Lukuvuoden päätöksen myötä tämä vuoden pituinen ainejärjestölehtiprojekti on saatu osaltamme päätökseen. Ensi vuonna Kapitaalin päätoimittajana toimii Vähänkyrön vahvistus taloustieteen laitoksella, Mikko Vanhala. Onneksi olkoon Mikko loistavasta valinnasta!
Kuva: Antti Vehviläinen
Julkaisimme tänä vuonna kolme numeroa, joista vain ensimmäisen fyysisenä kappaleena. Lehden tekeminen on työläs prosessi, mutta työ tekijäänsä kiittää, sanotaan. Älkää kuitenkaan huoliko, en aio kirjoittaa umpikujaan ajautuneista pääkirjoitusaihioista ja tyhjistä energiajuomatölkeistä työpöydälläni. Haluan lyhyesti esitellä, mitä olemme saaneet aikaan sekä kiittää kaikkia mukana olleita tästä vuodesta.
Koronarokotteiden jakelun aloittaminen on toivottavasti enää päivien päässä. Myös vuosi vaihtuu piakkoin – onneksi. En usko uudenvuodenlupauksiin.
Kaikesta huolimatta tässä yksi sellainen.
Lupaan koko Kapitaalin toimituksen puolesta, että vuoden 2020 ensimmäisen Kapitaalin julkaisubileet järjestetään Kuppalassa heti, kun se on koronaturvallisesti mahdollista. Olen melko varma, että toimitussihteerillämme Vilppu Rantasella on vielä tarpeeksi irtonumeroita bileitä varten. Painoimme tuota numeroa nimittäin 246 kappaletta ja koronatilanne sulki koko Suomen juuri, kun olimme saaneet lehdet yliopistolle jakoon.
Nyt kuitenkin lyhyesti tämän numeron sisällöstä.
Veikko Uusitalo kirjoitti Kuppalan, valtsikalaisten yhteisen kohtaamispaikan, historiasta. Suuri osa tämän vuoden valtsikan fukseista ei ole päässyt käymään kertaakaan Kuppalassa. Tässä on siis hyvä mahdollisuus erityisesti fukseille tutustua Kuppalan historiaan.
Ainejärjestömme KTTO ry:n puheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin marraskuun vaalikokouksessa Eetu Mänttäri. Onnittelut Eetu!
Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat marraskuussa. Jonkinlaisina voittajina presidentinvaaleista selvisivät ainakin Joe Biden, Kamala Harris, Aki Pyysing ja minä. Mitä tarkoittaa Bidenomics? Millaista on Joe Bidenin talouspolitiikka? Eetu Mänttäri selvittää.
Haastattelimme myös VATT:in uutta ylijohtajaa Mikael Collania sekä TV-meteorologi Anniina Valtosta. Vieraskynän työn tulevaisuudesta kirjoitti MIT:n Joonas Tuhkuri.
Kapitaali on ajan hermolla, myös jouluna. Tunnetaanko Korvatunturilla budjettirajoitetta? Mikäli joululauluihin on uskominen, niin ainakaan aikabudjetti ei rajoita lahjojen jakamista: Joulupukki jakaa joululahjat kaikille maailman lapsille yhden yön aikana. Entäpä millainen on joululahjojen hyvinvointitappio? Mikko Vanhala ja Eetu Mänttäri kertovat.
Lisäksi mukana Juho Junttilan teksti tärkeimmistä seurattavista indikaattoreista, ainejärjestömme opintosihteerin Venla Sainion tärkeä kolumni opiskelijoiden hyvinvoinnista sekä Lauri Ala-Mursulan arvostelu Juhana Torkin kirjasta Plutarkhos.
Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia lehden teossa mukana olleita tästä vuodesta! Ensi vuoden Kapitaalin toimitus kokoontuu jo pian suunnittelemaan seuraavaa vuotta, ja mukaan pääset ilmoittautumalla uudelle päätoimittajalle!
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa kaikille koko Kapitaalin toimitus!
Matemaattisia opintoja Kumpulassa, empiirisistä havainnoista koostettuja ennusteita, suuren yleisön kiinnostusta tieteenalan tuottamiin tuloksiin. Kuulostaa kovin tutulta. Kyseessä ei kuitenkaan ole taloustiede vaan meteorologia. Ilmatieteen laitoksen ja Yleisradion meteorologi Anniina Valtonen kertoo lisää sään ennustamisesta ja meteorologiasta.
”Nämä kaikki havainnot syötetään tietokoneeseen, ja niistä luodaan mallin alkuhetki. Näin saadaan arvot erilaisille kaavoille, joilla kuvataan ilmakehän liikettä. Sitten kone lähtee raksuttamaan – kaavoilla kuvaamaan, mitä tapahtuu, kun aikaa kuluu eteenpäin.”
”Kun parametrit on syötetty ja supertietokoneet ovat laskeneet tätä tietoa, saadaan säämallista tulos”, havainnollistaa Valtonen yksinkertaistuksena.
Kyseessä on monimutkainen fysiikan lakeihin perustuva laskutoimitus, jota supertietokoneet toimittavat eri havaintoihin perustuen. Säämallejakin on olemassa erilaisia – eri tarkkuuksilla ja eri käyttökohteisiin. Lisäksi säätilaa tarkastellaan muun muassa satelliiteista ja tutkista. Meteorologin ammattitaitoon kuuluu näiden antamien tulosten yhdisteleminen ja tulkitseminen.
Anniina Valtonen on suomalaisille tuttu meteorologi Ylen uutislähetyksistä. Hän aloitti vuonna 2012 Nelosen uutisista, ja siirtyi myöhemmin Yleisradiolle. Työaika hänellä kuluu puoliksi Ylellä ja puoliksi Kumpulan mäellä, aivan Helsingin yliopiston kampuksen kupeessa, jossa hän työskentelee Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä.
”Näkyvin osa meteorologeista eli TV-meteorologit ovat lopulta aika pieni porukka. Suurin osa on tutkijoina.”, kertoo Valtonen.
Ammattilaisen työpiste Ilmatieteen laitoksella. Valtosen mukaan välillä työssä tuntuu siltä, että näyttöjä voisi olla vieläkin enemmän.
Ilmatieteen laitoksella Valtonen tekee nimenomaan päivystävän meteorologin työtä, jossa kerätään tietoa ajankohtaisesta säästä ja välitetään tätä tietoa kansalaisille, viranomaisille ja elinkeinoelämälle. Ilmatieteen laitoksella päivystyksessä työskentelee noin 70 henkilöä, loput noin 600 tutkijoina. TV-työtä tekee Suomessa muutama kymmen.
Meteorologian tutkimuskohteena on ilmakehä, sen nykyhetki ja lähitulevaisuuden muutokset – eli sää. Kaikki tuntevat jollakin tasolla meteorologian tunnetuimman sovelluksen, ennustamisen, mutta harva pintaa syvemmältä. Tulokset ovat kuitenkin esillä joka päivä televisiossa, radiossa, puhelimen aloitusnäytöllä, Internetissä. Kesäisin toivotaan poutasäätä pihajuhlille ja lomaviikoille.
Mistä nämä ennusteet lopulta koostuvat? Supertietokoneet
raksuttavat, mutta mitä muuta?
Kaikki lähtee havainnoista. Näitä saadaan lukuisista lähteistä: satelliiteista, tutkista, pintasääasemilta, maa- ja tiesääasemilta, luotaimista, Valtonen luettelee. Päivystävä meteorologi vastaanottaa myös niin sanottuja kansalaishavaintoja, mutta nämä ovat vain pientä lisätietoa, eivät varsinaisen ennusteen osa.
Satelliittien avulla meteorologi saa tietoa muun muassa pilvisyydestä, kosteudesta ja jonkin verran myös maanpinnasta, lumisuudesta sekä merien jäätilanteesta. Tutkilla tietoa saadaan muun muassa sateista ja niiden liikkeistä. Tutkalta voidaan havaita myös vaikkapa lintujen muuttoliikkeet ja korkeita mastoja.
”Tutka ja satelliitti eivät itsestään ennusta yhtään mitään. Ne ovat havaintoja, mutta niiden pohjalta pystyy arvioimaan säätä ehkä pari tuntia eteenpäin.”
Sääasemat ja luotaimet mittaavat eri lailla dataa, muun
muassa lämpötilasta, ilmanpaineesta ja kosteudesta lukuarvoina. Säähavaintoasemia
on Suomessa monta sataa eli kattava verkko.
Näillä mitatuilla säähavainnoilla saadaan syötettyä tietoa
säämalleille. Säämalli, monimutkainen fysikaalisiin yhtälöihin perustuva tietokoneohjelma,
laskee parametrien mukaisesti tietoa, joka välittyy päivystävän meteorologin
ruudulle.
Meteorologi käyttää näitä eri lähteistä ja malleista tulevia
tietoja muodostaakseen kuvan siitä, millainen sää minäkin hetkenä on. Keskeinen
osa ammattitaitoa onkin ymmärtää, miten mallit toimivat ja mikä tieto on
olennaista ennusteen ja nykyhetken kannalta. Pitää ymmärtää, mitä tiedolla
saavuttaa ja mitä sillä ei saavuta.
”Meteorologin kuuluu tietää, mikä on missäkin tilanteessa paras säämalli. Malli ei ole koko totuus. Laskuja joudutaan jonkin verran yksinkertaistamaan, esimerkiksi kaikkia maanpinnan muotoja ei pystytä huomioimaan. Meteorologin tuoma lisäarvo on sitä, että tietää, miten vaikkapa pinnanmuodot vaikuttavat tietyllä alueella ja mitä tapahtuu tietyllä tuulensuunnalla – mistä säämalli ei välttämättä saa kiinni.”
Valtonen esiintyy suorissa TV-lähetyksissä, joissa
tulkinnoista pitää pystyä viestimään selkeästi ja ymmärrettävästi.
Epävarmuudestakin pitää pystyä viestimään.
”Sääennusteeseen liittyy aina jonkin sortin epävarmuus. Se
on erinäisten todennäköisyyksien pyörittelyä.”
Osumatarkkuus on kuitenkin parantunut vuosien saatossa. Siinä missä vielä 90-luvulla seuraavan vuorokauden sää ennustettiin 70 % tarkkuudella, on lukema nykyään noin 90 %. Tarkkuus on parantunut huimasti muun muassa paremman laskutehon ja osaavampien meteorologien myötä.
Kyse on samalla resoluutiosta – siitä, kuinka tarkalta alueelta malli pystyy laskemaan ja ennustamaan. Sekin on parantunut vuosien saatossa. Kuitenkin on hyvin paikallisia sääilmiöitä, kuten sadekuuroja, joita uudetkaan mallit eivätkä meteorologit pysty ennustamaan.
Ylen studioilla.
Valtonen sanoo, että pyrkii kertomaan lähetyksessä aina
jotain ekstraa, eikä varsinaisesti selittämään vain karttoja auki.
”Jokainen katsoo varmasti oman alueensa symbolin ja lämpötilan, eikä sitä tarvitse varsinaisesti enää kertoa. Koitan kertoa, onko vaikka tavanomaista lämpimämpää tai kylmempää tai kuinka runsaita sateet ovat tai millä aikataulullla ne liikkuvat.”
Sääkarttojen tekeminen on pitkälle käsityötä.
”Pohjana saattaa olla Ilmatieteen laitoksen malli, jota on
editoitu aikaisemmin. Periaatteessa kuitenkin sääkartta on tyhjästä piirretty
ja animoitu piirtotyökalulla. Kaikki käydään läpi ja muokataan itse.”
TV-julkisuuden myötä Valtosesta on tullut myös näkyvä hahmo sosiaalisessa mediassa. Hänellä on tällä hetkellä yli 16 000 seuraajaa Twitterissä. Twiittaaminen alkoi Nelosen ajoilta.
”Silloin Twitter oli aika uusi juttu Suomessa, ja Nelosella päätettiin, että kaikkien TV:ssä esiintyvien tulisi luoda tili ja twiitata vähintään kerran päivässä. Jossain vaiheessa seuraajia tuli lisää ja pikkuhiljaa huomasin, että tämä seuraajien kanssa keskustelu on aika kivaa.
Huomasin myös, että pystyn pitämään samalla ikään kuin sääpäiväkirjaa twiittaamalla sääilmiöistä. Ymmärsin, että asioista kannattaa kertoa niin kuin niistä itse kertoisin: rennosti, kansantajuisesti, ehkä jopa hauskasti.”
Taloudessakin on ajoittain myrskysäätä. Sään ja talouden
tunnuslukujen mittaaminen eroavat luonnollisesti toisistaan perustavanlaatuisesti,
mutta kahden alan välillä on yllättävän vahvoja yhtymäkohtia. Ennusteita
tehdään molemmilla aloilla matemaattisiin malleihin tukeutuen ja niiden tulokset
saavat osakseen merkittävää julkista kiinnostusta.
Taloudessa ennustehorisontti on pidempi ja päivän ajankohtaistiedon
sijasta pyritään usein saamaan arvio pitkän aikavälin tulevaisuuden näkymistä
ja päätöksenteon tueksi. Molemmissa tieteenaloissa kuitenkin ennuste on lopulta
tietoja yhdistelevä, valistunut asiantuntija-arvio, ja työn tuloksiin liittyy
julkista mielenkiintoa.
Olisi vaikea kuvitella nykyistä maailmaa ilman jatkuvia
uutisia sääilmiöistä ja talouden näkymistä.
Opinnoissakin on yhtymäkohtia. Molempiin tutkintoihin
kuuluu matemaattisia aineita Kumpulassa.
Anniina Valtonen kertoo, että meteorologian opinnot ovat haastavia
ja opiskelijoita on vähän. Kyse on oikeastaan puhtaasti matematiikan ja fysiikan
opinnoista, ja vain harva lopulta päätyy opiskelemaan juuri meteorologiaa – tai
valmistuu. Ammattinimike on suojattu. Hänen vuosikurssillaan oli noin kymmenen
opiskelijaa.
TV-meteorologin toinen työpiste.
Valtosen tie TV-lähetyksiin alkoi alun perin Helsingin
yliopiston matematiikan opinnoista, mutta pääaine vaihtui kuitenkin varsin pian
meteorologian pääaineopintoihin. Hän luki kuitenkin sivuaineena laajan
matematiikan kokonaisuuden. Oman alan työt Ilmatieteen laitoksella alkoivat
ennen kandiksi valmistumista.
Valtonen on Ylellä työskentelyn ja sosiaalisen median kautta yksi näkyvimmistä nykymeteorologeista. Hän pyrkii sosiaalisessa mediassa viestimään selkeästi ja olemaan oma itsensä.
”Mulle on alusta asti ollut tärkeää kertoa asioista niin,
että ne ymmärretään.”
”Mun mielestä asiantuntijan tehtävä on kertoa vaikea asia niin, että ihminen ymmärtää, eikä niin, että alkaa hienostelemaan sanoilla ja pudottaa kuuntelijan kärryiltä. Pitää osata kertoa vaikea asia simppelisti, jotta siitä olisi apua. Se on ollut mun tehtävä ja siitä nautin edelleen. Sitä aion jatkossakin tehdä.”
Viime aikoina uutisia seuranneille on varsin ilmeistä, että marraskuun alkuviikoilla Atlantin toisella puolella käytiin tiukat vaalit siitä, kenestä tulee seuraava Yhdysvaltain presidentti. Suomenkin media seurasi kampanjoiden ja ääntenlaskun Hollywood-elokuvaa muistuttavia piirteitä varsin tarkasti siihen nähden, että kyseessä on ulkomailla käytävät vaalit.
Vaikka osalla vaaleihin osallistuneista ehdokkaista on jokseenkin mielenkiintoisia käsityksiä vallanvaihtoon liittyen, voinemme koputtaa puuta ja olettaa, että vuoden 2021 alussa virkaan astuu demokraatti Joe Biden.
Miten Bidenin valinta uudeksi vapaan maailman johtajaksi sitten vaikuttaa pienen Suomen asioihin? Oliko runsas uutisointi USA:n vaalien tiimoilta enemmän viihdettä kuin asiaa?
Joe Biden edustaa demokraattipuolueen maltillista linjaa. Hänen puheissaan ei kuulla läheskään yhtä radikaaleja ehdotuksia kuin esimerkiksi vuoden 2020 esivaaleissa myös ehdolla olleen Bernie Sandersin lausunnoissa. Vaikkei Biden miellytäkään demokraattien vasenta laitaa kovin paljoa, eroaa hän huomattavasti republikaanipuolueen Trumpia kannattavasta leiristä.
Puheissaan ja ohjelmissaan Biden kiinnittää Trumpia enemmän huomiota sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Biden muun muassa aikoo laajentaa Barack ObamanAffordable Care Actia, jonka tarkoitus on parantaa terveysvakuutusten saatavuutta.
Biden tahtoo myös palauttaa USA:n Pariisin ilmastosopimukseen. Tämä on Suomen ja muun maailman kannalta varsin merkittävä asia, sillä USA:n tasoisen globaalin talouden pelurin toimenpiteet ovat varsin olennainen osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.
On vaikea sanoa ajaako Biden elvyttävämpää politiikkaa kuin Trump olisi ajanut, jos hänet olisi valittu. Toisaalta Biden aikoo panostaa koulutukseen ja investoida vihreään energiaan, toisaalta hän aikoo perua osia vuoden 2017 verouudistuksesta. Biden kuitenkin puhuu koronaviruksen torjumisesta edeltäjäänsä enemmän ja onkin maininnut tahtovansa testauksen olevan ilmaista kaikille. Pandemian nopealla ja tehokkaalla taltuttamisella lienee pitkällä aikavälillä positiivisempi vaikutus kansantalouteen kuin sen huomiotta jättämisellä. Tilastokeskuksen mukaan Yhdysvallat oli viime vuonna Suomen kolmanneksi suurin vientikumppani, joten sen talouden menestymisellä uskoisi olevan positiivisia vaikutuksia meidänkin talouteemme.
CNBC:n mukaan Wall Streetin yritykset ja ihmiset tukivat Joe Bidenin kampanjaa 74 miljoonalla dollarilla, joka on saman lähteen mukaan huomattavasti enemmän kuin Trumpin samalta taholta saama rahasumma. Kenties Trumpin arvaamattomuus ei ole kaupankävijöiden mieleen, ja tilalle kaivataan vakaammalta vaikuttavaa Bideniä.
Wall Streetin tuulet puhaltavat toki Eurooppaankin asti, ja vakaat osakemarkkinat ovat mitä luultavimmin Suomenkin etu.
Osakemarkkinoita ovat Donald Trumpin valtakaudella heiluttaneet muun muassa kauppasodat, joita presidentti on innokkaasti julistanut. Bidenin edeltäjän penseästä suhtautumisesta vapaakauppaan kertoo hänen näkemyksensä siitä, miten ”kauppasodat ovat hyviä ja helppoja voittaa”.
Kauppasotiin ja tariffeihin tottuneille sivustaseuraajille Bidenin Kiinan-politiikka tulisi luultavasti vaikuttamaan vähemmän impulsiiviselta. Tätä kirjoitettaessa yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, mutta muun muassa Bidenin ministerinimitysten perusteella tariffit ja kiinalaisten sijoitusten estäminen USA:ssa eivät vaikuta muodostuvan hallinnon pääasiallisiksi, tai ainakaan ainoiksi, keinoiksi vaikuttaa Kiinan suuntaan.
Ennalta-arvattavampi Kiinan-politiikka saattaa hyödyttää Suomea, mutta toisaalta kiinalaisten yritysten kanssa kilpailevat suomalaisyritykset ovat saattaneet hyötyä Trumpin pakotteista, kuten vaikkapa Huawein tuotteiden pannasta USA:ssa. Muun muassa vanha kunnon Nokia kilpailee 5G-teknologian saralla juuri kyseisen yrityksen kanssa.
Valkoinen talo. Kuva: René DeAnda / Unsplash
Biden tahtoo myös lämmitellä Trumpin kauden aikana viilenneitä suhteita USA:n liittolaisiin, kuten NATO-maihin. Turvallisuuspoliittisesti suomalaiset lienevät tähän varsin tyytyväisiä.
USA:n vaaleilla on selkeästi monia taloudellisia vaikutuksia koko maailmaan ja Suomeenkin. Tulisiko meidän USA:n vaalien lisäksi kuitenkin pitää myös muita maailman merkittäviä tapahtumia yhtä tarkasti silmällä?
Kulttuurillisesti Yhdysvallat on edelleen meidän suomalaisten silmissä maailman suurin: suuri osa meidänkin nauttimastamme viihteestä ja somesisällöstä on peräisin Atlantin toiselta puolelta. Kenties siksi Yhdysvaltain presidentinvaalit tuntuvat olevan meitä koskettava asia, jota seurataan suurella mielenkiinnolla. Saksalaisen metallibändin Rammsteinin sanoin: ”We’re all living in America.”
USA:n merkitys maailmantalouden veturina on kuitenkin pienenemässä. Kiinan talous on tänä vuonna kasvanut Yhdysvaltojen taloutta suuremmaksi, eikä kehitykselle välttämättä näy loppua.
Lokakuussa Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea julkaisi ensimmäiset yksityiskohdat valtion viisivuotissuunnitelmasta, jossa hahmotellaan talouden näkymiä seuraavalle puolelle vuosikymmenelle. Tämä ei kuitenkaan saanut läheskään yhtä laajamittaista mediahuomiota kuin USA:n vaalit.
On toki ymmärrettävää, että USA:n vaaleja ympäröivä urheilutapahtumamainen mediasirkus on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin Kiinan puolue-eliitin tiedotustilaisuudet tai EU-byrokratia.
On myös kuitenkin erikoista huomata, miten runsain joukoin suomalaiset lähtivät liikkeelle muun muassa sosiaalisessa mediassa USA:n vaaleihin liittyen. Monet politiikasta yleisesti vaikenevat ihmiset jakoivat vaaleihin liittyvää sisältöä omissa some-kanavissaan. Vastaavaa aktivismia näkee harvemmin kotimaan politiikkaan tai varsinkaan EU:n asioihin liittyen. On sinänsä hyvä asia, että ihmiset seuraavat yhteiskunnallista keskustelua ja osallistuvat siihen, mutta kotimaassa ja kotimaanosassakin luulisi riittävän ajankohtaisia aiheita, joihin paneutua.
Kuva: Gage Skidmore CC BY-SA 2.0 (https://www.flickr.com/photos/22007612@N05/48548479757)
LUT-yliopiston strategisen rahoituksen professori, kauppatieteiden tohtori Mikael Collan harrastaa postihistoriaa. Sen lisäksi hän on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen uusi ylijohtaja. Kapitaali kysyi: kuka olet, Mikael Collan?
Töölön Arkadiankadulla Eduskuntatalon läheisyydessä sijaitsevassa Economicum-rakennuksessa toimii kaksi taloustieteellistä tutkimuslaitosta, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Näistä jälkimmäisessä, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, harjoitetaan soveltavaa mikrotaloustiedettä. VATT arvioi esimerkiksi erilaisten politiikkatoimien, kuten taksilain uudistuksen tai sähköisen lääkereseptin vaikutuksia talouteen.
Mikael Collan
Mikael Collan on VATT:in uusi ylijohtaja, joten pyysimme hänet Kapitaalin haastatteluun. Collan vastasi kutsuumme myöntävästi, mutta emme puhu vielä tässä haastattelussa itse VATT:ista, sillä Collan aloittaa virassa vasta 1.1.2021.
Mikael Collan kertoo olevansa kotoisin Kuopiosta, jossa hän aloitti koulutiensä. Ylioppilaaksi Collan valmistui kuitenkin Turun klassisesta lukiosta, josta matka jatkui Turun ruotsinkieliseen yliopistoon Åbo Akademiin opiskelemaan kansantaloustiedettä 1990-luvun lopulla. Syy Åbo Akademille päätymiseen oli Collanin mukaan halu oppia ruotsia.
“Aluksi kielen kanssa oli paljon oppimista. Seurasin sen takia luentoja hyvin intensiivisesti, sillä sain hyötyä ruotsinkielisistä luennoista. Perusopintoja pitänyt Ralf Nars kävi asiat perinpohjin läpi”, Mikael Collan kertoo.
Åbo Akademilla toimi tuolloin kaksi taloustieteellistä ohjelmaa, joista toinen oli kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja toinen yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Collan kertoo opiskelleensa jälkimmäisessä.
Åbo Akademin taloustieteen laitos oli tuolloin yleismaailmallinen ja pienehkö: opiskelijoita oli taloustieteen ohjelmalle tyypillisesti vähän. Professoreina taloustieteen laitoksella toimivat esimerkiksi Johan Willner ja Olle Anckar.
Sivuaineena Collan opiskeli tietojärjestelmätiedettä.
”Tietojärjestelmätiede, joka ei ole sama asia kuin tietotekniikka tai tietojenkäsittelytiede,” Collan kertoo, ”käsittelee tietojärjestelmien käyttämistä esimerkiksi yritysten ongelmien ratkaisuun esimerkiksi tiedon kulun automatisoinnilla.”
Åbo Akademista Collan valmistui nimikkeellä politices magister.
Ura Åbo Akademilla alkoi yliopistolla työskentelevän assistentin soitosta. Tuolloin ulkomaanreissulla ollut Collan kertoo saaneensa puhelinsoiton assistentilta, joka kertoi olevansa loukkaantunut. Assistentti ei kyennyt opettamaan piakkoin alkavaa rahoituksen Investment planning -nimistä kurssia, jonka Mikael Collan sitten päätyi luennoimaan.
Töitä yliopistolla riitti, kunnes tietojärjestelmätieteiden professori Christer Carlsson kysyi Collanilta, eikö tämä ole miettinyt väitöskirjan tekemistä.
Väitöskirja valmistui Christer Carlssonin ohjauksessa reaalioptioista. Carlssonilla oli tuolloin meneillään projekti, jossa tutkittiin erittäin suurten teollisten yritysten kannattavuuslaskentaa.
Väitöskirjan tarkoituksena oli saada vastauksia kysymykseen, miten voisimme paremmin ymmärtää suurten investointien riskejä ja kannattavuutta, sillä niiden onnistuminen on nimenomaan myös suurten yritysten tulevaisuuden kannalta merkittävää.
Monelle sana optio tarkoittaa arvopaperimuodossa olevaa johdannaissopimusta. Reaalioptio ei kuitenkaan ole sama asia kuin arvopaperioptio, eli johdannaissopimus, Mikael Collan kertoo.
Reaalioptio liittyy tyypillisesti johonkin reaalimaailman varallisuusesineeseen. Mikael Collan avaa reaalioption käsitettä paperikoneen avulla.
”Jos esimerkiksi paperikone pystyisi vaihtamaan tuotantonsa pinnoitetusta hienopaperista esimerkiksi kartonkiin ja päinvastoin, se pystyisi sopeuttamaan tuotantoaan sen mukaan, kumman paperilaadun tuottaminen kulloinkin olisi kannattavampaa. Tälläinen vaihtaminen olisi mahdollista, jos olisi olemassa sen mahdollistava teknologia. Teknologialla on hinta, joka on siis tämän mahdollisuuden reaalioptio”, Collan kertoo.
Väitöskirjan jälkeen Collan kertoo siirtyneensä ensin Turun Ammattikorkeakouluun yliopettajaksi sekä sen jälkeen erääseen konsulttiyritykseen. Tehtävät olivat moninaisia, ja muutaman vuoden konsulttiura tarjosi mahdollisuuden nähdä, miten yliopistoissa liiketaloustiedettä sovelletaan teollisuudessa.
”Suosittelen aina myös opiskelijoille, että kannattaa käydä kääntymässä teollisuudessa, jotta ymmärtää, miten asiat toimivat käytännössä. Yliopistoissa opiskeltavat asiat löytyvät taustalta, mutta lainsäädäntö, yritysten käytännöt sekä käytössä olevat järjestelmät vaikuttavat toimintaan”, Mikael Collan sanoo.
Paluu Åbo Akademille ja akatemiaan tapahtui, kun sama professori Christer Carlsson kertoiuudesta reaalioptioihin liittyvästä projektista.
Åbo Akademilta Collan päätyi Turun yliopiston kautta Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon strategisen rahoituksen professoriksi. Lappeenrannassa reaalioptioihin liittyvä tutkimus on jatkunut ja Collan on ryhmänsä kanssa tutkinut muun muassa kaivosteollisuutta.
Kaivosteollisuuden reaalioptioihin liittyen Collan käyttää esimerkkinään kaivosta, jossa käytettiin hydrometallurgista prosessia kaivannaistuotteen rikastamiseen. Hydrometallurgisen menetelmän erikoisuus on, ettei rikastamista voi keskeyttää nopeasti, vaikka metallin markkinahinta laskisi.
”Vaikka metallin maailmanmarkkinahinta laskisi voimakkaasti, ja saattaisi olla järkevää ajaa kaivostoiminta alas, menetelmä, jota rikastamiseen käytetään, ei anna myöten. Tuotantoa täytyy pitää käynnissä, vaikka se tuottaisi tappiota. Kysymys kuuluu, mitä jos rikastaminen perustuisi mekaaniseen murskaamiseen”, Collan kertoo.
Mekaanisen murskaamiseen perustuvan kaivostoiminnan voi joillain kustannuksilla ajaa hetkellisesti alas.
”Hyvin tarkalla mallintamisella voidaan saada käsitys siitä, mikä teknologisen option, joka kaivostoiminnassa antaa mahdollisuuden tuotannon keskeyttämiseen ja uudelleenkäynnistämiseen, arvo voisi olla”, Collan toteaa.
Harrastuksena postihistoria
Collan kertoo harrastavansa postihistoriaa. Postihistoriassa kiinnostuksen kohteena ovat muun muassa postin kuljetusreitit, tavat ja postimaksut.
Sodanaikainen posti muun muassa sisältää useita erikoisia postin kuljetusreittejä. Kun Saksa oli toisen maailmansodan aikana sodassa Englannin kanssa, ei Suomesta voinut lähettää postia Englantiin tyypillistä postireittiä pitkin Saksan kautta, Collan kertoo. Postilähetykset matkasivat Englantiin esimerkiksi Siperian kautta Japaniin ja sieltä Tyynen valtameren yli Yhdysvaltojen länsirannikolle ja sieltä laivalla Atlantin yli Englantiin. Collanin mukaan Suomesta lähtenyt postilähetys saattoi tehdä jopa maailmanympärysmatkan matkallaan Englantiin.
Postihistoria siis keskittyy tällaisten lähetysten tutkimiseen ja keräilyyn. Mikael Collan kertoo keskittyneensä itse vuonna 1930 ensimmäisen kerran julkaistun käyttösarjan M30-merkeillä kulkeneisiin lähetyksiin. Postihistorian ympärille on muotoutunut Suomessa yhteisö, ja Collan kertoo kirjoittavansa aiheesta blogia.
Facebookin ja Googlen algoritmit tiesivät tarjota minulle jotain, mitä en vielä tiennyt tarvitsevani. Juhana Torkin aiempaa kirjallisuutta lukeneena sain uutissyötteisiini alituiseen mainoksia Torkin kirjasta Plutarkhos. Mielen tyyneydestä. (Otava, 2020) ja pian huomasin käveleväni tyynesti kaupasta pois, kirja kädessäni.
Juhana Torkki on kirjailija ja puhetaidon kouluttaja, jonka moni tuntee teoksista Puhevalta, Neuvotteluvalta ja Tarinan valta. Koulutukseltaan hän on teologian tohtori. Korkeat myyntiluvut, Otavan kirjasäätiön tietokirjapalkinto ja ystäväpiirin runsaat kehut Torkin edellisestä kirjasta Seneca. Elämän lyhyydestä (Otava) tukivat ostopäätöstäni.
Plutarkhos oli kreikkalainen keskiplatonista koulukuntaa edustanut filosofi, joka eli vuosina 46 – 119 jaa. Filosofiajargonilla kuvattuna hän yhdisti ajattelussaan platonismia, stoalaisuutta ja peripateettista koulukuntaa. Filosofiaa harrastamattomalle kirja näyttäytyy argumentointina tiedon rauhallisen vastaanottamisen ja käsittelyn puolesta. Tekninen ja monimutkaisia termejä vilisevä filosofiajargoni etukäteen hieman pelotti, mutta turhaan. Kirja oli helppolukuinen etukannesta takakanteen.
Maailman ollessa jälleen kerran kriisissä, tällä kertaa epidemiologisista syistä, on hyvä ajatus sukeltaa syvälle historian havinoihin. Niin taloustieteilijät tekevät: kriisin iskiessä etsitään historiallisia vertailukohtia syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseksi ja hyödynnetään aiempia havaintoja vallitsevan tilanteen mallintamiseen. Tämä toimintamalli ei toki rajoitu pelkästään taloustieteilijöihin, sillä esimerkiksi Google Trends -palvelun mukaan vuoden 2020 tammikuun toisen ja maaliskuun kolmannen viikon välillä espanjantautiin liityvät Google-haut satakertaistuvat maailmanlaajuisesti. Miksiköhän?
Maailma on siis aiemminkin mullistunut lukuisia kertoja. Siksi sukellus mielen tyyneyden pohdintaan voisi jälleen olla hyväksi: kuinka ihmiset ovat aiemmin saavuttaneet mielenrauhan rauhattomassa maailmassa? Mitä voisi oppia historiasta? Tätä pohdin kirjaan tarttuessani.
Torkki on tutkinut Plutarkhoksen tuotantoa ja päätynyt suomentamaan kirjaan neljä kirjettä välikommentein höystettynä. Ensimmäinen kirjeistä on osoitettu mielenrauhaa havittelevalle roomalaiselle senaattorille. Toinen kirje sisältää kahden Plutarkhoksen ystävän keskustelua vihan hallinnasta. Kolmas kirje on Plutarkhoksen kirjoitus pahansuovasta uteliaisuudesta. Neljännen hän on kirjoittanut lohdutuskirjeeksi omalle vaimolleen heidän kaksivuotiaan lapsensa kuoltua.
Kirjeet käsittelevät mielen tyyneyttä monipuolisilla, nykypäiväänkin sovellettavilla esimerkeillä. Esimerkiksi Plutarkhoksen kritisoimaa pahansuopaa uteliaisuutta sekä turhanpäiväisen tiedon keräämistä ja mahdollisesti levittämistä toisista ihmisistä esiintyi tuolloin ja esiintyy edelleen. Jos Plutarkhoksen tuttavat juoruilivat torilla paikallisen julkimon sadan dinaarin velasta, niin tänä päivänä luetaan Seiskasta tosi-tv-tähden sadan tuhannen euron ulosottovelasta ja jaetaan linkkiä uutisesta kavereille. Plutarkhos argumentoi lähes kaksi tuhatta vuotta sitten, että tällainen toiminta on pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä ja kuinka siihen menee turhaan aikaa ja vaivaa. Asiat eivät ole tämän suhteen muuttuneet, nykyihminen nauttii vain entistä laajemmasta vastaavien virikkeiden tarjonnasta.
Kirja on mukaansatempaava. Torkki on kääntänyt tekstit huolellisesti ja Plutarkhos käyttää kuvainnollista, kaunista kieltä. Kirja täyttää sen, mitä otsikko lupaa, eli antaa neuvoja itsehillintään ja historiallista perspektiiviä. Ei siis mikään tyhjänpäiväinen self-help-kirja! Kirjan kuvaamat ihanteet kantavat nyky-yhteiskuntaan asti: ihmisen olisi hyvä tavoitella rauhallisuutta, harkitsevuutta ja lempeyttä, ja ihanne saavutetaan itsehillinnällä.
Voin suositella kirjaa monenlaisille lukijoille. Teos kuvaa antiikin aikojen elämäntapaa ansiokkaasti. Historiasta kiinnostunut löytää siitä aikakauden tärkeitä hallitsijoita, runoja sekä näytelmiä. Antiikin arkielämän iloissa ja suruissa näkyy paljon yhtäläisyyksiä tähän päivään. Ihminen ei näytä paljon muuttuvan, ei yhteiskunnan kehittyessäkään.
Oppikirjaa Plutarkhoksen ajattelusta ja tuotannosta etsivälle en kirjaa suosittele. Ensisijaisesti kirjan parissa viihtyy lukija, jota kiinnostaa tyyneys maailman kohtaamisessa iloineen ja suruineen. Eli angloamerikkalaisesti ilmaistuna lukija, jota kiinnostaa elämän sitruunoiden sitruunasoodaksi muuttaminen, tyynesti ja rauhallisesti.
Artikkeli Teksti: Veikko Uusitalo Kuvat: Eino Haajanen
Kuppalassa on ollut kuluneena vuonna hiljaista. On siis hyvä aika kääntää katse menneisyyteen. Valtsikan rakkaassa kerhohuoneessa on vietetty lukemattomia juhlia ja muita tilaisuuksia jo vuosien ajan, mutta rakennuksen runsas ja monivaiheinen historia ulottuu vielä paljon pidemmälle.
Kuppala sijaitsee Snellmaninkatu 14 A:n kivijalassa. Samassa korttelissa sijaitsee kolmisiipinen Unioninkatu 37, joka rakennettiin vuonna 1833 yliopistolliseksi opetussairaalaksi. Sairaalassa, joka tunnetaan myös nimellä Vanha klinikka, toimi alun perin muun muassa sisätauti- ja kirurginen osasto sekä synnytysosasto. Synnytysosastolle rakennettiin erillinen rakennus Snellmaninkadun varteen. Sen eteläpuolelle valmistui vuonna 1848 matalampi rakennus klinikan pesulaksi. Nykyisin tuntemamme Snellmaninkatu 14 A muodostui muutama vuosikymmen myöhemmin, kun nämä rakennukset yhdistettiin.
Unioninkatu 37. Entinen Vanha klinikka, nykyinen valtiotieteellisen opetustila. Kuvattu joulukuussa 2020
Synnytysosaston ja Unioninkatu 37:n alkuperäisen suunnitelman laati C.L. Engel, jonka käsialaa ovat myös esimerkiksi Helsingin tuomiokirkko ja Helsingin yliopiston päärakennus. Venäjän keisari ei kuitenkaan hyväksynyt suunnitelmia sellaisenaan, vaan lopulliset suunnitelmat laati venäläinen arkkitehti Aleksandr Staubert. Rakennukset edustavat empiretyyliä. Unioninkatu 37 ja Snellmaninkatu 14 A kuuluvat vanhimpiin yliopiston käytössä oleviin rakennuksiin. Vertailun vuoksi yliopiston päärakennuksen vanha osa valmistui vuonna 1832, eli vain vuotta aikaisemmin kuin Vanha klinikka.
Kuppala sijaitsee korttelissa, joka tunnetaan myös Vuohen korttelina. Se oli tärkeällä paikalla, sillä 1800-luvulla Unioninkatua pitkin saavuttiin usein Helsinkiin esimerkiksi Pietarista. Tämän takia etenkin Unioninkatu 37:n julkisivuun panostettiin. Vaikka kortteli kuuluu nykyään vahvasti Helsingin kantakaupunkiin, tilanne oli klinikan rakennusaikaan toinen. Kortteli ei tuolloin ollut kovinkaan keskustassa, vaan klinikka rakennettiin kallioiselle maalle kaupungin laidalle. Korttelin Liisankadun puoleisella reunalla oli klinikan rakennusaikaan vielä kalliota. Maisemat ovat siis vuosien mittaan muuttuneet paljon.
Olot klinikalla olivat kehnot varsinkin alussa. Kirjailija Zachris Topelius kirjoitti vuonna 1846 käynnistään Vanhalla klinikalla, jossa hän kirjoitti potilaiden olevan ”laihoja ja kalpeita olentoja” ja jossa ”tingittiin elämän ja kuoleman kanssa”. Hoitotavat olivat aluksi melko alkeellisia. Uskottiin esimerkiksi, että tartuntoja aiheutti sairaista levittyvä pilaantunut ilma, miasma, jota pyrittiin välttämään esimerkiksi rakentamalla klinikka korkealle ja kuivalle kalliolle. Potilaiden nukutus saatiin käyttöön Kuppalan rakennuksen valmistumisen aikoihin vuonna 1847. Sitä ennen leikattavat sidottiin kiinni leikkauksen ajaksi ja puudutukseen käytettiin alkoholia. Klinikalla seurattiin kuitenkin ahkerasti lääketieteen kehitystä: esimerkiksi nukutus otettiin käyttöön kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna varhain.
1880-luvulla nykyinen Snellmaninkatu 14 A otettiin sairaalakäyttöön. Sen jälkeen siinä on sijainnut muun muassa sukupuolitautiosasto. Vanha klinikka tunnettiinkin erityisesti juuri sukupuolitautiosastostaan. Sukupuolitaudit alkoivat levitä Helsingissä 1800-luvun alkupuolella, sillä Helsinki oli Venäjän laivastolle tärkeä satama. Tähän liittyy myös Kuppalan nimen historia, joka lienee monelle tuttu. Kuppa oli klinikalla hoidettavista taudeista tavallisin, ja nimeä Kuppala alettiin jo tuolloin käyttää Vanhasta klinikasta. Kuppala oli pelätty paikka ja sukupuolitautipotilaita hoidettiin muun muassa elohopealla. Tarttuvia tauteja sairastavat eivät saaneet poistua klinikalta, ja muutkin potilaat vain rajoitettuina aikoina. Potilaiden valvonta oli tarkkaa, mutta silti heitä nähtiin joskus liikuskelemassa kaupungilla yöllä.
Tiettävästi KTTO:laisia on vieraillut Kuppalan tiloissa aikaisemmin.
1800-luvun loppupuolella sairaalan osastot alkoivat siirtyä korttelista muualle. Snellmaninkatu 14 A:ssa on ajan saatossa toiminut myös silmäklinikka ja patologian laitos. 1960-luvulla talossa sairastivat Suomen viimeiset lepra- eli spitaalitartunnan saaneet.
Tähän liittyy myös erikoinen tarina: Suomen viimeinen lepratapaus oli rakennuksessa sairastaneella nuorella miehellä, joka ei ollut käynyt Helsingin ulkopuolella. Hän oli mahdollisesti saanut vuosiksi itämään jääneen tartunnan lapsena käyttämästään pinnasängystä, jonka oli tehnyt lepraa sairastanut henkilö.
Sairaalatoimintaa oli korttelissa vuoteen 1992 saakka. Tämän jälkeen korttelin rakennukset siirtyivät yliopiston haltuun, ja vuonna 1994 valtiotieteellinen tiedekunta aloitti niissä toimintansa.
Rakennukset ovat suojeltuja. Talojen sisätilat ovat muuttuneet vuosien varrella paljon, kun niitä on remontoitu käyttötarkoituksen mukaisiksi. Kuppalan sisätiloja on uudistettu myös viime vuosikymmenten aikana. Liitteenä olevassa linkissä näkyy kuvia huomattavasti nykyistä ränsistyneemmästä Kuppalasta vuodelta 1993. Nykyään Kuppalan yläpuolella, Snellmaninkatu 14 A:ssa sijaitsevat tilat ovat poliittisen historian sekä talous- ja sosiaalihistorian käytössä.
Kuppala on vuosien saatossa kokenut kovia. Sen pihalla on nähty niin kalpeita potilaita kuin punahaalarisia opiskelijoitakin. Sen yhteydessä on pesty pyykkiä, hoidettu kuppaa, synnytetty sekä tietysti biletetty. Toivottavasti ainakin jälkimmäinen pääsee pian jatkumaan.
Sivulla 98 kuvia huonokuntoisesta Kuppalasta vuodelta 1993, ennen rakennuksen siirtymistä valtiotieteelliselle tiedekunnalle. Kuvien selitykset sivulla 89.
Henrik Lilius: Kliininen instituutti / Iho- ja sukupuolitautien klinikka. Teoksessa Yliopiston Helsinki, s. 44–46. Helsingin yliopisto, Sanomaprint, 1989
Kaija Ollila – Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita, s. 56-57, Sanoma Oy, 1977
Työn tulevaisuus puhuttaa. Suurin piirtein kerran viikossa keskeiset sanomalehdet kuten The New York Times, The Guardian ja Helsingin Sanomat julkaisevat artikkelin työn tulevaisuudesta. Työn tulevaisuudella viitataan karkeasti siihen, miltä työ saattaisi tulevaisuudessa näyttää tai miten se on muuttunut viime aikoina. Usein näissä artikkeleissa viitataan tutkimukseen ja uusiin tutkimustuloksiin: ”Tutkija HS:ssä: Joka 4. ammatti vaarassa Suomessa” tai ”Raportti: Koneet uhkaavat kolmasosaa Suomen työpaikoista”.
Joonas Tuhkuri
Harvemmin artikkeleissa
kerrotaan, kuinka tutkimustuloksiin on päästy tai kuinka tutkimus on
käytännössä toteutettu. Tämä on kuitenkin olennaista: tutkimuksia on
monenlaisia ja pelkän tutkimustuloksen sellaisenaan on harvemmin syytä
vakuuttaa ketään. Hyväkin taloustieteellinen tutkimus toimii vain tietyssä
kontekstissa. Ammattirakenteen muutos viimeisen sadan vuoden aikana
Yhdysvalloissa on eri asia kuin internetin käyttöönoton vaikutukset 2000-luvun
alun Norjassa.
Miten työn tulevaisuutta
sitten tutkitaan?
Lähtökohtaisesti työn
tulevaisuuden tutkimusta on teoreettista ja empiiristä. Molemmille
lähestymistavoille on hyvät perusteet. Ilman ajatusta siitä, mistä asiassa on
kyse, on vaikea tehdä empiiristä tutkimusta, ja toisaalta ilman empiirisiä
havaintoja on vaikea tuottaa kuvaavia teorioita.
Teoreettisella työn
tulevaisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet. Adam Smith, Karl Marx, John
Maynard Keynes ja monet muut pohtivat ”työn ongelmaa”. Pitkästä historiasta
huolimatta teoreettinen tutkimus on vielä hiljattain ottanut harppauksia
eteenpäin. Esimerkiksi MIT:n Daron Acemoglun ja David Autorin työtehtävien ja
taitojen erillisiä rooleja ja niiden välistä suhdetta kuvaava malli vuodelta
2011 (”the task model”) on auttanut hahmottamaan teknologian vaikutuksia
työmarkkinoilla. Aalto-yliopiston Marko Terviön ”supertähtien malli” vuodelta
2008 on käytännössä opeteltava ulkoa MIT:n tohtoritason työn taloustieteen
kursseilla.
Aiheen empiirinen
tutkimus on kokonaisuudessaan paljon tuoreempaa kuin teoreettinen, klassiset
taloustieteilijät eivät käytännössä dataan koskeneet. Empiirinen tutkimus
voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: tulevaisuutta käsittelevään ja menneisyyttä
käsittelevään.
Suoraan tulevaisuutta
käsittelevä tutkimus on pitkälti erilaisen kehityskulkujen projisointia
tulevaisuuteen. Tunnetuin esimerkki tästä on Oxfordin ylipiston tutkijoiden Carl
Benedikt Freyn ja Michael Osbornen vuoden 2013 arvio siitä, että 47 prosenttia
Yhdysvaltojen työllisyydestä olisi mahdollista siirtää ainakin osittain
tietokoneiden tehtäväksi. Usein listataan myös ”tulevaisuuden ammatteja”.
Näiden arvioiden rooli tieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin väistämättä
rajallinen.
Suurin osa työn
tulevaisuutta käsittelevästä tutkimuksesta keskittyy menneisyyteen. Harvardin professori
Lawrence Katz havainnollistaa tätä päällisin puolin paradoksaalista asiaa
vertaamalla historiaa ja scifiä. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta
historiantutkimus on osoittautunut paremmaksi oppaaksi tulevaisuuteen kuin
scifi-romaanit.
”Työn tulevaisuuden menneisyyttä” tutkitaan isossa kuvassa kahdella tavalla. Tätä on selkeintä hahmottaa yksinkertaisen regressioyhtälön kautta:
Yhtälössä vastemuuttuja
Y on mittari työlle, esimerkiksi työllisyydelle tai tuloeroille, selittävä
muuttuja D on mittari työhön vaikuttavalle asialle ja matriisi X
joukko asioita, joita tutkija on kiinnostunut kontrolloimaan. Muuttujia
mitataan erilaisten havaintoyksiköiden i (esim. henkilöt, yritykset,
toimialat, alueet) ja aikajänteiden t tasolla.
Ensimmäinen näkökulma lähtee liikkeelle työstä, eli vastemuuttujasta. Miten työ on muuttunut? Mitkä asiat selittävät työn muutosta? Tyypillisesti tutkijat ovat tarkastelleet kolmea selitystä: teknologian kehitystä, kansainvälisen kaupan kasvua ja ns. institutionaalisia muutoksia, kuten ammattiliittojen aseman kehitystä ja työlainsäädäntöä. Tyypillisesti tällaista tutkimusta on tehty kuvailevasti ja karkealla mittaustasolla, esim. yhden maan aikasarjoja tarkastelemalla. Samoin kuin tulevaisuuden tarkastelussa, tässä lähestymistavassa tulee usein lopulta seinä vastaan. Syy on yksinkertainen: vastemuuttujan muutoksiin voivat vaikuttaa lukemattomat asiat ja ilman täsmällisempää lähestymistapaa jäljelle jää tyypillisesti mahdollisuus siitä, että vastemuuttujan muutoksia on ajanut jokin muu syy.
Toinen näkökulma lähtee
liikkeelle syistä, eli selittävistä muuttujista. Mikä on tietyn
teknologian vaikutus työhön? Miten Kiinan kaupan avautuminen 2000-luvun alussa
vaikutti Yhdysvaltojen teollisuuteen? Miten työehtosopimus vaikutti
sopimuksessa mukana olleiden yritysten palkkoihin? Tämän lähestymistavan
vahvuus on siinä, että mikäli tutkimusasetelma on hyvä – eli tutkimuksen
selittävä muuttuja on ikään kuin satunnainen havaintoyksikköjen näkökulmasta – tuloksien
voi ajatella vastaavan siihen kysymykseen, joka on tutkimuksessa esitetty.
Tässä lähestymistavassa on
toisaalta ajauduttu jo melko kauas siitä, mistä sanomalehdet tyypillisesti
kirjoittavat, kun ne kirjoittavat työn tulevaisuudesta. Tämä on helppo
ymmärtää. Esimerkiksi 1980-luvun ”tupojen” tai Margaret Thatcherin
toimenpiteiden vaikutukset palkanmuodostukseen tuskin herättävät mielikuvaa
työn tulevaisuudesta. Tällaiset estimaatit olisivat kuitenkin keskeisessä
roolissa, jos haluamme hahmottaa miten työn muutos tapahtuu. Johtuiko
1980-luvun tuloerojen voimakas kasvu Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa
teknologiasta vai poliittisista päätöksistä? Iso osa siitä ajatuksesta, että
teknologia on lisännyt tuloeroja, pohjautuu yleisluontoiseen havaintoon 1980-luvun
tuloerojen kasvusta Yhdysvalloissa ja tietokoneiden yleistymisestä samaan
aikaan.
Jos haluamme ymmärtää miltä työ saattaisi näyttää tulevaisuudessa, on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että ymmärrämme, miten erilaiset täsmällisesti määritellyt tekijät ovat vaikuttaneet työhön aiemmin.
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija MIT:n taloustieteen laitoksella, jossa hän tutkii työtä ja sen tulevaisuutta eri näkökulmista ja työskentelee alan asiantuntijoiden Daron Acemoglun ja David Autorin kanssa. Tuhkuri on Helsingin yliopiston alumni vuodelta 2015.
Käytännössä hän tutkii työtä etsimällä sopivia tutkimusasetelmia ja uusia aineistoja, lukemalla aiheesta ja tekemällä tiivistä yhteistyötä taitavien suomalaisten taloustieteen tutkijoiden Johannes Hirvosen, Ramin Izadin ja Aapo Kivisen kanssa.
Kuva: Stephen Edmonds CC BY-SA 2.0 (https://www.flickr.com/photos/52952793@N00/3514881626)
Tänä vuonna tilastot ovat vallanneet uutta tilaa julkisessa keskustelussa. Erilaiset tartuntaluvut, bruttokansantuote ja työllisyys ovat olleet pandemian myötä esillä päivittäin. Talouden palautumisen muotoa on ehditty arvuuttelemaan jo helmikuusta lähtien.
”Suuresta lockdownista” huolimatta vain harva trendi on kuitenkaan pysähtynyt odottamaan paluuta normaaliin.
Kolme tutkijaa kertovat, mitkä indikaattorit ovat jokaisen huomion arvoisia.
Marika Jalovaara, akatemiatutkija, NEFER-hankkeen johtaja
Kokonaishedelmällisyys kuvaa naisille syntyvien lasten määrää heidän elinaikanaan. Jalovaara on tehnyt tutkimusta perheväestötieteen parissa jo neljännesvuosisadan. “Jännittävää on, että nyt moni muukin on kiinnostunut samoista asioista”, hän kertoo.
Mitä indikaattoreita erityisesti seuraatte juuri nyt?
Nyt tilastoista seurataan tarkimmin syntyvyysindikaattoreita kuten syntyneiden lasten määriä, kokonaishedelmällisyyslukua ja ikäryhmittäisiä hedelmällisyyslukuja.
Mikä tekee juuri syntyvyysindikaattoreista kiinnostavia?
Syntyvyys on vajonnut Suomessa voimakkaasti. Kokonaishedelmällisyys, joka kuvaa naisille syntyvien lasten määrää, on pudonnut vuosien 2010 ja 2019 välillä 1.87:stä 1.35:een eli yhdeksässä vuodessa 28 prosenttia. Kokonaishedelmällisyys on aaltoillut ennenkin, mutta nyt pudotus on voimakas ja jatkunut pitkään. Uutta on myös, ettei hedemällisyys ole vajonnut vain nuorimmissa ikäryhmissä vaan myös 30–34 ja 35–39-vuotiailla naisilla. Tällä kertaa kyse ei voi olla pelkästään lastensaannin lykkääntymisestä myöhemmälle iälle, vaan myös lopulliset lapsiluvut vajoavat käytännössä väistämättä.
Joulukuun syntyneiden määriä odotan jännityksellä, koska niissä voi vähitellen näkyä myös koronakriisin vaikutukset. Ne saattavat kyllä peittyä vastakkaiseen suuntaan vaikuttavien trendien alle.
Kuinka tätä tietoa kannattaisi mielestänne hyödyntää?
Pohjoismaissa syntyvyys pysyi monen vuosikymmenen ajan korkeammalla kuin monessa eteläisen ja itäisen Euroopan maassa. Korkeahkoa syntyvyyttä on pidetty ehkä vähän itsestäänselvyytenä. Sitähän se ei ole. Esimerkiksi parisuhteet ovat muuttuneet niin, että se vaikuttaa jo syntyvyyteen. Nuorten aikuisten liitot ovat usein avoliittoja, joista suuri osa päättyy aika nopeasti, eikä lapsia synny.
Syntyvyyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä on tärkeä tutkia. Varsinaista tutkimusta emme tee tilastojen avulla, vaan käytämme yksilötasoisia rekisteriaineistoja. Rekisterien avulla tutkimme lastensaannin yhteyksiä vaikkapa koulutukseen, työssäkäyntiin sekä avo- ja avioliittojen solmimiseen ja purkautumiseen. Lisäksi tarvitaan kyselyaineistoja, koska jotkut asiat eivät näy rekistereistä, vaan niitä pitää kysyä ihmisiltä itseltään. Näitä ovat vaikkapa lastensaantia koskevat aikeet tai toiveet ja ihanteet. Suomessa toivotut lapsiluvut ovat suurempia kuin toteutuneet, mikä on aika olennainen tieto.
Suojelualueiden kattavuus
Peter Kullberg, tutkija, Suomen Ympäristökeskus
Suojelualue on selkeästi rajattu alue, jota hallinnoidaan ensisijaisesti luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Indikaattori kertoo, kuinka suuri alue maasta, merestä tai vesialueista on suojeltu.
”Suojelualuiden ala on olennainen indikaattori, sillä luonnonsuojelun edistäminen usein kulminoituu tämän luvun ympärille.” Kullberg tiivistää.
Luku on jälleen ajankohtainen, sillä kymmenen vuoden välein päivitettävät kansainväliset biodiversiteettisopimukset uusitaan jälleen keväällä. Tällä hetkellä suuri kysymys onkin, paljonko pinta-alan tulisi kymmenen vuoden päästä olla. ”On väläytelty sitä 30% pinta-alaakin”, Kullberg kertoo. ”EU on julkaissut jo oman strategiansa, jossa se on nimetty tavoitteeksi.”
Vaikuttavuudella on väliä
Pelkkä suojellun alueen mittaaminen ei kuitenkaan riitä. Alueiden tulisi olla kattavia sekä monimuotoisuuden, että maantieteen puolesta. Esimerkiksi Suomessa iso osa suojellusta maa-alasta on Lapissa, jossa konfliktia ihmisen toiminnan kanssa ei synny. Etelämmässä suojeltua alaa on huomattavasti vähemmän. Myös alueiden suojelun tasossa on merkittäviä eroja. Suojelualueeksi voidaan laskea löyhemmän tason alueita, joissa harjoitetaan myös maataloutta. Toisaalta on myös alueita, joille ihmisiä ei päästetä ollenkaan.
Puhtaan pinta-alan sijaan, tulisi kiinnittää myös huomiota suojelun vaikuttavuuteen. Alueen rajaus voi olla kartassa, mutta se ei kerro monimuotoisuudesta vielä mitään, Kullberg muistuttaa.
Kysyttäessä tutkijan unelmaindikaattoria, esiin nousevat biodiversiteetin mittaamiseen liittyvät haasteet: ”Unelmaindikaattori olisi sellainen kattava tieto populaatioiden kehityksestä Suomessa.” Vaikka Suomessa onkin verrattain paljon seurantaa, rajoittuu se muutamien lajien kuten riistaeläinten, lintujen ja perhosten seuraamiseen. Merkittävä osa datasta on harrastelijoiden keräämää, eikä diversiteetille ole muutenkaan helppoa määritelmää. Millä tavoin voidaan vertailla koppakuoriaisen ja suden arvoa indikaattorissa?
Putinin kannatus
Kristiina Silvan, tutkija, Suomen ulkopoliittinen instituutti
Mikä on indikaattori jota erityisesti seuraatte juuri nyt?
Koronaviruksen leviämiseen liittyvien indikaattorien lisäksi seuraan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannatuslukemia. Levada-tutkimuslaitos tekee mielipidemittauksia, joissa kartoitetaan säännöllisin väliajoin Venäjän yhteiskunnallista ja poliittista ilmapiiriä. Yksi kysymyksistä kuuluu: ”Hyväksyttekö vai ettekö hyväksy yleisesti ottaen Vladimir Putinin toiminnan Venäjän presidenttinä?” Putinin kannatuslukemia on mitattu v. 1999 lähtien, ja Levada on tutkimuskeskuksena suhteellisen luotettava.
Mikä tekee juuri siitä kiinnostavan?
Jos Putinin suosio laskee huomattavasti, esimerkiksi alle 60%, kuten tämän vuoden huhtikuussa, Kremlin voidaan odottaa tekevän jotain, jolla se saataisiin nousuun. Keväällä keinoksi valittiin koronavirusepidemian leviämisen vastuun sälyttäminen paikallistason viranomaisille. Liian alhainen kannatuslukema on valtaapitävien näkökulmasta vaarallinen, koska se on otollinen kasvualusta hallituksenvastaiselle yhteiskunnalliselle liikehdinnälle. Indikaattoria on siten kuvattu myös protestimielialan mittarina, koska Venäjän poliittinen järjestelmä henkilöityy vahvasti Putiniin.
Kuinka tätä tietoa kannattaisi mielestänne hyödyntää?
Tietoa voi hyödyntää Venäjän valtaapitävien ja oppositiotoimijoiden toiminnan ennakointiin. Jos ja kun talouskasvu on jäässä eivätkä vapaat vaalit ole vaihtoehto, Venäjän valtaapitävien on etsittävä kannatuksen nousuna näyttäytyvää vallan legitimiteettiä muualta, esimerkiksi ulkopolitiikasta. Putinin kannatuslukemat ovat myös isossa osassa siinä, milloin ja miten presidentti aikanaan siirtyy syrjään presidentin virasta.
Indikaattorit helposti paisuvat kuvaamaan laajempia ilmiöitä, kuin mihin ne soveltuvat. Onko jotain, mitä tämä indikaattori ei kerro kuvaamastaan aiheesta?
Indikaattori ei yksin kuvaa venäläisten tyytyväisyyttä Putinin luotsaamaan autoritääriseen järjestelmään, vaikka Putinin kannatuksen ja maan poliittisen suunnan oikeana pitämisen välillä onkin korrelaatio. Putinin toimien lisäksi on hyvä seurata ainakin luottamusta muiden poliittisten instituutioiden kuten duuman toimintaan, sekä tyytyväisyyttä maan kehityksen suuntaan laajemmin.
Jälleen on se aika vuodesta, kun tontut tarkkailevat ovatko lapset kilttejä, ja pian Joulupukki poroineen kiertääkin jo jakamassa lahjojaan kaikkialla. Kyetäkseen tähän urakkaan joka vuosi Joulupukilla täytyy olla tehokas tuotannollinen organisaatio, täydellisyyteen hiottu logistiikkajärjestelmä ja tietysti myös pääomaa, sillä ilmaisten lahjojen jakaminen maksaa Joulupukille. Taloustieteen näkökulmasta kiinnostavaa on myös se, onko lahjojen jakaminen tehokasta vai johtaako se hyvinvointitappioihin (tästä hyvä tutkimus on esimerkiksi Waldfogel 1993, josta lisää infolaatikossa). Ovatko Joulupukin taloudelliset realiteetit kunnossa?
Joulunajan menoihin uppoaa paljon rahaa. Ilmainen joulu ei ole Joulupukillekaan. Statistan tilastojen mukaan maailmassa oli vuonna 2019 noin 1,98 miljardia lasta. Time-lehti uutisoi vuonna 2012, että keskimääräisen uutuuslelun hinta oli jopa 62 $ eli nykyisellä valuuttakurssilla noin 52 €. Jos oletetaan Joulupukin antavan jokaiselle lapselle tämän hintaisen lahjan, kuluisi hänellä vuosittain lähes 103 miljardia euroa, puhumattakaan siitä, että keskimääräisen lahjan hinta saattaa tänä vuonna olla vielä korkeampi kuin vuonna 2012. Miten Joulupukilla voi olla varaa tähän kaikkeen?
Onhan Joulupukilla kuitenkin tuloja. Korvatunturin PR-tiimi on mitä ilmeisimmin erinomainen, sillä Joulupukilla on hyvin näkyvä rooli populaarikulttuurissa sekä iso diili ainakin The Coca-Cola Companyn kanssa. Coca-Colan liikevaihto vuonna 2019 oli 37,27 miljardia dollaria ja pelkästään mainosbudjettikin yli 3 miljardia dollaria, joten luultavasti Joulupukki tekee hyvän tilin näyttämällä naamansa suositun kolajuoman pullojen etiketeissä. Ottaen huomioon, miten näkyvä henkilö Joulupukki on joulunajan markkinoinnissa, voisi helposti kuvitella, että mainostulot riittävät ainakin suurelta osin kattamaan lahjamenot. On myös huomattava, että Joulupukki ei osta lahjoja muualta vaan valmistaa ne itse: siten todelliset menot voivat olla paljon pienemmät, sillä Joulupukin ei tarvitse murehtia lahjojen markkinahinnoista ja kilpailijoista.
Kapitaali ei tavoittanut Joulupukkia itseään kommentoimaan tuotantojärjestelmäänsä, mutta tietojemme perusteella kaikki työntekijät ovat tonttuja, joille ei ilmeisesti makseta ainakaan rahallista palkkaa, ja joiden työolosuhteet eivät ilmeisesti noudata työaikalainsäädäntöä. Riistääkö Joulupukki hyväuskoisia tonttuja? Tarjotaanko heille riittävää korvausta vaivoistaan? J. Karjalaisen kappale Joulupukin töissä tietää kertoa, että ”Aaton alla aina / On kiire hirmuinen / Silti työtä hauskempaa / Voi kuvitella en”. Tontut siis ilmeisesti joutuvat tekemään joulun alla paljon ylitöitä. Selvästi kuitenkin tonttujen hyötyfunktiot edustavat altruistisia preferenssejä. Korvatunturi Inc. lienee siis jonkinlainen yhteishyvää tavoitteleva järjestö tai ideologinen ryhmä. Voi myös olla, että Joulupukki toimii tonttulahkon uskonnollisena johtajana.
Lelujen valmistuksen täytyy alkaa melko myöhään, sillä Joulupukin täytyy seurata lelualan trendejä mahdollisimman pitkälle asti – uuden hittilelun ilmestyminen vuoden lopussa saattaa vaikuttaa hyvin merkittävästi siihen, mitä tuotteita pajassa valmistetaan. On myös olemassa ajattomia klassikoita, joita annetaan lahjaksi vuosittain. Näitä tuotteita voidaan valmistaa jo kevään ja kesän ajan, olettaen että tontut eivät pidä lainkaan lomaa.
Pahin työurakka kohdistuu kuitenkin joka tapauksessa vuoden loppuun. Korvaamalla tontut roboteilla Joulupukki voisi saada pajan tuotannon ympärivuorokautiseksi ja entistä tehokkaammaksi: tällöin tonttujen määrää voitaisiin vähentää ja heitä voitaisiin siirtää muihin tärkeisiin tehtäviin, kuten lasten käyttäytymisen tarkkailuun, joka perinteisesti on tonttujen tehtävä.
Ei ole varmaa, toimiiko Korvatunturilla lahjateollisuuden lisäksi muita toimialoja. Emme siis tiedä, tarjotaanko tontuille esimerkiksi työterveydenhuoltoa tai vaikkapa kulttuuripalveluita. Klassisesta jouluelokuvasta Joulupukki ja noitarumpu tiedämme kuitenkin, että kirjeet saattavat kadota jopa 50 vuodeksi ennen perille pääsyä. Sattuuhan sitä.
On mysteeri, täyttävätkö Joulupukin pajassa valmistetut lelut niiltä Euroopan unionissa vaadittavia turvallisuusstandardeja. Lelut saattavat siis olla haitallisia tai jopa vaarallisia lapsille. Turvallisuustestien tekemättä jättäminen säästänee rahaa ja siten alentanee lelujen kustannusta. Joulupukilla ei myöskään välttämättä ole tekijän- ja muita immateriaalioikeuksia kaikkien lelujen valmistukseen, sillä tietolähteemme paljastavat joskus saaneensa joululahjaksi myös brändituotteita.
Miten Joulupukki ehtii viemään lahjat kaikille? Onhan maailmassa sentään miljardeja ihmisiä. Tähän ongelmaan vastaus löytynee kuitenkin fysiikan puolelta. Albert Einsteinin esittämän erityisen suhteellisuusteorian mukaan kappaleen nopeuden lähestyessä valonnopeutta kappale laajenee ja aika hidastuu sen läheisyydessä (niin sanottu aikadilataatio). Joulupukin täytyy siis liikkua lähes valonnopeudella, jotta aika hidastuu ja hän ehtii joka paikkaan.
Kansa osteli – tilastot kertovat
Tilastokeskus koostaa vuosittain tilastoa erilaisista jouluun liittyvistä indikaattoreista. Joulu tilastojen valossa -tilasto vuodelta 2019 kertoo, että suomalaiset käyttivät joulumenoihin keskimäärin 530 euroa, josta 330 euroa on joululahjojen osuus ja 200 euroa muita menoja. Suomalaiset antavat keskimäärin 5–10 lahjaa, joten voidaan arvioida keskimääräisen lahjan olevan arvoltaan noin 45 euroa.
Puolet suomalaisista on antanut joskus käytetyn joululahjan. Tämän trendin voi arvella kasvavan tulevaisuudessa, sillä ekologisuudesta ollaan yhä tarkempia. Tori.fi on viime vuonna alkanut julkaisemaan Vuoden käytetty joululahja -kyselyä, jolla kartoitetaan ihmisten näkemyksiä ja toiveita käytetyistä joululahjoista. Ensimmäinen Vuoden käytetty joululahja oli Artekin jakkara. Vuoden 2020 äänestyksen tuloksia ei kirjoitushetkellä ole vielä julkaistu.
Yleisimmät lahjan valinnassa käytetyt kriteerit ovat lahjan tarpeellisuus ja lahjatoiveet. Kuitenkin yli 60 % toivoo saavansa yllätyslahjoja. Puhtaasta talousteoreettisesta näkökulmasta on arvoitus, miksi joululahjaksi annettaisiin mitään muuta kuin kylmää käteistä. Waldfogelin (1993) tutkimuksen mukaan joululahjojen antaminen ei ole tehokasta, sillä joululahjoilla ilmenee niin sanottua omistusvaikutusta: lahjan saaja siis arvostaa lahjaa usein vähemmän kuin lahja on maksanut. Toisin sanottuna lahjan saaja olisi valmis maksamaan lahjasta vähemmän kuin hänelle pitäisi maksaa siitä luopumiseksi. Erään amerikkalaisen arvion mukaan 93 % ihmisistä vastaanottaisi lahjana mieluummin lahjakortin kuin lahjakortin arvosta käteistä rahaa. (Täh?!)
Joulu 2020 tulee olemaan historiallisessa mittakaavassa poikkeuksellinen, sillä monet jouluperinteet saattavat jäädä tänä vuonna kaikilta väliin. Joululoma on myöskin ollut suosittu matkustusajankohta, ja ainakin ulkomaisten vierailijoiden määrä tulee tänä vuonna jäämään merkittävästi normaalia pienemmäksi. Tilastojen mukaan joulussa tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo, jouluruoka ja joululoma. Niitä koronakaan ei voi viedä pois.
Haytem Troug: The heterogeneity among commodity-rich economies: Beyond the prices of commodities (Journal of Macroeconomics, Volume 66, December 2020, 103260)
Ovatko kaikki raaka-aineita tuottavat maat samanlaisia? Olen samaa mieltä: eivät. Tässä tutkimuksessa Haytem Troug Libyan keskuspankista esittelee paljon raaka-aineita omistaville valtioille soveltuvan DSGE-makromallin, johon lisää aiemmissa tutkimuksissa havaittuja maiden välisiä eroja korostavia stokastisia prosesseja. Aiemmissa malleissa maiden on oletettu olevan homogeenisia ja niiden ulkoisiin shokkeihin reagoimisessa ilmenevien erojen on selitetty johtuvan vain raaka-aineiden hintojen volatiliteeteista. Trougin kehittämä malli siis huomioi muun muassa erot julkisen ja yksityisen sektorin raaka-aineiden kulutuksessa, niiden merkityksen tuloihin sekä raaka-aineiden roolin tuotannontekijänä.
Trougin mallin estimaattien mukaan julkinen kulutus on suurin eroja aiheuttava (eli heterogeenisyyttä lisäävä) tekijä raaka-ainevauraiden maiden välillä. Maat, joiden pääluonnonvara on öljy, ovat verrokkivaltioitaan alttiimpia ulkoisille shokeille. Siten niissä tulisi kiinnittää muita enemmän huomiota finanssipolitiikan toteutukseen.
Mallin estimoinnissa on käytetty dataa Etelä-Afrikasta, Chilestä, Saudi-Arabiasta ja Australiasta. Vaikka nämä maat ovat jo keskenään hyvin erilaisia, olisi mielenkiintoista tietää, miten malli suoriutuisi muiden maiden kohdalla.
Snehal Banerjee, Bradyn Breon-Drish: Strategic trading and unobservable information acquisition (Journal of Financial Economics, Volume 138, Issue 2, November 2020, pp. 458-482)
Milloin tieto on arvokkainta? Californian yliopisto San Diegon tutkijat Snehal Banerjee ja Bradyn Breon-Drish selvittävät tutkimuksessaan varallisuusesineiden tuottoihin liittyvän tiedon hankkimista strategisessa kaupankäynnissä. Sen lisäksi, että sijoittajat optimoivat, miten hyödyntävät tietojaan, heidän täytyy harkita myös, milloin hankkia uutta tietoa. Arvokkainta uusi tieto on tietysti silloin, kun epävarmuus on suurta ja tiedolla pääsee tekemään voittoa.
Aiemmasta tutkimuksesta poiketen Banerjee ja Breon-Drish olettavat, että treidaajalla ei ole aluksi yksityistä tietoa, vaan he keskittyvät erityisesti siihen, milloin ja miten uutta tietoa hankitaan. Heidän mallissaan uutta tietoa voidaan saada kahdella tavalla: dynaamisesti seuraamalla markkinoille tulevaa uutisvirtaa esimerkiksi tietyn yhtiön liiketoiminnasta tai diskreetisti kerralla isomman määrän esimerkiksi tutkimalla kokonaista itselleen uutta varallisuusesineiden luokkaa tai markkinaa, jolla ei ole aikaisemmin ollut mukana.
Banderjee ja Breon-Drish todistavat, että strategisella kaupankäynnillä ja diskreetillä tiedonhankinnalla ei voi olla Markov-tasapainoa (joka on Nash-tasapainoa voimakkaampi tasapaino), sillä treidaajalla on aina mahdollisuus suurempaan voittoon hankkimalla tieto salaa etukäteen tai hieman myöhemmin. Tutkimuksessa on huomioitu vain nämä kaksi tiedonhankintatapojen ääripäätä, ja olisikin hauska tietää, miten tulokset muuttuisivat, jos eri tapoja olisi useampia erilaisia.
Till Gross, Paul Klein, Miltiadis Makris: Residence- and source-based capital taxation in open economies with infinitely-lived consumers (Journal of International Economics, Volume 127, November 2020, 103369)
Verokilpailu on alati ajankohtainen aihe. Pääoman liikkuvuuden kasvu saa yritykset nopeasti vaihtamaan kotipaikkaa, jos jossain maassa yritetään verottaa liikaa. Carletonin, Tukholman ja Kentin yliopistojen tutkijat Gross, Klein ja Makris tutkivat tässä paperissa residenssiperusteisia- ja lähdeveroja dynaamisilla ja staattisilla malleilla. He todistavat analyyttisesti, että missä tahansa ”vakaassa tilassa” kaikki pääomaverot ovat pitkällä aikavälillä nolla prosenttia, jos maiden subjektiiviset diskonttokertoimet ovat samat. Tähän tulokseen perustuen he lähtevät tarkastelemaan, mitä tapahtuu silloin, kun maiden välillä on muita eroavaisuuksia, mutta subjektiiviset diskonttokertoimet ovat samat.
Seuraava tärkeä tulos on, että kun maat ovat symmetrisiä tai eroavat vain väkiluvultaan ja tuottavuudeltaan, verotasopelin tasapaino on sama kuin silloin, jos pääoma ei saisi liikkua vapaasti, eli kyseessä olisi suljettu talous. Aiempaan tulokseen vedoten pääoman verotus olisi tällöin pitkällä aikavälillä nolla. Tämä tulos on yllättävä, mutta siinä mielessä intuitiivinen, että pääoman liikkuessa vapaasti pääomat virtaavat osittain pois maasta, jos niitä verotetaan, kun taas vaikkapa työtä ja sijoituksia on helpompi verottaa.
Gross, Klein ja Makris toteavat, että verokilpailun haitat integroituneilla pääomamarkkinoilla ovat paljon aikaisempia arvioita pienempiä. Maiden välisiä ulkoisvaikutuksia ilmenee vain, kun maat ovat keskenään epäsymmetrisiä, ja siten lisäämällä tiedonkulkua eri hallintoalueiden välillä voidaan pitkällä aikavälillä vähentää verokilpailun haittavaikutuksia.
