Kirja-arvostelu
Teksti: Veikko Uusitalo
Yuval Noah Harari, 21 Lessons for the 21st Century, Jonathan Cape 2018 / 21 oppituntia maailman tilasta, suom. Jaana Iso-Markku, Bazar 2018
Jos maailman tila ja tapahtumat saavat olosi hämmentyneeksi ja koet niiden olevan aivan liian monimutkaisia ymmärrettäväksi, olet täysin oikeilla jäljillä. Näin kirjoittaa israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari tuoreimmassa teoksessaan 21 oppituntia maailman tilasta.
Harari tunnetaan myös aikaisemmista kirjoistaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2014) sekä Homo Deus: Huomisen lyhyt historia (Bazar, 2016), joissa Harari käsittelee ihmiskunnan menneisyyttä ja tulevaisuutta. 21 oppituntia maailman tilasta sen sijaan paneutuu nykyhetken ongelmiin. Se koostuu 21 luvusta, joista jokainen käsittelee yhtä ajankohtaista teemaa, kuten terrorismia tai nationalismia.
Teoksessaan Harari jatkaa aiemmasta tuotannostaan tutulla viihdyttävällä ja helppolukuisella tyylillä. Kyseessä ei ole mikään teorioiden täyttämä oppikirja, vaan Harari käyttää mielenkiintoisia tosielämän esimerkkejä ilmiöitä tarkastellessaan. Parhaimmillaan teos tarjoaa uusia virkistäviä näkökulmia, jotka jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Esimerkiksi tekoälyn vallankumous ihmisiä vastaan on vanha elokuvistakin tuttu uhkakuva, jonka totuudenmukaisuuden Harari tyrmää teoksessaan. Hän toteaa tekoälyn todellisen uhan olevan paremminkin sen käyttö ihmisten harkitsemattomien tai pahojen tarkoitusperien toteuttamiseen.
Harari tarjoaa monin paikoin virkistävää näkemystä ihmisten käsityskyvyn ja ymmärryksen rajallisuudesta. Hän esimerkiksi toteaa, että tulevaisuudessa tekoäly luultavasti ymmärtää ihmistä paremmin kuin ihminen itse. Harari korostaa tietämättömyyden myöntämisen ja nöyryyden merkitystä, ja kritisoi esimerkiksi oman uskonnon tai valtion pitämistä muita parempana.
Teoksessa näkyvät kirjailijan tausta ja mielipiteet joissain luvuissa enemmän kuin toisissa. Maahanmuuttoa käsittelevässä luvussa Harari ei ota kantaa, mutta uskontoja käsitellessään hän kritisoi monien uskontojen toimintaa ja omistaa uskonnottomuudelle oman kappaleensa. Hararin tieteeseen perustuva maailmankuva näkyy selvästi teoksessa, samoin kuin hänen itämaisista uskonnoista omaksumansa näkemykset – hän esimerkiksi kertoo meditoivansa päivittäin vähintään kaksi tuntia.
Talous ei varsinaisesti ole teoksen pääteemoja, mutta työn muutokselle on omistettu luku, jossa käsitellään varsin tuttuja automatisoinnin ja tekoälyn kehityksen mahdollisia uhkia ja etuja työllisyyteen ja tulevaisuuden työnkuviin liittyen. Uskontoja käsittelevässä luvussaan Harari mainitsee taloustieteen todetessaan, että uskonnot eivät anna vastauksia käytännön kysymyksiin, kuten taloudenpitoon, vaan näissä kysymyksissä ihmiset kääntyvät tieteen pariin. Teoksessa käsitellään ihmisen rationaalisuutta ja sen puutetta, mikä on taloustieteessä tuttu teema. Myös ulkoisvaikutukset mainitaan Hararin pohtiessa, onko ympäristölle haitalliseen yhtiöön sijoittaminen varastamista.
Jotkut teoksen asiat ovat tuttuja jo Hararin Sapiens-teoksesta, ja välillä kirja tuntuu hieman toisteiselta. Esimerkiksi tekoälyn kehitystä ja sen seurauksia käsitellään teoksessa niin monessa kohtaa, että se jo hieman häiritsee. Ei jää epäselväksi, että Harari kokee aiheen tärkeäksi. Herää myös ajatus, onko teoksen aihe liian laaja ollakseen mielekäs – mihinkään aiheeseen ei ehditä erityisemmin syventyä. Toisaalta kirja antaa yleiskäsityksen hyvin monesta aiheesta.
21 oppituntia maailman tilasta ei tarjoa uutta tieteellistä tietoa, mikä ei olekaan sen tarkoitus. Sen sijaan se on viihdyttävä, mielenkiintoinen ja yleissivistävä teos varsin tärkeistä aiheista. Vaikka koko maailmaa ei voi ymmärtää, tämä teos on ainakin askel siihen suuntaan.
