisessa rakennusalan suhtautumista elinkaaristen ilmastovaikutusten arviointiin. Tehtäviini kuuluu kyselyjen suunnittelu, kirjallisuuskatsauksen tekeminen, aineistojen analysoiminen, ja tuloksista kirjoittaminen.

Eniten yllätti, miten paljon työssä pääsi oikeasti tekemään ja vaikuttamaan, vaikka on ’vain harjoittelija’. Minulle annettiin paljon vastuuta ja vapautta edistää tutkimusta, mikä oli todella palkitsevaa. Iloisesti yllätti myös se, että pääsen jatkamaan Sykessä apulaistutkijan tehtävissä.

Kiinnostus ympäristö- ja julkistaloustiedettä kohtaan luonnollisesti auttoi paljon. Kannattaakin etsiä harjoittelupaikkoja, joissa pääsee soveltamaan itseä kiinnostavaa taloustieteen erikoisalaa, sillä näin harjoittelusta saa eniten irti. Ekonometrian kurssien hyödyllisyyttä ei myöskään koskaan voi korostaa liikaa; erityisesti mikroekonometrian kurssit auttoivat paljon aineistojen analysoimisessa.

Tuomas Kovalainen, EKP

Tällä omaa olen syksyllä 5. lukuvuottani aloittava maisteriopiskelija tutkijalinjalla. Kaiken kaikkiaan voisin luonnehtia opintojeni sujuvan tällä hetkellä varsin tyydyttävästi – erityisesti suhteessa työn ja opiskelun rinnakkaisuuden luomaan työmäärään nähden. Tutkielmani, ja vähät erikoistumisopintoni, ovat tähän mennessä pyörineet mikro- ja toimialan taloustieteen ympärillä. Tästä huolimatta osittainen siirtymäni makrotaloustieteellisten teemojen pariin työharjoittelun merkeissä on sujunut varsin mutkattomasti.

Työharjoittelupaikkani on Euroopan keskuspankin tilastotieteen osastolla instituutiorekisteri eli RIAD-tiimissä. Työryhmämme vastuualueisiin kuuluu muun muassa instituutiorekisterin käyttäjien – kirjava joukko aina kansallisista keskuspankeista EKP:n muihin tiimeihin ja osastoihin – ensikäden teknisenä tukena toimiminen ja tietokannan laadunvalvonnasta ja kehittämisestä vastaaminen. Harjoittelijana osakseni lankeaa näistä tehtävistä yksinkertaisimmat, esimerkiksi tietokantaan tehtyjen kirjauksien oikeellisuuden tarkastaminen, ja tarvittaessa oikaiseminen, ja yksinkertaisiin käyttäjäkysymyksiin vastaaminen.

Mielenkiintoisimmillaan tehtävät voivat taas sisältää data-analyysiä tai suurten datamäärien käsittelyä lipastoltakin tutuilla R:llä ja Pythonilla. Sanottakoon tässä, että itse en aloittaessani tai vieläkään voi sanoa laaja-alaisesti hallitsevani vielä kumpaakaan työkalua. Vaikka työtehtävät jossain määrin edellyttävät näiden perusteiden tuntemusta – ja halutessaan voi omalle osaamiselleen löytää rajattomasti sovelluskohteita, jos osaamista vain löytyy – ei oppimiskäyrä ole mahdoton. Ennakkoluulottomana ihmisenä en yleensä ylläty helposti mutta mainittakoon yhtenä positiivisena yllätyksenä uusien tuttavuuksien tekemisen helppous verrattuna pysyvän sosiaalisen etäännyttämisen Suomeen.

Juuri tässä harjoittelupaikassa hyödyllisimmäksi ovat siis osoittautuneet käytännöntaidot, kuten R:n, Pythonin ja SQL:n osaaminen, ja suhteessa vähemmälle huomiolle on jäänyt itse taloustietämys. Koen kuitenkin, että taloustieteen opintojen menetelmäosaamisen painotus on osaltaan auttanut selkiyttämään omaa ajattelua, mikä on avuksi etenkin ongelmanratkaisua ajatellen. Toivottavasti tämä rohkaisee menetelmä- ja tietojenkäsittelyopintojen ikeessä kärsiviä kanssaopiskelijoitani.

Eetu Mänttäri, Cambri

Aloitan tänä syksynä kandiopintojeni viimeisen puolen vuoden mittaisen rykäisyn. Minua voisi siis kutsua neljännen vuoden opiskelijaksi. Opintojeni ohella olen osallistunut ainejärjestötoimintaan, käynyt töissä ja ollut yleisesti hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamista muutoksista elämässäni, joten olen tähän suoritustahtiin varsin tyytyväinen. Vaikka muutamia kandikursseja on vielä käymättä, ehdin viime keväänä kirjoittaa kanditutkielmani. Työni oli julkistaloudelliselta aihepiiriltään varsin erilainen niiden asioiden kanssa, joiden parissa puuhailen työssäni. En olekaan vielä päättänyt lopullista suuntautumistani tieteenalan sisällä, joten erilaiset näkökulmat ovat mielestäni pelkästään hyvä asia.

Olen ollut viimeiset puolitoista vuotta töissä osa-aikaisena tutkimusavustajana Cambri-nimisessä startup-yrityksessä. Tänä kesänä työsuhteeni muuttui kokoaikaiseksi kesätyöksi. Kiteytettynä Cambrin tavoite on luoda asiakkailleen SaaS-työkalu, jolla nämä voivat itsenäisesti kuluttajatutkimusten keinoin parantaa uusien tuotekonseptiensa lanseerauksien onnistumistodennäköisyyttä. Kyseessä on siis eräänlainen kuluttajatutkimusta tekevä teknologian startup-firma. Suurin osa tutkimuksista tapahtuukin Cambrin oman työkalun kautta, mutta itse olen enimmäkseen työskennellyt ns. ”täyden palvelun” tilaustutkimusten parissa.

Suhteellisen pitkän työsuhteen aikana työtehtäväni ovat laajentuneet ja vastuun määrä kasvanut, mutta pääasiallisena leipätyönäni on ollut tutkimustulosten analysointi, taulukointi ja esitettävään muotoon saattaminen. Tämän ohessa olen koodannut kysymyslomakkeita ja ollut yhteydessä asiakasyrityksiin tarpeen mukaan.

Tehtävissä olen oppinut paljon muun muassa datan käsittelystä Microsoft Excelillä, sekä muilla hieman spesifimmillä markkinointitutkimuksissa usein käytetyillä työkaluilla. Työssä saamani palaute on myös vahvistanut luottamustani omaan tekemiseeni ja oppimiskykyyni. Työskentely pienessä ja aloittelevassa startup-yrityksessä on myös ollut mielenkiintoista, sillä olen omin silmin nähnyt yrityksen kehittyvän muutaman työntekijän ”autotallivaiheesta” kansainväliseksi toimijaksi, joka työllistää yli 20 ihmistä. Vaikka kyseessä ei olekaan puhtaasti taloustieteellinen pesti, on opintojemme mukanaan tuomasta hahmotuskyvystä ollut hyötyä. Kannattaakin siis muistaa, että tutkinnollemme löytyy kysyntää vaikka mistä!

Lauri Ala-Mursula, Handelsbanken

Mukavasti kohti yliopiston toista vuotta tässä seilataan! Kandin kirjoittamisen myrskyt eivät vielä käsillä ole, mutta tummat, vielä pienehköt pilvet siintävät kaukana horisontissa. Vene lipuu tasaisesti myötätuulessa myrskyä kohti. Kulunut kesäni on mennyt pankkimaailman saloja ihmetellessä Handelsbankenin riveissä. Tehtävänimikkeeni on kesäharjoittelija.

Työnkuvani on monipuolinen, sillä konttoristamme löytyy yritys-, Private Banking-, sijoittamis- ja henkilöasiakaspalveluita. Eniten toimin asiakasrajapinnassa, toki työ pitää paljon muutakin sisällään. Yksi tyypillinen päivä voisi olla sellainen, että avaan asiakkaalle verkkopankkitunnukset, luen ja reagoin päivän aikana tulleisiin sähköposteihin, kerään tietoa pyydetyllä tavalla ja vastaan asiakkaiden puheluihin. Töissä yllätti eniten pankkialan monipuolisuus: ei ole työpäivää, jolloin ei jotain uutta oppisi. Työn monipuolisuus on pitänyt päivät mielenkiintoisina.

Nykyisessä positiossa ainakaan ensimmäisen vuoden opinnoista ei ole ollut suoraa hyötyä. Kuitenkin opinnoista on saanut hyvää kontekstia pankkiliiketoimintaan, etenkin makron ja investment managementin kursseilta. On ollut valaisevaa huomata, miten jotkut makrotaloudelliset ilmiöt ilmenevät päivittäisessä arjessa työpaikalla.

Voin suositella kesäharjoittelijan pestiä pankissa kenelle tahansa finanssialasta kiinnostuneelle fuksille. Pankeilla on tapana arvostaa ruohonjuuritason kokemusta, joten kesätyökokemuksesta alalla on varmasti iloa hakiessa taloustieteilijän koulutuksen mukaisiin finanssialan tehtäviin.

Eino Haajanen, Kainuun Sanomat

Työskentelen kesätoimittajana Kainuun Sanomissa. Syksyllä alkaa kolmas vuosi yliopistolla, mutta edessä on yhä opintoja aiemmiltakin vuosikursseilta.

Maakuntalehden kesätoimittajana pääsee heti tositoimiin. Teen pääsivujen uutisia, pikku-uutisia ja toisinaan myös pidempiä viikonloppulehden juttuja. Olen harjoittelijana toimituksessa, mutta samalla sijaistamassa vakkareita. Laadusta ei tingitä kesälläkään. Olen oppinut hurjan paljon lyhyessä ajassa. Olen ensimmäistä kesää alalla.

Päivittäin otan selvää uusista aiheista haastattelemalla ihmisiä ja etsimällä tietoa. Sitten kirjoitan eli toimitan jutun lukijoille ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa. Välillä otan myös valokuvia.

On vaikea sanoa, mikä kurssi tai opintokokonaisuus on varsinaisesti valmentanut minua työhöni. Esimerkiksi kirjoittamista en ole opinnoissani tehnyt käytännössä lainkaan. Yliopisto on opettanut kykyä tunnistaa olennaisia tietoja ja näkökulmia tietomassan keskeltä. Toisaalta koulutustausta auttaa muodostamaan hyviä kysymyksiä.

Vaikka opintojen aikana kokisi, ettei asioista niin tarkasti mitään tajuaisikaan, huomaa taloustieteellisen pohjakoulutuksen olevan hyödyllinen: osaa tunnistaa tieteenalaan liittyviä ilmiöitä, ja näin ollen tunnistaa näkökulmia, joita kaikki toimittajat eivät aina näkisi. Työssäni minulle on päivittäin valjennut, että kysymällä asiat selviävät – ihan oikeasti. Kysykää luennoillakin!

Aikaisempi kirjoittajakokemus on ollut tärkeää työssäni. Kapitaalissa julkaistut tekstit toimivat työnäytteinä.

Kannustan lähtemään töihin myös maakuntiin. Se avartaa ymmärrystä Suomesta. Olen itse Uudeltamaalta kotoisin mutta kesän Kainuussa.

Ottakaa fuksit kirjoittaminen haltuun. Kapitaaliin kirjoittaminen on oiva tapa harjoitella. Ekonomisteille, jotka osaavat sanallistaa monimutkaisia ilmiöitä, on kysyntää!

Jatka keskustelua:

Kapitaalin urheilutoimituksen kommentit kuluneesta viikosta

Teksti: Pääomainen

Kapitaalin toimitus on jälleen kerran kokoontunut puimaan Tokion 2021 2020 olympialaisten toista viikkoa monipuolisista, mutta asiantuntevista näkökulmista.

Toimittaja: ”Studiossa tänään erityiskyberkiusaaja Arto Bryggare, iltalehden kommenttipalstojen nimimerkki ”TavanKansalainen_67″ ja yleisasiantuntija Pääomainen.” 

”Mitkä ovat päällimmäiset fiilikset tästä viikosta?”

Bryggare: ”No tosiaan näiltä meidän kisaturisteilta aivan valtava mahalasku. Vaikka yritin heidän potentiaaliaan mollata jo ennen kisojen alkua, niin silti aivan mahdoton pettymys. Monet ovat olleet sitä mieltä, että meidän entisten tähtien ja esikuvien kannattaisi olla kannustavia tai vähintään rakentavia nuoria urheilijoita kohtaa. Olen tästä täysin eri mieltä. Vain kohdistamalla aggressiivisen painostava median katse heidän jokaista suoritustaan ja sanaansa kohtaan, voidaan luoda todellinen pelon ilmapiiri ja pakottava tarve onnistua.”

Tavan kansalainen:  ”On kyllä vaikeaa ymmärtää, miksi kukaan seuraisi jotain voimistelua, kun voi katsoa lätkää. Tästä huolimatta olen kyllä muistanut kommentoida lehtien kommenttipalstoilla miten laiskoja ja ammattitaidottomia urheilijamme nykyään ovat. Eihän ne tee siellä kisoissa mitään muuta kuin sometta ja kuvaa jotain TikTok-videoita.”

”Samaan aikaan on ollut aika vaikeaa käsittää, miksi maat joilla on moninkertainen väestömäärä ja sitä vastaavat budjetit kesäurheilulle, ottavat kaikki mitalit.”

Pääomainen: ”Ai vieläkö ne kisat jatkuu. Itse olen keskittynyt tuohon kryptosalkun seuraamiseen. Minulla olisi on erittäin hyvä tunne tästä uudesta meemikolikosta, niin mitäs jos kaikki porukalla laitettaisiin lomarahat siihen?”

Toimittaja: ”Jospa jätetään ne sijoitusvinkit taas jälkilähetykseen, miten sitten kommentoisitte suomalaisten urheilijoiden suorituksia?”

Bryggare: ”Voisin jatkaa tuohon edelliseen puheenvuorooni, että vain mitaleilla ja huippumenestyksellä on merkitystä. Itse olisin juossut kovempaa, loikannut pidemmälle ja varmaan kiekonkin kiskaissut, jos en finaaliin, niin ainakin tyylikkäämmin kuin kukaan muu. Ja jos en jossain olisi aivan maailman paras, en kisoihin tietenkään lähtisi, vaikka äärimmäisen vaativat valintarajat olisin ylittänyt.” 

Pääomainen: ”Kuten varmasti moni muukin, olen enimmäkseen urheilijoita seuratessaan miettinyt itseäni ja fantasioinut kuinka pesisin muut kisaajat mennen tullen.”

”Mistä sainkin idean soveltaa monimutkaisia data-analyysin työkaluja ja selvitin lajin, joissa uskon pärjääväni parhaiten – maantiepyöräily. Vaikuttaa siltä, että lajin voittaa suhteellisen helposti ajamalla radan läpi 41km/h vauhtia 244 kilometrin matkan, nousten samalla hieman vajaat viisi kilometriä. Erityisesti lajin suoraviivaisuus viehättää tässä mielessä. Tuskin harjoittelukaan tuollaista varten on niin haastavaa”

Tavan kansalainen:  ”Hei meikäkin mietti aivan samaa. Mulle sopis kyllä toi kivääriammunta. Vain muutaman viikon harjoittelulla sain aikanaan sen pronssisen suoritusmerkin intissä. Lajin huipulle olisi toki matkaa, mutta lahjat on valmiina. Ei siinä tarvisi siirtää laukauksien keskitarkkuutta tarkkuutta kun sen vaivaiset 15cm niin olisi jo lähellä huippua!”

Toimittaja: Jaahas, no mitkä ovat ennusteet tai toiveet loppukisoja varten?

Tavan kansalainen: ”Saispa edes yksi urheilija mitalin, niin minä voin lähteä torille hakemaan delta-variantin.”

Pääomainen: ”Ennustan, että kryptosijoitukseni raketoivat vähintään nelinkertaiseksi ennen kisojen loppua”

Bryggare: ”Ai miten ennustaisin Matti Meikäläisen pärjäävän ensi viikolla maratonissa? En ole häntä pahemmin seurannut, mutta varmaan aivan surkeasti.”

Jatka keskustelua:

Pääkirjoitus: Työtä ja sirkushuveja

Pääkirjoitus | Mikko Vanhala

Tuntuuko sinustakin, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi? Olisipa päivä lisää viikossa tai edes tunti lisää päivässä. Olisi kaikenlaista hyödyllistä, tarpeellista tai kiinnostavaa tekemistä, mutta millään ei ehdi kaikkea?

Koronapandemian myötä vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, kun työ- ja koulumatkat ja monet iltamenot ovat jääneet pois. On jotenkin paradoksaalista, että samaan aikaan aikaa on yhä enemmän, mutta silti sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Mihin käytämme kaiken ajan?

Luin hiljattain David Foster Wallacen viime vuonna suomennetun teoksen Päättymätön riemu. Tämä tiiliskiven kokoinen, suureen suosioon noussut teos käsittelee yhtenä tärkeimmistä teemoistaan juuri suhdettamme ajankäyttöön ja viihteeseen. Kirjan motiivina on elokuva, joka on niin viihdyttävä, että sitä hetkenkin katsottuaan katsoja menettää mielenkiintonsa kaikkeen muuhun ja jopa peruselintoimintoihinsa.

Wallace itse totesi radiohaastattelussa vuonna 1996, että ”[s]euraavat 15-20 vuotta tulevat olemaan hyvin jännittävää ja pelottavaa aikaa, sillä meidän täytyy aivan uudella tavalla arvioida suhteemme hauskanpitoon ja viihteeseen. Sillä hauska tulee olemaan niin hauskaa ja viihde niin viihdyttävää, että meidän täytyy myös oppia näkemään se jonkinlaisena uhkana, koska muuten emme pysty elämään mielekästä elämää.” Suorastaan pelottavan profeetallinen toteamus, ottaen huomioon miten erilainen paikka maailma on ollut vielä vuonna 1996.

Vuonna 2021 viihde on lähes koko ajan käsivarrenmitan päässä. Se voi varjostaa ja haitata keskittymistä kaikkeen muuhun tekemiseen. Tarjota loputtomasti sinänsä tarpeetonta, mutta ah niin kiinnostavaa katseltavaa ja kuultavaa. Kuulostaapa pahaenteiseltä. Mutta tiedät varmaan mistä puhun.

Tarvitseeko kaiken ajan edes olla tehokasta? Onhan välillä vain hyvä ottaa rennosti. Lisäksi etäopiskelu ja -työ hämärtävät työn ja vapaa-ajan suhdetta entisestään ja vaikeuttavat niiden selkeää erottamista. Uskallan kuitenkin väittää, että jo lyhyt oman ajankäytön tehokkuuden (tai tehottomuuden) pohtiminen ja tiedostaminen voi vaikuttaa merkittävästi siihen, tuntuuko tekemistä vai aikaa olevan liikaa. Jos et usko, kokeile.

Mutta sitä ennen käytä hetki aikaasi järkevästi tämän lehden parissa. Tarjolla on jälleen muhkea paketti kaupunkitalouteen ja vähän muuhunkin liittyvää sisältöä eli ainejärjestömme mottoa siteeraten ”yhteisön hyödyn maksimointia ja vastapainoa rationaaliselle käyttäytymiselle”. 

Mitä viihdyttävintä kesää itse kullekin lukijalle! 

Mikko Vanhala
päätoimittaja

Jatka keskustelua:

Kohti korkeuksia? – Kaupunkikehityksen trendit, mahdollisuudet ja haasteet

Artikkeli | Teksti: Mikko Vanhala

Mielikuvamme kaupungeista liittyvät yleensä maamerkkeihin tai nähtävyyksiin, joita harva lopulta huomioi arjessaan. Arkiset asiat kuten etäisyys palveluihin, työpaikat ja liikenne ovat kuitenkin ne asiat, jotka määrittelevät kuinka hyvin kaupungit lopulta toimivat. Kuinka näitä haasteita voidaan ratkaista? Millaisia työkaluja taloustiede tarjoaa? Vähentääkö etätyö suurkaupunkien houkuttelevuutta?

Kaupunki on yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä. Ihmisten kokoontuminen yhteen on mahdollistanut työn jakautumisen sekä helpottanut innovaatioiden leviämistä. Epäilemättä kaupungit ovat olleet osatekijänä hyvin monien muiden tärkeimpien innovaatioiden taustalla.

Kaupungit ovat varhaisimmista muodoistaan alkaen perustuneet yhteen tärkeään periaatteeseen: kasautumiseen eli agglomeraatioon. Kun suuri määrä ihmisiä asuu lähellä toisiaan, on ihmisten helpompaa ja myös järkevämpää erikoistua siihen, missä ovat hyviä. Agglomeraatioedut jaetaan tavallisesti vielä kahteen osa-alueeseen: lokalisaatio- ja urbanisaatioetuihin. Lokalisaatioedut tarkoittavat mittakaavaetuja, jotka syntyvät tietyn toimialan koon kasvaessa kaupunkialueella. Urbanisaatioedut puolestaan edustavat kaupunkialueen kasvun mukanaan tuomia etuja, kuten vaikkapa palveluiden tarjonnan parantumista. 

Perinteiset mikrotaloustieteelliset mallit eivät huomioi maantiedettä ja sijaintia. Sekä yritysten että kotitalouksien sijaintipäätöksiin kuitenkin todellisuudessa vaikuttaa hyvin paljon se, miten lähellä palvelut ovat, miten kaukaa tuotantoon tarvittavat raaka-aineet joudutaan kuljettamaan ja miten, sekä missä ostajat ovat. Näitä tekijöitä tarkastelevaa taloustieteen osa-aluetta kutsutaan kaupunkitaloustieteeksi.

Varhaisin ja yksinkertaisin kaupunkimalli on niin sanottu yksikeskustainen ympyräkaupunki. Tällaisessa mallissa etäisyyksiä on helppo hahmottaa ja mallintaa yksinkertaisillakin malleilla. Esimerkiksi mikrotaloustieteen ja peliteorian kursseilta tuttu duopolisen kilpailun sijaintivalintoja mallintava Hotellingin malli kertoo, että tällaisessa kaupungissa yritykset sijoittuvat ”ympyrän keskelle” eli kaupungin keskustaan – intuitiivinen tulos, joka on helppo nähdä missä tahansa kaupungissa. 

Monimutkaisemmat polysentriset eli monikeskustaiset mallit huomioivat laajemmin erilaisia kaupunkirakenteita. Tällaisissa malleissa keskustoja voi nimensä mukaisesti olla useita. Uusin, uudeksi talousmaantieteeksi kutsuttu teoria, jonka pääkehittäjä on taloustieteen nobelisti Paul Krugman, huomioi yhä tarkemmin erilaisia kasautumistekijöitä, kuten liikenteen, väestön ja asumismenojen vaikutuksia. 

Kaupungit tuovat mukanaan kuitenkin haittoja. Väestön kasvu nostaa maan kysyntää ja siten myös hintaa, liikenne ruuhkautuu lisääntyessään ja alueiden eriarvoistuminen tuo sosiaalisia ongelmia, kuten rikollisuutta. Ehkä hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat, muuten kai kaupungit olisivat autioituneet ihmisten muuttaessa pois. Näiden haittojen huomiointi on kuitenkin todella tärkeässä roolissa kaupunkisuunnittelussa ja -kehityksessä.  

Selviytyjät: global edition

Yleisimmät kaupunkimallit ja useimmat tutkimukset perustuvat oletukseen, että innovaatioiden ja tietotaidon positiiviset ulkoisvaikutukset edellyttävät fyysistä kohtaamista. Koronapandemian myötä monet tapaamiset on ryhdytty hoitamaan teknologian välityksellä. Tämä trendi saattaa olla pitkäaikainen tai osittain jopa pysyvä. Miten tämä vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen?

Koronapandemian alkaessa havaittiin monien maiden asuntomarkkinoilla kasvavaa kysyntää isommissa asunnoissa kauempana keskustasta. Etätöiden myötä monet halusivat saada lisää tilaa. Myös puutarhojen ja pihojen kysyntä kasvoi, kuten esimerkiksi The Economist uutisoi toukokuussa 2020. 

Osittain kyseessä saattaa olla jopa pysyvä trendi. Etätyöt ovat tulleet ainakin osittain jäädäkseen, sillä monet arvostavat mahdollisuutta työskennellä joustavasti kotoa tai vaikkapa mökiltä muutaman päivän viikossa.

Voisiko etätyöskentelyn kasvu johtaa kaupunkien kuihtumiseen? Villeimpien futuristien visioissa tulevaisuudessa etätyöntekijät kokoontuisivat pienempiin kaupunkeihin ja kuntiin eräänlaisiin etätyöyhteisöihin, joista voisi vuokrata työtiloja. Jotkut kaupungit, kuten Ikaalinen, ovat jo alkaneet brändäämään itseään etätyökaupunkeina. 

Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaan mielestä on vielä liian aikaista ottaa kantaa siihen, jääkö etätyö pysyväksi ilmiöksi suurelle osalle työntekijöitä. 

“Jos kasvokkain kohtaamisesta on ulkoishyötyjä, voi etätöiden yleistyminen alentaa tuottavuutta. On kuitenkin melko vaikea esittää arvioita suuruusluokista.  On myös muistettava, että kaupunkien vetovoima ei liity vain tuotantoon ja työmarkkinoihin. Ne ovat enenevässä määrin myös kuluttamisen paikkoja.”

Lisäksi kulkuyhteyksien paraneminen kasvattaa työssäkäyntialueita. Esimerkiksi Tunnin juna -hanke tekisi pääkaupunkiseudusta ja Turusta yhtenäisemmän työssäkäyntialueen: jos työmatka sujuu näppärästi kauempaa, voisivat ihmiset asua kauempana työpaikasta ja säästää asumiskustannuksissa. Myös paikallisliikenteen ja metrolinjojen kehityksellä on olennainen merkitys kaupunkialueen kehittymiselle. Toisaalta hyvät kulkuyhteydet myös nostavat niiden varrella sijaitsevien asuntojen kysyntää ja hintoja. 

Kaupunkikehityksen trendejä

Kaupungistuminen on joka tapauksessa yksi suurimmista globaaleista megatrendeistä tällä hetkellä. Muun muassa kauppakeskus Triplan rakentamisesta vastannut rakennusyhtiö YIT nimeää verkkosivuillaan liikkumisen muutoksen, paikallisuuden vahvistumisen, kestävän kulutuksen sekä palvelullistumisen kaupunkikehitystä ohjaaviksi trendeiksi. Kaupunkialueisiin kohdistuu entistäkin suurempaa kysyntää samalla kun nykyinen rakennuskanta vanhenee. 

YIT:n kaupunkikehitysjohtaja Juha Kostiainen pitää tärkeimpänä tämänhetkisenä kaupunkikehityksen trendinä niin sanottua 15 minuutin kaupunkia. Tämän filosofian mukaan olennaisten palvelujen tulisi löytyä alle 15 minuutin matkan päästä kotoa.

“Konseptina se yhdistää keskeiset hyvän urbaanin yhdyskuntarakenteen elementit eli toimintojen sekoittuneisuuden, hyvän saavutettavuuden erityisesti kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä sekä riittävän tiiviyden”, Kostiainen tarkentaa.

Kaupunkikehityksellä tarkoitetaan isompien aluekokonaisuuksien, kuten korttelin tai kokonaisen kaupunginosan uudistamista. Helsingissä merkittäviä viimeaikaisen kaupunkikehityksen kohteita ovat esimerkiksi Kalasataman ja Pasilan tornitalot, Konepajan alue, Elielinaukio ja Malmin lentokenttäalue.

Neljän arkkitehdin maaliskuun puolivälissä julkaisema pamfletti Kenen kaupunki – Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla roimii näitä kehityslinjoja. Pamfletin mukaan kaupungin siluetti kärsii korkeasta rakentamisesta ja täydennysrakentamista ylimitoitetaan. 

Korkea rakentaminen ei kuitenkaan perustu niinkään kaupungin identiteetin luomiseen vaan enemmänkin kasvaneeseen asuntojen kysyntään keskusta-alueilla. Kun kaupunki tai kaupunkialue kasvaa vääjäämättä, täytyy kysyntään vastata joko rakentamalla vanhalle kaupunkialueelle enemmän ja korkeampia rakennuksia tai antamalla kaupungin kasvaa ulospäin. 

Singapore (kuva: Pixabay).

Esimerkkitapaus ensimmäisestä on Singapore, joka on väestömäärään suhteutettuna pieni alue, mutta täynnä todella korkeita rakennuksia. Jälkimmäistä vaihtoehtoa puolestaan edustaa esimerkiksi Pariisi, jonka keskusta on pääosin rakennettu 1800-luvun puolivälin tienoilla ja jossa vanhan Pariisin korkeammaksi rakentamisen sijaan on päätetty antaa kaupungin kasvaa kauemmas. 

Amerikkalainen taloustieteilijä ja Harvardin yliopiston professori Edward Glaeser huomauttaa kirjassaan Triumph of the City, että jos iso alue kaupungista halutaan suojella – kuten Pariisin tapauksessa – täytyy lähelle keskusta-aluetta kaavoittaa riittävästi tiheää ja korkeaa kehitysaluetta, johon kaupunki voi kasvaa. 

Pariisissa tällainen alue on esimerkiksi La Defensen alue, joka pilvenpiirtäjineen muodostaa huomattavan kontrastin varsinaiseen keskustaan ja sen vanhoihin ja mataliin rakennuksiin verrattuna.

La Defensen alue Eiffel-tornin suunnasta katsottuna. Kuva: David McSpadden, Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0

On vaikeaa ellei jopa mahdotonta sanoa, kumpi yllä mainituista kaupunkikehitysstrategioista on objektiivisesti parempi: kyseessä on enemmänkin mieltymykset. Mutta kenen mieltymykset?

Niin: kenen kaupunki lopulta on? On selvää, ettei kaupunkisuunnittelu voi miellyttää kaikkia. Mutta täytyykö suunnittelun perustua pelkästään kompromisseihin? 

“Kaupunkisuunnittelu on aina kompromissien tekemistä”, Tuukka Saarimaa muistuttaa. “Kaikkea ei voi saada.”

“Kaupunki on ennen kaikkea nykyisten asukkaiden, koska kaavoitusmonopoli on kunnilla. Vain nykyisillä asukkailla on demokraattinen väylä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun. Tämä johtaa helposti epäoptimaaliseen suunnitteluun. Kaupunkiin ei rakenneta tarpeeksi asuntoja, koska ulkopaikkakuntalaiset tai [esimerkiksi] potentiaaliset helsinkiläiset hyötyisivät merkittävästi uusista asunnoista kun taas nykyisille asukkaille rakentaminen näyttäytyy usein haittana”, Saarimaa kertoo.

On selvää, että kaupungissa jo asuvat ihmiset helposti vastustavat uutta rakentamista, josta voi seurata enemmän tai vähemmän merkittäviä haittavaikutuksia heidän asumiselleen: kulttuurikohteiden rakentaminen voi nostaa alueen vuokria, alueen uudet asukkaat voivat olla epämiellyttäviä ja rakennustyömaiden meteli voidaan kokea häiritseväksi. Tällaista rakentamista ja kehitystä vastustaa käyttäytymistä kutsutaan NIMBYilyksi (Not in my backyard).

Esimerkki yllä mainitusta toiminnasta (kuva: Vantaan kaupunki)

Lisärakentaminen (=tarjonnan kasvu) laskee alueen hintoja ja siten myös vaikuttaa aikaisempien asukkaiden asuntovarallisuuteen. Nykyiset asukkaat saattavat kuitenkin kuvitella rakentamisen haittavaikutukset todellisuutta suuremmiksi sekä olla liian kiintyneitä nykyiseen asioiden tilaan. Jälkimmäistä kutsutaan status quo -vaikutukseksi: esimerkiksi eräässä käyttäytymistaloustieteellisessä kokeessa koehenkilöille annettiin muki jonka jälkeen heiltä kysyttiin, mihin hintaan he olisivat valmiita luopumaan siitä. Tämän jälkeen kysyttiin mihin hintaan he olisivat valmiita ostamaan mukin jos eivät olisi saaneet sellaista. Kokeen tuloksena havaittiin, että koehenkilöt olivat valmiita luopumaan ilmaiseksi saamistaan mukeista korkeampaan hintaan kuin mitä olisivat suostuneet maksamaan mukin saadakseen. Tätä ilmiötä kutsutaan myös omistusvaikutukseksi (endowment effect).  

Voiko helpoksi tehty valitusmahdollisuus maankäytön suunnittelussa sitten jarruttaa tai jopa haitata alueellista kehitystä?

Tuukka Saarimaa ei arvele valitusoikeuden olevan sinänsä ongelmallinen: “Uskoisin, että merkittävämpi ongelma on kunnallisen päätöksenteon kokonaisuus, jossa päätetään kaavoitetun kerrosalan määrä ja sijainti. Tässä kokonaisuudessa potentiaalisten uusien asukkaiden ääni ei kuulu.”

Päätöksentekoon osallistumisen lisäksi eräs potentiaalinen ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä talousteoriasta. Edward Glaeser ehdottaa yleiseksi ratkaisuksi mikrotaloustieteeseen nojautuen omistusoikeuksien määrittelyä ja ulkoisvaikutusten hinnoittelua. Tällöin pyrittäisiin ensinnäkin määrittelemään, onko vanhoissa matalammissa rakennuksissa asuvilla omistusoikeus omasta ikkunastaan näkyvään maisemaan tai valoon, vai onko uusien rakennusten rakentajilla oikeus rakentaa mihin tahansa paikkaan, johon heille on lupa myönnetty. 

Tämän jälkeen pyritään muodostamaan järkevä hinnoittelumalli siitä, kuinka paljon näiden omistusoikeuksien arvo on. Kun sitten omistusoikeuden ”rikkoja” maksaa omistusoikeuden haltijalle ulkoisvaikutuksen eli haitan suuruisen maksun, olisivat kaikki tyytyväisiä. 

Glaeser ei väitä, että tällaisen mallin tekeminen olisi helppoa, mutta jonkinlaisen yleisluontoisen ja edes kohtuullisen hyvin toimivan mallin luominen voisi parantaa maankäytön tehokkuutta. 

Katse tulevaisuuteen — päin

Tulevaisuuden kaupungit tulevat kehittymään uuden teknologian myötä. Kaupunkien on yhä tärkeämpää olla ekologisesti kestäviä. Lisäksi teknologia mahdollistaa täysin uudenlaisia ratkaisuja, kuten älykaupungit. 

Mahdollisuuksien lisäksi tulevaisuuteen liittyy myös epävarmuutta. Helsingin kaupunkistrategian mukaan tulevien vuosien suuria haasteita tulevat olemaan muun muassa ilmastonmuutokseen reagoiminen, energian tuotanto ja käyttö sekä digitalisaatio. 

YIT:n Juha Kostiainen pitää Helsingin suurimpana haasteena hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä.

“Onnistuminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä, mutta esimerkkeinä vaikkapa fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista energian tuotannossa (mitä Helen tekeekin), kevyen ja joukkoliikenteen edistämistä ja jokaisen asukkaan omien kulutusvalintojen kriittistä tarkastelua.”

Myös perustekijöissä on parannettavaa. Tuukka Saarimaa arvioi Helsingin lähivuosien haasteiden liittyvän kasvuun vastaamiseen.

“Helsingin suurin haaste on yhä tarpeeksi suuri asuntorakentamisen määrä nimenomaan niille alueille, joilla on hintojen perusteella suurin kysyntä. Toinen haaste liittyy kaupunkien tiivistymisen ja kasvun negatiivisten ulkoisvaikutusten hallintaan. Näistä kenties tärkeimpinä liikenteen aiheuttamat ruuhkat ja ilmanlaadun heikkeneminen. Kaupunkikehitys on mennyt parempaan suuntaan. Kaupunkia tiivistetään ja uusia keskeisillä sijainneilla olevia alueita rakennetaan, vaikkakaan ei mielestäni tarpeeksi rohkeasti.”

Olipa tulevaisuuden kaupunki sitten millainen hyvänsä, toivotaan Dan Quaylea siteeraten, että “tulevaisuus on huomenna parempi”.

Jatka keskustelua:

Hintojen nousu ei merkitse asuntokuplaa

Artikkeli | Teksti: Juho Junttila

Edes pandemian aiheuttama talouskriisi ei saanut asuntojen hintakehitystä pysähtymään. Helsingin arvostetuimmilla alueilla asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana yli puolella. Tämä on saanut monet tarkkailijat epäilemään, että asuntomarkkinat saattaisivat olla kuplassa tai liikkumassa kohti kuplaa. Onko tämä oletus perusteltu?

Asuntokuplien tunnistaminen ajoissa on yllättävän vaikeaa. Pääosin tämä johtuu siitä, että asuntojen fundamentaalisen arvon selvittäminen on erityisen haastavaa. Asuntomarkkinat liikkuvat useiden makrotaloudellisten tekijöiden seurauksena, mutta jokaiseen kauppaan vaikuttaa myös huomattava määrä osapuolten henkilökohtaisia preferenssejä. Tämän seurauksena todellisen arvon ja myyntihinnan välistä eroa on haasteellista estimoida.

Pelkästään kuplien tunnistamisen haasteellisuuden osoittaminen ei tarkoita, ettei kuplaa olisi olemassa. Alle on kuitenkin listattu syitä, miksi kuplien perään toitottavien väitteisiin tulee suhtautua varauksella myöskin tilanteessa, jossa hinnat nousevat vuodesta toiseen. Tässä yhteydessä myöskin määrittelemme kuplan tilanteena, jossa asuntojen kauppahinnat ovat kestämättömän korkeita suhteessa niiden fundamentaaliseen arvoon.

Miten asuntojen arvottamista voisi lähestyä?

Omistusasunto voidaan ajatella investointina, jonka hyöty on markkinavuokran ja omistusasumisen kustannusten välinen erotus, sekä potentiaalinen arvonnousu. Pystyäkseen selvittämään yksittäisen asunnon todellisen arvon ostajan tulisi tietää vastaavaan asunnon vuokrataso nyt ja tulevaisuudessa. Samaan aikaan tämän rationaalisen kuluttajan tulisi myös tietää milloin ja mihin hintaan hän voi asunnon lopulta myydä. Ostajan tulisi siis osata ennakoida asunnon kuluminen, mutta myös ympäröivän alueen kehitys ja maine tulevaisuudessa. Tilannetta, jossa ostajat hankkivat asuntoja ja maksavat niistä huomattavan korkean hinnan olettaen hinnan nousevan myös tulevaisuudessa, voidaan silti luonnehtia rationaaliseksi kuplaksi.

Vaikka vuokraan vertaaminen on looginen tapa arvioida omistusasumisen hyötyjä, on siinä useita ongelmia. Vuokramarkkinat muodostuvat keskimäärin huomattavasti pienemmistä asunnoista kuin omistusasunnot, joten neliöhintoja on lopulta vaikeaa vertailla. Lisäksi omistusasumiseen sisältyy vaikeammin mitattavia kuluja kuten asunnon ylläpidon kustannukset ja niiden hoitamiseen kulunut aika. 

Jos edellä mainittujen tekijöiden approksimointi tuntuu vielä mahdolliselta, ei huolta. Tunnistaakseen asunnon todellisen hinnan, tulisi hankkijan uskottavasti pystyä arvaamaan korkokehitystä ja alueen palkkatasoa ohjaavat makrotaloudelliset trendit . Asuntojen hankinta rahoitetaan käytännössä aina lainarahalla, joten korkotasolla on suuri merkitys asuntojen kysyntään ja hintaan. Tilannetta jossa luottoriskien aliarviointi ja liian ruusuiset tulevaisuuden näkymät lopulta ajavat hintoja korkeiksi mielletään epärationaaliseksi kuplaksi.

Toisaalta myös alueen palkkatasolla ja työn tarjonnalla on vaikutusta asuntojen kysyntään. Varsinkin tilanteissa, joissa uusien asuntojen tarjonta eli rakentaminen vastaa kysyntään viiveellä, asunnot kallistuvat kysyntäpaineen alla. Eräs teoria asuntojen hinnan poikkeamalle normaalista trendistä kaupunkialueella on se, että ostajat aliarvioivat uuden rakentamisen kokoluokan ja nopeuden. Tämän seurauksena asunnoista hetkellisesti maksetaan selkeää ylihintaa.

Kattavaa analyysiä asuntojen fundamentaalisesta arvosta vaikeuttaa myös asuntojen laatuerojen kvantifiointi. Vanhemmissa rakennuksissa edes vierekkäisien asuntojen laatu ei ole välttämättä läheskään sama. Asuntomarkkinat ovat erityisen idiosynkraattisia eli kohteet ovat uniikkeja. Sopivan asunnon löytäminen vie paljon enemmän aikaa kuin muiden sijoituskohteiden, sillä ei ole olemassa standardoituja ja likvidejä asuntoja joilla käydä kauppaa. Lisäksi ostoja on vaikeaa ajoittaa. Asuntokaupan yhteydessä on käytännössä mahdotonta siirtää tietyn asunnon ostoa vuoden päähän siltä varalta että markkinaolosuhteet olisivat suotuisammat. Kaiken tämän seurauksena arvopapereita ja muita sijoitustuotteita analysoivat mallit menettävät huomattavasti selitystehoaan.

Kuplien tarkastelussa tärkeään osaan nousevat käyttäytymistaloustieteen näkemykset. Vaikka asuntomarkkinoilla ja kiinteistöalalla on paljon ammattilaisia, ovat markkinat lopulta suhteellisen amatööripainoitteiset. Normaalit kuluttajat tekevät asuntokauppoja vain harvoin, joten alan kokemusta kertyy vähemmän. Amatöörit ovat erityisen alttiita kognitiivisille virheille. Yleistä on, että asuntojen myyjät pyrkivät välttämään tappioita investoinnilleen epärationaalisen pitkään. Lisäksi omistusvaikutus saa useimmat ihmiset vaatimaan omaisuudelleen korkeampaa hintaa kuin mitä he olisivat siitä itse valmiita maksamaan. Tämän ja asuntojen muiden erityisten ominaisuuksien seurauksena asuntokuplat tyhjenevät hitaammin kuin likvidimpi pääoma. Esimerkiksi osakemarkkinoilla on selkeitä päiviä tai ajanjaksoja kun kuplat puhkesivat, mutta asuntokuplille vastaavia on vaikeampaa määrittää. Pieni, mutta ei merkityksetön yksityiskohta on se, että asuntoja ei myöskään voi shortata eli myydä lyhyeksi. Ei siis ole markkinaosapuolia tai mekanismia, jolla sijoittajat pyrkisivät liikkumaan trendiä vastaan.

Koko Suomen tasolla asuntojen reaaliset hinnat olivat viime vuoden lopussa 31% korkeampia kuin vuosituhannen vaihteessa. Tulojen ja asuntojen hintojen suhde oli 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin viimeisen 40 vuoden keskiarvo. Jos asuntojen hintaa verrataan vuokriin, nähdään että hinnat ovat noin 2% korkeammalla kuin pitkän aikavälin keskiarvo. Suomen koko markkina on siis suhteellisen lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, mikä viittaisi asuntojen arvottuvan keskimäärin lähelle niiden todellista arvoa.

*Asuntokunta muodostuu henkilöistä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa. Samaan asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia. Asuntokunta-käsitettä käytetään rekisteripohjaisissa tilastoissa kotitalouden käsitteen sijasta.

Merkittävää on kuitenkin pääkaupunkiseudun hintakehityksen eriytyminen muusta Suomesta. Helsinkiläisten keskimääräiset tulot ovat kasvaneet asuntojen hintoja hitaammin 2010-2019 . Asuntojen hinnat kasvoivat tällä aikavälillä 24,3% kun taas tulot kasvoivat 19,8%. Helsinkiläisten nimellisen asuntovelan kasvu oli myös 24%, mikä viittaa siihen, että suurempi osa asuntojen hinnasta rahoitetaan (halvalla) lainalla. Vaikka asuntojen hinnat ovat myös koronavuoden aikana nousseet, kuplan sijaan pelottavinta on edelleen korkotason nouseminen sekä työttömyys. Näiden trendien kärjistyessä olisi mahdollista, että myös asuntojen hinnat laskevat maksuvaikeuksien seurauksena.

Jatka keskustelua:

Aapo Huovilan vieraskynä: Älykaupunkeihin tarvitaan kokonaisvaltaista vaikutustenarviointia

Vieraskynä | Teksti: Aapo Huovila

Nopea kaupungistuminen tarjoaa kaupungeille kasvumahdollisuuksia, mutta aiheuttaa myös tehostamistarpeita palveluntuotantoon ja infrastruktuuriin. Viime vuosina useat kaupungit ovat vastanneet tilanteeseen niin sanotuilla älykaupunkiratkaisuilla. Niillä viitataan teknologisten innovaatioiden ja kaupunkilaisten osallistamisen keinojen hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Älykaupunkitermi levisi maailmalle yli kymmenen vuotta sitten, kun konsulttifirmat tarjosivat tietoteknisiä ratkaisujaan kaupunkien hallintaan. Tätä vahvasti teknologisiin ratkaisuihin pohjautuvaa lähestymistapaa on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei ratkaisuja ole pystytty räätälöimään kaupunkien tarpeisiin, eikä niiden hyödyistä ole riittävää näyttöä. Termiä onkin usein käytetty brändäystarkoituksessa houkuttelemaan investointeja uusille asuinalueille.

Älykaupunkiratkaisut tarjoavat suuret ja edelleen kasvavat globaalit markkinat; Frost & Sullivan [1] esim. ennustaa älykaupunkiratkaisuihin liittyvien investointien kasvavan vuoden 2019 $96 miljardista $327 miljardiin vuonna 2025 mahdollistaen 2,46 biljoonan bisnesmahdollisuudet vuoteen 2025 mennessä. Valitettavasti ratkaisujen hyödyt jäävät usein sanahelinäksi ilman luotettavaa vaikutustenarviointia.

VTT:llä älykaupunkiratkaisuja on kehitetty tarvelähtöisesti niin, että teknologia auttaisi kaupunkeja pääsemään tavoitteisiinsa. Lisäksi ratkaisujen perusedellytyksenä on kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen.[2][3][4] Nämä tavoitteet ovat linjassa myös EU:n tavoitteiden kanssa esimerkkinä tavoite on 100 hiilineutraalista kunnasta vuoteen 2030 mennessä älykaupunkiratkaisuja hyödyntäen [5].

Edellisessä EU:n älykaupunkeihin liittyvässä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmassa on vuodesta 2015 lähtien rahoitettu 381 miljoonalla eurolla hankkeita, jotka keskittyvät älykkäiden energia- ja liikenneratkaisujen pilotointiin tietoteknisiä ratkaisuja hyödyntäen ns. edelläkävijäkaupungeissa. Suomi on onnistunut kotiuttamaan rahoitusta loistavasti, sillä rahoitusta saaneista 48:sta edelläkävijäkaupungeista viisi on suomalaisia (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu) ja VTT on mukana seitsemässä 18:sta rahoitusta saaneessa hankkeessa [6].

Yksi esimerkki näistä hankkeista on mySMARTLife [7], missä Helsinki pilotoi älykkäitä ratkaisuja mm. Kalasatamassa, Merihaassa ja Viikissä tavoitteena hiilineutraali Helsinki 2035 mennessä, kestävät liikennetoimintamallit ja kaupunkilaisten osallistaminen ja hyvinvointi. Kaupungin energiaverkkoa kehitetään uusiutuvaan energiaan perustuvaksi alueellisen lämmöntuotannon simulointimallin, varastojen ja kiinteistöjen joustopotentiaalin hyödyntämisen sekä uusiutuvan energian liiketoimintamallien kehityksen avulla. Merihaassa ja Viikissä testataan älykästä lämmönkulutuksen säätöä ja lämmön kysyntäjoustoa kulutushuippujen pienentämiseksi. Käytössä on myös lämpöviihtyvyysmalli optimaalisten sisäolosuhteiden varmistamiseksi. Kalasataman pilottirakennus hyödyntää hukkalämpöä. Messukeskuksen katolle asennettiin suurta suosiota saaneet aurinkopaneelit, joita asukkaat voivat vuokrata [8]. Sähköbussien käyttöönottoa vauhditetaan yhteiskäyttölaturien avulla, joista myös sähköistyvä kuljetus- ja huoltokalusto saa virtaa. Sähköautojen ja -pyörien latauspisteet hyödyntävät aurinkoenergiaa. CarbonEgo -sovellus [9] auttaa asukkaita pienentämään hiilijalanjälkeään antamalla tietoa kulutusvalintojen vaikutuksista päästöihin sekä antamalla konkreettisia vinkkejä päästöjen vähentämiseen.

Aapo Huovila.

Lisäksi on kehitetty Helsingin kaupunkitietomallia energiatiedon osalta (Ilmasto- ja energia-atlas, Seutuatlas)[10]. Kaupunkitietomalliin on tuotu kaikille avointa tietoa alueen geotermisestä potentiaalista ja rakennusten aurinkoenergiapotentiaalista, ennusteet rakennusten lämmönkulutuksesta sekä energiakorjausten kustannus- ja säästötietoa. Nämä auttavat asunnonomistajia, kaupunkisuunnittelijoita ja energiayrityksiä tekemään rakennusten energiaratkaisuihin liittyviä päätöksiä. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat näkyvillä Ilmastovahdissa [11], missä voi seurata toimenpiteiden etenemistä sekä niiden vaikutusta kaupungin 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Kuten edellisistä esimerkeistä huomaa, älykaupungit edellyttävät useasta eri järjestelmästä (rakennukset, energia, liikenne, asukkaat) muodostuvan kokonaisuuden optimointia. Iso osa energian päästöistä ja kustannuksista syntyy kulutushuippujen aikana, koska silloin joudutaan ottamaan käyttöön kalliita ja saastuttavia varavoimaloita. Niinpä energiaratkaisut edellyttävät kysynnän ja tarjonnan optimointia ennustamalla kulutuksen ja tuotannon määrää mm. sään perusteella, sekä kulutuksen ohjausta kysynnän huipuista muihin ajankohtiin varastoja ja kulutusjoustoja hyödyntäen, kuten Merihaan ja Viikin piloteissa on tehty.

Toisena hyvänä esimerkkinä eri järjestelmien integroinnista on Suvilahden kaksisuuntainen sähköautolatauspiste [12], jonka yhteydessä on aurinkovoimala ja energiavarasto. Ratkaisu mahdollistaa sähköautojen akkujen käytön energiavarastona, mikä on erityisen hyödyllistä, kun säästä riippuvien aurinko- ja tuulienergian käyttö kasvaa. Suvilahden yhteisratkaisussa pyritään optimoimaan latauskapasiteettia saatavilla olevan aurinkoenergian sekä muun energian kysynnän ja tuotannon perusteella.

Kaupungin järjestelmät ovat siis sidoksissa toisiinsa ja muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden. Kaupunkisuunnitteluissa tehtävillä päätöksillä on pitkä aikajänne ja merkittävät vaikutukset. Siksi kokonaisuuden ymmärrys ja muuttuvien tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää. Päätöksenteon tueksi VTT on kehittänyt CityTune® [13] palvelupakettia, joka auttaa mallintamaan monimutkaista kaupunkia ja päätösten riippuvuussuhteita systeemidynaamista mallinnusta hyödyntäen. Sen avulla voi testata erilaisia vaihtoehtoisia päätöksiä toteuttamalla ”entä jos” -skenaarioita mallinnusympäristössä, ja arvioida vaihtoehtoisten päätösten vaikutuksia tulevaisuudessa.

Kaupunkisuunnittelun päätösten vaikutustenarviointiin käytetään indikaattoreita. Perinteisesti älykaupunkeja on mitattu sensoreiden ja teknologioiden määrää kuvaavilla indikaattoreilla, mutta teknologisten ratkaisujen vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden arviointi taas perustuu lähinnä pitkän aikavälin vaikutustenarviointiin (esim. kasvihuonekaasupäästövähennykset). Tulokset niissä näkyvät usein vasta useiden vuosien kuluttua ratkaisujen käyttöönotosta ja siksi edistysaskeleiden seuraaminen on hankalaa.

Tuore tutkimus [14] yhdistää älykkäiden ja kestävien kaupunkien tavoitteet ja luokittelee indikaattorit eri tyyppeihin, jotka sopivat kaupunkisuunnittelun eri vaiheisiin suunnittelusta implementointiin ja vaikutustenarviointiin mahdollistaen edistyksen seuraamisen eri vaiheissa ja aikajänteillä. Erityyppisiä parametrejä ja niiden vaikutuksia yhdistelemällä pyritään ymmärtämään ratkaisujen moninaisia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia eri aikajänteillä järkevien kaupunkiratkaisujen tekemiseksi [15].

Kirjoittaja on erikoistutkija VTT:n Smart City Impact Assessment -tutkimusryhmässä.

Viitteet:
[1] Frost & Sullivan (2020). “Smart Cities to Create Business Opportunities Worth $2.46 Trillion by 2025“. Lehdistötiedote 29.10.2020. https://ww2.frost.com/news/press-releases/smart-cities-to-create-business-opportunities-worth-2-46-trillion-by-2025-says-frost-sullivan/

[2] https://www.vttresearch.com/fi/aiheet/alykas-kaupunki

[3] Ahvenniemi, H., Huovila, A., Pinto-Seppä, I., & Airaksinen, M. (2017). What are the differences between sustainable and smart cities? Cities, 60, 234-245. https://doi.org/10.1016/j.cities.2016.09.009

[4] Ahvenniemi, H., & Huovila, A. (2021). How do cities promote urban sustainability and smartness? An evaluation of the city strategies of six largest Finnish cities. Environment, Development and Sustainability, 23, 4174–4200. https://doi.org/10.1007/s10668-020-00765-3

[5] European Commission, 2020. 100 climate-neutral cities by 2030 – by and for the citizens. Report of the Mission Board for climate-neutral and smart cities. Directorate-General for Research and Innovation (European Commission). Mission board for climate-neutral and smart cities. https://ec.europa.eu/info/publications/100-climate-neutral-cities-2030-and-citizens_en

[6] Hankkeet joissa suomalaisia kaupunkeja mukana: www.mysmartlife.eu (Helsinki), https://stardustproject.eu/ (Tampere), https://www.sparcs.info/ (Espoo), https://makingcity.eu/ (Oulu), https://h2020response.eu/ (Turku), https://www.matchup-project.eu/ (Kerava), https://irissmartcities.eu/ (Vaasa)

[7] www.mysmartlife.eu tarkempaa tietoja ratkaisuista: https://mysmartlife.eu/publications-media/information-materials/

[8] https://www.helen.fi/aurinkopaneelit/aurinkosahko/messukeskus

[9] https://apps.apple.com/kz/app/carbon-ego/id1486785401

[10] Energia- ja ilmastoatlas. Avoin data https://hri.fi/data/en_GB/dataset/helsingin-3d-kaupunkimalli/resource/07ae86e4-d434-4456-a63c-661477524d04, Kaupunkimalli https://kartta.hel.fi/3d/atlas/#/, Kuvaus https://hri.fi/data/en_GB/showcase/helsingin-energia-ja-ilmastoatlas

[11] https://ilmastovahti.hel.fi/

[12] https://www.helen.fi/uutiset/2017/v2g

[13] https://www.vttresearch.com/fi/palvelut/smart-city-suunnittelu-ja-paatoksenteko

[14] Huovila, A., Bosch, P., & Airaksinen, M. (2019). Comparative analysis of standardized indicators for Smart sustainable cities: What indicators and standards to use and when? Cities, 89, 141-153. https://doi.org/10.1016/j.cities.2019.01.029

[15] Ratkaisu on kehitysvaiheessa ja sen soveltamista kokeillaan parhaillaan useissa kaupungeissa: Helsingin Ilmastovahti, norjalaiset kunnat (Zhang, L., Fosen, J., Holth, B. A., & Pekarskaya, T., 2021. A taxonomy for indicators related to the Sustainable Development Goals. Statistics Norway 2021/11. Retrieved from https://www.ssb.no/en/natur-og-miljo/artikler-og-publikasjoner/a-taxonomy-for-indicators-related-to-the-sustainable-development-goals), sekä Dresden, Valencia ja Antalya osana https://www.matchup-project.eu/ hanketta.

Jatka keskustelua:

Matkalla kohti vähäpäästöisempää liikennettä

Artikkeli | Teksti: Noora Pumpanen

Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Miksi tavoite on tärkeä ja miten siihen voidaan päästä? Sähköautot ovat yksi osa ratkaisua.

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä on yksi nykyisen hallituksen keskeisimmistä ilmastotavoitteista. Tämän lisäksi liikenteen päästöjen tulisi painua nollaan vuoteen 2045 mennessä. Euroopan unionin tasolla tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. 

Euroopan ympäristökeskuksen mukaan liikenne tuottaa neljäsosan kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä päästöistä yli 70 prosenttia on peräisin tieliikenteestä ja loput laivaliikenteestä ja ilmailusta. Suomessa liikenne aiheuttaa viidesosan kaikista päästöistä. Tästä peräti 94 prosenttia on peräisin tieliikenteestä. On siis perusteltua sanoa autoilun olevan keskiössä, kun tavoitteena on tie kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa. 

Tilastokeskuksen mukaan kotimaan liikenteessä oli vuoden 2020 lopussa 2 773 768 henkilöautoa, joista täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä oli yhteensä 46 539. Tämä vastaa noin 1,7 prosenttia. Sähköautojen osuus on edelleen melko alhainen, sillä rekisterissä on tällä hetkellä hieman alle 10 000 ajoneuvoa. Trendi on kuitenkin ollut ylöspäin, sillä edelliseen vuoteen verrattuna sähköautojen määrä kasvoi 106 prosentilla. Kokonaisuudessaan henkilöautoja ensirekisteröitiin 96 417 kappaletta samalla, kun rekisteristä poistettiin 71 418 ajoneuvoa. Käytettyjä henkilöautoja tuotiin ulkomailta 43 904 kappaletta. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli Manner-Suomessa vuoden lopulla kaksitoista ja puoli vuotta.

Suomessa liikenteen päästöjä pyritään vähentämään ennen kaikkea sähkön ja biopolttoaineiden avulla. Mikä sitten on ero polttomoottorin ja sähköllä kulkevan menopelin välillä? Onko sähköauto aidosti ympäristöystävällinen valinta? Vastaus on ei, mikäli päästöjä vertaillaan silloin, kun mittarit näyttävät nollaa. Tehtaalta lähtiessään sähköauto on tuottanut enemmän päästöjä kuin vastaava polttomoottoriauto. Syy tähän löytyy akkujen valmistuksen ja kaivostoiminnan yhteydessä ilmaan pääsevistä kasvihuonekaasuista. Ero kuitenkin kapenee kilometrien karttuessa ja jo muutamassa vuodessa tavallinen auto on tuottanut kumulatiivisesti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sähköauto. 

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valtioneuvosto on luonnostellut “fossiilittoman liikenteen tiekarttaa”, jonka tavoitteena on etsiä keinoja päästöjen vähentämiseksi. Luonnosesityksessä on ehdotettu tavoitteeksi sähköautojen määrän kasvattamista peräti 700 000:een vuoteen 2030 mennessä. Autokannan uudistaminen edellyttää parannuksia sekä kannustimiin että infrastruktuuriin. 

Vuonna 2018 Suomessa otettiin käyttöön sähköauton hankintatuki, jonka myötä uuden alle 50 000 euroa maksavan sähköauton ostajat tai pitkäaikaisvuokraajat saavat valtiolta 2000 euroa suoraa tukea. Hankintatuen jakaminen päättyy tämän vuoden marraskuussa. Samanlaisia kannustimia on käytössä myös naapurimaissa. Ruotsissa vastaava tuki on tällä hetkellä suuruudeltaan 70 000 kruunua eli noin 6880 euroa. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ajoneuvon hinnalle ei ole asetettu kattoa. 

Hankintatukea olennaisempi käyttäytymistä ohjaava tekijä lienee kuitenkin verotus. Polttoaineveron ja arvonlisäveron lisäksi Suomessa on käytössä kaksi autoiluun kohdistettua veroa, joista kumpikin määräytyy ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella. Näistä ensimmäinen on kertaluonteinen autovero, joka maksetaan uuden ajoneuvon rekisteröinnin yhteydessä. Ajoneuvovero puolestaan on vero, jota maksetaan vuosittain. Se koostuu perusverosta sekä “dieselverona” tunnetusta käyttövoimaverosta, joka koskee kaikkia muita paitsi moottoribensiinillä kulkevia ajoneuvoja. 

Eduskuntapuolueista Kokoomus on esittänyt autoverosta luopumista tavoitteena edesauttaa autokannan uudistumista. Ekonomistikoneen kyselyyn vastanneiden ekonomistien mukaan autoveron poisto ei kuitenkaan yksinään ole riittävä keino liikenteen päästöjen vähentämiselle. Muun muassa tutkimusjohtaja Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta korostaa omassa vastauksessaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa progressiota: “Autovero on nyt päästöporrastettu. Se siis pyrkii osaltaan ohjaamaan uusien autojen hankintoja vähäpäästöisempään suuntaan. Autoveron poisto ilman muutoksia muissa liikenteen ja autoilun veroissa tarkoittaisi tästä päästöohjauksesta luopumista, mikä saattaisi johtaa verrattain suuripäästöisten autojen myyntiosuuden kasvuun”, hän toteaa.

Kuviossa esitetyt ajoneuvojen elinkaarikustannukset on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.
Kuviossa esitetyt ajoneuvojen päästöt on laskettu laskurin oletusarvoilla.
Lähde: Suomen ilmastopaneeli. Autokalkulaattori: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/.

Autoilijan näkökulmasta suurimmat huolet liittyvät kalliin hankintahinnan ohella latausinfrastruktuurin heikkouteen. Erityisesti pikalatauspisteiden puute rajoittaa sähköautojen käyttöä esimerkiksi Pohjois-Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja auton käyttömahdollisuudet sen myötä rajalliset. Latausverkoston laajentaminen on tärkeä edellytys sähköautojen yleistymiselle. 

Norja on ollut viime vuosina yksi sähköistyvän liikenteen kärkimaista. Jo nyt yli puolet uusista henkilöautoista kulkee sähköllä. Tavoitteena on, että kaikki uudet henkilöautot ovat päästöttömiä vuoteen 2025 mennessä. Muutoksen edistämiseksi Norjassa on otettu käyttöön veroalennuksia sekä alhaisempia pysäköinti-, lauttaliikenne- ja tietullimaksuja sähköautoille. Kokonaisuuteen vaikuttaa oleellisesti myös fossiilisten polttoaineiden korkea verotus.  

Siirtymä kohti vähäpäästöisempää liikennettä näkyy myös markkinoilla. Lähes kaikki suuret autonvalmistajat ovat ilmoittaneet aikeistaan siirtyä vähitellen polttomoottoriautoista sähköautoihin. Markkinareaktio mitä luultavimmin vauhdittaa autokannassa tapahtuvaa muutosta. Uusien autojen tullessa markkinoille kuluttajien saataville tulee vähitellen myös käytettyjä ajoneuvoja. Valmistajien määrän kasvaessa myös uusien sähköautojen ja akkujen hintojen odotetaan laskevan maailmanlaajuisesti. 

Vaikka liikenteen rakennemuutoksen vaikutukset ovat ympäristön näkökulmasta pääosin positiivisia, tuo sähköautojen määrän kasvu mukanaan myös ongelmia. Etenkin kaivostoimintaan ja akkujen valmistukseen liittyy sekä ympäristöhaittoja että eettisiä ongelmia, jotka on väistämättä ratkaistava raaka-aineiden kysynnän kasvaessa maailmanlaajuisesti. Keskeisimmistä akkumineraaleista erityisesti koboltti on saanut osakseen paljon huomiota, sillä valtaosa siitä tuotetaan Kongossa, jossa myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Euroopan komissio antoi viime joulukuussa ehdotuksen akkuasetuksesta, jolla pyritään ottamaan kantaa näihin ongelmiin ja lisäämään akkujen uusiokäyttöä. Aihe on kiinnostava myös suomalaisesta näkökulmasta, sillä Euroopan toistaiseksi ainoat kobolttikaivokset sijaitsevat Suomessa.


Jatka keskustelua:

Kolumni: Kahdet asuntomarkkinat asettavat pienituloiset helsinkiläiset eriarvoiseen asemaan

Kolumni | Teksti: Tuomas Hiilamo

Kuntavaaleissa yksi tärkeä teema on asuntopolitiikka. Helsingissä kohtuuhintaiset ara-vuokra-asunnot ovat herättäneet keskustelua muun muassa mielipidepalstoilla. Kohtuuhintaiset vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella. Jotta kohtuuhintaiset asunnot kohdistuisivat niitä tarvitseville, tulee niitä vuokrata tarvehankintaa käyttäen. Asukasvalinnat tehdään hakijan kiireellisyyden, varallisuuden ja muiden kriteerien perusteella eikä jonotusperiaatteella.

Kohtuuhintaiset asunnot ovat selvästi vapaiden vuokra-asuntomarkkinoiden asuntoja edullisempia, minkä takia ne ovat erittäin suosittuja. Asunnonhakijoita on huomattavasti enemmän kuin asuntoja olisi tarjoilla. Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen nettisivuilla todetaan suoraan:

 ”Ara-vuokra-asunnot ovat erittäin kysyttyjä – järjestelmässämme on aktiivisena jatkuvasti jopa noin 25 000 hakemusta. Suuren kysynnän vuoksi kaikille hakijoille ei valitettavasti riitä asuntoja.”

Kohtuuhintaiset asunnot jakavat asuntomarkkinat kahtia. Joko pääsee edullisemmille markkinoille ara-asuntojen piiriin tai joutuu vuokraamaan asunnon kalliimmilta avoimilta markkinoilta. Vaikka hakijan kannalta nämä kaksi markkinaa ovat erilliset, ne kuitenkin vaikuttavat vahvasti toisiinsa. Rakennuskelpoista pinta-alaa on Helsingissä vain rajoitetusti, ja kohtuuhintainen vuokra-asunto vie tilaa markkinahintaisilta asunnoilta. Näin ollen kohtuuhintaiset asunnot nostavat muiden asuntojen vuokria.

Vuokranantajasta huolimatta asumistuen laskentatapa on sama. Kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa asuvaa pienituloista tuetaan edullisemman asumismuodon lisäksi myös asumistuella, kun taas normaalissa vuokra-asunnossa asuva saa saman asumistuen kalliimpaan kotiinsa, jonka hintaa nostavat kohtuuhintaiset asunnot.

Sen lisäksi, että kohtuuhintaisista valtion tukemista vuokra- asunnoista -paljon keskustelua herättäen- hyötyvät ne, joiden tulotaso on noussut vuokrasuhteen aikana, ara-järjestelmä asettaa pienituloiset vuokralla asuvat eriarvoiseen asemaan keskenään. Jos ei etene kohtuuhintaisten asuntojen jonossa, joutuu asumaan kohtuuttoman hintavasti selvästi korkeammilla kokonaisasumiskustannuksilla kuin täysin samanlainen vuokralainen, joka on päässyt halvemmille markkinoille.

Helsingin kuntavaaleissa on suurelle joukolle kyse mahdollisuudesta äänestää myös vuokranantajansa asioista – jopa muiden kaupunkilaisten kustannuksella? Nähtäväksi jää, kuinka suuren roolin asuntomarkkinat saavat tulevissa vaaliväittelyissä.

Jatka keskustelua: