Taloustieteilijä Anwar Shaikhin teos Capitalism, Competition, Conflict, Crises (2016) on mittava empiirinen ja teoreettinen työ, joka kritisoi taloustieteen valtavirtaa hallitsevaa uusklassista koulukuntaa. Kritiikin lisäksi teos pyrkii kunnianhimoisesti luomaan taloustieteelle uuden teoreettisen perustan, joka ei pohjaa uusklassisen taloustieteen perusoletuksiin metodologisesta individualismista, täydellisestä kilpailusta ja optimaalisista markkinatasapainoista.
Shaikhin mukaan uusklassisen taloustieteen perusongelma on, että se rakentaa markkinataloudesta abstraktion idealisaationa. Shaikh tekee tässä yhteydessä eron abstraktion ja idealisaation välille. Abstraktiossa tutkittava ilmiö pelkistetään sen keskeisiin tekijöihin. Idealisaatio pyrkii kuvaamaan ilmiötä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Abstraktio on teorian rakennuksen välttämätön vaihe, mutta abstraktio on mahdollista tehdä ilman idealisaatiota.
Koska uusklassisen talousteorian ideaalimarkkinatalous ei useinkaan toteudu empiirisessä todellisuudessa, joutuvat empiriaan vakavasti suhteutuvat taloustieteilijät lisäämään todellisen markkinatalouden ilmiöt teoriaan joukkona ”epätäydellisyyksiä” ja poikkeuksia. Tämä menettely on tuttu jo taloustieteen suomenkielisistä perusoppikirjoista, Matti Pohjolan oppikirja alkaa täydellisen kilpailun teorialla ja päätyy toteamaan, että todellinen markkinakilpailu on aina epätäydellistä.
Shaikhin pyrkimys on rakentaa talousteoria ilman idealisaatiota: abstraktiona, joka on lähempänä todellista markkinataloutta. Shaikhin mukaan idealisaatiolla ei ole mielekästä tehtävää tieteellisessä selittämisessä, joskin sillä on ideologinen funktio esittää markkinatalous optimaalisena sosiaalisena järjestelmänä, joka tuottaa optimaalisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia lopputuloksia. Shaikh tekee teoriassaan myös pesäeron niin kutsuttuun heterodoksiseen taloustieteeseen, johon hän laskee useat keynesiläisen taloustieteen sovellukset. Shaikh kritisoi heterodoksista taloustiedettä, siitä että se lopulta nojaa samojen peruspilareiden varaan kuin uusklassinen taloustiede – heterodoksisessa taloustieteessä täydellinen kilpailu korvataan epätäydellisellä kilpailulla, rationaalinen toiminta rajoitetulla rationaalisuudella ja niin edelleen. Teoria epätäydellisestä tarvitsee rinnalleen teorian täydellisestä. Shaikh kuvailee raflaavasti, että heterodoksisen taloustieteen yleinen menetelmä on kaataa sangollinen soraa kitkattomasti rullaavaan uusklassiseen markkinakoneistoon.
Shaikhin teoksen tarkoituksena ei ole vain kritisoida uusklassista taloustiedettä vaan Shaikh luo kritisoimilleen opinkappaleille vaihtoehtoisen teorian, jonka puitteissa ei tarvitse tehdä ajatusleikkiä ideaalimaailmasta. On huomattava, että Shaikh ei lähde keksimään pyörää uudelleen vaan hän perustaa mittavan teoriansa arvostamiensa 1800-luvun klassisten taloustieteilijöiden kuten David Ricardon, Adam Smithin ja Karl Marxin työhön. Shaikh osoittaa, että klassisen taloustieteen manttelinperijänä esiintynyt uusklassinen taloustiede on monella tapaa ristiriidassa klassisen taloustieteen oppien kanssa.
Klassisen ja uusklassisen taloustieteen lisäksi Shaikh kommentoi kattavasti muita taloustieteen haaroja, kuten itävaltalaista koulukuntaa sekä sraffalaista ja jälkikeynesiläistä taloustiedettä. Anwar Shaikhin tausta taloustieteilijänä näkyy Shaikhin tavassa rakentaa teoria. Shaikh rakentaa malleja, jotka selittävät muuttujien välisiä yhteyksiä ja testaa niitä empiirisesti ekonometrisillä menetelmillä. Tilastot kulkevat käsi kädessä teorian kanssa.
Shaikhin mikrotalousteoria – irtiotto individualismista ja hyperrationaalisuudesta
Uusklassinen talousteoria lähtee liikkeelle vaihtokaupasta, jossa taloudelliset toimijat tavoittelevat henkilökohtaisia hyötyjä vapaassa keskinäisessä vaihtokaupassa. Uusklassisen talousteorian lähtökohtana on metodologinen individualismi ja rationaalisen toiminnan teoria. Metodologinen individualismi tarkoittaa selitysmallia, jossa kokonaisuus käsitetään osiensa summaksi. Taloustieteessä kokonaisuuden tason ilmiöt johdetaan yksittäisten taloudellisten toimijoiden valinnoista. 1970-luvun Lucas-kritiikin myötä metodologisen individualismin selitysmallia on pidetty edellytyksenä robustille talousteorialle.
Taloustieteessä yksilötoimijoiden valintoja selitetään rationaalisen toiminnan teorialla, jonka peruskäsitteitä ovat valinta, niukkuus, rationaalisuus ja hyödyn maksimointi. Rationaalisen toiminnan teorian perusteella ihmiset tekevät rationaalisia valintoja punniten hyötyjä ja kustannuksia. Shaikh, esittää että uusklassinen teoria redusoi ihmisen hyötyjä punnitsevaksi laskukoneeksi. Shaikh luettelee mittavan määrän empiiristä evidenssiä ja tutkimustuloksia varsinaisten ihmisten käyttäytyvistä tutkivien tieteiden piiristä, jotka osoittavat, että ihmiset toimivat erilaisten kulttuurisesti määrittyneiden tapojen ja toisaalta evolutionäärista perustaa olevien essentiaalisten ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta. Ihmisen toimintaa ei mielekkäästi voi redusoida pelkkään rationaalisuuteen. Uusklassisen teorian liioiteltua rationaalisutta Shaikh kutsuu hyperrationaalisuudeksi.
Metodologista individualismia Shaikh kritisoi nojaamalla nykyajan tieteenfilosofiaan ja luonnontieteisiin. Shaikh esittää, että kokonaisuuden tasolla havaittava ilmiö voi toteutua moninaisissa mikroperustoissa, eikä edellytä mikrotasolta lähtevää selitysmallia. Shaikh käyttää esimerkkinä luonnontieteitä, joissa kokonaisuuksia ei edes yritetä selittää osiensa kautta. Klassisen fysiikan selitysmallit ovat robusteja ilman kvanttimekaniikkaa.
Suhde osien ja kokonaisuuden tasolla voi olla transformatiivinen, jolloin kokonaisuudessa ilmenee emergenttejä ominaisuuksia. Karkeasti ajateltuna emergenssi tarkoittaa, että kokonaisuudessa ilmenee ominaisuuksia, jotka eivät ole havaittavissa kokonaisuutta rakentavien osien tasolla. Kokonaisuudet voivat siten olla enemmän kuin osiensa summa, eikä mikään mielekäs tieteenteoriaa koskeva periaate edellytä, että robusti teoria tulisi johtaa mikrolähtökohdista.
Soveltaakseen ajatusta talousteoriaan Shaikh osoittaa, että mikrotaloustieteen peruspilarit, kuten hinnan suhteen laskevat kysyntäkäyrät voidaan täysin selittää ilman oletusta hyötyä maksimoivasta toimijasta. Shaikh pönkittää argumenttinsa rakentamalla mikrotalouden simulaatioita kuluttajista, jotka tekevät budjettirajoitteensa puitteissa valintoja erilaisilla käyttäytymistä koskevilla malleilla tai täysin satunnaisesti. Simulaation lopputuloksena kaikki mallinnetut toimintaperiaatteet tuottivat aggregaattitasolla samanlaisen hinnan suhteen laskevan kysyntäkäyrän.
Shaikh rakentaa oman mikrotalousteoriansa muutaman empiirisesti vankan perusperiaatteen varaan: 1) kuluttajan täytyy hankkia tietty vähimmäismäärä välttämättömyyshyödykkeitä 2) budjettirajoitteesta johtuen kulutus reagoi negatiivisesti hinnan muutoksiin 3) välttämättömyyshyödykkeisiin kulutetun raha määrän suhteellinen osuus kaikesta kulutuksesta laskee tulotason noustessa – Engelin laki. Shaikin mukaan näihin pilareihin nojaten on mahdollista selittää mikrotaloustieteen perushavainnot olettamatta mitään yleistä mallia yksilöiden toiminnasta.
Shaikhin teoriassa markkinatalouden aggregaatti-ilmiöt toteutuvatkin moninaisissa mikroperustoissa ja talouden tendenssit ja säännönmukaisuudet ilmenevät vasta kokonaisuuden tasolla. Ajatusta tukee, että markkinatalouden säännönmukaisuudet ovat pitkälti riippumattomia esimerkiksi taloudellisten toimijoiden kulttuurisista eroista. Shaikh huomauttaa, että ihmisten toiminnalla on kuitenkin merkityksenä – joukkoilmiöillä, lakoilla ja boikoteilla on näkyviä vaikutuksia. Tämän toteaminen ei kuitenkaan edellytä metodologista individualismia tai universaalia inhimillisen toiminnan mallia.
Tuotanto ja todellinen kilpailu
Uusklassisessa talousteoriassa markkinatalouden keskeinen periaate on yritysten ja yksilöiden toiminta markkinavaihdossa. Shaikh hylkää uusklassisen vaihtoon perustuvan talousteorian ja nojaa klassisen taloustieteen näkökulmaan, jossa tuotanto, ei vaihto, asetetaan talouden mallinnuksen peruslähtökohdaksi. Tuotanto on aikaa vievä prosessi, jossa tuotannontekijät: pääoma ja työvoima synnyttävät lopputuotteita. Kapitalismissa tuotantopäätöksiä tekee pääoma, jota ajaa eteenpäin voittomotiivi ja pyrkimys kasvuun. Yksittäinen voittomotiivin ja kasvun ohjaamana toimiva pääoma törmää toisiin pääomiin, joilla on vastaavat pyrkimykset.
Täydellisessä kilpailussa oletetaan, että kaikki yritykset operoivat homogeenisellä pääomalla, ostajia ja myyjiä on monia, kaikki yritykset tuottavat samanlaisia hyödykkeitä, markkinoilla on täydellinen informaatio tuotteista sekä hinnoista ja markkinoille on vapaa pääsy. Täydellisesti kilpailluilla markkinoilla vallitsee yhden hinnan laki ja markkinoiden oletetaan olevan aina optimaalisessa tasapainossa, jossa vallitsee tasapainohinta.
Shaikhin todellisen kilpailun teorian mukaan reaalimaailman tuotannossa toimii aina eri ”vuosikertoja” pääomia. Useimmilla tuotannonaloilla uudet pääomat ovat kustannustehokkaampia, joillakin tuotannonaloilla kuten luonnonvarateollisuudessa tuottavimmat pääomat voivat olla vanhimpia, koska tuottavimmat esiintymät ja maa-alat hyödynnetään ensimmäisinä. Kustannustehokkailla pääomilla on aina kilpailuetu ja niinpä ne voivat asettaa markkinahinnat, joita muiden on noudatettava.
Todellisessa kilpailussa pääomat käyvät jatkuvaa kilpailua vallatakseen markkinaosuutta ja kehittääkseen tuotantoteknologiaansa. Kilpailu tuotannonalan sisällä johtaa hintojen asteittaiseen tasautumiseen ja voittoasteiden eriytymiseen. Tuotannonalojen välillä se johtaa voittoasteita tasoittavaan tendenssiin: uudet investoinnit lisääntyvät korkeiden voittoasteiden sektoreilla ja toisinpäin.
Todellisen kilpailun teoria tekee oleellisen eron uusklassiseen kilpailuteoriaan. Yritykset eivät ole passiivisia hinnan ottajia vaan aktiivisia toimijoita hintakilpailussa, pääomat ovat heterogeenisiä ja annetulla tuotannonalalla voittoasteet pääomien välillä ovat eriytyneet. Todellinen markkinakilpailu ei tuota staattista ja järjestystä ja tasapainoa vaan alati liikkuvan ja turbulentin tasapainottumisen prosessin.
Shaikh ja makrotaloustiede
Voitto ja tuotanto ovat oleelliset tekijät myös Shaikhin makrotalousteoriassa, jota hän kutsuu klassiseksi teoriaksi (Classical Macro Dynamics). Kannattavuus (profitability) näyttäytyy avaintekijänä muun muassa lamojen, nousukausien, investointien ja työttömyyden taustalla. Voitto pitää talouden rattaat rullaamassa. Kannattavuuden ollessa hyvällä tasolla taloudessa investoidaan ja uusia työpaikkoja syntyy. Vastaavasti kannattavuuden heikentyessä tuotantolaitoksia suljetaan, investoinnit sakkaavat ja työttömyys lisääntyy. Itse kannattavuuteen vaikuttavat työn tuottavuus, kilpailu pääomien välillä ja reaalipalkka.
Erityisen kiinnostava makrotalouden sovellus on Shaikhin teoria inflaatiosta. Toisen maailmansodan jälkeisessä makrotaloustieteessä keynesiläinen Phillipsin käyrä ja uusklassinen NAIRU-malli asettavat molemmat työttömyyden inflaation avaintekijäksi. Phillipsin käyrän mukaan työttömyys vaikuttaa inflaatioon käänteisesti. Vastaavasti NAIRU-teorian mukaan työmarkkinoiden rakenteelliset tekijät asettavat tietyn luonnollisen työttömyyden tason, jonka alittaminen johtaa lisääntyvään inflaatioon.
Vastoin NAIRUA ja Phillipsin käyrää Shaikh uskoo, että ei ole mitään syytä olettaa, että juuri työttömyys olisi ratkaiseva talouden inflaatioherkkyyttä säätelevä tekijä. Shaikhin teoriassa talouden ylikuumeneminen riippuu kannattavuudesta. Voittomarginaalien kaventuessa kyllin pieniksi taloudesta tulee herkkä inflaatiolle – matala kannattavuus vähentää investointeja ja lisää pääoman painetta nostaa hintoja. Kannattavuuden aleneminen voi tosin kulkea käsi kädessä työllisyyden kanssa.
Täystyöllisyydellä on taipumus parantaa työväen neuvotteluvoimaa ja kohottaa reaalipalkkoja, tämä taas johtaa kannattavuuden alenemiseen. Talouspolitiikan kannalta Shaikhin inflaatioteoria on sallivampi valtion interventioille kuin uusklassinen teoria, mutta pessimistisempi kuin keynesiläinen teoria. Shaikhin teoriassa elvytystä ja palkkapolitiikka voidaan harjoittaa kannattavuuden sallimissa rajoissa.
Kirjan muita kiinnostavia teemoja ovat muun muassa Shaikhin rahateoria, kansainvälisen kaupan teoria ja Marxin työnarvoteorian puolustus. Shaikh suhtautuu rahateoriassaan kriittisesti niin rahan kvantiteettiteoriaan kuin Keynesin tuotannon rahateoriaankin. Kansainvälisen kaupan teoriassaan Shaikh esittää, että absoluuttisen edun periaate on suhteellisen edun periaatetta määräävämpi kilpailuetu maailmankaupassa. Shaikh osoittaa, että jako yli- ja alijäämämaihin on pysyvä, eivätkä markkinoiden omat tasapainottavat mekanismit riitä pitämään maailmankauppaa tasapainoisena.
Shaikhille työnarvoteorialla on relevanssi hintateoriana ja voittojen selittäjänä. Shaikh todentaa empiirisellä analyysillään, että Marxin työarvoteorialla voidaan selittää tuotteiden markkinahinnat yli 90 prosenttisesti. Empiirisesti katsottuna tuotteen valmistamiseen käytetyt työtunnit selittävät tehokkaasti sen hintaa markkinoilla, lopulta tämä ajatus ei ole kaukana valtavirran taloustieteen peruskäsitteistä kuten työn tuottavuudesta. Ymmärrettävästi työnarvoteorian relevanssi hintateoriana koskee hyödykkeitä, joita uusinnetaan ja ”monistetaan” tuotannossa. Vanhojen maalausten tai rakennusten hintaa ei voi selittää työn ja tuotannon lähtökohdista.
Lopuksi
Vastoin useimpia taloustieteen kriitikkoja Shaikh ei tyydy kirjassaan uusklassisen teorian hienosäätöön vaan perustaa talousteorian uudelleen. Shaikhin teoriassa pääosaa näyttelevät tuotanto, kilpailu, pääoma, voitto ja työvoima. Talous ei lepää uusklassisessa staattisessa tasapainossa vaan todellinen kilpailu pääomien välillä tuottaa turbulentin dynamiikan, jossa markkinat hakeutuvat kohti alati muuttuvia tasapainopisteitä. Talous ei kulje kivettyä luonnollisen kasvun uraa vaan voittoasteen heilahtelu kääntä nousukaudet laskukausiksi ja toisinpäin. Voitto taas syntyy antagonistisessa prosessissa, jossa pääoma saa itselleen osan työntekijän tuottamasta arvosta. Työntekijät voivat vaikuttaa asemaansa järjestäytymällä ja vaatimalla suurempaa palkkaa, mutta tämä nakertaa voittoa ja on ristiriidassa investoidun pääoman perusfunktion – voitontavoittelun – kanssa.
Uusklassisen teorian vapaaehtoinen yhteistyö ja vaihto korvautuvat Shaikhin teoriassa ristiriitaisilla tuotantosuhteilla, joissa epätasa-arvo on järjestelmän immanentti ominaisuus. Shaikh tunnustaa markkinataloudelle myös sen ominaiset vahvuudet: voitontavoittelu pitää tuotannontekijät tehokkaassa käytössä ja todellinen kilpailu saa yritykset ottamaan käyttöön tehokkaampaa tuotantoteknologiaa. Tuotantoteknologian jatkuva uudistuminen ja kehitys johtaa työn tuottavuuden ja elintason tendenssinomaiseen kasvuun.
Mikä Shaikhin teorian anti on tiedeyhteisölle ja talouden analyysille? Shaikhin työ kyseenalaistaa väkevällä kritiikillä monet taloustieteessä vallitsevat perusparadigmat ja Shaikhin oma teoria tarjoaa empiirisesti uskottavia selityksiä moniin mikro- ja makrotaloustieteen tutkimusongelmiin. Shaikhin selitysmalleja toivottavasti sovelletaan ja arvioidaan tulevissa tilastollisissa analyyseissä.
Shaikhin teoreettisen jäsennyksen lähtökohdat poikkeavat uusklassisen taloustieteen lähtökohdista. Shaihkin teoria ei sisällä uusklassisen teorian lupausta markkinoiden optimaalisuudesta. Markkinatalouden heikkoudet näyttäytyvät markkinatalouden sisäänrakennettuina ongelmina, eikä niitä tarvitse redusoida markkinoiden ulkopuolisiin tekijöihin. Toisinaan Shaikh kuitenkin päätyy omaa reittiään lähes samaan lopputulokseen uusklassisen taloustieteen kanssa.
Kritiikiksi rakennettu teos ei käännä valtavirran taloustieteen oppeja päälaelleen. Toistaiseksi Anwar Shaikhin Capitalism, Competition, Conflict, Crises on kirvoittanut keskustelua etenkin poliittisen talouden tutkimuksen piirissä. Taloustiede ja talousteoria tuskin on saavuttanut kehityksensä päätepistettä. Onkin toivottavaa, että Shaikhin mittava työ tulee osaksi myös taloustieteen keskusteluja. Tämän kirjoituksen tehtävä on auttaa osaltaan tehtävässä.
TEKSTI: Joonas Kumpulainen
Kirjoittaja opiskelee sosiologiaa Tampereen yliopistossa.
