Arvostelu | Teksti: Tom-Henrik Sirviö
Kolmesti kuopattu on virkistävä kuvaus Kekkosen varhaisista vuosista, jolloin hänen asemansa kansallisen tason poliitikkona oli vielä epävarma.
Professori Juhani Suomi on tunnettu presidentti Urho Kekkosen elämänkertojen kirjoittajana ja paljon muuta Kekkoseen liittyvää kirjallisuutta julkaisseena. Tänä vuonna Vastapainon kustantamana julkaistu Kolmasti kuopattu – Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944–1956 kuvaa nimensä mukaisesti Kekkosen taivalta sotien päättymisestä aina presidentiksi nousuun saakka. Suomen mukaan kirjan erityisenä tarkoituksena on tehdä näkyväksi Kekkosen epävarma asema politiikassa sotien jälkeisenä aikana. Vaikka Kekkonen on myöhemmin tullut tunnetuksi voimakkaana poliitikkona, ei hänen nousunsa tasavallan presidentiksi ollut itsestään selvä.
Kuvatessaan Kekkoseen kohdistuneita kampitusyrityksiä kirja onnistuu tavoitteessaan. Kirja lähtee liikkeelle 1940-luvun puolenvälin ilmapiiristä, jossa rauhanoppositioon sodan loppupuolella kuulunut Kekkonen kohtasi paljon poliittista vastustusta. Vaikka Kekkonen palasi oikeusministeriksi politiikan eturiviin noin viiden vuoden tauon jälkeen loppusyksystä 1944, kohtasi hän jatkuvaa vastustusta. Mannerheim ei välittänyt Kekkosen tyylistä ja jopa omat puoluetoverit Maalaisliitossa suhtautuivat Kekkoseen kriittisesti.
Laajempi kriittisyys ei tainnut päättyä vielä 1956 Kekkosen tultua valituksi tasavallan presidentiksi. Suomen mukaan valitsijamiesvaalin tulosten selvittyä nähtiin muun muassa kasvoihin sylkemistä Kekkosen äänestämisestä epäilltyjä kohtaan ja opiskelijoita, jotka seuraavana päivänä saapuivat luennolle suruvaatteissa. Vaalit olivat helmikuun puolivälissä ja niiden jälkeisenä aamuna SAK ilmoitti yleislakon alkavan maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Ei siis helpoin tapa aloittaa virkakautta.

Käänteet tapahtumissa ja poliittisissa suhdanteissa ovat hengästyttävää luettavaa, mutta niiden lisäksi kirja sisältää kiinnostavia huomioita ajan hengestä ja poliittisesta kulttuurista 1900-luvun puolivälin Suomessa. Nykyäänkin tunnettu strategia heikentää toisen arvovaltaa leimaamalla hänet kommunistiksi oli voimissaan myös 1940-luvulla ja Kekkonen joutui laajamittaisesti sen kohteeksi. Toisaalta nykyään leimaamisvälineenä käytetty pelko Suomen muuttumisesta Kekkoslovakiaksi oli käytössä jo ennen Kekkosen valintaa tasavallan presidentiksi.
Kirja valottaa kiinnostavasti myös Kekkosen ja kokoomuksen heikkoja välejä. Oikeistopiireissä oltiin erityisen innokkaita syyttämään Kekkosta niin diktatuuripyrkimyksistä kuin liiallisesta yhteistyöstä kommunistien kanssa, mutta kokoomuksen ja Kekkosen heikot välit juontavat Suomen mukaan syvemmälle. Hän näkee vuoden 1949 tapahtumat suhteiden heikentymisen alkuna. Silloin Kekkonen tavoitteli porvarillista hallitusyhteistyötä, mutta Kokoomus esti omalla toiminnallaan Karl-August Fagerholmin hallituksen kaatumisen. Kekkonen tulkitsi tämän niin, ettei eduskunnan silloisella porvarienemmistöllä ollut enää merkitystä.
Vaikka Suomen poliittisen historian tuntemus on Suomella hallussa, voisi taloushistoriallisiin tietoihin viittaaminen välillä olla täsmällisempää. Suomi esimerkiksi laittaa suomalaisen valtionyhtiöpolitiikan Kekkosen ideoimaksi. Suomen mukaan Kekkosen kirja Onko Suomella malttia vaurastua? oli tärkeä etappi suomalaisen valtionyhtiöpolitiikan varrella. Vaikka kirjan ja Kekkosen aktiivisen politiikan merkitystä ei kannata väheksyä, antaa Suomen kirja suomalaisesta valtionyhtiöpolitiikasta hieman harhaanjohtavan kuvan.
Professori Markku Kuisma on käsitellyt valtionyhtiöitä teoksessaan Valtion yhtiöt – nousu ja tuho (Siltala, 2016). Hänen mukaansa ensimmäinen valtionyhtiö syntyi senaatin ostettua enemmistön nykyisen Stora Enson edeltäjästä Ab W. Gutzeit & Co -nimisestä yrityksestä vuonna 1918. Jo seuraavana vuonna eduskunta hyväksyi Veitsiluodon sahan, josta siitäkin tuli myöhemmin osa nykyistä Stora Ensoa. Vuosisadan alkupuolen valtionyhtiöitä riittää: Kemira, Imatran Voima ja Outokumpu muutamia mainitakseni. Voisikin sanoa, että Kekkosen teollistamispyrkimyksillä oli tätä kautta hyvä pohja.